Uusinta: Aika multaa muistot

Lukijalle: Reilut neljä vuotta on vierähtänyt tästä jutusta. Kun nyt sen luki uudelleen, voin todeta yllättyneeni positiivisesti. Tuolloin olisin kuvitellut, että näiden neljän vuoden aikana ilmapiiri huononee entisestään. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, ainakaan merkittävästi. Tosin omakin tarkkailupaikkani on muuttunut, mutta muilta ihmisiltä saamani yleisvaikutelma on antanut samansuuntaisen tuloksen. Pidän yhtenä merkittävänä asiana sitä, että näiden neljän vuoden aikana on selkeästi ollut havaittavissa yleisessä ilmapiirissä muutos siinä, että kansallista hyötyä ajavat asenteet ovat nykyään hyväksytympiä etenkin kansan keskuudessa. Poliittinen eliitti leijailee yhä norsunluutornissaan, mutta kansa on jo enenevissä määrin tajunnut haittamaahanmuuton vaikutukset ja sosiaalipolitiikan muutkin ongelmat. Katsotaanpa tästä neljä vuotta eteenpäin...:

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut kirjoittavani aiheena työilmapiiri. Nykyään kun työ tuntuu kovasti ihmisiä ahdistavan. Toiset sanovat, että työelämän vaatimukset ovat muuttuneet kovemmiksi, toiset taas että nykyään ihmiset eivät kestä mitään. Todellisuudessa nykyään on helpompaa kuin ennen, sanotaan. Kaikenlaiset tekniset vempeleet ovat helpottamassa, työsuojelu on eri luokkaa puhumattakaan työntekijöiden oikeuksista. Vanhan haikailu on typerää nostalgiaa, väitetään.

Tähän saumaan osui Hesarin kuukausiliitteestä yleensä asiaa kirjoittavan Ilkka Malmbergin juttu Aina vain paranee, jossa hän vertasi vuotta 1983 nykypäivään. Johtopäätös oli, että totta, aina vain paranee. Ironmistress ehti jo repiä väitteen kappaleiksi. Palaan Malmbergin kirjoitukseen myöhemmin.

Olen työskennellyt käytännöllisesti katsoen samassa työssä noin kymmenen vuotta. Sitä ennenkin homma oli melkein sama, mutta vastuualue oli laajempi. Tuolloin tein elämässä valinnan ja siirryin samassa firmassa omasta pyynnöstäni organisaatiokaaviossa pykälän alemmas. Päätin luopua uraputkesta perheen ja harrastusten hyväksi. Muutama vuosi sitten tosin vaihdoin työnantajaa, mutta työnkuva ei käytännössä muuttunut.

Kymmenen vuotta sitten olin tyytyväisempi työssäni. Johtopäätös: kymmenen vuotta sitten asiat olivat paremmin kuin nyt.

Väärin. Eivät olleet. Kun latasin pöydälle plussat ja miinukset vertailukohtina nyt ja silloin, plussalista oli pidempi ja kertoimet painavammat kuin miinuslistalla. Eli nyt on paremmin. (Tässä välissä huomautan, että muutaman vuoden takainen työnantajanvaihdos ei vaikuta millään tavoin plussiin ja miinuksiin – tilanne molemmissa organisaatioissa oli sama.) Plussapuolen edut olivat selvät: esimerkiksi käytettävissä oleva teknologia on tehostanut työtä huomattavasti verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Miinuspuolelle jäivät lähinnä organisatoriset ratkaisut, mitenkään tarkemmin erittelemättä. Yleisesti ottaen kaikki varsinaista työtä edistämätön sälä on lisääntynyt. Henkilökemiat työtovereiden kanssa ovat samanlaiset, joten henkilösuhdemuutokset ovat merkityksettömiä, vaikka työtoverit ovatkin vaihtuneet.

Oliko vika siis minussa? Olinko tullut vaativammaksi ja siksi tyytymättömämmäksi? Mielestäni en. Jos minulta kysyttäisiin, haluaisitko mieluummin työskennellä samoissa oloissa kuin kymmenen vuotta sitten, vastaukseni olisi epäröimättä kielteinen.

Jonkin aikaa sai viettää mietintämyssy päässä, kunnes oivalsin, mistä oli kyse.
Jotkin asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja jotkin huonompaan suuntaan.
Absoluuttisesti nyt on paremmin.
Vika on siinä, että suurimman osan huonompaan suuntaan muuttuneista asioista ei olisi ollut pakko muuttua huonompaan suuntaan.
Jotkin huonompaan suuntaan tapahtuneista muutoksista ovat tietysti olleet väistämättömiä. Joko olosuhteiden muuttuessa tai sitten parempaan suuntaan muuttuva asia A on muuttanut asiaa B huonompaan suuntaan.
Valtaenemmistö huonommaksi muuttuneista asioista on muutettu turhaan. Ne voisivat olla edelleen samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten.

Siksi ihmiset ovat tyytymättömiä työhönsä. Nyt on paremmin, mutta pidempään työelämässä olleet muistavat ne tarpeettomasti huonompaan suuntaan muuttuneet asiat ja ovat siksi tyytymättömiä.

Eivät ihmiset vastusta muutosta sinänsä. He vastustavat huonompaan suuntaan tehtäviä muutoksia, vaikka samalla jotkin asiat muuttuisivatkin paremmiksi.

Pohdiskelin, onko tämä vain yksittäistapaus ja päätin hankkia tietoa aivan toiselta suunnalta. Rekkakuski keskustelukumppaniksi ja kysymyksiä:
- Jos vertaat omaa työtäsi kymmenen vuoden takaiseen, oletko tyytyväisempi nyt?
En ole.
- Mieti, mitä kaikkea muutoksia työssäsi on tapahtunut. Jos saisit vaihtaa kymmenen vuoden takaiseen – eli sinun pitäisi luopua kaikista niistä muutoksista, joita tässä on tapahtunut – vaihtaisitko?
Jaa… nyt tuli aika paha. Taitais mennä aika lailla tasan.
- Mitkä asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan?
No, nuo tietokonejärjestelmät nupissa ovat tietysti helpottaneet, se on suurin juttu.
- Jos mietit huonoja muutoksia, ovatko ne olleet väistämättömiä?’
Kiireisyys on lisääntynyt, koska nykyään ajoja voidaan järjestellä tehokkaammin. Se on tietysti väistämätöntä. Mutta kaikki turhanaikuinen paperisota ja muu ylimääräinen työtä haittaava paska on lisääntynyt, ja se on ihan turhaa.

Eli täsmälleen sama tilanne kuin itselläni. Ei voi olla sattumaa.

Jos olisin voinut aloittaa työurani nyt, tilanne olisi parempi kuin oli aloittaessani kymmenen vuotta sitten ja minä tyytyväisempi kuin silloin. Mutta ongelma on siinä, että tiedostan oikein hyvin ne asiat, jotka olivat ennen paremmin.

Ihannetilanne olisi, jos saisi nykypäivästä viedä nuo työtä helpottavat asiat menneisyyteen tekemättä niitä turhanaikuisia huonompaan suuntaan vieneitä muutoksia. Toki valtaosa asioista on muuttunut parempaan suuntaan, kuten Malmberg jutussaan kirjoitti. Siinä vain unohdettiin ne negatiiviset ei-välttämättömät muutokset:


Sait esimerkiksi nukkua parikymmentä minuuttia pitempään. Tilastojen mukaan vuonna 1983 puolet suomalaisista oli hereillä jo kymmentä yli kuusi. Nyt joka viides suomalainen on sängyssä vielä kahdeksalta. Siis arkena. Ja näin lauantaiaamuisin ero on vielä suurempi.
Valoa on enemmän aamuisin kuin iltaisin valveillaoloaikaan – oli jo 1983. Valveillaoloaika on siirtynyt enemmän pimeän ajan suuntaan. En näe tässä mitään positiivista.

Avaat ehkä television. Vuonna 1983 sieltä olisi kuulunut näin aamulla vain vihainen sähinä.
Tai ehkä avaat radion ja valitset haluamasi kanavan. Tähän aikaan aamusta sinulla olisi ollut vuonna 1983 vain kaksi vaihtoehtoa: yleisohjelmassa diakoniasihteerin pitämä Aamu-vartio ja sen jälkeen Varhaiskonsertin uusinta, rinnakkaisohjelmassa taas Sävelradio ja sen jälkeen Jumppahetki.
Kun määrä kasvaa, laatu huononee. Vuonna 1983 katsoin televisiota päivässä sen mitä nykyään kahdessa viikossa.

Keittiösi on pieni ja ahdas, mutta se ei ole mikään ongelma, sillä kokkaamisesta ei vielä kohkata. Ruuasta puhuvat vain Patakakkosen kokit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. Joko kuulet korvissasi ohjelman vihelletyn tunnusmelodian? Kodin vanha keittokirja saa kelvata, sen väliin taitellaan lehdistä leikattuja reseptejä.
Ja ruoka tehdään kunnon kotiruokana. Einekset tekevät vasta tuloaan. Aikaa tietysti menee enemmän, mutta terveys kiittää.

Syödään eineksiä, kalpeaa kiinankaalia, kalanmakuisia kananmunia, ja herkkuna on mutaisessa lammikossa kasvatettu kirjolohi. Eletään talouskyljysten, gotlerin, balkanin ja maidon aikaa – sinistä maitoa juodaan jo jonkin verran enemmän kuin punaista, mutta rasvatonta ei juuri ollenkaan.
Ja kärsitään vähemmän ruoka-aineallergioista. Tosin ne olivat teollisen ruuan myötä jo alkaneet yleistyä. Toisaalta valikoimat ovat kasvaneet vuoteen 1983 verrattuna valtavasti ja hyvä niin.

Yleisradio päättää, mitä katsotaan. Koska kansalaisen tulee katsoa iltauutiset, ne tulevat molemmilta kanavilta samaan aikaan.
Ja olivat muuten helvetin paljon laadukkaammat kuin nykyuutiset. Määrä kasvaa, laatu huononee.

Hesarin pääkirjoitussivulla on Kari Suomalaisen sarjakuva, jossa hän pilkkaa luonnonsuojelijoita ja vihreitä. Vihreät eivät vielä ole puolue, eikä liikkeellä ole edes johtajaa, mutta se on saanut edelliskuun eduskuntavaaleissa lävitse kaksi kansanedustajaa.
Kari on piirtänyt joukkion epämääräistä pitkätukkaista väkeä ja vähättelee, että "oli kyseessä rauha, ydinvoima tai luonnonsuojelu, niin liikkeellä on aina sama vähemmän luottamusta herättävä porukka". Hän laskee, että heitä on kuitenkin koko Euroopan mielenosoituksissa vain noin puolet siitä määrästä, joka seuraa televisiosta Reinikaista.
Vieressä on komisario Reinikaisen kuva, jossa hän sanoo, että "pankaas nyt lapset pistäen kotianne kohti, tai syntyy tommonen vaihtoehtoliike. Meinaan liikettä ilman vaihtoehtoo."
Tampereen murteesta on juuri tullut uusi huumorimurre, kun vielä muutama vuosi sitten oltiin hauskoja lähinnä savoksi.
Vuonna 2013 Karin vitsi kuulostaa typerältä, mutta epäilemättä sille nauretaan aamulla vuonna 1983 monessa kodissa, sillä asenteet ovat jyrkkiä ja arvot kovia.
30 vuotta sitten sille vielä naurettiin, nykyään se on tajuttu hyytäväksi totuudeksi. Kari oli näkijä.

Nojatuolistaan rasistisia ja sovinistisia puhuva Archie Bunker sopii tähän ilmapiiriin hyvin.
Archie Bunker oli suvaitsevainen mies. Yhdessä jaksossa häntä yritettiin houkutella Ku-Klux-Klanin tapaiseen järjestöön, mutta Bunker totesi saaneensa verensiirron mustalta naiselta ja kehotti porukkaa painumaan hevon kuuseen. Jos haluaa suvaitsemattomuuteen tutustua, kannattaa katsoa mitä vihervasemmisto kirjoittelee perussuomalaisista. Hauska yksityiskohta muuten, että Archieta esittänyt Carroll O'Connor oli siviilissä varsin liberaali, kun taas hänen ultraliberaalivävyään "Läskipäätä" esittänyt Rob Reiner tiukka konservatiivi. Ilmeisesti parodiaa pystyy tekemään parhaiten vastakkaiselta puolelta aatekenttää.

Suomi on kova maa. Lasten ruumiillista kuritusta ei ole vielä kokonaan kielletty. Se tarkoittaa, että kivun ja vähäisen ruumiinvamman tuottaminen ei ole kielletty eikä sovi puuttua, jos näkee puistossa isän vähän läiskivän lastaan.
Jos vaihtoehtoina on tuo ja nykyinen ”saat sakot jos hipaiset”, valitsen milloin tahansa vuoden 1983. Jos sana ei tehoa, niin kiinni ja rangaistusaitioon. Ei lapsi sinne mene, ellei tiedä joutuvansa sinne tarvittaessa kantamalla. Eikä siellä pysy, ellei tiedä joutuvansa tarvittaessa kiinnipidetyksi.

Miesten ja naisten asenteet ovat hyvin kaukana toisistaan – yhtä kaukana kuin palkat. Esimerkiksi peruskoulun luokanopettaja saa kuukaudessa 7015 markkaa, mutta lähes 800 markkaa enemmän, jos hän on mies.
Koska miehet ovat virkaiältään vanhempia, tekevät pidempää päivää ja ovat suhteellisesti useammin johtajaopettajia. Ei palkkataulukossa sanota ”tästä työstä sitten enemmän liksaa jos on killuttimet” eikä sanottu tuolloinkaan.

Siviilipalvelusmiehiä ei katsota hyvällä. Heitä on vain pari prosenttia asevelvollisista. Sivariksi päästäkseen on kyettävä perustelemaan maailmankatsomuksensa tutkintalautakunnalle, johon kuuluu tuomari, upseeri, pappi, sosiaalityöntekijä ja psykiatri.
Aseeton kansa on kelvoton kansa. Niin kauan kun asevelvollisuus katsotaan tarpeelliseksi, siviilipalvelusta ei tarvita. Armeijassa voi palvella aseettomana, jos vakaumus estää ja hyvä niin. Nykyään maanpuolustukseen suhtaudutaan paljon välinpitämättömämmin eikä se tiedä hyvää.

Auta armias, jos Suomeen tulvahtaisi pakolaisia, sillä rasismi on yleistä ja hiljaisesti hyväksyttyä. Kysykää vaikka romaneilta. Rasismi ei vain tule ilmi, koska ei ole vierasmaalaisia. Kysyttäessä useimmat tietenkin ovat sitä mieltä, että on sama, minkä värinen ihminen on, vaikka olis vihree.
Eikä oikeasti olekaan. Rasismi syntyy arkipäivän kohtaamisista. Romanien kanssa kohtaamiset olivat tuolloinkin suureksi osaksi negatiivisia. Nykyään romaneja ei halveksita yhtä paljon, kun somalit ovat tulleet tilalle. Mutta miksi kiinalaisia ei halveksita, heitä on maassa suunnilleen yhtä paljon kuin somaleja?

Vielä vuonna 1983 uudet kerrostalolähiöt ovat kauttaaltaan valkoisten kantasuomalaisten asuttamia, nimitaulut täynnä makkosia, kolehmaisia, limpereitä ja lumpereita. Pihoilla ja ostareilla kuulee vain suomea tai suomenruotsia.
Oikeasti, onko etninen värinä jokin arvo sinänsä?

Ulkomaalaisia on Suomessa vähemmän kuin prosentin neljäsosa, sillä heidän maahantulonsa estää ulkomaalaistoimiston päällikkö Eila Kännö.
Huomaa että Malmberg ei ole lukenut Kännön muistelmia eikä tunne hänen alaisiaan. Kännö esti vain ei-toivottujen ulkomaalaisten maahantulon, ei kunnon väen. Vaan onpahan saatu monikulttuurista värinää eikä tarvitse itse miettiä mihin ne ylimääräiset palkkarahat käyttäisi, kun makselee turkkilaisten kebabstarttirahoja ja somalien diskokuluja.

Uutisetusivun isoin juttu on Skdl:n eduskuntaryhmän hajoaminen. Uusista ajoista kertoo sekin, että uutisen vieressä kerrotaan Tuure Junnilan paluusta eduskuntaan. Haastattelussa hän arvostelee Kekkosta ja kokoomuksen pitämistä vuosikymmenien ajan oppositiossa. Kekkonen hiipuu parhaillaan Tamminiemessä. Neuvostoliiton kollega Juri Andropov ei voi paljon paremmin, mutta häntä talutellaan kainaloista neuvottelupöytiin.
Ei Neuvostoliittoa 2013. Että voi olla nannaa. Ei kommunisteja 2013. Aaaaah. Kommunisteista mutatoituneet vihervasemmistolaiset 2013. Aaaarggghhh.

Mutta jos ajat tuntuvat muuttuvan näinä vuosina vauhdikkaasti, niin nyt menneen ajan saattaa jo kelata takaisin, sillä kauppoihin ovat ilmestyneet ensimmäiset kuvanauhurit.
Ne mullistavat televisionkatselun. Ikävä kyllä nämä nauhurit maksavat viitisen tonnia, siis markkaa. Sairaanhoitajan palkka (5 285 markkaa) riittäisi siihen juuri ja juuri, mutta kun ne verotkin pitää maksaa.
Halpaelektroniikkaa ei ole. Länsisaksalaisen television saa opettajan puolen kuun palkalla. Ei siis ihme, että televisiota varten säästetään kuukausia, ja jos siihen tulee vika, kutsutaan korjaaja. Kuka voisi uskoa, että vanhoja vastaanottimia kertyy jonain päivänä kasoittain vinteille ja kierrätyskeskuksiin, ihmiset maksavat niiden poiskuljetuksesta ja joka köyhällä on kengät, kännykkä ja televisio – joillakin taulutelevisio.
Ylipäänsä kulutustavara on vuonna 1983 vielä kallista: t-paidat, kengät, pusakat, työkalut, radiot, lelut, pokkarit, kasetit, huonekalut. Aasialainen halpatuotanto ei laske hintoja. Polkupyörää ei hylätä hankeen.
Tämä hyvä. Vähät siitä, että laatu on huonompi – ominaisuuksia on enemmän ja hinta murto-osa entisestä. Mutta kyllä minä olisin valmis maksamaan pesukoneesta 50 % enemmän, jos se kestäisi tupla-ajan. Samoin mistä tahansa muusta kodintuotteesta, jonka kehitys ei enää tuo uusia merkittäviä ominaisuuksia, kuten auto, mikrouuni, … ainoa poikkeus nykyään taitaa olla tietokone.

Vuonna 1983 aamut eivät ole vielä muuttuneet hätäisiksi. Lehti luetaan rauhassa ja kuunnellaan aamu-uutiset. Suihku on sentään jo 70 prosentissa asunnoista, mutta esimerkiksi vanhoissa helsinkiläisasunnoissa se ei ole selviö. Ihmiset osaavat peseytyä lavuaarissa tai tuolille nostetussa pesuvadissa.
Ei ollut kodissa suihkua, ei. Tässä on menty parempaan suuntaan.

Nuuhkit työvaatteitasi. Ne olisi pitänyt illalla panna parvekkeelle. Toisaalta muidenkin vaatteet haisevat tupakalta. Työpaikoilla ilma on savusta sinisenä, haisevia tuhkakuppeja on siroteltu sinne tänne.
Suomalaiset polttavat vuonna 1983 kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2013 – ravintolassa, työpaikalla, ruokapöydässä, kokouksessa, junassa ja lentokoneessa.
Taas plussaa nykyajalle. Kun muutama vuosi sitten tupakkalakiin tuli jokin tiukennus, minulta kysyttiin jossain gallupissa vainotaanko tupakoitsijoita jo liikaa. Vastasin että selvästikään ei vielä riittävästi, koska niitä on vielä jäljellä.

Pysäkillä ei ole graffitia, mutta on se töhritty. Tuota sanaa ei vielä tunneta. Töhryt ovat kuulakärkikynällä tehtyjä nimikirjaimia ja kömpelöitä piirroksia. Niiden viesti on helppo ymmärtää.
Kyllä muistini mukaan 1983 tunnettiin jo sana graffiti ja spraymaalit, mutta voi tietysti olla että erehdyn ja tulivat vasta parin vuoden kuluttua. Sotkemisen yleistyminen ei nyt ainakaan voi olla positiivista, pisteet vuodelle 1983.

Kosteutta vastaan ei ole muuta suojaa kuin sateenvarjo ja umpinainen sadetakki. Goretexia ei tunneta, joten jalkasi ovat märät.
Pointsit nykyajan tekstiileille.

Kännykättömät matkustajat tuijottavat mykkinä eteensä, ja jöröstä kuskista näkyy kantasuomalainen paksu niska.
Täällä Huitsinnevadassa sama tilanne yhä, paitsi että kännykät on. Kuskit ovat suomalaisia, koska täällä linja-autokuskin palkalla kykenee asumaan ilman suojavärilisiä toisin kuin kehä III:n sisäpuolella.

Pankinjohtajan tapaaminen on jännittävä paikka. Mutta sinun täytyy vain antaa luotettava vaikutelma, vähän niin kuin Alkossa ja ravintolan ovella. Viime aikoina pankkien luotonanto on kyllä jo vähän höltynyt.
Eikä nuorten maksuhäiriöistä ollut kuultukaan.

Pörssi ja osake ovat valtaenemmistölle yhtä hämäriä käsitteitä kuin nuo tulevaisuuden kolme kirjainta: A.T.K.
ATK onkin suunnilleen ainoa asia, jonka paremmuudesta kaikki ovat samaa mieltä.

Moni käy pankissa myös panemassa. Ihmiset säästävät. Se tarkoittaa sitä, että ostokseen hankitaan ensin rahat ja haetaan se vasta sitten.
Ilmeisesti olen vanhanaikainen, koska tämän olen pitänyt asuntoa lukuun ottamatta aina tapanani.

Luottokortteja on vain johtajilla. Jos rahat loppuvat ennen tilipäivää, on taas käännyttävä kaverien puoleen.
Talousmatematiikan peruslause: tulot > menot. Tuolloin oli vaikeampaa rikkoa sitä.

Työpaikalle tulet mielelläsi. Siellä on kavereita, sillä väkeä on paljon: on kaikenlaista portinvartijaa, juoksupoikaa, assistenttia, harjoittelijaa. On ihan selviä suojatyöpaikkojakin sellaisille, jotka eivät oikein enää jaksa muiden tahdissa. Kyllä he siinä sivussa menevät.
Pysyivät poissa pahanteosta ja sosiaalielätyksestä. Kyllä minä maksaisin mieluummin työttömälle siitä että leikkaisi nurmikkoni ja mättäisi polttopuut pinoon kuin että teen sen itse ja verorahat kiertävät kohteeseensa vastikkeetta.

Teollisuus tarvitsee vielä käsipareja tekemään tylsiä työvaiheita. Rakennustyömailta kajahtelevat suomenkieliset huudot, eikä siivoojan kanssa tarvita englantia. Kaupoissa on myyjiä, ravintoloissa tarjoilijoita, ovilla portsari, kuorma-autoissa apumies, ratikoissa rahastajia – ihme, ettei takseissa. Ei puhettakaan, että veisit itse pois astiat.
Ja nuorena pääsi kesätöihin, kun meni kysymään siististi pukeutuneena. Nykyään töihin pääsee parhaiten, jos ensin perseilee kunnolla, niin sitten jokin sopeuttamisprojekti järjestää jotakin.

Eläkkeelle vuonna 2012 jäänyt Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja, sosiologi Matti Virtanen myöntää, että hänelläkin on noista ajoista kultaiset muistot.
"Tulevaisuus oli täynnä mahdollisuuksia ja minulla unelmien duuni."
Vuonna 1949 syntyneenä Virtanen kuuluu suuriin ikäluokkiin. Ne olivat tuolloin vähän yli kolmikymmenvuotiaita – silloin ei vielä puhuttu kolmekymppisistä. Virtanen oli saanut työpaikan Alkoholipolitiikka-lehdessä, julkaissut kiitetyn kirjan suomalaisesta viinakulttuurista, saanut toisen lapsen ja hankkinut pienen kesämökin.
Sodankäynyt sukupolvi oli luopumassa johtopaikoista. Virtasen mielestä silloin syntyi myös sovinto jatkosodan käyneen sukupolven ja suurten ikäluokkien välille. Vanhat kaunat katosivat.
"Siinä oli jäidenlähdön tunnelmaa."
Johtotehtäviin pääsi, kun oli käynyt keskikoulun. Vakinainen työpaikka oli jokaisella nyt tuntemallani tuolloin kolmikymppisellä. Ei ole nykyisillä kolmikymppisillä.

Mutta otetaanpa esimerkki ostovoimasta. Hesarin etusivulla Kukkura-kauppa tarjoaa huhtikuussa 1983 Kulta-Mokkaa hintaan 13:95 mk. Kahvipaketin sai noin puolen tunnin työllä, keskimääräisellä työntekijän tuntipalkalla.
Maaliskuussa 2013 S-Marketin Juhla-Mokka-tarjous on 2,89 euroa. Nyt sen ansaitseminen vie kymmenen minuuttia.
Asuttiinkin ahtaasti: neliöitä henkeä kohti oli vain 64 prosenttia nykyisistä.
Vapaa-aikaa oli vuonna 1983 vähemmän kuin nyt, miehet olivat vähemmän kotona, kotityöt jakaantuivat epätasaisemmin, vanhemmat viettivät vähemmän aikaa lasten kanssa, suomalaiset ulkoilivat ja liikkuivat selvästi vähemmän.
Miehet oirehtivat: lähes 1 000 miestä päätyi vuonna 1983 itsemurhaan. Viime vuonna miesten itsemurhia oli noin 700. Itsemurhien määrä on laskenut jyrkästi jo kaksi vuosikymmentä.
Jos sairastuit vakavasti, pääsit 1983 ehkä nopeasti upouuteen terveyskeskukseen, mutta 2013 jäät paljon varmemmin henkiin.
Tässä pisteet taas nykyajalle.

Tai jos lapsesi sairastuu. Silloin vastasyntyneen avosydänleikkaukset olivat dramaattisia tapahtumia, nyt ne ovat sairaalassa arkipäivää. Aikuisille sydänpotilaille tehtiin ohitusleikkauksia, jotka vaativat paljon henkilökuntaa ja tehohoitopäiviä. Nyt tehdään näppäriä pallolaajennuksia – sairaalassa vietetään yö ja sairauslomaa tulee viikko. Vuonna 1983 tuskin tiesit sanaa pallolaajennus.
Pointsit nykyajalle. Tosin eläkkeissä riittää maksamista.

Kotimaiset ympäristöuhat ovat hälvenneet. Vuonna 1983 Suomen ympäristön tila oli paljon huonompi kuin nykyisin. Teollisuus ja asutuskeskukset työnsivät vesistöihin fosforia ja typpeä, ja järvistä monet olivat saastuneet uimakelvottomiksi. Lannoitteet valuivat jokiin, oli kuolleita kaloja ja leväpuuroa. Kaikkein pahinta oli 1960-luvun lopussa. Vantaanjoessa killui kakka, ja joessa uivat pikkupojat tunnisti ihottumasta.
Nyt taajamien jätevedet käsitellään puhdistamoissa, ja vesistöistä suurin osa on luokiteltu joko erinomaisiksi tai hyviksi. Helsingin rantavesiin suunnitellaan uimaloita ja kylpylöitä.
Vuonna 1983 surtiin Euroopan happosateita, nykyisin koko sana on nuoremmille tuntematon. Metsissä puut tursuavat taas naavaa. Se ehti saasteiden takia välillä kadota Etelä-Suomesta.
Ilmanlaatu on parantunut huomattavasti voimaloiden ja teollisuuslaitosten lähettyvillä. Sammalten raskasmetallipitoisuudet ovat tuntuvasti pienentyneet.
Vaikka autoliikenne on moninkertaistunut, autojen pakokaasupäästöt ovat vähentyneet ja Helsingin ilma on paljon parempi nyt kuin 1983.
Hiilidioksidipäästöt ovat sen sijaan kasvaneet. Kasvihuoneilmiöstä ei osattu puhua vuonna 1983.
Oli se aikaa. Happosateiden tuhoja pelättiin, mutta enää ei tarvitse. Kasvihuoneilmiötä ei vielä tarvinnut pelätä. Eikä osattu vielä pelätä otsonikatoakaan. Eikä enää tarvitsekaan…

Nyky-Suomi käyttää enemmän luonnonvaroja, ja sen lisääntynyt energiankäyttö lämmittää ilmakehää enemmän kuin vuoden 1983 Suomi.
Ja Suomi on edelleen yksi niistä harvoista maista, joiden luonnonvarojen tuotto – käyttö -saldo on positiivinen.

Mutta merikotkia on ainakin kymmenen kertaa niin paljon, ilveksiä kahdeksankertainen määrä, valkoselkätikkoja kuusinkertainen. Karhukanta on kaksin-kolminkertaistunut. Susi on niin poliittinen eläin, että siitä ei uskalla sanoa mitään.
Hyvä näin. Silloin oli suurharvinaisuus, että näki ilveksen jäljet. Nykyään ei viitsi edes tupsukorvaansa lotkauttaa, jos joku näistä kertoo.

Maailmassa menee varsin hyvin. Mutta miksi hyvät uutiset eivät mene perille?
Nälänhädät ovat väistyneet, globaali keskiluokka kasvaa kohisten, kehitysmaat käyvät kauppaa keskenään. Köyhätkin afrikkalaiset kantavat kännyköitä ja sopivat bisneksistä. Ripeimmin vaurastuvat maat ovat nyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Aasiassa.
Maailman lapsikuolleisuus on Unicefin mukaan lähes puolittunut 20 vuodessa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa se on vähentynyt vielä ennakoituakin nopeammin. Malariakuolemat ovat vähentyneet, hiv-tartunnat harvinaistuvat. Väestönkasvu alkaa olla hallinnassa.
Sitten kun saisi vielä väestönkasvun pysähtymään sieltä mistä pitäisi. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi maahanmuutto kulkee siihen suuntaan, että ne jotka ovat omista maistaan tehneet persläpiä lisääntyvät kuin kanit ja muuttavat kelvollisiin valtioihin muuttamaan niitä samanlaisiksi persläviksi. Eikö olisi fiksumpaa, että paremmista maista muutettaisiin tekemään huonompia maita paremmaksi?