Lukijalle: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen rapakon takaisissa isoissa liigoissa ei ole saatu mitään hauskaa aikaan. NHL:ään on tullut Vegas Golden Knights - miksi ei Vegas Bankrupts, mikä sopisi paremmin kaupungin imagoon? MLB:ssä ei ole tapahtunut yhtään mitään. NFL on sama kuin ennen, mitä nyt pari joukkuetta muutti Los Angelesiin nimeään vaihtamatta. NBA ei ole saanut mitään aikaan, paitsi nimiruljanssin ja sekin oli jo niukasti ennen tämän jutun julkaisemista. Eli Charlotte Hornets vaihtoi paikkakuntaa 2002 ja siitä tuli New Orleans Hornets. Joka vaihtoi nimensä 2013 New Orleans Pelicansiksi. Charlotte oli puolestaan saanut uuden joukkueen jo 2004, nimeltään Bobcats. Josta tuli sitten 2014 Hornets, kun nimi kerran sattui vapautumaan.
Aina tasaisin väliajoin nousee pinnalle kiista Washingon Redskins -NFL-joukkueen sopimattomasta nimestä. Sen kun katsotaan halventavan intiaaneja, eikun siis alkuperäisiä amerikkalaisia tai mikä se nykyisin poliittisesti korrekti nimitys mahtaakaan olla. Oman ehdotukseni uudeksi nimeksi heitin jo melkein kaksi vuotta sitten; joukkueen nykyinen omistaja Daniel Snyder kun on juutalainen, niin Washington Foreskins olisi mitä sopivin.
Saman liigan joukkueista Kansas City Chiefsin nimi on myös samoista syistä epäilyttävä, kuten myös baseballin Cleveland Indiansin. Ja mitä vähemmistöihin tulee, niin entäs NFL-joukkue Cleveland Browns? Kun alkuperäinen Browns perustettiin 1946, ei jenkkifutis ollut vielä edes integroitunut, joten kaikki pelaajat olivat valkoisia. Nykyään nimeksi sopisi paremminkin Cleveland Blacks. Tosin pelinrakentaja on edelleen valkoinen, kuten melkein kaikilla muillakin joukkueilla. Vanha vitsihän on, että jos yhtä valkoista miestä ympäröi kymmenen mustaa miestä, hän on pelinrakentaja. Jos taas yhtä valkoista miestä ympäröi tuhat mustaa miestä, hän on vankilanjohtaja.
Blogisti Kumitontun lainaus toimittaja Clarence Pagelle lähetetystä viestistä leikitteli joukkueiden nimillä enemmänkin. Huipentuma oli Oregon State -yliopiston urheilujoukkueiden lempinimi "Beavers", joka etenkin naisjoukkueen nimenä aiheuttaa meissä kaksimielisissä lieviä tyrskähdyksiä.
Mutta jutusta sain joka tapauksessa idean kirjoittaa tarinan epäonnistuneimmista joukkueiden lempinimistä. Käytännön syistä rajoituin Pohjois-Amerikan neljään suurimpaan ammattilaisliigaan (jenkkifutis NFL, baseball MLB, koripallo NBA ja jääkiekko NHL), koska joukkueet ovat yleisesti tunnettuja ja amerikkalainen nimeämiskäytäntö antaa aina joukkueelle tällaisen nimen. Vähän eri juttu kuin Euroopassa, missä futisjoukkueet ovat yleensä tylsästi FC tai United tms.
10. Detroit Pistons, NBA
Joukkue perustettiin Fort Wayneen 1941 ja siirtyi Detroitiin 1957 säilyttäen Pistons-nimen. Valitettavasti aika vain ajoi nimen ohi. Tuohon aikaan "Männät" oli mitä osuvin nimi autoteollisuusalueen joukkueelle. Nykyään teollisuudesta ei ole jäljellä kuin rippeet. Detroitin kaupunki rapistuu ja ghettoutuu silmissä. Joukkue pitäisi nimetä uudelleen. Miten olisi Detroit Ruins?
9. Milwaukee Bucks, NBA
Mitä sopivin nimi ylisuuria palkkioita maksavan liigan joukkueelle. Tosin puolustukseksi täytyy sanoa, että Buck tarkoittaa tässä yhteydessä porohirvasta eikä dollaria.
8. Milwaukee Brewers, MLB
Siis "Oluenpanijat". Eivätkö ne Milwaukeessa ymmärrä keksiä joukkueilleen järkeviä nimiä? Tosin mitä voi odottaa osavaltiolta, jonka tunnetuimman joukkueen eli NFL:n Green Bay Packersin fanien lempinimi on Juustopäät.
7. Toronto Maple Leafs, NHL
Vaahteranlehti, maple leaf, on Kanadan tunnus aina lippua myöten. Joten luonteva valinta. Paitsi että monikossa sen pitäisi olla "leaves". (No, oikeasti joukkueen nimi on "Toronto Maple Leaf Hockey Club", joten Leafs on siksi oikea taivutusmuoto, mutta ei anneta pikkumaisuuden pilata hyvää tarinaa.) Joka tapauksessa vähän sama kuin Suomessa olisi joukkue nimeltä "Vaahteranlehtit". Montreal Canadiensilla on sentään parempi selitys sille, miksi joukkueen nimi ei ole "Canadians" - ne mokomat kun puhuvat ranskaa.
6. New York Rangers, NHL
Siis "Metsänvartijat"? New Yorkissa? Keskuspuistossako ne partioivat? Ihan oikein, että seura on jo nimensä ansiosta Original Six -kuusikon heikoimmin menestynyt vain neljällä Stanley Cupilla. Niistäkin ainoastaan yksi on tullut vuoden 1940 jälkeen.
5. Buffalo Bills, NFL
Ensinnäkin koko Buffalon kaupungin nimi on pielessä, koska lähimainkaan ei asusta puhveleita eikä ole koskaan asustanutkaan. Sitten menivät vielä nimeämään kainalopallojoukkueensa Buffalo Billin mukaan. Mahtoiko BB ikinä edes käydä Buffalossa, vaikka hänen shownsa kiersi 1800-luvulla Eurooppaa myöten. Tosin Buffalo Billsin lempinimi sai uuden selityksen 1990-luvun alussa, kun joukkue selvisi edelleen historian ainoana neljästi peräkkäin Super Bowliin häviten joka kerran. Silloin sanottiin nimen olevan lyhenne sanoista Boy I Love Losing Superbowls. Buffalo ei olekaan ikinä finaalia voittanut.
4. Chicago White Sox, MLB
"Sox" eli "sukat". Siis ensinnäkin väärin taivutettu, kuten Toronto Maple Leafs. Pitäisi olla "Socks". Mutta vielä synkempi salaisuus paljastuu historiasta. Seuran "Sox"-osa oli alun perin "Stockings", siis "sukkahousut". Pervoa. Tosin 1800-luvulla kyseinen sana tarkoitti nimenomaan sukkia. Seura vaihtoi virallisesti nimeä kaudelle 1904. Samaa juurta on myös Boston Red Sox, jota kuitenkaan ei ole koskaan tunnettu "Red Stockings" -nimellä. Sen sijaan Cincinnati Reds tunnettiin vuoteen 1890 asti nimellä "Red Stockings", jolloin seura pudotti vähin äänin viimeisen osan nimestään. Tosin se tunnettiin mccarthyismin pahimpina aikoina eli vuosina 1954-59 poliittisista syistä nimellä "Redlegs".
3. Washington Wizards, NBA
Alun perin nimeltään Washington Bullets. Ikävä kyllä, Washington oli Yhdysvaltain rikollisin kaupunki suurimpine murhalukuineen. Joukkueen nimi liitettiin rikollisuuteen ja sitä vaadittiin muutettavaksi. Irvileuat totesivat tuolloin, että pudotetaan puolet nimestä pois ja kutsutaan joukkuetta vain nimellä Bullets, niin se yhdistetään vähemmän rikollisuuteen kuin pelkkä Washington. No, näin ei tietenkään voitu tehdä. Niinpä joukkueen nimeksi vaihtui 1997 Wizards eli Velhot. Valitettavasti muutosta ei ajateltu loppuun asti, koska Grand Wizard ja Imperial Wizard ovat Ku-Klux-Klanin johtajien arvonimiä. Hieno valinta kaupunkiin, joka on USA:n miljoonakaupungeista ainoa, jonka asukkaista valtaosa on mustia. Toisaalta nimestä voi olla myös hyötyä mustaihoisten hallitsemassa koripallossa, sillä Ku-Klux-Klan saa neekerin juoksemaan kovaa ja hyppäämään korkealle.
2. Utah Jazz, NBA
Siis Jazz Salt Lake Cityssä. Utahin osavaltiossa, jonka asukkaista 62 % on mormoneja. Istuu kuin sokerikuorrutus hernekeittoon. Selitys on siinä, että joukkue tunnettiin aluksi nimellä New Orleans Jazz eikä se viitsinyt vaihtaa nimeään muuttaessaan Utahiin. Erityisen huvittavaa on, että New Orleansissa joukkue viihtyi vain viisi vuotta, kun taas Utahissa se on pelannut jo vuodesta 1979. Toinen samanlainen laiska nimenvaihtaja NBA:ssa on Los Angeles Lakers. Kalifornia tunnetaan järvistään siinä missä Utah jazzista. Lakers oli alun perin Minneapolisista, Minnesotan järviosavaltiosta, jossa se perustettiin 1947. Los Angelesissa joukkue on pelannut vuodesta 1960. NHL:ssä vastaavanlainen tapaus on Dallas Stars, joka tunnettiin aluksi nimellä Minnesota North Stars. Dallasiin muuttaessa 1993 nimestä pudotettiin ymmärrettävästi "North" pois. Noloa asiassa on se, että Teksas tunnetaan lempinimellä "Lone Star State" ja joukkue puhuu tähdistä monikossa. Toisaalta on myönnettävä, että Dallas Star kuulostaisi enemmän sanomalehdeltä kuin jääkiekkojoukkueelta.
1. Colorado Avalanche, NHL
Kuvitellaanpa nimeämissessiota Denverissä sen jälkeen, kun Quebec Nordiques on sovittu myytäväksi sinne:
- Hei kaverit, mistä me ollaan tunnettuja?
- No Kalliovuorista.
- Joo joo, mutta kun Colorado Rockies on jo baseball-seuran nimi ja sitä paitsi aikoinaan täällä oli jo samanniminen NHL-seura, joka floppasi niin pahasti että se piti myydä pois.
- Okei, no mistä Kalliovuoret on sitten tunnettu?
- Lumivyöryistä.
- JOO! Laitetaan nimeksi Avalanche!
Eli siis otetaan ja nimetään seura alueella vähän väliä tapahtuvan luonnonkatastrofin mukaan. Jep. Vähän sama kuin Carolinan NHL-seura nimettäisiin trooppisen myrskyn mukaan ... ei kun tosiaan. No, eivät ne valinnat aina niin onnistuneita ole olleet muutenkaan. Olihan NHL:ssä aikanaan seura nimeltä Atlanta Flames vuonna 1864 tapahtuneen Atlantan polttamisen mukaan. Tosin seura viihtyi paikkakunnalla vain kahdeksan vuotta ja siirtyi sitten Calgaryyn, pitäen kuitenkin "Flames" -nimen. Muut suuret liigat ovat ymmärtäneet välttää joukkueidensa nimeämistä katastrofien mukaan, mutta eurooppalaisen jalkapallon MLS:ssä pelaavat Chicago Fire vuoden 1871 tulipalon mukaan ja San Jose Earthquakes vuoden 1906 maanjäristyksen mukaan. NFL:n New York Jets sen sijaan sai nimensä jo vuonna 1960, jolloin Osama bin Laden tyytyi kolmivuotiaana kaatelemaan vain legotorneja. Mutta aika erikoinen tapa nimetä joukkueita paikkakunnan suurimpien katastrofien mukaan. Vähän sama kuin Suomessa olisi palloilujoukkueet Nokian Vesimiehet, Rovaniemen Palo tai Helsingin Monikulttuurisuus.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
8 kommenttia:
"Mutta aika erikoinen tapa nimetä joukkueita paikkakunnan suurimpien katastrofien mukaan. Vähän sama kuin Suomessa olisi palloilujoukkueet Nokian Vesimiehet, Rovaniemen Palo tai Helsingin Monikulttuurisuus."
Mut eix Oulussa ole jo Oulun Lasten Sarjaraiskaajat (OLS)?
(Anteeksi, en voinut vastustaa.)
Lisäisin vielä listalle NHL-joukkueen Chicago Blackhawks, tuon(kin) nimen pitäisi halventaa Amerikan alkuperäiskansoja. Ja jos kulkuneuvojen puolelle mennään niin ensimmäisinä tulevat mieleen Pontiac tai entinen moottoripyörien valmistaja Indian. Tuo on loputon suo jos tuolle linjalle lähdetään. Heh, toi Kumitontun listaus ns. tyhjensi pajatson!
Jos Chicagoon olisi perusteilla uusi urheilujoukkue tai jokin nykyisistä seuroista haluaisi vaihtaa nimensä, niin sen voisi nimetä kaikkien janoisten amerikkalaisten sankarin (Al Capone) mukaan Chicago Bootleggers; Gangsters tai Scarfaces voisivat olla jo liian tylyjä. Tosin toi Arpinaamat voisi kyllä sopia kiekkojoukkueen nimeksi, pelin luonteen tietäen. Kuinkahan monta tikkiä ommeltiin Börje Salmingin naamatauluun hänen uransa aikana, riittääkö 200? Ja tuolloin oli myös hyvä olla hammaslääkäri ystävänä, maalivahdeista nyt puhumattakaan...
Itänaapurin puolella KHL-joukkueille on annettu myös mielenkiintoisia nimiä, kuten Moskovan Spartak, Moskovan Dynamo (Riikassa ja Minskissä myös samannimiset. Mielikuvituksen puutettako nimienvalinnassa?) ja unohtamatta tietenkään sitä Moskovan Armeijan Keskusurheiluseuraa, ja taitaa Pietaristakin sellainen löytyä (SKA Pietari - "Sportivnyi Klub Armii" - Asevoimien Urheiluseura). Vladivostokista tietenkin Admiral, Tsheljabinskista Traktor, Jaroslavlista Lokomotiv, Magnitogorskista Metallurg ja Jekaterinburgista Avtomobilist, muutamia nyt mainitakseni. Heh, kalskahtaa hieman työn sankaruudelta noi nimet! Mutta missä on joukkue Tankist tai Pioner, löytyyköhän sellaista?
Loppukaneetiksi, monien amerikkalaisten high schoolien urheilujoukkueiden nimenä on Spartans, Trojans (myös kondomimerkki) tai Warriors. Toi jos mikä on kulttuurillista omimista sekä kreikkalaisilta ja alkuperäisiltä amerikkalaisilta!
- Soomepois Eestist -
Ano: Niinpä tosiaan.
Soomepois Eestist: Venäjän seuranimet ovat osin neukkuperua. -SKA -loppuiset olivat armeijan seuroja. Spartak nuorisojärjestö Komsomolin. Dynamo KGB:n tai sen edeltäjien. Lokomotiv rautatieläisten. Jotkut ottivat nimensä tehtaasta, kuten tosiaan Traktor Tseljabinsk ja Avtomobilist Jekaterinburg, selkeimpänä varmaan Lada Togliatti. "Suomalaisittain" paras taitaa olla vasarasta nimensä ottanut Molot Perm. Kun Suomessakin on joitain "Dynamo" -nimisiä seuroja, niin miten olisi Molot?
Oulussa on kotojoukkueena jo kuuluisuutta saavuttanut Oulun Pesäveikot. Tosin juuri nyt pelimiehistä pulaa, kymmenkunta on ehkä pitempiaikaisessa pelikiellossa. Toki vilttiketjusta varmasti löytyy ainakin hyökkääjiä paikkaamaan tyhjäksi jääneitä reikiä.
Eikö Alapään Maila-Jussit ole enää hengissä? Tai New York Dickers?
Vokkilan Refjussit?
Nythän voidaan muuten aloittaa kannunvalanta uuden NHL-joukkueen nimestä sillä Seattle saa oman joukkueensa. Tuossa nimiviritelmiä:
https://www.cbssports.com/nhl/news/seattles-nhl-team-name-ranking-the-15-best-nickname-suggestions-for-the-new-hockey-franchise/
Itse veikkaan että nimeksi tulee joko Steelheads tai Metropolitans.
Veijo Hoikka: Kyseiselle joukkueelle voisi huutaa perinteisen sotkamolaiskannustuksen vierasjoukkueen pelaajan tullessa lyöntivuoroon: "KUOLEE!!!"
Qroquius Kad: Nurmon kirkonkylä oli alkujaan nimeltään Alapää ja siellä vaikutti urheiluseura nimeltä Alapään Koitto.
Yrjöperskeles: Jenkeissä arvostetaan perinteitä, joten Metropolitans kuulostaa uskottavimmalta. Ensimmäinen Stanley Cupin voittanut eteläkanadalainen (tunnetaan myös nimellä USA) joukkue, vuonna 1917. Konkkaan 1924, pelasi siis läntisissä liigoissa eikä koskaan NHL:ssä.
Lähetä kommentti