Ukkokerho

Kolmisenkymmentä vuotta sitten kerrottiin seuraavaa vitsiä:
K: Mikä on se, jolla on 24 jalkaa ja 18 hammasta?
V: Neuvostoliiton ukkoutunut politbyroo.
Muistini mukaan jossain vaiheessa vitsi menetti teränsä, koska joltakulta jäseneltä amputoitiin toinen jalka. Oli miten oli, tuohon aikaan seniliteetti vallitsi ja yhdessä vaiheessa johtajia (Brezhnev, Andropov, Tsernenko) poistui joukosta siihen tahtiin, että telkkarista tuli aina vuoden välein hyvää ohjelmaa, kun Yle näytti, miten kommaria haudataan.

Todellisuudessa politbyroon keski-ikä ei nyt niin hirmuinen ollut. Esimerkiksi vuoden 1981 alussa se oli niukasti alle 70 vuotta. Tämä johtui lähinnä siitä, että votkan ja tupakan suurkulutus ei tehnyt sen enempää hyvää politbyroonkaan kuin yleensäkään venäläismiesten elinajanodotteelle. Koko porukassa oli vain yksi yli kasikymppinen.

Sen sijaan Pohjois-Korean johto on nuoresta Führeristä Kim Jong-Unista (mittarissa vasta 30 vuotta) huolimatta vähän toista luokkaa. Maan politbyroo vilisee äijänkäppänöitä. Tosin äskettäin tapahtui pientä nuorennusleikkausta, kun 67-vuotiaan Jang Sung-taekin lusikka heitettiin nurkkaan konetuliasein varustetun teloitusryhmän toimesta ja ilmeisesti asiasta järkyttyneen 89-vuotiaan Kim Kuk-taen lusikka lensi seuraavana päivänä nurkkaan luultavasti ihan ilman avustusta.

Pohjois-Korean asioista pysyy kohtuullisen hyvin ajan tasalla esimerkiksi lukemalla Daily NK:ta. Aivan erityisesti johdon Kauniit ja rohkeat -tyylisiin kiemuroihin on keskittynyt NK Leadership Watch. Sieltä löytyy jopa huhtikuulta 2013 kuvakooste korkeimpien johtajien pärstävärkeistä, josta voi käydä katsomassa kuka milläkin lailla pällistelee ja arvailla seuraavia kuvioita. Ei se sen huonompi menetelmä ole kuin kahvinporoista katsominenkaan, mikä taas voittaa useimmat asiantuntija-arviot.

Tässä ukkokerhon (hups, kuuluuhan siihen yksi rouvakin tai oikeastaan tuore leski) jäsenlista:

1. Kim Jong-un (30 vuotta) eli kavereiden kesken Kim III, Pohjois-Korean ylin johtaja. Puolueen ensimmäinen pääsihteeri, kansallisen puolustuskomitean ensimmäinen puhemies, armeijan ylipäällikkö, keskussotilaskomission puhemies ja asunto-osakeyhtiö Arirang-kämppien varatilintarkastaja (arvatkaa itse minkä näistä keksaisin omasta päästäni).

2. Kim Yong-nam (85 vuotta), presidiumin puheenjohtaja ja siksi muodollinen valtionpäämies.

3. Choe Ryong-hae (63 vuotta), yksi neljästä presidiumin jäsenestä ja kansallisen puolustuskomitean varapuhemies. Ikään sopivasti hän on myös Kim Il-sungin sosialistisen nuorisoliiton puheenjohtaja, politbyroon nuorimmainen (Kim III:n jälkeen) kun nyt sattuu olemaan. Vauhdikkaseen uraan kuuluu äskettäinen selittämätön arvonalennus varamarsalkasta kenraaliksi ja uudelleenylennys.

4. Pak Pong-ju (74 vuotta), pääministeri. Päätösvalta on pykälää korkeammalla kuin kumileimaisimella.

5. Kim Kyong-hui (67 vuotta), ylimmän johtajan täti, politbyroon ainoa nainen ja Jang Sung-taekin tuore leski. Puolueen sihteeri ja armeijan kenraali. Molemmat tittelit yhtä vakavasti otettavia, mutta sukulaisuussuhteen ansiosta tällä tädillä on ilmeisesti munat.

6. Kim Ki-nam (87 vuotta), Koreoiden rauhanomaisen yhdistymisen komitean varapuheenjohtaja sekä propagandaosaston johtaja. Eläköityminen turhaa, koska etenkin jälkimmäisessä duunissa voisi olla kuka tahansa retiisi. Kukaan ei kuitenkaan usko.

7. Choe Thae-bok (83 vuotta), korkeimman kansanneuvoston puheenjohtaja.

8. Pak To-chun (69 vuotta), sotilasteollisuuden johtaja. Eli siis käytännössä Pohjois-Korean teollisuuden johtaja.

9. Kim Yong-chun (77 vuotta), armeijan komentaja.

10. Yang Hyong-sop (88 vuotta), entinen presidiumin puheenjohtaja. Nykyisin vailla muuta virallista asemaa kuin politbyroon jäsenyys eli toimittaa ilmeisesti huonekasvin virkaa.

11. Kang Sok-ju (74 vuotta), varapääministeri. Mihin helkuttiin tätä duunia tarvitaan, kun pääministerilläkään ei ole mitään valtaa?

12. Ri Yong-mu (88 vuotta), kansallisen puolustuskomitean varapuheenjohtaja.

13. Kim Won-hong (68 vuotta), kansallisen turvallisuuden ministeri.

14. Hyon Chol-hae (79 vuotta), Kim Il-sungin kaveri. Entinen henkivartija, joka ilmeisesti tietää liikaa salaisuuksia ja on siksi parempi pitää teltan sisäpuolella kusemassa ulos kuin ulkopuolella kusemassa sisään.

Porukan keski-ikä on vähän alle 74 vuotta. Jos juniori-Kim kruununperillisenä unohdetaan, keski-iäksi saadaan 77 vuotta.

Paljon ei tilanne parane silloinkaan, jos katsotaan Pohjois-Korean niitä merkittäviä poliitikkoja, jotka eivät ole syystä tai toisesta politbyroossa. Ulkoministeri Pak Ui-chunilla on mittarissa 81 vuotta. Armeijaministeri Kim Jong-gak on 72-vuotias. Varapääministereistä kovan linjan kannattaja ja siksi Kim III:n kaudella mahdollisesti nousussa oleva Kang Sok-ju on 74-vuotias. Kimin yhtenä vahvana luottomiehenä pidetään harmaata eminenssiä, vailla merkittävää virallista asemaa olevaa O Kuk-ryolia, ikää 82 vuotta.

Pohjois-Korean tilanne muistuttaa hyvin läheisesti Neuvostoliittoa 80-luvulla. Johdossa on joukko seniliteettigarkkeja, jotka eivät tiedä itsekään missä mennään. Kim Jong-Un ei ole mikään Mihail Gorbatsov, mutta se on merkityksetöntä. Gorbatsov ei kyennyt pitämään Neuvostoliittoa kasassa uudistuksin eikä Janajevin juntta olisi kyennyt pitämään sitä kasassa taantumuksellisuudella. Gorbatsovin reaktio luhistumisuhkaan oli perestroika ja glasnost, Kim on ilmeisesti valitsemassa kovempaa linjaa. Molemmat reaktiot olivat yhtä turhia. Paremmat viivytysmahdollisuudet Kimillä olisivat, jos hän onnistuisi korvaamaan vanhat puolueappartsikit nuorilla raaoilla kaadereilla. Mutta nyt puoluekoneiston pohjimmainen inertia vain nopeuttaa muutosta.

Pohjois-Korea tulee kaatumaan samoihin asioihin kuin Neuvostoliitto: talousromahdukseen ja informaatioon. Talousromahdus yksin ei riittäisi - korealaiset ovat tottelevaista väkeä. Romahdus luo ainoastaan pohjan, jonka ansiosta länsimaista tihkuva informaatio leviää yhä laajempiin kansankerroksiin ja lopulta romauttaa Kimin hallinnon.

1990-luvun alussa Etelä-Koreaan päätyi kymmenkunta loikkaria vuosittain. Nykyään normi on noin kaksituhatta joka vuosi. Tämä on varma merkki siitä, että tieto Etelä-Korean todellisesta tilanteesta tihkuu vähitellen Pohjois-Koreaankin. Samoin se, että pohjoinen on käynnistänyt oman disinformaatio-operaationsa. Siinä he ujuttavat loikkarin etelään (Kiinan kautta, kuten aina) ja saatuaan Etelä-Korean kansalaisuuden tämä matkustaa takaisin Kiinaan ja sieltä Pohjois-Koreaan. Sitten pidetään tiedotustilaisuus, jossa nämä kertovat TV-lähetyksessä pohjoiskorealaisille, kuinka julmaa ja sydämetöntä elämä etelässä oli ja kuinka avosylin toveri Kim otti palaajat vastaan. (Tästä tosin luulisi, että jos palaajia kerran kohdellaan sydämellisesti, niin voisihan tuota käydä kokeilemassa, tuumii moni.) Todellisuudessa on ilmeistä, että palaajien perhe on ollut jo alunperinkin panttivankeina teloitusuhan alla. En suosittele herkkävatsaisia katsomaan, millaista on elämä Pohjois-Korean vankileireillä.

Vaikka televisiot ja radiot on valmistettu siten, että vain virallisten kanavien seuraaminen on mahdollista eikä internetiä käytännössä ole, liian moni pohjoiskorealainen on jo päässyt tekemisiin ulkomaailman kanssa ja sana leviää väistämättä. Välillä Pohjois-Korea sulki Kaesongin teollisuusalueen, jossa eteläkorealaiset yritykset teettävät töitä pohjoisen halpatyövoimalla. Tähän ei voinut olla mitään muuta syytä kuin liiallisen tiedon leviäminen, maiden väliset kiristyneet suhteet olivat vain tekosyy. Valuuttapulassa alue oli kuitenkin pakko avata uudelleen. Eikä siinä kaikki. Pelkästään Venäjän Kaukoidässä työskentelee kymmenentuhatta pohjoiskorealaista vierastyöläistä hankkimassa Kimin kipeästi tarvitsemaa ulkomaanvaluuttaa. Huvittavaa kyllä, maan suurimpia tulonlähteitä on se teollisuudenhaara, joka tuottaa odotetusti parasta laatua. Pohjoiskorealaiset kuvanveistäjät reissaavat ympäri maailmaa tehden monumentteja. Kokemusta luulisi löytyvän.

Muutenkin moni pohjoiskorealainen on päässyt käymään ulkomailla. Maan urheilujoukkueet menestyvät kohtuullisen hyvin kansainvälisissä kilpailuissa ja urheilijat eivät voi olla näkemättä ympärilleen. Jos sitten kotimaassa suu aukeaa, voivat seuraukset olla dramaattiset. Kukaan ei esimerkiksi tiedä, miksi naisten maratonin maailmanmestari vuodelta 1999, Jong Song-ok, putosi "Kansakunnan ylistettyjen tyttärien" listalta pari vuotta sitten. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään, vaikka hän kantoikin ennen katoamistaan olympiatulta vuoden 2008 soihtuviestissä.
Esimerkiksi Pohjois-Korean jalkapallomaajoukkueessa on monta pelaajaa, jotka pelaavat tai ovat pelanneet ulkomailla valuuttaa hankkimassa. Yllättävää kyllä, joukkueessa on pelannut myös monta japaninkorealaista, joiden sukujuuret ovat pohjoisen puolella rajaa. Yksi heistä pelaa tällä hetkellä Etelä-Korean liigassa. Erikoisin tapaus oli, kun ulkomailla pelannut aito Pohjois-Korean kasvatti päätyi Sveitsin liigan Baseliin, jossa joukkuekaveriksi tuli eteläkorealainen. Kaverukset tiettävästi viihtyivät yhdessä hyvin.

On vain ajan kysymys, milloin informaation määrä yhdessä köyhyyden kanssa ylittää sen rajan, että Kimien dynastia ja sen mukana Pohjois-Korea hajoaa. Se voi tapahtua huomenna, se voi kestää vielä kymmenen vuotta. Tuskin kuitenkaan sitä pidempään. Hajoamistavoista todennäköisin on Neuvostoliitton inverssi: Neuvostoliitto hajosi siihen, kun Janajevin taantumuksellinen juntta yritti syrjäyttää vapaamielisemmän Gorbatsovin. Pohjois-Koreassa on hyvin mahdollista, että jokin ryhmittymä näkee uudistukset välttämättömiksi, syrjäyttää Kimin ja laittaa pysäyttämättömän lumipallon vyörymään.