Hallitus on tehnyt 94 miljoonan euron lisäbudjetin pakoloiskriisin menoihin. Meiltä ei ole kysytty, mistä rahat otetaan. Me vastaamme silti: suomalaisilta veronmaksajilta.
Entä miten? No, Suomi arvatenkin ottaa lisää velkaa, jota saa kovalla korolla. Typerää jos mikä. Veronmaksajat joutuvat maksamaan entistä enemmän. Asian voisi ratkaista yksinkertaisemmin, nopeammin ja halvemmin. Suomen verokertymästä oli viime vuonna tuloveroja 31 473 miljoonaa euroa, josta noin 90 % kotitalouksien tuloveroja.
Lisäbudjetti on sattumoisin aika tarkkaan 0,3 prosenttia tuloveroista. On myös selvää, että tämä ei voi mitenkään riittää, koska Ruotsi on jo täynnä, Saksassa on kymmeniätuhansia tulossa ja Välimeren väärällä puolella miljoonittain lähtökuopissa. Varovasti voidaan arvata, että rahaa tarvitaan lisää ainakin kolminkertainen määrä nyt esitettyyn lisäbudjettiin nähden. Sovitaan että prosentti tuloveroista.
Kerätään nämä rahat suoraan tuloverojen maksajilta, niin ei tarvitse tehdä velkaa. On varsin helppoa laskea, paljonko on yksi prosentti yksittäisen henkilön vuonna 2014 maksamista tuloveroista. Printataan maksulappu tällä summalla ja lähetetään. Operaatio tulee valtiolle takuulla halvemmaksi kuin lainanotto ja ihmisetkin varmasti ymmärtävät rahan menevän hyvään tarkoitukseen kansamme parasta ajatellen.
Laitetaan maksulaput postiin juuri siten, että ne ehtivät ihmisille sopivasti joulun alla ja nimetään lisävero "Ramadan-lahjaksi".
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
5 kommenttia:
Menitkin muistuttaan... muutenkin on paineet koholla. Tällä menolla poksahtaa vielä suoni päässä.
Erittäin hyvä ehdotus. Sipilä voisi viedä asian läpi hallituksessa samalla päättäväisyydellä kuin sote-alueiden lukumääränkin.
Tämänhän voisi hoitaa niin kuin autoveron aikanaan. Eli ylimääräisen maahanmuuttoteollisen solidaarisuusveron maksaneelle huushollille annetaan tarra, joka tulee kiinnittää keittiön ikkunan sisäpuolelle. Koska tilapäiseksi jäävä erityisvero jää tietenkin pysyväksi, niin tarrojahan alkaa kertyä ikkunaan vuosi vuodelta päällekkäin. Lisäksi kansan yleistä suvaitsevaisuustajua voitaisiin lisätä laittamalla tarroihin Tom of Finland-aiheisia hologrammeja.
Miksei saman tien nimetä veroa jizyaksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Jizya
Pakko maksaa tai muuten tulee radikalisoituminen.
Janne: Pahoittelen vitutuksen lisäämistä.
Professori: Olin aika varma, että tämä sote-kriisi on kepun ja kokoomuksen kassakaappisopimus vaaleja edeltävältä ajalta. Eli houkutellaan persut hallitukseen ja jos saadaan suosio romautettua, niin hajotetaan hallitus, uudet vaalit ja persut ovat muisto vain. Mutta taisinpa erehtyä eli poliitikkomme kykenevät sittenkin riitelemään tosissaan aivan toisarvoisista asioista samaan aikaan kun maamme tulevaisuus on pahimman uhan alla 70 vuoteen!
Yrjöperskeles: Äh, tuo autoverotarra olisi pitänyt oivaltaa.
Vasarahammer: Jizyahan se tosiaan olikin. Kiireessä en ehtinyt tarkistaa, siitä tuo ramadan-lahja.
Lähetä kommentti