Lukijalle: Tässä blogissa on sen verran usein irvailtu muslimeille, niin pistetäänpä tasapuolisuuden vuoksi myös juutalaisia alta kipan:
Netissä surffatessa osui silmiin erikoinen kuva.
Ääriortodoksirabbi oli kömpinyt lentokoneessa muovisäkin sisään säilyttääkseen rituaalisen puhtautensa. Rabbeilta on näet ehdottomasti kiellettyä olla kosketuksissa kuolleiden kanssa. Määräysten mukaan rabbi ei saa tulla neljää amothia (noin kaksi metriä) lähemmäs ulkotiloissa olevaa ruumista tai hautaa, mutta jos välissä on vähintään kymmenen tefachimin (noin 80 cm) korkuinen aita, se pienentää matkan neljään tefachimiin (noin 32 cm). Samassa rakennuksessa ruumiin kanssa oleminen on kaikissa oloissa kielletty, vaikka välissä olisivat millaiset seinät tahansa. Rakennuksen yläpuolella voi olla huoletta, koska katto toimii eristeenä. Tässä tullaankin ongelman ytimeen; hautausmaan yläpuolella ei ole kattoa. Äkkiväärä haredilahko ottaa enemmän kuin vakavasti tilanteen, jossa lentokoneen reitti kulkee hautausmaan yli.
Israelissa (hepreaksi) ja Yhdysvalloissa (englanniksi) ilmestyvä ortodoksijuutalaisten lehti Yated Neeman otti ja kommentoi tilannetta. Tein seuraavan pikaisen, vapaamuotoisen käännöksen. Alkuperäisen voi lukea linkistä. Väliin piti lisätä joitakin kommentteja. Tekstissä esiintyi runsaasti hepreankielisiä sanoja. Valitettavasti heprea on minulle täyttä hepreaa, joten yritin tuntemattomaksi jääneitä kohtia parhaani mukaan käännellä googlettamalla.
...
Joitakin vuosia sitten huomattiin, että monien kansainvälisten lentojen reitit Israeliin kulkevat suuren juutalaisen hautausmaan yli. Esiin nousi kysymys, onko rabbien sallittua matkustaa sellaisilla lennoilla. Asiasta keskusteltiin runsaasti johtavien juutalaisen lain tuntijoiden (poskim) keskuudessa. Lopulta neuvottelut johtivat lentoreittien muuttamiseen tarkoituksena välttää uskonnollisiin lakeihin (halakha) liittyviä ongelmia.
Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut muutoksia jotka ovat ainakin joillakin lennoilla nostaneet halakha-ongelman uudelleen esiin. Lontoolainen halakha-asiantuntija Aharon Dovid Dunner on juuri palannut Israelista, jossa hän huolellisesti tutki tosiasiat ja keskusteli halakhaan liittyvistä tekijöistä johtavien asiantuntijoiden kansa. Raportissaan Dunner esittää faktat ja niistä seuraavan laintulkinnan.
Rabbissäätyyn kuuluvalla on velvollisuus suojella puhtauttaan (taharah). Heille on suotu ylimääräisiä velvotteita (kedushah), jotka tekevät heistä arvollisia olemaan erityisen pyhiä. Ajoittain heille saattaa ilmetä ylimääräisiä vaateita, jotka heidän on täytettävä ylläpitääkseen puhtauttaan.
Lodin lentokenttää koskeva tilanne on yksi näistä erityistä varovaisuutta edellyttävistä asioista ja tämän artikkelin tarkoitus on auttaa rabbeja ja maallikoita ymmärtämään määräysten monimutkaisuutta. Asian ydin ovat ne ongelmat, joita kohtaa rabbi, joka matkustaa juutalaisen hautausmaan ylittävillä lennoilla jotka nousevat tai laskeutuvat yöaikaan Lodin lentokentälle.
Miksi ongelma on ilmennyt vasta äskettäin?
Vastaus kysymykseen on seuraava. Lodin lentokentällä (jostain syystä ortodoksijuutalaiset eivät halua käyttää nimeä Ben Gurionin lentokenttä, joksi se nimettiin jo 1973) on kaksi kiitorataa, toinen pohjois-eteläsuunnassa, toinen itä-länsisuunnassa. Tällä hetkellä pohjois-eteläsuuntainen kiitorata on poissa käytöstä, joten kaikki liikenne käyttää ainoastaan itä-länsisuuntaista kiitorataa.
Iltahämäristä auringonnousuun saapuvat lennot on ohjattava elektronisesti kiitoradalle, koska lentäjät eivät voi luottaa näköhavaintoihin. Kaikkien laskeutuvien lentojen on paikannettava ohjausvalo ja suunnattava sen mukaan. Valot, jo määritelmän mukaan, voivat olla ainoastaan kiitoradan suuntaisesti. Tämä suunta taas kulkee Cholonin hautausmaan yli matkalla kohti Lodia. Tällä hetkellä ei ole mitään muuta reittiä lentää Lodin lentokentälle pimeän aikaan kuin tämän valon ohjaamana.
Tässä vaiheessa on huomautettava, että muut hautausmaat kuin juutalaiset eivät tuota ongelmaa, sillä pettämättömän epälogiikan mukaan epäpuhtautta ei voi syntyä, mikäli ruumis on goyimin eikä juutalaisen. Uskaltaisikohan mennä huomauttamaan, että juutalaisia on varmaan haudattu muuallekin kuin pelkästään juutalaisille hautausmaille ja koneen reitti kulkee varmaan joidenkin tällaistenkin yli? Mutta toisaalta mitään ongelmaa eikä epäpuhtautta ei synny, mikäli rabbi ei satu tietämään lentävänsä nummiaravien yli, kuten myöhemmin huomataan...
On olemassa kansainvälinen laki, jonka mukaan kiitorataa voi käyttää ainoastaan yhteen suuntaan tietyllä hetkellä. Lodissa saapuvien ja lähtevien lentojen on käytettävä ainoaa mahdollista kiitorataa samaan suuntaan tietyllä hetkellä. Suunta voi olla idästä länteen tai lännestä itään, ja suunta voi muuttua päivän aikana, mutta ehdoton sääntö on aina että liikkeen täytyy tapahtua vain yhteen suuntaan.
Entä Israelista lähtevät koneet? Nämä koneet voivat lentää ainoastaan Israelin yllä kunnes tulevat Välimerelle. Ne eivät voi lentää yhdenkään naapurimaan yli, koska kaikki naapurimaat ovat vihamielistä arabialuetta. Kaikkien lähtevien lentojen on sen takia lennettävä länteen, joka on kohti
Välimerta, ja suunnattava vasta sitten todelliseen kohteeseensa. Kuitenkin, jos kiitorata on parhaillaan itään laskevien lentojen käytössä, nousevan koneen on myös suunnattava itään ja ilmaan noustuaan tehtävä tiukka U-käännös suunnatakseen länteen kohti Välimerta. Tämä U-käännös taas on tiukasti kontrolloitu eikä salli pieniäkään poikkeuksia. Kone kääntyy oikealle tiukasti ja sen on ylitettävä tietyt pisteet. Reitti on suunniteltu siten, että se välttää rakennettuja alueita niin paljon kuin mahdollista. Näiden kontrollipisteiden järjestäminen kestää ja vuosia eikä niitä pysty muuttamaan. U-käännös kulkee suoraan Cholonin hautausmaan yli. Laskeutuvat lennot lentävät hautausmaan kohdalla 2000 jalan ja nousevat lennot 5000 jalan korkeudessa.
Olen itse viettänyt monia vuosia, luvalla, Lodin lennonjohtotornissa tarkkaillen monia nousevia ja laskevia koneita. Yllä olevia toimenpiteitä vaaditaan aina ja niitä on ehdottomasti toteltava.
Entä päivälennot? Niissä oloissa lentäjä voi osin kontrolloida konetta itse. Lentäjä muuttaa aavistuksen verran suorinta reittiä, joka lentäisi hautausmaan yli, ja kiertää hautausmaan lentämällä niukasti sen sivuitse. Tämä tyydyttävä sopimus on saatu aikaan merkittävien rabbien ja viranomaisten välisissä keskusteluissa.
Kätevää. Elossa olevat häiriintyvät lentomelusta päiväsaikaan vähemmän kuin yöaikaan.
Kontrollipisteiden asettamisella siten, että kone lentää hautausmaan yli, on tietty perussyy. Kuolleet eivät häiriinny lentomelusta, ja koska hautausmaa on erittäin suuri, valitsemalla tämän lentoreitin suunnittelijat onnistuivat eliminoimaan suuren määrän ympäröivän väestön meluhaitasta.
Useista eri syistä kello 24-01 välillä ei ole laskeutuvia lentoja ja nousevat lennot lähtevät suoraan länteen. Näin ollen kyseiset lennot seuraavat päiväreittiä eivätkä lennä hautausmaan yli. Tämä järjestely on erityisen hyödyllinen Amerikkaan suuntautuville lennoille, joista monet lähtevät kyseiseen aikaan, mutta ei auta Britanniaan suuntautuvia lentoja.
Seuraavaksi varsinainen ongelma juutalaisen hautausmaan yli lentämisessä. Halakhan mukaan epäpuhtaus (tumah) nousee ylöspäin perusasemastaan, tarkoittaen että on olemassa epäpuhtauden pylväs joka kohoaa hautausmaan rajoja mukaillen suoraan ylös.
Hmmm. Tämä siis tarkoittaa sitä, että rabbi voi kävellä hautausmaan aidan vieressä huoletta, mutta ei lentää monen kilometrin korkeudessa sen yli. Kas kun eivät Vanhaa Testamenttia Babyloniassa kirjoittaessaan osanneet ennakoida tätä ongelmaa, vaikka oli kuinka jumalainen johdatus tekstissä.
Vaikka saatetaan väitellä siitä, nouseeko epäpuhtaus mihin asti, kaikki merkittävät nykypäivän laintuntijat ovat yksiselitteisiä seuraavassa. Korkeudella, jolla koneet lentävät, ei ole epäilystäkään ettei ylöspäin nousevaa epäpuhtauspylvästä olisi olemassa. Tämä siis on noin 5000 jalan korkeudessa. Kaikki nykypäivän johtavat laintuntijat, Rav Yosef Shalom Elyashiv, Rav Shmuel Halevi Wosner, Rav Nissim Karelitz ja rabbisoikeus (badatz) ovat yksimielisiä siitä, että merkittävä ongelma on olemassa vähintään kyseiseen korkeuteen asti.
Olisi kiva tietää, missä korkeudessa ongelma lakkaa olemasta, mutta tietääkseni yhtään ääriortodoksirabbia ei ole vielä lähetetty maata kiertävälle radalle.
Seuraava huolenaihe on sitten varsinainen hautaus (kevorim). On esitetty argumentti, jonka mukaan Israelissa käytössä oleva hautausmenetelmä estää epäpuhtauspylvään syntymisen kokonaan. Jos voidaan taata, että on olemassa vähintään yhden kämmenenleveyden (tefach) suuruinen rako ruumiin (meis) ja sen välisen katon välissä, voisi ongelma olla ratkaistu. Israelissa ruumis haudataan maahan ja pieni rakennelma betonielementtejä sen vasemmalle, oikealle ja yläpuolelle. Jos voitaisiin taata, että ruumiin ja yläpuolella olevan rakennelman välillä olisi vähintään kämmenenleveys, tämä saattaisi muuttaa epäpuhtauden pylvään määritelmää. On kuitenkin useita kertoja todistettu, että nämä rakennelmat vajoavat ajan myötä ja alkuperäinen rako pienenee voimakkaasti vajoamisen ja maan liikkeiden takia. Yksikään oikeusaste ei enää katso, että olemassa oleva rako ruumiin ja katon välillä olisi riittävän suuri. Siksi on epäilemättä uskottava mielipiteeseen, jonka mukaan hautausmaalta nousee epäpuhtauden pylväs.
Siis onko nyt niin, että vaikka ruumis haudattaisiin sadan metrin syvyyteen valamalla päälle koko matkalta betonia niin meillä on epäpuhdas maan pinta? Kun taas kymmenen sentin syvyys riittää, jos päällä on eriste josta on enemmän kuin kämmenenleveys vainajan ulkonevimpaan ruumiinosaan (eli juutalaisilla nenään)?
Entäpä huhut joiden mukaan muovisäkit toimivat esteenä rabbin ja ympäröivän epäpuhtauden välillä?
Maallikko voisi tietysti kummastella, miksi muovisäkki toimii parempana eristeenä kuin lentokoneen runko.
Tämä ei ole ollenkaan yksinkertaista. Puhtaussäännöt ovat halakhan monimutkaisin osa ja alalla on vain muutamia spesialisteja. Vain täydellinen spesialisti kykenee antamaan tästä mielipiteen. Yrittäkäämme ja selittäkäämme asia mahdollisimman yksinkertaisin termein. Jotta rabbi olisi suojassa ympäröivältä epäpuhtaudelta, hänen täytyy olla täydellisesti muovipeitteen sisässä. Muovi itsessään ei ole epäpuhdasta ja materiaalina se saattaa olla laskettavissa suojaksi. Mutta muovilakana tai tavallinen jätesäkki eivät ole käyttökelpoisia. Potentiaalisen suojan tarjoavan objektin on oltava sellainen, että se pysyy muodossaan itsenäisesti. Lisäksi, mikäli kietoo itsensä muoviin, tarvitsee joitakin ilmareikiä.
No shit, Sherlock! I mean, no oxygen, Sherlock!
Kuka tahansa itsensä ilmareiättömään muoviin kietova on fyysisesti vaarassa. Etukäteen tehdyt reiät taas tekevät suojan kelvottomaksi. Ainostaan jos rabbin pukiessa pussia päälleen se repeää vahingossa, se voidaan armollisesti hyväksyä.
Siis pussissa ei saa olla pienintäkään reikää ja se on suljettava ehdottoman tiiviisti, mutta vahingossa riekaleiksi revennyt pussi suojaa kuitenkin? Eli jos käyttää kondomia ja se puhkeaa vahingossa, ei voi tulla raskaaksi? Ai niin, eiväthän ortodoksijuutalaiset tainneet hyväksyä ehkäisyä, ainoastaan ähkäisyn.
Säkin sulkeminen, jotta siitä tulisi tehokas suoja, on myös äärimmäisen kompleksista. Normaalit tarranauhat tai muut kiinnittimet ovat kelpaamattomia. Liimaaminen saattaisi olla hyväksyttävää, mutta asiantuntijan pitäisi tutkia ja hyväksyä sellainen systeemi.
Erikeeper ei riitä, Loctite OK?
Tumas medras on myös mainittava, vaikka se ei kuulukaan tämän artikkelin alueeseen.
Hyvä niin. Pikaisella googlettamisella ei selvinnyt mikä on tumas medras enkä välttämättä halua edes tietää, näissä hommissa vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana.
Lisäongelmana käytännössä yksikään lentoyhtiö ei hyväksyisi rabbin pukeutumista muovisuojaan, sekä rabbin itsensä turvallisuuden että sen muissa matkustajissa mahdollisesti aiheuttaman pelon takia. Itse asiassa useita kertoja koneet ovat joutuneet jäämään maahan, koska lentoyhtiöt eivät ole sallineet rabbien peittävän itseään lentoonlähdössä.
Lisäksi on olemassa turvallisuusongelma sekä nousussa että laskussa. Lentoonlähtö ja laskeutuminen ovat lennon vaarallisimmat vaiheet ja matkustajien on oltava niin turvallisessa asemassa kuin mahdollista ja kykeneviä poistumaan koneesta, jos tarve vaatii. Rabbilla, joka on lukinnut itsensä pussin sisään, olisi suuria vaikeuksia happinaamarin saamisessa tai pikaisessa poistumisessa koneesta.
Olisiko happinaamarin letkun johtaminen muovisäkin sisälle muuten kosher vai olisiko ilma saastunutta, jos se tulisi suoraan tumah-tilassa olevasta metallipullosta? Tuli vaan mieleen.
Ymmärrettävästi lentoyhtiöt pitäisivät tilannetta sietämättömänä eivätkä salli sellaisen kehittymistä.
Viimeinen kysymys on: kuinka kauan tämä ongelma jatkuu?
Vastaus on että toinen kiitorata ei ole poissa käytöstä korjausten, vaan korvaamisen takia. Tämä kestää pitkään vuoden 2013 puolelle.
Uudempien tietojen mukaan vuoden 2014 alkuun, joten jätesäkkien myyntiluvut eivät ole Israelissa laskussa lähiaikoina.
Lennot, jotka lähtevät tai laskeutuvat päivänvalon aikaan ovat uskonoppineiden sallimia.
Jos joku haluaa avustaa palvelemalla tiedusteluissa, olisin hyvin tyytyväinen yhteydenotosta. Tekisin parhaani auttaakseni sellaista henkilöä, jotta rabbit osaisivat osoittaa kyselynsä ja huolensa johonkin tiettyyn kohteeseen.
Matkustin takaisin Israelista menneenä sunnuntaina. Selvitysportilla eräs rabbi tapasi minut. Hän ei tiennyt lainkaan ongelmista, jotka ovat nousseet esiin viime kuukausina. Muutaman minuutin keskustelumme aikana hän tajusi, että hän oli asettamassa puhtautensa ja asemansa rabbina vakavaan vaaraan. Hän päätti, että matkustaminen kyseisenä myöhäisiltapäivänä oli mahdotonta ja viime hetkellä perui lähdön. Pysähtykääpä miettimään päätöksen aiheuttamia ongelmia. Tämä mies on todellakin rabbin tittelin arvoinen ja edustaa pyhää juutalaisuutta kunnialla.
Mahtoi rabbia ketuttaa. Jos muukalainen ei olisi tullut kertomaan ongelmasta, hän olisi lentänyt kotiin autuaan tietämättömänä saastumisestaan. Nyt ei voinut.
...
Näin siis kirjoittaa alan arvovaltainen sanomalehti.
Aikoinaan puhtaussäädökset ovat varmaan olleet ymmärrettäviä ja niihin on ollut hyvät syyt. Esimerkiksi käyttökelpoista sianlihaa oli mahdoton erottaa trikiinin saastuttamasta. Varmasti oli hyvät syyt sillekin, että rabbien piti pysyä kaukana ruumiista - jokainen voi nopeasti näitä keksiä. Joskus vain ihmetyttää, eikö säädöksiin nykypäivänä vakavasti suhtautuvia, tunnetusti fiksuja juutalaisia yhtään pistä mietityttämään. Nykypäivänä monet säädökset ovat merkityksettömiä eikä kolmetuhatta vuotta sitten osattu varautua esimerkiksi lentoliikenteeseen.
Mutta siinähän larppaavat. Omasta puolestani voin sanoa, että kietokoot itsensä vaikka kokovartalokondomiin, kunhan eivät minua häiritse. Tärkeintä asiassa on se, että he eivät vaadi toisia sopeutumaan omiin tapoihinsa.
Maailmassa ei ole yhtään ainutta valtiota, jonka normaalit tavat olisivat ortodoksijuutalaisten tapojen mukaisia. Jos heillä oma valtio olisi ja ortodoksijuutalaiset muuttaisivat sieltä muualle vaatien paikallisten asukkaiden sopeutumista heidän tapoihinsa, saisivat suksia takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Muovipussissa tai ilman. Heidän on yritettävä parhaansa mukaan elää siinä maassa, jonka kansalaisiksi ovat syntyneet. Toisin kuin erään tietyn uskonnon harjoittajat, joilla tuntuu olevan kova hinku paskastanioista länteen muuttamaan länttä samanlaiseksi paskastaniaksi vaatimalla muita ottamaan omat tapansa huomioon. Jos haluaa muuttaa pois kotimaastaan ja vaatia muita sopeutumaan ikivanhaan, nykypäivään kelvottomaan koodistoon, etsiköön sitten sellaisen maan jossa kyseiset tavat ovat normi ja pysyköön poissa sivistyneistä maista.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
13 kommenttia:
"Laskeutuvat lennot lentävät hautausmaan kohdalla 2000 jalan ja laskevat lennot 5000 jalan korkeudessa."
Olisko jompikumpi noista nousevia lentoja?
Tämmöinen Tavallinen Goy-Jim epäilee, että edes Israelissa ei ole 2-kerroksista kiitorataa? ;)
Juodaanha meilläkin kristuksen verta ja syödään hänen ruumistaan.
Tämän kirjoituksen tunnisteissa pitäisi olla uusinnan lisäksi huumori. :)
" Maailmassa ei ole yhtään ainutta valtiota, jonka normaalit tavat olisivat ortodoksijuutalaisten tapojen mukaisia. Jos heillä oma valtio olisi ja ortodoksijuutalaiset muuttaisivat sieltä muualle vaatien paikallisten asukkaiden sopeutumista heidän tapoihinsa, saisivat suksia takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Muovipussissa tai ilman."
Nuo lentoliikenteessä ongelmia aiheuttaneet ankarat puhtaussäännökset koskevat sitä paitsi ortodoksijuutalaisten omankin käsityksen mukaan vain rabbeja. Eivät siis edes muita ortodoksijuutalaisia, muista juutalaisista tai muiden uskontojen tunnustajista puhumattakaan. Tuskin siis tarvitsee pelätä, että kukaan alkaisi meiltä niiden noudattamista vaatia.
Kymysys ei ole ensinkään rabbeista, vaan koheneista, ylimmäispapillisesta kastista.
Vanhoista juutalaisten ja muslimien säännöistähän on lähtenyt puhtaasti tarpeesta kuten käsky olla käyttämättä veriruokia ja sianlihaa. Siihen maaimanaikaan sika edusti paikallista jätehuoltoa ja trikiini lienee ollut aika yleinen siassa.
Sama koskenee myös rituaaliteurastuksia koska silloin syöty liha on ainakin tuoretta, ainakin teoriassa.
Paljon on tietenkin keksitty ihan hokkuspokkussääntöjä vain ja ainoastaan massojen hallintaan ja vaikkapa musujen viinasääntö on saanut alkunsa siitä kun Muhammed ryösteli Medinan ja Mekan välillä meneviä karavaaneja.
Hänen ryöstökoplansa veti saaliiksi saaduista viineistä useamman päivän perseet ja olivat täten, kankkuspäivät mukaanlukien työkyvyttömiä joten Muhammed keksi kieltää viinan kokonaan. Ihan siis tuotannollistaloudellinen syy.
Tilalle lanseerattiin kahvi.
Valtaosa musuista kavahtaa siis edelleenkiin viinapirua mutta muut huumeet kyllä menee, eihän Muhammed älynnyt niitä kieltää silloin vuonna kivi ja sakset.
"Kymysys ei ole ensinkään rabbeista, vaan koheneista, ylimmäispapillisesta kastista."
Missä määrin he voivat kulkea Israelissa lainkaan?
Se sääntö tosin koskee, kuten Jaska totesi, vain juutalaisten hautoja. Mutta mistä kukaan voi tietää, mihin on joskus raamatullisena aikana, kaksituhatta vuotta tai vielä pidempi aika sitten, haudattu joku juutalainen?
Eihän Kaifaankaan haudan paikkaa tiedetty, ennen kuin se sattumalta löydettiin 1990-luvulla rakennustöiden yhteydessä. Mistä voidaan tietää, vaikka Israelissa moni tie, tai jopa sen lentokentän kiitorata, kulkisi suoraan muinaisten hautojen yli?
Voivatko he noin vain matkustaa lentokoneella Välimerenkään yli? Ties vaikka juuri siihen kohtaan olisi joskus hukkunut joku, jonka ruumista ei koskaan löydetty?
Vai menettääkö ruumis ortodoksijuutalaistenkin käsityksen mukaan saastuttavan vaikutuksensa jonkin ajan kuluttua? Jos niin milloin? Silloinko kun ruumis on loppuun saakka maatunut?
Nikolai Sennels on todennut että jos lapsi pakotetaan opettelemaan ulkoa ideologian keskeisiä dogmeja väkivallan uhalla, hänen tahtonsa murtuu. Nämä muovipussiin piiloutuneet ovat niitä murrettuja, joita säälin samalla tavalla kuin gazalaisia.
Ero on siinä, että en muista yhdenkään rabbin toteuttaneen lopullista ratkaisua Scanialla.
Tavallinen Goy-Jim: Jep, lipsahdus. Pitääpä kohta korjata.
Imulippo: No sitä nyt yrittää olla mukana vähän joka jutussa, joten oma tunniste puuttuu.
Ano 1 ja 2: Totta, mutta missä on ortodoksijuutalaisia, on kaiken logiikan mukaan myös heidän rabbejaan.
joppos123: Tuostakin nähdään, että Muhametti oli käytännön mies, joka antoi komennot sen mukaan mikä asiaa - tai itseä - hyödytti.
Ano 3: Pointti on sama kuin siinä että jos muovipussi repää "vahingossa", suojaus säilyy. Eli jos ei tiedä lentävänsä hautuumaan yli, saastumista ei tapahdu. Ja kuten sarkastisesti totesin, raskaaksi ei voi tulla jos ei huomaa kumin puhkeavan.
Kumitonttu: Niinpä tuossa on käynyt.
Hmm... Pitäisiköhän juutalaisten ruumiit siis tällaisten ongelmien välttämiseksi haudata katakombeihin? Riittää, että niin tehdään juutalaisille, sillä kuten Jaska totesi, tuon "pettämättömän epälogiikan" mukaanhan vain heidän ruumiinsa saastuttavat noin.
Sillä jos kerran rakennuksen katto toimii "eristeenä", joka suojaa saastumiselta, niin eiköhän sama vaikutus ole myös katakombin "katolla", joka tyypillisesti on muutaman metrin paksuinen kerros kallioperää?
Googlettamalla "Tumas medras" löytyi tällainen pätkä:
http://dafnotes.com/wp-content/uploads/2015/10/Chagigah_18.pdf
Päällepäin se näytti olevan englantia, mutta yrittäessäni ymmärtää sitä jouduin toteamaan, että se on minulle hepreaa.
Eikä vain kuvainnollisesti, vaan kirjaimellisesti.
Ano: Tai ehkä yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että ortodoksirabbeille ei kerrottaisi missä hautausmaita on, koska se mitä ei tiedä, ei voi saastuttaa.
Qroquius Kad: En taida uskaltaa edes yrittää...
Linkkaamasi sellofaaniin pakattu sitting dead saattaisi olla loistava ideapohja Suomen vaate- ja pakkausteollisuuden nostamiseksi uuteen kukoistukseen. Määrätyille kulttuureille voisi uskotella, että sellofaanivaippa suojaa suomalaisten siansyönnin aiheuttaman eritekuonasumun myrkkylaskeumalta paremmissakin kulttuuripiireissä. Jos alle ei pukisi mustaa kokojätesäkkiä, sellofaanin suojausvaikutus tuplaantuisi. En kaipaa rojalteja ideasta.
Lähetä kommentti