Moniloikkaa

Silloin wanhaan hyvään aikaan, kun itäblokki oli vielä voimissaan, oli tapana harrastaa loikkaamiseksi kutsuttua urheilumuotoa. Yleensä lajissa kunnostautuivat poliittiset pakolaiset, kuten unkarilainen kardinaali Jószef Mindszenty. Varsin tunnettuja loikkareita olivat myös toimittajat bulgarialaisen Georgi Markovin tapaan. Kulttuurielämän tunnetut taiteilijat loikkailivat silloin tällöin, kuten viulisti Viktoria Mullova, balettitanssija Rudolf Nurejev ja shakkimestari Viktor Kortsnoi.

Urheilupuolella loikkaukset olivat harvinaisempia. Syitä oli monia:
1) Lännessä leipänsä urheilulla tienasivat idässä harrastetuista lajeista lähinnä jalkapalloilijat. Isot rahat liikkuvat baseballissa ja jenkkifutiksessa, jotka eivät idässä olleet erityisessä suosiossa. Koripallon taso ei ollut riittävän kova, jotta idän parhaat olisivat kyenneet nousemaan NBA-tähdiksi. Sama päti jääkiekkoon aina 70-80 -lukujen taitteeseen asti. Yksilöurheiluissa raha taas ei liikkunut silloinkaan samaan malliin kuin joukkuelajeissa eivätkä he voineet luottaa elantonsa tienaamiseen.
2) Idässä valtion ammattilaisilla oli varma leipä ja moninkertainen elintaso muuhun kansaan nähden. Sitä oli turha riskeerata marginaalisen hyödyn toivossa. Sopeutumisvaikeudet uuteen joukkueeseen uudessa kulttuurissa olivat myös odotettavissa.
3) Etenkin jalkapalloilijat tiesivät pääsevänsä tietyn ikärajan - yleensä 30 vuotta - saavutettuaan tienaamaan valuttaa länteen hallituksen luvalla. Näin teki esimerkiksi legendaarinen puolalaisfutari Grzegorz Lato ja useimmat muut NL:n satelliittimaiden pelurit. Neuvostopelaajille lupaa myönnettiin harvemmin, yhtenä poikkeuksena Oleg Blohin ja hänellekin vasta perestroikan alettua. Koripallossa noudatettiin usein samaa käytäntöä, samoin jääkiekossa.

Niille, jotka eivät päässeet siirtymään laillisesti tai eivät halunneet jäädä odottamaan, jäi vain yksi vaihtoehto: loikkaus. Seuraavassa urheiluloikkausten huipputusina. Listalle ei ole otettu sellaisia urheilijoita, jotka ovat loikanneet vasta uransa päätyttyä, kuten Nadia Comaneci tai lapsena vanhempiensa mukana lähteneet, kuten Jose Canseco. Erikoinen rajatapaus on urheilu-uransa jo päätyttyä loikannut pariluistelun olympiavoittajapari Ludmila Belousova - Oleg Protopopov, joka jatkoi loikkauksen jälkeen esiintymisiä ammattilaisareenoilla.

12. Yuriorkis Gamboa voitti 2004 olympiakultaa nyrkkeilyn kärpässarjassa. Kuubalainen halusi ammattilaiseksi ja loikkasi harjoitusleiriltä Venezuelasta. Ammattilaisura alkoi 2007 ja on edennyt huikeaa tahtia: yli 20 ottelua ja kaikki voittoja. Saavutti maailmanmestaruuden höyhensarjassa, mutta on menettänyt sen liittoriitojen takia. Yleensä nyrkkeilijät ovat olleet laiskoja loikkaajia, koska amatöörinyrkkeily eroaa ammattilaisten touhusta siinä määrin, että menestys on epävarmaa. Toisaalta aikoinaan sosialistinen Jugoslavia salli parhaiden amatööriensä siirtymisen paidattomiin kehiin, esimerkiksi Mate Parlov ja Slobodan Kacar voittivat maailmanmestaruuden. Varsinaisesta itäblokista ei ennen perestroikaa päässyt ammattilaiseksi kuin kolminkertainen olympiavoittaja, Unkarin Laszlo Papp, joka olisi muussa tapauksessa lopettanut nyrkkeilyn. Unkarin viranomaiset antoivat Pappille ammattilaisoikeudet 1956 ehkä osin kiitoksena siitä, että hän pysyi neuvostomiehityksestä huolimatta maassa. Papp ei hävinnyt yhtään ammatilaisottelua, mutta viranomaiset pakottivat hänet lopettamaan ennen MM-titteliottelua.

11. Jaroslav Drobny hävisi Wimbledonin kaksinpelin finaalissa 1949 ja voitti jääkiekon maailmanmestaruuden Tsekkoslovakian joukkueessa 1947. Kommunistien kaapattua vallan Tsekkoslovakiassa 1948 Drobny loikkasi seuraavana vuonna länteen ollessaan Sveitsissä tennisturnauksessa. Jääkiekkoura päättyi käytännössä siihen, mutta tenniksessä hän voitti Wimbledonin kaksinpelin 1956. Tuolloin hän edusti Egyptiä, jonka kansalaisuuden oli saanut 1950. Britannian kansalainen Drobnystä tuli kymmenen vuotta myöhemmin.

10. Vladas Cesiunas oli liettualainen meloja, joka oli voittanut 1972 olympiakultaa kanadalaiskaksikossa Neuvostoliittoa edustaen. Vuoden 1979 MM-kisoissa Länsi-Saksassa Cesiunas - joka ei tuolloin kuulunut maansa joukkueeseen - loikkasi. Tavoitteena ei ainakaan voinut olla melonta-ammattilaisen ura, koska sellaisia ei tuolloin ollut. Seuranneet tapahtumat olivat mielenkiintoisia eikä niihin vieläkään ole saatu täyttä selvyyttä. Liettualainen ilmeisesti siepattiin Dortmundista KGB:n agenttien toimesta ja kuljetettiin Neuvostoliiton suurlähetystöön Bonniin, josta hänet palautettiin Neuvostoliittoon.

9. Petr Svoboda oli tsekkijääkiekkoilija, joka pelasi NHL:ssä 17 kautta. Joka vuosi NHL-seurat varaavat lupaavimmat nuoret pelaajat ympäri maailmaa. 80-luvun alkuvuosina itäblokin parhaita varattiin yleensä tilaisuuden loppupäässä, koska tsekeillä oli tapana päästää omat tähtensä vapaaksi vasta kolmikymppisinä ja neukuilla ei koskaan. Niinpä olikin jättiyllätys, kun vuonna 1984 Montreal Canadiens varasi vasta 18-vuotiaan huippulupaus Svobodan jo viidennellä vuorolla. Vielä suurempi yllätys oli, kun joukkueen johtoporras marssitti hallin kätköissä olleen Svobodan esiintymislavalle. Joukkue oli järjestänyt Svobodan loikkauksen ja pitänyt nuorukaista piilossa, etteivät neljä aiemmin varausvuorossa ollutta seuraa päässeet huomaamaan ja ehtinyt varata ensin.

8. Jürgen May oli itäsaksalainen keskimatkojen juoksija, 1000 metrin ME-mies ja 1500 metrin Euroopan ennätyksen haltija. Hän loikkasi Länsi-Saksaan 1967 ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin maan EM-kisajoukkueeseen. IAAF ei kuitenkaan hyväksynyt Mayn osanottoa Itä-Saksan vastustuksen takia, jolloin Länsi-Saksa teki erikoisen boikotin: maan urheilijat jäivät pois kaikista yksilölajeista, mutta ottivat osaa viestijuoksuihin. May edusti uutta kotimaataan Helsingin EM-kisoissa 1971 ja seuraavana vuonna olympialaisissa, mutta ei enää päässyt entiselle tasolleen. Yleisurheilijat eivät liiemmin loikkauksia harrastaneet, koska itäblokissa valtion ammattilaisilla asiat olivat jopa paremmin kuin amatööri-lännessä. Yksi poikkeus oli kiekonheiton silloinen ME-mies Wolfgang Schmidt, joka tuomittiin 1982 vankilaan loikkausyrityksestä. Viisi vuotta myöhemmin hänen sallittiin siirtyä laillisesti Länsi-Saksaan, jonka edustajana hän sai vielä 1990 EM-pronssia.

7. Aleksander Mogilny, juuri 20 vuotta täyttänyt huippulupaus ja iästään huolimatta jo olympiavoittaja sekä maailmanmestari loikkasi 1989 Ruotsin MM-kisoista Pohjois-Amerikkaan. Kyseessä oli ensimmäinen neuvostopelaajan loikkaus. Aiemmin oli lähtöluvan saanut edellisen vuoden kokeilutapaus, maajoukkueen nelosketjun mies Sergei Priahin sekä muutama vuosi aiemmin kuriositeettina avioliiton takia muuttoluvan saanut neuvostoliigan tusinapelaaja Viktor Netshajev, jonka NHL-ura jäi kolmeen otteluun. Mogilnyn loikkauksen pelättiin estävän jo melkein valmiiksi sovitun legendaarisen ykköskentän, tuolloin kolmikymppisten Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonovin ja muutaman muun pelaajan siirtymisen, mutta perestroika eteni ja miehet pääsivät syksyllä matkaan. Vuotta myöhemmin tapahtui vielä yksi loikkaus, kun nuori Sergei Fedorov lähti ilman lupaa, mutta sen jälkeen siirtyminen oli vapaata. NHL-joukkueet olivat jo 70-luvulla houkutelleet neuvostopelaajia, etenkin maalivahti Vladislav Tretjakia ja tulista Valeri Harlamovia, mutta turhaan.

6. Naim Suleimanoglu syntyi Bulgariassa nimellä Naim Suleimanov, mistä voi päätellä hänen kuuluneen turkkilaisvähemmistöön. Painonnoston ihmelapsi teki ensimmäisen ME:nsä 16-vuotiaana 1983. Dopingia luonnollisesti epäiltiin, mutta bulgarialaisen urheilukoulun tuotteet eivät käyttäneet kiellettyjä aineita. Bulgarialaisessa urheilukoulussa taas kielletyiksi aineiksi laskettiin ainoastaan uskonto ja turkin kieli. Jälkimmäisen takia nuorukaisen nimi bulgarialaistettiin muotoon Naum Shalamanov. Kaksinkertainen maailmanmestari loikkasi kilpailumatkalla Australiassa 1986. Bulgaria olisi voinut kieltää hänen osallistumisensa vuoden 1988 olympialaisiin, mutta Turkki maksoi miljoona dollaria Bulgarialle ja asia oli sovittu. Nimeksi tuli Naim Suleimanoglu, millä hän voitti kolme peräkkäistä olympiakultaa. Eri painoluokkia suhteuttavilla Sinclair-pisteillä laskettuna Suleimanoglu on kaikkien aikojen ykkönen.

5. Lutz Eigendorf, itäsaksalainen 1979 loikannut maajoukkuejalkapalloilija ei urheilullisilta ansioiltaan ole niitä tunnetuimpia. Vuoden pelikiellon kärsittyään hän ryhtyi edustamaan Bundesliigan Kaiserslauternia, josta siirtyi Eintracht Frankfurtiin. Siellä hän loukkaantui pahoin auto-onnettomuudessa ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Verestä löytyi runsaasti alkoholia, vaikka todistajanlausuntojen mukaan Eigendorf oli nauttinut vain pienen määrän olutta. Myöhemmin kävi ilmi, että Stasin agentit olivat kidnapanneet miehen, pakottaneet hänet juomaan alkoholia aseella uhaten ja päästäneet Eigendorfin pakoon, jolloin tämä oli paniikissa ajanut kovaa joutuen Stasin virittämään onnettomuusansaan. Pelote toimi ja aika harva itäsaksalaisurheilija loikkasi länteen. Esimerkiksi maan vuoden 1974 MM-turnauksessa pelanneesta joukkueesta loikkasi ainoastaan Itä- ja Länsi-Saksan keskinäisessä - ja historian ainoassa - MM-ottelussa ainoan maalin tehnyt Jürgen Sparwasser ja hänkin vasta monta vuotta uran päättymisen jälkeen.

4. Kuubalaiset baseball-loikkarit. Baseball on Kuuban suosituin peli ja kymmenittäin kuubalaisia huippupelaajia on loikannut Yhdysvaltoihin vuolemaan dollareita. Trendin aloitti Rene Arocha 1991. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä loikkareita ovat
syöttäjät Liván Hernandez, kolmena kautena liigan eniten pelannut syöttäjä, niin ikään All-Star -syöttäjä, vasta yli kolmikymppisenä loikannut Jose Contreras ja kaikkien aikojen kovimman heiton mittauttanut Aroldis Chapman.

3. Slovakialaiset Stastnyn veljekset Peter, Anton ja Marian loikkasivat 80-luvun alussa NHL:ään. Seurajoukkue Slovan Bratislavan pelimatkalta 1980 katosivat nuoremmat veljet Peter ja Anton teeskenneltyään olevansa rakennustarvikkeiden ostosmatkalla. Quebec Nordiquesin edustajat kuljettivat veljekset Kanadaan, jossa etenkin Peter teki mahtavan uran. Vanhin veljes Marian lopetti hämäyksen vuoksi kiekkoilun, jolloin vartiointi hellitti ja mies pääsi loikkaamaan vuosi pikkuveljiensä jälkeen lomamatkaltaan Itävallasta myös Quebeciin. Peter pääsi edustamaan uutta kotimaataan Kanadaa maajoukkueessa, mutta Slovakian itsenäistyttyä ehti vielä pelata vanhoilla päivillään senkin riveissä Lillehammerin olympialaisissa. Moni muukin tsekki- ja slovakkipelaaja loikkasi rahakaukaloihin, ensimmäisenä Vaclav Nedomansky 1974. Vielä useampi siirtyi laillisesti vaaditun ikärajan saavutettuaan, ensimmäisenä jo 1969 Jaroslav Jirik, jonka NHL-ura jäi kuitenkin vain kolmen ottelun mittaiseksi. Tasoero oli vielä tuolloin liian suuri ja Jirik palasi kotimaahansa.

2. Martina Navratilova on tunnettu tennispelaajana, joka on pelannut enemmän jäähyväisotteluja kuin moni muu kaikkia otteluja yhteensä. Hän loikkasi USA:han 1975 vasta 18-vuotiaana ja sai maan kansalaisuuden 1981. Loikkauksen syynä oli Tsekkoslovakian tennisliiton vaatimus paluusta kotimaahan. Muuten tapaukseen ei sisältynyt suurta dramatiikkaa, mutta Navratilova lienee kaikista urheiluloikkareista tunnetuin ja ansaitsee siksi listasijoituksen näin ylhäällä. Viimeisen - ainakin toistaiseksi - ammattilaisottelunsa hän pelasi 2006 lähes 50-vuotiaana karsiutuen sekanelinpelin kolmannella kierroksella Wimbledonissa.

1. Ferenc Puskas loikkasi 1956 Honvedin ollessa pelaamassa Euroopan Cupin ottelua Athletic Bilbaota vastaan. Samaan aikaan Unkarissa alkoi huonosti päättynyt vallankumous. Suuri osa Unkarin kaksi vuotta aiemmin MM-finaalissa esiintyneestä maajoukkueesta päätti olla palaamatta kotimaahan, Puskasin lisäksi esimerkiksi Sandor Kocsis, Zoltan Czibor ja manageri Jenö Kalmar. Pelikieltoon joutunut Puskas söi suruunsa, mutta treenasi suuren osan ylimääräisistä kiloista pois liityttyään lopulta Real Madridiin. Ylipainoisenakin Puskas hallitsi kenttiä ja ehti esiintyä Espanjan maajoukkueessa, jota edusti MM-kisoissa 1962. Unkarin kansannousun yhteydessä joitakin muitakin urheilijoita siirtyi ulkomaille, kuten Melbournen olympialaisista loikannut 1500 metrin ME-mies Laszlo Tabori ja hänen legendaarinen valmentajansa Mihaly Igloi.