Kirjoitin vuonna 2013 seuraavasti: Se, joka on väärässä, ei koskaan ymmärrä oikeassa olevan näkökantaa. Se, joka on oikeassa, yleensä ymmärtää missä kohdassa väärässä oleva erehtyy.
Nyt olen löytänyt toisenkin hyvin toimivan indikaattorin sen tunnistamiseen, kumpi riidan osapuolista on oikeassa ja kumpi väärässä.
Mikäli A ja B ovat eri kannalla mutta molemmat ovat yksimielisiä siitä, että olisi hyvä mikäli A:n näkemys olisi oikein, niin lähes poikkeuksetta B on oikeassa.
Kaksi käytännön esimerkkiä:
1.
Ilmastoskeptikot: Ihmisen toiminnalla ei ole vaikutusta ilmastoon.
Ilmastotutkijat: Ihmisen vaikutus ilmastoon on kiistaton.
Molemmat: Olisi hyvä jos ihmisen toiminta ei vaikuttaisi ilmastoon.
2.
Vihervasemmisto: Ihmisryhmien välisiä älykkyyseroja ei ole olemassa ja kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia.
Kansallismieliset: Ihmisryhmien välillä on selviä keskimääräisiä älykkyyseroja ja jotkin kulttuurit ovat parempia kuin toiset.
Molemmat: Olisi hyvä jos älykkyyseroja ihmisryhmien välillä ei olisi ja kaikki kulttuurit olisivat yhtä arvokkaita.
Huomautus turhan väittelyn estämiseksi:
Esimerkki 1: On päivänselvää, että ihmisen toiminta vaikuttaa ilmastoon. Kaupungeissa vallitsee aivan selkeä mikroilmasto, joka poikkeaa ympäristöstä. Kuinka paljon ihmisen toiminta sitten vaikuttaa kokonaisuuteen, on toinen asia. Mutta yksi mikä on varmaa on se, että ilmastonmuutosta ei voida pysäyttää ellei kehitysmaiden hillitöntä väestönkasvua ja ylijäämäväestön tunkua viileämmän ilmaston maihin suurempaan henkilökohtaiseen kulutukseen pysäytetä.
Esimerkki 2: Yksikään afrikkalainen tai islamilainen maa ei ole noussut sivistyksellisesti ja hyvinvoinnillisesti samalle tasolle kuin alhaisinkaan eurooppalaisten arvojen maa. Ainoat poikkeukset vaurautensa puolesta ovat ne arabimaat, joiden vauraus perustuu siihen, että niistä kaivetaan esiin öljyä länsimaisen kulttuurin kehittämin välinein länsimaisen kulttuurin kehittämien laitteiden tarpeisiin.
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
5 kommenttia:
Faktisti löi pöytään vihafaktoja. Nurinhan niitä ei voi perustella mutta koska ne aiheuttavat tiedostaville yksilöille henkisen pipin niin kyllä ne jollain tavoin tulisi kieltää.
Kokoomuksen ja Kansan Uutisten kokonaisvaltainen maailmankatsomus on yhteneväinen.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3418828-petteri-orpon-mielipide-perussuomalaisten-rasismista-vaihtui-paivassa-pakolaisten-motiivien-arvostelu-on-rasismia
"Sisäministeri Petteri Orpo haluaa, että maahanmuutosta puhuttaisiin kokonaisvaltaisesti eikä listaamalla keitä käännytetään. Orpo ei halua, että tulijoita luonnehditaan.";
”On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.”.
Näin kirjoitti Kansan Uutiset, enkä löytänyt artikkelista Orpon kannanottoon kohdistuvaa merkittävää kritiikkiä saati sarkasmia. Ainakin Wikipedian mukaan Kansan Uutiset on vasemmistoliiton äänenkannattaja, joten niin sitä lienevät sitten kokoomuksen äänenkannattajajournaalitkin. Ai, niit ei oo enää vai?
Siispä musiikillisesti heille löytyy yhtymäkohdat:
https://www.youtube.com/watch?v=i2R4jOTCkgI
No, AB-logiikalla ei nyt ihan selkiä tuo joku häiritsevä pikku seikka. Eipä selvinnnyt sekään, mitä tarkoittaa "Orpo ei halua, että tulijoita luonnehditaan". Liittyykö jotenkin siihen luonnehdintaan, jota saamme tavan takaa lukea V-mediasta (esim. poliisi etsii nuorta helsinkiläistä miestä epäiltynä...). Ehkä se on sitä arvopohjan mukaista luonnehdintaa.
"Yksikään afrikkalainen tai islamilainen maa ei ole noussut sivistyksellisesti ja hyvinvoinnillisesti samalle tasolle kuin alhaisinkaan eurooppalaisten arvojen maa."
Näinhän asia taitaa nykyisin olla. Mutta niin ei suinkaan ole aina ollut. On syytä muistaa, että suuri osa siitä, mitä nykyisen pidetään sivistyksen oleellisina osina, sai useita tuhansia vuosia sitten alkunsa ensimmäiseksi juuri niissä maissa, jotka nykyisin ovat islamilaisia, erityisesti Kaksoisvirranmaassa (nykyisessä Irakissa) ja Egyptissä. Kirjoitustaidonkin kehittivät ensimmäisinä Kaksoisvirranmaan sumerilaiset, ja heidän jälkeensä seuraavina sen ottivat käyttöönsä egyptiläiset. Koko Eurooppa eli vielä kauan sen jälkeenkin täysin kivikauden elämää. Kunnes kreikkalaiset sitten paljon myöhemmin alkoivat ensimmäisinä Euroopassa kehittää omaa kulttuuriaan, joka monessa suhteessa jätti kaikki Lähi-idän aikaisemmat kulttuurit kauas jälkeensä, mutta ei voida kiistää, etteikö sekin olisi alusta lähtien saanut paljon vaikutteita myös Egyptistä ja Babyloniasta.
Mutta vielä kauan senkin jälkeen, ajanlaskumme 800-luvulla, arabimaat (jotka silloin olivat jo arabimaita) nousivat jälleen joksikin ajaksi sivistyksellisesti paljon samanaikaisen Euroopan ja varsinkin Länsi-Euroopan yläpuolelle. Omintakeisia keksintöjä siellä ei ehkä kovin paljon tehty, mutta ainakin tietämys sivistyksen aikaisemmista saavutuksista säilyi siellä paljon paremmin kuin samaan aikaan ns. pimeää keskiaikaa eläneessä Euroopassa.
Eikä nykyistä Kreikkaakaan voida millään muotoa pitää sen enempää taloudellisesti kuin sivistyksellisestikään erityisenä menestystarinana ainakaan moniin muihin Euroopan maihin verrattuna.
Mutta sanopas joku Afrikan maa, jossa asiat ovat Kreikkaa paremmin?
Kyllä se vaan niin on, että islamin saavutukset ihmiskunnan sivistyksellisessä kehityksessä ovat rankasti miinusmerkkiset.
Yrjöperskeles: Näinhän siinä tuppaa käymään.
Veijo Hoikka: Arvopohja on varsin pohjalla. Onneksi sentään Keijo Kaarisateeseen voi luottaa. Tosin satiiri on jo poistettu.
Ano: Trilisser ehtikin jo vastata. Täsmennän vielä että katselepa huviksesi kuvia sumerilaisista, mesopotamialaisista, assyrialaisista ja babylonialaisista ihmisiä esittävistä patsaista ja mieti näyttävätkö kasvonpiirteet arabialaisilta. Tai näyttävätkö kreikkalaiset ja roomalaiset patsaat nykykreikkalaisilta tai nykyitalialailta?
800-luvun ja sen jälkeiset Bagdadin "Viisauden talot" ja muut lähinnä säilyttivät osan antiikin tietoutta, kovin paljon uutta siellä ei syntynyt. Ja tekijät olivat Omar Khaijamia myöten lähes poikkeuksetta persialaisia eikä arabeja.
Trilisser: Ja kaikkein huonoimmin pärjäävien Afrikan maiden listalta ovat perinteisesti löytyneet Liberia ja Etiopia - ainoat jotka eivät ole päässeet nauttimaan siirtomaa-aseman eduista.
Lähetä kommentti