Lukijalle: Nykyään puhutaan vain koronakuolemista. Mutta on viikatemies ennenkin osannut, nykyään tuntuu vain olevan vähemmän mielikuvitusta.
Jokaiselle meistä tulee lähtö ennemmin tai myöhemmin. Useimmiten sitä kuolee tylsästi johonkin sairauteen, sairaskohtaukseen tai tavanomaisessa onnettomuudessa. Joskus viikatemiehellä on kuitenkin taipumusta osoittaa huumorintajuaan.
10. Näyttelijätyyli
Brittiläisen näyttelijä Gareth Jonesin roolihahmon TV-näytelmässä Underground piti saada sydänkohtaus. Show esitettiin vuonna 1958 ja monen tuon ajan TV-ohjelman tapaan suorana lähetyksenä. Ryhmä näyttelijöitä keskusteli kameran edessä odottaen Jonesin roolihenkilön saapumista. Jones käveli heitä kohti ja lyyhistyi yhtäkkiä maahan. Ajoitus oli hieman pielessä, kohtaus tuli suunniteltua aiemmin. Jones todettiin kuolleeksi, mutta "show must go on" ja näytelmä vietiin loppuun. Jonesin osuudet improvisoitiin.
9. Puputyyli
A-vitamiinin esiastetta karoteenia on runsaasti porkkanoissa ja se tunnetusti parantaa näköä - vai oletteko koskaan nähnyt jänistä jolla olisi silmälasit? Vuonna 1974 brittiläinen terveysfanaatikko Basil Brown päätti hankkia kunnon terveysvaikutukset ja joi lähes 50 litraa porkkanamehua 10 päivässä. (50 litraa? Kuinka helvetin paljon porkkanoita siihen vaaditaan?) Valitettavasti A-vitamiinista voi saada yliannostuksen. Tästä syystä inuitit eivät koskaan syö jääkarhun maksaa. Porkkanamäärä sai Brownin maksan sanomaan poks ja viikatemies heilautti työkaluaan.
8. Kirjahyllytyyli
Vuonna 2006 Mariesa Weberin perhe ja ystävät ihmettelivät, kun hänestä ei ollut vähään aikaan kuulunut mitään. Etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Vanhempiensa kanssa asunut 38-vuotias nainen näytti kadonneen jäljettömiin. 11 päivää viimeisen havainnon jälkeen hänen siskonsa huomasi jalan pilkistävän kirjahyllyn takaa. Tutkimus päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan Weber oli yrittänyt kytkeä television johtoa kirjahyllyn takana olevaan pistokkeeseen ja jäänyt jumiin. Hänen äitinsä oli kyllä havainnut "kumman hajun" muutaman päivän kuluttua, mutta syyttänyt siitä rottia. Tapaus on siinä mielessä itselleni läheinen, että huonolla tuurilla kirjahylly olisi saattanut kerran tehdä pahaa jälkeä. Nuorena huoneessani oli seinään pultatut tangot (en ikinä muista systeemin nimeä, mutta asiaa tuntevat tietävät mitä tarkoitan) ja niissä metallipidikkeillä kiinnitetyt hyllyt. Seinän alapuolella oli sänky. Eräänä päivänä tankojen pultit pettivät pidettyään sitä ennen parikymmentä vuotta. Noin kaksisataa kiloa tavaraa, lähinnä kirjoja, romahti sänkyyn. Onneksi päivällä eikä yöllä. Olin huoneessa, mutta selin sänkyyn.
7. Jyväjemmarityyli
ELO eli Electric Light Orchestra oli suhteellisen suosittu rockbändi 70- ja 80-luvuilla. Yksi bändin soittajista oli Mike Edwards. Vuonna 2010 hän ajeli kaikessa rauhassa valtatietä brittiläisellä maaseudulla pakettiautollaan. Aina siihen asti, kun pellolta vieri 600-kiloinen heinäpaali - dinosauruksenmuna, kuten niitä kutsutaan - auton päälle.
6. Ihmisoikeustyyli
Derek Kieper oli amerikkalainen yliopisto-opiskelija, joka puolusti tiukasti ihmisten oikeutta tehdä omat valintansa ilman pakkoa. Niinpä hän luonnollisesti vastusti lakia, joka pakotti käyttämään turvavöitä. Varmaan arvaattekin, kuinka viikatemies korjasi hänet vuonna 2005. Kaksi muuta autossa ollutta - kuljettaja ja toinen matkustaja - selvisivät lievin vammoin.
5. Lehmätyyli
Sitä nukkuu kaikessa rauhassa omassa vuoteessaan, kun katon läpi romahtaa lehmä. Olisihan sinänsä rauhallista kuolla nukkuessaan, mutta lehmä. Sitä paitsi brasilialainen Joao Maria de Souza ei kuollut heti, vaan hänen reisiluunsa murtui ja hän menehtyi sisäiseen verenvuotoon sairaalassa muutamaa tuntia myöhemmin. Kyseessä ei ollut Monty Python -ryhmän lehmäkatapultti, vaan läheiseltä maatilalta karannut kanttura, joka oli kävellyt jyrkkään rinteeseen päättyvälle katolle.
4. Naisautoilijatyyli
Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa. Australiassa saavat. Saudit taitavat kuitenkin olla oikeammassa. 24-vuotias musliminainen oli pukeutunut oikeaoppisesti burkhaan ajaessaan karting-autoa. Burkha lepatti tuulessa ja osa siitä takertui karting-auton pyöriin. Isadora Duncan sai nykyaikaisemman seuraajan. Tapaus opetti, että naisten ei tosiaankaan pidä ajaa autoa - se on vaarallista. Tosin voisi myös todeta, että ongelma ratkeaisi, jos ei pukeutuisi jätesäkkiin. Mutta sehän on monikulttuuria.
3. Lakimiestyyli
Clement Vallandigham oli aiempi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen, joka kautensa jälkeen palasi lakimiehen tehtäviin. Vuonna 1871 hänen puolustettavanaan oli mies, jota syytettiin saluunatappelussa tehdystä murhasta. Puolustus nojasi oletukseen, jonka mukaan murhattu oli itse aiheuttanut aseen laukeamisen. Vallandigham demonstroi valamiehille, miten tapaus olisi voinut olla vahinko. Hän esitti väitetyn murhan uhria ja veti taskustaan aseen ampuen sillä samalla tyhjän laukauksen. Tai siis laukauksen, jonka piti olla tyhjä. Asianajaja kuoli seuraavana päivänä. Puolustus oli kuitenkin riittävän vakuuttava ja syytetty vapautettiin. Tätä voisi kutsua asialle omistautumiseksi ja suositella monelle muullekin lakimiehelle samaa menetelmää. Ironista on se, että vapautettu syytetty ammuttiin neljä vuotta myöhemmin kuoliaaksi baaritappelussa.
2. Hengenpelastajatyyli
Vuonna 1985 New Orleansin hengenpelastajat kokoontuivat juhlaan. Siihen oli aihetta, koska ensimmäinen uhriton uimakausi oli juuri päättynyt. Juhlien jälkeen yksi osanottajista, Jerome Moody (joka ei kuitenkaan itse ollut hengenpelastaja, vaan vieras), löydettiin hukkuneena uima-altaan pohjasta. Juhlissa oli läsnä lähes sata hengenpelastajaa, joista neljä oli työvuorossa.
1. Ihannetyyli
Nigerialainen herrasmies Uroko Onoja oli mennyt naimisiin kuudennen vaimonsa kanssa. Ymmärrettävistä syistä hän oli kovasti innostunut harjoittamaan aviollisia velvollisuuksia nuorimman vaimonsa kanssa, jolloin viisi vanhempaa vaimoa tunsivat itsensä syrjäytetyiksi. Niinpä he liittoutuivat yhteen ja vaativat hra Onojaa tekemään sen mitä miehen täytyy tehdä uhkailemalla tätä veitsillä ja muilla terävillä työkaluilla. Niinpä Onoja ryhtyi hommiin. Sivumennen sanoen, se että saa stondiksen kun uhataan veitsellä, kertoo lujasta luonteesta. Neljä ensimmäistä vaimoa sai mitä halusi, mutta viidennen tullessa vuoroon vaimot huomasivat miehen lakanneen hengittämästä. Tarina ei kerro, lerpahtiko. Joka tapauksessa viikatemies korjasi omansa. Tästä täytyy kyllä sanoa, että jos ja kun joskus on kuoltava, niin parempaa lähtöä on vaikea kuvitella. Tiedossa ei ole, mainittiinko muistokirjoituksessa fraasi "kuoli onnellisena läheisimpiensä ympäröimänä".
Magdeburgin kaasuvalotus
3 tuntia sitten
6 kommenttia:
Teknokekollahan oli pariki kirjotusta blogissaan erilaisista kuolintyyleistä
-jpt-
Joskus nauroin Darwin-palkinnoille aika paljonkin, koska ne korostivat ihmisen omaa typeryyttä ja piittaamattomuutta. Mutta tämä lista taas ei naurata niin paljoa. Olisiko syynä se, että useimmissa tapauksissa kyse on jonkun toisen piittaamattomuudesta tai vain surullisesta vahingosta? Toki olen varsin herkkä ja överiempaattinen muuutenkin, mutta kaipa sentimentaalikollakin on oikeus mielipiteeseen. Näitä ajatuksia heräsi:
10. Tämä oli oikeastaan näistä ainoa joka hieman hymyilytti. Sairaskohtaus on ikävää, mutta se on sellainen asia joille ei vain oikein voi mitään, ja niitä tulee jopa sellaisille joilla on hyvät elintavat. Tässä kohtaa sairaskohtaus valitsi kieltämättä hieman huvittavan hetken.
9. Tämä lähestyy jo sitä Darwin-palkintojen osastoa.
8. Tämä oli omasta mielestäni järkyttävin ja surullisin tapaus. Tosin herättää hieman ihmetystä: hän siis ymmärtääkseni oli kiivennyt kirjahyllyn päälle ja pudonnut sieltä kirjahyllyn ja seinän väliin. Jos tukehtumisväite pitää paikkansa, miten se tapahtuisi? Eihän seinän ja kirjahyllyn väliin mitään kiilaa muodostu, vaan raon pitäisi olla samanlevyinen alas asti. Jos uhri oli mahtunut putoamaan, kyllä pitäisi olla tilaa hengittääkin ainakin auttavasti. Kuoleman oli tultava nopeasti, sillä talossahan asui muita ihmisiä ja hän olisi kyennyt varmasti huutamaan apua. Todennäköisesti hän on ennemminkin pudonnut pää edellä ja katkaissut niskansa. Ja hieman ihmetyttää, että miksi tv-pistoke olisi katonrajassa? Kaiken kaikkiaan juttu on outo ja surullinen. Toki varmaan surumielisyyteeni vaikuttaa siitä, että pienikokoinen ja vielä nuorehko naisraukka kuolee noin ikävään onnettomuuteen, tehdessään varsin viatonta ja tavallista askaretta. Jos kyse olisi samanikäisestä karpaasista, se ei herättäisi samanlaista säälin tunnetta.
7 ja 5. Näissä taisi käydä se käänteinen lottovoitto. Mikä on todennäköisyys että noin käy? Hankala ketään on syyttääkään, ja näistä jää sellainen "miksi näin piti tapahtua"-fiilis.
6. Ja taas mennään sinne Darwin-palkintojen puolelle. En osaa hirveästi sääliä. Hän teki valintansa.
4. Tästä on syyttäminen paskaa uskontoa joka pakottaa naiset burkhaan, ja toisaalta myös pahasti laiminlyötyjä turvallisuustoimenpiteitä. Kaikissa rata-autoilussa on käytettävä aina asiallisia pukuja ja kypäriä. Jos uskonto kävelee tällaisen edelle, uskonnossa on jotain pahasti vialla.
3. Tämä herättää vähän ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta ikävä onnettomuus, toisaalta typerää ettei hän tarkistanut aseen olleen tyhjä. Nostan sinänsä hattua sille että hän halusi demonstroida selvästi rikostilannetta, mutta oikealla aseella ei koskaan saisi osoittaa ketään kohti. Hänen olisi pitänyt käyttää lelua tai muovijäljennöstä.
2. Ymmärrän tilanteen karmean ironian, mutta on kamalaa etteivät edes työvuorossa olleet havainneet mitään. Luulisi että liikkumaton uhri havaittaisiin äkkiä. Ehkä altaassa oli liikaa ruuhkaa.
1. Tämä ei herätä suuremmin naurua kuin suruakaan. Väitän että tarinassa on jotain mätää (jos ylipäätään totta, onhan näitä urbaanilegendoja ennenkin ollut). Kommenteista: "I thought that a man had to be sexually turned on before he could complete the act. Surely if he was terrified/scared he would would not have been in the physical position of doing this." Jep, samaa mieltä. Ja luulisin että erektio vain sanoo jossain kohtaa ettei nyt enää. Mies oli myös jutun mukaan tullut baarista kolmelta yöllä. Tämä vähän haiskahtaa sille, että baarissa on vetäisty viivoja tai muita aineita. Väitän että juttu ei kerro kaikkea. Ehkä vaimot olisivat antaneet miehelle viagraa (ja ehkä lisäksi myös huumeita). Ja on mahdollista että miehellä oli jo jotain sydän- tai muita perussairauksia alla, mitä ei jutussa tule ilmi. Eikös Charlie Seenillekin käynyt ohraisesti vedettyään pulvereissa seksimaratonia pornotähden kanssa, tosin hän oli valvonut kolme päivää samalla putkeen mutta silti.
jpt: Niin taisi olla, ja Darwinin palkinnoista lisää.
Tuumailija: Niin, traagisiahan useimmat tapaukset tietysti ovat. Mutta kuten karjalainen elinsiirtopotilas totesi hylkimisreaktiosta: "Ilo irti vaikka syän märkänis!"
Tehokkaasti, tyylipisteitä ei jaella:
https://www.youtube.com/watch?v=yP9Qt-bSz40
Tehokkaasti, jos tarkoituksena oli saattaa Eurooppa vaikeuksiin; tyylipisteet epänaiselliset (yleensä ei naisille anneta puhdasta nollaa):
https://www.youtube.com/watch?v=mlz3-OzcExI
Viikatemiehistä tämän kauden kekseliäin lienee kuitenkin SARS-CoV-2.
JaskaB tykkää monimutkaisista kokonaisuuksista, jotka ovat muovattavissa ymmärrettäviksi tiivistelmiksi, usein huumorilla lukemista helpottaen.
Viikatemiehen saloja on kuitenkin pystytty jo pitkälti ratkomaan.
Jaskalle analyysiin:
https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-the-hammer-and-the-dance-be9337092b56
(Jotta en loukkaa persujen antibodeja, niin voin itse paljastaa linkin lähteen: https://beta.oikeamedia.com/o1-137000 )
Kekseliäin ehkä, mutta tehokkuus on kaukana. Tosin kieroutta tuntuu löytyvän, kun melkoinen osa kantajista on oireettomia ja virus pystyy näin levittäytymään tehokkaasti.
Lähetä kommentti