Tämänvuotiset Kalevan Kisat järjestetään Nikolainkaupungissa.
Entiseen tapaan jokaiselta matkalta (800 - 10 000 m) on listattu kahdeksan parasta suomalaista mitalillesijoittumistodennäköisyyden mukaisessa järjestyksessä. Lajin nimen jälkeen kerrotaan suluissa osanottajien määrä ja kilpailuaikataulu. Nimen perässä olevista kahdesta luvusta ensimmäinen kertoo ilmoittautuneiden keskinäisen sijoituksen tämän kauden tilastoissa ja jälkimmäinen ennätysten mukaisen järjestyksen. Kahdeksan rankatun lisäksi jokaiseen lajiin on otettu "Muita"-osio, johon pääsevät kaikki ne jotka ovat jommassakummassa tilastossa kahdeksan joukossa tai muuten yllätysvalmiita. Samassa osiossa ovat kursiivilla merkittynä ne juoksijat, jotka eivät arvioni mukaan ilmoittautumisestaan huolimatta kisaa juokse mutta juostessaan olisivat todennäköisesti kahdeksan sakissa. Kaikissa luvuissa ja kaavailuissa mukana vain Suomen kansalaiset. Sisäpiiritietoja en ole käyttänyt, kaikki tieto jolla juoksijat on listattu, on julkista tietoa. Muutama lista olisi hieman toisennäköinen sisäpiiritiedoilla.
M 800 m (20, alkuerät pe 19:05, finaali la 19:10)
Anteeksi vaan Niclas, mutta tämä on nyt pakko tehdä kun näki miten tonnivitosen viimeinen kierros hyytyi sekä Lahdessa että Lapinlahdella. Toisaalta Borza ei hyytynyt Lapinlahdella kasisatasen lopussa. Kärkikaksikon jälkeen pakka on täysin auki.
1. Tuomo Salonen (2, 3)
2. Niclas Sandells (1, 1)
3. Ilari Piipponen (7, 10)
4. Anders Lindahl (3,
5. Joonas Rinne (4, 8)
6. Panu Jantunen (-, 4)
7. Jari Räsänen (8, 12)
8. Robert Nummela (6, 9)
Saku Lehikoinen (9, 7), Rami Oravakangas (-, 2), Ville Lampinen (5, 5), Aki Nummela (-, 6)
M 1500 m (18, su 17.00)
Kuten todettu, Sandells ei tänä kesänä ole vakuuttanut. Mutta tässä porukassa ei tarvitse ihmeitä esittää, hänen perustasonsa riittää. Mestarin jälkeen seuraava kolmikko taistelee mitaleista tasaisesti. Jos Nummela ja Marttinen ilmestyvät viivalle, on heilläkin sanansa sanottavana.
1. Niclas Sandells (1, 1)
2. Ilari Piipponen (2, 4)
3. Ossi Kekki (4, 8)
4. Joonas Lehtinen (3, 6)
5. Panu Jantunen (4, 7)
6. Kalle Keskipoikela (7, 11)
7. Tuomo Salonen (9, 13)
8. Anders Lindahl (11, 10)
Jarkko Järvenpää (8, 9), Aki Nummela (6, 3), Riku Marttinen (-, 2), Joonas Harjamäki (-, 5)
M 5000 m (24, su 15:50)
Lopettamisten myötä huipulla on tilaa. Järvenpää ei ole tällä kaudella ihmeitä esittänyt, joten Manninen lienee ykkössuosikki tällä lyhyemmällä matkalla.
1. Henri Manninen (1, 2)
2. Jarkko Järvenpää (6, 2)
3. Aki Nummela (14, 10)
4. Martti Siikaluoma (1, 6)
5. Jaakko Nieminen (2, 4)
6. Antti-Pekka Niinistö (4, 16)
7. Kalle Keskipoikela (2, 13)
8. Miika Takala (-, 5)
Jukka Kero (-, 7), Francis Kirwa (7, 1), Ari-Pekka Lassila (5, 17), Jaakko Piesanen (8, 20), Jaakko Kero (-, 8), Oskari Pennanen (3, 9), Arttu Vattulainen (-, 12)
M 10 000 m (22, pe 18:05)
Pistetään tällä matkalla kärkikaksikko toisinpäin, niin saa ainakin yhden mestarin oikein – ei tosin välttämättä oikealle matkalle. Ellei sitten reserviläismies Utriainen yllätä. Nuorten EM-kisoissa Vattulainen paineli kinesioteipattuna jäykästi, oletetaan että on nyt parantunut. Villinä korttina maastoissa kyntensä näyttänyt Rautiainen.
1. Jarkko Järvenpää (1, 3)
2. Henri Manninen (2, 4)
3. Jussi Utriainen (-, 1)
4. Arttu Vattulainen (3, 6)
5. Miika Takala (4, 5)
6. Jaakko Piesanen (5, 11)
7. Petteri Kuorikoski (7, 12)
8. Samuel Rautiainen (-, -)
Jukka Kero (-, 8), Francis Kirwa (6, 2), Mikael Bergdahl (-, 18), Marko Tuokko (8, 13), Aki Nummela (12, 7)
M 3000 m esteet (15, pe 20:10)
Vanhat juoksijat eivät koskaan kuole, he vain haihtuvat hiljaa pois. SM-viestien 1500 metrin ankkuriosuudesta päätellen Keskisalon haihtumisprosentti on vielä sen verran vähäinen, että mestaruus ja yhdeksän minuutin alitus irtoavat. Ukonmaanaho saattaisi haastaa, mutta miehen sairaskertomus on pidempi kuin samoilta jokivarsilta tuttu Kalle Päätalon Iijoki-sarja. Kunto ei vielä ole sitä mitä se oli pari vuotta sitten. Kauden tilastokärki Finnholm jäänee tällä kertaa vielä ilman mitalia, vaikka Mäyrä Harjamäki onkin vetäytynyt luolastoonsa parantelemaan vammojaan.
1. Jukka Keskisalo (-, 1)
2. Aki Nummela (2, 6)
3. Janne Ukonmaanaho (-, 2)
4. Jimmy Finnholm (1, 7)
5. Rami Tuokko (-, 5)
6. Eetu Lindfors (4, 9)
7. Mikko Virta (5, 4)
8. Hannu Granberg (8, 8)
Johannes Brunila (6, 11), Aleksi Uusipere (7, 12), Joonas Harjamäki (3, 3)
N 800 m (16, alkuerät pe 18:45, finaali la 19:10)
Väistykää, sijaishallisijat. Kuningatar tulee sittenkin. Edes järjestäjien sivuille ei ehtinyt tieto, että Karin Storbacka on avannut kautensa SFI:n kisoissa. Tulokset eivät vakuuttaneet, mutta tieto siitä että hän on tehnyt tämän ennenkin vakuuttaa.
1. Karin Storbacka (10, 1)
2. Johanna Matintalo (1, 3)
3. Kaisa Tyni (3, 8)
4. Heidi Marttinen (2, 5)
5. Zenitha Eriksson (9, 6)
6. Ellinoora Myötyri (8, 14)
7. Katriina Sonck (5, 9)
8. Annika Harri (7, 12)
Katja Erävistö (-, 4), Sara Kuivisto (-, 7), Eliisa Räsänen (6, 13), Minna Lamminen (4, 2)
N 1500 m (23, alkuerät la 11:30 (tuskin juostaan), finaali su 16:35)
Ensin pitäisi kristallipallosta nähdä ketkä juoksevat mutta kun kapistus on naarmuilla. Vedetään stetson-menetelmällä. Rohkeana vetona Lapinlahdella hienon kolmosen vetäneen Lammisen nosto ohi Lehtisen, joka ei välttämättä ole edes mukana jos juoksee pari tuntia aiemmin kympin.
1. Minna Lamminen (3, 3)
2. Johanna Lehtinen (1, 1)
3. Kaisa Tyni (4, 5)
4. Heidi Marttinen (6, 8)
5. Karin Storbacka (-, 2)
6. Minna Haka-Risku (7, 9)
7. Sara Kuivisto (10, 7)
8. Johanna Matintalo (15, 19)
Hanna Haavikko (18, 6), Mira Tuominen (8, 12), Oona Kettunen (5, 10), Sandra Eriksson (2, 4)
N 5000 m (22, pe 19:45)
Heitetään villinä arvauksena että Minna Lamminen keskittyy 1500 metrille tai juoksee vain kasin. Jos on mukana, yltää sotkemaan kärkikolmikkoa. Elina Lindgrenin kunnosta ei ole yhtä maantiekymppiä vaille mitään tietoa, jos on mukana voi tehdä mitä vaan mutta tuskin kuitenkaan mitaleille yltää. Muuten listattu kärkikolmikko lienee samaa tasoa ja nähdäänkin titaanien taisto, kun ex-valtiatar, nykykuningatar ja perintöprinsessa kohtaavat. Tanner tömisee, jos kaikki ovat paikalla! Mutta tässä haetaan vasta asemia seuraavan päivän esteisiin, joten on todennäköistä, että ainakin joku on joukosta poissa.
1. Johanna Lehtinen (1, 1)
2. Sandra Eriksson (-, 4)
3. Oona Kettunen (5, 5)
4. Minna Haka-Risku (3, 6)
5. Johanna Peiponen (2, 3)
6. Nina Chydenius (6, 9)
7. Vilma Laitinen (7, 10)
8. Janica Mäkelä (-, 8)
Saara Nikander (8, 12), Minna Lamminen (4, 7), Elina Lindgren (-, 2)
N 10 000 m (22, su 14:00)
Vain viidellä osallistujalla on tältä kaudelta tilastoaika. Listalla peräti viisi, jotka eivät ole koskaan kymppiä juosseet vaan ovat päässeet mukaan vitosen A-rajan turvin. Rääppiäisten makua, koska esteet ja vitonen ovat jo takana. Tonnivitoselle lähtevät tuskin ovat paikalla. Ennustaminen vaikeaa ellei nyt täysin mahdotonta.
1. Johanna Lehtinen (-, 1)
2. Laura Markovaara (1, 2)
3. Minna Haka-Risku (2, 9)
4. Nina Chydenius (3, 8)
5. Mira Tuominen (-, 6)
6. Johanna Peiponen (-, 10)
7. Janica Mäkelä (-, 7)
8. Hanna Jantunen (-, 5)
Henni Tofferi (5, 16), Minna Syvälä (4, 15), Saara Nikander (-, -), Vilma Laitinen (-, -), Elina Lindgren (-, 4), Oona Kettunen (-, -), Minna Lamminen (-, -), Sandra Eriksson (-, 3)
N 3000 m esteet (15, la 17:50)
Kestävyysjuoksupuolen odotetuin laji. Kahdella naisella on B-raja MM-kisoihin, joten vain yksi voi lähteä. Ellei sitten ainakin toinen riko A-rajaa nyt. Ja onko SE-nainen Johanna Lehtinen viivalla sotkemassa pakkaa? Luultavasti ei. Viime vuonna oli hauskaa katsoa Sandran ilmettä Oonan haasteen edessä. Piilovirnistys kertoi, että ”tuommoisia pikkutyttöjä minä syön aamupalaksi ja röyhtäisen päälle”. Tänä vuonna siihen ei ole varaa. Oona laittaa Sandran todella koville, mutta kisa ratkennee Sandran nopeuteen. Jos mennään vähemmän kuin täysillä, Sandra hoitaa homman helposti kotiin. Jos taas Oona vetää täysillä, Sandra jaksanee roikkua kyydissä ja ratkaista lopussa. Oonan ainoa voittoskenaario on se, että Sandra vetää kovaa ja Oonalla olisi jo nyt enemmän kestävyyttä ratkaista reilun kierroksen loppuvedolla.
1. Sandra Eriksson (1, 2)
2. Oona Kettunen (2, 3)
3. Sofie Lövdahl (3, 5)
4. Viivi Rantanen (6, 9)
5. Camilla Richardsson (4, 6)
6. Minttu Hukka (5, 8)
7. Janica Mäkelä (9, 4)
8. Tiia Taipale (7, 10)
Emma Hyyppä (8, 11), Johanna Lehtinen (-, 1), Mira Tuominen (-, 7)
Suomalaisten tulevaisuus on karu
28 minuuttia sitten
6 kommenttia:
Kun tänne nyt näkyy linkatun yu-keskustelupalstalta, niin ehdotan arvon yu-väen kollegoille luettavaksi ja kommentoitavaksi esitystä Suomen cup -kilpailusarjasta. Kiitos.
Ei liity aiheeseen, mutta blogilistallasi oleva Gates of Vienna- linkki kaipaisi päivitystä. Sehän muutti osoitettaan muutama kk sitten.
Ei liity aiheeseen, mutta blogilistallasi oleva Gates of Vienna- linkki kaipaisi päivitystä. Sehän muutti osoitettaan muutama kk sitten.
Ano, moni muukin asia siellä kaipaa päivitystä. Ongelmani on se, että kirjaudun sisään vain julkaistakseni uuden tekstin enkä silloin muista päivitellä sitä mitä olisi päivitettävä... mutta nyt teen sen, ellei minua keskeytetä.
Yllättävän heikosti veikkasit. Jaska perkele ote alkaa lipsua?
Ainahan voi selittää. Jos veikkauksista jätetään pois ne, jotka eivät juosseet ja tuloslistoista jätetään pois ne, jotka juoksivat kyseisen matkan vastoin veikkausta, niin osumaprosentti on aika hiton hyvä. Esimerkiksi naisten kympillä oli ihan selvää, että Oona voittaa, mutta veikkauksissa ei huomioitu koska en uskonut hänen juoksevan. Vastaavasti olisi ollut ihan selvää, että Johanna voittaa Oonankin mikäli olisi kuitenkin valinnut kympin eikä tonnivitosta. Toki joukossa oli muutamia yllätyksiä, kuten Keskipoikelan nousu hopealle - läpimurto tuli aiemmin kuin odotin. Mutta jos katsotaan sitä suunnilleen ainoaa juoksua (M 3000 m esteet), jossa osanottolista oli se mitä veikkauksessa oli kaavailtukin, niin neljä ensimmäistä oli oikein ja oikeassa järjestyksessä ja viidenneksi tullutta oli veikattu kuudenneksi. Mutta pitänee jatkossa olettaa, että kaikki ilmoittautuneet juoksevat kaikki matkat eikä spekuloida.
Lähetä kommentti