Uusinta: Konservatismi ideologiana

Lukijalle: Palautellaanpa mieliin, mitä se konservatismi oikeasti on. Se on ihan jotain muuta kuin taantumuksellisuus. Tässä vielä vinkki kaikille niille, joita syytetään muutosvastarinnasta. Sanokaa, että teitä ei vaivaa muutosvastarinta, vaan typeryysvastarinta. Osaatte varmasti luetella monia muutoksia, joita työhönne pitäisi tehdä. Niiden ero ehdotettuun muutokseen on se, että ne eivät ole typeriä. Konservatismi tarkoittaa fiksujen järjestelmien säilyttämistä:

Männäviikolla taitettiin parissakin blogissa peistä konservatismin luonteesta. Onko kyseessä ideologia vai ei ja mitä koko sana itse asiassa tarkoittaa?

Konservatismin määritelmä, siinä mielessä kuin alkuperäiset blogistit sitä tarkoittivat, ei ole ainakaan sama kuin Wikipedian määritelmä asiasta. Lukekaa itse jos haluatte, minulle riitti ensimmäinen lause. Se ei määritellyt konservatismia, vaan taantumuksellisuuden!

En ehtinyt kiireiltäni pistää lusikkaani soppaan muuta kuin lyhyellä kommentilla, missä määrittelin konservatismin olevan ideologia vain siinä tapauksessa, mikäli ideologiaksi kelpaa lause jos tämä systeemi toimii paremmin kuin entinen ja systeemin vaihdosta koituvat kustannukset ovat pienemmät kuin hyödyt, niin otetaan käytännöksi.

Vuosia sitten totesin, että eivät ihmiset vastusta muutosta sinänsä, vaan sitä ettei muutos tapahdu heidän haluamaansa suuntaan. Tämä on kelvollinen määritelmä konservatismille. Pelkkä muutoksen vastustaminen on taantumuksellista. Konservatiivi vastustaa sellaista muutosta, jonka hän
1) uskoo muuttavan asioita huonompaan suuntaan (vastoin yleistä harhaluuloa tämä on kolmesta vaihtoehdosta se harvinaisin tapaus)
2) näkee puutteellisesti tutkituksi eli sen seuraukset ovat riskialttiita, vaikka etukäteen muutos saattaakin näyttää lupaavalta (tällöin voidaan ja useimmiten on syytäkin tehdä lisätutkimuksia ja päätös muutoksesta vasta sitten)
3) uskoo toimivan paremmin kuin käytössä oleva systeemi, mutta arvioi muutoksesta aiheutuvien haittojen ylittävän siitä saatavan hyödyn (tämä on esimerkiksi nykyisissä muutoskiimaisissa työyhteisöissä yleisin tapaus)

Ykköstapauksesta esimerkkinä toimikoon nykyinen monikulttuurisuuden ajaminen. Perusteluja sille löytyy lähinnä kaksi, joko sanotaan että on pakko tai sitten sanotaan että näin tapahtuu joka tapauksessa. Lisäksi joka toinen kerta lausunnon antajan palkka juoksee sen ansiosta, että monikulttuurisuus lisääntyy. Ei uskottavaa eikä ole mikään ihme, että konservatiivi vastustaa monikulttuurisuutta.

Kakkostapauksessa esimerkki löytyy kahden yrityksen fuusiosta. En mainitse nimiä. Tilanne oli seuraava. Oli selvää, että tulevien vuosien markkinatilanteessa yritykset kykenisivät toimimaan kustannustehokkaammin yhdessä kuin erillään. (Siis selvää ainakin niiden mielestä, jotka laskelmia tekivät, epäilijöitäkin oli. Joka tapauksessa tilanne oli sellainen, että mikäli yrityksiä olisi ollut alunperin vain yksi, olisi ollut sulaa hulluutta jakaa se kahtia. Ei sen takia etteikö kaksi yritystä olisi saattanut olla parempi kuin yksi, mutta katso kohta 3 perusteluna.) Fuusiosuunnitelmat käynnistettiin. Ongelma oli se, että minkäänlaista vakavasti otettavaa muutossuunnitelmaa ei laadittu - vain suunnitelma siitä, miten homma toimisi kun fuusio on toteutettu. Henkilöstön integroinnille ei tehty yhtikäs mitään ja kukaan ei tullut ajatelleeksi, että fyysisille toimitiloillekin olisi pitänyt löytää jonkinlainen suunnitelma. Päälle päätteeksi toimintaympäristö muuttui viime metreillä ennen fuusiota täydellisesti erilaiseksi kun oli laskettu. Koko homma oli malliesimerkki sanonnasta "hätäilemällä tulee vain kusipäitä mukuloita". Olisi voinut toimiakin, mutta huonosti suunniteltu oli jo puoliksi mokattu.

Kolmostapauksesta esimerkiksi kelpaa digi-TV. Kuinkahan monta muijaa ajettiin lumihankeen, kun äijä menetti hermonsa asennuspuuhissa? (Luultavasti suhteellisen harva, koska muutosta ei toteutettu tänä talvena, kun olisi ollut kunnon lumihanki johon eukon tempaista.) Lähes joka kotitaloudelle tuli iso lasku ja siihen ei ole laskettu asennukseen kulunutta työaikaa. Mikä oli lopputulos? Marginaalisesti parempi kuva ja enemmän kanavia huonommalla laadulla.

Konservatiivin maksiimit ovat:
1) toimiiko se paremmin kuin nykyinen, ja jos vastaus on kyllä, niin
2) ovatko siitä saatavat hyödyt suuremmat kuin siirtymisestä aiheutuvat haitat
Konservatismi ei ole ideologia siinä mielessä, että se antaisi valmiita vastauksia siitä, miten asiat pitäisi hoitaa. Se ainoastaan kertoo, millä tavoin uusiin ajatuksiin tulisi suhtautua. Eli ne pitää asettaa mahdollisuuksien mukaan testipenkkiin. Jos tulos on positiivinen, otetaan käyttöön. Konservatismi ei vastusta uusien menetelmien käyttöä. Se vaatii niitä todistamaan käyttökelpoisuutensa. Tämä on ero kaikkea muutosta vastustavaan taantumuksellisuuteen, johon konservatismi valitettavan usein sekoitetaan.
Konservatiivi ei vastusta kaikkea uutta. Joitakin vuosia sitten silloisella työmaalla kävi konsultti esittelemässä uutta hilavitkutinta. Kuuntelin vartin ajan esittelyä, sain vartin ajan opastusta ja testailin puoli tuntia konsultin valvonnan alla. Sen jälkeen marssin pomon puheille ja ilmoitin että "mä HA-LUUN tommoisen!" Herätti hämmästystä kummastusta, sillä tunnetusti vastustan muutoksia. Mutta kyse oli siitä, että näin siinä välineen, jonka avulla työt sujuvat paremmin tuloksin, vaikka investointi olikin kallis ja vaati muutoksia totuttuihin työtapoihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin vekotin ja se toimi tasan yhtä hyvin kuin olin projisoinut.
Silti konservatiivi haluaa nähdä laskelmat siirtymävaiheen kustannuksista. Tämä turhauttaa uudistajia ja leimaa konservatiivit muutosvastarinnan harjoittajiksi. Uudistajat näkevät vain sen, että uusi järjestelmä on entistä parempi, mutta eivät sitä että siihen siirtyminen on iso urakka. Siksi konservatiivien vastustus turhauttaa heitä, etenkin jos konservatiivit myöntävät uuden järjestelmän todellakin olevan ainakin todennäköisesti entistä parempi.

Eräässä tilanteessa konservatiivikin on valmis vaihtamaan paremman systeemin huonompaan: silloin, kun huonomman systeemin kustannukset ovat selvästi paremman systeemin kustannuksia alhaisemmat.
Jokapäiväisenä esimerkkinä tästä ovat kengät. Sata vuotta sitten ne olivat suutarin käsityönä ja useimmiten suoraan asiakkaan jalkaan sovitettuina tekemät. Joka kylästä löytyi suutari, jonka tekemät kengät olivat paremmat kuin ne kiinalaisten yhteen tikkaamat nahanpalat, joita nykyään käytämme. Silti konservatiivitkaan eivät itsepäisesti käytä suutaroituja kenkiä. Syynä on yksinkertaisesti raha. Vaikka kyläsuutarin kengät ovatkin paremmat, ne eivät ole niin paljon tehdastekoisia paremmat että normaalipalkalla elävä kansalainen olisi valmis maksamaan erotuksen.

Yhteiskunnallisesti konservatismi eroaa ideologioista siinä, että se ei ole altis murtumaan. Konservatismi muotoutuu tilanteen mukaan ja on siksi joustava. Ideologialla on valmis muotti, johon se koettaa pakottaa ihmisen ja yhteiskunnan. Taantumukselliset, muutoksia vastustavat ideologiat kuten kommunismi ja islam pysyvät kasassa tasan niin kauan, kun niiden annetaan laajeta, valloittaa ja elää vapaampien yhteiskuntien tuottamilla hyödykkeillä. Kun niiden laajenemiselle lyödään stoppi, ne joko luhistuvat sisältäpäin (kommunismi) tai käpristyvät kokoon omaan kurjuuteensa (islam otettuaan turpiinsa Wienin porteilla ja toivon mukaan taas lähiaikoina uudelleen). Ulkoisen uhan alla ne eivät murru, koska totalitaarinen järjestelmä saa aikaan vahvan ja fanaattisen puolustuksen eikä ulkoinen vihollinen yleensä näe taantumuksellisen järjestelmän ydinalueella mitään valtaamisen arvoista.
Edistykselliset, muutoksia hakevat ideologiat taas luhistuvat yleensä ulkoapäin. Jokainen muutos on aina riski ja jotkin riskit epäonnistuvat väistämättä. Tässä vaiheessa ulkoinen vihollinen käyttää kyseisen yhteiskunnan heikkoutta hyväkseen. Sisältäpäin tällainen yhteiskunta ei hajoa. Kansallissosialismi on hyvä esimerkki - yksikään fasistinen valtio ei luhistunut kansalaisten noustua kapinaan.
Konservatiivisten järjestelmien murtumisen syyt ovat siinä, että konservatismi itse lakkaa olemasta. Tähän on suuri riski siksi, että konservatismilla ei ole mitään ideologiaa sinänsä, joten ei ole olemassa mitään auktoriteettia, johon vedota järjestelmän muuttuessa. Taantumukselliset, muutosta vastustavat voimat saattavat ottaa vallan sanoen, että konservatiivisuus on vanhojen tapojen säilyttämistä. Tai sitten muutosintoilijat voivat vähitellen liukua valtaan, kuten länsimaissa on nykyään käynyt. Seurauksena ulkoiset voimat - konservatiivisia länsimaisia arvoja vastustavat maahanmuuttajat - pääsevät murentamaan yhteiskuntaa.

Onko konservatismi siis ideologia? Ei ole, koska se on ameebamainen rakennelma ilman kiveen hakattua kaanonia. Mutta konservatiivisen yhteiskunnan tuottava ideologia on olemassa ja se on nimeltään meritokratia. Se ei kerro, miten yhteiskuntaa tulisi hallita. Se kertoo, keiden tulisi yhteiskuntaa hallita. Ja koska meritokratiassa ylennykset ratkaistaan ansioilla, niin yleensä ylennykset osuvat henkilöihin, joiden toimintamenetelmät on käytännön kovassa koulussa toimiviksi havaittu. He ovat siis läpäisseet konservatiivin toimiiko se -testin.