Kyllä nimi naisen pahentaa

EDIT 7.4.2015: Tässä linkki kakkososaan.

Tässä päivänä muutamana kävimme Sallin kanssa keskustelua sukunimistä. Totesin, että en jaksa ymmärtää naisia, jotka ottavat yhdysnimen, etenkin sellaisen jossa molemmat ovat hyvin tavallisia.
- Kuvittele nyt, joku Virtanen-Korhonen.
Jostain syystä tuo osui pahasti nauruhermoon. Salli sai kohtauksen ja hekotteli vielä pari tuntia myöhemmin nukkumaan käydessä niin, että nukkumatti ei ottanut tullakseen.

Noin yleisesti ottaen tuollainen kaksiosainen sukunimi on yleensä varoitusmerkki siinä missä punainen väri eläinkunnassa. Siinä wannabefeministi haluaa toisaalta julistaa, kuinka edistyksellinen hän on pitäessään oman (siis isänsä) sukunimen ja toisaalta on niin haluttu, että on päässyt kuitenkin naimisiin. Tämmöisiä on etenkin virkamieskunnan paperinpyörittelijöissä suhteettoman suuri määrä. Voisi muuten laskea, kuinka pirusti kuluu työaikaa hukkaan, kun joutuu allekirjoittamaan paperit ylipitkällä nimellä. Toisaalta olen kyllä tuntenut ihan järkeviäkin naisia, joilla jostain syystä on ollut sokea piste sukunimen valinnan kohdalla.

Joskus vuosia sitten tapasin naisen, jonka kanssa kättelimme ja hän esittäytyi sukunimellä Löppönen-Kälviäinen (intimiteettisyistä nimi vaihdettu melkein yhtä älyttömäksi kuin se oikeasti oli, yhtä kamalaa en kyennyt keksimäään). Sain käyttää kaiken tahdonvoimani, etten huutanut ääneen: - Siis mitä HELVETTIÄ sinä oikein ajattelit?

Kaikesta päätellen suurin osa naisista on kuitenkin ajatellut, edes jossain määrin. Väestörekisterikeskuksen sukunimihausta ei löydy yhtään Korhonen-Virtasta tai Virtanen-Korhosta. Osasyy tähän voi toki olla se, että Virtanen lännessä esiintyvänä menee varmaan suhteellisen harvoin naimisiin itäisen Korhosen kanssa. Hakupalvelun vika se ei ole, koska se tunnisti em. ”Löppönen-Kälviäisen” kuten kaikki muutkin tuntemani yhdysnimet. Ilmeisesti yhdysnimen ottoon on suurempi halukkuus silloin, kun oma tyttönimi on erikoisempi. Tähän viittaa sekin, että kymmenellä yleisimmällä sukunimellä on yhtä lukuunottamatta (Laine) enemmän mies- kuin naispuolisia kantajia, vaikka naisia on koko väestössä enemmän kuin miehiä. Erityisen suuri epäsuhta on Virtasilla, joita on vähän yli 12 000 miestä mutta melkein tuhat naista vähemmän. Näyttää siltä, että jos naisen sukunimi on kovin yleinen, hän ottaa hanakammin miehen sukunimen tai yhdysnimen.

Kun Korhonen-Virtasta ei ollut, piti etsiä mikä on olemassaolevista yhdysnimistä yleisimpien nimien yhdistelmä. Yleisin Korhosen kanssa yhdistynyt oli kuudenneksi yleisin nimi Hämäläinen. Nimipari, jossa harvinaisempi nimi oli yleisin, oli Mäkelä-Korhonen, Mäkelä on viidenneksi yleisin. Myös Mäkelä-Virtanen esiintyi, mutta Virtanen on äskettäin pudonnut Korhosen jälkeen toiseksi yleisimmäksi. Tosin Mäkelä-Virtasia on peräti yhdeksän – ainoa kokeilemani yhdysnimi, josta VRK suostuu antamaan tarkan lukumäärän. Jos nimeä on vähemmän kuin viidellä, tarkkaa lukumäärää ei kerrota. Liekö Mäkelä-Virtanen Suomen yleisin yhdysnimi?

Ymmärrän kyllä jotenkuten yhdysnimen ottamisen silloin, kun nimilakia ei vielä ollut nykyisessä muodossaan ja yhdysnimen ottaminen oli sallittu, mutta oman nimen pitäminen ei. Osa yhdysnimistä on perua tuolta ajalta. Nykyinen laki on kuitenkin tältä osin hyvä. Yksi porsaanreikä siinä kyllä on. Jos avioparille on tullut ero ja puoliso pitää avioliiton myötä saamansa nimen, saattaa seurata erikoinen ja moraalisesti väärä tilanne. Tiedän tapauksen, jossa nainen meni miehen kanssa naimisiin vain saadakseen tämän hienolta kalskahtavan sukunimen ja pisti eropaperit vetämään heti kun ilkesi. Jos tämä eronnut puoliso saa sitten lapsen uudessa suhteessa, voi hän antaa toisen miehen lapselle entiseltä mieheltään saamansa nimen. Tämä mahdollisuus tulisi lainsäädännöllisesti korjata.

Muutoin ymmärrän kyllä sen, että puolisot pitävät oman nimensä. Samoin sen, että mies ottaa naisen nimen yhteiseksi nimeksi etenkin silloin, jos naisen nimi on harvinainen ja vaarassa sammua. Sitä en voi käsittää, että suomalaisen nimen omaava ottaa ulkomaalaisen nimen, en ainakaan mikäli kyseessä ei ole perinteen noudattamisen takia tehty päätös eli siis nainen ottaa miehen nimen. Tai sitä, että jos puolisoilla on eri sukunimi, päätetään lapsille antaa nimistä se ei-suomalainen. En nyt mitään liettualaista nimisysteemiä halua, missä ulkomaalaisetkin nimet pakkokansallistetaan, mutta jotain rotia sentään.

Joka tapauksessa meillä oli tuon Korhonen-Virtanen -ajatuksen kanssa niin hauskaa, että ryhdyimme miettimään, miten kammottavia nimiyhdistelmiä olisi mahdollista saada aikaan. Vanha vitsihän on, että jos Arja Koriseva olisi mennyt Juha Kankkusen kanssa naimisiin, yhdysnimeksi olisi tullut Koriseva-Kankkunen. Sitäkin joskus pohdittiin, olisiko mahdollista ottaa yhdysnimi tyyliin Virtanen-Virtanen, mutta avioliittolain 7§ sanoo: Avioliittoon aikova, jonka sukunimi tulee muuttumaan sen johdosta, että puolisot ottavat yhteisen sukunimen, voi ennen vihkimistä ilmoittaa vihkijälle, että hän ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöönsä sen sukunimen, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan, tai sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään. Tekstissä puhutaan siis nimen muuttumisesta, joten ilmeisesti Virtanen-Virtanen olisi mahdoton.

Kaikki seuraavassa luetellut yhdysnimet ovat periaatteessa mahdollisia. Nimipalvelusta on tarvittaessa tarkistettu, että molemmat perusosat ovat käytössä olevia sukunimiä. Näin ollen listaan ei kelpaa esimerkiksi sinänsä hauska ehdotus Takalo-Kasuoja, koska Kasuoja ei ole olemassa oleva sukunimi. Sitä en uskaltanut tarkistaa, onko joku yliemansipoitumissyndroomasta kärsivä femakko tosiaan ottanut jonkin mainituista nimistä yhdysnimekseen.

Jokinen-Järvinen -tyylin ”yleiset nen-päätteiset nimet” yhdistelmiä on oikeasti olemassa, mutta nen-päätteisistä saa muutenkin huimia versioita. Parhaimmat naurut kirvoitti oivallus Tuppurainen-Tappurainen. Siitä vaan lainoja takaamaan.
Eräältä keskustelupalstalta puolestaan löytyi ihan aito yhdysnimi (tarkistettu nimipalvelusta, tosi on), jossa oli rytmiä kerrakseen. En viitsi sitä tässä kertoa, mutta keksitty versio Iivonen-Siivonen on yhtä hyvä. Sitten kun etunimi olisi vielä Iina-Siina.
Runollisuutta olisi myös valinnassa Koskivuori-Vuorikoski. Näitä Salmi-, Lahti-, Ranta-, Järvi-, Joki- ym. keskinäisiä yhdistelmiä löytyy suunnilleen kaikkia mahdollisia, mutta erikoinen ilmiö on se, että miltei aina toinen on paljon yleisempi kuin toinen.
Topografisia ilmiöitä kuvaisi myös Mäkinen-Maasto, joka nyt on ainakin loogisempi kuin Vuorinen-Meri.
Useimmat Suomen kunnista esiintyvät myös sukuniminä. Erityisen hienoa symboliikkaa olisi, jos joku ottaisi yhdysnimekseen kuntaliitoksen malliin Nummi-Pusula.
Toinen nimi, jossa yhdistyisivät kaksi kuntaa, olisi Salmi-Sund. Siitä voisi todeta, että och samma på svenska.
Kun nyt vähemmistökansallisuuksien nimiin kajottiin, niin Puukko-Hagert kuulostaisi kieltämättä komealta.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne sukunimet, joista muodostuu oma yhdyssanansa. Tyyliin Virta-Lähde. Siinä avioliitossa luulisi energiaa riittävän.
Armeijaan viittaava olisi puolestaan Kenttä-Patja, mikä toisaalta naisen nimenä herättäisi muunkinlaisia mielleyhtymiä.
Urheilullinen vaihtoehto olisi vaikkapa Lento-Pallo.
Luonnontieteellisiin ilmiöihin viittaisi Helle-Aalto.
Eläinten nimet ovat suhteellisen yleisiä Suomessa, mutta ne saattavat yhdysnimen osina tuottaa yllättäviä lopputuloksia, kuten Pesu-Karhu. Puhumattakaan kahden eläimen yhdistelmästä, kuten Tikka-Ahven. Siinä voi hyvällä syyllä kysyä, onko tuo nainen lintu vai kala. Tosin samaa voisi tiedustella vielä suuremmalla syyllä, jos nimi olisi oikeasti Lintu-Kala.
Täsmällisempään diagnoosiin viittaisi Iho-Tauti, tosin jos joku tuollaisen nimen ottaisi niin vikaa olisi enemmänkin nahan alla. Itse asiassa lähellä sitä paikkaa, johon voi viitata yhdysnimellä Korva-Lehti.

Ammattien nimet ovat Suomessa muuhun maailmaan verrattuna suhteellisen harvinaisia, vrt. anglosaksisen maailman yleisin nimi Smith, siinä missä Suomessa Seppä/Seppänen eivät ole kovin korkealla listalla, jos kohta eivät niin harvinaisiakaan. Hyvä esimerkki on Saksassa hyvin yleinen Schneider, mutta Suomessa ei ole ainuttakaan Räätäliä. Tarkennusta ammattialaan saisi esimerkiksi nimellä Jauho-Mylläri.
Vieraskieliset ammattinimikkeet eivät ymmärrettävistä syistä esiinny sukuniminä, Suomesta ei löydy ainuttakaan Merkonomia tai Insinööriä. Ei myöskään Psykiatria, mutta aika lähelle pääsisi yhdistelmällä Latva-Laturi.

Alapäähuumorin sarkaa kynnettäessä (sanavalinta tarkoituksellinen) yritellään aina lämmittää vanhaa vitsiä sukunimestä Alapää, mutta todellisuudessa sellaisia ei Suomen väestötietojärjestelmästä löydy ainuttakaan. Pieniä nauruntyrskähdyksiä saisi kyllä aikaan yhdysnimellä Perä-Paukku.
Anatomisia ominaisuuksiaan voisi - toivottavasti paikkansapitävästi - esitellä nainen, joka ottaisi yhdysnimekseen Uljas-Rintanen.
Edellinen nyt voisi mennä huumorin varjolla. Sen sijaan jos joku ottaisi yhdysnimekseen Mällinen-Haara, se kertoisi jo oman likaisen mielikuvituksen puutteesta.
Suomalaisittain huumorin puolelle menisi Karvanen-Majava, mutta kielitaitoiset varmaan tirskahtaisivat aavistuksenomaisesti esiteltäessä.
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkovalmentajan sukunimestä on väännetty paljonkin huumoria ja siitä saatavia yhdysnimiä olisi takuulla leegio. Ykkösvalinnaksi nousisi ehkä tapaus Simonsuuri-Jortikka. Etenkin jos naisen etunimi olisi Anna ja miehen Simo.

Yhdysnimet ovat jo sinänsä merkki siitä ettei oikein tiedä, mitä haluaa. Näin ollen mitään ongelmaa ei varmaan olisi siinäkään, jos sukunimenä olisi Akkanen-Ukkonen. Tässä tapauksessa olisi tietysti voinut harkita, joskos nykyisenä suvaitsevaisuuden aikaan olisi voinut ottaa avioparille uuden, yhteisen nimen Sukupuolineutraali.
Tunnetusti naisilla on tapana lihoa, kun mies on saatu pyydykseen. Siinä mielessä Ohukainen-Lihavainen olisi jopa inhorealistinen.
Värittömästä suhteesta vailla räiskähtelyjä kertoisi Musta-Valkonen. Saman tien nimeksi olisi voinut ottaa Harmaa, mutta se on jo valitettavasti jo käytössä eikä laki salli, ellei sitten jommankumman esi-isistä löydy sennimistä.

Viimeisenä on sitten käsiteltävä sananmuunnoshuumori. Seuraavissa ideoissa mennäänkin jo aivan hyvän maun rajoilla, pitäen kuitenkin tarkasti huolta siitä ettei vain lipsahdeta sen puolelle. Joten tosikot voivat hypätä tämän kappaleen yli, olettaen että ovat jotenkin suoriutuneet tänne asti menettämättä sielunrauhansa rippeitä.
Paljakka-Niska saattaisi olla pelottava luonnekuvaus uranaisesta.
Kamppi-Pirva olisi vanhahtava, koska isot tytöt ovat kertoneet että nykyään kiitorata on muotia.
Huttu-Viirre viittaa siihen, että avioliittoa uhkaa seksin hiipuminen.
Pessi-Nuppunen lipsahtaisi jo kannaksen toiselle puolelle.
Viimeisin saattaisi toisaalta olla myös viittaus tulevaisuuteen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Toisaalta voisi mies ottaa yhdysnimen myös naisen kanssa naimisiin mennessään, vaikka kaikissa aiemmissa esimerkeissä onkin puhuttu vain siitä, että yhdysnimien kantajat olisivat naisia. Tulee kuitenkin mieleen yhdysnimi, joka ei oikein naiselle sovellu, mutta miehen kantamana se olisi varsinainen mainos: Kuuri-Sulli.

Entä sitten omalla kohdalla? Kun naimisiin mentiin, ilmoitin Sallille että tee miten haluat, pidä oma nimesi tai ota minun. Mutta yhdysnimeä et sitten ota, Toistoperä-Jankkusia on tässä maassa ihan liikaa. Jääköön arvoitukseksi, miten kävi. Sen verran kuitenkin paljastan, että minä sain pitää poikanimeni.