Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Uutiskatsaus 51/2017


1. Laamakausi

Joskus on vaikea päättää, tunteeko vahingoniloa vai sääliä silloin, kun vanhamedia kusee omille kintuilleen. Kuten tässä alpakkacaustissa, jossa jokaiselle oli itsestäänselvyys että koko alpakkatapahtuma oli masinoitu lataamaan syyllisyys 612-kulkueen niskoille. Onneksi tapaus oli sentään niin läpinäkyvä, että vanhamediakin löysi selkärankansa jäänteet ja pitkin hampain tunnusti tosiasiat. Se jäi kyllä kertomatta, että ihan taatusti alpakat olisivat mahtuneet samalle torille 612-kulkueen kanssa. Mukavia eläimiähän ne ovat, voin kaverini alpakoita rapsutelleena vakuuttaa. Ja erinäisiä 612-marssijoita tuntevana vakuuttaa niin ikään, että leppoista sakkia. Tapahtumia ei kuitenkaan voitu samaan aikaan järjestää - oli muuten huvittavaa kuinka tälle äkkiä pystyyn polkaistulle tempaukselle järjestettiin ohituskaista pikalupamenettelyyn - siitä yksinkertaisesta syystä, että vasemmiston työmarkkina- ja sosiaalitukivetoiset elämäntapariehujat muodostivat uhan niin alpakoille kuin lapsillekin.


2. Hääkellojen kumahtelua

Tilastokeskus julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin minkämaalaisten kanssa suomalaiset ovat lyöneet hynttyitä yhteen. Vähemmän yllättävästi sukupuolten välillä oli iso ero. Listassa oli tarkoitus olla 20 maata molemmilta sukupuolilta, mutta suomalaismiesten puolisoista oli vain 19 maata, koska 20. maan lukumäärä oli liian pieni julkaistavaksi intimiteettisyistä. Yhteisiä maita listoilla oli vain kahdeksan. Niistäkin vain viisi oli sellaisia, joissa jakauma ei ollut pahasti kallistunut jommallekummalle sukupuolelle eli esim. suomalaisnaisten kanssa naimisiin menneitä ruotsalaisia ei ollut yli kaksinkertaista määrää suomalaismiesten kanssa menneisiin ruotsalaisiin nähden. Tulokset:
Yhteiset, miehillä yli 2x määrä: Neuvostoliitto, Viro
Yhteiset, suunnilleen saman verran: Ruotsi, Saksa, Yhdysvallat, Espanja, Kanada
Yhteiset, naisilla yli 2x määrä: Britannia
Vain miehillä: Thaimaa, Kiina, Venäjä, Filippiinit, Puola, Vietnam, Brasilia, Japani, Unkari, Ukraina, Indonesia
Vain naisilla: Turkki, Italia, Alankomaat, Ranska, Marokko, Irak, Jugoslavia, Nigeria, Australia, Kreikka, Egypti, Gambia
Haittamaahanmuuton kannalta aika kylmäävää luettavaa. Etenkin kun huomioi sen, että varmaan melkoinen osa ”ranskalaisista” ja ”briteistä” on jotain muuta kuin ranskalaisia ja brittejä.


3. Taas oikeassa

Vuosi sitten marssittiin kovasti rasismia vastaan, kun suomalainen kuulapäävajakki oli potkaissut suomalaista narkkaria. Totesin jo tuolloin, että mikähän mahtaa olla lopullinen kuolinsyy. Jos liuotushoito on saatu ajoissa päälle, ei sen jälkeen yleensä kuolla niin että naps vaan, ellei tapahdu lääkärin ohjeiden vastaista itseaiheutettua kemiallista reaktiota. Ja mitäpä nyt kävikään ilmi:
– Valviran lausunnon mukaan uhrin verestä löytyneillä päihdeaineilla on todennäköisesti ollut vaikutusta kuolemaan.
Hän oli käyttänyt todistajan kuullun ystävän mukaan useita eri huumeita hoitoaikanaan ja lähtenyt sairaalasta vastoin lääkärin suositusta.
– Hänellä oli kuusi vuorokautta ennen kuolemaa aivoverenvuotoa ja vakava aivoruhje. Valviran mukaan pienikin määrä rauhoittavia aineita on voinut aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa.
Harmillista tässä on toki se, että yksi kuulapää saattaa olla tämän raportin takia vähän vähemmän aikaa kaltereiden takana.


4. Teuvo, maanteiden kuningas

Eduskunnassa sattuu ja tapahtuu taas. Hakkarainen on jälleen törttöillyt ja käynyt käsiksi kokkareiden Veera Ruohoon. Voi päätellä että Teukka todellakin menettää humalassa harkintakykynsä:
- En tiedä miten pitkä Teuvo on, mutta varmaan kymmenen senttiä lyhyempi kuin 180-senttinen Veera Ruoho.
- Veera Ruoho on poliisi
- Veera Ruoho on ollut Suomen olympiaedustajana taekwondon raskaassa sarjassa.
Jos Veera olisi päättänyt Teuvoa vähän kurmoottaa, niin eduskunnan kahvilan lattialle olisi jäänyt vain märkä läntti eikä se olisi ollut kahvia. Veera Ruoho kuitenkin sanoi, että hänelle ei tulisi mieleenkään käyttää taitojaan toista ihmistä vastaan. Tämä kyllä kuulostaa vähintäänkin oudolta. Minkä hiton takia taekwondoa sitten opetellaan ellei itsepuolustukseksi? Vähän sama kuin kestävyysjuoksija jäisi keskelle katuammuskelua siksi, ettei juoksutaitoja ole tarkoitus käyttää pakenemiseen.
Teukan tempuista on tullut julkisuuteen vähän muutakin, mm. se että hän on lähennellyt myös Päivi Räsästä. Jälleen hyvä esimerkki harkintakyvyn pettämisestä - jos tarkoitus oli päästä intiimiin kanssakäymiseen, niin Teuvo olisi todennäköisemmin onnistunut menemällä Kuopioon vonkaamaan Minna Canthin patsaalta kuin Päivi Räsäseltä. Vaan median Teuvo-mäiskintä vaimeni kummasti, kun myös Mikael Jungner kertoi Teuvon lähennelleen häntä. Tiedostavan toimittajan aivoissa iski päälle syntax error -tila: ei saatana, jos Teuvo onkin kaappihomo... eihän sitä silloin saa arvostella. Vaikka kyllä pitäisi. Nyt Teuvo on mennyt liian pitkälle, äijälle Antabus-kapselit ihon alle ja vähän äkkiä tai sitten ulos koko eduskuntaryhmästä, pitäisi Halla-ahon sanoa.


5. Paikkakunnalla on uusi sheriffi

Kun poliisin määrärahoja ja kattavuutta on jatkuvasti karsittu, niin vastaavasti yksityiset vartijafirmat ovat lisääntyneet. Nyt ollaan saapumassa seuraavalle tasolle, jossa jo julkiset toimijat järjestävät omaa lainvalvontaansa. Enontekiön kunta aikoo perustaa sheriffin viran. Paikkakunnalle kaavaillaan myös omia kodinturvajoukkoja. Koko revohka on seurausta siitä, että Enontekiön poliisi lakkautettiin. Lähin poliisi on Kittilässä. Sieltä on matkaa Enontekiön kuntakeskukseen Hettaan yli 150 km. Ajomatka Kilpisjärvelle on lähes 300 km. Sanoisin että paikalliselle lainvalvonnalle on jonkinmoinen markkinarako. Tähänkin asti Kilpisjärventie on ollut jossain märäin villiä länttä. Viimeksi siellä ajaessa ohi hurahti yhtäkkiä Saksan rekkareissa ollut Lamborghini, vauhtia oli arviolta jotain 160 km/h. Pahaa en kellekään toivo, mutta odotin kyllä mielenkiinnolla onko vähemmän runsaasta maavarastaan tunnettu Lamborghini muutaman kilometrin päästä remontin tarpeessa, siellä kun tiesin olevan semmoiset nimismiehen kiharat routavaurioina, että omallakin Hyrysysyllä piti hidastaa vauhti viiteenkymppiin. Ei ollut, joten olivat ilmeisesti ehtineet huomata töyssyt ajoissa.
Jos projekti totetutuu, saa nähdä saavatko Lapin omat pojat lainvalvonnan kuntoon. Tähän asti nyrkkisääntö on ollut se, että Suomen Laki III lakkaa olemasta voimassa Lapin rajalla, II napapiirin korkeudella ja ykkönenkin Palojoensuun kohdalla.


6. Viestikoekeskus

Viikon kotimainen ykkösuutinen on ollut Hesarin hutilyönti ja sitä seurannut selittelykamppanja. Lehti meni julkaisemaan salattuja tietoja Viestikoekeskuksen toiminnasta. Olipahan taas osoitus siitä kuinka Hesari nakkaa pitkät paskat suomalaisten turvallisuudesta. Onni onnettomuudessa on toki se, että tuskinpa tiedoissa oli mitään sellaista, mikä ei jo ollut ulkovaltojen tiedustelun tiedossa. Ei siinä ollut mitään sellaistakaan, jota minä en tiennyt enkä usko CIA:n tai FSB:n olevan sen huonompi.
Paljon enemmän vahinkoa Hesari on saanut aikaan suomalaisten turvallisuudelle onnistumalla aivopesemään suuren osan kansaa haittamaahanmuuton kannalta välinpitämättömiksi lampaiksi tai jopa sen kannattajiksi. Tosin siinäkin suunta on vankasti muuttumassa, vaikka kuinka Hesari muuta yrittää väittää. Eihän Ilja Janitskiniakaan saatu Suomeen tuomiolle. Vaikka Hesari kuinka väittää että MV on valemedia. Sivumennen sanoen, oletteko muuten koskaan nähneet Hesarin esittävän yhtään ainutta esimerkkiä MV:n väitetyistä valheista? Kieltämättä lehden uutisointi on yksipuolista, mutta mitäpä muuta amatööripohjalta ponnistavalta julkaisulta voi odottaa. Hesari on huomattavasti monipuolisempi - siellä on totuuden joukossa aika paljon disinformaatiota ja suoranaisia valheitakin.
Vaan voi olla, että Hesarin taholta tulee kohta melkoinen yllätys. Sen onneton Nyt-liite on muuttunut entistä enemmän teiniangstiaan purkavien yläastetasoisia ainekirjoituksia suoltavien toimittajien pesäpaikaksi. Saamieni tietojen mukaan on olemassa strateginen syy siihen, että kyseiset toimittajat on koottu sinne. Epäilen että samaan liittyy myös se, että Brysselin etäpäätteenä tunnettu päätoimittaja Niemi meni ansaan ja julkaisi tämän nolon viestikoekeskusjutun nyt ja komprementtoi samalla itsensä mahdottomaan asemaan. Jäämme odottamaan.


7. Vaisut bileet

Kysymys 1: Mitä tapahtui 1517?
Aivan oikein. Martti Luther naulasi teesinsä Wittenbergin tuomiokirkon oveen ja sysäsi uskonpuhdistuksen tosissaan liikkeelle.
Kysymys 2: Paljonko on 2017 – 1517?
Aivan oikein. 500.
Kysymys 3: Onko tämä juhlavuosi, joka siis on meidän valtiolliseen rakenteemme kannalta käänteentekevän tapahtuman tasaluku, mennyt huomaamatta?
Kyllä, ainakin allekirjoittaneelta.
Kysymys 4: Miksi? Miksi mediassa ei ole tätä nostettu esille lainkaan?
Öööö….


8. Näin ulkomailla

Ehkä suomalaiset eivät olekaan niin töykeitä paskiaisia kuin media meille yleensä yrittää tolkuttaa. Suomesta Italiaan muuttanut luokanopettaja kertoi vähän toisenlaisen tarinan, joka on tuttu kaikille niille, joilla on asiasta todellista kokemusta. Suomalaisia arvostetaan maailmalla luotettavina ja korkeasti koulutettuina työntekijöinä ja hämmästellään sitä, kun pomokin likaa kätensä suorittavan tason työssä. Samalla käy myös ilmi, että työtuntien vertailu ei anna kuvaa tilanteesta. Muistelen joskus nähneeni tilaston, jossa todettiin kreikkalaisten olevan EU:n ahkerimpia työntekijöitä, koska työtunteja kertyi eniten. Siinä oli tilastontekijältä jäänyt fysiikan opiskelu väliin, kun ei tiedä työn olevan tehon ja ajan tulo. Vaikka kreikkalaiset tekisivät töitä 24/7, ei se työn määrää vielä korkeaksi saa jos käytetty teho on alhainen. Suomalaisen työntekijän valtti on juuri se tehokkuus, ei se että työhön käytetään maksimaalinen aika. Tämän kun vielä saisi byrokraatit ymmärtämään.


9. Muuttokuorma

Yhdysvallat päätti siirtää Israelin suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin. Tämä tapahtui 1995. Takarajaksi muutolle annettiin 1999. Lakiin kirjattiin määräys, että presidentillä on kuitenkin oikeus olla toimeenpanematta päätöstä. Clintonilla, Bushilla ja Obamalla oli pallit hukassa. Trumpilla oli pallit ja hän toteutti päätöksen. Käytännössä tämä ei muuta juuri mitään, koska maalla on ollut konsulaatti Jerusalemissa aiemminkin ja tuskin Tel Avivin rakennus tyhjäksi jää. Käytännössä vaihdetaan paikkojen nimikyltit keskenään. Tosin ovat muslimit vähäisimmistäkin syistä mellakoineet, joten ei muuta kuin bileet pystyyn. Ahmed tuo tulitikut, Osman tähtiliput poltettavaksi, Muhammad kiviä heiteltäväksi ja Ali pellollisen kik-herneitä nenään vedettäväksi.


10. Ääni kuulumaan!

Barack Obama totesi Chicagossa pitämässään puheessa, että demokratiaa on vaalittava:
– Muuten asiat voivat romahtaa nopeasti. Olemme nähneet yhteiskuntia joissa näin on käynyt, Obama sanoo videolla.
Esimerkikseen hän otti ajan ennen Hitlerin valtaannousua todeten, että 1920- ja 30-lukujen iloisen elämän uskottiin jatkuvan ikuisesti.
– Ja sitten 60 miljoonaa ihmistä kuoli. Koko maailma vajosi kaaokseen, Obama sanoo.
– Pitää siis keskittyä – ja äänestää, hän kehottaa kuulijoitaan videolla.

Jonkun pitäisi huomauttaa Obamalle muutamasta historiallisesta perusasiasta:
1) Hitler nousi valtaan nimenomaisesti äänestämällä. 8.11.1932 pidetyissä vaaleissa NSDAP sai 33,09 % äänistä, mikä 30.1.1933 nosti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Äänestysprosentti oli 80,58, mikä olisi esimerkiksi Yhdysvalloissa ennenkuulumattoman korkea. Ja mitä natsit tekivätkään ensitöikseen valtaan päästyään? Järjestivät uudet vaalit 5.3.1933. Natsipuolueen ääniosuus oli täsmälleen sama, vaikka äänestysprosentti nousi.
2) Toisin kuin Hitlerin valtaannousu, Yhdysvaltain perustaminen ei tapahtunut demokraattisen äänestyksen seurauksena vaan kapinana. (Tunnetusti kapinoita aletaan kutsua vapaussodiksi, mikäli ne voitetaan.)
3) Iloinen 1920-30 luku? Eikö Obama ole kuullut suuresta lamakaudesta?


11. Seis lain nimessä... siis jos haluat pysähtyä

Amerikkalaispoliisi sai 20 vuoden vankeustuomion taposta. Hän oli pysäyttänyt epäillyn auton, jolloin epäilty lähti juoksemaan pakoon. Poliisi juoksi kiinni, mutta epäilty yritti paeta uudelleen. Tällöin poliisi ampui häntä selkään useita kertoja, jolloin epäilty kuoli. Poliisi selitti, että uskoi epäillyn varastaneen hänen tainnutusaseensa. Sivullisen kuvaama video osoitti, että poliisi poimi pudonneen tainnutusaseen maasta, käveli ammutun miehen luo ja vei tainnutusaseen hänen viereensä rekvisiitaksi.
En ymmärrä. Jos poliisi käskee pysähtymään ja epäilty jatkaa pakoaan, niin mitä siinä pitäisi tehdä? Antaa mennä vaan ja lähteä donitsille? Tuomio olisi pitänyt tulla enintään ylimitoitetusta voimankäytöstä. Jos jumaliste juoksee poliisia karkuun eikä tottele pysähtymiskäskyä, niin silloin on omalla vastuulla.


12. Orania

Etelä-Afrikka on tunnettu infernaalisista rikosluvuistaan. Sain kuitenkin nettivinkin kaupungista, jossa asukkaat eivät edes vaivaudu lukitsemaan autojaan tai ulko-oviaan. Siihen saattaa olla syynsä. Kaupunkiin pääsee asukkaaksi vain, jos läpäisee komitean haastattelun. Tästä huolimatta väkiluku kasvaa vuosittain 10 %. Siihenkin saattaa olla syynsä.


13. #meneither

#metoo-kampanja sai kylmää kyytiä ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapacelta. Rapace on suuresti arvostettu näyttelijäntaidoistaan. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Rapace ei ole päässyt rooleihinsa tuottajan sohvan kautta, kuten monet naisnäyttelijät. Kiistän kaikki mahdolliset väitteet siitä, että olisin toiminut Rapacen haamukirjoittajana, vaikka hänen lausuntonsa oli lähes yksi yhteen sen kanssa, mitä viime viikolla kirjoitin. Se, että Rapace ja minä lausuimme samoin, oli väistämätöntä. Asia kun on niin, että valheita on monenlaisia mutta totuuksia yleensä vain yksi.


14. Shalom

Kuulitteko uutisesta, jonka mukaan Miss Irak sai tappouhkauksia ja hänen perheensä joutui pakenemaan maasta? Ette vai. No eipä ihmekään, siitä oli vain pikku-uutinen. Kärhämä aiheutui siitä, että hän julkaisi Miss World -kilpailuissa ollessaan yhteiskuvan itsestään Miss Israelin kanssa tekstillä "Rauhaa ja rakkautta Miss Irakilta ja Miss Israelilta". Jostain syystä Miss Israel ei saanut tappouhkauksia kotimaassan, mutta kuvitelkaapa huviksenne millainen median paskamyrsky olisi noussut jos näin olisi käynyt. Toisilla on vain eri standardit kuin sivistyneillä ihmisillä, joilta on aihettakin vaatia enemmän. Harmi sinänsä irakilaisten kannalta, kun menettivät yhden maan niistä harvoista naisista jotka eivät ole niin rumia että heidät pitää verhota jätesäkkiin.


15. Vaadimme tasa-arvoa!

Taas ihmetellään sitä, miksi mies- ja naisurheilijat eivät etenkään palloilussa saa samaa palkkaa. Ammattimies Henry Laasanen tyhjensi pajatson jo melko perusteellisesti selityksellään. Todettakoon, että jos urheilussa noudatettaisiin samoja tasa-arvosääntöjä kuin normaalissa työelämässä, naisille kävisi hyvin ohraisesti. Mikä tahansa poikien B-juniorijoukkue pyyhkii lajissa kuin lajissa lattiaa naisten maajoukkueella. Silti naiset ovat joskus jopa ammattilaisia, kun taas juniorit tietenkään eivät. Yltääkseen samaan ansiotasoon kuin naisten maajoukkuepelaaja miespelaajan tulee olla taidoiltaan tähän nähden täysin ylivertainen. Mikäli normaalityöelämässä noudatettaisiin samaa palkkajakaumaa, naispuolinen perushoitaja tienaisi saman verran kuin miespuolinen ylilääkäri. Kuten Laasanen joskus taannoin esitteli Suomen pöytätennisrankingia (ei niitä fyysisimpiä lajeja), saattoi todeta Laasasen olevan Suomen ykkösnaispelaajan yläpuolella.
Käytännössä kaikissa lajeissa miesten fyysinen etumatka on niin suuri, että sitä ei millään harjoittelulla kavenneta. Yksi niistä harvoista lajeista, joissa maailman parhaat naiset pärjäävät edes kansallisen tason miesten joukossa, on kestävyysjuoksu. Viime vuonna Almaz Ayana teki sensaatiomaisen ME:n 10 000 metrillä, 29.17,45. Sillä tuloksella hän olisi ollut miesten maailmantilastossa sijalla 640.


16. Amatöörien puuhastelua

Mm. Los Angeles Lakersin fysiikkavalmentajana toiminut Marko Yrjövuori hämmästeli suomalaisten yleisurheilijoiden vammoja ja totesi, että täällä toimitaan väärällä tavalla. Olen ehdottomasti samalla kannalla. On kuitenkin huomattava, että täällä osattaisiin varmasti toimia oikeallakin tavalla, jos resursseja olisi käytössä saman verran kuin NBA-seuralla. Suurin osa harjoituksista on Suomen huipuillakin sellaisia, että valmentaja ei ole paikalla. Jos jokin paikka pettää, ei ole Yrjövuoren tasoista nivelenniksauttajaa viiden minuutin sisällä hoitamassa. Kun yleisurheilija valittelee kipeytynyttä jalkaansa, ensihoito on tietysti valmentajan suorittama hieronta ja diagnoosi, että lihaksessa ei ole mitään vikaa, nyt lääkäriin ja äkkiä. Mikä ei yleensä tarkoita samana päivänä. Kobe Bryant olisi ollut magneettikuvauksessa jo siinä vaiheessa, kun suomalainen yleisurheilija vielä naputtelee kännykkään terveyskeskuksen numeroa.
Yleisurheilijoiden valmentajat ja muut mahdolliset tukijoukot eivät ole ammattilaisia. Heiltä ei voi vaatia ammattilaisten tietotaitoa (osalla se kyllä on) eikä ennen kaikkea ammattilaisen työaikaa, useimpien pääelinkeino kun on syöminen ja valmentamisesta ei saa riittävää ruokarahaa. Ja näin sen pitääkin olla. Tämä on amatööritouhua, markkinavoimat ratkaiskoot mihin raha menee.


Pakollinen loppukevennys: Äkillisiä terveysongelmia

Akrobatia – rock’n’roll –tanssissa (mistä näitä uusia lajeja aina sikiää, onko maailmassa oikeasti noin paljon ihmisiä jotka eivät vanhoissa pärjää) on menestynyt venäläinen Katerina Tihonova. Lajin kansainvälisen liiton varapuheenjohtaja Manfred Mohab vahvisti epäilyt, joiden mukaan kyseessä olisi salanimellä kilpaileva Vladimir Putinin tytär. Myöhemmin Mohab kiisti asian ja sanoi kyseessä olleen terveysongelmista johtuva väärinkäsitys, hän oli heikon kuulonsa takia ymmärtänyt kysymyksen väärin. Hyvä että asia selvisi, etteivät Mohabin terveysongelmat pahentuneet. Voi tietysti ihmetellä, miksi tutkivat journalistit eivät tiedustelleet asiaa Tihonovalta itseltään. Onhan hän julkisuuden henkilö eli liiton toimihenkilö itsekin ja sitä paitsi siviilitöinään johtaa tutkimuskeskusta Moskovan yliopistossa.

9 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lauri Stark kirjoitti...

Noomi, son mun tyttö!

Kiistän kaikki mahdolliset väitteet siitä, että olisin toiminut Rapacen haamukirjoittajana, vaikka hänen lausuntonsa oli lähes yksi yhteen sen kanssa, mitä viime viikolla kirjoitin.

Tunnustan, se olin minä.

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan tuo tappotuomio tuli siitä että poliisi ampui selkään pakenevaa miestä ja ilmeisesti useammankerran, eikä uhkaavasti kohti juoksutta miestä, vai onko blogistin mielestä tuomio väärin tuossa tapauksessa ?

-jpt-

Nyreä kirjoitti...

"että ... lausuimme samoin, oli väistämätöntä. Asia kun on niin, että valheita on monenlaisia mutta totuuksia yleensä vain yksi"

On muuten pirun hyvin sanottu!

Yhdesta Los Angelesin kaupunginosasta lähtenyt "metoominen" saikin eduskuntaa myöten ilman ajankohtaista OIKEAA syytä suhteettoman huomion. Onneksi Viitasaarelainen sahuri ryhtyi uhrautuvasti pelastamaan muuten pannukakuksi tuomittua kampanjaa tässä juoppolallihyysäyksen luvatussa maassa.

IDA kirjoitti...

" Saamieni tietojen mukaan on olemassa strateginen syy siihen, että kyseiset toimittajat on koottu sinne."

Uskaltaako kysyä mikä? Voisiko olla niin iloisesti, että itse HS:stä ruvettaisiin rakentamaan taas oikeaa sanomalehteä?

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Jerusalem ole Israelin pääkaupunki, kun siellä on ainakin eduskunta eli knesset, valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö? Eli mitään Trumpin tunnustusta ei sinänsä olisi tarvittu.

AT kirjoitti...

Jpt:n tavoin mietityttää tuo ampuminen "useita kertoja selkään". Olisiko varoituslaukaus jalkoihin tai muu ei-tappavan voiman käyttö ollut mahdollista? (Toki näin saattoi tapahtua, uutinen ei kerro).

Anonyymi kirjoitti...

"Uskaltaako kysyä mikä? Voisiko olla niin iloisesti, että itse HS:stä ruvettaisiin rakentamaan taas oikeaa sanomalehteä?"

Netissä on huhuttu, että NYT-liite lakkautettaisiin >>> henkilöstövähennyksiä >>> mistäpä muualtakaan kuin lakkautettavasta liitteestä. :)

Mutta älä pelkää, kyllä sinne HS:ään kuplaväkeä jää vielä ihan riittävästi. ;)

Jaska Brown kirjoitti...

Korppi on oikeus: Jäljet johtivat sylttytehtaalle...

jpt: No ei ollut tuomio väärin, mutta olihan se tolkuttoman kova. Periaatteen tulisi aina olla se, että päätökset tehdään etulinjassa ja sotkut selvitetään jälkeenpäin. Jos rikollinen juoksee karkuun pysähtymiskäskystä ja varoituslaukauksesta huolimatta, ainakin ensimmäisen laukauksen tulee olla aina verovapaa.

Nyreä: Kiitoksia.

IDA: Kun kuona kerätään yhteen paikkaan, siitä on helpompi päästä eroon kerralla. En kuitenkaan ole kovin optimistinen Hesarin täyskäännöksen suhteen, mutta merkkejä jonkinasteisesta järkiintymisestä on näkynyt.

Ano 1: No onhan se, mutta pointti onkin siinä että muut valtiot eivät välttämättä tunnusta sitä.

Antti: Vaatii olympiatason pistooliampujan, että voi luottaa osuvansa juoksevaa miestä jalkoihin 10 m etäisyydeltä.

Ano 2: Kuten IDAlle totesinkin.