Juttelin hetki sitten kaverini kanssa ja hän kysyi, kumpi jäljellä olevien pressaehdokkaiden puolisoista on vanhempi. Sanoin että odotappa hetki. Kävi ilmi, että Jenni Haukio on syntynyt 7.4.1977, mutta Nexar Antonio Floresin syntymäaikaa ei löydy mistään. Ikä mainitaan ja sillä perusteella hän on nuorempi kuin Jenni. Mutta missä on syntymäaika ja miksi sitä ei löydy ainakaan helpolla? Löytääkö joku tiedon?
EDIT 27.1.2011. Luotettavana pitämästäni lähteestä sain tiedon syntymäajasta. Koska tietääkseni pariskunta itse ei ole päivää julkisuuteen kertonut, en kerro minäkään. Päivämäärä on yksityisasia, mutta syntymävuodeksi väitetty 1978 pitää paikkansa.
Magdeburgin kaasuvalotus
3 tuntia sitten
16 kommenttia:
Voinee tuo Nexarin syntymäaika päätyä Tiitisen listan kanssa samaan kasskaappiin. ;-)
Ano, epäilen että Nexarin alkuperäinen passi on siellä jo.
Helsingin homopiireissä kuiskitaan, että todellinen ikä on julkisuudessa puhuttua pienempi.
Pari aihetta käsitellyttä ketjua (Vauva-lehti ja Keskisuomalainen) ei auennut.
Ne, jotka sanovat "tietävänsä", kertovat vain että "syntymävuosi on 1978", mikä taas on laskettu yksinkertaisella vähennyslaskulla ilmoitetusta iästä.
Lisäksi parissakin keskusteluketjussa syytellään, että ettepäs osaa tiedonhakua, syntymäaika löytyy helposti. No jaa, ilmeisesti sitten ei tälläkään koulutuksella ja kokemuksella osaa, koska ei vaan löydy muuta kuin nuo kuulopuheet vuoden tarkkuudella. Missään ei kerrota edes horoskooppimerkkiä eikä kukaan edes arvaile syntymäpäivällä, nekään jotka väittävät tietävänsä.
Esittäkää nyt joku piru vie Haavistolle kysymys: mitkä ovat Antonion sotun kuusi ensimmäistä numeroa???????
Ei asialla sinänsä ole väliä, mutta oksettaa median puolueellisuus. En voi uskoa, että edes toimittajat olisivat niin tyhmiä ettei joku olisi hoksannut ettei Floresin syntymäaikaa ole missään. Jos joku muu kuin rauhoitetuksi lajiksi julistettu vihreä olisi samassa tilanteessa, ristituli olisi melkoista.
Sugar daddy? Mutta hyvän puolella. Ei aiheuta toimenpiteitä. Unohdetaan.
Mää oon aina luullu, jotta "Sugar Daddy" on varattu miehelle jolla on nuorehkompi nainen.
Pitäisköhän lanseerata termi "Sugar Queen" miehelle jolla on nuorehkompi (tai syntymäajaton) mies.
Tai sitten "Candy Queen".
t. Sama
Ano: Lienet oikeassa. Mulla kun ei ole koskaan ollut nuorehkompaa naista, niin termit lienevät ehkä vähän hukassa.
Pitipä oikein pediasta etsiä, kyllä M-M voinee olla Sugar Daddy-suhde: http://en.wikipedia.org/wiki/Sugar_daddy
Ja mitä kaikkea muuta sieltä pediasta löytyykään: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_paraphilias
Kylläpä sitä on vielä paljon kokeilematta? ;D
t. Sama Taas
Jaska kysyn suoraan mitä v*tun väliä on sillä milloin Nexar on syntynyt?
On kuitenkin selvää, että hän oli suojaikärajan ylittänyt, kun seurustelu on alkanut. Millään muulla ei juridisesti ole väliä.
Tomi: Henkilökohtaisesti ei väliä. Näissä vaaleissa oli kolme täysin kelvotonta, kolme huonoa ja kaksi välttävää ehdokasta. Haavisto on heistä huonojen joukossa ja samalla sijalla kuin ennenkin riippumatta Floresin syntymäajasta.
Merkitystä asialla on median takia.
Mediassa jaksetaan toitottaa Niinistön ja Haukion ikäeroa ja muistuttaa, että on se isompi. Haukio oli kuitenkin seurustelun alkaessa aika tarkkaan 30 vee, kirjailija, viestintäpäällikkö ja maisteri.
Kuvittelepa että kuka tahansa miespoliitikko (pl. vasemmistoliittolaiset ja vihreät sekä osa RKP:stä, jotka ovat suojeltuja lajeja) olisi hakenut Thaimaasta parikymmentä vuotta nuoremman kouluttamattoman vaimon, jonka syntymäaikaa pidettäisiin valtakunnansalaisuutena. Media olisi nostattanut haisunäädän kusimyrskyn.
Minua riepoo median puolueellisuus. Huhuja liikkuu eri puolilla, mutta yksikään toimittaja ei halua niihin tarttua. Ei, vaikka kysymys olisi näin yksinkertainen: Pekka, mitkä ovat Antonion sotun kuusi ensimmäistä numeroa?.
Sen jälkeen Pekka voisi ilmoittaa syntymäaikaan sopivan ensimmäisen tapaamisen ajankohdan, kun siitäkin nyt tuntuu olevan kovasti ristiriitaisia tietoja.
Niin ja näitä kommentteja lukeville:
Kaivakaa nyt piru vie joku se tieto esiin! Jos se nyt kerran on "helposti saatavilla", kuten väitetään. Ottakaa vaikka tiedonhakuharjoituksena. Niin minäkin tein ja epäonnistuin surkeasti.
Helsingin verotoimistosta saa kysymällä kopion hänen verokortistaan. Siinä näkyy myös syntymäaika. Jos jollakulla on mahdollisuus käydä siellä, niin sillä asia ratkeaa.
Hämmästyttävää on Nexarin ja Haaviston rakastuminen joko Bogotassa tai Havannassa. Luulisi nyt sen verran harvinaisia olevan matkat kumpaankin maaha, että muistaisi kummassa tapasivat.
Eli joo, jotain outoa tässä kyllä on. En oikein keksi mitä muuta tässä kenenkään tarvitsisi peitellä kuin Nexarin ikää.
Sellainen tuli mieleeni, että Haavistollahan ei ole mitään omaisuutta. Asuu vuokrakämpässä, ei osakesalkkua ei mitään. Mies on pistänyt kaikki tulonsa - jotka esimerkiksi YK:ssa ovat satoja tuhansia vuodessa - yksinkertaisesti haisemaan. Elämäntapana nautiskelu. Jos nämä jutut pitävät Nexarin iästä ja tapaamistavasta kutinsa, niin kaverihan on tuollainen irstas setämies, joka kiertelee kehitysmaiden homobaareissa iskemässä nuoria poikia. Ei ihme, että Nexar jossain haastattelussa totesi, että vastusti Haaviston ehdokkuutta sillä perusteella, että se nostaa heidän elämänsä julkisuuden valokeilaan...
Kumitonttu: Tässä jutussa on niin paljon ristiriitaisuuksia, että kummastuttaa. Henkilökohtaisesti en yksinkertaisesti voi uskoa, että siinä olisi jotain epäilyttävää - täytyyhän tämmöiseen rumbaan lähtiessä tietää, että haudatut koirat kaivetaan esiin. Kuten totesin, minua ärsyttää se ettei edes vaivauduta yrittämään. Jos kyseessä olisi VHM, haisunäädän kusimyrsky olisi riehunut jo pitkään osoittamatta laantumisen merkkejä.
Voiko tuo verokorttiasia pitää paikkansa? Olen opiskeluaikana työskennellyt julkishallinnossa tehtävissä, joissa kerrottiin että periaatteessa julkisetkin tiedot ovat yhteiskunnan johtohenkilöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta salattuja. Esimerkkinä kerrottiin epäonnisesta kesätyöntekijästä, joka oli yrittänyt hakea tietokoneella erään ministerin tietoja. Järjestelmä oli hälyttänyt ja hepulla oli melkoinen selittäminen pomolle.
Yritin muuten ottaa yhteyttä luottotoimittajaani ja antaa vihjeen, mutta kännykkä oli pois päältä... katsotaan kunhan soittaa takaisin.
Verotiedot ovat julkisia kaikkien osalta. Syntymäajan saa selville suomalaisista rekistereistä ihan laillisesti. En tosin tiedä, onko hänellä Suomen kansalaisuus. Voin lähipäivien aikana uhrata pikku hetken selvittelyyn, mutta kuten sanoit, sieltä tuskin löytyy mitään yllättävää. Ilmoittelen, jos toisin käy.
Todennäköisesti hän on ilmoittanut oikean syntymäpäivänsä viranomaisille saapuessaan maahan 1997. Sehän tässä jutussa on omituista, että heidän tapaamistaan peitellään. Minä vuonna ensitapaaminen oli? Minkälaisessa baarissa - tai taksissa - se tapahtui? Miten keski-ikäinen mies tuo muutaman kuukauden jälkeen poikaystävänsä Suomeen tuosta vaan? Miksi näitä pitää peitellä? Matti Vanhasen salailu nettideitti Susan Kurosen kanssa oli suuren paheksunnan kohteena - mikä tässä mättää niin paljon, etteivät toimittajat vaivaudu selvittämään?
Niin tai näin, seksi se on mikä maailmaa pyörittää, ja nykyisessä poliittisesti korrektissa maailmassa vain keski-ikäisen heteromiehen seksin käyttöä rajoitetaan kuumeisesti - kaikki muut saavat tehdä mitä ehtivät. Se on tämän tarinan opetus.
Eilisen Kalevassa olleen tiedon mukaan 28.7.1978 Esmeraldas, Ecuador.
Ano, vai että on tieto sittenkin lehdessä. Sain tiedon muuta kautta joten laitoin edittinä pelkän syntymävuoden. Saamani tieto oli sama. Hyvä niin, että asian peittelyyn ei ole mitään syitä.
Lähetä kommentti