Uusinta: Kaikkea se saksalainen keksii

Lukijalle: Muistellaanpa tällä kertaa, millaisia individualisteja löytyi jopa kurinalaisesta Saksan armeijan kenraalikunnasta:

Henkilöhistorioista kiinnostuneena sain ajatuksen kirjoittaa viikkojutun toisen maailmansodan omituisimmista kenraaleista. Kävi kuitenkin niin, että pohdittuani listalle tulevia nimiä huomasin sen turhan saksalaispainotteiseksi, sieltä kun tuntui näitä elämää suurempia tapauksia löytyvän enemmän kuin Heimat-tarpeiksi. Niinpä päätin jakaa jutun kahteen osaan, sakemannit ja muu maailma. Jälkimmäinen osa ilmestyy - jos ilmestyy - joskus hamassa tulevaisuudessa.

Listalle päässeillä kenraaleilla on ainakin yksi hyvin erikoislaatuinen piirre, yleensä useampiakin. Pääsyvaatimuksena ovat omat saavutukset, sattumanvaraisuus ei riitä. Vaikka mieli teki kyllä sisällyttää mukaan eräs niistä 27 miehestä, jotka saivat ritariristin neljä kertaa eli ristiin kiinnitettiin tammenlehvä, miekat ja timantit: kenraaliluutnantti Hyazinth Graf Strachwitz von Groß-Zauche und Camminetz. Sanotaan, ettei nimi miestä pahenna, mutta sananlaskun laatija ei ilmeisesti ollut tavannut kreivi Strachwitz von Groß-Zauche und Camminetzia, jonka etunimeksi huumorintajuiset vanhemmat olivat siis valinneet Hyazinth. Mitä vikaa Fritzissä olisi ollut?

10. Maahanlaskujoukkojen ässä
Kurt Student valmistui jalkaväenluutnantiksi 1911 ja kaksi vuotta palveltuaan hakeutui uuteen puolustushaaraan lentäjäksi. Ensimmäisessä maailmansodassa hän komensi hävittäjälaivuetta vuoteen 1917 ja haavoittumiseensa asti saavuttaen kuusi ilmavoittoa. Versailles’in rauhan jälkeen Saksalta kiellettiin ilmavoimat, mutta purjelentokoneet pysyivät sallittuina. Student yritti asetutkimukseen ja –kehitykseen komennettuna pitää yllä tietotaitoa. Saksa ja Neuvostoliitto, kaksi hylkiövaltiota, tekivät Rapallon sopimuksen nimissä yhteistyötä. Myös Student matkusti Neuvostoliittoon, jossa hän seurasi maahanlaskuharjoituksia. Luftwaffen tultua uudelleen perustetuksi hänet siirrettiin sinne. 1938 entisestä hävittäjä-ässästä tuli Saksan ensimmäisen maahanlaskudivisioonan komentaja. Länteen suoritetussa hyökkäyksessä 1940 joukot osoittivat tehokkuutensa kuuluisassa Eben-Emaelin maahanlaskussa. Laskuvarjo- ja maahanlaskujoukkojen todellinen testi tuli kuitenkin vuotta myöhemmin Kreetan valtauksessa, jota Student komensi. Rajujen taistelujen jälkeen saari vallattiin, mutta Student kutsui siitä lähtien Kreetaa saksalaisten laskuvarjojääkärien haudaksi. Yksi haavoittuneista oli entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Max Schmeling. Tämän taistelun jälkeen Saksan maahanlaskujoukot eivät olleet koskaan entisellään eikä niitä enää käytetty suurimittakaavaisissa operaatioissa varsinaisessa tarkoituksessaan. Sodan jälkeen hän joutui syytteeseen sotavankien ampumisesta ja sai viiden vuoden vankeustuomion.

9. Panssari-Meyer
Lempinimeään mies ei saanut panssarivaunuista, vaan jo kauan ennen sotaa. Alemmasta sosiaaliluokasta lähtöisin ollut Kurt Meyer värväytyi poliisikouluun, jossa opiskellessaan hän putosi talon katolta. Lopputulos oli noin 20 luunmurtumaa ja ennustettu kuolema. Toisin kävi, mies toipui ennalleen ja kurssikaverit nimesivät hänet Panzer-Meyeriksi. Parikymppisenä hän liittyi SS:ään, jossa uranousu oli nopea. Kesällä 1943 Hitler päätti perustaa uuden SS-divisioonan Hitlerjugendin 17-vuotiaista vapaaehtoisista. Vasta 32-vuotias eversti Meyer valittiin yhdeksi rykmentinkomentajaksi. 12. SS-divisioona Hitlerjugend sijoitettiin koulutuksensa päätyttyä Ranskaan, jossa se sai tulikasteensa Normandian maihinnousussa. Divisioonan komentaja kaatui 14. kesäkuuta, jolloin Meyer arvossa seuraavana upseerina otti komennon. 33-vuotiaana hän oli Saksan nuorin divisioonankomentaja koko sodan aikana. Rajujen taistelujen jälkeen Meyerille myönnettiin kolmannen kerran ritariristi eli tammenlehvän lisäksi miekat ristiin. Hän haavoittui 6. syyskuuta, jäi belgialaisten partisaanien vangiksi ja luovutettiin amerikkalaisille. Saksalaiset luulivat hänen kaatuneen ja ylensivät kenraalimajuriksi kuoleman jälkeen. Sodan päätyttyä Meyer tuomittiin sotarikoksista kuolemaan. Aluksi hän hyväksyi tuomion, mutta vaimo ja puolustusasianajaja saivat hänet suostuteltua armonanomukseen. Tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi, josta hänet armahdettiin 1954.

8. Wehrmachtista NATO:oon
17-vuotias Hans Speidel liittyi Keisarillisen Saksan armeijaan pian ensimmäisen maailmansodan puhjettua ja yleni upseeriksi. Toiseen maailmansotaan hän lähti everstiluutnanttina ja selvisi sieltä ulos kenraalimajurina. Ei mikään turha suoritus jäädä eloon, koska mies oli Erwin Rommelin esikuntapäällikkö ja mukana Hitlerin vastaisessa salaliitossa. Itse asiassa ainoa sisäpiiriläinen, jota ei teloitettu. Kuulusteluissa Speidel piti pokkansa eikä myöntänyt mitään eikä pettänyt ketään. Loppusodan hän kylläkin vietti vankilassa aina siihen asti, kunnes pakeni juuri ennen sodan loppua ja säästi ehkä siksi henkiriepunsa. Sodan jälkeen hän vietti jonkin aikaa nykyhistorian professorina ja liittyi Bundeswehriin sen perustamisen yhteydessä. 1957 hänestä tuli ensimmäisenä saksalaisena NATO:n Euroopan joukkojen ylipäällikkö.

7. Eläkevaari
Paul Hausser jäi eläkkeelle Wehrmachtista 1932 täysin palvelleena 51-vuotiaana kenraaliluutnanttina. Hitlerin tultua valtaan SS-joukot laajennettiin hänen henkilökohtaiseksi armeijakseen. Korkeimmista upseereista oli kuitenkin pulaa, joten nationalistiseen toimintaan eläkkeellä ryhtynyt Hausser pyydettiin uudelleen palvelukseen SS-kenraalina. Tarkoituksena oli luultavasti vain auttaa SS:n sotilaallisen toiminnan käynnistämisessä ja vetäytyä uudelleen kiikkustuoliin, mutta sodan syttyminen muutti suunnitelmat. Hausser osallistui sotaan ensin divisioonankomentajana, sitten armeijakunnan ja lopulta kokonaisen armeijan komentajana. Sodan loppuessa "Papa" Hausser oli 64-vuotias SS:n kenraalieversti eli Oberstgruppenführer. Teräsvaari jaksoi vielä pitkään ja kuoli vasta 92-vuotiaana.

6. Kasakkakenraali
Helmuth von Pannwitz syntyi Preussissa 1898 aivan Venäjän rajalla ja meni aatelissuvun perinteiden mukaisesti kadettikouluun 12-vuotiaana. Ensimmäisen maailmansodan veteraani muutti 1926 Puolaan, jossa hän työskenteli mm. prinsessa Radziwillin tilanhoitajana. 1934 hänet kutsuttiin takaisin Saksaan asepalvelukseen ratsuväessä. Toisen maailmansodan aikana von Pannwitz organisoi venäläisistä kasakoista vapaaehtoisjoukon, josta tuli 1942 1. Kasakkadivisioona ja 1945 Kasakkaratsuväkiarmeijakunta. Kenraaliluutnantti von Pannwitz oli erittäin suosittu joukkojensa keskuudessa pukeutuen täyteen kasakkaunivormuun. Saadessaan Hitleriltä tammenlehvän ritariristiinsä hän toi julki mielipiteensä, jonka mukaan slaavien pitäminen ali-ihmisinä oli virhe. Kasakat valitsivat von Pannwitzin ei ainoastaan atamaanikseen, vaan kenttäatamaaniksi; arvo joka oli perinteisesti varattu vain tsaarille. Sodan jälkeen lähes kaikki saksalaisten palvelukseen siirtyneet kasakat luovutettiin Neuvostoliittoon ja teloitettiin. Sama kohtalo oli Saksan kansalaisuudestaan huolimatta von Pannwitzilla, joka tuomittiin Jugoslaviassa tehdyistä sotarikoksista. Syyte oli tekaistu, koska von Pannwitz oli komennollaan tehnyt selväksi, että siviileihin kohdistuneista murhista ja raiskauksista olisi hänen joukoissaan vain yksi rangaistus, teloitus. Venäjä rehabilioi von Pannwitzin 1996, mutta kumosi rehabiliaation 2001.

5. Osapäiväjuutalainen
Toisen maailmansodan pisimmän risteilyn teki saksalainen apuristeilijä Atlantis. Se purjehti merelle 31.3.1940 kaapparialukseksi. Matka vei Grönlanninsalmen kautta Etelä-Atlantille, sieltä Intian valtamerelle ja aina Sumatralle asti. Matkan varrella laiva upotti ja kaappasi useita vihollisen kauppalaivoja. Joulua alus vietti Ranskalle kuuluneella asumattomalla Kerguelenin saarella - varmasti eteläisin Saksan "miehittämä" alue toisessa maailmansodassa. Sieltä alus palasi Atlantille. 22. marraskuuta 1941 - siis yli puolentoista vuoden yhtäjaksoisen purjehduksen jälkeen - Atlantis antoi täydennystä saksalaiselle sukellusveneelle, mutta joutui vihollisristeilijän yllättämäksi ja upposi tulituksessa. Atlantiksen päällikkönä toimi kommodori Bernhard Rogge, joka selvisi miehistöineen monien vaiheiden jälkeen takaisin Saksaan aivan vuoden lopussa. Rogge yleni sodan loppuun mennessä vara-amiraaliksi, vaikka Saksan pintalaivaston menetettyä merkitystään ei enää merelle lähtenytkään. Erikoisen sivujuonteen asialle antaa se, että yksi hänen isovanhemmistaan oli juutalainen, joten Rogge oli Nürnbergin rotulakien alainen ja tarvitsi erikoisluvan, jolla hänen sukutaustansa jätettiin huomioitta. Ei kuitenkaan ainutlaatuinen tapaus - Luftwaffessa palvelivat puolijuutalainen kenraali Helmut Wilberg ja puolijuutalainen sotamarsalkka Erhard Milch ja Saksan viimeistä rintamalinjaa Oderilla komentaneen Gotthard Heinricin vaimo oli puolijuutalainen.

4. Neljäntoista osuman mies
Kenraaliluutnantti Theodor Tolsdorff oli yksi niistä 27 miehestä, jotka saivat ritariristin neljästi eli tammenlehvän, miekkojen ja timanttien kanssa. Vain yksi ainoa sotilas - Hans-Ulrich Rudel - sai ritariristin viidesti eli kullatulla tammenlehvällä. Tolsdorff aloitti sodan niukasti alle kolmikymppisenä komppanianpäällikkönä. Sodan päättyessä hän oli 35-vuotias panssariarmeijakunnan komentaja. Hänen piittaamattomuutensa henkilökohtaisesta ja alaistensa välittömästä turvallisuudesta ansaitsi hänelle liikanimen Hullu-Tolsdorff ja neljätoista haavoittumista. Tolsdorff päätti sodan tyylillä 8. toukokuuta 1945 ajamalla autosaattueessa Berchtesgadeniin antautumaan amerikkalaisen 101. maahanlaskudivisioonan 506. rykmentin E-komppanialle (Taistelutoverit, anyone?). Hän odotti valtiomiehen kohtelua ja saavansa vankileirille mukaan henkilökohtaisen hovinsa lukuisista tyttöystävistä lähtien. Toisin kävi, elo oli yhtä ankeaa kuin muillakin. Sodan jälkeen hän työskenteli toistakymmentä vuotta kuorma-autokuskina ja raksamiehenä ennen kuin pääsi paremmin palkattuihin hommiin asfalttifirman osastopäälliköksi. Tolsdorffin onni loppui 1978, jolloin hän sai onnettomuudessa kallonmurtuman ja kuoli vammoihinsa.

3. Arjalainen ihanneatleetti
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan armeija supistettiin minimivahvuuteensa, mutta uusien upseereiden tarve kuitenkin tunnustettiin. Vuonna 1922 jalkaväenluutnantiksi valmistui 21-vuotias Hellmuth Stieff. Ura eteni nopeasti ja Stieff sai 1938 siirron yleisesikuntaan, jossa hänestä tuli organisaatiopäällikkö 1942 nuorena everstinä. Organisointikyvykkyyden lisäksi esikuntaportaissa pysymiseen komentotehtävien sijaan saattoi vaikuttaa koosta johtuva lievä uskottavuuden puute. En löytänyt mistään tietoa hänen pituudestaan, mutta valokuvista arvioiden hän oli luultavasti alle 160-senttinen. Eräästä kuvasta esimerkiksi käy ilmi, että Hitler on häntä lähes päätä pidempi. Hitler, jota häntäkään ei voi hujoppina pitää, inhosi Stieffiä ja kutsui häntä "myrkylliseksi pikku kääpiöksi". Inhoon olikin aihetta, sillä Stieff oli yksi salaliittolaisista. Hänen piti räjäyttää Hitler taivaan tuuliin 7. heinäkuuta 1944 uusien univormujen esittelytilaisuudessa, mutta hän jänisti viime hetkellä. von Stauffenbergin attentaattiyrityksen jälkeen kenraalimajuri Stieff pidätettiin pikaisesti ja teloitettiin pari viikkoa myöhemmin.

2. Tuplasotavanki
Elokuussa 1918 22-vuotias saksalaisluutnantti Hans Cramer jäi brittien sotavangiksi. Vapauduttuaan sodan päätyttyä hän jäi armeijan palvelukseen ja ylennettiin vuonna 1939 everstiluutnantiksi. Toisessa maailmansodassa hän taisteli panssarijoukoissa Puolassa, Afrikassa ja yleisesikunnassa. Nopeasti kenraaliluutnantiksi ylennyt mies siirrettiin välillä reserviin, mutta kutsuttiin uudelleen palvelukseen Afrika-Korpsin panssarikenraaliksi ylennettynä. Saksalaisten viimeisen Afrikan sillanpääaseman antautuessa toukokuussa 1943 hän joutui toistamiseen brittien sotavangiksi. Sitten seurasi uskomaton episodi. Cramer kärsi pahasta astmasta ja hänet katsottiin sotapalvelukseen kelpaamattomaksi. Punainen Risti järjesti sota-aikana invalidisotavankien vaihtoa ja Cramer päätettiin kotiuttaa. Matkan varrella hän joutui huijauksen kohteeksi. Liittoutuneet koettivat - onnistuneesti - saada saksalaiset uskomaan, että he valmistelevat maihinnousua Calaisiin eikä Normandiaan. Kokonaisia valearmeijoita perustettiin hämäysoperaation merkeissä. Cramerin annettiin matkalla nähdä 21. armeijaryhmän valmistautumista maihinnousuun, mutta hänelle kerrottiin hänen olevan eri puolella Englantia kuin todellisuudessa. Väitetään hänen jopa lounastaneen haamuarmeijan komentajaksi nimetyn kenraali Pattonin kanssa. Kotimaahan palattuaan hän raportoi havaintonsa, joten ei ihmekään että saksalaiset uskoivat jopa maihinnousun tapahduttua kyseessä olevan hämäys. "Sotapalvelukseen kelpaamaton" Cramer nimitettiin uuteen tehtävään, mutta heinäkuun 20. päivän attentaatin jälkeen hän joutui entisenä sotavankina epäiltyjen listoille. Muutaman kuukauden vankeuden jälkeen hänet erotettiin armeijasta ja pidettiin kotiarestissa sodan loppuun asti. Sodan jälkeen britit tekivät hänestä vajaan vuoden ajaksi Holsteinin saksalaisten sotavankien johtajan.

1. Hammaskenraali
Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 16-vuotias Karl Mauss ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja hyväksyttiin rintamapalvelukseen. 17-vuotiaana hän ansaitsi toisen luokan rautaristin Sommen taistelussa. 18-vuotiaana hänet ylennettiin yhdeksi keisarillisen armeijan nuorimmista upseereista ja hän sai myöhemmin ensimmäisen luokan rautaristin. Sodan päätyttyä armeijaa supistettiin rajusti ja Mauss päätti 1922 lähteä etsimään vihreämpää oksaa siviilipuolelta. Urakseen hän valitsi hammaslääketieteen ja väitteli tohtoriksi 1929. Muutaman vuoden kuluttua hän kyllästyi siviilielämään ja sai 1934 kapteenin vakanssin uudelleen laajentumaan alkaneessa Wehrmachtissa. Sotaan hän lähti panssarijoukkojen majurina. Puolan ja Ranskan sotaretkien jälkeen Mauss siirrettiin everstiluutnantiksi ylennettynä operaatio Barbarossan valmisteluun. Hän vietti loppusodan itärintamalla, yleni kenraalimajuriksi ja sai komentoonsa panssaridivisioonan. Hän haavoittui pahoin helmikuussa 1945 menettäen toisen jalkansa. Rintamapalvelukseen hän ei enää palannut, mutta hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Samalla Mauss sai ritariristiin (1941) tammenlehvän (1943) ja miekkojen (1944) seuraksi timantit, yhtenä vain 27 tämän kunniamerkin saaneesta. Haavoittumisensa ansiosta hän päätyi tässä brittien eikä venäläisten vangiksi. Sodan jälkeen hän pyrki Bundeswehrin palvelukseen, mutta hakemus hylättiin terveyssyistä. Niinpä Mauss tyytyi pyörittämään omaa hammaslääkäripraktiikkaansa.