Esitin edellisessä viikkojutussa solidaarisuusveroa haittamaahanmuuton kustannusten maksamiseksi. Koska ajatus on erinomainen ja toimiva, se ei tietenkään voi toteutua siksi, että se vaatisi valtion virka- ja poliittisen koneiston hyväksyntää.
Sen sijaan esitän tässä vaihtoehdon, joka toimii. Toimii siitä yksinkertaisesta syystä, että se on jokaisesta itsestään kiinni, laittaako sen toimimaan.
Karkeasti voidaan laskea, kuinka paljon haittamaahanmuutto maksaa itse kullekin. Veroista menee sen kustannuksiin parin prosentin siivu (Terhon laskelmasta olivat unohtuneet tietyt piilokustannukset, joten se oli liian maltillinen). Sen lisäksi verojen jälkeen käteen jäävistä nettotuloistakin osa menee mamukustannuksiin, koska esim. ALV, varainsiirtovero jne verot. Laskukaava on suunnilleen seuraava: kaksi prosenttia maksetuista veroista ja puoli prosenttia nettotuloista. Esimerkki: Veera Veronmaksaja ansaitsee bruttona 50 000 euroa. Veroja hän maksaa 15 000 euroa, jolloin nettotuloiksi jää 35 000 euroa.
Veera Veronmaksajan "mamuvero" on tällöin: 15 000 * 0,02 + 35 000 * 0,005 = 475 euroa.
Kun Veera Veronmaksaja, nuiva kansalainen, joutuu seuraavan kerran väittelyyn Minna Mokuttajan, suvaitsevaisen kansalaisen, kanssa maahanmuuton kannattavuudesta, hän sanoo:
- Selvä on, Minna. Sinä haluat tänne humanitääristä maahanmuuttoa, minä en. En voi hyväksyä, että sen kustannukset maksetaan minun rahoillani, mutta sinä siis voit. Minun osuuteni tästä lystistä on 475 euroa. Tässä on tilinumeroni. Kun rahat näkyvät tililläni, lupaan lopettaa vuoden ajaksi haittamaahanmuutosta puhumisen. Reilu diili: jos et maksa, sinäkin lopetat vuoden ajaksi maahanmuuton kannattavuudesta puhumisen.
Kaikille tätä tekstiä lukeville nuiville: tehkää tämä, niin teillä on ainakin jotain sanottavaa lapsillenne sitten kun he aikanaan kysyvät, "Mitä sinä silloin teit, kun Suomea yritettiin tuhota?"
Magdeburgin kaasuvalotus
3 tuntia sitten
5 kommenttia:
Olispahan muuten aika kiva olla kärpäsenä katossa ja katsoa, minkälaisen itkupotkuraivarin Minna Mokuttaja tuosta heitosta saisi. Tai no, oikeastaan luulen, että Minnalla löisi tyhjää, eikä hän tajuaisi, mitä hänelle oikeastaan sanottiin. Minna kun ei mieti tylsiä lukuja, vaan suurempia, humanistisempia, tunteellisempia kuvioita.
Tuoda tuoda. Se mokuttaja elää sossun/verorahoista jotka sinä maksat. Eli olet vieläkin tappiolla tuo 475 euroa. No joo, onhan se parempi kuin 950 euroa tappiolla.
Minna Mokuttaja elelee omissa maailmoissaan. HÄN kuulee ja näkee kaiken omaa ideologiaansa tukevalla tavalla. Tämän asian HÄN ymmärtäisi siten, että HÄNEN näkemyksensä asioista ovat niin ylivertaisen viisaita ja muut pussiin puhuvia, että HÄNELLE on epätoivoisten natsien taholta tarjottu rahaakin, että HÄN pitäisi suunsa kiinni siitä mikä on totta ja oikein. Hullu mikä hullu.
Pitihän sitä maksaa taas tonni ennakkoveroja, mutta onhan se hyvä tietää ettei ne mee hukkaan nekään rahat, kun kattelin viikonloppuna paikallisen vokin asukkaita, kuinka ne piti pystyssä paikallisten kauppojen seiniä :P
-jpt-
Yrjö: Tyhjää löisi, vettä hanhen selkään. Tai kasvoille.
Buuri: Saisi siitä ainakin vähän omiaan takaisin...
Pantalone: Näin.
jpt: Kävin tässä äskettäin maakuntakaupungissa, jossa on vokki. Siellä nämä karva-ankkurit rahtasivat kaksin käsin kasseja ostoskeskuksesta ja näkyi olevan tilausbussi.
Lähetä kommentti