Vuonna 1962 Etelä-Afrikan poliisi pidätti Nelson Mandelan. Seuranneessa oikeudenkäynnissä kommunistisen puolueen jäsen ja aseellisen terroristijärjestö Umkhonto we Sizwen johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin 1989, jolloin vankilasta käveli ulos demokratiaan ja rauhaan sitoutunut kaikkien kunnioittama valtiomies - vankeuden kestettyä 27 vuotta, josta 18 vuotta Robben Islandin ankeissa oloissa.
Ja sitten vielä väitetään, että kovat tuomiot eivät muka parantaisi rikollisia.
Magdeburgin kaasuvalotus
3 tuntia sitten
10 kommenttia:
Sitä mä oon toisinaan miettinyt että miltä se on tuntunut niistä ihmisistä, joiden lähimmäinen on tapettu tms ja sitten syyllinen saa muutaman vuoden kakun. Että miten kukaan ei ota niitä hengiltä vapaudessa, että rikolliset toivoisivat saavansa pitkän tuomion etteivät joudu yhteisön lynkkaamaksi.
Joo, samaa olen ihmetellyt kovasti itsekin. Olen sanonut jo aikapäiviä, että jos ihmiset tajuaisivat kuinka paljon he maksavat tuotteiden hinnoissa varkaushävikkiä ja lukkojen, kauppojen vartiointikulujen ym muodossa turvallisuuskuluja, lyhtypylväissä roikkuisi aika paljon lynkattuja pikkurikollisia. (Fobban varalta huomautan, että kannatan laillista oikeutta enkä oman käden oikeutta.)
Aika hyvä pointti. Eipä tullut asiaa ajateltua tuolta kantila.
Mandela saattoi olla terroristi mutta kysykää itseltänne olisitteko seisoneet tumput suorana Mandelan asemassa. Eli olisitteko hyväksyneet itse apartheidin, jos se olisi kohdistunut itseenne ja omaan ihmisryhmään?
Anonyymi, en varmaankaan olisi. Tai ehkä Mandelan asemassa olisinkin - oli apartheid sentään parempi vaihtoehto kuin se, mitä tapahtui ja tapahtuu vielä nykyäänkin Zimbabwessa mustan enemmistön saatua vallan. Mutta siis periaatteessa - en. Pragmaattisuus on sitten toinen asia, eli millä tavoin olisin tasa-arvoistumista kannattanut, todennäköisesti ääni- ym oikeuksien vähittäistä laajentamista yksilökohtaisesti sitä mukaa, kun valmiudet niiden käyttöön olisivat olleet olemassa sivistyksellisesti. Esimerkiksi Mandelalle itselleen olisi kuulunut äänioikeus jo aikapäiviä aiemmin, kun taas mustan enemmistön yleisestä äänioikeudesta on nähty riittävästi esimerkkejä muualla Afrikassa: yhdet sekavat vaalit itsenäistymisen jälkeen ja sen jälkeen yksipuoluediktatuuri.
Heey, good one! He would have approved, most decidedly!
Morgan Freeman tulee näyttelemään häntä, yess.
Telegraph, tänään, -95 rugbyottelusta on kirjoitettu kirja jonka aion ostaa.
Google meni näin: south africa 1995
YA
"jos ihmiset tajuaisivat kuinka paljon he maksavat tuotteiden hinnoissa varkaushävikkiä, lyhtypylväissä roikkuisi aika paljon lynkattuja pikkurikollisia."
Myyjät olisivat ensimmäisenä roviolla.
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2010/10/19/nain-paljon-myyjat-varastavat/201014496/12
Hmm voitasko tätä sivallusta soveltaa myös kommunistimaiden tai muiden vastaavien vankiloissa vuosia viruneisiin vastaavanlaisin vankeihin. Muuten kyllä aatteenvuoksi ei pitäs panna vankilaan, eriasia mitä sitten sen aatteen varjolla tekee.
Tuosta omakädenaoikeudesta tuli mieleen, että suomessa on menty vähän liian pitkälle, jos ei kotiinsa tunkeutunutta uhkaava rosmoa saa edes vetästä köniin joutumatta itse syytteisiin ja korvauksiin rosvolle, toisaalta en kyllä halauais mitään jenkkityyliä, että pihalleen eksynytta toikkaroivaa tyyppiä voi ampua itsesuojeluun vedoten, kuten joissa osavaltioissaa tuntuu olevan..
kultanen keskitie olis aina hyvä olla..
-jpt-
Tämän uutisen mukaan niitä hirtettäviä ei lopulta olisi kovinkaan montaa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1386648413666
YMTT: Kuormastahan ei saa syödä. Mutta myyjien aiheuttamakin hävikki saataisiin varmaan paremmin kuriin, jos sitä ei voisi pistää muiden piikkiin ts. muu rikollisuus saataisiin kitkettyä pois.
Anonyymi: No, täällä Huitsinnevadassa on onneksi riittävästi erämaata, johon mahtuu paljon merkitsemättömiä hautoja niille jotka ovat tulleet kotiin ilman kutsua. Mitä sitä poliisille ilmoittelemaan pikkurikollisista.
Olli Karjalainen: Luin tuon uutisen aiemmin ja olin hämmentynyt. Riittääkö muka reilu 50 %? Oma arvioni olisi ollut, että rikoksista melkein 90 % kasautuu tuolle kolmelle prosentille. Ellei sitten rikokseksi lasketa myös lieviä ylinopeuksia ja luvattomia puunkaatoja omalta tontilta.
Lähetä kommentti