Päivän Erkko-Sanomat tiesi kertoa, että melkoinen osa Suomessa asuvista somaleista haluaisi palata Somaliaan. Somalien palaamishalukkuuden suuruus ei silti liene edes puolta siitä, kuinka paljon mediaanisuomalainen toivoisi somalien palaavan Somaliaan.
Hesarin gallup oli tehty jossain Itäkeskuksessa, jossa asiaa kyseltiin vastaantulevilta somaleilta. Otos on siis vinoutunut jo perusvalinnan takia. Lisäksi HS:n mukaan suurin osa kieltäytyi haastattelusta. Voinee arvioida, että haastattelusta kieltäytyivät todennäköisimmin ne, joilla ei ole aikomusta palata. Sen sijaan ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö haastattelussa paluuhaluistaan kertoneet olisi olleet asiassa vilpittömiä, koska somalit tunnetaan erityisesti rehellisyydestään.
Suomalaisten tulevaisuus on karu
29 minuuttia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti