Viikonlopun aikana auton matkamittariin kertyi taas kilometrejä tuhanteen pyöristyvä määrä. Siihen matkaan ehtii jo kokea kaikenlaista liikenteessä. Yksikään kuski ei ole virheetön. Meistä jokainen aiheuttaa vaaratilanteita - allekirjoittanutkin teki Kalevan Kisojen aikana liikenteessä virheen, joka olisi saattanut aiheuttaa Jyväskylän keskustassa peltien rytinää. Onneksi kukaan toinen autoilija ei ollut väärässä paikassa ja mitään ei tapahtunut. Virheitä sattuu. Tämä pitää muistaa liikenteessä ennen keskisormen näyttämistä. Hyvin harvassa ovat ne tapaukset, joista pystyy sanomaan kyseessä olevan selvän, tarkoituksellisen ja välinpitämättömän töppöilyn. Kokonaan toinen asia on sitten se, jos näitä tämmöisiä törppöilyjä näkee useampia peräkkäin samalta kuskilta.
Ajoin erästä Suomen pääväylää pitkin sallittua nopeutta (no okei, vakionopeussäädin oli sen normin 5 km/h yli rajoituksen eli sujuvaa liikenteen kannalta). Matkaa oli yhtä soittoa takana jo parisataa kilometriä ja tuumailin että alkaisi olla kohta kahvitauon paikka. Kaukana edessä näkyi hidas ajoneuvo, saamarin iso traktori työkone perässään. Hiljentelin vauhtia edellä menevän kanssa samaan tahtiin. Ohi ei päässyt, sillä vastaantulijoita oli lähes jatkuvana virtana. Nopeus putosi neljäänkymppiin, jäin traktorin taakse letkaan laskujeni mukaan kuudenneksi tai seitsemänneksi autoksi. Reilun kilometrin köryttelyn aikana taakseni kerääntyi letkaa, arviolta toistakymmentä autoa takana ja noin kuusi siis edessäni. Sitten alkoi ohituskaista. Kaikki meni todella sujuvasti, yksi kerrallaan siirryimme ohituskaistan alkaessa sille, kiihdytimme traktorin ohi ja takaisin oikealle kaistalle. Nopeusrajoitus oli satanen, mutta kaikki edellä menevät olivat asianmukaisia autoilijoita ja jättivät turvaväliä, jolloin tietysti jonon ensimmäisen ajaessa satasta seuraava ajoi pikkuisen hiljempaa siihen asti kunnes väli oli kasvanut sopivaksi ja niin edelleen. Kun oli ajettu neljääkymppiä, välit olivat pieniä ja nyt niitä tuli kasvattaa. Oma nopeuteni oli juuri noussut yli kahdeksankympin siirtyessäni takaisin omalle kaistalle ja kiihtyi pikku hiljaa turvavälin sopivana pitäen. Vilkaisu taustapeiliin paljasti, että takaa tulevat menettelivät samoin. Täydellisen asiallista toimintaa liikenteen sujuvuuden kannalta. Paitsi että noin viisi autoa taaempana yksi menopeli ei siirtynytkään takaisin oikealle kaistalle, vaan kiihdytti edelleen vauhtiaan ohituskaistalla.
Auto suureni sivupeilissä, ohituskaista alkoi loppua. Oma nopeuteni oli siinä vaiheessa noussut jo yli sataseen eli niukasti rajoituksen ylittävään norminopeuteen. Ohittava auto leikkasi keltaista, ohituskaistan päättävää aluetta ja tunki itsensä minun ja edellä menevän väliin. Tai no, ei siihen tarvinnut sen kummemmin tunkea koska turvaväliä oli riittävästi. Tunkemiseksi ohituksen teki se, että auton noustessa rinnalleni se oli jo kokonaan sen keltaisen alueen puolella.
Kun auto siirtyi eteeni, katsoin hämmentyneenä takana näkyvää tunnusta, jollaista en ollut koskaan nähnyt. Hetken kuluttua tajusin auton merkin olevan Tesla. Eli tämä sähköauto, jonka hankkiminen pelastaa maailman, koska sähkö on puhdasta ja tulee töpselistä. Enpä ollut aiemmin vastaavaa tosiaan liikenteessä nähnyt. No, kuten todettu, virheitä sattuu ja ehkä kuskilla oli kiire johonkin ekoseminaariin ja teki virhearvion siinä, kuinka monta ehtii ohittaa, kun ohitettavat kiihdyttivät koko ajan nopeuttaan. Vaan heti seuraavalla aukeavalla ohituspaikalla (ei siis ohituskaistaa, se loppui jo) Tesla kiihdytti kahden edellä menevän ohi. Ehkä olen ylivarovainen, mutta itse en olisi lähtenyt ohittamaan edes yhtä kahdeksaakymppiä ajavaa autoa siinä kohdassa, vaikka oman kulkupelini suorituskyky ei nyt ihan Teslan lukemiin ylläkään. Ja tässä nämä edellä menevät ajoivat yli satasta, joka oli nopeusrajoitus. Mutta onhan Teslalla toki hyvä kiihtyvyys, mikä näyttää sallivan myös yhtenäisen keltaisen viivan päälle jatkuvat ohitukset arvioni mukaan noin 140 km/h hetkellisellä nopeudella. Ja myös siinä tilanteessa, että vastaan on tulossa autoletka, kuten seuraavan eli jo kolmannen keltaisen viivan päälle jatkuneen ohituksen aikana nähtiin. Sen jälkeen ei sitten seuraavaan pariinkymmeneen kilometriin tullut edes teslanmentäviä ohitusrakoja, joten eipä maailmanparantaja noilla laittomilla ohituksillaan pitkän letkan keskellä mitään voittanut. Kivan ensivaikutelman sähköautoista kuljettaja varmasti jätti mieleen kaikille ohittamilleen ja ohituksen aikana vastaantulleille.
Aikoinaan sanottiin, että uusia Bemareita saa myydä vain miehille, joiden penis on täydessä erektiossa alle neljä tuumaa pitkä. Odotettavissa on Bemarin markkinaosuuden pieneneminen, sillä alle kolmetuumaisen omistajat näkyvät nykyään ostavan Tesloja sekä peniksen että egon jatkeeksi.
Magdeburgin kaasuvalotus
1 tunti sitten
9 kommenttia:
Vain kyseisen Teslan rekisterinumero uupuu muutoin erinomaisesta kirjoituksesta.
Toisaalta, pääkanisteri Sipilälläkin lienee Tesla olevan. ;)
Kärkikolmion merkitystä ei enää tunneta kovin hyvin, kun moottoriteiden määrät ovat kasvaneet. Viimeksi eilen joku idiootti tunki Kehä kolmoselta Lahdentielle eteeni vaikka kiihdytyskaistalla on kärkikolmiot edelleen paikoillaan. Nuori pariskunta odotti minun siirtyvän vasemmalla kaistalle antaen tilaa edelleen jatkuneelle kiihdytykselle (jota varten on siis se kiihdytyskaista). Kun näin ei käynyt, alkoi valojen räpsyttely protestiksi siitä, että noudatin liikennesääntöjä ja vältin vaaratilanteen synnyn.
Tesla on siinä mielessä hieno auto, että se muuttaa sen töpselistä tulevan pahan hiilidioksidia tuottaneen hiilisähkön ympäristöystävälliseksi hiilidioksidittomaksi sähköautosähköksi.
Sähköauton omistaminen on pahimman laatuista hyvesignalointia. Näyttää siltä, että sähköauton omistajilla on sama opetusvideo kuin BMW-kuskeilla:
https://starecat.com/bmw-drive-like-an-asshole-congratulations-on-your-purchase-now-you-have-to-watch-our-mandatory-instructional-video/
Sähköautohan sinänsä olisi hyvä, ongelma on vaan viellä aika pitkään akkutekniikka, yhdelllä latauksella pitäs päästä yhtäpitkään kuin samankokoisella bansa/diisseliautolla ja viellä kylmissä pohjolan olosuhteissa, Sähkömoottori moottorina on tehokkaampi kuin bensa tai dieselmoottori..
-jpt-
Ano: Jäi katsomatta enkä julkaisisi vaikka muistaisinkin.
Kumitonttu: En tiedä ovatko säännöt muuttuneet, mutta ainakin minulle opetettiin, että periaatteessa vasemmalle väistäjälle voi kirjoittaa sakot. Siitä huolimatta teen niin aina kun se liikenteen sujuvuuden kannalta on aiheellista. Joillakin rampista tulijoilla on kuitenkin semmoinen kumma käsitys, että päätiellä olevien on annettava tilaa. Viimeksi eilen (ei ollut moottoritie vaan yksi kaista suuntaansa) liittymästä tuleva kiihdytti aika surutta olettaen ehtivänsä letkassa eteeni, vaikka nopeuseroa oli hyväkseni melkoisesti. Eli siinä vaiheessa kun hänen nopeutensa oli kiihtynyt samaksi kuin vakiona pysynyt omani, oli reilut puoli autonmittaa jäljessäni ja joutui sitten hidastamaan päästäkseen turvallisesti taakseni. Tapohini kuuluu antaa liittymässä tietä vähän hidastamalla, jos liittymästä tulijan kiihdytys on sellainen että tämän etupuskuri olisi kiihdytyksen päättyessä oman etupuskurini edellä, mutta nyt tämän ehdon täyttyminen oli kaukana.
Vasarahammer: Tuota olen epäillytkin jo pitkään.
jpt: Jep, periaatteessa kannatan lämpimästi sähköautoilua. Toimiessaan se on ekologisempaa. Ärsyttää vain se lepakon mentävä reikä logiikassa, jossa paha ydinvoima muuttuu täyspuhtaaksi, jos sitä käytetään sähköautossa. Sähköautoilussa on lisäksi se hyvä puoli, että arabit joutuisivat opettelemaan juomaan öljyään.
Mielestäni tässä mennään liikaa subjektiivisen arvioinnin puolelle, joka oikeus on myöskin sillä arvioinnin kohteella. Mielestäni liikenne sujuisi huomattavasti paremmin, jos ajurit keskittyisivät ainoastaan siihen omaan ajamiseensa, ymmärtäen muiden ja oman inhimillisen taipumuksen virheisiin ja suoranaiseen typeryyteen. Pulssi voi nousta useistakin syistä, mutta mielestäni sitä ei kannata kohottaa ajoneuvojen merkin tai mallin mukaan. Blogistin kuvaamassa tapauksessa ei oikeastaan tapahtunut mitään, kaikki pääsivät (todennäköisesti) ehjina määränpäähänsä.
Itsekin ajan mieluiten vakionopeussäätimen kanssa ja valitettavasti se ei onnistu jonoissa - siellä on aina joku pumppaaja. Toinen jonossa ajamisen ongelma on näkyvyyden puute. Puolentoista mijoona ajokilometrin jälkeen ajaminen on itselleni miltei autonominen toiminta ja katse on aina niin kaukana ajosuunnassa kuin vain mahdollista. Oikeastaan tuntuu siltä, että ajaminen jonkin liikkuvan näkemäesteen takana on vaikeaa. Niinpä jo vuosikymmeniä sitten otin käytännöksi tilaisuuden tullen ohittaa hitaammin, myös vain vähän hitaammin kulkevat. Tuohon vaikuttaa tietenkin useampi muuttuja, mutta jos jäljellä olevaa matkaa on vielä tunnin verran, on alle 10 auton jonon ohittaminen vielä kannattavaa.
Ohituksissa olennaista on se että turvallisesti tehtynä ne tapahtuvat mahdollisimman suurella nopeuserolla. Tätä taas rajoittaa se seikka, että huonolla tuurilla ne ajelut loppuvat suureen sakkoon ja kortittomuuteen. Niinpä ohittamisnopeutta pitää kontrolloida hyvin tarkasti.
Mielestäni Suomalainen liikennekulttuuri on sosiaalidemokraattista - kaikkialla mennään heikoimman ja kyvyttömimmän ehdoilla, rajoittaen kykenevämpien liikkumista vedoten jossitteluargumentteihin. Lisäksi näkemys, että liikkujilla on jotain oikeuksia, on täysin väärä. Liikenteessä on vain velvollisuuksia. Nopeammin liikkuvilla vastuu vain korostuu.
Oma lukunsa ovat ne kaikkien havaitsemat kotipoliisit, jotka kokevat oikeudekseen rankaista ja kouluttaa muita tiellä liikkujia, reagoiden hyvin usein kohteen päällensä pukeman ajoneuvon merkkiin tai malliin.
Joten: ajetaan omia ajojamme omaan tahtiimme suunnilleen liikennesääntöjen rajoissa ja annetaan myös muiden tehdä niin. Oli se sitten hitaammin tai nopeammin. Ja hoitakoon oikeat poliisit sen lainkuuliaisuuden valvonnan.
Puskarossi: Liikennesäännöt eivät estä inhimillisiä virheitä, niiden tarkoitus on estää inhimillinen typeryys. Kyllä kokenut kuski pystyy ajamaan tämänkin tapauksen oloissa 120 km/h turvallisesti. Mutta nopeusrajoitus on 100 km/h siksi, että kaikki eivät pysty. Jos rajoitus olisi 120 km/h, niin vaihtoehdot olisivat a) osa ajaa satasta, osa sataakahtakymppiä mikä lisää rajusti ohitusten määrää mikä taas on hitonmoinen turvallisuusriski inhimillisten virheiden takia tai todennäköisemmin b)kaikki ajavat sataakahtakymppiä mikä taas lisää onnettumuusriskiä koska kaikkien taidot eivät siihen riitä ja onnettomuudet tuossa nopeudessa ovat huomattavasti tuhoisampia kuin satasen vauhdilla (tästä syystä Suomessa ei saa ajaa sataakahtakymppiä koskaan missään muualla kuin paikoissa joissa on keskipiennar nokkakolarin estämiseksi - siksi esim. varalaskupaikoilla rajoitus on satanen).
Ja kyllä, minäkin nostan nopeutta reilustikin yli sallitun ohittaessani - koska se nopeuttaa ohitusta ja pienentää riskiä. Mutta en tee sitä tarkoituksellisesti keltaisen viivan kohdalla, kuten teslakuski teki - kolmesti peräkkäin. Enkä myöskään ohita silloin, jos letka ajaa 105 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h, kuten nyt ajoi. Itse asiassa jos edessä on yli kymmenen auton letka joka ajaa edes kohtuullista nopeutta (satasen alueella yhdeksääkymppiä), en - ohituskaistat poislukien - lähde ohituksiin ollenkaan, koska ei siinä mitään voita. Huomautan vielä, että jos olisin ollut vastaantulevalla kaistalla ja sen kumpareen takaa tullessani nähnyt omalla kaistalla sataaneljääkymppiä vastaan tulevan auton, paskahalvaus olisi ollut lähellä. Sen verran pienellä marginaalilla se viimeinen ohitus tapahtui. Onneksi letkassa oli välissä autonmentävä tila palata omalle kaistalle, mitä ei aina ole.
Lopuksi totean, että tämä oli tosiaan ensimmäinen liikenteessä näkemäni Tesla. Tilastollista otosta se ei vastaa ja voihan olla että seuraavat sata näkemääni teslakuskia toimivat liikenteessä asiallisesti. Toivon niin.
Kannattaa huomioida myös se, että käytännössä kaikki polttomoottorihenkilöautot kuluttavat vähiten kuljettua kilometriä kohti noin 60 - 70 km/h nopeudella. Eli jo kansantaloudellisesti on järjetöntä energiantuhlausta sallia yli 100 km/h nopeudet. Jos ihminen ei kerkiä tuolla nopeudella perille,ostakoon lentokoneen.
Trilasser: Joo, tuon kyllä huomaa jos joskus harvoin eksyy semmoisille leveysasteille joissa on moottoriteitä. Polttoaineenkulutus nousee ehkä litran satasella. Mutta eiköhän pidetä turpa kiinni, etteivät vihreät huomaa tuota ja esitä kuudenkympin kattonopeutta koko maahan.
Lähetä kommentti