Muistikuva kaukaisesta nuoruudesta. Mutkan kautta sukua ollut, kouluja käymätön kuuttakymmentä lähestyvä isäntämies ihmetteli ääneen, ”miten ne siellä Amerikassa ovat niin rikkaita ja toisaalta niin tyhmiä”. Jotain sukulaisiaan asui rapakon takana eivätkä he olleet niitä penaalin terävimpiä kyniä. Vastasin että yksinkertaista – jenkkeihin lähti täältä ylijäämäväestö eli ne, jotka eivät Euroopassa pärjänneet, joten totta kai niiden jälkeläisetkin ovat vähemmän viisaita. Toisaalta mikä tahansa porukka pärjää, jos saavat käyttöönsä kokonaisen mantereen luonnonvarat käytännössä koskemattomina. Mutta katsotaanpa tästä muutama sukupolvi eteenpäin. Muistan, kuinka äijä nauraa räkätteli pitkään kieli poskessa antamalleni vastaukselle.
Vaan totta toinen puoli. Hommaforumilla käytiin äskettäin vilkasta keskustelua otsikolla ”Miksi monikulttuurinen USA pärjää?”
Kysymys on hyvä. Virallinen totuus on, että siksi että se on monikulttuurinen. Oikea totuus kuitenkin on se, että monikultturisuus on kivireki. Siitä huolimatta USA menestyy, eli onko kyseessä poikkeus säännöstä vai onko monikulttuurisuus sittenkin rikkaus – kunhan asiat hoidetaan oikein.
Menestysselitys 1: Mantereen koskemattomat luonnonvarat.
Ennen eurooppalaisten maahanmuuttoa Amerikan alueella asui muutaman miljoonan suuruinen intiaaniväestö, joka harjoitti luontaistaloutta. Näin ollen mantereen luonnonvarat olivat käytännössä koskemattomat ja tilaa riitti. Valkoiset pääsivät asettumaan taloksi ja nykyään muistetaan aina mainita intiaanien kansanmurha eli käytännössä Euroopasta tuodut tartuntataudit. Sivuhuomautuksena voidaan kuitenkin kuvitella, että Amerikkaa ei olisi koskaan löydetty. Tällöin alkuperäisväestön määrä olisi edelleenkin se muutama miljoona – mikä muuten on sama kuin intiaanien määrä nykyäänkin, ainakin sen verran ja suurempikin jos lasketaan geenipoolin kautta sekarotuiset omalla prosenttiosuudellaan mukaan. Epäillä sopii, että kovin moni heistä ei haluaisi vaihtaa nykyistä elämäänsä esikolumbiaaniseen elämäntapaan, joten intiaanitkin ovat loppujen lopuksi voittajia.
Nykyään USA:n ja Kanadan alueella asuu jo 300-400 miljoonaa ihmistä. Luonnonvaroja riittää edelleenkin. Tämä on ollut varsin suuri selitys sille, että USA menestyy, mutta tuolla väestömäärällä katto on jo tulossa vastaan luonnonvarojen riittävyyden suhteen.
Menestysselitys 2: Sulautuminen
Yhdysvaltoihin muutti siirtolaisia alkujaan pääasiallisesti Brittein saarilta, Saksasta, Ranskasta, Alankomaista ja Pohjoismaista. Tuolloin puhuttiin kansojen sulatusuunista. Tulijat jakoivat enimmäkseen samat arvot, suunnilleen saman uskonnon ja saman rodun. Kaikkien tuli oppia englantia. Lapsille annettiin amerikkalaiset etunimet, oma sukunimikin joskus muutettiin tai amerikkalaistettiin vähintäänkin pudottamalla ä:n pilkut pois. Viimeistään parin sukupolven jälkeen kukaan ei enää tiennyt eikä välittänyt, mistä isoisä oli kotoisin.
Sata vuotta sitten maahan alkoi muuttaa italialaisia, joiden sulautuminen katolilaisina ja hieman erinäköisinä oli jo hankalampaa, mutta suurin osa sujahti mukaan joukkoon. Lopuista tuli mafiosoja.
Nykyiset siirtolaiset eivät enää sulaudu ja niinpä on kehitetty uusi termi: salaattikulho. Siinä kaikki ainekset ovat sekaisin, mutta eivät sulaudu toisiinsa. Tämä on sinänsä hyvin kuvaava, sillä aasialaiset, meksikolaiset ja eurooppalaiset harvemmin naivat ristiin. Tämä kuulostaa periaatteessa toimivalta, mutta se hajaannuttaa yhteiskuntaa todella rajusti. Tämän havaitakseen ei tarvitse mitään muuta kuin katsoa zoomattavaa karttaa, johon on merkitty Yhdysvaltain jokainen kortteli väestön etnisen jakauman mukaan. On suorastaan pelottavaa havaita, kuinka eri rodut ovat muodostaneet omat asuinalueensa. Samanlainen kartta olisi pystytty piirtämään Etelä-Afrikasta apartheidin aikaan. Ero on siinä, että nyt eriytyminen on vapaaehtoista.
Eriytyminen luo eriarvoisuutta, mikä on riskitekijä tulevaisuudessa.
Menestysselitys 3: Väestönlaatu
Yhdysvaltojen väestön enemmistö on ollut eurooppalaista alkuperää. Maan itsenäistyessä eurooppalaisia oli 79 % ja sata vuotta sitten sen ollessa jo maailman suurin talousmahti 89 %. Tämä ylivoimainen enemmistö kesti 1970-luvulle (87 %) asti, josta eteenpäin se on koko ajan pienentynyt. Edellisessä väestönlaskennassa 2010 osuus oli enää 72 %. Tosiasia on, että eurooppalaisperäiset ihmiset ovat vastanneet ylivoimaisesta valtaosasta ihmiskunnan teknisessä ja henkisessä kehityksessä.
Nykyään Yhdysvaltojen väestön voimakkaimmin kasvava osio ovat hispaanot. Heidän menestyksensä ei ole samalla tasolla kuin eurooppalaisten, mutta ei merkittävästi sitä huonompikaan. Afrikkalaisperäisen väestön määrä on pienempi, mutta heidän menestyksensäkin on selvästi huonompi. Aasialaisperäisen väestön määrä on viiden prosentin luokkaa. He menestyvät yksilöinä yleensä hyvin, etenkin opinnoissaan, ja ovat osuudeltaan sen verran vähäinen, että eivät muodosta joukkona samanlaisia staattisia yhteiskuntia kuin Aasiassa. Vitsi sanookin, että amerikkalainen yliopisto on paikka, jossa eurooppalainen professori luennoi aasialaisille opiskelijoille.
Aiemmin menestyksen takeena ollut lähes 90-prosenttisesti eurooppalaisperäinen väestö on jäämässä vähemmistöksi. Kaiken järjen mukaan se ei voi olla tulevaisuuden kannalta hyvä asia.
Menestysselitys 4: Mahdollisuudet
Yhdysvallat tarjosi koskemattomien luonnonvarojensa lisäksi myös vapauden hyödyntää niitä ja olla oman onnensa seppä. Tämä suosi voimakkaita, työteliäitä ja fiksuja ihmisiä. Toisaalta tämän luulisi olevan tuhoisaa etenkin Yhdysvaltojen mustalle väestölle ja aiheuttavan yhteiskunnallista epävakautta. Kuten aiheuttaakin, mutta ei läheskään siinä määrin kuin pitäisi. Yhdysvaltojen järjestelmä on näet eräässä kohdassa hyvin ovela. Myös mustalla väestöllä on menestysmahdollisuutensa. He ovat keskimäärin motorisesti lahjakkaampia ja voimakkaampia, joten yhdysvaltalainen ammattiurheilu antaa paitsi mahdollisuuksia, myös esikuvia. NFL:ssä pelaa noin 60 keskushyökkääjää, joista 90 % on mustia, NBA:n pelaajista 75 % on mustia. Ne, jotka eivät pärjää urheilussa, voivat ryhtyä esiintyviksi taiteilijoiksi. Ilman tällaisia esikuvia musta väestö ei käyttäytyisi niinkään hyvin kuin nyt, ja nytkin melkoinen osuus päätyy vankilaan. Hispaanoilla on esikuvien suhteen vaikeampaa, koska heidän menestysmahdollisuutensa urheilussa näyttävät olevan vähäisemmät, mutta sitä pystyy osittain kompensoimaan mustaa väestöä keskimäärin paremmilla kognitiivisilla kyvyillä.
Sopii tietysti miettiä, miten hyvin amerikkalainen yhteiskunta menestyisi, jos se olisi monietnisyyden sijaan etnisesti yhtenäisempi. Jos amerikkalaiset eivät olisi rahdanneet Afrikasta niitä miljoonia (luotettavin arvio 12 miljoonaa) orjia puuvillapelloille, tilanne voisi olla hieman toisenlainen. Tai jos he olisivat menetelleet samoin kuin arabit rahdatessaan luotettavimman arvion mukaan 28 miljoonaa orjaa kotimaihinsa. Jos ihmettelette, miksi arabimaissa ei ole historiallista mustaa vähemmistöä, niin selitys on siinä että melkein kaikilta leikattiin pallit pois ennen laivamatkaa. Amerikan mustien luulisi olevan kiitollisia sekä tämän tavan puuttumisesta kuin myös Afrikan tilannetta katsoessaan siitä, että heidän esi-isänsä tekivät sen kahlematkan parempiin elinoloihin - kuten jotkut ovatkin. Lähinnä ne, jotka ovat omaksuneet sivistyneen kulttuurin arvot.
Mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset. Ammattiurheilijoiden ja -laulajien paikkoja ei riitä kaikille. Vähemmistöjen määrän kasvaessa ongelmat kasautuvat.
Menestysselitys 5: Perustuslaki
Yhdysvaltojen menestystekijöitä luetellessa on jäänyt useimmilta huomaamatta maan merkittävin ero muihin valtioihin. Onnistunut perustuslaki. Onnekkaan sattuman kautta vain parimiljoonaisessa väestössä oli muutama sellainen henkilö, jotka onnistuivat laatimaan käsittämättömän hyvin toimivan järjestelmän. Scott Adams kirjoitti taannoin prosessista mielenkiintoisen kolumnin. Maa on tullut toimeen reilusti yli kaksisataa vuotta suhteellisen vähäisin muutoksin, mikä kertoo systeemin onnistuneisuudesta. Sokeita pisteitä alkuperäiseen lakiin osui vain muutamia, niistä hauskin se, että presidentinvaalin voittajasta tuli presidentti ja kakkosesta varapresidentti... kuvitelkaa Clintonia Trumpin varapresidenttinä tai päinvastoin.
Amerikkalaiset arvostavat itsekin suuresti perustuslakiaan, joka takaa kaikille yhdenvertaisuuden. Tiesittekö muuten, että Yhdysvaltain korkeimman oikeuden rakennuksessa on veistosreliefi, johon on kuvattu historian merkittävimmät lainlaatijat Hammurabista alkaen - ja kuvassa on myös Muhammed?
Onnistunut perustuslaki ja siitä seurannut järjestelmä on se voima, joka on pitänyt Yhdysvallat kasassa ja menestyvänä kaikki nämä vuodet. Yhdessä aiemmin mainittujen tekijöiden kanssa. Ja ne aiemmin mainitut tekijät ovat jatkuvasti rappeutumassa. Suuri kysymys onkin, pystyykö perustuslain suoma voima kompensoimaan ongelmat vai onko tehtävä suuria korjausliikkeitä - ja mikäli jälkimmäinen, pystytäänkö niihin vai romahtaako USA?
Yhdysvallat on rakentunut eurooppalaiselle aateperustalle ja onnistui ensiyrittämällä jalostamaan sen järjestelmäksi, joka on toiminut satoja vuosia. Tämä ei tapahtunut monikulttuurisuuden ansiosta, vaan siitä huolimatta. Maan järjestelmä ja resurssit tarjosivat rohkeille, ahneille ja päättäväisille ihmisille tilaisuuden vaurastua - ja samalla vaurastuttaa maan. Tämä kierre on ruokkinut itseään, sillä raha on tullut rahan luo ja sinne, missä on sekä resursseja että mahdollisuus niitä hyödyntää. Nykypäivänä Yhdysvaltojen suurin ongelma on juuri monikulttuurisuus. Kuten kartasta näkyy, väestöryhmien välillä on yhä kasvava juopa, mikä heikentää luottamusta ja halua työskennellä yhteisen hyvän eteen.
Vahvimpana vastaesimerkkinä monikulttuurisuuden puolesta esitetään huippumenestyvä Piilaakso, jonka etninen diversiteetti on melkoisen suuri, ainoastaan mustat ovat selvästi ja hispaanot lievästi aliedustettuina. Esimerkkinä käytetään lukuisia yrityksiä, joissa työskentelee eri alkuperistä lähtöisin olevia ihmisiä. Todellisuudessa Piilaakson yritykset ovat monokulttuurisia jos mitkä - työntekijät ovat samanlaisia etnisyydestä riippumatta. Eikä ongelmia käytännössä ole. Monietnisyys toimii siis vain siinä tapauksessa, että ihmiset ovat normiväestöön nähden poikkeuksellisen fiksuja, koulutettuja ja lainkuuliaisia. Tällä havainnolla on niin pelottavat seuraukset, että tämä kirjoitus on syytä päättää tähän.
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
13 kommenttia:
Noista aasialaisista sen verran, että esimerkiksi kiinalaisperäiset sijoittuvat aivan normaalikäyrän mukaisesti yhteiskuntaan eli populaa on drop outeista proffiin. Kiinalaisilla on myös hieman "kympintyttömäistä" opiskelua ei päntätään kyllä kaikki ulkoa, mutta soveltaminen on sitten vähän vaikeampaa.
Mielenkiintoinen osa amerikkalaista koulutusjärjestelmää on myös käsite "Historically Black Colleges", jotka vielä rotuerottelun aikana olivat aivan kelpoja oppilaitoksia ja opiskelijoiden ei tarvinnut kärsiä rasismista. Kun rotuerottelua purettiin ja värilliselle väestölle annettiin oikeus hakeutua kaikkiin oppilaitoksiin meriittien perusteella, parhaat tietysti menivät parhaisiin oppilaitoksiin ja HBC:et jäivät vähemmälle menestykselle. Mutta edelleenkään niissä ei tarvitse kärsiä rasismista. Affirmative Action -systeemi koskee myös HBC:eitä eli valkoinen opiskelija voi niissä saada samat etuoikeudet ja edut, mitä musta opiskelija "valkoisessa" oppilaitoksessa. Amerikkalaiseen tapaan tuosta piti käydä oikein oikeudenkäynti, mutta vastustajat hävisivät 6-0. Vähemmistöt saavat siis hyötyjä myös näin päin.
Sitten vielä inkkaribashausta. Ns. luonnonkansat eivät missään eivätkä milloinkaann elä missään sopusoinnussa luonnon kanssa. Luonto säilyi, koska väestöä oli resursseihin verrattuna vähän. Tutkimus osoittaa, että esimerkiksi hirvieläimiä on aivan surutta ajettu kallionkielekkeeltä koko lauma alas ja sitten jätetty suurin piirtein koskematta, koska jo muutama hirvieläin riittää isollekin porukalle. Myös amerikan megafauna on hävinnyt ihmisen toimesta. Kun intiaanit saivat hevosia ja tuliaseita, niin biisonilaumoja harvennettiin surutta ja vain talja ja kieli hyödynnettiin. Loppu sai jäädä taivaan linnuille.
Yksi selitys on myös maan välttyminen pitkään omalla maaperällä käydystä sodasta. Tämän vahvistavat Sveitsi ja myös naapurimme Ruotsi. Nekään eivät ole kokeneet aikoihin sotia omalla maaperällään ja menestyneet loistavasti.
Yksi selitys on myös maan välttyminen pitkään omalla maaperällä käydystä sodasta
Saksa on pariin otteeseen tallottu omalla tontillaan maan rakoon ja silti menestyy. En luota tähän Proffan arvioon.
Yhdysvallot ei välttämättä romahda ulkoisista syistä, vaan suurin vaara on sisältäpäin romahtaminen, josta alkaa olla pikkuhiljaa merkkejä jo.
Yksi on varallisuuden jatkuva kasaantuminen hyvinpienelle superrikkaiden porukalle ja ei pelkästään köyhimmänkansanosan vaan myös suuren keskiluokan pikkuhiljainen köyhtyminen ja kurjistuminen ..
Toisaalta Yhdysvalloissa on ollut perinteisesti tapana,että nämä superrikkaat jättävät omaisuutensa tai suuren osan siitä yleishyödylliseen käyttöön.Warren Buffett jättää omaisuutensa Bill Gatesin perustamalle säätiölle,sinne taitaa mennä myös Microsoft miljardit.
Andrew Carnegie myi teräsimperiuminsa J.P Morganille ja pisti lähes koko kauppasumman,350 milj silloista rahaa,hyväntekeväisyyteen.Rockefeller pisti vielä paremmaksi lahjoittamalla 550 milj taalaa.Nykyistä rahaa nuo ovat kymmeniä miljardeja.Oikeastaan jos katsoo näitä Yhdysvaltalaisten miljardöörien listaa eri ajoilta,niin yksi yhdistävä tekijä löytyy,kaikki ovat lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen kuka koko omaisuutensa ja jotkut osan siitä.
Superrikkaista tulee yhä rikkaampia jo korkoa korolle ilmiön takia,10% tuotto sijoitettuna takaisin 5 miljardin omaisuudesta tekee aika äkkiä 5 miljardin omistajasta 10 miljardin haltijan.Matematiikanlakeja voidaan korkeintaan muuttaa verotuksella.
Yksi on varallisuuden jatkuva kasaantuminen hyvinpienelle superrikkaiden porukalle ja ei pelkästään köyhimmänkansanosan vaan myös suuren keskiluokan pikkuhiljainen köyhtyminen ja kurjistuminen ..
Kyllä, koska USA on lähtenyt eurooppalaisen sosialismin tielle. Sääntely ja crony capitalism on saanut jo hyvän otteen siellä. Pääomien kertyminen rikkaimmalle prosentille muistuttaa natsi-Saksan propagandaa, jossa rikkaat (koukkunokka) pankkiirit varastivat kaiken. Ei hyvä lähtökohta järkevälle keskustelulle.
Saksassa väestö ei sisällä niitä ongelmia kuin Yhdysvalloissa. Ei toki Sveitsissäkään.
Eräs entinen heilani oli Suomessa kemian tekniikkaa opiskellut riikinruotsalainen daami. Hän oli yllättynyt suomalaisten opiskelijoiden fiksuudesta ja luonnontieteen kurssien vaatimustason tiukkuudesta. Kotikaupungissaan Ruotsissa samaa koulua käyneet suomalaistaustaisten vanhempien lapset olivat parhaimmillaan keskitasoa, yleensä alle.
Esitin, että aikoinaan Suomesta Ruotsiin hommiin lähteneet eivät olleet valtakunnan terävintä ainesta, joten samaa ei voine odottaa lapsiltansakaan. Plikka puuskahti että sama teoria hänelläkin, mutta ei kehdannut sitä ensimmäisenä ääneen lausua.
Lämpimät muistot jäivät.
mielestäni eräs syy on myöskin amerikkalaisten kyky tehdä porukallatöitä. Georgetownista lähtien he perustivat isoja yli 25 ihmisen yrityksiä. Tänä päivänäkin tuo amerikkalainen yrittäjyys työllistää vain 3% yhteiskunnan työskäyvistä. Suomessa se on 7% ja maassamme on suurempi julkinen sekrtori. Suomaliseten firmat ovat pienempiä mikä johtaa pienempään työntuottavuuteen ja alempaan kulutukseen ja heikompaan elintasoon
Ano 1: Minua on aina suuresti huvittanut tuo "luonnon kanssa tasapainossa eläminen". Kyseessä on se, että eletään tasapainossa, joka on saavutettu horjauttamalla entinen tasapainoasema siihen asti, kun teknologia on antanut myöten. Nimitys "luonnonkansa" on paskapuhetta, ne tappavat aina sukupuuttoon kaikki helpot saaliit.
Professori (ja Kumitonttu): Totta osin, mutta sota on vain väliaikainen hidaste - kunhan se ei muuta väestörakennetta huonommaksi. Monikulttuurisuus on tuhoisampaa. Ja käytiinhän USA:n maaperällä verinen sisällissota, jonka jälkeen maa nousi 50 vuodessa maailman suurimmaksi taloudeksi.
Ano 2: Juuri tuota tahdoinkin sanoa sillä, että USA:n perustuslaki on toistaiseksi toiminut. Nyt se kohtaa ehkä suurimman haasteensa koskaan: hajaannuksen niin etnisessä, taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä. Jos se ei kestä, niin romahdus on rajumpi kuin kukaan osaa edes kuvitella.
klova: Tämä on yksi syy siihen, että USA ei tarvitse samanlaista hyvinvointivaltiota - Suomessa vastaavat säätiöidyt pääomat ovat paljon pienempiä ja harvinaisempia muutenkin.
Masa: Siirtolaisuus Suomesta Ruotsiin oli enimmäkseen juuri kuvailemasi kaltaista.
Tammenterho: Ja erityisen huolestuttavaa tilastossa on se, että siinä Ruotsissa syntyneet toisen polven mamut eivät näy lainkaan.
Ano 3: Mielenkiintoinen ja tärkeä tilastotieto, en ollut tullut tuota ja sen seurauksia ajatelleeksi.
Tammenterho: Kyllä niitä ehdokkaita olisi saatu. Soini vain kirjassaankin linjasi, että ensin on liityttävä persuihin, sitten voidaan harkita. Typerää ylimielisyyttä, joka kostautui. Kuten myös kansallismielisyyden dissaaminen. Soinin johtaminen on surkeaa omahyväistä mikromanagerointia, jolle ei pysty antamaan edes hylättyä arvosanaa. Suntzi sanoi, että useiden johtaminen on sama kuin harvojen johtaminen - kyse on organisointikyvystä. Ja Soini johtaa puoluettaan edelleen Vennamon oppien mukaan. Aikoinaan sanottiin, että SMP tarkoittaa Sirkka, Minä ja Pekka. Nyt PeruS tarkoittaa Peruuttamaton Soinilaisuus.
Lähetä kommentti