Kuvittele itsesi seuraavaan tilanteeseen. Aikakone vie sinut Suomen hallituksen kokoukseen toukokuussa 1990. Hallitus on tietoinen, että paikalle on tulossa aikamatkaaja 25 vuoden päästä tulevaisuudesta. Se esittää sinulle yhden kysymyksen, johon vastaat. Aikaikkuna on auki vain kymmenen sekuntia, jonka jälkeen palaat nykyhetkeen - joko samaan nykyisyyteen tai muuttuneeseen, riippuen siitä minkä neuvon olet hallitukselle antanut.
Sinulle esitettävä kysymys on: "Suomeen on pyrkimässä Neuvostoliitosta tuhatmäärin somaleja. Mikä on maan edun kannalta parasta: otammeko vastaan vai käännytämmekö takaisin?"
Nykykokemuksen valossa on ilmeistä, että vastaanoton myötä Suomen somaliväestö kasvoi toistaiseksi kymmeniintuhansiin, kun taas voi turvallisesti arvioida, että tuolloin tehty käännytyspäätös olisi aiheuttanut somaliväestön lukumäärän pysymisen muutamissa kymmenissä.
Mitä vastaat?
Jos vastaat: "Käännyttäkää" niin mietipä miten kannattaisi toimia nykyisen siirtolaiskriisin kanssa vanhojen kokemusten perusteella.
Jos vastaat: "Ottakaa vastaan", vedäpä hetki henkeä ja muista, että vastaat tähän kysymykseen vain itsellesi etkä tehdäksesi suvaitsevaista vaikutusta. Nyt voit olla rehellinen itsellesi. Kukaan ei kuule, mitä todella ajattelet eikä saa koskaan tietää, että sinä olit se aikamatkaaja joka asian ratkaisi. Kysy uudestaan itseltäsi: "Suomeen on pyrkimässä Neuvostoliitosta tuhatmäärin somaleja. Mikä on maan edun kannalta parasta: otammeko vastaan vai käännytämmekö takaisin?"
Jos vastaat: "Käännyttäkää" niin mietipä miten kannattaisi toimia nykyisen siirtolaiskriisin kanssa vanhojen kokemusten perusteella.
Jos vastaat: "Ottakaa vastaan", käypä ottamassa ne lääkkeesi ja odota vaikutuksen alkamista. Sitten kysy uudestaan itseltäsi: "Suomeen on pyrkimässä Neuvostoliitosta tuhatmäärin somaleja. Mikä on maan edun kannalta parasta: otammeko vastaan vai käännytämmekö takaisin?"
Jos vastaat: "Käännyttäkää" niin mietipä miten kannattaisi toimia nykyisen siirtolaiskriisin kanssa vanhojen kokemusten perusteella.
Jos vastaat: "Ottakaa vastaan", soita pikaisesti lääkärillesi ja kerro, että tarvitset vahvemman lääkityksen.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
12 kommenttia:
Ei tarvitse tulla tulevaisuudesta kertomaan mitä pitäisi tehdä.
Riittää että osaa nähdä tulevaisuuteen.
Tuo kysymyshän olikin tuolloin kaikista tähdellisin, eikö? Suomi oli syksymässä historiansa pahimpaan lamaan ja massatyöttömyyteen, ja sinä kysyt tuota? Jep jep.
Eli tuon kysymyksen kysyjällä ei olisi pitänyt olla mitään tekemistä tuolloin, jos tuo kysymys tuli ensimmäisenä mieleen.
Jälkikäteen voi nähdä, että juuri 1990-luvun alussa Suomi teki ainakin kaksi vakavaa virhettä: liittyi EU:n, Schengenin ja Euron jäseneksi ja toisaalta otti kaatuneesta Neuvostiliitosta tänne pyrkineet somalit.
Ratkaisuista kasvoi myöhemmin Suomen kohtalonkysymyksiä: EU:n jäsenenä kansallinen tuhoutumisemme on todennäköistä, eivätkä somalit ole sopeutuneet kulttuuriimme tai juuri työllistyneet yhteiskuntaamme.
Anonyymi tuossa mussuttaa vähän turhaan, koska yksi vuosien 1990-91 puheenaiheista todellakin oli se mahdollisuus, että romahtavasta Neukkulasta tänne tulisi satoja tuhansia pakolaisia. Somalit nyt toki vain yksi ryhmä heistä, mutta muitahan ei sitten loppujen lopuksi tullutkaan. Eli siinä mielessä Jaskan ajatusleikki on ihan asiallinen.
Itse vastaisin, että annetaan tulla Suomeen sillä ehdolla, että jatkavat matkaansa Somaliaan. Jos eivät jatka, eivät tule maahan.
Tvalve: Tulevaisuuteen näkemisessä auttaa, jos osaa käyttää menneisyyden opetuksia.
Ano: Huvittavaa olkiukkoilua sinulta. Toki muutakin olisi voinut kysyä, mutta käsittääkseni ei olla vieläkään yksimielisiä siitä, kuinka lamalta olisi voitu välttyä. Ja tuossa kyseessä olisi toinen ajatusleikki. Siitä voi kirjoittaa jonkun toisen pohdinnan. Pysytään asiassa. Yleensä poistan tarkoituksella sivuraiteille johdattelevat trollailut, mutta jääköön tämä nyt tällä kertaa a) malliesimerkkinä säälittävästä trollista ja b) koska hyvä ystäväni Kumitonttu ehti jo kommentoida enkä halua jättää kommenttia "orvoksi".
Historix: Näinpä siinä kävi. Ensimmäistä virhettä ei tosin voinut silloin virheeksi tietää, mutta jälkimmäisen kyllä tajusi jokainen joka osasi hetken hinkata molempia aivosolujaan yhteen.
Kumitonttu: Käsittääkseni Mogadishuun pääsi tuolloin helpommin Moskovasta kuin Helsingistä, joten miksi ottaa turhia riskejä.
Tarkemmin ajatellen anonyymin rinnastus oli mitä erinomaisin. Suomi siis syöksyi historiansa syvimpään lamaan tuolloin. Noustiinkos siitä muutamassa vuodessa, häh? Eli tarvitsiko hallitus loppujen lopuksi neuvoja laman välttämiseksi? Silloinen lama ei vaikuta nyt juuri lainkaan ja sadan vuoden päästä se ei vaikuta lainkaan. Mutta haittamaahanmuuton suhteen tehdyt onnistuneet ja epäonnistuneet päätökset vaikuttavat sukupolvia eteenpäin.
En tiedä miten pitäisi vastata, koska en tiedä millaiseksi maailma muuttuisi, jos vastaus olisi "käännyttäkää". Kun kerran tähän leikkiin ryhdytään, niin kyllä kait niitä reissuja pitäisi saada tehdä kaksi. Ekalla kerralla sanotaan "käännytäkää", ja sitten kun palataan tulevaisuuteen, niin täytyy katsoa mitä on tapahtunut. Kausaalisuusketjut ovat niin pitkiä ja epävarmoja, että voihan tilanne olla ihan toisenlainen.
Tälle on nimikin. Jonbar Hinge.
Tm: Joo, mietin tuota ennen tämän tekstin kirjoittamista. On toki mahdollista, että asiat olisivat menneet vielä pahemmin perseelleen. Miten, se on sitten toinen asia. Kaksi vaihtoehtoa tuli mieleen:
1) Ilman somalien tuloa meillä ei olisi ollut mitään varoittavaa esimerkkiä ja silloin olisi voinut käydä niin, että vuosituhannen vaihteessa olisi tullut moninkertainen invaasio.
2) Joku, jossakin, kiristi meitä jollakin vielä pahemmalla kohtalolla, joten tämä katsottiin pienemmäksi pahaksi.
En pidä kakkosvaihtoehtoa uskottavana, koska sellaisesta ei ole mitään tietoa enkä voi keksiä, kuka ja millä ihmeellä olisi kiristänyt. Sen sijaan nykyinvaasioon uskottavin selitys alkaa olla se, että ISIS tms on piilottanut ydinaseen Helsinkiin ja uhkaa posauttaa sen, jos alamme toimia järkevästi. Kun ottaa huomioon nämä lausunnot "työvoimapulasta", "voimavaroista", "ammattitaidoista" ja "rauhanuskonnosta", niin ei semmoisia edes vajaaälyiset voi puhua tosissaan eli taustalla täytyy olla jokin agenda, jota emme tiedä.
Muunnelma: palaa ajassa 15-30 vuotta taaksepäin missä tahansa päin Eurooppaa, ja kysy kansalta, haluavatko he, että kansasta on muutamassa vuosikymmenessä muslimeja 5-20 %. Jos (ja kun) vastaus on konsistentisti N-kertaisella enemmistöllä kielteinen, mitä se kertoo Euroopan päättäjistä?
Muunnelma: palaa ajassa 70 vuotta ajassa taaksepäin, ja kerro Sir Winston Churchillille tai Dwight Eisenhowerille päin naamaa, että aiot toteuttaa suunnitelman kansan korvaamiseksi 20-prosenttisesti muslimeilla. Nauti viimeisistä hetkistäsi ennen teloituskomppanian eteen astumista.
Historia on harvoin intentioiden ja suunnitelmien tulosta. Ei se myöskään ole mitään hegeliläistä rationaalisen maailmanhengen kehitystä. Mekanismit joita tunnistamme, tunnistetaan aina jälkikäteen ja melkein varmasti väärin. Sattuman merkitystä vähätellään ja pienen, melkein merkityksetön paine johonkin suuntaan on helppo jättää huomiotta. Isolta näyttävä ilmiö saattaa olla pidemmän päälle melkein merkityksetön.
Annan esimerkin joka insinöörin on helppo ymmärtää. Jokin funktio f kuvaa jotain ilmiötä jotenkin; mikä ilmiö onkaan kyseessä, sillä on melko vähän merkitystä. Tarkastelemme kolmea suuretta, x, y ja z, jotka kaikki vaikuttavat funktion f arvoon. Suure x on helposti havaittavissa, ja näemme että f(t) riippuu x:stä niin, että df/dx = k, missä k on melko suuri; kun x kasvaa, niin f kasvaa samalla ja melko nopeasti. Esimerkki tällaisesta funktiosta on f(t) = k*x(t) + g(t).
Muuttujan y vaikutus taas on monimutkaisempi, sillä se vaikuttaa f:n muutosnopeuteen suoraan. df/dt riippuu y:n arvosta, ollen muotoa c(t) + r*y(t), missä c jotain mitä emme nyt vielä tiedä, voidaan olettaa se vaikka nollaksi (toistaiseksi). Jos y:n arvo pysyy pienenä, etenkin jos r on pieni, niin näyttää siltä, että f ei paljon tästä häiriinny. Paitsi että kun aikaa kuluu, y määrää f:n arvon täysin; jos olisi pelkästään y ja x, niin muutos x:ssä toki tuottaa hyppäyksen f:n arvoon, mutta kun x pysyy vakiona tai vaihtelee joissain rajoissa, niin f:n pitkän aikavälin kehitys ei oikeastaan ole mitenkään x:stä riippuvainen jos y pysyy positiivisena (tai negatiivisena) pitkään.
Mutta sitten on z. z taas tuottaa takaisinkytkennän, so, z riippuu f:n arvosta ja f:n derivaatta riippuu z:n arvosta. Yllä siis c(t) = s*z(t), mutta tämän lisäksi dz/dt = q*f(t). Riippuen kerrointen s ja q arvoista, z joko stabiloi f:n tai saa sen divergoitumaan täysin, eikä oikeastaan pitkällä aikavälillä (Taas kerran!!) y:llä ja x:llä ole mitään merkitystä jos ne ovat edes jotenkin rajalliset.
Nyt, en väitä mitään siitä, millä tavalla mikäkin asia meidän elinympäristössämme tai yhteiskunnassamme riippuu mistäkin. Sanon vain, että me emme oikeastaan osaa sanoa, onko somalien tai jonkun muun vähemmistön määrä maassa niinkuin x, y, vai z. Lyhyellä aikavälillä se on niinkuin x: vähemmistö tulee ja sillä on tietty vaikutus johonkin, oli se sitten julkinen talous, raiskaustilastot, etninen värinä, whatever. Keskipitkällä aikavälillä se voi olla niinkuin y, sillä ehkä porukka houkuttelee lisää maahanmuuttajia, tai ehkä kyse on moniosaajista ja kultamunista jotka saavat julkisen talouden kuntoon. Pelkkä porukan olemassaolo saa jonkin suureen kasvamaan kasvamistaan. Tosi pitkällä aikavälillä taas se on niinkuin z, ehkä. Mutta mitä ovat kertoimet? Syntyvyys on suurempi kuin kantaväestöllä, mutta tarkempi analyysi osoittaa että tällainen ilmiö on muotoa y. Miten syntyvyyden käy myöhemmin? Laskeeko se? Onko yhteiskunnassa jokin ilmiö joka toimii itserajoittavana tälle, alkaako syntyvyys äkkiä pienentyä? Tuleeko maasta pidemmällä aikavälillä vähemmän houkutteleva muille ryhmille? Onko jokin täysin tuntematon ilmiö johon pidemmällä aikavälillä tulee sitä rajumpi muutos mitä suuremmaksi porukan koko kasvaa? Esimerkiksi, syntyykö entistä voimakkaampi etnosentrinen identiteetti joka lopulta johtaa siihen että maassa ryhdytään etnisiin puhdistuksiin? Tai tapahtuuko jotain muuta?
Mitä jos Hitler halusi hävittää juutalaiset juuri siitä syystä, että tulevaisuuden juutalaiset keksivät aikakoneen ja yrittivät (siinä onnistumatta) murhata Hitlerin useampaan kertaan, mikä sai hänet vakuuttuneeksi juutalaisten pahuudesta? Mieti sitä...
Tiedemies, erinomainen mallinnus ja olen pohtinut hyvin samaan suuntaan asiaa. Juuri samankaltaisin ajatuksin ja muuttujin. Erityistä ansiota siitä että otit tuon muuttuja z mukaan. Se on tavallaan käänteinen sille kuuluisalle "perhosen siiveniskulle" eli pitkällä aikavälillä stabiloiva muuttuja. Ajatuksenhan esitti varmaan ensimmäisenä Asimov teoksessa Ikuisuuden loppu, jossa historiaa saattoi muokata, mutta inertia aiheutti sen että tehty suurikaan muutos ei enää vaikuttanut lainkaan muutaman sadan vuoden kuluttua.
Vähän yksinkertaisempana mallinnuksena mamukriisin kanssa seuraava. Jos ajatellaan, että valtaosa mamuista saa jäädä maahan, niin tilannetta voisi verrata siihen että keskiluokkainen perhe päättäisi myydä omaisuutensa ja ostaa lotosta haravajärjestelmän (tai mikä se nyt onkaan nimeltään). Aika tarkkaan kahdellasadallatuhannella eurolla saa ostettua lotossa seitsemän numeron rivin sijaan 23 numeron rivin (23 yli 7) = 245157, 80 snt/rivi. Voi käydä niin, että tulee jättipotti. Tai sitten jää suunnilleen omilleen. Tai sitten puille paljaille. Joka tapauksessa temppua pidettäisiin hulluutena. Tässä on tietysti se ero mamukriisiin, että todennäköisyys voidaan laskea varmasti. Toisaalta tilastollinen otanta muslimimaista ja -vähemmistöistä on jo sen verran iso, että siltä pohjalta voi varmaan myöskin vetää suhteellisen luotettavat arviot sille, miten tässä tulee käymään...
Lähetä kommentti