Päivitys pian julkaisun jälkeen. Laitoin vahingossa ensin betaversion, josta puuttui muutama vaihtoehto. Tässä oikea versio.
Käytännön pakosta paljon Suomen maanteitä liikkuvana ja joskus itsekin ajavana seuraan mielenkiinnolla mainiota Teillä ja turuilla -blogia. Jokin aika sitten bloginpitäjä testasi "Oulun kehätietä" eli vaihtoehtoista reittiä Ylivieskasta Taivalkoskelle.
Käytännössä testattiin siis vaihtoehtoista reittiä Kokkolasta Kuusamoon. Nopein ja lyhin reitti Kokkola-Kuusamo -välillä kulkee tietysti teitä 8 ja 20 pitkin. Pituutta sillä on 414 km ja ajoajaksi ennustetaan 4 h 59 min. (Käytän tässä ja jatkossakin mittauksiin Google Mapsia.)
Kyseinen reitti kulkee myös Taivalkosken kautta. Sen sijaan Ylivieskan kautta se ei mene. Ero on kuitenkin marginaalinen. Mikäli vähän Kokkolan jälkeen kääntyy kasitieltä tielle 28 ja parikymmentä kilometriä sen jälkeen Ylivieskan kautta kasitielle palaavalle tielle 86, ajomatka on 424 km ja aika 5 h 3 min. Kymmenen kilometriä ja neljä minuuttia lisää.
Se varsinainen testattu vaihtoehtoisreitti kulkee Suomen pisintä seututietä eli numeroa 800 pitkin. Ylivieskasta käännytään tieltä 86 itään tielle 27, josta parin kilometrin päästä Taivalkoskelle päättyvälle tielle 800. Tätä reittiä pitkin Kokkola-Kuusamo -välin pituus on 462 km ja ajoaika 5 h 49 min. Lisämatkaa tulee siis 48 km ja -aikaa 50 min.
Itse tykkään ajella näitä vaihtoehtoisia reittejä pitkin, jos ei ole välttämätöntä kiirettä. Näkee uusia maisemia ja liikenne on rauhallisempaa. Sen minkä ajassa häviää, yleensä voittaa sivistyksessä ja henkisessä hyvinvoinnissa.
Blogikirjoitus sai minut miettimään, mikä olisi sellainen väli Suomessa, joka tarjoaa eniten vaihtoehtoisia reittejä. Kirjoitin Teillä ja turuilla -blogiin kommentin, jossa totesin ehkä eniten reittivaihtoehtoja löytyvän Tampere-Kitee -välille. Tämä on vähemmän yllättävää. Suomen tieliikenneverkko on suunniteltu pohjois-etelä -suuntaiseksi. Poikittaisliikenteessä onnistuu varsin harvoin kulkemaan vaihtamatta tienumeroa. Lisäksi järvet sijaitsevat useimmiten siten, että ne estävät eniten itä-länsi -suuntaista liikennettä, etenkin Päijänne.
Mietin asiaa vielä tarkemmin. Mikä olisi todellakin se väli, jolle löytyy eniten vaihtoehtoja? Asetin muutamia ehtoja etsinnälle:
A) Lähtö- ja päätepisteiden tulee olla kaupunkeja. Esimerkiksi Hanko-Utsjoki -välille saisi kyllä muut ehdot täyttäviä reittejä runsaastikin, mutta oikeasti ne poikkeaisivat toisistaan vain marginaalisesti.
B) Reittien tulee poiketa toisistaan siten, että ne kulkevat eri kuntien kautta ohittaen kuntakeskuksen enintään viiden kilometrin päästä. Olisi helppoa tehdä reitteihin parin kilometrin lisämutkia jonkin kunnan sisällä.
C) Vaihtoehtoinen reitti saa olla lyhyintä reittiä maksimissaan 10 % pidempi sekä matkaltaan että ajoajaltaan. Voisihan Turusta Tampereelle ajaa vaikka Joensuun kautta, mutta tämä ei olisi järkevää.
D) Vaihtoehtoisen reitin poikkeama lyhyemmästä saa olla poikkeaman osalta maksimissaan 20 % pidempi sekä matkaltaan että ajoajaltaan. Jollekin 500 km pitkälle reitille saa helposti etsittyä 540 km pitkän vaihtoehdon, joka täyttää muut ehdot. Mutta jos se saadaan aikaan siten, että 20 km pitkä väli X-Y korvataan 60 km pituisella koukkauksella X-Z-Y, ei voida puhua järkevästä reittivaihtoehdosta. 20 km pitkän X-Y -pätkän korvaava vaihtoehto saa olla maksimissaan 24 km.
En kuitenkaan ryhtynyt hirmuiseen perkuutyöhön, vaan tyydyin sivistyneeseen arvaukseen. Tarjosin siis aiemmin vaihtoehtoa Tampere-Kitee. Pian tajusin, että Pori-Kitee antaa vielä enemmän vaihtoehtoja.
Otin lähtö- ja päätepisteiksi molempien kaupunkien tärkeimmät paikat eli yleisurheilukentät. Tosin on myönnettävä, että Kiteen yleisurheilukentällä en ole muistaakseni koskaan käynyt. Sikäläiset ovat ilmeisesti naineet liikaa serkkujaan ja degeneroituneet sille tasolle, että kunnassa ei taideta harrastaa muuta kuin - näin Seppo Rätyä lainatakseni - paskapalloa. Piti ihan Kilpailukalenterista tarkistaa ja niin on asianlaita, että Kiteellä ei ainakaan tänä vuonna ole järjestetty yksiäkään kilpailuja.
Mutta asiaan. Tässä vaihtoehtoiset reitit yksi kerrallaan, eteläisimmästä pohjoisimpaan. Pari reittiä menee tosin keskenään hieman ristiin, mutta järjestys on lajiteltu ensimmäisen risteyksen mukaan. Välietappeja on lueteltu siinä määrin kuin on tarpeellista reittien erottamiseksi toisistaan.
Lähes kaikista pätkistä löytyy omakohtaista kokemusta. Reittien uniikkien osuuksien yhteenlaskettu pituus on monta tuhatta kilometriä. Muutama yksittäinen pätkä on, joita en muista ajaneeni, kaikki alle 50 km pitkiä. Piti piruuttaan mitata ne ja pätkiä on yhteensä 279 km. Todennäköisesti joitakin näistä olen ajanutkin, en vain muistanut. Viimeinen puuttuva parin kilometrin pätkä on itse asiassa matka Kiteen liikenneympyrästä urheilukentälle, jossa en muistaakseni ole koskaan käynyt.
Toiston välttämiseksi reittien keskinäiset yhteiset pätkät esitellään vain kerran. Jokaisesta reitistä on lihavoitu se osuus, mikä sen yhteydessä esitellään.
1) Pori-Forssa-Riihimäki-Lahti-Lappeenranta-Kitee. 578 km, 6 h 50 min.
Kakkostie on tienumeroonsa nähden välillä vähän kapeahko, mutta melko rauhallisena hyvä ajettava. Lahteen vievä viisnelonen suhteellisesti ottaen samoin sanoin kuvailtava.
2) Pori-Forssa-Riihimäki-Lahti-Mikkeli-Kitee. 574 km, 6 h 56 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
3) Pori-Forssa-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Lappeenranta-Kitee. 579 km, 6 h 54 min.
Forssan ja Hämeenlinnan väli on hermoille ottavaa, kun ohituspaikkoja periaatteessa olisi, mutta liikenne on sen verran runsasta että yleensä ei onnistu. Ja kun rajoitus on satanen, niin hitaammin liikkuvia on eli ohittaa pitäisi.
4) Pori-Forssa-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Mikkeli-Kitee. 575 km, 7 h 0 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
5) Pori-Forssa-Hämeenlinna-Tuulos-Asikkala-Mikkeli-Kitee. 574 km, 7 h 5 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
6) Pori-Tampere-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Lappeenranta-Kitee. 584 km, 6 h 47 min.
Suorin reitti Tampere-Tuulos -välillä (tarkalleen sanoen teiden 42 ja 3 risteyksestä teiden 10 ja 12 risteykseen) kulkee Kangasalan kautta ja on pituudeltaan 83,0 km. Säännön (D) mukaan vaihtoehtoinen reitti tällä välillä saa olla enintään 20 % pidempi eli 99,6 km. Hämeenlinnan kautta kulkeva koukkaus on 99,4 km eli täyttää todella niukasti tämän ehdon. Matka-ajassa ero on vain viisi minuuttia, koska tällä reitillä pääsee ajamaan moottoritietä. Suositellaan valinnaksi Hämeenlinna-Tuulos -välille, mikäli pitää moottoriteistä.
7) Pori-Tampere-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Mikkeli-Kitee. 578 km, 6 h 53 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
8) Pori-Tampere-Hämeenlinna-Tuulos-Asikkala-Mikkeli-Kitee. 577 km, 6 h 57 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
9) Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Lahti-Lappeenranta-Kitee. 568 km, 6 h 42 min.
Tämä on se reitti, jota Google Maps tarjoaa ykkösvaihtoehdoksi. Se on myös nopein reitti. Tämä tosin vaihtelee vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Yleensä haastajaksi nousee reitti (16), joka on joskus nopein. Porilta Tampereelle on tasaisen tylsää jyristelyä. Tampere itse asiassa kierretään eteläpuolitse. Eritasoliittymistä selviää helpolla. Tampereelta Lahteen pitää ajaa silmä tarkkana, sillä nopeusrajoitukset vaihtuvat usein. Tiheämmän liikenteen aikana reitti on rasittava, kun ohituspaikkoja ei ole kovin tiheässä. Lahden läpi ajaminen on luku sinänsä, kunnes ohitustie joskus valmistuu. Lahdesta Luumäelle asti liikenne on samaa luokkaa, mutta tie vähän parempi. Luumäeltä Imatralle asti saa sitten huristella moottoritietä. Sen jälkeen liikenne rauhoittuukin jonkin verran. Simpeleenjärven kohdalla saa ihastella Venäjän rajavartiotornia, joka vahtii että raja on riittävän kaukana Pietarin turvallisuutta ajatellen.
10) Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Lahti-Mikkeli-Kitee. 562 km, 6 h 48 min.
Tämä on toinen kahdesta vaihtoehdosta, jotka Google Maps tarjoaa ykkösvalinnan korvikkeeksi. Lahdesta käännytään Mikkelin suuntaan - jos ollaan tarkkana. Liittymästä ajaa helposti ohi jos ei ole pitänyt huolta ryhmittymisestä. Lusin "varalaskupaikalle" (suom. ex tempore -lentotukikohta) asti saa lasketella moottoritietä. Siitä Mikkeliin asti saa sitten ajella hermot kireällä mutkaista tietä vilkkaassa liikenteessä. Onneksi ohituskaistoja on suurimman osan matkaa. Juvan jälkeen nämäkin loppuvat, mutta se ei Kiteelle menijää haittaa, koska siinä vaiheessa käännytään kohti itää ja kenties Suomen rauhallisimman valtatien päälle.
11) Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Asikkala-Heinola-Mikkeli-Kitee. 561 km, 6 h 52 min.
Tuuloksesta Asikkalaan suorin reitti kulkee jopa viisinumeroista tietä pitkin. Entiseltä nimeltään tällaiset tiet olivat paikallisteitä, nykyisin toisen luokan yhdysteitä. Tämä taitaa olla myös näiden reittien ainoa pätkä, kun joudutaan - tietyöt poislukien - köröttelemään muutama kilometri kestopäällystämätöntä tietä.
12) Pori-Tampere-Kangasala-Sahalahti-Asikkala-Heinola-Mikkeli-Kitee. 557 km, 6 h 49 min.
Tätä pätkää voi suositella ainakin maisemiensa puolesta. Myös tiepohjat ovat yllättävän hyviä ja liikenne melko olematonta.
13) Pori-Tampere-Jämsä-Joutsa-Pertunmaa-Mikkeli-Kitee. 567 km, 6 h 57 min.
Korpilahdelta kurvataan itään nautiskelemaan Päijänteen ylityksestä Kärkisten siltaa pitkin. Tämän jälkeistä osuutta ei mäkineen ja mutkineen voi suositella matkapahoinvoinnista kärsiville. Maisemiensa puolesta kylläkin.
14) Pori-Tampere-Jämsä-Joutsa-Hirvensalmi-Mikkeli-Kitee. 562 km, 6 h 54 min.
Poikkeaa edellisestä reitistä vain pieneltä osaltaan. On hieman lyhyempi ja nopeampi, mutta ei suositella kepu- tai Vain elämää -allergikoille, koska reitti kulkee sekä Ahti Karjalaisen syntymäkodin että Satulinnan ohi.
15) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Mikkeli-Kitee. 569 km, 6 h 54 min.
Lyhimmän ja nopeimman Jyväskylän kautta kulkevan reitin sijaan käännytään Lievestuoreelta kohti Mikkeliä. Ei kylläkään voi käsittää miksi, sillä kyseinen vajaa yhdeksänkymmenkilometrinen on ehdottomasti Suomen tylsimpiä valtatienpätkiä ja häviää lisäksi sekä matkassa että ajassa.
16) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Juva-Savonlinna-Kitee. 556 km, 6 h 44 min.
Tämä on toinen kahdesta vaihtoehdosta, jotka Google Maps tarjoaa ykkösvalinnan korvikkeeksi. Kellonajasta riippuen saattaa tarjota sitä myös ykköseksi. Se myös jakaa lyhimmän reitin tittelin yhdessä reitin (18) kanssa. Tampereelta Jyväskylään on ihan hyvä ajella tätä reittiä. Liikennettä on jonkin verran, mutta ei paljon, maisemat eivät ole erityisen hienoja mutta vaihtelua löytyy. Jyväskylästä Pieksämäelle liikenne rauhoittuu, kun kääntyy ysitieltä pois. Pieksämäen jälkeen on vielä rauhallisempaa, kun tie Juvalle on vain asfaltoinnin verran kärrypolkua parempi. Sitten päästäänkin Suomen kenties rauhallisimmalle valtatielle. Savonlinnassakaan ei enää joudu entisenlaiseen sumppuun, koska sinne rakennettiin vihdoinkin ohitustie. Viimeisen pätkän saa taas ajella isompaa tietä, kun käännytään kuutostielle.
17) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Savonlinna-Kitee. 559 km, 6 h 45 min.
Jatkaakseen tietä 23 Pieksämäeltä Varkauteen täytyy tehdä tiukka mutka pohjoiseen ja muutaman kilometrin päästä itään. Varkaudessa taas pitää kääntyä etelään vitostielle. Sieltä pitää kääntyä itään, niin pääsee nauttimaan Saimaan järvimaisemista. Reitti on hitaammanpuoleinen, mutta jos ei ole kiirettä niin voi suositella sekä rauhallisuuden että maisemien puolesta.
18) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Heinävesi-Kitee. 556 km, 6 h 52 min.
Tämä reitti jakaa lyhimmän reitin tittelin yhdessä reitin (16) kanssa. Se kuitenkin häviää edelliselle reitille sekä maisemissa että ajassa.
19) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Joensuu-Kitee. 579 km, 6 h 55 min.
Ainoa syy tämän reitin valintaan on halu poiketa luostareissa tai Joensuussa. Häviää sekä matka-ajassa, kilometreissä, liikenteen vilkkaudessa että maisemissa muutamalle muulle vaihtoehdolle.
20) Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Leppävirta-Varkaus-Savonlinna-Kitee. 591 km, 7 h 12 min.
Reitti on tälle listalle selvinneistä hitain. Poikkeama Leppävirran kautta ei tuo muutenkaan lisäarvoa.
21) Pori-Tampere-Jämsä-Joutsa-Pieksämäki-Leppävirta-Heinävesi-Kitee. 570 km, 7 h 5 min.
Jos nauttii pitkistä loivista mutkista, tämä tie on ehdoton valinta. Tämän täytyy olla savolaisen tieinsinöörin piirtämä reitti.
22) Pori-Tampere-Jämsä-Joutsa-Pieksämäki-Leppävirta-Joensuu-Kitee. 592 km, 7 h 8 min.
Reitti on listalle selvinneistä pisin, mutta ei hitain. Se koostuu muiden reittien pätkistä.
23) Pori-Parkano-Jyväskylä-Mikkeli-Kitee. 574 km, 7 h 10 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
24) Pori-Parkano-Jyväskylä-Pieksämäki-Juva-Savonlinna-Kitee. 561 km, 7 h 1 min.
Yllätysveto on lähteä ajamaan Parkanon kautta. Tämä on vilkkaan liikenteen aikana hyvinkin käyttökelpoinen vaihtoehto. Lahden ja Jämsän kautta kulkevat reitit ovat tukkoisempia, mutta tässä pääsee ajamaan hyviä teitä rauhallisemmassa liikenteessä. Matkassa häviää hieman, mutta ajassa ei juuri mitään liikenteen suosiessa. Mitään mieleenpainuvaa ei reitillä kylläkään ole.
25) Pori-Parkano-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Savonlinna-Kitee. 574 km, 7 h 9 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
26) Pori-Parkano-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Heinävesi-Kitee. 564 km, 7 h 2 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
27) Pori-Parkano-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Joensuu-Kitee. 584 km, 7 h 11 min.
Reitti koostuu muiden reittien pätkistä.
Karsintarajoiksi asettuvat siis 611 km (lyhin reitti on 556 km) ja 7 h 22 min (nopein reitti on 6 h 42 min). Näillä ehdoilla saadaan peräti 27 vaihtoehtoista reittiä. Matkat ovat välillä 556-592 km ja ajoajat 6 h 42 min - 7 h 12 min.
Muutama reitti karsiutuu niukasti pois eri syistä. Esimerkkejä:
Mikäli yritettäisiin kiertää Parkanosta Ruoveden kautta Jyväskylään, kokonaismatka-aika ylittäisi niukasti säännön (C) aikarajan, koska matka-aika pitenisi 23 min. Nopeintakin reittiä matka veisi 7 h 24 min karsintarajan ollessa 7 h 22 min.
Pori-Parkano-Jyväskylä-Pieksämäki-Leppävirta-Varkaus-Savonlinna-Kitee. 591 km, 7 h 28 min.
Tämä on Parkanon JA Leppävirran kautta kulkevista reiteistä nopein, mutta liian hidas listalle.
Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Lahti-Mikkeli-Puumala-Kitee. 626 km, 7 h 26 min.
Jää varsin niukasti karsintarajoista sekä pituudeltaan että kestoltaan.
Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Lahti-Kouvola-Savitaipale-Lappeenranta-Kitee. 592 km, 7 h 13 min.
Täyttäisi muuten ehdot, mutta suorin väli Kouvola-Lappeenranta (poikkeaman päätepisteissä oleviin pisteisiin mitaten) on 74 km ja vie 48 min, kun Savitaipaleen kautta tehtävä koukkaus olisi 99 km, 1 h 19 min, jotka molemmat ylittävät suorimman välin yli 20 %:illa.
Pori-Tampere-Kangasala-Tuulos-Lahti-Mäntyharju-Lappeenranta-Kitee. 615 km, 7 h 12 min.
Sama kuin edellä, poikkeama vie yli 20 % ja kokonaismatkakin ylittyy.
Pori-Tampere-Jämsä-Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Rääkkylä-Kitee. 574 km, 7 h 24 min.
Tämä on viisi kilometriä lyhyempi kuin Rääkkylän sijaan Joensuun kautta kulkeva reitti. Matka-ajassa tulee silti takkiin peräti puoli tuntia, koska matkalla on lautta. Vaikka lautan tilalla olisi silta, se olisi edelleen viitisen minuuttia hitaampi, koska tiet eivät ole valtateitä. Tällöin se kylläkin pääsisi listalle. Jos tykkää lossimatkailusta, voi tämän reitin valita.
Magdeburgin kaasuvalotus
3 tuntia sitten
10 kommenttia:
Yksi reitti jota monesti ajanut Oulusta tampereelle on 86 tie ylivieskaaan, sieltä sievi, kaustinen, evijärvi, alavus, virrat, tampere ..
mielenkiitosempi kuin nelostietä jyväskylään tai rantatie 8
alavuudella siinä tienvarressa oli grillikioski, josa oli hyvät appeet, mutta siitä jo yli 10v kun käynyt viimeksi, liekö enään se grilli siellä
-jpt-
Monet näistä vaihtoehtoisista reiteistä kulkevat Tampereen kautta, alkuosuus Porista Tampereelle ilmeisestikin valtatietä 11. Eikö näistä jokaisesta voitaisi tehdä vielä sellainen muunnelma, että kuljetaan aluksi Porista kakkostietä Huittisiin, sieltä valtatietä 11 Tampereelle, josta jatketaan niin kuin esittämissäsi vaihtoehdoissa? Ja vielä sellainenkin, jossa kuljetaan kakkostietä tien 9 risteykseen saakka, sitten sitä pitkin Tampereelle ja sieltä eteenpäin esittämiesi vaihtoehtojen mukaisesti?
Ja vielä sellainenkin, jossa kuljetaan ensin valtatietä 8 Raumalle ja sieltä valtatietä 12 Huittisiin?
Vai olisivatko nämä kaikki jo jonkin asettamasi säännön vastaisia, niin että kenties esimerkiksi pituusraja ylittyisi?
jpt: Jep, nelostie käy hermoille.
Ano: Rikkoisivat sääntöä (D) eli poikkeama olisi yli 20 % enemmän.
Tie 2 erkanee tiestä 11 Ulvilassa ja yhtyy Nokialla. Tietä 11 pitkin tämä matka on 97 km eli poikkeama saisi olla enintään 117 km. Huittisen kautta koukkaamalla matkaa kertyisi 122 km.
Rauman kautta koukkaamalla matkaa tulisi 173 km, kun suoraan yhtymäkohtaan Nokialle on 103 km.
On hommia joissa on ajettava tiettyä reittiä, esim. tilausajot ja ehkä rahtaritkin,heistä en silleen tiedä. Usein sitä "siviilissäkin" ajelee noita ns. pääreittejä, liekö oaha tapa.Vaan jos ja kun aikaaon mieluimmin ajan ehkä hieman pidempää reittiä, ja joka on usein hiljaisempikin eikä välttäämättä hitaampi kin kuukkelin mielestä. Mennävuotenakin, kun tsadista tyhjänä ajelin, nyssellä nääs:) ajoin vanhaa nelosta eli 140 ja MäntsäläP Shellille kahville: Varsinki arki-iltoina ei juurikaan ruuhkaa ja henkilökuntakin jouti hetken suutaan soittamaan. Normitilaus minulla oli, nysseksuki ja tyhjät pussit:)
Joskus jopa sain ilmaiset kahvit vaikkei se tarkoitus ollutkaan. Kuhan savolaenen turpooksa pieki ajankuluksi:)
Jos kaikki tiet vievät Roomaan, minukin olisi pitänyt nähdä Colosseum monta kertaa, vaan näkemättä se vielä on. Monia muita paikkoja kylläkin on tuttlut käytyä. Oslossakin olin pari viikkoa Br4eivikin pommitusten jälkeen. Hyh mikä siivo. Ja toisaalta se kukkapaljous niillä paukkupaikoilla.
Huru-ukko
Mahtaako -jpt- Harrin Grilliä tarkoittaa?
https://goo.gl/maps/ugZUgNzvdfk3qS1M7
Naapurikunnan grillillä oli kesällä jonkun paikallisen kanssa juttua, että ei olisi enää entisensä. (Itsekin tuolla n. 30 vuotta sitten viimeksi käyneenä.)
Harrrin grilli se taisi olla, sillon oli hyvät appeet, nykyään en tiedä kun ajanut sitä ohi yli 10v sitten
-jpt-
Huru-ukko: Kyllä se vain niin on, että jos ei kiirettä tai pakkoa ole, niin puoli tuntia pidempi reittivalinta virkistää kummasti, kun taas vilkasliikenteistä valtatietä posottaminen rasittaa.
Hauska kirjoitus. Itse ajelen samaan tapaan mieluummin pikkuteitä pitkin maisemia nähdäkseni. Ylivieskassa kannattaa poiketa Sikabaarissa. http://www.sikabaari.fi/
Olipas hauska mittailu. Juuri muistelin takavuosien työkeikkaa, kun kuljin Rauman ja Savonlinnan väliä. Ehdottomin valintakriteeri oli, kiertääkö Päijänteen jyskälästä vai lahdesta. Keväällä talven väistyttyä kiskaisin Kärkisten kautta ja avot matkaan tuli mukavampaa vaihtelua. Ovelta ovelle oli lyhimmillään 500 km ja vaihtoehtoreitti taisi olla 15 km pidempi.
Tuon matkan jos yrittäisi julkisilla tehdä, niin ei riittäisi viikonloppu yhteen suuntaan.
P.U. Liukko: Pitääpä käydä kun seuraavan kerran poikkeaa.
anonyyminsynonyymi: Jep, poikittaisliikenne julkisilla on mahdoton tehtävä.
Lähetä kommentti