Viekää tuhkatkin uurnasta

Suomen tasavallan historian kolmattatoista presidenttiä valitaan lähiaikoina. En ole taikauskoinen, mutta aavistuksen verran ihmetyttää voiko olla sattumaa että tällä kerralla ehdokaslista on kykyprofiililtaan kaikkien aikojen kehnoin. Asiassa tosin lohduttaa se, että keskimääräisestä tasosta huolimatta presidentiksi ei silti voi tulla huonompaa kuin jo on koettu, sillä olivathan vuodet 2000-2012 kaikkien aikojen ylivoimainen pohjanoteeraus.
Toinen lohduttava seikka on toki se, että presidentin valtaoikeudet ovat pienemmät kuin viime vuosituhannella. Tosin tämän lohduttavuus on toki riippuvainen siitä, kuka presidentiksi valitaan. Mikäli oletetaan kaikkien yhdeksän ehdokkaan todennäköisyys samaksi, niin 7/9 todennäköisyydellä saamme kiitellä valtaoikeuksien supistamista ja 2/9 todennäköisyydellä harmitella sitä.

Vaalikoneita voi toki käyttää ehdokkaan löytämiseen. Tällä kertaa kokeilin neljää vaalikonetta ja ne toimivat jopa kiitettävän hyvin. Kaikissa niistä kaksi huonointa olivat aina samat ja samassa järjestyksessä, jopa selvällä erolla toisiinsa sekä muihin ehdokkaisiin. Niin ikään kärkikaksikko oli aina sama, mutta siinä oli sen verran vaihtelua että yhdessä koneessa muiden koneiden selkeä kakkonen olikin niukasti ykkönen. Sijoilla 3-7 ollut harmaa massa oli sitten varsin satunnaisessa järjestyksessä, vaikkakin kolmessa neljästä koneesta seitsemäs oli sama ehdokas ja siinä neljännessäkin koneessa vasta viides.
Tällä kertaa vaalikoneista ei löytynyt ristiriitaisiksi kutsumiani kysymyksiä kuin yksi täysin selkeä esimerkki. Normaaliin tapaan piti valita akselilta ”täysin eri mieltä” – ”täysin samaa mieltä” itselle sopiva vastaus. En enää muista missä vaalikoneessa oli väite, jonka asiasisältö oli ”Suomen ulkopolitiikan ensisijainen tavoite tulisi olla maapallon ympäristökysymysten ratkaiseminen”. Olen ehdottomasti tästä täysin samaa mieltä. Vastasin kuitenkin ”täysin eri mieltä” siksi, että se mitä väitteella tarkoitettiin oli melko varmasti täsmälleen eri asia kuin mitä minä sillä tarkoitan. Toisin sanoen ”täysin samaa mieltä” tarkoittaa väitteen laatijoiden mukaan menetelmiä, joilla ympäristökysymykset eivät taatusti tule ratkaistua ja todellisesta ongelmasta ei haluta tabuna edes keskustella saati sitten puuttua siihen. Ja tällöin ei todellakaan halua kannattaa menetelmiä, jotka eivät toimi ja jotka kysymyksessä ovat piilo-oletuksena. Sen takia järkevä vastaus on muutettava täsmälleen päinvastaiseksi.

Seuraavassa listataan näiden vaalien ehdokkaat paremmuusjärjestyksessä – tai oikeastaan huonommuusjärjestyksessä, sillä kehnoimmasta aloitetaan.
Järjestys on määräytynyt sillä perusteella, miten hyvää tai huonoa jälkeä kyseinen henkilö saisi presidenttinä aikaan. Ei siis sillä perusteella kuinka hyviä tai huonoja hänen näkemyksensä ovat. Nämä ovat nimittäin eri asioita, kuten listasijoitusten 9 ja 8 perusteluista käy ilmi.


9. Pekka Haavisto

Sakka pohjalla. Yleisesti ottaen ihmisen todellinen luonne tulee esiin siitä, miten hän kohtelee alaisiaan. Olin jo ennen Ilta-Sanomien paljastusjuttua kuullut erinäisiä vähemmän mairittelevia tarinoita. Jutussa kuitenkin nimettömänä – ymmärrettävästi – pysyttelevä ulkoministeriön virkamies tiivisti Haaviston asenteen loistavalla tavalla: ”Hän ei halua kuulla sellaisia mielipiteitä, faktoista puhumattakaan, jotka eivät edesauta hänen tavoitettaan.”
Satunnaisesti tapaamilleen ihmisille Haavisto antaa kuitenkin itsestään täysin toisenlaisen kuvan. Tämä lienee kodin perintöä. Vastoin yleistä luuloa Haavisto on vauraasta ja sivistyneestä porvariskodista ja näin ollen oppinut käyttäytymään sujuvasti sekä miellyttävästi. Molemmat vanhemmat olivat poikkeuksellisen ansioituneita opettajia, isä rehtori, äiti kemian oppikirjojen tekijä.
Haaviston vaalitappioista on aina syytetty homoutta, mutta todellisuudessa se on tuonut hänelle enemmän ääniä kuin on vienyt. Jotkut kun äänestävät homoa täysin muista asioista riippumatta. On kieltämättä änkyröitä, jotka eivät äänestäisi homoa missään tilanteessa, mutta he ovat lähes kaikki sellaisia jotka eivät äänestäisi Haaviston linjoilla olevaa heteroakaan missään tilanteessa.


8. Li Andersson

Lienee yllätys, että Li Andersson on vähemmän huono ehdokas kuin Haavisto. Kaikissa kokeilemissani vaalikoneissa Andersson oli Haavistoa kehnompi eli jokaisessa pahnanpohjimmainen jopa varsin selkeällä erolla aina toiseksi viimeiseksi jääneeseen Haavistoon.
Presidenttinä Andersson olisi kuitenkin parempi kuin Haavisto. Haavisto näet sujuvana supliikkimiehenä kykenisi tekemään Suomelle paljon enemmän vahinkoa kuin avoimesti haitallinen Andersson, joka ei saisi ajamiaan asioita läpi.


7. Alexander Stubb

Alexander Stubb on niin tyhmä, ettei osaisi kaataa edes kusta pois saappaasta vaikka sanottaisiin että lue ne pohjaan kirjoitetut ohjeet. Miten saatanan idiootti pitää olla, jos ei saa lyhyen matematiikan YO-kokeesta alinta hyväksyttyä arvosanaa parempaa ja sössii reaalikokeesta hylätyn? Kenen tahansa peruskoulun käyneen pitäisi saada parempi aivan kylmiltään.
Stubbin tietämättömyys paljastui Lasten tentissä, jossa hän sai oikein vain vastauksen siihen, missä maassa on eniten hevibändejä asukasta kohti. Stubb ei tiennyt, mikä on Kenian pääkaupunki vaikka on käynyt siellä eikä tiennyt mangustin olevan eläin. Stubbin mielestä viisi potenssiin kolme on 75. Tämä olisi pelkästään hävettävää, jos hän ei sitä tietäisi mutta pelottavaa koska hän ei edes tiedä olevansa väärässä. Eikä sekään ole vaarallista ettei tiedä Minna Canthin kirjoittaneen näytelmää Työmiehen vaimo (itsekään en ollut aivan sataprosenttisen varma tästä), mutta se että luulee Väinö Linnan olleen näytelmäkirjailija, on todella huolestuttavaa.
Se asia mitä Stubbista aina kehutaan, on kielitaito. Stubbin sanotaan hallitsevan viittä kieltä: suomea, ruotsia, englantia, saksaa ja ranskaa. Mitään sanottavaa hänellä ei kylläkään ole yhdelläkään näistä kielistä. Hänen äidinkielensä on ruotsi ja etsikääpä Ahvenanmaan (ja ehkä Pohjanmaan rannikkokuntien) ulkopuolelta suomenruotsalainen, joka ei puhu sujuvaa suomea niin ihmeen teette. Mitä englannin taitoon tulee, niin muutaman vuoden asuminen senkielisessä maassa ja englanti kotikielenä auttavat kummasti asiaan. Ranskan kielestä en osaa sanoa, mutta saksaa Stubb puhuu varsin sujuvasti, osaa vastata haastattelijoiden kysymyksiin lonkalta täysin keskustelutasolla. Vaan tuskin pitäisi Ukrainan parlamentissa puhetta kyseisellä kielellä tai edes osaa Suomen kannalta merkittävimmän ulkomaan eli Venäjän kieltä.


6. Jutta Urpilainen

En olisi uskonut sitä päivää näkeväni, että asetan demarin kokoomuslaisen edelle. Mutta Urpilainen on tämän maan parhaita demareita, mikä toisaalta on vähän sama kuin toteaisi jonkun olevan pisimpiä kääpiöitä. Tekemissäni vaalikoneissa Urpilainen sijoittui yleensä kolmanneksi viimeiseksi, mutta toisin kuin Stubb, hän on varovainen ja ei tekisi äkkinäisiä muutoksia. Lisäksi olen kuullut Urpilaisesta hyvää hänen entisiltä alaisiltaan, mikä painaa paljon vaakakupissa.


5. Mika Aaltola

Aaltola lähti presidenttikisaan, kun sai kansalta kannatusta. Se on kuitenkin sulanut aika nopeaan tahtiin kun uutuudenviehätys on haihtunut. Ja hyvä niin. Yritin lukea yhtä Aaltolan kirjoista. Aika harvan kirjan olen jättänyt kesken mutta puoltaväliä pidemmälle en tätä jaksanut. Kesti aikansa kunnes tajusin mitä Aaltolan teksti muistuttaa. Voisin kuvitella että jos olisin yrittänyt kirjoittaa ollessani vahvojen lääkkeiden vaikutuksen alaisena, olisin tuottanut samanlaista sekavaa tajunnanvirtaa.


4. Harry Harkimo

Harkimolla on hyviä ajatuksia ja häntä tulee kunnioittaa siksi, että mies on saanut kukoistamaan sellaisia bisneksiä, mihin juuri kukaan ei ole uskonut. Samoin siksi, että hän on lukihäiriöstään huolimatta raivannut tiensä noin pitkälle. Harkimon miinuksena ovat arvaamattomuus ja vauhtisokeus, mitkä taas eivät ole järin hyviä ominaisuuksia tasavallan presidentille.


3. Olli Rehn

Olli Rehnin kampanjaslogan ”Vakaa kuin kallio” on kaikista ehdokkaista parhaiten kantajaansa kuvaava. Rehniä syytetään karisman puutteesta, mutta näin sanovat eivät ole hänen kanssaan keskustelleet – kyllä se säteilee. Rehn on myös fiksu, ehkä jopa älykkäin koko sakista.
Rehnin asiapuolella oleva ongelma on se, että hän on osa sellaista poliittista järjestelmää, joka on aikansa elänyt ja jonka kannattamat asiat joutavat pois. Tämä on selitys sille, että Rehn pärjäsi kaikissa tekemissäni vaalikoneissa selvästi huonommin (sijat 5-7) kuin odotin (3). Nostan Rehnin silti kolmanneksi hänen vakautensa ja älynsä ansiosta. Tuulisina aikoina hän olisi varmasti kohtalainen presidentti.


2. Sari Essayah

Essayahista ei oikeastaan ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Toisenlaisella onnella (lue: median tuella) hän olisi saattanut tehdä saman kuin Elisabeth Rehn vuonna 1994 ja edetä aivan Mäntyniemen kynnykselle, hyvällä tuurilla jopa sen yli. Hänen kannaltaan epäonnista on se, että Essayah lakkasi olemasta lehdistön ihannetyttö siinä vaiheessa kun kävelyura päättyi ja ura kristillisdemokraateissa alkoi. Edes puolimarokkolaisuus, joka yleensä aiheuttaa kritiikittömän ihastusreaktion mediassa, ei auta ilmeisesti siitä syystä ettei nainen itse aiheesta liiemmin innostu.
Essayah on ainoa ehdokas, jota olisin voinut kuvitella äänestäväni ensimmäisellä kierroksella taktisisista syistä parhaan ehdokkaan sijaan. Tämä olisi kuitenkin vaatinut sen elisabethrehnmäisen nosteen, josta ei ole pienintäkään merkkiä. Siksi – ja myös uskonnollisista syistä – hän jää hopealle tässä kisassa.


1. Jussi Halla-aho

Kuvitelkaapa millainen haisunäädän kusimyrsky olisi noussut, jos Halla-aho olisi menestynyt Lasten tentissä yhtä umpisurkeasti kuin Stubb.
Kun Maaseudun Tulevaisuus tutki, ketä presidenttiehdokasta vastustetaan eniten, tulos oli odotettu. Mitä mediat sitten uutisoivat? Sen, että 46 prosenttia ei äänestäisi Halla-ahoa missään tilanteessa. Itse hämmästelin kyllä enemmän tämän negaatiota ja olisin otsikoinut skandaalihakuisemmin: ”Peräti 54 prosenttia olisi valmis äänestämään Halla-ahoa!” Jostain syystä yleensä klikkiotsikoiden taitajina pidetyt toimittajat eivät tähän täkyyn tarttuneet.
Kun sitten vielä huomioidaan, että aika moni jäisi tässä vaiheessa nukkuvien joukkoon toisenkin ehdokkaan ollessa kelvoton, on selvää, että Halla-aholla on vastoin median väitteitä kuitenkin mahdollisuutensa toisella kierroksella. Itse asiassa en yhtään ihmettelisi, jos Stubbin kampanjatoimisto olisi tehnyt laskuvirheen. Hehän kuvittelevat, että Halla-aho olisi suupala ja yrittävät siksi pudottaa Haaviston toiselta kierrokselta. Todellisuudessa voisi käydä niin, että jo ensimmäisessä vaalitentissä Halla-aho jauhottaisi Stubbin niin pahoin, että tämä katkaisisi taktisista syistä vaikka jalkansa jotta välttyisi jatkomokilta ja suosion sulamiselta.
Mutta on turha toivoa, että media kääntäisi Halla-ahosta uutisoinnin edellä mainittujen suosiollisempien – ja realistisempien – otsikoiden suuntaan. Jos Halla-aho jonain päivänä kävelisi vetten päällä, media otsikoisi: ”Halla-aho ei osannut uida!”


Vain kaksi ehdokasta on tästä joukosta sellaisia, jotka varmasti ajaisivat Suomen etua. Sijoilla 3-5 olevat saattaisivat tätä yrittää, mutta se on vähintäänkin epävarmaa. Sijoilla 4-5 olevat luultavasti epäonnistuisivat Suomen edun ajamisessa, vaikka yrittäisivät. Sijoilla 6-7 eivät ajaisi Suomen etua, mutta sijalla 6 oleva luultavasti epäonnistuisi ainakin jossain määrin haitan tekemisessä. Sijoilla 8-9 olevat olisivat Suomen kannalta yksikäsitteisesti haitallisia ja molemmat ovat tehneet sen myös selväksi.