Uusinta: Sumusotaa

Lukijalle: Kirjoitin neljä vuotta sitten analyysin nykyajan sodankäynnistä Krimin kokemusten nojalta. Eipä tarvinnut sanaakaan muuttaa:

Kirjoitin pian Krimin kriisin alettua viikkojutun, jossa selvitin taustoja ja annoin joitakin ennusteita tuleville tapahtumille. Kuinka ikävää havaita olleensa jälleen kerran enimmäkseen oikeassa. Kuten ennustin, Krimistä tuli Venäjän epämääräinen osa nimellä Krimin tasavalta ja Itä-Ukraina on edelleen sekavassa tilassa, mutta nimellisesti edelleen Ukrainan hallussa. Venäjän (anteeksi, kapinallisten...) ote Itä-Ukrainasta on karvan verran tiukempi kuin ennusteessani.

Kummallista kyllä, en ole nähnyt liiemmin analyysejä tapahtuman todellisesta merkityksestä. Kyseessä ei ole pelkästään Krim, ei pelkästään Ukraina eikä edes pelkästään Putinin Venäjän politiikka. Kyseessä on kokonainen sotilaallisen doktriinin muutos. Muutos, joka on suurin sitten vuoden 1939 ja salamasodan. Salamasotaa pidetään saksalaisten keksintönä ja sen mannekiinina nro 1 panssarikenraali Heinz Guderiania, mutta todellisuudessa jo Clausewitzin ajatuksiin pohjautuvaa strategiaa kehitti eniten brittiläinen kapteeni evp (kaasuinvalidi I maailmansodasta) Basil Liddell Hart. Kakkosrähinän jälkeen Guderian lähetti Liddell Hartille omistuskirjoituksella varustetun valokuvansa, jossa totesi olevansa tämän suuri ihailija. Kymmenen pistettä sekä kohteliaisuus- että vittuiluasteikolla.

Kaikki salamasodan jälkeiset strategiset uutuudet, kuten USA:n menestyksellisesti Lähi-Idässä käyttämä AirLand Battle (toisaalta, minkä tahansa sivistyneen maan armeija pieksisi arabiarmeijan millä tahansa strategialla) ovat olleet pelkkää kosmetiikkaa verrattuna siihen, mitä Ukrainassa on nähty. Ja kuten tyypillistä, tätäkään uudistusta ei ole julkisesti tajuttu. Ei, vaikka tällaiset "epämääräiset sodat" ennusti jo tulevaisuudentutkija Alvin Toffler 20 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Sodan ja rauhan futurologia.

Kyseessä on täysin uusi sodankäynnin strategia, jolle annan tässä paremman idean puutteessa nimen sumusota. Sen strategian olennainen osa on sumuisuus. Varsinaista pum-pum -sotaa pyritään välttämään viimeiseen asti. Vastustajan heikkoihin kohtiin isketään miehityshyökkäyksin aivan Sun Tzun oppien mukaisesti. Samalla mätetään informaatiota informaation perään ja kiistetään kaikki. Venäjän itsensä strategisen opin mukaan 75 prosenttia nykysodankäynnistä tapahtuu ilman aseita. Niinpä Venäjä on rekrytoinut jopa verkkotrollien armeijan sotkemaan asiallista keskustelua verkossa. (En tiedä, onko vierailijoita ollut tässäkin blogissa, mutta mahdollista se on - ainakin yksi kommentti jäi julkaisematta, kun siinä leijui liian vahva mahorkan tuoksu.)

Ei ole mikään yllätys, että sumusodan doktriinin kehitti nimenomaan Venäjä. Maalla on vankat perinteet alalla. Maskirovka eli asioiden naamiointi toisenlaiseksi on ollut nimenomaan venäläisten ominaispiirre jo Katariina Suuren ja Potemkinin kulissien (kuinka sopivaa onkaan, että ne rakennettiin Katariinan Krimin matkaa varten) ajoista alkaen. Neuvostoliitossa maskirovka ja disinformaatio kehitettiin huippuunsa. Venäläisten epäonneksi liiankin huippuunsa. Hyvä esimerkki liian hyvin toteutetusta valeoperaatiosta oli Mainilan laukaukset.
Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen Mainilaan tykistöllä 26.11.1939 ja käytti tätä talvisodan aloittamisen tekosyynä. Suomen puolen tähystystornista havaittiin tykin ja kranaatinheittimien laukauksia NL:n puolella klo 14.30-15.05. Nootissa kellonajaksi mainittiin 15.45. Molotov jätti nootin Suomen suurlähettiläälle klo 19.30. Noin neljä tuntia laukauksista nootin jättämiseen. Tässä ajassa piti siis tapahtua seuraavat asiat:
1) tehdä havainnot tykkitulesta ja sen seurauksista (NL:n mukaan neljä kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta)
2) kirjoittaa raportti tapahtumasta
3) lähettää tiedot Moskovaan sen aikaisin viestintävälinein
4) hälyttää asiasta vastaavat henkilöt (vähintään Molotov, luultavasti tämän tason päätöksissä Stalin itse)
5) tehdä poliittinen päätös reagointitavasta
6) sanella ja kirjoittaa nootti
7) kääntää se diplomatian viralliselle kielelle ranskaksi (tästä en ole varma, voi olla että nootti jätettiin vain venäjänkielisenä)
8) kirjoittaa se kirjoituskoneella useana kappaleena
9) antaa Molotovin kuskata nootti Suomen suurlähetystöön
10) varmaan antaa etukäteisvaroitus tulossa olevasta vierailusta, koska virka-aika oli jo ohi.
Kuulostaako uskottavalta, että neuvostobyrokratia kykenisi tähän vain neljässä tunnissa? Jo pelkkä tekninen suorittaminen ilman poliittista päätöksentekoa silloisen viestintä- ja konttoriteknologian huomioiden olisi siinä ja siinä, vaikka tapahtumaan olisi etukäteen valmistauduttu. Kirsikkana kakussa on vielä se, että päivä oli sunnuntai, jolloin operaation uskoisi toimivan vielä hitaammin. Todellisuudessa nootti oli jo valmiiksi kirjoitettu ja kävi vielä nolo moka siinä, että laukaukset ammuttiin väärään aikaan.
Aivan samaa tapahtui Krimillä ja tapahtuu Itä-Ukrainassa. Venäjän reaktiot ovat aivan liian tietämättömiä ja aivan liian nopeita. Jo tämä paljastaa, kuka kaiken takana on. Ei Venäjä voi olla tietämätön Ukrainan tapahtumista, vaikka se ei itse olisi niihin osallinen. Tämä paljastaa sen osallisuuden. Tulee mieleen elokuvan Casablanca legendaarinen repliikki: "Pidättäkää tavanomaiset epäillyt". Venäjältä tihkuneiden tietojen mukaan Ukrainan operaatiota valmisteltiin kymmenisen vuotta. Venäjän reaktiot ovat olleet aivan liian sutjakoita ollakseen uskottavia. Ainoa hyvä puoli Venäjän tiedottamisessa on se, että kuullessaan Venäjän selvityksen asioista voi aina viivata yhden vaihtoehdon pois listalta - noin eivät asiat ainakaan ole. Mauno Koivisto totesi aikoinaan urheilulajistaan: "Lentopallo on peli, jossa vastustajaan ei voi luottaa - joskus se ei teekään toisin kuin antaa ymmärtää." Venäläiset eivät ole vielä vieneet sumusotaansa näin korkealle tasolle, sillä toistaiseksi koskaan he eivät ole alentuneet kertomaan totuutta. Heidän onnekseen länsimaat ovat olleet aivan liian sinisilmäisiä.

Ymmärtääkseen sumusodan syntyä on kyettävä hyppäämään Venäjän yleisesikunnan housuihin. Pelimerkit ovat selvät: pum-pum -sodan riskiä tulee välttää kaikin keinoin, koska on aina olemassa riski sen eskaloitumisesta ydinsodaksi. Niinpä on kehitettävä epäsuora strategia ja sen he ovat tehneet. Mutta on myös huomattava, että tästäkin epäsuorasta strategiasta on toistaiseksi nähty vain jäävuoren huippu. Ehkä. Ainakin jos venäläiset ovat ajatelleet strategiansa loppuun asti, kuten olemassa olevista vähäisistä signaaleista (suosittelen luettavaksi Nate Silverin kirjaa Signaali ja kohina ) voi päätellä.

Venäläiset ovat ottaneet oppia Neuvostoliiton strategisesta epäonnistumisesta ennen toista maailmansotaa ja päättäneet tehdä saman tempun länsimaille. Tuolloin Stalin "puhdisti" upseerikuntansa antitrotskilaisessa oikeudenkäynnissä, jossa mm. marsalkka Tuhatsevski tuomittiin kuolemaan. Seurauksena puna-armeijan toimintakyky lamaantui, kun johtoon nousi Budjonnyin kaltaisia poliittisesti luotettavia kyvyttömyyksiä ja riittämättömästi koulutettuja upseereja.

Kuvitellaan Venäjän päästrategi Ivan Ivanovitsia työhuoneessaan. Hän nostaa nahkasaappaansa pöydälle, nojautuu taaksepäin tuolissaan ja miettii. Kuinka hyökätä tehokkaimmin vihollista vastaan, kun suoraan sotaan ei oikein voi lähteä? Vastaus on lopulta ilmeinen. Lamautetaan vihollisen toimintakyky sisältäpäin. Tiedustelupalvelu tehköön vihollisen nousevista upseereista arviot. Fiksut eliminoidaan. Ei tietenkään viitta ja tikari -menetelmällä, vaan ovelammin. Järjestetään uran katkaiseva skandaali. Houkutellaan lupaavilla työtarjouksilla siviilistä, moninkertainen palkka ja lupaavat etenemismahdollisuudet. Tähän menee rahaa, mutta peitefirmat tulevat halvemmiksi kuin saman rahan käyttäminen asevarusteluun. Samalla pyritään edistämään vetelien keskinkertaisuuksien uraa ottamalla heihin kontakteja, kutsumalla luennoitsijoiksi, nostamalla heidät arvostetuiksi asiantuntijoiksi.

Sama tehdään poliitikoille. Fiksut ja isänmaalliset seulotaan esiin, lyödään kapuloita rattaisiin, houkutellaan muihin töihin, ignoroidaan kansainvälisissä yhteyksissä. Samalla voidaan peitejärjestöjen kautta toimittaa vaalirahaa ystävällismielisille ja rasittaville jankkaajille. Jälkimmäisten takia fiksut hakeutuvat politiikkaan entistä vähemmän ja politiikka muuttuu entistä enemmän lillukanvarsiksi kompuroimiseksi, kun poliitikoilta puuttuu ymmärrys suurten kokonaisuuksien hahmottamiseen.

Tavoite on kohdemaan muuttaminen sellaiseksi, että sen poliitikot ovat mahdollisuuksien mukaan ystävällismielisiä tulevalle miehittäjälle, huonoimmassakin tapauksessa vihjeettömiä suurten kysymysten edessä. Lopputuloksena poliitikot kiistelevät keskenään maan tulevaisuuden kannalta täysin toisarvoisista asioista, ministerit ovat vain poliittisia uraohjuksia vailla substanssia ja pääministeri on selfieitä napsiva hymyilevä idiootti ... eikun tämä olikin EU:n strategia kohdemaan mädättämiseksi. Mutta Venäjä toimii samoin, sillä vain tavoitteet ovat enemmän sotilaallisella kuin poliittisella puolella. Sumusodan strategia on selvä: kun vihollinen on saatettu riittävän heikkoon tilaan, napataan haluttu kohde haltuun "mukamas alueen omien asukkaiden kapinana", kiistetään kaikki, kansainvälisen yhteisön ollessa hämmennyksen vallassa parkkeerataan panssarivaunut paikalle, todetaan "ei me tiedetä tästä mitään", toimitaan "rauhanvälittäjänä" järjestämällä "vaalit" ja liitetään alue de facto omaan maahan. Jonka jälkeen kansainvälinen yhteisö kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että turha rypistellä kun on jo löysät housuissa. Sumusota on nykypäivän salamasota. Salamasodassa toimittiin niin nopeasti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät ehtineet reagoida ajoissa. Sumusodassa toimitaan niin epämääräisesti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät kykene reagoimaan ajoissa.