Perustili

Ajatushautomo Libera on herättänyt ansaittua huomiota uudenlaisella sosiaaliturvamallillaan, perustilillä. Äkkinäisemmät lukijat ovat sekoittaneet sen kansalaispalkkaan, josta ei kuitenkaan ole kyse. Vielä äkkinäisemmät ovat ymmärtäneet ajatuksen totaalisen väärin.

Lyhyesti kuvattuna jokaisella täysi-ikäisellä kansalaisella olisi perustili, jonka pääomaa hän saisi nostaa kuukausittain tietyn määrän. Tilille kertyisi rahaa valtion alkupääoman lisäksi työtuloista ja vapaaehtoisista talletuksista. Mikäli tilin saldo olisi plussalla 65-vuotispäivänä, erotuksen saisi itselleen. Yksityiskohdat voi lukea linkatusta esityksestä.

Jos asian tiivistää, niin ehdotus on muuten mitä erinomaisin, mutta jättää huomioimatta neljä asiaa: matematiikan, taloustieteen, psykologian ja byrokratian.

Neljä onkin uusi ennätys. Aiempi oli kommunistisella talousjärjestelmällä, joka hoiti hyvin kaiken muun paitsi kolme asiaa: tuotannon, jakelun ja myynnin.

Näistä ongelmista huolimatta voi todeta, että kyseessä on ansiokas esitys. Pienellä rukkaamisella siitä saa ainakin nykyjärjestelmää toimivamman.

Raportin ensimmäisessä osassa teollisuustalouden professori Paul Lillrank kirjoittaa järkeviä otsikolla Miksi rakenteita pitää muuttaa?. Erityisen ansiokkaasti hän osoittaa, kuinka noin vuoteen 1970 asti tapahtunut ainutlaatuinen kasvu saatiin aikaan kertaluontoisin, ei-toistettavin operaatioin, kuten naisten vapauttamisella työmarkkinoille. Enää esimerkiksi kansanterveyteen ja infrastruktuuriin satsaaminen ei tuota juurikaan rajahyötyä enempää, koska rakenteet ovat jo riittävän hyviä. Hänen johtopäätöksensä on, että nykytilanteessa on kannustettava innovatiiviseen yrittäjyyteen ja tarvetta on muunkinlaiselle kuin huipputuottavalle työlle. Jälkimmäinen taas on tehty nykyrakenteessa kannattamattomaksi, joten muutoksia tarvitaan.
Muuten erinomaisessa synteesissä on vain yksi virhe ja se on väite siitä, että Suomessa koulutusreservit olisivat jo täydessä käytössä. Lillrank ei – ehkä onnekseen, välttyy järkytykseltä – tiedä, kuinka pahasti fiksumpi puolisko nuoristamme käy peruskoulussa alikierroksilla. Selvää tehostusta saisi aikaan, kun rakentaisi edes tasokurssit peruskouluun takaisin.

Pamfletin toisen osan kirjoittaja on tiedetoimittaja Marko Hamilo otsikolla Hyvinvointiyhteiskunta 2.0. Siinä hän osoittaa todeksi sen, minkä jokainen keskiluokkaan kuuluva tietää omasta kokemuksestaan: verokiila tekee käytännössä mahdottomaksi palkata suorittavaan työhön ketään. Noin yksinkertaistetusti sanottuna maksaakseen satasen palkan täytyy tienata neljäsataa ylimääräistä. Niinpä lääkäri leikkaa itse nurmikkonsa.
Hamilo myös – aivan oikeutetusti – teilaa perustulo- eli kansalaispalkkamallin. Perustulon ongelma on se, että sen tulisi olla riittävän alhainen kannustaakseen työntekoon ja samalla riittävän suuri, jotta sillä tulisi toimeen. Mikäli minimitasoksi asetetaan jälkimmäinen, on tulonsiirto kuitenkin niin antelias, että työtä vieroksuva voisi jatkaa sen varassa laiskottelevaa elämää. Jos taas maksimitasoksi asetetaan kannustavuus, ei kansalaispalkan varassa kykene elämään.
Hamilo osoittaa tekstissään, kuinka opintotuki ja muut tulontasaukset ovat yleensä rahansiirtelyä keskiluokan sisällä eri elämänvaiheiden aikana. Aivan totaalisesti ja aiheesta hän ryöpyttää viimeiseksi turvaksi tarkoitettua tarveharkintaista toimeentulotukea, jolla on tapana viedä viimeisetkin työhalut.

Kirjan viimeisen osion on kirjoittanut Liberan tutkimusjohtaja, diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Elina Lepomäki: Perustili rakentaa ajatukselle lainapohjaisesta sosiaaliturvasta, jossa pidetään kirjaa elinkaaren aikana maksetuista maksuista ja vastaanotetuista etuuksista. Etuudet veloitetaan omalta tililtä ja jos tilin saldo ei riitä, valtio lainaa tarvittavan määrän. Jos tilin pääoma on positiivinen elinkaaren lopulla, henkilö saa summan itselleen. Negatiivinen saldo annetaan anteeksi.
Tarkempi selvitys mallista löytyy jo alussa linkatusta raportista. Lyhyesti sanottuna perustilin tarkoitus on korvata työkykyisten kansalaisten työttömyyskorvaukset, sosiaaliturva sekä opintotuki. Lisäksi säästämisellä tarjotaan kannustetta kotitaloustyön teettämiseen, mutta siihen ei tässä puututa. Sinänsä kannatan ajatusta lämpimästi mikrotyöllistämisen välineenä. Raportissa ei mallin laskennallista toimintaa kuvailla kovin yksityiskohtaisesti ja korostetaan, että annetut euromäärät ovat esimerkinomaisia. Tällöin seuraavassa esitetyistä ongelmista (1) ja (2) saattavat olla jo mallissa huomioitu, niistä ei vain lyhyyden vuoksi mainittu.

Kuten todettu, malli jättää huomioimatta neljä asiaa: matematiikan, taloustieteen, psykologian ja byrokratian. Seuraavassa huomiot kipupisteistä ja korjausesitykset:

Perusasiat: mallissa tilin laskennallinen alkusaldo on 20 000 euroa. Tästä kansalainen voi kuukausittain nostaa tietyn maksimisumman, esityksessä 400 euroa tilin saldosta riippumatta. Rahaa tilille kertyy tuloista ja vapaaehtoisista sijoituksista. Mikäli saldo olisi yli 20 000 euroa, ylittävä osa on vapaasti käytettävissä ilman nostorajoitusta. Verot tilille siirrettävistä varoista maksettaisiin vasta nostovaiheessa.

1. Matematiikka
Mallissa esitetään, että tilille pidätettäisiin automaattisesti 10 % tuloista. Vastaavasti kuukausittainen maksiminosto olisi 400 euroa. Kuvitellaanpa, että kansalainen nostaisi joka kuukausi tuon maksimin. Jotta tilin muutossaldo jäisi (ilman vapaaehtoisia lisämaksuja) positiiviseksi, pitäisi bruttotulojen olla yli 4000 euroa. Huomio huomio, todellisuus kutsuu. Yli puolet kansalaisista ei ikipäivänä tienaa kuukaudessa noin paljon. Näin ollen suurimman osan kannattaa vetää saldoa miinukselle sen minkä ehtii. Siinä eivät paljon luvatut verohelpotukset auta edes siinä tapauksessa, että kuukausipalkka olisi 5000 euroa. Tällöin tilin saldo olisi luultavasti opiskeluaikana mennyt jo suunnilleen nollille. Viiden tonnin kuukausipalkalla ja neljänsadan kuukausinostolla 500 – 400 = 100 euroa plussaa kuussa. Siihen, että saavuttaa 20 000 euron lähtötason, menee 200 kuukautta eli lähemmäs 20 vuotta.
Ratkaisu: Nostetaan pidätysmäärä 20 %:iin. Tällöin kuukausittainen muutos menee plussan puolelle, jos kuukausitulot ylittävät 2000 euroa. On helppoa laskea, että nettotuloissa ero ei ole kummoinen ja useimmat muuttuvat nettosäästäjiksi jossain vaiheessa työuraansa, mikä lieneekin ainoa järkevä tavoite. Verotulot eivät liiemmin muutu, koska nostomäärä on joka tapauksessa sama.

2. Taloustiede
Mallissa ei puhuta juuri mitään siitä, kuinka rahan ostovoiman muutos vaikuttaisi rajoihin. Tämä lienee (ilmeisesti) lyhyyden vuoksi jätetty pois. Tämä on helppo hoitaa siten, että ei puhuta euromääristä, vaan ”laskennallisista yksiköistä”. Esimerkiksi voidaan sopia, että kuukausittainen maksiminosto on yksi yksikkö (mallissa 400 €), jolloin tilin perussaldo on 50 yksikköä. Yksikön absoluuttista hintaa voitaisiin sitten muuttaa esimerkiksi elinkustannusindeksin mukaan. Tämä ei siis liene mikään ongelma, siksi puhun jatkossa itsekin 400 eurosta enkä yhdestä yksiköstä.
Ongelma syntyy siitä, että ei joka kuukausi välttämättä riitä tuo 400 euroa, jos oma tili menee tyhjäksi. Jos vaikka välttämätön auto poksahtaa, 400 euroa ei riitä korjaukseen elämisen lisäksi ja kansalainen on taas sossun luukulla.
Ratkaisu: Malliin pitää lisätä oikeus vuosittaiseen ”kertanostoon”, jonka sopiva suuruus on vaikkapa kolminkertainen perusnostoon eli 1200 euroa. Tällöin vuosittaisten nostojen maksimimäärä vastaisi viittätoista kuukausinostoa. Varsinaisen kuukausinoston voi jakaa useampiin eriin saman kuukauden aikana, mutta vuosinosto olisi kertaluonteinen, vapaaehtoinen ja aina maksimimääräinen. Jos kansalainen käyttäisi tämän lyhytnäköisesti, niin voivoi ja oma vika. Kantapään kautta oppiminen on niitä tehokkaimpia metodeja – saa olla aika paksupää jos tekee saman virheen kahdesti.

3. Psykologia
Malli on laskettu siten, että aikuisuutensa alkuvaiheessa useimmat opiskelevat ja saldo menee ainakin lähelle nollaa, jopa negatiiviseksi. Tästä sitä pitäisi sitten lähteä kartuttamaan. Näin ei kuitenkaan välttämättä käy, koska monelle tuo 400 euron vastikkeeton tulo riittää, ainakin jos tienaa tonnin-pari lisäksi. Tällöin tilin saldo painuu koko ajan enemmän pakkasen puolelle. Toisaalta tiliin on rakennettu turha hätäjarru maksimitalletuksen muodossa.
Ratkaisu: Jos tilin saldo putoaa negatiiviseksi, putoaa myös maksiminoston saldo. Kylläkin hitaasti, mutta putoaa kuitenkin. Esimerkiksi siten, että maksiminoston suuruus olisi normaali miinus prosentti negatiivisella puolella olevasta saldomäärästä. Tällöin tilin saldon ollessa välillä 0 – 20 000 euroa, maksiminosto olisi aina 400 euroa. Jos tili olisi esimerkiksi 5000 euroa miinuksella, maksiminosto olisi 400 – 50 euroa eli 350 euroa. Tällä tulisi vielä kohtuullisesti toimeen ja tuonne 5000 euroa miinukselle voisi nollasta päätyä minimissään yhdessä vuodessa. Noston pienenemisen ansiosta viidestä tonnista kymppitonniin miinukselle menisi jo reilusti enemmän kuin vuosi (kymppitonni miinuksella nostomaksimi olisi 300 euroa). Näppärimmät huomaavat tästä, että tilin absoluuttinen minimisaldo lähestyy asymptoottisesti arvoa -40 000 euroa eli satakertaista kuukausinostoa.
Vastaavasti plussapuolelle asetettaisiin ”pakkonosto”. Mikäli tilin saldo olisi kuukauden alussa yli 20 000 euroa, ylimenevästä osasta maksettaisiin (verojen jälkeen) aina kymmenen prosentta kansalaisen tilille. Samalla maksimitalletusraja poistettaisiin.

4. Byrokratia
Tässä tullaan koko esityksen suurimpaan ansioon ja samalla suurimpaan ongelmaan. Perustili korvaisi kaiken muun henkilökohtaisen sosiaaliturvan paitsi harkinnanvaraisen. Tällöin tarvittavan byrokratian määrä vähenisi dramaattisesti. Syntyisi valtavia säästöjä palkka- ja kiinteistökuluissa ja vapautuisi työvoimaa kansantaloudellisesti tuottaviin töihin. Nykyään moni käyttökelpoinen kokoonpanolinjan työntekijä menee ihan hukkaan yhteiskuntatieteiden maisterina. Vaan ei se näin helppoa olisi. Virkamieskunta tulee puolustamaan omaa asemaansa raivokkaasti ja se heille toki suotakoon. Taistelu byrokratiaa vastaan on tuomittu hävityksi, ellei löydetä pätevää vastalääkettä.
Ratkaisu: Antaa virkamiesten säilyttää asemansa eläkkeeseen asti. Kulujen säästämiseksi voidaan toki harkita lakkautuspalkan käyttöönottoa uudelleen. Sekin tulisi halvemmaksi kuin nykyjärjestelmä. Palkankorotukset vain jäihin ja antaa virkamiesten istua tyhjän panttina toimistoissa tai kotonaan. Tai enintään velvoitetaan tilastoimaan sitä, kuinka hyvin järjestelmä toimii. Jotkut saattaisivat tällöin jopa hakeutua muihin töihin.

Näillä pienillä muunnoksilla ja järjestelmän käyttöönoton jälkeisistä alkukokemuksista saatujen tarkennusten jälkeen kannatan perustiliajatusta lämpimästi. Etenkin jos siihen saa ympättyä esitykseni yhteisiä alaikäisiä lapsia omaavien aviopuolisoiden mahdollisuudesta tulontasaukseen.