Arvoisat kriminaalit

Krimin niemimaa on kiinni mantereessa vain muutaman kilometrin levyisen Perekopinkannaksen kautta. Venäjästä sitä erottaa niin ikään vain muutaman kilometrin levyinen Kertsinsalmi. Alaltaan Krim on noin 26 100 km². Niemimaan pohjoisosa on aroa, eteläosassa on yli puolentoista kilometrin korkeuteen yltävä vuoriketju, joka rajaa kapeaa rannikkokaistaletta.

Antiikin aikana kreikkalaisilla oli niemimaalla siirtokuntia. Sittemmin alue vaihtoi tiuhaan tahtiin omistajaa ollen välillä itsenäinen kaanikunta. Itsenäisyys päättyi 1783, kun Krim liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa.

Suunnilleen ensimmäinen asia, mitä venäläiset Krimillä tekivät, oli Sevastopolin kaupungin perustaminen laivastotukikohdaksi. Katariina Suuri toteutti ihailemansa Pietari Suuren unelmaa tehdä Venäjästä merivalta.

Krimin historian kaksi oleellista avainta ovatkin Sevastopolin laivastotukikohta ja niemimaan etninen koostumus. Ja historia puolestaan selittää sekä nykypäivän että tulevaisuuden.

Venäläisten valloittaessa niemimaan 1783 sen väestö koostui noin 90-prosenttisesti Krimin tataareista. Vuoden 1865 tienoilla tataarit jäivät vähemmistöksi. Kuten normaalisti, aluksi kaupungeissa ja sitten kokonaisuudessakin. Seuraavan vuosisadan alkaessa he putosivat toiseksi suurimmaksi kansanryhmäksi venäläisten jälkeen. Vaikka Ukraina onkin maantieteellisesti lähempänä, siirtolaiset tulivat pääasiassa Venäjältä. Ensisijaisesti Krim oli sotilastukikohta ja sotilaat olivat venäläisiä. Tämän seurauksena myöskin muu siirtolaisuus oli enimmäkseen venäläistä. Neuvostoliiton syntyvuonna 1917 Krimin väestöstä 41 % oli venäläisiä, 29 % tataareja ja vain 9 % ukrainalaisia. Kansallisuuksien tilkkutäkkiä täydensivät juutalaiset, saksalaiset, kreikkalaiset, armenialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset ja turkkilaiset, joiden kunkin osuus ylsi pyöristettynä vähintään prosenttiin.

Neuvostoliitolle Krimin merkitys oli suuri sekä symbolisessa että käytännön mielessä.
Ensimmäinen vakavasti otettava kommunistien nousu tsaaria vastaan oli sinne sijoitetun panssarilaiva Potemkinin kapina 1905, josta Sergei Eisenstein ohjasi 20 vuotta myöhemmin neuvostoaikojen kulttielokuvan. Lisäksi Krim oli sisällissodassa Venäjän valkoisen armeijan viimeisenä hallussaan pitämä tukikohta, joka kukistui vasta 16.11.1920.

Neuvostoajan alkajaisiksi Krimille perustettiin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuului Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Virallisesti autonomisen tasavallan tarkoitus oli taata krimintataarien oikeudet, mutta kommunismille tyypilliseen tapaan todellisuus oli jälleen virallisuuden vastakohta. Toisen maailmansodan alkaessa venäläisväestön osuus oli jo tasan puolet asukasluvusta ja tataarien määrä oli pudonnut alle 20 prosentin. Sodassa saksalaiset valtasivat Krimin raskaiden taistelujen jälkeen ja luopuivat siitä vasta 1944. Takaisinvaltauksen jälkeen Krimin tataarit rahdattiin karkoitukseen enimmäkseen Uzbekistaniin, koska Stalin piti heitä poliittisesti epäluotettavina. Ei täysin aiheetta, olihan natsiarmeijassa palvellut vapaaehtoisia tataarijoukko-osastoja. Toisaalta, mitä muutakaan olisi voinut odottaa parinkymmenen vuoden päähänpotkimisen jälkeen? Karkoituksessa kuoli seuraavan kolmen vuoden aikana lähes puolet koko kansasta, mikä olisi saanut Hitlerinkin vihreäksi kateudesta tehokkudellaan – Stalinin tappotahti oli keskimäärin 18 % vuodessa siinä missä Hitler pystyi Euroopan juutalaisten kohdalla vain 14 %:iin.

Sodan jälkeen autonominen tasavalta lakkautettiin 1945 – ei tataareja, ei tarvetta tasavallalle. Vielä vuonna 1979 tataarit muodostivat alueen väestöstä alle prosentin, vaikka paluumuutto oli jo osin sallittua. Nykyään osuus on noin 12 %.

Vuonna 1954 Krimillä tapahtui taas. Niemimaa siirrettiin Venäjän alaisuudesta Ukrainalle, perusteluina ”Ukrainan maantieteellinen ja taloudellinen läheisyys”. Siirto ei paljon kenenkään olkapäitä kohautellut, vaikka tämä liike onkin syynä moneen myöhempään ongelmaan. Neuvostoliittoa pidettiin tuolloin ikuisena eikä osattu edes kuvitella, että sinänsä järkevältä vaikuttanut sisäinen järjestely osoittautuisi kymmeniä vuosia myöhemmin haitalliseksi. Kommunismille tyypilliseen tapaan todellisena siirron syynä lienee ollut jotain muuta kuin ilmoitettu, luultavimmin Ukrainan väestöllisen rakenteen muuttaminen venäläisempään suuntaan. Tämä sama ilmiö on havaittavissa minkä tahansa Venäjän ”etnisen alueen” rajoissa. Ne on tarkoituksellisesti vedetty siten, että alueen ulkopuolelle on jäänyt seutuja joissa kyseinen kansallisuus on enemmistönä ja ennen kaikkea siten, että alueen sisäpuolelle on jäänyt umpivenäläisiä alueita. Tarkoituksena on kommunismille ominainen sisältäpäin mädättäminen ja se lienee ainakin osin ollut syynä myös Krimin siirtoon Ukrainan alaisuuteen.

Pää jäi kuitenkin vetävän käteen 1991 Neuvostoliiton hajotessa. Syntyneet uudet valtiot noudattivat neuvostotasavaltojen rajoja ja hupsistakeikkaa, Ukraina sai Krimin. Niemimaan väestöstä 67 % oli venäläisiä ja vain 26 % ukrainalaisia. Eikä tilanne ole siitä liiemmin muuttunut. Venäläisten prosentuaalinen määrä on kyllä pienentynyt, mutta he ovat edelleen enemmistö. Ukrainalaistenkin osuus on aavistuksen pienempi, mikä johtuu tataarien paluumuutosta.

Todellinen ongelma oli kuitenkin Neuvostoliiton Mustanmeren laivasto, tukikohtanaan Sevastopol. Laivaston jakamisesta Venäjän ja Ukrainan välillä päästiin sopuun vasta 1995. Pari vuotta myöhemmin maat solmivat sopimuksen, jonka mukaan Venäjä sai haltuunsa laivastotukikohdan vuoteen 2017 asti, mahdollisuudella jatkaa vuokra-aikaa molempien osapuolten suostumuksella.

Kävi kuten odottaa sopi. Ukraina halusi venäläisten lähtevän (kukapa ei haluaisi) ja venäläiset eivät halunneet poistua valtaamiltaan alueilta (kuten eivät koskaan muulloinkaan). Ukrainan presidentti Viktor Justsenko ilmoitti, että vuokrasopimusta ei jatketa ja venäläisten on syytä pakata kamansa ja muuttaa omalle puolelleen Novorossijskin satamaan, jonka piti olla valmis vuoteen 2012 mennessä. Vähemmän yllättävästi Venäjä nosti Ukrainaan myytävän maakaasun hintaa ja löi välillä hanaakin pienemmälle. Ukrainan presidentin vaihduttua venäläismielisempään Viktor Janukovytsiin maat solmivat 2010 sopimuksen, joka jatkoi Sevastopolin vuokraa vuoteen 2042 asti taaten samalla kaasutoimitusten jatkuvuuden. Sopimus on kuitenkin vähintään hataralla pohjalla, koska se perustuu Ukrainan venäläismielisen osan hyväksyntään. Jos eurooppalaismyönteinen puolikas pääsee valtaan, ajat voivat hyvinkin muuttua.

Ukrainan itsensä etninen koostumus puolestaan on sellainen, että itäosissa ollaan venäläis- ja länsiosissa eurooppalaismielisiä. Ukrainan kieli on venäjän kielelle läheistä sukua ja venäläiselle helposti ymmärrettävää. Sitä puhuu äidinkielenään suurin osa länsiukrainalaisista, jopa 95 % eräissä osissa. Itäosissa maata venäjä on enemmistökieli, ukrainaa puhuu noin kolmasosa väestöstä. Länsiosa on muutenkin kansallismielisempää – jo neuvostoaikana johtajat pelkäsivät Lviviä ukrainalaisuuden keskuksena. Eihän koko länsiosa kuulunut Venäjään ennen kuin Neuvostoliitto ”pelasti” Puolan itäosan saksalaismiehitykseltä.

No niin. Pelimerkit on nyt asetettu ja on aika astua Vladimir Putinin housuihin. Putin lienee aito isänmaanystävä ja ajattelee Venäjän etua jopa yli oman etunsa, mikä on paljon se. Tämä on kuitenkin toissijaista, koska Venäjän etu nyt yleensä käy aika lailla yksiin Putinin oman edun kanssa.

Putin haluaa Venäjän säilyttävän laivastotukikohtansa Sevastopolissa nyt ja ikuisesti. Tukikohta vieraalla maalla on kuitenkin aina epävarma. Putin haluaa myös säilyttää Venäjän imperiumin vaikutusvallan rajamaissa, mutta se lienee tällä hetkellä toissijaista koska sen ajamiseen ei juuri nyt ole kättäpidempää. Sevastopolin hankkimiseen on.

Resepti on vanha kunnon "hajoita ja hallitse". Eikö olekin perin kummallista, että Krim on pysynyt suhteellisen rauhallisena verrattuna Kiovaan tai edes Ukrainan muihin osiin? Kävisikö mielessä, että Ukrainan levottomuuksia on käytetty tieten tahtoen hyväksi, ehkä jopa lietsottu? Kun Ukrainan itä- ja länsiosia repivät erilleen riidat, on huomattavasti yksinkertaisempaa perustuttaa Krimille nukkehallitus, joka "julistaa niemimaan suvereeniksi" ja vakiinnutettuaan valtansa tarvittaessa Venäjän suosiollisella avustuksella "hakeutuu Venäjän suojelukseen". Aikaa myöten Venäjä pystynee tekemään Ukrainan kanssa lehmänkaupat, jossa hylätään Itä-Ukrainan venäläismielinen väestö oman onnensa nojaan ja luvataan toimittaa maakaasua, kunhan suoritetaan "rajantarkistus" vetämällä linja Perekopinkannakselle. Krim siirtyy Venäjän yhteyteen eli ennen vuotta 1954 vallinnut hallinnollinen tilanne palautuu. Mahdollisesti pienen, nimellisen itsenäisyyden välivaiheen kautta ja todennäköisesti jonkinlaisena "autonomisena tasavaltana".

Ei pidä liiemmin hämmästyä, jos muutaman kymmenen vuoden päästä koko Ukrainan sekasotku paljastuu maskirovkaksi. Koko projektin tarkoitus on saattanut olla sellaisen tilanteen aiheuttaminen, jossa Krimin niemimaan liittäminen Venäjän yhteyteen olisi mahdollista. Kun ottaa sen kuuluisan järjen käteensä, niin onhan se nyt ilmeistä että Venäjä ei halua Sevastopolista - sankarikaupungistaan - luopua. Eikä edes halua pelkästään vuokrata sitä, vaan omistaa. Kyse on ollut vain sopivan tilaisuuden odottelusta. Kun sitten sellainen näyttää avautuvan, niin ei olisi mikään ihme, jos Venäjä olisi antanut vähän lisäpotkua levottomuuksille - onhan se Venäjän edun mukaista.

Putinin on luonnollisesti pitänyt miettiä tarkkaan ulkomaailman reaktiota. Amerikkalaisille lienee kutakuinkin yksi ja sama, onko Venäjän Mustanmeren laivasto Bosporinsalmen takana loukussa Sevastopolissa vai Novorossijskissa. Euroopan Unioni ei asiasta pidä. Se ei ylipäätään pidä siitä, että Euroopassa tapahtuu mitään sen mielen vastaista, kuten sveitsiläiset ovat äskettäin kokeneet äänestettyään, mokomat, väärin. Mutta EU on pelkkä paperitiikeri vailla uskottavaa voimankäyttömahdollisuutta. Ei parane paljon uhitella, kun häviää sotavoimassa ja uhittelun kohde tuo pirusti maakaasua. Odotettavissa paljon paperintuotantoa ja suunpieksentää ilman mitään vaikutusta.

Vaikka inhottaakin se tosiasia, että Venäjän strateginen tilanne paranee, on silti myönnettävä Venäjällä olevan suurempi oikeutus Krimiin kuin Ukrainalla. Krimillä on venäläinen enemmistö, ukrainalaiset ovat aina olleet niemimaalla pieni vähemmistö. Krim on kuulunut Venäjän osaksi aiemmin myös sisäisesti. Sen joutuminen Ukrainan yhteyteen oli neuvostoaikainen virhe, joka olisi luultavasti korjattu mikäli Neuvostoliitto olisi hajonnut hallitummin. Venäjälle Krim on jos nyt ei elintärkeä, niin hyvin merkityksellinen.

Tässä olisi Suomella ollut loistava tilaisuus, jos siihen olisi valmistauduttu huolella. Reilu kymmenen vuotta sitten tulin maininneeksi asiasta eräälle taholle, jolla olisi ollut mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin. Sanoin, että Venäjä tulee ottamaan Krimin itselleen tilaisuuden tullen. Vastaus oli, että ei nykypäivänä asioita noin hoideta, vaan neuvotellaan. Voi tuota päättäjiemme naiiviutta, josta eivät hyödy muut kuin elintasopakolaiset ja lyhytaikaisesti heillä rahaa tahkoava klusteri.

Todellisuudessa Suomi olisi voinut valmistautua tähän skenaarioon. Jos Venäjälle (=Putinille) olisi ilmestynyt viisi vuotta sitten hyvä haltiatar, joka olisi tarjonnut seuraavaa diiliä: Anna Suomelle takaisin Tarton rauhan rajat, niin saat Krimin hallintaasi, Putin olisi todennut, että Daa, pannaanko vielä Repola ja Porajärvi kaupan päälle? Muutama rajapiirikunta Karjalassa ja malmista tyhjiin louhittu käytävä Jäämerelle eivät olisi paljon painaneet strategisesti merkittävän ja asutukseltaan suuremman Krimin rinnalla, olisipa Putin saattanut suostua tyhjentämään luovutettavat alueet yhtä tyhjiksi asukkaista kuin ne saataessakin olivat. Jos Suomi olisi valmistautunut ajamaan Krimin palautuksen hyväksymistä Euroopan Unionissa, olisiko Putin ollut valmis tarkistamaan muitakin rajoja oikeudenmukaisiksi? Suomen oikeus Karjalaan, Sallaan ja Petsamoon on kuitenkin suurempi kuin Venäjän oikeus Krimiin.