En olisi voinut vielä toistakymmentä vuotta sitten mitenkään uskoa, että jonain päivänä Suomen presidenttiehdokkaiden taso on tällainen.
Ylivoimaisesti paras ehdokas on lyhyen matikan lukenut tupakoiva sivari ja yhtä ylivoimainen kakkonen on uskovainen puolimarokkolainen.
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
15 kommenttia:
Samaa mieltä. Kaikkien paineenkestämisestä en myöskään ole varma.
On kuitenkin pari.
Olipa todellakin masentava tuo presidenttiehdokkaiden omaama asiahallinnan taso.
Kuka kirjoittikaan sen näytelmän, jossa edusvan näköiselle nuorelle ruokselle opetettiin viisi lausetta, joita sopivasti toistelemalla pärjäisi mainiosti kirjallisuuspiireissä. Idean kehitti vanha kirjailija, joka oli kyllästynyt siihen, että ihmiset ostivat kirjoja takakannessa olevan kirjailijan kuvan perusteella. Jos siinä olisi komea nuori uron, kirjakauppa kävisi kannet ja kannat paukkuen, vanha mestari mietti.
En muista noista lauseista kuin yhden, senkin suunnilleen. "Nämähän ovat asioista, joita meidän kaikkien tulisi aina aika ajoin ajatella kokonaan uudelleen."
Miltäs kuulostaa? Minulle tuli tuo mieleen eilisiltaista vaalitenttiä seuratessani.
Luulen, että itse vaaleissa tulee käymään niin, että ellei Halla-aho valikoidu toiselle kierrokselle, äänestysprosentti romahtaa huomattavasti. Yhteiskunnassamme on jo nyt selvä pinnanalainen jakolinja, vedenjakaja joka jakaa kansa ihan perustavanlaatuisesti niihin, joille näytelmäpolitiikka riittää ja sitten toisiin, jotka vielä odottavat politiikalta oikeaa asiahallintaa.
Reservin kapteeni Olli Rehn ymmärtää sotilaallisista asioista ja säilyttää pokerinaamansa vaikka tapaisi Putinin.
Olen samaa mieltä. Rehn on asiallinen, ehkä hiukan kuivakin, mutta sanoi mielipiteensä kiertelemättä.
Rehn on todella kuiva, hajuton ja mauton byrokraatti. Ei pärjää.
Jos toisella kierroksella ovat ne, joiden pelkään siellä olevan, käyn äänestämässä, mutta kirjoitan äänestyslippuun:" Are you fucking kidding me? Ei kumpikaan."
Äänestän Jussia.
Ellei pääse toiselle kierrokselle mutta Rehn pääsee, hän saa ääneni mm. tästä syystä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/olli-rehn/ukraina-ei-ole-viela-voittanut/
Muussa tapauksessa äänestän patologisen epärehellistä Peppu Haavistoa vastaan.
Kari Rydman: Parhaat näytöt paineenkestävyydestä lienee Hjallis Harkimolla, joka on sentään purjehtinut yksin maapallon ympäri. Tosin ihan kaikkia paineita hänkään ei kestänyt, sillä toista vuorokautta ruorissa keskellä myrskyä pakotti paskomaan housuihin...
Heikki: Sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas.
Seppo Oikkonen: Vaalitenteissä ei voi sanoa läheskään kaikkea, kuten tiedät. Mutta kyllä tuo pyörittely oli tosiaan sietämätöntä.
Anot ja Heikki: Rehn on yhtä selkeä kolmonen tuossa sakissa. Itse asiassa Rehnillä on kyllä karismaa, kaikista henkilökohtaisesti tapaamistani ehdokkaista hänen "auransa" on tehnyt suurimman vaikutuksen.
29051453: Totesin jokin aika sitten, että jos siellä ovat Stubb ja Haavisto, äänestän Stubbia siksi että molemmat ovat typeriä mutta Stubb on lisäksi tyhmä, minkä ansiosta hän saattaa, toisin kuin Haavisto, olla joskus vahingossa oikeassa.
Qroquius Kad: Samalla linjalla.
Luin juuri, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, Arthur Koestlerin: Pimeää keskellä päivää, uudemman kerran. kaksikymmentä vuotta sitten koin kirjan dramaattisena neuvostoliiton kuvauksena. Nyt tuntuu siltä, kuin yhteiskuntamme taantuma olisi luisuttamassa Eurooppaa kohti kirjassa kuvattua valheen maailmaa.
Jaskalla oli vastauksessaan pointti, täytyy vielä miettiä. Pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.
Ehkä tähän ketjuun mahtuu vielä murina puolueiden junailemasta perustuslaista. Siis tästä nykyisestä jossa presidentti on "representatiivinen figuuri" (Paasikivi). Ja kaksinkertainen älyttömyys kun tämä figuuri valitaan isolla rahalla ja metelillä.
Mutta onneksi kaikki ei ole juristeriaa ja muodollisesti vallaton voi yllättää. Siis ne jotka eivät ole kuolleet ikävään tai myötähäpeään jo kamppailun aikana.
-jussi n
Stubb on ollut useita vuosia poissa Suomen päätöksenteosta. Hänellä on taipumusta höläyttelyihin. Ei hyvä mutta ei läheskään huonoin.
Jos kriteereiksi otetaan koulutus ja kokemus eli se, että ehdokas on suorittanut opintonsa kunnolla ja osoittanut käytännössä kykynevansä hoitamaan vastuullista virkaa kunnolla ja omaavansa hyvä paineensietokyvyn, niin eihän jäljelle jää oikeastaan kuin Olli Rehn ja varauksella Sari Essayjah. Sari varauksella siksi, että kokemus on vähän suppea, joskin hommat on hoidettu asiallisesti. Valitettavasti hänen mahdollisuutensa ovat käytännössä olemattomat. Tietysti herää heti kysymys, että entäs se Jussi Halla-aho. No, koulutus on hoidettu kunnolla ja paineensietokykykin testattu viimeisen päälle, mutta yllättäen, kun katsotaan johtamiskokemusta, se jää yllättävän kapeaksi. Ei niin, etteikö hän todennäköisesti tuossa hommassa pärjäisi hyvinkin.
Sari Essayahista voi ainakin sanoa, että olkoonkin uskovainen tai puolimarokkolainen, niin erinomaisen ladyliken vaikutelman hänestä kumminkin saa... Kerran olen häntä jututtanutkin, ja vaikutelmaksi jäi älykäs, sivistynyt ja positiivisella tavalla feminiininen olemus. Epäilemättä myös hyvä äiti ja hyvä vaimo, siis sanalla sanoen, hyvä nainen. Näkemyksistä sitten voidaan olla useampaakin mieltä, mutta roomalaisten sanoin, nihil est ab omni parte beatum...
-J.Edgar-
Lähetä kommentti