Tullilaitos teki pahan luokan mokan. Menivät tarkistamaan Bideen vaalikampanjaväkeen kuuluvan Ahmed Hassanin asiaankuuluvasta suojaväristä huolimatta. Asiasta on noussut kohu, Evan veljen Tomin mukaan kyseessä on rasismi. Eiköhän ole syytä ohjeistaa tullilaitos uudestaan siten, että tarkastuksen kohteeksi joutuvat tästedes vain ja ainoastaan valkoihoiset suomalaismiehet. Homoiksi tai vihervasureiksi tunnistetuille myönnetään poikkeus. Mukavana sivuvaikutuksena on se, että muutaman vuoden kuluttua voidaan uutisoida, että kaikki salakuljetuksesta ym rikkeistä kiinni jääneet ovat sataprosenttisesti kantasuomalaisia miehiä.
P.S. Kaikesta huolimatta uskoisin, että tarkistuksen suoritti ns. "kunnollinen tullimies".
Suomalaisten tulevaisuus on karu
1 minuutti sitten
4 kommenttia:
Laittoman maahanmuuton estämiseen liittyvä operaatio selvästikin. Siinä on se huono puoli suvaitsevaiston ymmärrettäväksi, että operaatiosta ei kerrota etukäteen. Sinänsä tämä on härskiä politikointia tehdä valitus aiheesta, mutta osoittaapi sen, että on puolue ja ehdokas, joka ei tosiasiallisesti halua estää laitonta maahanmuuttoa.
No, leikki sikseen. Mutta siis, viimeaikaisten tietojen mukaan nimenomaan homot eivät ole rajalla oikein hyvässä huudossa. Ns. neekeriukoilla on helpompi päästä maahan, jos eivät tunnusta homostelua.
Sikäli kumma, että vaikka osa homoiksi ilmoittautuvista valehtelisikin, niin veikkaisin, että eivät ne ainakaan tänne tule viemään meidän naisia.
(Tilastollisesti siis: Tarkoitan, että vaikka osa väittäisi olevansa homoja, varmasti homoksi tunnustautuvissa on enemmän oikeita homoja kuin niissä jotka eivät tunnustaudu)
No joo, enpä yhtään ihmettelisi jos tullimiehet suhtautuisivat nuivasti homoihin ja suojavärisiin. Ainakin sillä otoksella, mitä ko. ammattikunnasta tunnen eli yksi entinen luokkakaveri ja toinen sukuun naitu mies.
Tuomittavaa onkin se, mikäli negatiivinen suhtautuminen johonkin ryhmään vaikuttaa työhön. Kokonaan toinen juttu on sitten taas se, mikäli työssä saadut kokemukset / tutkimukset osoittavat että vilunkipelistä kiinni jäämisen mahdollisuus on "asiakkaalla" suurempi mikäli ihon heijastuskerroin on tietynsuuruinen tai hauislihaksen ympärysmitta ylittää karsintarajan. Tällöin kyseiseen epäiltyjen ryhmään kuuluvien pitääkin joutua tarkastukseen useammin kuin normivirtasen.
Lähetä kommentti