Uusinta: Pato murtuu

Lukijalle: Nykyään rakennellaan tekojärviä, mutta aiemmin toimittiin päinvastoin eli laskettiin järvistä vedet pihalle yleensä viljelysmaan lisäämiseksi:

Jokaisen pikkupojan lempihommaa on tehdä ojia vesilammikoiden välille ja patoja ojiin. Itse asiassa kaksi merkittävintä syytä miehelle lasten hankkimiseen – siis valmistusmenetelmän miellyttävyyden lisäksi – ovat ne, että talvella pääsee hyvällä tekosyyllä laskemaan pulkalla mäkeä ja kesällä tekemään vesiojia. Kumpaakaan kun ei oikein ilkeä tehdä ilman alibina mukana olevaa muksua.

Täällä tuhansien järvien maassa tuo pikkupoikien ikiaikainen leikki voidaan kasvattaa vielä suurempaan mittakaavaan. Etenkin 1800-luvulla harjoitettiin paljon järvenlaskuja. Niissä järven pintaa pudotettiin alemmas joko syventämällä laskuojaa tai kaivamalla aivan uusi reitti. Virallisesti syynä oli yleensä järvenpohjasta paljastuvan uuden viljelysmaan hankkiminen tai joskus harvemmin vesivoimalan rakentaminen suotuisampaan paikkaan. Todellisuudessa sopii epäillä, että nämä olivat vain sivutuotteita ja oikeasti kyseessä oli ikuisten pikkupoikien leikki isommin leluin.

Järvenlaskuja on tehty niin paljon, että tietyissä osissa Suomea tuntuu laskettuja järviä olevan enemmän kuin luonnollisella korkeudella olevia. Jos laskusta on kulunut yli sata vuotta – kuten yleensä onkin – kasvillisuus ei enää paljasta mitään, mutta vanhat rantatörmät kyllä.

Kaikkien aikojen järvenlasku Suomessa jäi onneksi tapahtumatta. 1600-luvun alussa yritettiin kaivaa kanava Saimaalta Viipurinlahdelle. Siihen aikaan ei maantiedettä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään ja yrityksen onnistuminen olisi luultavasti romahduttanut Saimaan pintaa useilla metreillä. Onneksi ei tunnettu myöskään räjähdysaineita, joten yritys tyssäsi peruskallion tullessa vastaan. Jäljelle jäi vain Lauritsalaan nykyisinkin nähtävissä oleva Pontuksen kaivanto. Itse asiassa kaivuutöitä oli yritetty jo sata vuotta aiemmin läheisessä paikassa samasta syystä epäonnistuen. Tämä vanhempi kaivanto on kuitenkin jäänyt enimmäkseen unohduksiin, koska sen jäänteet katosivat Saimaan kanavan alle.

Muutamassa muussakin järvenlaskussa on käynyt samoin kuin Saimaalle olisi tapahtunut. Toisaalta useimmat onnistuivat ainakin suurin piirtein hallitusti ja suunnitellusti.


10. Alimmainen Sarvinkijärvi

Suomen ensimmäinen merkittävä järvenlasku tehtiin 1743 Enossa. Talonpoika Lauri Nuutinen toimi puuhamiehenä ja yhdessä avustajan sekä poikiensa kanssa kaivoi reilun kuukauden ajan uutta lasku-uomaa. Kaivanto oli ilmeisesti noin 70 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja 4 metriä syvä. Ei mikään turha urakka sen aikaisilla työkaluilla. Kun pato avattiin, kahdeksan kilometriä pitkä järvi tyhjeni täysin leventäen mennessään kaivannon sadan metrin levyiseksi ja toistakymmentä metriä syväksi. Nuutinen sai tempustaan maineen järvenlaskun asiantuntijana ja hänen väitetään laskeneen myöhemmin 14 muutakin järveä. Rahallinen etu ei koitunut hänen toivomansa suuruiseksi, sillä Alimmaisen Sarvinkijärven alta paljastuneesta viljelymaasta käytiin käräjiä hänen elämänsä loppuun asti.


9. Puula

Mikäli kaikki Saimaan järvialtaat lasketaan yhdeksi järveksi, Puula on Suomen kahdeksanneksi suurin järvi. Tämä siitä huolimatta, että se on 2,5 metriä luonnollista korkeuttaan alempana 1854 tapahtuneen laskun seurauksena. Järvenlaskusta tekee poikkeuksellisen se, että samalla laskusuunta muuttui. Aiemmin Puula laski muutaman välissä olleen järven kautta Päijänteeseen ja sieltä Kymijokea pitkin mereen. Järvi laskettiin kaivamalla Kissakosken kanava, johon rakennettiin myöhemmin myös voimalaitos. Nykyinen laskureitti vie vedet Kymijokeen vasta vähän ennen Kouvolaa.


8. Halkjärvi

Somerolla sijaitsevan Halkjärven lasku tapahtui suhteellisen myöhään, vasta 1930-luvulla ja oli vähäinen, metrin verran. Sillä oli kuitenkin merkittävä vaikutus järven tilaan. Veden vähäinen vaihtuvuus aiheutti tilavuuden pienentyessä veden laadun merkittävän heikkenemisen. Järvellä esiintyy säännöllisesti sinilevää ja myös runsaita kalakuolemia on vähähappisuuden takia esiintynyt. Joskus vain käy huono tuuri. Huvittava yksityiskohta muuten on, että Halkjärvellä on vain yksi saari ja se on nimeltään ytimekkäästi Saari. Toisaalta mitä muuta voisi odottaa somerolaisilta, joiden yksitotisuutta kuvaa parhaiten se, että kunnan urheiluseura Someron Esa on saavuttanut parikymmentä SM-mitalia yleisurheilussa – kaikki seiväshypyssä!


7. Kirkkojärvi

Kirkkojärveä ei laskettu viljelysalan lisäämiseksi tai vesivoiman saamiseksi, vaan moottoritien rakentamisen takia. Melkein kahden kilometrin pituinen järvi sattui näet olemaan keskellä Tarvontien linjausta. Järvi kuivatettiin kokonaan laskuojaa syventämällä, mutta siinä onnistuttiin vain osittain. Siihen nimittäin laskee kaksi melko vuolasta jokea, jotka keväisin tuovat paikalle enemmän vettä kuin laskujoki kykenee vetämään. Minkäänlaista rakentamista sinänsä loistavalle liiketonttien paikalle ei voida ajatellakaan. Järven palautusta ennalleen on myös esitetty, mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta.


6. Päijänne

Suomen toiseksi suurin järvi on Päijänne. Tai Inarijärvi. Järvet ovat niin samansuuruisia, että niiden suuruusjärjestys vaihtelee vedenkorkeuden mukaan. Tätä ongelmaa tilastoinnissa ei olisi, mikäli Päijänteen vedenpinta olisi luonnollisella tasollaan 79,5 metrissä eikä nykyisessä 78,3 metrissä. Päijännettä laskettiin 1830-luvulla noin 120 cm perkaamalla sen luusuassa sijaitsevaa Kalkkistenkoskea. Koska lasku oli suhteellisen vähäinen ja siitä on lähes 200 vuotta, eivät jäljet enää ole juurikaan havaittavissa rannoilla. Niinpä useimmat Päijänteen mökkiläiset ovat tuskin tietoisia siitä, että rantasaunassa veden luonnollinen korkeus olisi alalauteiden tasalla.


5. Vuontisjärvi

Enontekiön kirkonkylästä, Ounasjärven rannalla sijaitsevasta Hetasta vajaat parikymmentä kilometriä itään sijaitsee Vuontisjärvi. Vuonna 1861 paikallinen maanviljelijä Rovan-Niku kaivoi tulvavesien tasaamiseksi pienen laskuojan lähelle järven luusuaa. Noin yleisesti ottaen on huono idea, että amatööri kaivaa ojan uuteen paikkaan hiekkaharjun läpi. Jälleen kerran kävi hupsis ja Vuontisjärven pinta laski kuusi metriä. Seuraukset olivat yksinomaan negatiivisia, sillä uutta viljelysmaata ei käytännössä saatu, ainoastaan suota. Vanha laskujoki jäi käytännössä kuivilleen ja uudesta irtosi niin paljon turvetta, että Ounasjoen vesi pysyi sameana kolme vuotta eikä kala noussut jokeen. Ennen kalaisa Vuontisjärvi muuttui niukkasaaliiseksi ja järven rannalla sijainnut nauhamainen kylä havaitsi olevansa kaukana vedestä.


4. Hiisijärvi

Ristijärveläiset isännät päättivät 1746 laskea Hiisijärven pintaa kaivamalla pienen laskuojan. Ensimmäiset viisitoista vuotta menivätkin hyvin, pinta oli laskenut hallitusti. Sitten tuli suuri kevättulva. Samana keväänä ojaa päätettiin hieman syventää helposti kaivettavien hiekkaharjujen kautta. Siis oikeasti, mitä äijät mahtoivat ajatella? Kevättulva ja pehmeää hiekkaa. Jytym. Parin vuorokauden kuluttua koko harju oli tiessään ja Hiisijärven pinta oli laskenut kokonaista 14 metriä. Lienee lajissaan Suomen ennätys. Tulva vyöryi tuhoa tehden muutaman matkalla olleen järven kautta rauhoittuen vasta Oulujärvessä. Hiisijärvi kutistui kymmenesosaan entisestään. Varsinaisen Hiisijärven lisäksi jäljelle jäi kaksi halkaisijaltaan noin kilometrin kokoista järveä ja lukuisia pienempiä lampia.


3. Kaivannon kanava

Kangasalan kirkonkylä sijaitsee kolmen suurehkon järven, Längelmäveden, Roine-Mallasveden ja Vesijärven välissä. Neljäntenä asiaan liittyvä Pälkänevesi sijaitsee idempänä ja Längelmävedestä etelään. Alun alkaen – kirjoitetun historian aikana – Vesijärvi, Längelmävesi ja Pälkänevesi muodostivat yhtenäisen, samalla tasolla olleen vesialtaan. Suurjärvi laski vetensä Roineeseen Längelmävettä ja Vesijärveä yhdistäneestä Sarsansalmesta alkaneen Sarsanvirran kautta.
Vuonna 1604 – ilmeisesti luonnollisista syistä – Pälkänevettä ja Mallasvettä erottanut kannas murtui. Tällöin järvet alkoivat laskea Roineen kanssa samalla tasolla olevaan Mallasveteen ja Sarsanvirta kuivui. Sarsansalmesta tuli Vääksynjoki Vesijärven jäädessä vajaata metriä Längelmävettä ylemmäs. Samalla Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen salmi muuttui Iharinkoskeksi ja veden virtaussuunta kääntyi kohti Pälkänevettä. Vesijärven pinta laski pari metriä Längelmäveden kolmisen metriä ja Pälkäneveden viitisen metriä, päätyen Mallasveden kanssa käytännössä samalle tasolle.
Vuonna 1830 Längelmäveden ja Roineen välille rakennettiin reilun sadan metrin pituinen Kaivannon kanava. Pian valmistumisen jälkeen kanavan rakenteet murtuivat ja Längelmäveden vedet murtautuivat Roineeseen. Vedenpinta laski kaksi metriä. Vesijärveen tällä ei ollut vaikutusta, mutta Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen Iharinkoski kuivui eikä niiden välillä ole enää yhteyttä.


2. Vuoksen Suvanto

Saimaan laskujoki Vuoksi laski vuoteen 1857 asti Käkisalmen kautta Laatokkaan. Suvanto puolestaan oli järvi, joka laski Kiviniemen kannaksen halki Vuokseen. Laskuoja oli kovin kapea ja Suvanto tulvi keväisin rajusti. Niinpä Suvantoa päätettiin laskea 1818 kaivamalla tulvien helpottamiseksi oja Taipaleen kannaksen läpi suoraan Laatokkaan. Huonostihan siinä kävi. Vesi laski seitsemän metriä ja Kiviniemen kannas jäi kuivilleen. Tosin ei pitkäksi aikaa. Vuonna 1857 Kiviniemen kannas puhkaistiin uudelleen ja Vuoksen pääasiallinen virtaus alkoi kulkea sitä kautta. Eli vanha virtaussuunta Kiviniemessä oli idästä länteen, nyt se olikin lännestä itään.Vanha uoma Käkisalmen kautta jäi käytännössä siihen matkan varrella laskeneiden vesien varaan. Pääasiallinen hyöty Suvannon laskusta koettiin vuosina 1939-40, jolloin Taipaleenjoen taisteluissa joki toimi tehokkaana hidasteena Koukkuniemeen asettuneiden neuvostojoukkojen huollolle.


1. Höytiäinen

Höytiäinen laski alun perin Viinijärven kautta Saimaan järvialtaaseen kuuluvaan Pyhäselkään. Vuonna 1854 alettiin kaivaa Höytiäisen kanavaa suoraan Pyhäselkään. Tarkoituksena oli saada uutta laidun- ja viljelysmaata laskemalla järven pintaa hallitusti. Viiden vuoden urakan jälkeen puhkaistiin myöhemmin Puntarikoskena tunnettuun paikkaan laskupuro, johon oli rakennettu padot. Veden laskeminen oli tarkoitus aloittaa elokuun puolivälissä. Vesi oli kuitenkin huomaamatta syövyttänyt patojen perustuksia siinä määrin, että luukut pettivät jo 3. elokuuta 1859. Paikallisen kansanperinteen mukaan patovahti oli ollut läheisen talon piian kanssa ns. pöpelikössä pyörimässä. Tämä lienee kuitenkin kateellisten panettelua, koska mitään ei ollut tehtävissä veden voiman päästyä valloilleen. Seuraavana päivänä patorakennelmat sortuivat kokonaan. Järven pinnan aleneminen päättyi vasta kahden viikon kuluttua, kun vesimassat olivat syövyttäneet lasku-uoman peruskallioon asti. Karkeasti arvioiden vettä oli siihen mennessä purkautunut kolme kuutiokilometriä, koska järven alkuperäinen pinta-ala oli noin 450 neliökilometriä, uusi noin 300 ja veden pinta laski 7,5 metriä. Keskimäärin vettä on virrannut 2500 kuutiometriä sekunnissa. Määrästä saa jonkinmoisen käsityksen, kun Suomen virtaamaltaan suurimman joen eli Kemijoen keskivirtaama on 556 kuutiometriä sekunnissa ja Vuoksen 540 – siis noin viidesosa Höytiäisen keskimääräisestä purkauksesta. On lisäksi huomioitava, että varmasti valtaosa virtauksesta tapahtui hurjimpien päivien aikana. Ensimmäiset muutamat päivät menivät vielä rauhallisesti, mutta sitten repesi. Pyhäselänkin vesi nousi kaksi metriä.
Vuosi purkauksen jälkeen Puntarikoskea perattiin vielä siten, että vesi laski pari metriä lisää tehden kokonaislaskuksi 9,5 metriä. Maatalouden kannalta lasku oli onnistunut, koska uuden laidun- ja viljelysmaan määrä ja laatu ylittivät odotukset.