Rikos ja rangaistus

Olkoon meillä kolme esimerkkihenkilöä, kaikki kolmikymppisiä miehiä.

Arska on alkoholisoitunut, sosiaalitukien varassa elävä pitkäaikaistyötön.

Enska on poikamies ja työskentelee autokorjaamolla asentajana, työsuhde on vakinainen.

Ilpo on kunnan kaavoitusinsinööri, naimisissa mutta lapsia ei ole.

Poliisi on pistänyt maantielle 80 km/h rajoitusalueelle tutkan ja kaikki kolme esimerkkihenkilöämme hurauttavat siihen 105 km/h. Koska ylinopeutta on 25 km/h ja olosuhteissa ei esiinny lieventäviä eikä raskauttaviakaan asianhaaroja, jokaiselle rävähtää 12 päiväsakkoa.

Arskan tulot ovat 551 euroa kuukaudessa eli peruspäiväraha. Tällöin hänen maksettavakseen tulee kaavan mukaan 72 euroa, mutta Arska kiroilee Nissaniaan käynnistäessään raskaasti säädöstä, jonka mukaan ylinopeussakon minimisumma on 115 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää kävellä sossun luukulle pyytämään rahaa ”ruokaan”, Arska tuumii.

Enska tienaa nettona 1 500 euroa. Näin ollen Enskan sakkosummaksi tulee 240 euroa ja Enska-paralta jää vanhan Bemarin tuunaus seuraavaan palkkapäivään.

Ilpon nettotulot ovat 2 800 euroa. Sakkoa tulee 504 euroa ja Ilpo miettii, miten selviää uuden farkku-Volvon (perheenlisäys tulossa ensi kuussa) seuraavasta osamaksuerästä.

Kaikki kolme ovat tehneet täsmälleen samanlaisen rikoksen. Ilpon rangaistus on silti noin nelinkertainen verrattuna Arskaan. Enskan rangaistus on yli kaksinkertainen Arskaan nähden ja alle puolet Ilpon rangaistuksesta.

Me pidämme tätä oikeudenmukaisena, koska rangaistus koettelee kaikkia kolmea suhteellisesti yhtä rankasti. Kenenkään taloutta se ei kaada, mutta jokainen joutuu miettimään menonsa uudestaan vähäksi aikaa. Jos jokaiselle määrättäisiin 115 euroa sakkoa, ei se hetkauttaisi Ilpoa juuri lainkaan. Jos sakko olisi 504 euroa, ei Arska pystyisi sitä mitenkään maksamaan ja Enskan talous kaatuisi. 240 euron sakko puolestaan kaataisi Arskan talouden, mutta Ilpolle se olisi vain harmillinen menoerä.

Voimme siis olla ylpeitä oikeusjärjestelmästämme, joka kohtelee kansalaisia tasavertaisesti. ”Ettei vahva sortaisi heikkoa”, kirjoitti jo Hammurabi lakinsa esipuheessa. Vai voimmeko?

Ihmeellisen sattuman kautta Arska, Enska ja Ilpo joutuvat kaikki samanlaiseen tilanteeseen. Jokainen heistä on viettämässä kaunista kesäiltaa julkisella paikalla, kukin omien kavereidensa seurassa. Paikalle ilmestyy puolituttu, jonka kaikki tuntevat ärsyttäväksi tyypiksi. Tyyppi on lievässä humalatilassa ja ryhtyy haastamaan riitaa. Joku seurueen jäsenistä pyytää ystävällisesti häntä poistumaan, josta on arvattavat seuraukset: suunsoitto yltyy entisestään ja tyyppi innostuu jopa tönäisemään jotakuta läsnäolijoista. Tällöin Arska / Enska / Ilpo, joka sattuu olemaan varsin isokokoinen ja lihaksikas, päättää antaa tyypille pienen opetuksen. A / E / I tarttuu tyyppiä kädestä ja tempaisee pienellä pyöräytyksellä hänet kauemmaksi. Humalainen mies sattuu horjahtamaan ja lyö päänsä penkkiin. Hetken kuluttua hän nousee ylös ja lähtee kotiinsa hieman huumaantuneena. Seuraavana aamuna hänet löydetään sängystään aivoverenvuotoon kuolleena.

Poliisi tutkii asioita aikansa ja tapauksista seuraa luonnollisesti oikeusjuttu. Koska ärsyttäjä ei ole käynyt käsiksi tekijään eikä vaarallisella tavalla kehenkään muuhunkaan, tapausta ei voida katsoa itsepuolustukseksi. Toisaalta kyseessä ei ole tappo, koska tarkoitus ei ollut vahingottaa kohdetta. Kyseessä on rikoslain 21. luvun 3 § mukaan surma. Lain mukaan rangaistus on neljästä kymmeneen vuotta vankeutta. Missään kolmesta tapauksesta syyllisellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä raskauttavana asianhaarana. Toisaalta tekijää on kaikissa tapauksissa pidettävä fyysisen kontaktin aloittajana. Siksi rangaistus ei ole alin mahdollinen, vaan tiilenpäitä tulee luettavaksi neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Kaikki saavat saman rangaistuksen, koska tapaukset ovat olleet täysin identtiset.

Mitkä ovat sitten tapausten inhimilliset seuraukset?

Kuten todettu, kaikki tekijät ovat ensikertalaisia. Kaikki käyttäytyvät vankilassa hyvin ja vapautuvat kärsittyään rangaistuksestaan vähän yli puolet eli kaksi ja puoli vuotta myöhemmin.

Arska on vankilassa ollessaan joutunut olemaan erossa viinasta ja hänen terveytensä on parantunut. Hän ei ole viinan korvikkeena sortunut huumeisiin. Vanha Nissan ja sossun hommaama kämppä odottavat häntä ja Arska palaa entiseen elämäänsä.

Enska on myynyt kaksionsa selvitäkseen asianajajansa kuluista. Vapauduttuaan hän palaa entiseen työhönsä, pomo pitää Enskaa kunnon ammattimiehenä ja palkkaa hänet uudestaan. Enska hommaa vuokrakaksion ja pistää elämänsä vähitellen raiteilleen.

Ilpon vaimo on jättänyt hänet, koska ei ole kestänyt miehen vankilassa olon häpeää. Hänet on erotettu työpaikastaan virkamiehelle sopimattoman käytöksen nojalla. Kunnan tai valtion virkoja Ilpon on turha etsiä, koska linnakundin maine on kiirinyt kauas. Yksityisellä puolella kaavoitusinsinöörille ei ole liiemmin käyttöä, kun lama-aikana työttömiä rakennusinsinöörejäkin on riittämiin. Ilpo menee töihin rakennusmieheksi, tosin työt ovat kausiluonteisia.

Kun Arska, Enska ja Ilpo tekivät pienen, sakolla rangaistavan rikoksen, seuraukset olivat jokaiselle yhtä tuntuvat porrastetun rangaistusasteikon ansiosta. Raskaammassa rikoksessa kaikille mäiskäistiin sama tuomio. Rangaistuksen seuraamukset olivat kuitenkin täysin erilaiset!

Jos raskaammissa rikoksissa noudatettaisiin samaa kaavaa, olisi Arskan rangaistus ollut neljä vuotta vankeutta ilman armahdusta puolivälissä. Enska olisi istunut linnassa vuodesta kahteen. Ilpo olisi saanut ehdollisen tuomion, koska työpaikan menetys ja työuralle seuranneet vahingot olisi katsottu hänelle niin koviksi seuraamuksiksi, että siinä olisi ollut rangaistusta kylliksi.

Porrastettu vankeusrangaistus tuntuu silti intuitiivisesti oikeustajun vastaiselta siinä missä porrastettu sakkorangaistus oikeustajun mukaiselta. Porrastetun sakon argumentti on seurausten tuntuvuuden samanlaisuus. Tämän argumentin käyttö vakavammissa rikoksissa ei ole hyväksyttyä.

Onko niin, että laki ei ole sama kaikille? Edellytetäänkö Ilpolta ns. yhteiskunnan tukipylväänä moitteettomampaa käytöstä kuin Arskalta? Jos vankeusrangaistukset olisivat seurausten mukaan porrastettuja, syyllistyisivätkö korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat yhtä runsaassa määrin rikoksiin kuin alimmassa asemassa olevat? Onko niin, että loppujen lopuksi meitä ei pidä poissa rikosten poluilta moraali, vaan rangaistuksen pelko? Sillä, jolla on vähemmän menetettävää, on suurempi houkutus syyllistyä rikokseen. Jos nykyisen suuruisen rangaistuksen pelko pitää ylemmän keskiluokan rehellisenä, niin saataisiinko rangaistusasteikkoa ylöspäin porrastamalla - ts. Arska olisi saanut teostaan kahdeksan vuoden tuomion, Enska neljän vuoden ja Ilpo kahden vuoden - rikoksiin syyllistyvät alaluokan jäsenet pidettyä kaidalla tiellä?

Vastatkoon ken uskoo osaavansa.