1. Trumpton vain Climp?
Tätä kirjoitettaessa vaalihuoneistot ovat juuri auenneet. Toisin kuin suomalainen media luulee, suomalaisilla ei ole äänioikeutta. Ja toisin kun lukijani saattavat luulla, en kannata Trumpia vaan olen puolueeton. Nyt näyttää siltä, että Clinton on viemässä voiton, mutta aiemman arvioni mukaan Trump kuitenkin voittaa, koska
1) Bradley-ilmiö toimii tässäkin tapauksessa: mielipidekyselyissä Trumpin kannattaminen on vaikeampaa tunnustaa kuin Clintonin. Sama nähtiin 2011 Suomessa, kun tuli iso jytky. Sopii tietysti toivoa, että USA:n mahdolliselle isolle jytkylle ei käy yhtä paskaisesti kuin Suomessa eli vaalilupaukset petetään.
2) Trump on ollut nousussa ja voittajan vankkureihin on tunnetusti helppoa hypätä; monet epäröivät siirtyvät sen takia ennemmin Trumpin kuin Clintonin puolelle.
3) Sen verran moni osavaltio on kiikun kaakun, että viime hetken siirtymät ratkaisevat.
Tämä siitä huolimatta, että Trumpilta ei tullut sitä viime hetken rajua vetoa mitä odotin. Samoin Clinton saattaa pelastautua täpärästi, koska ei enää viimeisillä jaardeilla hajottanut USA:ta demonisoimalla. Trumphan on koko ajan ollut tässä yhteydessä maan yhtenäisyyttä kannattava, siinä missä Clinton on luottanut pelkoon. Samaa pelottelutaktiikkaa on noudatettu myös Suomen mediassa. Sinänsä aiheesta, sillä ainakin lyhyellä tähtäimellä Clinton olisi Suomen kannalta varmempi valinta. Tiedetään että asiat menevät vähän vituroilleen, mutta ei isosti. Puhtaasti USA:n kannalta katsoen Trump olisi luultavasti parempi valinta kuin Clinton. En rupea tätä perustelemaan, Scott Adamsin blogista voi lukea perusteluja. Euroopan kannalta Clinton olisi tuttu ja turvallinen, mutta taas nimenomaan Euroopan (pl. Suomi) kannalta Trump olisi parempi valinta. Trumpin valinta pakottaisi Euroopan kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan vastuuta omasta puolustuksestaan ja turvallisuudestaan. Ehkä se matuvyörykin saataisiin yleiseurooppalaisen kansallistunteen noustessa kuriin. Suomen kannalta tämä on kyllä riski, koska mahdollisesti seuraavissa mullistuksissa saatamme ennen Euroopan uutta nousua jäädä Venäjän jalkoihin.
Mutta näiden presidentinvaalien merkittävin anti on kyllä ollut Trumpin sitkeys. Skandaali toisensa jälkeen, arkun kansi jo täynnä ”viimeisiä nauloja” ja äijä sen kuin porskuttaa. Ei voi muuta kuin ihailla, kuinka olosuhteista välittämättä mennään eteenpäin. Kyllä kuka tahansa porealtaassa käteen vetää, mutta se on tosi mies joka avannossa runkkaa.
2. Lilla gröna människor
Mitä Venäjän uhkaan tulee, niin Ahvenanmaan kysymys on ollut viime aikoina esillä. Presidentti Niinistö sanoi, että ei ole huolissaan ns. ”pienistä vihreistä miehistä” Ahvenanmaalla. Hän ei sen kummemmin perustellut asiaa, joten kerrottakoon perustelut tässä. Siis oikeasti, luuleeko joku että åålantilaiset eivät huomaisi jos saarella alkaa hiiviskellä muuta kuin ruotsia puhuvia? Ja jos åålantilaiset edes epäilisivät, että he aikovat asettua saarelle pysyvästi, niin tyypit päätyisivät pitkänsiiman syöteiksi alta aikayksikön. Ahvenanmaallahan vastikään luovuttiin suomenkielisten tapporahasta, mutta finnjäveleiden metsästys on edelleen sallittua ympärivuotisesti. Edes turistikaudeksi ei rauhoitusta saatu aikaan muille kuin MIFK:n ulkomaalaisvahvistuksille.
3. Mä mikään päivä en töitä tee
Ranskassa huomattiin, että eräs virkamies on viimeisen kymmenen vuoden ajan nostanut 3700 euron kuukausipalkkaa ilman työvelvollisuutta. Tässäpä oiva säästövinkki Suomeenkin. Minäkin tiedän monta sellaista virkamiestä, joille palkan jättämällä ja työvelvollisuuden poistamalla saataisiin kansantaloutta pelastettua kummasti. Halvemmaksi tulisivat, kun nostaisivat pelkkää palkkaa eivätkä tekisi haittatyötä. Etsinnät voi aloittaa vaikka ulkomaalaisviraston turvapaikanhakijaneuvonnan osastolta.
4. Hui, susia!
Kolme sutta mahdollisesti havaittiin Vantaan Länsimäessä koulun lähellä. Paniikki ja poliisi tutkii. Kaupunkilaiset. Tässäkin kunnassa sudet ovat popsineet elukoita suuhunsa harva se vuosi ja lapset seisovat pimeässä pysäkillä ympäri kuntaa koulukyytiä odottamassa ilman että kukaan nostaa meteliä. Susi ei ole ihmisen kimppuun Suomessa hyökännyt sataan vuoteen. Vaarallisempiakin otuksia Suomesta valitettavasti löytyy. Tilastollisesti laskien on lasten uhriksi joutumisen kannalta riskialttiimpaa nähdä kolme sellaista koulun lähellä kuin kolme sutta.
5. Heilu keinuni
Taas on ollut aihetta pöyristyä, kun suomalainen Cargotec on myynyt nostureita Iraniin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun niitä on käytetty hirttämisiin, väitetään. Pöyristyjille sanon: turpa kiinni, rasistit! Pidättekö muka omaa kulttuurianne ylevämpänä kuin sellaista, missä on hirttotuomiot voimassa? Törkeää rasismia. Ja jos hirttämisiä vastustatte niin voisitteko ystävällisesti selittää, miksi haluatte näitä tyyppejä Suomeen ja kannatatte heidän kulttuurinsa ymmärtämistä täällä. Miksi islamilainen homonhirttokulttuuri on tuomittavaa islamilaisissa maissa, mutta ok länsimaissa? Ai niin, ja montako hirttotuomiota olisi jäänyt mahdollisesti täyttämättä ilman Cargotecin nosturia? Olisivat, raukkaparat, joutuneet käyttämään niitä harvoja matalia puita, jolloin kuolemakin olisi tullut hitaammin.
Tässä ei tällä kertaa ollut minkäänlaista sarkasmia. Olen huomattavan suvaitsevainen. Minun puolestani harjoittakoot omaa kulttuuriaan omissa maissaan. Mikä minä olen sitä tuomitsemaan? Eletään kukin tavallamme ja katsotaan, kumpi saa aikaan paremman yhteiskunnan. Sen jälkeen se huonompi voisi ottaa mallia paremmasta. Sen sijaan että toisi sen huonomman yhteiskunnan mallin parempaan yhteiskuntaan.
6. Maassa maan tavalla
Vapaa-ajattelijat ovat yleensä änkyröitä, mutta nyt tuli järkiehdotus. Kouluista pois uskonnollisista syistä annetut erikoisruokavaliot. Kannatan lämpimästi. Kyllähän asia on niin, että jos ei possu maistu niin kasvisruokaa on aina tarjolla. Ja näkkileipää saa syödä niin paljon kuin sielu sietää, kyllä sillä nälkä loitolla pysyy.
7. Vikatikki x 5
Kaksi matua oli varkaissa omakotitalon pihamaalla. Väärän omakotitalon. Vikatikki nro 1. Talo nimittäin kuului nyrkkeilyn raskaan keskisarjan SM-mitalistille, joka tuli paikalle ja tiedusteli että mitähän täällä tapahtuu. Toinen lähti käymään päälle. Vikatikki nro 2. Nyrkkeilijä otti ja löi, varmuuden vuoksi molempia. Vikatikki nro 3. Pitäisihän se tietää, että rauhoitettua eläintä ei saa häiritä, etenkään luonnollisessa elinympäristössään eli toisen omaisuuden kimpussa. Tämän jälkeen tyypit luikkivat tiehensä, mikä olikin ainoa viisas teko koko ketjussa. Sen jälkeen nyrkkeilijä soitti poliisille. Vikatikki nro 4. Tästä hän olisi saattanut vielä selvitä rangaistuksetta, vaikka turhia riskejä olisi toki vältettävä. Mutta lopuksi tuli vikatikki nro 5 eli hän kertoi asiasta tuohtuneena somessa. Odottelemme tuomiota.
8. Teille ei tarjoilla
Ruotsalaishotellin henkilökunta tyrmistyi saadessaan maksavia asiakkaita. Toisin sanoen ruotsidemokraattien kokouksen. Eihän nyt, hyvä tavaton, henkilökunnan voi olettaa palvelevan väkeä jolla on väärät mielipiteet, anteeksi faktat. Epäilenpä että mitään ongelmia ei olisi ollut, mikäli hotellissa olisi järjestetty turhapaikanhakijoiden konferenssi aiheena heidän kokemansa syrjintä. Jonka olisivat maksaneet veronmaksajat eivätkä kokoustajat itse. Eiköhän olisi aika antaa ruotsidemokraateille Hyin titteli ja sulkea heidät lopullisesti yhteiskunnan ulkopuolelle.
9. Money, money, money…
Nyt voi tarkistaa, tienaako enemmän kuin naapuri. Tai ainakin enemmän kuin naapurit keskimäärin. Iltalehti kokosi aineiston, jossa voi katsoa mitkä ovat 18 vuotta täyttäneiden keskiarvotulot milläkin alueella. Pitihän se tarkistaa. Täytyy myöntää että yllätyin, kuinka vähän Hornankuusessa tienataan. Ei tarvitse olla mikään hirmutuloinen, kun vuositulot ovat kolminkertaiset keskiarvoon nähden. Se ei silti tarkoita, että elintaso olisi edes kaksinkertainen. Tämä, jos mikä, kertoo keskiluokan verorasitteesta. Ei se ero elintasossa tosiaankaan samanlainen ole, itse asiassa progressio puraisee juuri tuolla välillä ehkä suhteellisesti rajuimmin. Plus sitten muut sellaiset verot, jotka koskevat lähinnä keskiluokkaa: kiinteistövero, autovero... Samoin kaikki maksut, esimerkiksi lasten päivähoitomaksu on kalliimpi hyvätuloiselle... näitähän riittää. Olisi kiva nähdä tutkimus, jossa kaikki nämä huomioitaisiin ja selvitettäisiin de facto kuinka paljon jää käteen missäkin tilanteessa. Veikkaisin, että sen jälkeen, kun on saavuttanut noin 20 000 euron vuositulot, elintasossa tapahtuu merkittävää nousua vasta sitten kun tulot ylittävät 80 000 euroa.
10. Sääty-yhteiskunta
Talonmiehen tytär otti ja väitteli itsensä tohtoriksi. Hän kirjoitti äskettäin artikkelin, jossa hän käsitteli työläistaustaisten naisten kokemuksia yliopistomaailmassa. 13 naisen ryhmän kokemukset olivat varsin yksimielisiä: he olivat kokeneet itsensä ulkopuoliseksi, koska olivat akateemisessa maailmassa "vääränlaisella" taustalla. Lehtijutusta ei käynyt ilmi, miltä alalta tämä naisryhmä oli koottu. Vahva epäilys on, että humanistiselta. Omat kokemukset ovat nimittäin varsin toisenlaiset. En tiennyt kovinkaan monen opiskelukaverin taustoja. Ei niistä yleensä puhuttu. Mutta kun muistelen, niin suoralta kädeltä muistan kymmenen vanhemmat. Joukossa on kolme, joiden vanhemmista toinen oli akateemisen koulutuksen saanut ja kaksi, jolla molemmat. Jos puolella kumpikaan vanhemmista ei ollut akateemisesti koulutettu, niin ei siinä kovin ulkopuoliseksi voi itseään tuntea. Tällä ja vähän muillakin perusteilla voi epäillä, että humanistisella puolella vanhempien koulutustausta on vähän erilainen. Mikä on ymmärrettävää. Duunariluokan lapset menevät korkeakouluun vain, jos he ovat pärjänneet koulussa hyvin. Kun taas akateemisten lapsilta korkeakouluun menoa odotetaan, vaikka he eivät olisi olleet mitään kirkkaita kynttilöitä. Ja tällaiselle ei ole kauheasti jakoa matemaattis-teknillisissä aineissa, joten humanistinen puoli on ainoa vaihtoehto. Olisi kiva, jos sosiologit tutkisivat tätä.
11. Avaa maksasi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle…
Olen kuullut, että jos naiselle antaa sydämensä, saattaa päätyä naimisiin. Christopher Dempsey pisti paremmaksi ja antoi tuntemattomalle naiselle puolet maksastaan. Päätyäkseen sitten vielä tämän kanssa naimisiin. Kyltymättömiä nuo naiset – edes maksa ei riittänyt, vei mieheltä myös sydämen. Mikähän elin on seuraavana vuorossa? Tai tarkemmin ajatellen älkää vastatko. Joka tapauksessa lämpimät onnittelut hääparille!
12. Lapinlisää juttuun
Urheilijat ovat terveitä nuoria ihmisiä. Terveillä nuorilla ihmisillä on tapana harrastaa seksiä. Tämä näyttää tulleen järkytyksenä, kun viime aikoina on tullut erinäisiä ”paljastuksia” olympiakylän touhuista. Siinä missä Bolt ilmeisesti potki aisan yli ihan tosissaan, niin satusetiäkin on liikkeellä. Yhtenä tällaisena satusetänä toimii amerikkalainen haulikkoampuja Josh Lakatos, joka tällä kertaa räiskii pahasti ohi savikiekoista. Lakatos kertoo, kuinka hän Sydneyn olympialaisissa karsiuduttuaan jäi kisakylään hengailemaan ja sai sattumalta hankittua avaimet tyhjillään olevaan rakennukseen. Vain muutaman tunnin sisällä sana levisi ja ”Lakatosin rakennuksesta” tuli suoranainen bordelli. Lakatos kertoo, kuinka hän heti seuraavana aamuna näki jonkun skandinaavisen naisten pikaviestijoukkueen kävelevän kokonaisuudessaan ulos talosta USA:n urheilijoita perässään. Hän oli järkyttynyt, koska oli nähnyt näiden juoksevan vasta edellisenä iltana. Sama meno paikassa jatkui seuraavat kahdeksan päivää, kisojen loppuun asti.
No niin. Sitten faktatarkastus.
1) Lakatosin laji päättyi 17.9, olympialaisten päättäjäiset olivat 1.10 eli melkein kaksi viikkoa myöhemmin. On toki mahdollista, että Lakatos jäi koko ajaksi kisakylään, mutta muut aikamäärät eivät täsmää.
2) Kahdeksan päivää tarkoittaisi, että Lakatos sai avaimet viimeistään 26.9, vaikka laskettaisiin että hän olisi poistunut kisakylästä vasta kolme päivää päättäjäisten jälkeen. Naisten pikaviestin alkuerät juostiin 29.9, joten aika vaikeaa on nähdä pikaviestijoukkue edellisenä päivänä juoksemassa jos tämä episodi tapahtui heti ensimmäisenä aamuna kuten hän kertoi.
3) Ainoa skandinaavinen joukkue naisten pikaviestissä oli Suomi. Joukkueessa oli mm. yksi tuore rouvashenkilö, joten kertomusta sopii tältäkin pohjalta epäillä.
Vaan kyllähän sitä panojuttuja on ennenkin kerrottu, etenkin ne jotka eivät ole pukille päässeet. Onko Bolt muuten erityisemmin mainostanut mitä teki Riossa, vaikka iltapäivälehdet ovatkin revitelleet?
13. Ikiliikkuja
Maratonin 50-vuotiaiden SE meni päreiksi. Tekijänä kukapas muukaan kuin Yrjö Pesonen. Jotain aivan hillitöntä, 2.29.17. Oikeastaan vielä käsittämättömämpää on se, että miehen tahti on hidastunut niin vähän. Ennätys on entiseksi arvokisaedustajaksi suhteellisen vaatimaton 2.17.05. Vain 12 minuutin lisäaika huippuvuosiin on uskomaton suoritus. Aikoinaan Pesosen loittonevaa selkää katsellessa tuumin, että kyllä se vanhenee tuokin mies, eiköhän tuo rako ala pienentyä. Vaan paskan marjat, kasvamaan päin se vaan on ollut.
14. Ruotsi-Norja -unioni
Vuonna 1905 erkaantuneiden maiden välit ovat kylmenneet hiihtoskandaaleissa, mutta nyttemmin lähestyneet toisiaan hiihdossa Norjan Emil Iversenin onnistuttua naisten takaa-ajossa. Kohteena oli Ruotsin Stina Nilsson. Ettei vain kyseessä olisi norjalaisten kiero menetelmä dopingin levittämiseksi lystikkäällä menetelmällä? Tai sitten ruotsalaisten?
15. Sopupeliä
Ilta-Sanomat revitteli otsikossaan: Näistä vaiettiin vuosikymmeniä - suomalaisten olympiavoittojen takana soputuloksia. Otsikosta saattaisi odottaa, että suomalaiset olisivat ostaneet olympiavoittonsa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä olivat tilanteet joissa suomalainen antoi toisen suomalaisen voittaa. Ja mitä "vaiettiin" -osioon tulee, niin tapauksia oli neljä joista ainakin kolme oli hyvin tiedossa.
Tai tarkemmin sanottuna yksi: se, jossa Paavo Nurmea ei päästetty juoksemaan Pariisissa kymppiä siinä pelossa, että Nurmi väsyttäisi itsensä eikä voittaisi myöhempiä kilpailuja. Näin pystyttiin tekemään siksi, että tiedettiin Ritolan voittavan. Ei varsinaisesti sopupeliä. Jutussa ei sentään toistettu sitä legendaa, jonka mukaan Nurmi olisi samaan aikaan protestiksi juossut harjoituskentällä kympin alle puolen tunnin - mikä tehtiin oikeasti vasta 20 vuotta myöhemmin. Tämä on ilmeisesti tarua, vaikka uskonkin että Nurmi olisi tuolloisessa kunnossaan temppuun pystynyt.
Ne kaksi muuta perustuvat kuulopuheeseen. Eli Clas Thunberg väittää muistelmissaan hidastaneensa vauhtia Chamonix'n pikaluistelukisan 10 000 metrillä, kun parina luistellut Julius Skutnabb huusi hänelle, että oli luvannut etukäteen kisan voiton Skutnabbille. No, tiedä tarinan todenperäisyydestä, sillä Thunberg tunnettiin värikkäänä jutunkertojana. Toisaalta ei Skutnabb sitä tiettävästi kiistänyt. Tiedä sitten missä kunnossa mahtoi olla, Thunbergin muistelmat julkaistiin 1964 ja Skutnabb kuoli seuraavan vuoden alussa. Se toinen - tai oikeastaan ensimmäinen - tapaus koskee Suomen ensimmäistä varsinaista olympiavoittoa vuoden 1908 kisoista. Painin raskaan sarjan loppuottelussa kohtasivat Verner Weckman, Ateenan välikisojen voittaja ja Yrjö Saarela. Väitteen sopuottelusta kertoi jo Martti Jukola Suuressa olympiakirjassa 1952. Tuolloin salaisuus oli Saarelan osalta jo mullan alla ja Weckman tyytyi vain murahtamaan, että Saarela sen kai yksin tiesi, jos tahallaan hävisi.
Sitä neljättä tapausta eli Taavi Tammisen urheilujohdon suostuttelemaa häviötä Eemil Väreelle en ainakaan muistanut. Sen sijaan on vielä yksi tapaus, jonka Ilta-Sanomat unohti. Vuoden 1924 olympialaisissa Aleksanteri Toivola hävisi luultavasti tahallaan Kalle Anttilalle. Näin siksi, että pistetilanne ennen ottelua oli sellainen, että Toivolan voittaessa hän olisi saanut kultaa ja Anttila pronssia. Nyt Anttila sai kultaa ja Toivola hopeaa, mikä katsottiin Suomen kannalta paremmaksi. Ja tulipa Anttilasta samalla yksi niistä kolmesta painijasta, jotka ovat voittaneet kultaa sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaassa painimuodossa. Ne kaksi muuta ovat Ivar Johansson ja Kristian Palusalu.
Loppukevennys: Kuluttajansuojarikkomus
Dubaissa asuvan pariskunnan mies näki vaimonsa ensi kertaa ilman meikkiä ja haki välittömästi avioeroa. Se siitä tulee kun ostaa sian säkissä. Mutta minkäs sille mahtaa, että siellä päin maailmaan naiset ovat niin rumia, että Muhammad käski säkittää ne. Totuus paljastuu vasta hääyönä kun pääsee näkemään mitä paketista paljastuu. Eikä se silloin kauan sitten haitannut, pimeää kun oli. Valitettavasti länsimainen teknologia levisi sinnekin ja Ali sai sähkövalot, jolloin Fatima joutui turvautumaan toiseen länsimaiseen ihmeeseen eli kosmetiikkaan, millä onnistuukin peittelemään totuutta jonkin aikaa, kuten tämä tapaus osoitti. Harmillinen juttu silti – kyllä sikäläisen kuluttajansuoja-asiamiehen pitäisi puuttua epäkohtaan ja vaatia oikeus edes nähdä tavara ennen kauppaa. Vaikka koeajoa ei saisikaan suorittaa. Taas yksi asia mikä on länsimaissa paremmin. Siksi matut tunkevatkin innolla tänne. Tosin täälläkin yleensä joutuu pettymään, kun ei yleensä kelpaa kuin sellaiselle lähiövalaalle, jota sängyssä syleillessä Ahmedin kädet eivät yletä koskettamaan patjaa kummaltakaan puolelta.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
37 kommenttia:
Nummer tio.
Tuossa jutussa kiinnitti huomiota kaksi asiaa. 1. Otos on hyvin pieni eli vain 13 henkilöä. Väikkäriä lukematta en osaa sanoa maantieteellistä kattavuutta. 2. eukolla on tatuointeja näkyvillä mm. kämmenselässä. Asia on aivan selvä. Vaikka kuinka yrittäisi itselleen perustella, että tatuoinnit ovat hienoja ja valtavirtaa, niin monellako oikeasti korkeassa asemassa olevalla, akateemisesti tai talouselämässä olette nähneet niitä? Se vain ei mene niin. Englannissa tiedän kysytyn työhaastattelussa että onko tatuointeja ja kun naikkonen vastasi kieltävästi ja niitä kuitenkin oli piilossa, niin potkuthan siitä tuli. Japanissa ei edellenkään pääse kylpylään tai edes kauppaan, jos on tatskoja. No Japanissa ei senpuoleen kannata sanoa edes, että on lihanleikkaaja tai suutari. Sillä ruotsalaisella lortolla, joka pokasi prinssin, on myös tatskoja, mutta epäilen niiden kohta katoavan. Hammasrako korjattiin jo. En siis sano, että tatskoja ei saisi olla, mutta sellaisen ottaminen on äärimmäisen tyhmää, näkyville hakkaaminen on äärimmäisen tyhmää + 1. Ihotaudista kärsineenä en vain ymmärrä, miksi tuollaisia pitäisi hakata ihoon. Tämä purnaus sen takia, että en usko tohtorieukon kansainvälisen uran koskaan aukeavan mainituista syistä.
Olen lukenut Scott Adamsin kirjoituksia 10 vuotta. Siitä olen tullut vakuuttuneeksi: hänellä on poikkeuksellinen kyky analysoida nykyisyyttä ja ennustaa tulevaisuutta. Scoot ennusti jo vuosi sitten miten Trumpista voi tulla presidentti. Silloin hänelle naurettiin jo republikaanipiireissä. Ja tässä ollaan.
Ostan kerran vuodessa pullon Ron Zacapaa. Hienoja tilaisuuksia varten. Nyt oli semmoinen. Kaadan siivut Trumpin voitolle ja luon katseen olohuoneeni seinälle ripustettuun Donaldin vaali-sloganiin. Pala tummaa suklaata seuraksi. Zacapaa maistellessa tuijottelan kynttilän liekkiin ja mietin kuinka monta paskahalvauksen saanutta punavihertoimittajaa köijätään huomenna terveyskeskusten resepsuuniin.
Joopa. Silloin kun ruukinmatruuna kulutti koulunpenkkiä, niin ainejärjestön laulukirjassa oli eräs laulu, jossa todettiin
Vi är alla noblessen
både Karlsson och von Essen
Siinä on niin paljon totuutta ettei uskoisikaan. Matemaattis-luonnontieteellis-teknisillä aloilla ei tunneta sellaista bullshittia kuin "luokkatausta". Siellä merkitystä on vain sillä, että a) mitä osaat ja b) ettet ole täysi mulqvisti. Muu on yhdentekevää ja jonninjoutavaa höhää.
Juntille: Kyseessä on kvalitaatinen tutkimus. Tutkittavia yksiköitä ei valita kovin suurta määrää ja niitä tutkitaan perusteellisesti, jolloin tärkeää on aineiston laatu. Tämä lähestymistapa on käytännöllinen kun halutaan vähällä vaivalla ns. akateeminen loppututkielma. Käytin sitä itse, kun sain paperit Helsingin YO:n humanistisesta tiedekunnasta. Suokoon Jaska sen minulle anteeksi :) Nyt kaadan itselleni tuhdin siivun Zacapaa ja kippis!
No niin, Amerikka sai jytkynsä, ja suvaitsevaisto ilmeisen raivoissaan. Johan tuolla somen puolella ihan ehta suomalainen ehti toivoa että joku salamurhaa Trumpin mahdollisimman pian. Eikö sellainen ole vähän huonoa makua ja lapsellisuutta osoittavaa käytöstä?
Yleisesti ottaen tuntuu että USA-tietämys monella suomalaisellakin aika heiveröisissä kantimissa, ei tiedetä asioista kuin pintapuolisesti ja sen mukaan lauotaan mielipiteitä.
RM:lle sellainen pieni kommentti että USA:n vaalit sellainen iso juttu, että vaikket metallitehdasta käynnistäisikään enää, niin voisitko vaikka tänne kirjoittaa jonkinlaista analyysia aiheesta?
Mikä on tämän blogin lukijoiden arvio Trumpin ÄO:sta? Lukema 40, joka osui silmiini vaalienjälkeistunnelmien kirvoittamissa sosiaalisen median kommenteissa ei voine olla aivan paikkansapitävä, sillä sellaiset asuvat yleensä laitoksissa.
Älykäs ihminen jättäisi viikon tiedonhankintansa näihin Jaskan viikkoraportteihin niin säästyisi aikaa tähdellisempään. Kiitos hyvästä tiivistelmästä.
Rosmo Soininvaaran blogin kommenteissa Trumpia on kuvailtu "idiootiksi" ja " imbesilliksi" eli skaala on aika laaja. George W. Bush muuten oli älykkyydeltään vähintään 110, todennäköisesti enemmän. En usko että Trump on imbesilli, koska todistettavasti osaa lukea ja kirjoittaa.
Trump on käynyt sotilaskoulua, jossa tehdään jatkuvaa arviota oppilaista. Näitä ei varsinaisia kadettikouluja on USA:ssa paljon ja ne noudattavat melko pitkälle varsinaisten upseerikoulujen curriculumia testeineen.
Täältäpäästä väitetään, että 16 jakaumalla Trumpin ÄO on noin 125-130.
Syystä että vaikka hän ei ole nero, niin hän on selkeästi keskimääräistä älykkäämpi, siis kognitiivisesti suorituskykyisempi. Hän artikuloi selvästi, hän pyörittää bisnesimperiumia, hän on kekseliäs ja hän osaa johtaa ja organisoida. Hänen älyssään ei ole mitään vikaa.
Sensijaan täälläpäässä on vahva syy epäillä, että Trump on vahvasti tunnevammainen. Ruukinmatruuna pitää lähes satavarmana, että Trump on narsisti (diagnostiset kriteerit täyttyvät), ja todennäköisenä, että hän olisi psykopaatti. Cleckleyn ja Haren tarkistuslista psykopaatista tuntuisi täsmäävään Trumpiin vähän turhankin hyvin.
Tyhmäkin ihminen pärjää johtajana oikein mainiosti, jos hänellä on tolkkua, hän on empaattinen ja jos hän ei puutu alaistensa tehtäviin. Mutta mulkero on mulkero, olipa hänellä kuinka korkea ÄO tahansa. Trump on täydellinen loose cannon, juuri sen takia, että hän on täydellinen poliittinen untuvikko ja siksi, etteivät hänen tolkkunsa, ihmissuhdetaitonsa ja diplomaatin kykynsä oikein vakuuta.
Hoi polloi näin pääsääntöisesti ei erota, mitä eroa on tyhmyydellä ja ilkeydellä. Ilkeäkin ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, kuten Adolf Hitler.
Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.
Ruukinmatruuna aikoi ottaa itselleen tatskan, mutta sattuneesta syystä sille ei tullut tarvetta.
Se olisi ollut sitä varten, että hänen ruumiinsa olisi voitu tunnistaa, jos merellä olisi käynyt huonosti ja ruumis ajautunut rantaan.
Ruukinmatruunalle: katsoin molemmat linkkisi ja ne ovat pelkkiä mielipiteitä. Sikäli Trumpin ÄO:sta ei ole tiettävästi mitään faktatietoa. Voi olla nero, voi olla olematta. Mies, joka on koonnut miljardiomaisuuden ei voi olla tyhmä. Missään tapauksessa Trump ei ole tyhmä tuskin edes tunnevammainen. Ainoa yllätys oli oli miten Ruukinmatruunan kaltainen älykäs ihminen veti tähän Hitler-kortin mukaan.
Ano, Trump ei ole koonnut miljardiomaisuutta. Suurimman osan omaisuudestaan hän on perinyt. Hän on tehnyt niin monta konkurssia että laskut menevät sekaisin, mutta pelastunut aina kiipelistä supliikkitaidoillaan. Hän on mitä suurimmassa määrin puliveivari - hän on tehnyt bisnestä ainoastaan nimellään ja kuuluisuudellaan. Wall Streetin pankkiirit pitivät häntä lähinnä myyntimiehenä, eivät liikemiehenä.
Psykopaattien tapaan Trump on ensisijaisesti showmies. Hän on ensisijisesti muotoa ja kovaa puhetta, mutta hänen substanssinsa on hyvin vähäinen.
Se, että Adolf Hitlerillä oli hyvin korkea ÄO (arvioitu 140+) ei ole Hitler-kortin pelaamista vaan tosiasian toteamista. Monilla psykopaateilla on hyvin korkea ÄO eikä psykopatia tee heistä tyhmiä. Tyhmyys ja ilkeys ovat kaksi eri asiaa.
Aika näyttää, onko Trump tyhmä vaiko ilkeä. Ruukinmatruuna veikkaa jälkimmäistä. Näyttelijöistä tulee yleensä hyviä valtiomiehiä, olihan Ronald Reagankin näyttelijä ja pärjäsi oikein mainiosti presidenttinä. USA:ssa on kuitenkin niin voimakas poliittinen aparaatti, että siinä yksi täysin kokematon ja lähinnä sähläämällä uransa tehnyt loose cannon valtiolaivan tykkikannella ei ole samanlainen riski kuin diktatuurin puolella. Tuskin Trump huonompi on kuin Warren Harding tai James Buchanan.
Buchanan taisi sanoa että kohta ei taida olla enää Amerikan Yhdysvaltoja, virasta eläköityessään.
Edistysmielisille tiedoksi että on vahvoja viitteitä siitä että oli homomies. Ei sillä kait sinänsä itse viranhoitoon suurta vaikutusta ollut.
Juntti ja ano: Tuo 13 henkilöä ei ollut väikkärin, vaan jutussa käsitellyn artikkelin otos. Kvalitatiivinen tutkimus taas on näppärä peitenimi mielipidekirjoitukselle. Tatuointinneista olen joskus sanonut, että en ole koskaan nähnyt niin rumaa naista, että tatuointi parantaisi tilannetta.
IM: Komea sukutausta on hyvä olla olemassa, jos ei ole itsellään mitään millä kehuskella.
Trumpin älykkyydestä: aivan varmasti vähintään yhden keskihajonnan verran keskiarvon yläpuolella, jos veikata pitäisi niin sanoisin että karvan verran alle kaksi. Ei tuollaista imperiumia tahvo rakenna. Toisaalta liika älli on vain haitaksi ihmiskontakteissa, jos sitä ei onnistu peittämään. Trump on onnistunut, joten toisaalta hän saattaa olla vaikka millainen supernero. Buchanan puolestaan oli luultavasti tuhkaluukkumiehiä eikä se tosiaan viranhoitoa haitannut. Hänhän asui toisen miehen kanssa pitkän aikaa. Huono presidentti hän oli ihan muista syistä. Tässä lisää USA:n presidenteistä.
Tästä tulee eittämättä mieleen elokuva Harrison Bergeron ja sen presidenttikohtaus. Viisaampi antaa periksi.
Hikipediassa Trumpia luonnehdittiin "Aku Ankaksi, joka on perinyt Roope-sedän omaisuuden". Aika näyttää, miten käy. On muistettava, että Suomen mediat yhteen ääneen bashasivat Ronald Reagania, ja hänet on jatkuvasti äänestetty yhdeksi USA:n parhaista presidenteistä.
Buchanan oli huono presidentti siksi, että hän pienensi liittovaltion valtaa ja antoi lisää valtaa osavaltioille. Seuraus oli, että osavaltioiden riidat pahenivat, orjuuskysymys kärjistyi ja USA repesi kahtia. Oli Buchananin ansiota, että USA:ssa käytiin sisällissota.
Jaskalle tämä kun lajimiehiä on: http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-2000001950307.html
Ei ihan heti tule mieleen populistia joka olisi kyennyt pitämään vaalilupauksensa - ei sillä että muutkaan poliitikot olisivat parempaan kyenneet.
Joskus populisti epäonnistuu, koska poliittisena untuvikkona törmää koviin realiteetteihin. Joskus hillotolpan perässä juokseva populisti ei alunperinkään ole aikonut pysyä linjassaan (Timo Soini).
Niin tai näin, parin vuoden kuluttua USAssa on paljon hyvin pettyneitä ihmisiä, joko Trumpin kannattajia tai vastustajia. Itse uskon että he ovat Trumpin kannattajia mutta se näkee joka elää.
Todennäköisesti ei olisi.
Suomessa presidentin virka on paljon enemmässä kunniavirka ja seremoniallinen sekä moraalijohtajuuden virka kuin todellinen vallankäyttöposti. Suomessa on tapana, että presidentin virka on ikäänkuin palkkio arvostetulle ja ikääntyneelle veteraanipoliitikolle töistä isänmaan hyväksi.Tässä määrin Suomen presidentin virka muistuttaa paljon enemmässä määrin Skandinavian kuninkaita kuin USA:n tai edes Ranskan presidenttiä. USA:n presidentti on aivan oikea vallankäyttäjä, ja hän on samanaikaisesti sekä kuningas että pääministeri. Siksi on mielekkäämpää pitää USA:ta enemmässä määrin tasavaltana kuin demokratiana.
Viime vaaleissa meillä oli kaksi hyvää ehdokasta. Sekä Niinistö että Haavisto olisivat molemmat olleet erinomaisia presidenttejä. Meillä on ollut hyvä herraonni.
Suomessa huonokaan presidentti ei kykene saamaan aikaan paljoa tuhoa aikaan. Suomessa todellinen vallankäyttäjä on pääministeri, ja Suomessa myös oikeuslaitos on käytännössä valtio valtiossa eikä vastuussa muille kuin itselleen. Tämä omalta osaltaan demppaa presidentin valtaa.
Tosin presidentillä on oikeus nimittää virkamiehiä ja Halonen kunnostautui siinä.
Alennetaan veroja samalla kun tehdään jätti-investointeja infrastruktuuriin ja suututetaan tärkein lainoittaja tuontitulleilla. Millaiset idiootit oikein kuvittelevat että tällainen yhdistelmä on oikeasti mahdollinen?
Ruukinmatruunalle tiedoksi, että Suomessa virkaan ei valita vaalilla koskaan. Tasavallan presidentillä ei ole virkaa vaan luottamustoimi ja hän antaa toimikautensa alussa "Juhlallisen vakuutuksen" eikä suinkaan virkavalaa.
Ja anonyymille 20161111 kell 11.06 sen verran tuosta USA:n velasta ja Kiinan suututtamisesta, että velka on USA:n dollareissa ja se pystytään maksamaan koska tahansa pois. USA:n talouden ainoa ongelma on kiistanalainen velkakatto, jonka nostamisesta käydään joka vuosi täysin tarpeeton kiista kongressissa. Valtion velka toimii useissa maissa niin, että vanhaa velkaa maksetaan uudella. Näin tekee mm. Suomi eli prosessi on jatkuva. Nykyaikaisen velkarahan olemuksesta voi löytää fiksuakin tietoa ja missään nimessä ei kannata kuunnella poliitikkoja jotka mielessään sekoittavat valtionvelan ja kotitalouden velan.
Jos vanhaa velkaa maksetaan uudella, tarvitaan edelleen lainoittaja. Jos USA sulkee Kiinan pois markkinoiltaan tuontitulleilla, Kiina ei enää lainoita USAa (USAn ulkomaanvelasta on jo nyt 30% Kiinan hallussa) mikä merkitsee dollarin syöksyä. OK, dollarivelat sulavat silloin mutta kaikki maahantuonti USAan kallistuu, mikä olisi välitön katastrofi USAn teollisuudelle, se kun on täysin riippuvainen ulkomailla tuotetuista komponenteista.
Ruukinmatruunalle: "Suomessa on tapana, että presidentin virka on ikäänkuin palkkio arvostetulle ja ikääntyneelle veteraanipoliitikolle töistä isänmaan hyväksi." Näinkö on ollut tapana? Käsittääkseni presidentin valtaoikeudet muuttuivat vasta v. 2000 perustuslain uudistuksessa. Aikaisemmin presidentillä oli valtaoikeudet hallituksen muodostamisessa ja eduskunnan hajottamisessa.
"Psykopaattien tapaan Trump on ensisijaisesti showmies. Hän on ensisijisesti muotoa ja kovaa puhetta, mutta hänen substanssinsa on hyvin vähäinen.
Se, että Adolf Hitlerillä oli hyvin korkea ÄO (arvioitu 140+) ei ole Hitler-kortin pelaamista vaan tosiasian toteamista. Monilla psykopaateilla on hyvin korkea ÄO eikä psykopatia tee heistä tyhmiä. Tyhmyys ja ilkeys ovat kaksi eri asiaa."
Pelkästään tyhmä tai ilkeä? Ei mitään muuta? Ja Hitler-kortti. Odottaisin Ruukinmatruunalta jotain analyyttisempaa otetta. Omituisen tunnepohjainen suhtautuminen koko asiaan. Ihmettelen. Tuotahan on kuultu YLE:ltä viimeiset puoli vuotta.
Vaalien jälkeen on aina pettyneitä ihmisiä. Siinä on kuitenkin vivahde-eroja sen mukaan onko lupauksia edes yritetty pitää vai ei. Persujen kohdalla kyse oli selkeästä kannattajien pettämisestä. Tosin en tunnusta tulleeni petetyksi, koska tätä kuitenkin odotin.
Kysymys Uosukaisesta presidenttinä Halosen tilalla on hyvä. Niinpä ainakaan minulla ei ole muita kuin huonoja vastauksia eli en tiedä.
Ano: Vastenmielisyyden nelikenttä voidaan esittää akselelilla "älykäs-tyhmä" ja "pahantahtoinen-hyväntahtoinen".
Älykäs ja hyväntahtoinen = fanaattinen
Tyhmä ja hyväntahtoinen = vihjeetön
Älykäs ja pahantahtoinen = ilkeä
Tyhmä ja pahantahtoinen = typerä
Valitse noista.
Mitä Trumpiin tulee, niin ihminen joka on tehnyt neljä konkurssia on osoittanut, ettei hänellä ole minkäänlaista substanssia liikemieheksi - ja vielä vähemmän poliitikoksi. Trumpin liikenerous perustuu muutamiin yksinkertaisiin kikkoihin, joita ovat mm.
* näytä niin omituiselta ja niljaiselta, että kaikki takuulla muistavat sinut kerran tavattuaan
* tunge jatkuvasti televisioon
* läästi nimesi joka paikkaan Stalin-malliin
* käytä niin rivoa ja räävitöntä kieltä, että kaikki tuntevat myötähäpeää vuoksesi
* huijaa
* älä maksa veroja
* valehtele ja loukkaa ihmisiä niin, että nimesi varmasti muistetaan kaikkialla
* tuhoa sähköposteissa oleva todistusaineisto (voit yhä silti syyttää Kieroa Hillarya)
Hikipedia kertoo jälleen sen totuuden, jota Wikipedia ei kerro.
No jaa, mitä Trumpin konkursseihin tulee niin ei se ole liikemies eikä mikään, jolla ei ole ainakin yhtä konkurssia takanaan. Trump on pistänyt sen verran monia firmoja pystyyn, että neljä konkurssia (muistelisin että olisi enemmänkin) riskibisnesaloilla on vähän.
Muilta osin lista on kyllä totta.
Ruukinmatruunalla ei taida olla minkäänlaista käsitystä konkurssista Yhdysvalloissa. Se eroaa suomalaisesta konkurssijärjestelmästä mm. niin, että kaikki velat katoavat ja tietysti samalla katoaa pisnis. Mutta Suomessa konkurssivelallinen menettää pisniksen, mutta velat jäävät, ja vaikka monessa tapauksessa myös asunto ulosmitataan, niin senkin jälkeen jää velkaa.
USA:ssa konkurssi ei ole este aloittaa uutta pisnistä jos vain rahaa saa haalittua jostain.
Vitsinä on joskus heitetty, että oikea pisnismies on vasta ensimmäisen konkurssin jälkeen.
Henkilökohtainen konkurssi tekee saman, ns. credit score katoaa eli luottokorttia ei saa hyvillä ehdoilla vaan korkealla riskipreemiolla. Kun tarpeeksi taas kuluttaa, niin credit score kasvaa ja muutaman vuoden päästä on jo oikea ihminen.
Jos ihminen sählää pisniksensä neljä kertaa putkeen, niin se kertoo hänestä ja hänen substanssiosaamisestaan aika paljon. Ihan riippumatta lainsäädännöstä.
Todella hyvä pisnismies ei ikinätee sitä ensimmäistäkään konkurssiaan.
Kun joskus opettelin laskettelemaan niin opettaja totesi että jos ei koskaan kaadu, ei tiedä omia rajojaan. Jos tarkoitus on elättää perhe, ei ole järkeä ottaa sellaisia riskejä, että elanto on vaarassa. Jos taas persus kestää niin riskiä voi ottaa. Konkurssi on siis toteutunut riski. Ilman riskiä ei tule tuottoa. Osa riskeistä on hallittavissa, osa ei.
Tietämättä yritystoiminnan taustoja on turha vetää johtopäätöksiä konkursseista tai niiden puutteista. Ilman konkursseja pääomat ja liiketoiminta eivät käytännössä allokoidu uusiin kohteisiin. Ilman vaikkapa vaateteollisuuden konkursseja Suomessa tehtäisiin edelleen sukkia ja lakanoita ja kilpailisimme Ukrainan kanssa elintasossa. Ei nimittäin ole realismia että pienet ja keskikokoiset firmat voisivat vaihtaa toimialaa tuosta vain. Jopa suurissa firmoissa yrityskulttuuri ja kumulatiivinen osaaminen luo niin kovan muutosvastarinnan, että ne eivät kykene muuttumaan ilman massiivisia irtisanomisia.
Konkurssiriski hinnoitellaan hyödykkeen hintaan mukaan luottotappioriskinä. Joku saa näpeilleen mutta lopulta konkurssiriskin preemion maksaa kuluttaja. Kansainvälisessä kilpailussa kukin maa voi edesauttaa yritystoimintaa omalla alueellaan usein erilaisin keinoin, joten yrittäjävastainen ilmapiiri on aina opittua. Eurooppalainen hyvinvointivaltio on ehkä pahin antikapitalistisessa demonisoinnissa. Täällä yrittäjän hyvyys mitataan maksetuissa veroissa, ei liiketoiminnan muilla mittareilla.
Mutta, aina löytyy joku jonka mielestä Trump on paska. Syy vain täytyy keksiä.
Joka ei koskaan kaadu, ei tiedä omia rajojaan, mutta joka kaatuu jatkuvasti, on väärän lajin parissa. Silloin kannattaa laskettelun sijasta valita omaksi lajiksi vaikka tikanheitto.
Konkursseissa on se ikävä puoli, että jonkun on ne maksettava. Joko konkurssin tekijän itsensä, velkojien tai veronmaksajien. Trump on saanut paljon vahinkoa aikaan sekä veronmaksajille että velkojilleen. Hän on kävelevä riski.
Konkursseissa pääomat ja resurssit eivät allokoidu uudelleen vaan ne tuhoutuvat. Ilman konkursseja Suomen elintaso olisi huomattavasti korkeampi kuin nyt. Fiksu yrittäjä ei tee konkurssia vaan myy bisneksensä kilpailijoilleen, jolloin kaikki voittavat. On vaikea ymmärtää, miksi täystyöllisyyden vallitessa markkinatalousdemokratiassa tilanne olisi jotenkin sama kuin läpikorruptoituneessa sotaakäyvässä diktatuurissa.
Japanissa on tapana, että jos joku tekee konkurssin ja jollei hän ymmärrä tehdä itsemurhaa hyvittääkseen häpeänsä, hänen velkojansa ottavat hänelle ison henkivakuutuksen, surmaavat hänet ja jakavat rahat keskenään. Japanissa konkurssit ovatkin hyvin harvinaisia.
Eikä Japania voi pahimmalla tahdollakaan pitää antikapitalistena tai yrittäjäepäystävällisenä maana.
Todettakoon vielä:
If you first don't succeed, skydiving isn't for you.
Laskuvarjohyppy on laji, jossa ensimmäinenkin virhe voi koitua kohtalokkaaksi. Siksi niitä virheitä ei saa kertakaikkiaan tulla. Ruukinmatruuna itse on sekä hypännyt että skimbannut, joten hän voi todeta molemmista jotain.
Todettakoon vielä, että kristinuskon ja kapitalismin ero on se, että kristinusko perustuu sille olettamukselle, että meidän velkamme annetaan anteeksi, mutta kapitalismi perustuu sille olettamukselle, että velkoja ei anneta anteeksi.
Nykyinen kansainvälinen lama on pääosin amerikkalaisen löyhän konkurssilainsäädännön tulos. Amerikkalainen löyhä konkurssilainsäädäntö, jonka Kumitonttu on kehunut maasta taivaaseen, aiheuttaa moraalikatoa. Kun konkurssista ei voi joutua todella, todella, TODELLA pahasti kuseen, niin sitten niitä holtittomia riskejä myös otetaan.
Tuhoisin seurauksin.
Lähetä kommentti