Vastuuvapauslauseke: Tällä tekstillä on yhtä vähän tekemistä todellisen islamin kanssa kuin terrori-iskuillakin.
12. Kaikki naiset pukeutuvat jätesäkkiin
Onhan se nyt yhtä helvettiä, kun ei voi akkamehtään lähtiessä tarkistaa, onko tavara kuranttia. Joutuu ostamaan sian säkissä. Eikä yleensä hyvällä tuloksella, sillä kulttuuripiirin naiset ovat keskimäärin niin rumia, että Muhammadin johtama julkisivulautakunta määräsi aikoinaan huntupakon puhtaasti esteettisistä syistä.
11. Kaikki teknologia, jota käytät, on länsimaista innovaatiota ja tuotantoa
Wikipedian hauskimpia artikkeleja on Aikajana tieteestä ja teknologiasta islamilaisessa maailmassa. Viimeinen maininnan arvoinen asia on sattunut 1600-luvulla. Ja melkein kaikki sitä ennen tapahtuneet ovat olleet itämaisen tiedon siirtymistä länsimaihin välissä olleen islamilaisen maailman kautta, mikä lakkasi heti kun löydettiin merireitti Afrikan ympäri. Tiedenobelin on saanut kaksi muslimia, jotka molemmat ovat tehneet työuransa länsimaissa ja toinen edusti sitä paitsi harhaoppiseksi julistettua lahkoa. Tämän kyllä kestäisi, mutta kun juutalaiset ovat eivät ole saaneet kahta, vaan lähemmäs 150 tiedenobelia.
10. Olet aina sodassa häviävällä puolella
Lukuisista esimerkeistä vaikka Jom Kippur. Noin kolminkertainen miesylivoima, tankeissa ja tykistössä tuplaylivoima, lentokoneissa niukka ylivoima, ulkomaiset sotilasasiantuntijat, kalusto uusinta uutta ja kaupan päälle yllätyshyökkäys vihollisen suurena juhlapäivänä. Turpiin tuli että tärisi, vaikka Israel ei edes käyttänyt tehokkainta asettaan eli ydinpommia. Ja sama juttu joka Allahin kerta, oli vastassa kuka tahansa. Ainoa tapa voittaa on käydä sota jotain toista, vielä huonompaa arabimaata vastaan.
9. Ainoa tapa päästä paratiisiin on räjäyttää itsesi tuusannuuskaksi
Ja silloinkin pitää toivoa, että 72 neitsyttä ei perustu käännösvirheeseen ja kyseessä eivät ole 72 Linux-nörttiä. Tosin jälkimmäinen vaihtoehto ei sodomiittia liiemmin häiritse, joten antaa paukkua vaan!
8. Et saa juoda viinaa – paitsi jos Allah ei näe
Joka kerta, kun tekee mieli ottaa näkäräiset, pitää mennä pimeään nurkan taakse, jonne Allahin katse ei yllä. Samalla tajuaa, kuinka onnettoman voimaton jumala Allah on – ei edes röntgenkatsetta! Ikään kuin tämä ei riittäisi, joka vuosi kuukauden ajan sama juttu päivällä syömisen kanssa, pakko mutustaa salaa. Ja vieläpä aina eri aikaan vuotta, kun Muhammad ei osannut laatia toimivaa kalenteria.
7. Et saa äänestää kotimaassasi demokraattisissa vaaleissa
Paitsi jos satut olemaan Israelin arabi.
6. Elääksesi leveämmin tarvitset muita kulttuureja
Oma kotimaasi on köyhä ja onneton persläpi, josta kaikki yrittävät päästä länsimaihin. Paitsi jos olet sattunut syntymään maahan, jossa rautakankea maahan tökätessä syöksyy öljysuihku taivaalle. Silloinkin kiitos vauraudesta kuuluu sille, että länsimainen teknologia on kehittänyt öljyä tarvitsevia laitteita ja luonut sen tuottamiseen tarvittavan infrastruktuurin, jota pyörittämään tarvitaan aasialaiset siirtotyöläiset.
5. Sinua pidetään kaikkialla haittamaahanmuuttajana
Abdirahman ”Husu” Hussein esitti äskettäin kysymyksen, mitä tapahtuisi jos kaikki 16 000 somalia lähtisivät Suomesta. Ainakin terveyskeskuskäynteihin seuraisi piikki, kun sadattuhannet suomalaiset joutuisivat turvautumaan lääkäriin saadakseen liian leveästä hymyilystä nyrjähtäneen naamansa takaisin paikoilleen.
4. Et tiedä, millaista on saada luonnollisesti kostunutta naista
Jos olet upporikas musulmaani, naisesi ovat liukuvoidekäyttöisiä huoria. Jos olet keskiluokkainen musulmaani, vaimo(i)ltasi on ympärileikkaamalla poistettu tarpeellisia ruumiinosia. Jos olet köyhä musulmaani, rikkaammat ovat vieneet kaikki naiset ja morsiamesi sanoo ”I-haa”. Jos taas olet päässyt luikahtamaan sivistysmaahan, naisesi on kuiva ja sitä paitsi pippurisumute kirvelee silmiä. Tai sitten naisesi saattaa kyllä olla kostea, mutta sellainen lähiövalas että takaa ei yletä, päällä ei pysy ja alle ei uskalla mennä.
3. Et tiedä, miten hyvää on rapeaksi paistettu pekoni
Kelpo pekonia mutustellessa sitä rakastaa koko maailmaa, on se vain niin namia. Kääntäen on ilmeistä, että pekonin syömättömyys saa sopuisammankin miehen vihaiseksi.
2. Joudut vaimoja ottaessasi ison riskin eteen
Voit ottaa neljä vaimoa. Mutta jos jokaisen vaimon isälläkin on neljä vaimoa, sinulla on kuusitoista anoppia. Vähemmästäkin on ryhdytty itsemurhapommittajaksi.
1. Et voi kiistää kritiikkiä
Koskaan ei ole esittää mitään kumoavia faktoja. Näin ollen joudut asiallisten argumenttien sijaan toteamaan, että "noin ei saa sanoa" ja "jos et usko, että islam on rauhan uskonto, mestaamme sinut".
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
23 tuntia sitten
11 kommenttia:
Siteeraan tähän esikuvani ja henkisen mentorini ajatollah Khomeinin opetusta, ja se jos mikä kyllä pistää vihaksi:
Mies ei voi naida vaimonsa sisarentyttäriä ilman tämän suostumusta. Jos hän kaikesta huolimatta tekee toisin ja vaimo mukautuu asiantilaan, siinä ei ole pulmaa.
Aivan järjetöntä antaa naisen päättää noin tärkeistä asioista!
Heh, hyvä! Tuosta musujen roolista tieteen kehityksessä; pitänee paikkansa, että izlamillakin oli se oma kulttuurinen kukoistuskautensa kerran muinaisuudessa, mutta se sitten päättyi viimeistään mongolivalloitusten myötä (analogiaa Venäjän historiaan, anyone?):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bagdadin_taistelu
Antiikin kulttuuriperinnön vaalimiseen lienee silloisella islamin maailmallakin ollut oma osuutensa, mutta eiköhän tuohon ole sentään Bysantillakin ollut jonkunmoinen ansio? Ja jotenkin kummasti se menee aina niin, että muslimimaailman muinaisesta loistokaudesta jaksetaan jankuttaa sitä itsepäisemmin, mitä suuremmaksi tämä kontrasti alueen nykyiseen tilanteeseen käy...
Ainahan kuulee myös kommenttia, miten esim. Välimeren maat ja islamin maailma olivat kehittyneitä korkeakulttuureja jo silloin, kun suomalaiset (tai keitä nämä tuolloiset esi-isämme nyt sitten olivatkaan) elivät vielä jonkunlaisina turvekuopissa asustelevina murahtelevina kannibaaleina (sarkasmia). Ja tästä luonnollisesti seuraa se johtopäätös, että olemme heille jotakin kroonisesti velkaa, vieläpä aivan mahdottoman paljon (joten pulinat pois ja rahahanat auki!).
Vaan tuohonpa voi todeta, että entäs sitten? Eihän ensinnäkään meistä kukaan ole voinut omia esi-isiään valita, ja siksi toiseksi, jos jokin kulttuuri onkin joskus ollut ns. korkeakulttuuri, niin eihän se välttämättä sellaisena ikuisesti voi säilyä. Aikansa kutakin. Sic transit gloria mundi. Kulttuurievoluutionäkökulmasta myöskään kulttuurien taantumisessa ja/tai häviämisessä ei pitäisi olla mitään erityisen ihmeellistä, historiaa tuntevalle varsinkaan. Kaikella kun on lopulta oma elinkaarensa, niin yksilöillä kuin kulttuureillakin. Joten mitä välitöntä konkreettista merkitystä siis esim. tämän päivän politiikkalinjausten kanssa on tai edes pitäisi olla sillä, mitä jokin maa, kansa tai kulttuuri on joskus ylimuistoisessa muinaisuudessaan ollut? Merkitystä kun on ja pitääkin olla juuri ja nimenomaan sillä, mitä se on tässä ja nyt.
J.Edgar
Olisko yksi peruste tämäkin: kun vehje on jo lapsuudessa nyljetty ruvelle, jää paitsi ns. gutaa tekkemisen kokemus. Se se vasta keljuttaa. J. Edgarille on kyllä huomautettava, että se, mitä antiikista jäi renessanssin perinnöksi, säilyi muhamettilaishallinnolta, siis tästä huolimatta, ei ansiosta. Tunnetuin, ehkä kaikkein käänteentekeviki esimerkki tästä antiikin sivistyksen kunnioituksesta ja vaalimisesta on Aleksandrian kirjaston kutakinkin täydellinen tuhoaminen.
Achtung
Millanehan toive on että islamilaisuus alkaa murenee Iranissa, jossa sangen suuret ja koulutetu nuoretikäpolvet
Oli niin hauska ja osuva, että luin kotona ääneen. Yleisöäkin hymyilytti.
Totta, vaihteeksi hauska kirjoitus. Kiitos siitä.
Kumitonttu: Leppoisat muslimit ovatkin leppoisia siksi, että sen uskonnon hyviin puoliin kuuluu se että nainen tietää paikkansa :-P
Hoover: ...muslimimaailman muinaisesta loistokaudesta jaksetaan jankuttaa sitä itsepäisemmin, mitä suuremmaksi tämä kontrasti alueen nykyiseen tilanteeseen käy...
Tuo oli muuten hyvä havainto.
Achtung: Ja tuota kirjaston tuhoamistakin on kovasti koetettu kiistää. Saas nähdä milloin Palmyran tuho pistetään länsimaiden viaksi.
Ano: Ei voi ikinä tietää, mutta maan suunnitelmat väestön tuplaamisesta eivät lupaa hyvää, sillä joukossa tyhmyys tiivistyy.
Professori ja Jklak: Kiitos ja vassakuu.
Kuusitoista anoppia!! Pisti oikein puistattamaan. Vähemmästäkin sitä työntää käsikranun anukseen ja lähtee paratiisiin 72:n neitsyen luo.
Noissa jätesäkkivaimoissa on se hyvä puoli, että hääkuvia ei tarvitse ottaa kuin yhdet. Rahallinen säästö on huomattava.
Kun muslimit pyllistelee Mekkaan päin, niin poliitikot pyllistelee muslihin päin.
Ei ihme että nämä musulmaanit ovat Ruotsissa niin ylimielistä porukkaa. Naivi kansa hylkii omiaan parasiittien kustannuksella. Ihme kyllä musulmaanit olivat ainoa vähemmistö mikä ei esiintynyt vuotuisessa pride kulkueessa. "Bagdad Zoofiili Boys", ehkä ensi kesänä.
Ja hauska veto Jaskalta. Netin lukeminen kun harvemmin hymyilyttää.
Itse en kyllä pistäisi pahakseni, jos Suomeen tulisi naisille pakko pukeutua julkisuudessa siveän 50-lukulaisittain. Tuon vuoksi voisin jopa itse uhrautua pitämään miesten pukua muualla kuin kotioloissa.
Minäkin voisin kannattaa 1950-lukulaista pukeutumista.
Kiitoksia Beckerille, IDAlle ja Tom Kärnälle.
Lähetä kommentti