Lukijalle: Jos kerran elintasosiirtolaisuus on mahdollisuus ja kehitysmaita pitää auttaa, niin lyödäänpä kaksi kärpästä yhdellä iskulla hoitamalla molemmat samalla operaatiolla. Joka tulee vieläpä halvemmaksi kuin nykyinen menettely:
Suomen ulkoministeri Jussi Järvinen istui limusiinin takapenkille tyytyväisenä. Neuvottelut oli saatu tuloksekkaasti päätökseen. Hintaa vastapuoli oli tinkinyt ylöspäin sopimuksen A-osaan juuri sen verran kuin Järvinen oli odottanutkin, mutta B-osa oli mennyt läpi heittämällä. Pelivaraa oli jäänyt vielä miljardi, mutta sitä ei toinen osapuoli saisi koskaan tietää. Järvisen valtuudet olisivat riittäneet neljän miljardin yhteissummaan. Hän oli aloittanut tarjoamalla miljardi + miljardi euroa ja lopputulos oli kaksi miljardia plus miljardi. Siistit tasaluvut, Järvinen tuumaili Kinshasan maisemien vilistessä auton ikkunoista. Järvistä hieman harmitti, ettei hän ehtinyt jäädä Kongon demokraattisen tasavallan ulkoministerin tarjoamalle juhlaillalliselle. Diplomatian etiketti olisi sitä edellyttänytkin, mutta kotimaan kiireet odottivat.
Ulkoministeri Atsinbo Humbalawumba oli myös varsin tyytyväinen. Hän oli aistinut suomalaisen kollegansa hyvin peittämän hämmästyksen, kun pienintäkään vihjausta lahjuksista ei esitetty. Ei ollut mitään tarvetta. Systeemit olivat nykyään sen verran hienostuneita, että kahden miljardin euron kauppasummasta kiertäisi erilaisten bulvaanien kautta leijonanosa poliitikkojen ja virkamiesten sveitsiläisille numerotileille. Paljon siistimpää kuin suora lahjonta ja näin menetellen rahan maksavien mzungujen omatunto pysyi puhtaana. Presidentti veisi tietysti suurimman kakun, mutta Humbalawumba arvioi oman osuutensa olevan lähemmäs viidenkymmenen miljoonan euron suuruinen. Sillä kelpaisi aikanaan elellä maanpaossa, kunhan seuraava vallankaappaus tulisi.
Pari päivää myöhemmin pidetty lehdistötilaisuus oli hyvin valmisteltuna suurmenestys. Harvoin on mediaa yhtä perusteellisesti päästy yllättämään. Järvinen oli palkannut isolla rahalla Yhdysvalloista alan parhaan spin doctorin, joka oli orkestroinut julkisuuspelin. Mediaa vietiin kuin litran mittaa. Jutun juoni oli siinä, että saatiin ensin joku määkimään oikeaan suuntaan, jonka jälkeen muu lammaslauma seurasi kyllä perästä. Charlie Howe myhäili kulisseissa hiljaa itsekseen, kun tulkki selitti hänelle mitä tapahtui.
Ensimmäisinä uutisoimaan ehtivät tietysti radio- ja TV-asemat yhdessä sanomalehtien nettisivujen kanssa. Se osa kansaa, joka luki vielä printtimediaa, sai kahvinsa väärään kurkkuun vasta seuraavana aamuna. ”Suomi osti palasen Afrikkaa”, kirkuivat otsikot.
Juttua lukiessa selvisivät yksityiskohdat. Suomi oli solminut Kongon demokraattisen tasavallan kanssa sopimuksen, jossa Suomen hallintaan siirtyi lähes kahdenkymmenentuhannen neliökilometrin suuruinen harvaan asuttu alue Kongosta. Alue muodosti U-kirjaimen muotoisen mutkan etelään rajautuen Angolaan. Kauppahinnaksi oli sovittu maa-alasta kaksi miljardia euroa, joka oli jo toimitettu Kongon demokraattisen tasavallan tilille. Lisäksi Suomen valtio oli sitoutunut maksamaan seuraavan neljän vuoden kuluessa miljardi euroa korvauksena niille alueen alkuperäisasukkaille, jotka halusivat muuttaa sieltä Kongon demokraattisen tasavallan muille alueille.
Suomi halusi kantaa vastuunsa maailman pakolaiskriisistä ainutlaatuisella ja kehittävällä tavalla, oli ulkoministeri sanonut. Niinpä Suomi oli ristiriitojen välttämiseksi hankkinut väliaikaiseen hallintaansa alueen, jonne pakolaiset saattoivat nyt rauhassa rakentaa ihanneyhteiskunnan. Alueella asui noin 200 000 kongolaista, jotka saivat joko jäädä sinne tai lähteä rahallisen korvauksen avulla rakentamaan elämäänsä alusta muualla Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tämän korvauksen suuruudeksi oli sovittu miljardi euroa, joka jaettaisiin tasan kaikkien niiden kanssa, jotka neljän vuoden kuluessa muuttaisivat alueelta pois. Muuttotilanteen rekisteröinti ja maksujen toimittaminen perille oli sovittu Kongon hallituksen tehtäväksi. Mikäli kaikki muuttaisivat, jokaisen korvaus olisi viisituhatta euroa, mikä oli noin kuusinkertainen Kongon vuotuiseen bruttokansantuotteeseen per asukas nähden. Oli sovittu, että jokaiselle poismuuttajalle lyötäisiin välittömästi viisi tonnia kouraan ja neljän vuoden siirtymäajan päätyttyä jäljelle jääneet rahat jaettaisiin tasan poismuuttaneiden kesken. Kerran rahakorvauksen ottaneella ei olisi enää paluuta alueelle ja alueelle neljän vuoden jälkeen jääneet eivät enää saisi korvausta, vaikka pois muuttaisivatkin. Heistä tulisi uuden valtion kansalaisia.
Muut uuden valtion kansalaiset Suomi lennättäisi paikan päälle omalla kustannuksellaan. Sopimukseen kuului, että Suomi rakentaisi paikalle lentokentän ja vastaisi sen ylläpidosta sekä hallinnasta jatkossakin. Kentälle palkattaisiin kehitysyhteistyömäärärahoista henkilökunta ja vartiokomppania. Rakentaminen tapahtuisi pikavauhtia. Välittömästi kentän valmistuttua, osin jo ennen sitä uuteen maahan kuljetettaisiin Suomesta kaikki ne, jotka olivat Suomesta turvapaikkaa hakeneet. Samoin Suomen osuus kiintiöpakolaisista osoitettaisiin jatkossa sataprosenttisesti sinne. Myös perheenyhdistämiset tapahtuisivat sinne.
Tämän uuden valtion nimeksi Suomi oli päättänyt antaa Xanadu. Aluksi nimeksi oli harkittu Onnela, mutta päädyttiin kuitenkin kansainvälisempään vaihtoehtoon. Varsinainen onnela uudesta valtiosta kuitenkin väistämättä tulisi, koska sinne asutettaisiin vain niitä, jotka ovat lähteneet sotaa pakoon. Niinpä olisi aivan selvää, että tällaiset ihmiset kykenisivät luomaan ihanneyhteiskunnan, jossa asiat selvitettäisiin rauhanomaisesti.
Toki Suomi kantaisi vastuunsa ja auttaisi uudet asukit alkuun. Paikalle oli suunniteltu parakkikyliä, joissa tulokkaat voisivat ensi alkuun asua. Jokaiselle annettaisiin myös viidensadan euron starttiraha, mikä Afrikan oloissa riittäisikin pitkälle. Koska pakolaiset ovat tunnetusti yhteiskunnalle rikkaus ja monikulttuurisuus siunaus, Xanadu nousisi piakkoin maailman menestyneimpien valtioiden joukkoon. Xanadulaiset saisivat itse vapaasti päättää hallintojärjestelmänsä, aluksi siellä vallitsisi Suomen laki soveltuvin osin. Ainoa rajoitus olisi, että Xanadun tulisi ottaa vastaan kaikki, jotka Suomi sinne lähettäisi eli Suomesta turvapaikkaa hakeneet. Sopimus kattoi myös sinne vapaaehtoisesti siirtyvät Suomen kansalaiset. Oli näet odotettavissa, että osa monikulttuurisuutta kannattavasta suvaitsevaistosta muuttaisi Xanaduun eli ihanneyhteiskuntaansa, koska muutenhan sen monikulttuurisuudesta puuttuisivat kokonaan valkoiset eurooppalaiset. Tosin jotkut suhtautuivat tähän väitteeseen epäluuloisesti perustellen epäluuloaan sillä, että toistaiseksikaan suvaitsevaisto ei ollut halunnut muuttaa täysin mustaan Afrikkaan tai muslimimaihin tehdäkseen niistä monikulttuurisia, ainoastaan tuoda afrikkalaisia ja muslimeja Suomeen, vaikka heitä oli täällä jo ennestäänkin. Toisin kuin eurooppalaisia Afrikassa tai muslimimaissa.
Yhtenä ongelmana Xanadussa tulisi luultavasti olemaan liikakansoitus, toki onnela olisi vetovoimainen. Tällä hetkellä alueella asui noin 0,2 miljoonaa asukasta. Toisaalta vain hieman suuremmassa Burundissa oli kymmenen miljoonaa asukasta, joten Xanaduun mahtuisi varmasti viisi miljoonaa helposti. Tämä olisi myös maapallon kantokyvyn kannalta ylivoimaisesti parempi ratkaisu, sillä ihmisen hiilijalanjälki olisi lämpimällä päiväntasaajan seudulla monin verroin pienempi kuin napaseudulla, vaikka elintaso olisikin sama. Tosin monikulttuurisen Xanadun elintaso odotettavasti nousisi yksikulttuurista Suomea korkeammaksi, mutta ero kuittautuisi hiilijalanjäljessä ilmastotekijöillä. Päätöksen vihreydestä Suomi sai runsaasti kiitosta kansainvälisillä foorumeilla ja monet muutkin maat ryhtyivät harkitsemaan vastaavaa kauppaa jonkin Afrikan maan kanssa.
Viisi vuotta myöhemmin Tornion rajanylityspaikalla:
- Hei Masa, katohan tonne!
Toinen tullimiehistä nosti katseensa iltapäivälehdestä.
- No sehän on… sehän on ihan pesunkestävä ählämi!
- Niin muuten on. Mitä helvettiä se täällä tekee. Mennääs kysymään.
Miehet marssivat kohti.
- Hello!
- Hi, kylla mina puhu suomea. Olle Andersson från Haparanda.
- Hjaa, no eipä sitten mitään. Taidat olla uusi täälläpäin?
- Jåå, tavallaan. Paluumuuttaja. Täältä kotoisin, mutta asunut kymmenen vuotta Tukholmassa. Muutin tänne kotiseudun vapaavyöhykkeelle takaisin, kun kävi tuo meno sen verran levottomaksi etelän kalifaatissa. Ei enää siellä suojaväritys auttanut, kun nimi periytyy umpiruotsalaiselta isoisältä ja on muutenkin länsimaalaistunut. Ajattelin käydä katsomassa vähän Torniota pitkästä aikaa.
- No ei muuta kuin tervetuloa!
Tullimiehet löntystivät takaisin vartiokoppiin.
- Minä kun jo luulin, että nyt tuli maailman kahdeksas ihme.
- Vaan eipä ollut viisi vuotta sitten vielä mikään ihme, oikeastaan normi.
- Joo. Vaan äkkiä se tulva sitten loppui. Mistähän syystä?
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
3 kommenttia:
Riktigt bra, Jaska ! Ja muuten hyvä, mutta kun tuolla suunnitelmalla ei ole VIELÄ lainvoimaa.
Pitäskö panna Haavisto asialle sen jälkeen, kun se on saanut potkut nykyvirastaan? Sehän kykenee junailemaan asioita ohi lakienkin.
No eikun projekti käyntiin ja Xanadu toimimaan.
Samalla kannattaisi hankkia maata esim Namibian ja Botswanan alueilta. Riistaa riittää ja lihaa saa syödä joka päivä, joten sinne löytyisi kantakirjasuomalaisiakin pysyvästi asumaan ainakin jos punahuulihallitus ajaa Suomen suoritustilaan. Minä myös.
Terho Hämeenkorpi: Pekka olisi mitä loistavin konsultti tähän projektiin - pitäisi turvan tukossa eikä moraalikaan olisi esteenä.
Veijo Hoikka: Namibia ja Botswana olisivat todellakin periaatteessa parempia ratkaisuja. Sellainen tekninen ongelma vain tulisi vastaan, että sivistyneempinä valtioina niiden lahjominen olisi hankalampaa. Laskin että Kongolta saa parhaan panos/tuotos -suhteen.
Lähetä kommentti