Kuten kaikki hyvin tietävät, kovasti on mietitty sitä yrittikö Venäjä vaikuttaa USA:n presidentinvaaleihin, oliko mahdollisella vaikutusyrityksellä jonkinmoista merkitystä ja jos oli niin mihin suuntaan. Yleisesti ollaan sillä kantilla että jos Venäjä yritti vaikuttaa niin se yritti saada Trumpia valituksi. En kyllä ymmärrä miksi. Clinton olisi ollut heikompi presidentti ja Venäjä haluaa mieluummin heikon ja ennustettavissa olevan kuin vahvan ja arvaamattomamman. Olisiko käynyt niin, että Venäjä teki vanhanaikaiset ja oli tukevinaan Trumpia kun todellisuudessa halusi Clintonia. Vähän sama mitä olin jo pitkään epäillyt ja nyt on viimein julkisuudessakin esitetty eli Kekkosen seuraajan valinta. Olihan ihan selvää että Karjalaista ei valita ja Vladimirov & toverit tämän tiesivät. Niinpä tuki Karjalaiselle oli todellisuudessa tarkoitettu ärsyttämään suomalaiset äänestämään Koivistoa.
Ei voi vielä tietää jos koskaan saadaankaan tietää mitä Venäjä halusi, Trumpin vai Clintonin eikä sitä, yrittikö se vai ei. Sen sijaan voidaan olla ihan varmoja siitä, että suomalainen vanhamedia ainakin yritti parhaansa, jotta Clinton valittaisiin. Kumma kyllä, tätä mediavaikuttamista ei pidetä lainkaan vaaleihin sekaantumisena. Ehkä sitä pidetään – ja aiheesta – surkean tehottomana verrattuna Venäjän mahdollisiin yrityksiin. Eikä suomalainen vanhamedia ole vieläkään päässyt tappiostaan yli. Niinpä Trump yritetään yhdistää mahdollisimman tehokkaasti negatiivisiin uutisiin ja uutisia yritetään kertoa piilovaikuttamisen keinoin väritettyinä.
Seurasin kahden viikon ajan Hesarin Trump-uutisointia. Yritin poimia kaikki luetuimpien uutisten listalle nousseet jutut, joissa Trump mainittiin otsikossa. Voi olla, että joku meni ohi, kun ei jouda koneen ääressä päivystämään 24/7. Mutta eiköhän suurin osa tullut listaan. Katsotaanpa miten Hesari uutisoi.
Tekninen vinkki: Melkoinen osa näistä uutisista on sellaisia, että ne on luettavissa vain incognito-tilassa, joten siirtykääpä sinne jos haluatte klikkailla. Tässä tilassa pystyy lukemaan muutaman uutisen, jonka jälkeen uusia ei enää pysty. Tällöin pitää sulkea ikkuna ja avata se uudestaan, jolloin laskuri nollautuu ja pääsee taas aloittamaan. Lievää propagandan käryä on havaittavissa myös sen takia, että yksikään Trumpia koskeva uutinen ei ollut varsinaisen maksumuurin takana, vaan kaikki olivat vähintään incognito-tilassa saatavilla.
30.10 14:45 : Trump ja oikeistomedia väittävät Hillary Clintonin toimineen Venäjän hyväksi uraanikaupoissa, tv-juontaja kysyi pari faktapohjaista kysymystä ja tuhosi valheellisen tarinan
Jutusta käy hyvin ilmi, kuinka toimittaja keskeyttää jatkuvasti haastateltavan eikä anna tämän vastata kysymyksiin. Vuoropuhelusta esitetään kymmenen haastateltavan vastausta, joista kahdeksan päättyy kolmeen pisteeseen toimittajan keskeyttäessä hänet. Mihin katosi audiatur et altera pars journalismin ohjeistuksesta?
30.10 21:09 : Silmukka Trumpin kampanjan ympärillä kiristyy – Presidentin väitteet pelkästä poliittisesta ajojahdista eivät enää ole uskottavia
Trumpin erottama kampanjapäällikkö Paul Manafort pidätettiin. Syytteinä olivat "salaliitto Yhdysvaltoja kohtaan, rahanpesu, veropetos, valehtelu". Trump totesi rikosten alkaneen jo kauan ennen kampanjaa. Artikkelissa todettiin: Syytteet eivät koske miesten toimia Trumpin kampanjassa. Eli millähän tavalla tämä sitten "kiristää silmukkaa Trumpin kampanjan ympärillä?" Tosin artikkelissa vihjaillaan tuttuun tapaan Venäjä-yhteyksistä.
31.10 6:50 : Trump ”kihisi kiukusta” katsoessaan televisiosta, kun hänen entisiä avustajiaan pidätettiin – Venäjä-tutkinnan käänne sai presidentin raivon valtaan, kertovat Valkoisen talon lähteet
Trump katsoi telkkaria eikä liiemmin tykännyt edellisestä uutisesta. Hesarin mukaan Trump ”kihisi kiukusta” ja avustajat ”joutuivat kehottamaan häntä rauhoittumaan”. No joo. Jokainen on varmaan erehtynyt joskus sanomaan suuttuneelle ihmiselle ”rauhoitu”, joten kaikki tietävät että se on vain bensaa liekkeihin. Joten siinä mielessä epäilyttää, ainakin luulisi että olisi kerrottu millaisen raivarin Donald sen jälkeen sai. Hän kuitenkin uutisen mukaan tyytyi twiittaamaan ihmetyksensä siitä, miksi Kiero-Hillarya ei tutkita. Tästä huomaa että Donald ei selvästikään vastoin toimittajien käsitystä lue Hesaria – hän olisi varmasti twiitannut jo sen epätasaisesta uutisoinnista.
1.11 11:30 : Hyvää veropäivää! Donald Trump Jr. julkaisi kuvan tyttärensä Halloween-karkeista ja sanoi ottavansa niistä sosialismin opetuksen nimissä puolet
Tämä uutinen ei koske USA:n presidenttiä, vaan hänen samannimistä poikaansa. Uutinen pääsee kuitenkin listalle siksi, että tuskin jonkun John Smithin sanomiset olisivat olleet Hesarin uutisaiheena.
Halloweenina lapset pukeutuvat kauhuteeman mukaan ja lähtevät keräämään naapuristosta karkkeja. Niin teki myös kolmivuotias Chloe Trump. Isä-Donald julkaisi Twitterissä kuvan tyttärestään karkkisaaliin kanssa varustettuna tekstillä: Otan puolet Chloen karkeista ja annan ne jollekin kakaralle, joka istui vain kotona. Ei ole koskaan liian aikaista opettaa jotain sosialismista. Hesarille kuitenkin pisteet siitä, että totesi Trumpin ”vain vitsailleen”. Tyypilliseen tapaan puolestaloukkaantujat taas totesivat, että ”kaikki lapset eivät pääse esim. vanhempien töiden takia keräämään Halloweenina karkkia.” No ihan totta. Ja aivan varmasti Jr. ei tarkoittanut tällaisia lapsia, vaan sellaisia jotka eivät vain viitsi ja odottavat saavansa kaiken valmiina. Enkä muuten yhtään ihmettele, jos Jr. olisi ottanut karkkikierrokselle mukaan naapurin lapsen, joka ei olisi muuten päässyt. Kelpo yritteliäisyyteen kun tuntuu omaa lastansakin kannustavan.
2.11 12:13 : Michelle Obama sai yleisön nauramaan Trumpia piikittelevillä Twitter-neuvoillaan
Ex-presidentin puoliso puhui Chicagossa. Uutisen mukaan hän heitti seuraavat kommentit:
”Kun sinulla on keino ilmaista itseäsi, niin et vain voi käyttää sitä millä tavalla tahansa, tiedättehän?” Obama sanoi.
”Et voi sanoa mitä tahansa sinulla on mielessäsi. Et twiittaa jokaista ajatustasi. Suuri osa mieleen juolahtavista ajatuksistasi ei ansaitse päivänvaloa”, hän jatkoi CNN:n mukaan.
Saatuaan yleisönsä nauramaan Obama lisäsi, ”ettei hän puhu kenestäkään tietystä ihmisestä, vaan yleisesti kaikista”.
Jumaliste! Meitsi taitaa nyt lähteä jenkkeihin. Jos yleisön saa nauramaan noin huonoilla jutuilla, niin sehän on kehnojen stand up –koomikkojen Eldorado.
2.11 19:00 : Green card -arvonta on vienyt satoja suomalaisia ohituskaistalla Yhdysvaltoihin – nyt Trump tahtoo romuttaa koko järjestelmän
Green card –järjestelmässä arvotaan oleskelulupia Yhdysvaltoihin hakemuksen perusteella. Arvontaan osallistuu parhaimmillaan 15 miljoonaa ihmistä vuosittain ja 50 000 saa luvan. Järjestelmässä ei ole kovin kummoisia rajoituksia, joten se perustuu pääosin sattumaan. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että noin typerä järjestelmä on ylipäätään edelleen voimassa. Nyt Trump haluaa siis romuttaa sen, mitä voi pitää järjen riemuvoittona minkä tahansa paitsi sekavan logiikan mukaan. Lopullinen niitti oli, kun äskettäin terrori-iskun New Yorkissa tehnyt uzbekki oli tullut green card –voittajana maahan. Hesarin jutussa nyyhkytellään sitä, että satoja suomalaisia maahan päästänyt järjestelmä ollaan poistamassa. Ihan mielenkiinnon vuoksi voisi pohtia sitä, mitä tapahtuu jos järjestelmää tarkennetaan maahanpääsijöiden määrän ollessa sama. Villinä arvauksena voisi heittää, että esim. uzbekkeja pääsee maahan vähemmän ja esim. suomalaisia enemmän.
3.11 9:39 : Trumpin Twitter-tili katosi, ja ihmiset hurrasivat 11 minuutin ajan – Tapaus on Twitterille äärimmäisen nolo ja herättää paljon kysymyksiä
Siis että tietokoneongelma ja äärimmäisen nolo? Kyse oli siitä, että Twitterin työntekijä sulki viimeisenä työpäivänään Trumpin tilin. Kesti kokonaista 11 minuuttia. Sananvapauden tilasta kertoo parhaiten se, kuinka tietyissä piireissä tästä sensuurista riemuittiin. Onko muuten kukaan ollut rajoittamassa vihervasemmiston sananvapautta, häh? Antaa palaa vaan, kyllä maailma puhetta vetää ja viita paskaa. Onhan Suomessakin vihapuhepoliisi, joka tuo kummasti mieleen sodanjälkeisen punaisen Valpon. Suomessa kun on tunnetusti erittäin hyvä tilanne mielipiteenvapauden suhteen – kyllä täällä saa julkaista miten typeriä mielipiteitä tahansa. Faktavapauden kanssa on vähän huonommin, kuten monet poliittisesti epäkorrekteja tosiasioita ilmaisseet ovat lompakossaan tunteneet käräjäoikeuden päätöksen jäljiltä.
4.11 15:18 Pohjois-Korea sieppasi 1970- ja 1980-luvuilla ainakin toistakymmentä japanilaista – nyt omaiset toivovat Trumpin vierailusta apua tietämättömyyden tuskaan
Pohjois-Korea sieppasi vuosikymmeniä sitten useita japanilaisia lähinnä vakoojille kieltä ja kulttuuria opettamaan. Suuren osan kohtalo on edelleen epäselvä. Trumpiin uutinen liittyi siten, että toivottiin Trumpin Japanin-matkansa aikana selvittelevän asiaa. Voisikohan epätoivoisempia odotuksia vielä ladata? Miten olisi syöpälääke ja fuusioreaktori, joita Trump ei ole vielä saanut hahmoteltua?
5.11 0:50 : Uutuuskirja: Kumpikaan entinen presidentti Bush ei äänestänyt Trumpia USA:n presidentiksi – ”Häneltä puuttuu nöyryyttä ja tarvittavaa ymmärrystä”
Nytkö sitten suomalaisen vanhamedian mielestä etenkin tuplawee Puska osaa tehdä järkeviä päätöksiä? Muistelisin että kahdeksan vuoden pressakauden aikana miestä lyötiin Hesarissa (tuolloin olin vielä tilaaja) kuin vierasta sikaa. Miestä pidettiin niin tyhmänä, ettei osaisi kaataa kusta pois saappaasta vaikka neuvottaisiin lukemaan pohjaan kirjoitetut ohjeet. No, nyt on siis löytynyt vielä joku tyhmempi päätellen siitä, että Hesarin mielestä häntä tyhmänä pitänyt tuplawee kelpaa malliksi.
5.11 15:01 : Donald Trump päätyi ”yllättäen” golfkentälle Japanin-vierailullaan ja julkaisi videon swingistään – saa kritiikkiä rikotusta lupauksesta ja lyöntitekniikasta
Kaikkien muiden kauheuksiensa ohella Trump pelaa myös golfia. Mikä onkin luonnonvastainen peli sinänsä – yrittää nyt saada pallot reikään ja pitää maila ulkopuolella. Mutta kun Trump oli kritisoinut Obamaa golfinpeluusta ja todennut, että itsellään ei ole presidenttinä aikaa golfille. Ja nyt hän meni sitten pelaamaan, ettäs kehtasi! Ja sitä paitsi Trump väärentää golftuloksiaan eikä osaa edes kunnon swingiä.
5.11 21:01 : Yle: Paratiisin paperit -tietovuoto paljastaa uutta tietoa Trumpin ministerin liikesuhteista Putinin lähipiiriin – mukana kuviossa myös suomalais-venäläinen miljardööri Gennadi Timtšenko
Trumpin hallituksen kauppaministeri Wilbur Ross omistaa osan yhtiöstä, joka on käynyt kauppaa Venäjälle Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvien tahojen kanssa.
Wau! Miljardööri omistaa siivun firmasta, joka on käynyt kauppaa Venäjälle! Siinäpä uutinen.
6.11 21:53 : Nainen näytti keskisormea Trumpin autosaattueelle ja sai potkut – Valkoisen talon valokuvaaja kuvaili uhmakasta pyöräilijää ”erityisen sinnikkääksi”
Trumpin saattue ohitti pyöräilevän naisen, joka näytti keskaria. Tästä olisi tuskin seurannut mitään. Virhe tuli siinä, että nainen laittoi kuvan Facebookin ja Twitterin profiilikuvakseen. Piakkoin firman pomot pyysivät hänet puhutteluun ja antoivat potkut. Perusteluna oli hävyttömän kuvan käyttö profiilikuvana, mikä oli omiaan vahingoittamaan firman etuja.
Rangaistus oli kaiken järjen mukaan pahasti ylimitoitettu siitä huolimatta, että jenkeissä keskarin näyttäminen on pari kertaluokkaa isompi törkeys kuin Suomessa. Varmasti monet ovat sillä kannalla, että nainen toimi asiallisesti ja Trump sai keskarilla sen mitä ansaitsi. Vaan miettikääpäs itse, jos Suomessa joku markkinointi- ja viestintävastaava näyttäisi keskaria Niinistölle ja laittaisi sen profiilikuvakseen. Kyse on valtionpäämiesinstituutiosta, ei henkilöstä.
8.11 13:23 : Amerikkalaiskysely: Trump voittaisi taas Clintonin, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt
Sekä Trumpin että Clintonin kannatus on laskenut, mutta Clintonin selvästi enemmän. Ennen vaaleja tehdyissä mielipidemittauksissa demokraateista sanoi Clintonia äänestävänsä 84 prosenttia, nyt häntä äänestäisi vain 72 prosenttia. Republikaanien ja Trumpin kohdalla vastaavat lukemat olivat 89 ja 84 prosenttia. Muistatteko muuten ennen vaaleja, kuinka suomalaisessa vanhamediassa nostettiin jatkuvasti esiin sitä, kuinka osa republikaaneista oli tyytymättömiä Trumpiin? Tämä oli siis 11 prosentin osuus, kun Clintoniin tyytymättömiä demokraatteja oli 16 prosenttia eli selvästi enemmän. Heistä ei vain juuri koskaan kuultu.
Itse uutinen oli asiallinen ja sen asiasisältöön viitataan tämän kirjoituksen lopussa suulla suuremmalla eli Scott Adamsia lainaten.
10.11 0:12 : Trumpin entinen turvallisuuspäällikkö: Venäläinen tarjosi naisia hotellihuoneeseen, Trump nauroi
Julkisuudessa on esiintynyt väitteitä, että Donald olisi 2013 Moskovan reissullaan saanut muutakin kuin lämmintä kättä. Vaikka Donald olikin nuorempana naistenmies, niin tällä kertaa silloinen turvallisuuspäällikkö kertoi miehen vain nauraneen. Ilmeisesti nykyään melaa saa vain Melania.
10.11 11:46 : Kiina pokkuroi Trumpin pyörryksiin ja lähetti hänet tyytyväisenä liki tyhjin käsin kotiin – Osa tehdyistä kauppasopimuksista tuskin koskaan toteutuu
Trump mainosti tehneensä yli 200 miljardin taalan edestä sopimuksia Kiinan kiertueellaan. No, jos melkoinen osa sopimuksista on ns. aiesopimuksia niin onhan selvää että niistä toteutuu vain osa. Sen sijaan uutisessa jätettiin joko ymmärryksen puutteessa tai tarkoituksella (veikkaan ymmärrystä) kertomatta, että varsin usein käy niin, että liikekumppanusten välinen aiesopimus johtaa aivan uuteen sopimukseen.
10.11 17:17 : Trumpin uusi ympäristöneuvonantaja epäilee ilmastonmuutosta – ”Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta”, hän myönsi senaatin kuulemisessa
Kaiken muun pahan lisäksi Trump kehtasi nimittää ympäristöneuvonantajakseen ilmastonmuutosskeptikon. No okei, onhan typerää väittää että ihminen ei vaikuttaisi ilmastoon. Vaikutus on päivänselvää, ei sen selvittääkseen tarvitse muuta kuin verrata kaupungin säätilaa maaseudun säätilaan. Vaan tuo ilmastonmuutoksen vaikutus tuppaa tietysti epäilyttämään sellaista, joka on riittävän hyvämuistinen eikä ole unohtanut että 1970-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa happosateisiin ja 1990-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa otsonikatoon. Ja loppujen lopuksi ympäristön kannalta ainoa todellinen uhka on kehitysmaiden tolkuton väestöräjähdys. Jos Intiankin väentiheys olisi sama kuin Suomen, voisi jokainen intialainen kuluttaa huolettomasti saman verran kuin suomalainen (vaikka lämpimän ilmaston takia vähempikin riittäisi suomalaisen keskivertoelintason saavuttamiseen) eikä olisi mitään huolta saastepilvistä.
11.11 7:58 : WSJ: Trumpin entistä neuvonantajaa epäillään osallisuudesta suunnitelmaan siepata Fethullah Gülen – Erdoğania vastustava muslimisaarnaaja olisi lennätetty vangiksi Turkkiin
Turkki vaatii saarnaajaa luovutettavaksi. USA kieltäytyy. Mutta asiaa ehkä harkitaan. Tässä tärkeintä on saada jotenkin liitettyä Trump mukaan.
11.11 18:34 : Trump: Loukkaantuneen oloinen Putin kiisti taas sekaantuneensa Yhdysvaltain vaaleihin – ”Aina kun hän näkee minut, hän sanoo, ettei tehnyt sitä”
Trump ja Putin lopulta tapasivat toisensa lyhyesti Vietnamissa pitkän piirileikin jälkeen. Tämä olikin miesten ensitapaaminen sitten viimekesäisen, vanhamedialta piilossa pysyneen Hömpstedin huippukokouksen. Onneksi vaihtoehtomedia sentään kävi raportoimassa aiheesta. Tälläkin kertaa kyseessä oli ykkösluokan tapaaminen, sillä akat oli jätetty pois matkasta.
***********************************
Dilbert-sarjakuvan piirtäjä Scott Adams ennusti Donald Trumpin nousun USA:n presidentiksi jo kauan ennen kuin häntä pidettiin edes jonkinlaisena mahdollisuutena edes republikaanien esivaaleissa. Trumpin tultua valituksi Adams ennusti, miten suhtautuminen häneen tulee kehittymään. Kuukausi sitten hän tarkasteli, kuinka ennuste on pitänyt paikkansa. Mielenkiintoisimmaksi seikaksi hän nosti sen tosiasian, että Trumpin kannatusluvut ovat laskeneet, mutta luottamus häneen on suuri. Toisin ja yksinkertaisemmin sanottuna kansalaiset eivät pidä hänen toimistaan pikkuasioissa, mutta uskovat hänen saavan isot asiat hoidettua. Adams toteaa, että jos uusintavaalit järjestettäisiin nyt, Trump voittaisi suurella marginaalilla riippumatta siitä, kuka häntä vastaan asettuisi.
Ennen virkaanastujaisia Adams ennusti median toimivan seuraavan draaman kaaren mukaisesti:
Kevät 2017: “Trump on Hitler!”
Kesä 2017: “Okei, Trump ei ole Hitler. Mutta hän on epäpätevä!”
Vuoden 2017 lopussa: ”Paskat. Hän on tehokas. Mutta me emme pidä siitä.”
Toistaiseksi mennään käsikirjoituksen mukaan. Odottelemme mitä Adams sanoo seuraavan vuoden kehityksestä, niin tiedetäänpä etukäteen.
P.S. Adams julkaisi eilen tekstin, jossa hän arvioi Trumpin onnistumista kansalaisten etukäteen tärkeimpinä pitämissä asioissa.
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
10 kommenttia:
Melkoisen pläjäyksen on valtamedia parissa viikossa saanut aikaiseksi ja varmaan osa jäi huomaamattakin. Olettaisin, ettei edes suomalainen journalisti ole niin typerä että hän uskoisi saavansa kiukuttelullaan Yhdysvaltain presidentinvaalit peruttua. Näin ollen tuo viesti on tarkoitettu tavallisille suomalaisille valtamedian lukijoille pohja-ajatuksena ”älkää nyt helvatun plebeijit vaan haaveilko Trump-tyylistä ilmiötä – esim. Halla-aho-ilmiötä Suomeen”.
Luin juuri James Pattersonin kirjan Filthy Rich, joka kertoo Jeffrey Epsteinista. Pedon kolttosia ja ystäväpiiriä löytyy netistä, esim.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3589628/Report-Bill-Clinton-jumped-aboard-disgraced-sex-offender-Jeffrey-Epstein-s-Lolita-Express-plane-junkets-26-TIMES-just-three-years.html
Clintonien säätiö on tutkinnan alla, hyvä niin. Jostain luin, että Hillerikin olisi joskus ollut mukana Lolita Expressin kimppakivalennolla.
Presidentti Trump tunsi myös Epsteinin, mutta ei käynyt Lolita Pikapanoreissuilla, ks:
https://news.vice.com/article/the-salacious-ammo-even-donald-trump-wont-use-in-a-fight-against-hillary-clinton-bill-clinton
Että olisi se ollut hienoa saada Clintonin tallista kunnon tamma hillotolppia nuolemaan.
Tuhkakin on seurannut Trumpin tekemisiä viestimistä (tai joutunut seuraamaan kun ne puhuvat hänestä aina) Jos Trump ei miellytä, 2020 vaaleissa voi Amerikkalaiset äänestää jotain toista. Tosin Tuhka alkaa epäillä että tällä menolla Trump tulee valituksi uudelleen, luulisi että siinä vaiheessa porukka alkaa tajuta että Trumpin hakaamisella saa vain särjettyä omat kätensä.
Tuhka ei ollut innostunut Trumpista saati Clintonista, olisi luultavasti äänestänyt kolmatta ehdokasta. Mutta Tuhkalla ei ole äänestysoikeutta USAssa.
Mutta hassu juttu on tapahtunut, mitä enemmän viestimet ovat Suomessa haukkuneet Trumpia, Tuhka alkaa kallistua sille kannalle, että ehkä se voisi olla kohtalinen tyyppi. Kukaan ei pidä siitä, mutta ehkä se saa jotain aikaan. Tuhka ainakin toivoisi niin.
Tuhka toivottaa Trumpille onnea hommman hoidossa, vietimien kannattaisi muuttaa taktiikkaa tätä menoa se saattaa oikeasti tulla valituksi uudestaan.
Kiitos - parasta blogimaailman tarjontaa. Hyvin taustoitettu ja rikasta kielenkäyttöä.
Mitäpä olet mieltä, jos keräämme 2-6 blogistia ja ostamme Hesarin tunnukset ja jaetaan ne keskenämme?
#MeToo -kampanja kerää feminatsien hourailuille kuulijoita, ja olin näkevinäni Pravdassa uutisen, jonka mukaan jo kuusi naista on ilmoittanut George Bushin kähmineen heitä. Voi hyvin olla, en tiedä. Kysymys kuuluu, miksi Pravda ei kerro, minkä takia koko liberaali eliitti antoi tukensa presidentti Clintonille loppuun asti ja vielä sen jälkeenkin, vaikka Bill Clinton tiedettiin varsinaiseksi seksiaddiktiksi?
Mitä Venäjän mahdollisiin touhuiluihin jenkkien vaaleissa tulee, kirjoitti keisari ystäväpiirilleen taannoin näin:
On hyvä huomata, mikä on Venäjän intressi näissä kuvioissa. Se ei suinkaan ole jonkin yhden agendan ajaminen (ns. Putin-kortti), vaan heidän pääasiallinen tavoitteensa näyttää olevan riidan kylväminen kilpailevien valtioiden politiikkaan. Alle linkatusta WSJ:n jutusta käy hyvin ilmi, miten venäläiset ovat aktiivisesti toimineet rintamalinjojen molemmilla puolilla - tarkoituksenaan lisätä keskustelun polarisoitumista. Tämä on linjassa vuonna 2015 julkaistun Venäjän sotilasdoktriinin kanssa, jossa todetaan yhden tärkeimmistä Venäjän Federaation tehtävistä rauhan aikana olevan "mahdollisten sotilaallisten vaarojen ja sotilaallisten uhkien neutralisointi poliittisilla, diplomaattisilla ja muilla ei-sotilaallisilla keinoilla." (Doktriinin kohta 21b).
Niinpä ei ole lainkaan poissuljettua, etteikö Venäjä olisi myös tässä kohtaa toiminut monella rintamalla. Heidän tavoitteensa ei näytä olleen saada jokin tietty henkilö Jenkkien presidentiksi, vaan mahdollisimman suuret sisäpoliittiset kiistat, jotka pahimmillaan halvaannuttavat hallinnon toimintaa. Näin he katsovat lisäävänsä omaa turvallisuuttaan, heikentämällä vastustajaansa. Tavoitteeseensa se on jo aika hyvin päässytkin, uutisotsikoinnista päätellen.
https://www.wsj.com/articles/russian-backed-facebook-accounts-organized-events-on-all-sides-of-polarizing-issues-1509355801?mod=e2tw
Yrjöperskeles: Niin joo tuo + se katkeruus Trumpista = kirjoitusten sävy.
Veijo Hoikka: Kyllähän tuossa asemassa tavaraa on tarjolla enemmän kuin jaksaa käyttää.
Tuhka: Ennustin Trumpista tulevan USA:lle paras presidentti sitten Reaganin, mutta olen kyllä ollut lievästi pettynyt siitä, että vaikka onkin yhä muiden edellä, on silti aika kaukana Reaganista.
Kumitonttu: Joo, tuo alkaa muistuttaa jo joukkohysteriaa. Uusin pohjanoteeraus oli juttu siitä, kun Demi Moore oli 19-vuotiaana pussannut 15-vuotiasta kanssanäyttelijäänsä. Jumaliste, jos minua olisi 15-vuotiaana pussannut 19-vuotias Demi Mooren näköinen muija, niin jortikka olisi seissyt kaksi viikkoa.
Ohnon keisari: Joskus tekee mieli potkia itseään perseelle kun ei ole tajunnut noin ilmiselvää asiaa. Just noin, toissijaista kuka on pressa, ensisijaista on hajaannus.
Silloin kun Demi Moore oli 19-vuotias, olin itse 15-vuotias. :)
Valitettavasti vain en Demin suutelon kohteena. :(
Jouduin tyytymään vanhempiin naisiin. :D
Innokas Oppilas: Kai muistat nyt sitten itkeä kovaa kohtaloasi iltapäivälehdissä... Siskonmies totesi tuossa jokin aika sitten, että kun hän oli 15, niin eipä sitä paljon muuta toivonut kuin että tulisi se naapurin kolmikymppinen eronnut rouva ja käyttäisi seksuaalisesti hyväkseen.
Jaa ettei Trumpilla suosio riitä?
http://www.breitbart.com/london/2017/11/20/trump-establishment-merkel-macron/
Nuori hurmuri MagRon aikoi hypätä satulasta suoraan Euroopan valtiaaksi, mutta Mustan Enkelin siipivamman aiheuttama mahalasku viivyttänee rytkyä ( http://www.breitbart.com/london/2017/11/20/trump-establishment-merkel-macron/ ). MagRon on aina löytänyt lämpimän turvapaikan kypsemmän naisen kainalosta, että onnea vaan!
Kumpaa muuten syytetään harrasmentista?
Olen ihmetellyt miksi Merkel kutsuu juutalaisten pahimmat viholliset Saksaan. Nyt luulen keksineeni: Merkel on päättänyt viedä loppuun sen minkä Hitler aloitti, mutta teettää hommat ajan tavan mukaan alihankkijalla.
Lähetä kommentti