SDP:n eli Suomen Sosiaalidiktatuurisen Puolueen mamukansan edustaja Tuula Väätäinen on tehnyt kirjallisen kysymyksen Syyrian sotaan lähteneiden "suomalaisten" oikeudesta sairaanhoitoon mahdollisten sotavammojen takia.
Ja minä kun luulin, että kirjoittaessani reilu kuukausi sitten viikkojutun Pro Patria vedin satiirin niin överiksi, että edes vihervasemmiston epätodellisuus ei kykenisi yltämään sinne asti.
Novellissa suomalaisten veteraanijärjestöjen rahat kavalletaan silmänkääntötempulla erilaisten uskonsotien ja muiden kolmannen maailman konfliktien terroristeille julistamalla nämä sotaveteraaneiksi. Tässä suorastaan alkaa epäillä, olisiko kansanedustaja Väätäinen lukenut blogiani ja kopsannut idean sieltä, mutta enpä oikein usko hänen siihen kyenneen - tekstissä on sentään runsaasti yli kaksitavuisia sanoja. Eiköhän joku avustaja ole ollut asialla ja ovat sitten kavereidensa illanvietossa kännipäissään kirjottaneet pöljimmän kirjallisen kysymyksen, mikä mieleen on tullut. Paperi on sitten vahingossa päätynyt Väätäisen pöydälle ja tämä on mennyt lukemaan sen eduskunnan täysistunnossa.
No. Kun nyt kerran on kysytty, niin vastataan.
K: (M)ihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?
V: Hallitus aikoo kohdella heitä asianmukaisesti takavarikoimalla heiltä Suomen passin ja lähettämällä pysyvästi Syyriaan tai johonkin muuhun vastaavaan maailman anukseen.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
37 kommenttia:
Muistelinkin, että olen nähnyt tuon jihad-veteraanijutun jossakin.
Sinua ja Ykää on varoitettu tekemästä liian realistisia skenaarioita, koska joku vielä ottaa ne tosissaan.
Niin kauan kuin muistan, SDP ei ole kovin kauhiasti jaksanut välittää sotaveteraanien asiasta. Siihen nähden outoa, että nyt ulkomaisten terroristien terveyspalveluista ollaan kovin huolestuneita. Tavallaan tässä kulminoituu koko maahanmuttopolitiikan arvostelun kärki.
Hullu akka. Ei kai se ole mitään sukua juoksija Väätäiselle?
Onko tietoa, miten esim. Ruotsissa kohdeltiin Suomen talvisotaan vapaaehtoisina lähteneitä?
Kyllähän maahanmuuttoteollisessa kompleksissa löytyy runsaasti opportunisteja, jotka saarnaavat vaadittua epistolaa palkkaa vastaan, mutta sitten löytyy myös tämän rouvashenkilön kaltaisia sinisilmäisiä idealisteja, jotka tuumivat, että mokutuksen arkussa on ehkä vielä muutama edistyksellinen idea keksimättä.
Aikansa makusteltuaan he saattavat keksiä sitten vielä yhden uuden kuningatarajatuksen ja tuovat sen julki iloisena ja innoissaan. Ja sitten ovat kovasti närkästyneitä, kun idealle nauraa kätkätetään.
Tässä tapauksessa voi todeta, että jos ihminen on puheensa mukaan tullut Suomeen pakoon sodan kauhuja ja lähtee asiasta tehden sitten itse sotimaan, ei turvapaikalle ole enää perustetta.
Josta tietenkin seuraa seuraava edistyksellinen kuningatarajatus,eli koko termi turvapaikka on vanhentunut, ja se pitää muuttaa oleskelupaikaksi. Jonka myöntämiseen riittää halu muuttaa Suomeen. Oleskelupaikka ei estä sitä, että käy välillä vaikkapa Syyriassa hakemassa vähän sisältöä elämäänsä.
Asiaan etäisesti liittyen. Mä niin kovasti olen halunnut ostaa Soumi-paidan Varustelekasta, mutta mun kokoani ei ole löytynyt:
http://www.varusteleka.fi/fi/product/soumi-t-paita/23775
Parodiahorisontti ylittyi niin että paukkui.
No voi äite...!(Facepalm!!!) X(
Vaikka sen toki olen jo pitkään tiennytkin, miksi Pahkasika jouduttiin lakkauttamaan, niin kyllä nämä jutut oikeasti lyö toisinaan ällikällä, kuten vaikka just tuo esimerkkiceissisi.
Ja vaikken minään jeesustelijana itseäni pidäkään, olen joka tapauksessa sitä mieltä, että Suomesta konfliktin keskelle palkkasoturiksi, jihadistiksi tms.lähtevä (olkoon sitten han-suomalainen tai mamu tai mikä vaan) saa ihan hyvin jäädäkin sille tielleen, tervemenoa! Puhumattakaan että sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja pitäisi uhrata pennin jeniä tuollaisten "%#§XXX¤#%!!!!(sensuroitu) hyysäämiseen.
Muahhahhaa, tämä oli hyvä!
Tai no oikeasti ei naurata yhtään. Mitähän seuraavaksi?
Yrjö: Josta tietenkin seuraa seuraava edistyksellinen kuningatarajatus,eli koko termi turvapaikka on vanhentunut, ja se pitää muuttaa oleskelupaikaksi. Jonka myöntämiseen riittää halu muuttaa Suomeen. Oleskelupaikka ei estä sitä, että käy välillä vaikkapa Syyriassa hakemassa vähän sisältöä elämäänsä.
Hysh! Saavat tuosta vain lisää innoitusta.
Taas tuli Jaskalta pläjäys täyttä paskaa.
Näitä paskapläjäyksiä on tullut viime aikoina turhan paljon.
KT, sotaveteraaneja ei ole kohdellut kukaan paremmin kuin SDP, onhan SDP veteraanien keskuudessa ollut aina suurin puolue.
Muut puolueet ovat muistaneet veteraaneja vain juhlapuheissa ja tanssineet heidän haudoillaan.
Tomi on kertonut olevansa sosiaalidemokraatti, joten jostain syystä Jaskan kirjoituksen haukkuminen saa nauramaan myötähäpeästä nyökyttelyn sijaan. Sosiaalidemokraatti on aina sosiaalidemokraatti ja vasta toiseksi hauska seuramies. Näin minulle kertoi eräs pitkän linjan ay-jyrä (joka ei itse ollut sosiaalidemokraatti).
Kumis, teille "isänmaallisille" on ollut kauhea paikka myöntää, että lähes puolet veteraaneista on aina äänestänyt demareita. Iso osa veteraaneista on näet ollut duunareita.
Odottakaamme ensivuoden huikeaa kirjauutuutta: "Damaskosken tien sokeat liftarit...."
lähes puolet veteraaneista on aina äänestänyt demareita
Tohtorismiehenä varmaan kykenet kaivamaan jostain todistetta tälle väitteelle, vai onko se samanlaista humpuukia kuin puolueesi muukin toiminta.
Asianmukainen kohtelu on kansalaisuuden tai jos ei ole kansalaisuutta niin oleskeluvan menetys ja maahantulokielto. Pitää sitten toivoa että nuo jäävät sinne jonnekin joko elävinä tai kuolleina.
Puolustusvoimat on vaarassa muuttua terroristien ja ulkomaisiin sotilaallisiin tai puolisotilaallisiin ryhmiin kuuluvien tai niihin pyrkivien koulutusleiriksi. Ellei se sitä ole jo nyt. Tiedetään että Suomea käytetään piilo- ja levähdyspaikkana sekä tukikohtana tiettyjen ryhmien keskuudessa.
Tämä on yksi syy sille minkä takia maahanmuuttajat ja heidän Suomessa syntyneet jälkeläiset pitäisi vapauttaa asevelvollisuudesta. Vaikka olisi Suomen kansalaisuus myönnetty. Tai, menisin vielä tiukemmalle linjalle, eli kieltäisin maahanmuuttajilta ja heidän Suomessa syntyneiltä jälkeläisiltä varusmiespalveluksen sekä työ-ja virkasuhtet Puolustusvoimissa. Asevelvollisuus sekä työ-ja virkasuhteet Puolustusvoimissa tulisi koskea vai syntyperäisiä Suomen kansalaisia.
Minä taas laittaisin kaikki persut armeijassa jantereiksi.
Loistavaa! Pääsemme ilmeisesti taas pitkästä aikaa hautaamaan sankarivainajia.
Oikeaoppinen kirjoitusasu muuten on "isäm maam puallustaja" ;-)
Tomi vielä Kekkosen aikana SDP olikin suunnilleen tolkullinen ja isänmaallinen puolue.
Mauno Koiviston aikana ja hänen jälkeensä kaikki on mennyt viemäristä alas.
On sinänsä kumma, että ruukinmatruuna, jolla on ihan oikea työläistausta ja vielä metalliteollisuudessa, pitää SDP:tä työväenluokan petturina eikä ole ihan varma ketä duunarin pitäisi äänestää, kun taas sinä, tohtorismies, äänestät puoluetta, joka toimii sinun intressejäsi vastaan: kaiken järjen mukaan sinun pitäisi äänestää sekoomusta. Tohtorit yleensä eivät ole köyhiä eivätkä kipeitä, ja sekoomuksen ohjelmaan kuuluu että köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät mahalleen.
Matruuna, sinun höpinäsi taustastasi ja suvustasi viittaa poroporvarilliseen, konservatiiviseen kookoomuspelleilyyn.'
Puhut vapaussodasta, sukusi on täynnä sotilaita, vanhempasi ovat ainakin osittain ruotsinkielisiä, sinulla on juutalaisia sukujuuria ja olet maininnut vanhempiesi äänestäneen aina kokoomusta.
Lisäksi omistat purjeveneen, duunarit uistelevat eivätkä haarasta purjehdusta.
Olet siis täysverinen porvari, joka mukaesiintyy duunarina.
Oma taustani on paljon vahvemmin duunariperäinen kuin sinun.
Minun vanhempani olivat oikeita työläisiä, ja minä itse taas olen aina ollut lumppuproletariaattia. En ole vielä tähän päivään mennessä äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Niin, presidentinvaalien toisella kierroksella kyllä, mutta presidentiksi valitut joutuvat luopumaan puoluekirjastaan, joten ei väliä niin kauheasti.
Kiitoksia kommenteista.
Tämä on satiirikoille rankkaa aikaa. Mitään niin pöljää ei pysty millään keksimään, ettei todellisuus ajaisi vasemmalta ohi.
Moni veteraani on ollut kova demari eikä mikään ihme, tuskin nyt kuitenkaan puolet. Kyllä minä naapurin miehen lapsuudesta muistan. Jäsenkirja ja luottamustehtäviä. Kävi usein kutsuntatilaisuudessa tuomassa veteraanien tervehdyksen. SDP:n kannattajat ovat olleet isänmaallista väkeä, johdon kanssa on sitten Väinö Leskisen ollut niin ja näin. Ei ihme, että nykylinjalla demarien kannatus on historiallisen matalalla, ei kuitenkaan läheskään niin alhaalla kuin ansaitsisivat.
Tomi, joka on viime aikoina osoittanut järjellisyyden oireita, todistaa taas kerran että demarit ovat todellakin rintamamiespuolue. Mottona on: Toveria ei jätetä. Vaikka se puhuisi miten isoa läpeä päähänsä niin sitä pitää puolustaa itsensä nolaamisen hinnallakin.
Vieras, kyllä meillä on kunnollisiakin maahanmuuttajia jotka ansaitsevat täydet oikeudet Suomen kansalaisina. He vain sattuvat miltei poikkeuksetta olemaan eurooppalaisia tai itäaasialaisia.
IM: Oikeaoppinen kirjoitusasu muuten on "isäm maam puallustaja" ;-)
Tässä se taas nähtiin, että me isäm maalliset emme osaa kirjoittaa edes väärin oikealla tavalla.
Mitä duunaritaustaan tulee, niin hyväksytäänkö minut mukaan vaikka kummallakaan vanhemmalla ei ollut edes ammattikoulua käytynä ja toinen isoisä oli kommari eikä demari? Kun synnyin, koko suvussa ei ollut ainuttakaan ylioppilasta kummaltakaan puolelta vaikka mihin asti olisi penkonut. Itse en ole demaria ikinä äänestänyt, vaikka se onkin kerran vaatinut jopa RKP:n äänestämistä...
Niin, minulla on edelleen kiinalaisia sukulaisia ja he ovat kunnollista väkeä.
Puhut vapaussodasta,
So?
sukusi on täynnä sotilaita,
Entä sitten?
vanhempasi ovat ainakin osittain ruotsinkielisiä,
Äkta svenska skräpiä länsirannikolta. Siis sitä sämre folkia. Sukupolvesta toiseen kalastajia, renkejä, skönareita ja maajusseja.
sinulla on juutalaisia sukujuuria
Vuoteen 1918 asti juutalaisten oli sallittua harjoittaa Suomessa lähinnä käsityöammatteja ja lumppukauppaa. Päästäkseen ns. parempiin piireihin juutalaisen piti luopua uskonnostaan ja identiteetistään. Fair dinkum.
Lisäksi omistat purjeveneen,
Onko se kiellettyä? Onko kiellettyä säästää ja investoida ne rahat, jotka toisilla menisivät viinaan, tupakkaan, muotivaatteisiin tai muuhun hömppään ja ostaa niillä sitten vene?
duunarit uistelevat eivätkä haarasta purjehdusta.
Meillä on myös pieni moottorivene, jolla harrastamme vetouistelua, verkkokalastusta ja pitkääsiimaa.
Olet siis täysverinen porvari, joka mukaesiintyy duunarina.
Kerro se Mauno Koivistolle.
Oma taustani on paljon vahvemmin duunariperäinen kuin sinun.
Veikkaanpa, ettet ole tehnyt tehtaassa töitä päivääkään - edes kesätöitä opiskelujen ohessa.
Jaska, kuitenkin taitaa olla niin, että vanhempasi ovat turvenuijia. Maajussit eivät ole yleensä kouluja käyneet ja eivät ole äänestäneet demareita.
Oma sukutaustani koulutuksen suhteen on sama kuin Jaskalla.
Onko se fyysikko vai koomikko?
Kumitonttu?????
Puolustusvoimien sotimisedellytykset eivät ole kiinni siitä käykö joku mamu intin vai ei. Minun pointti on etten halua Puolustusvoimista mitään muukalaislegioonaa enkä ulkomaisten terroristien tai kapinallisten koulutusleiriä. Siksi haluan pitää sen kantisten "juttuna". Kunnollinen mamu voi maksaa veroja joilla ylläpidetään Puolustusvoimia. Määrätään heille vaikka erillinen maanpuolustusvero.
Vieras, Suomen armeijassa on kirjoittamattomana sääntönä, ettei muita kuin han-suomalaisia päästetä RUK:hon, ja ettei epäluotettaviksi epäiltyjen vähemmistökansalaisuuksien jäseniä oteta aliupseerikouluun.
Ettei vaan olis ne samat Matruunan sukulaiset, joiden mielestä enemmistö upseereista kannattaa palkka-armeijaa, kuiskineet moisia? Todellinen foliohattuväite. Mukauskottava mutta mahdoton kiistää. Tai näyttää toteen. Väite ilmeisesti nojaa 60-luvulle, kun kommareita ei laskettu kadikseen. Nykyinen varusmiesarmeija ei toimi noin, todellakaan.
Tomi, ei kuulu sinulle eikä muillekaan mitä vanhempani olivat. Luulisi sinun kuitenkin jotain päätelleen siitä että kerroin isoisäni olleen kommunisti (tai jos tarkkoja ollaan, vasemmistososialisti mutta SKDL:n lipun allahan ne marssivat).
IM: Vieras, Suomen armeijassa on kirjoittamattomana sääntönä, ettei muita kuin han-suomalaisia päästetä RUK:hon, ja ettei epäluotettaviksi epäiltyjen vähemmistökansalaisuuksien jäseniä oteta aliupseerikouluun.
Noinko on? Ensimmäiseen sääntöön tiedän ainakin poikkeuksen, muistaakseni kenialaistaustaisen kadettiupseerin. Toisesta en tiedä, mutta toivottovasti noin. Epäillä kuitenkin sopii, eiköhän oikeusasiamiehen toimisto hukkuisi valituksiin.
"Vieras, Suomen armeijassa on kirjoittamattomana sääntönä, ettei muita kuin han-suomalaisia päästetä RUK:hon, ja ettei epäluotettaviksi epäiltyjen vähemmistökansalaisuuksien jäseniä oteta aliupseerikouluun."
Ei pidä paikkaansa. Näin Ⅱ/12 -saapumiserässä palvelleena voin kertoa, että näin palvelukseni aikana aika monta AUK:ssa olevaa oppilasta, joilla oli joko erilainen etninen tai kulttuurillinen tausta kuin minulla, tai olivat asuneet suurimman osan elämästään ulkomailla. Yksikin heppu oli asunut Pohjois-Carolinassa koko elämänsä, ja tuli armeijaan, kun äiti oli suomalainen. Heppu osasi puhua Suomea huonosti (oikeastaan aika hyvin, ottaen huomioon, että heppu oli ennen Suomeen tuloaan opiskellut suomea lähinnä Hesarista), mutta kielitaito kehittyi asumalla Suomessa pari kuukautta ennen palvelukseen astumistaan. Ja me olimme siis AUK:ssa. Tämä Carolinan vahvistus sattui olemaan minun tupakaverinikin tuolla komennuksella ja tuvassa oli myös jätkä, jolla saattoi olla jopa mamu vanhemmat, ottaen huomioon hänen erikoisen nimensä ja sen, että kerran iltavapailla torkuilta herättyäni huomasin hänen puhuvan puhelimeen jotain slaavilaista kieltä. En olisi kylläkään tämän toisen tupakaverin edes arvannut omaavan minkäänlaista (mahdollista) mamu-taustaa, ellei tuota puhelinkeskustelua olisi ollut.
Omassa kotiyksikössäni oli kaksi ulkomaalaistaustaista kuskia (venäläinen ja Turkin kurdi) ja pari nepalilaistaustaista miehistön jäsentä. Muita nyt ei heti ainakaan tule mieleen.
Pienellä googlettelulla selvisi, että RUK:n oppilaskunnan hallituksen kurssijuhlavastaavana 242-kurssilla, on Sunny Kellman -niminen kaveri. Facebookin kautta selvisi (samoin kuin nimenkin perusteella), että heppu on etniseltä taustaltaan jostain muualta kuin Suomesta, vaikka varmaankin suomalaisena onkin kasvanut.
Puolustusvoimat tänäpäivänä on niin paljon erilaisten ulkopuolisten paineiden alla, että heidän on "pakko" ottaa kaikennäköiset tasa-arvoon perustuvat, epäviralliset kiintiöt huomioon. Etnisiä- tai kulttuurillisia kiintiöitä ei näyttänyt olevan (esim. kaikki somalit, joiden kanssa olin tekemisissä, olivat miehistön jäseniä), mutta naisia kyllä näytettiin lähettävän meidän varuskunnasta muutama kappale Rukkiin sen kaliiberin varusveijareita, että kyllä siinä haiskahtaa aika kovasti ajatus, että: "kyllähän sinne varmaan yksi nainenkin pitää lähettää..."
OK, ajat ovat muuttuneet. Näin siis silloin, kun ruukinmatruuna itse kävi tuota paikkaa kirjekurssina...
Ah mutta aikaa on jo vierähtänyt kovin paljon siitä kun se kaikki paha ryskäminen oli maan päällä.
Oulunkylässä on Kauniala.
Kuinkas, onko kellään mitään sitä vastaan että niissä käy vieraita jotka eivät ole sukua?
Kunnioituksella tämä selvinnee, soitto henkilökunnan numeroon saattaa olla ratkaiseva ele kohden parempaa ymmärrystä heitä kohtaan jotka tuolloin antoivat kalleimmastaan pyytämättä ja pystypäin.
Älkää jättäkö lemmikkejänne kotiin, ne aina ilahduttavat kovin.
Tervehtikääpä kädestä ja katsokaa silmiin joilla jotain on nähty!
Se on kaikille hyväksi.
Kun lähtee blogistanissa päivystävää roskasakkia manaamaan esiin - taas kerran - jonkun epämääräisen sos.dem vihan pohjalta ja aiheena alati ajankohtainen muslimien kyykyttäminen, niin olisi hyvä tarkistaa edes uutiseen liittyvät taustat ja (edustajan) motiivit. Se olisi muuten älyllistä rehellisyyttä vaativalta ihmiskunnan osajoukolta aika pieni ponnistus.
Väätäisen sivulta:
"Jätin tänään kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn hallituksen ajatuksia siitä miten se suhtautuu mahdollisiin henkilöihin jotka lähtevät omaehtoisesti sotimaan esim. Syyriaan ja heidän mahdollisesti tarvitsemiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden antamiseen. Kysessä henkilöt joilla on myös Suomen passi.
Kysymyksessäni en ehdota asiaan ratkaisuja, enkä vertaa heitä suomalaisiin rauhanturvaajiin, totean että lainsäädäntömme ei ulotu näihin omaehtoisiin lähtijöihin."
Tätähän ei siis saisi kai kysyä eikä tuoda esiin mahdollisia lainsäädännöllisiä epäkohtia puhumattakaan, että tämä johtaisi lain sen kaltaisiin korjauksiin, jonka seurauksena yksiselitteisesti todettaisiin vapaaehtoisen sotimisen aiheuttavan erilaisten korvausten epäämisen.
En seitsemännelläkään lukemisella erota, että Väätäinen vaatisi Syyriaan lähteneitä kohdeltavan samoin kuin Suomen puolustusvoimissa palvelleita?
Ehkä Ruukinmatruunankin olisi kannattanut opetella lukemaan vasta seitsenkuisena eikä ennen sitä, ettei tuo säihkyvä äly löisi noin paljon yli äyräiden. Kumitonttu nyt ei koskaan ole lukemaansa ymmärtänyt ja muilla lienee apukoulu kesken, joten he ovat syyntakeettomia.
Tekstissäni oli linkki Väätäisen tekemään kirjalliseen kysymykseen. Omalla - kuten nimimerkkiä hankkimaan kykenemätön anonyymi ilmaisee, rajallisella - luetunymmärtämiskyvylläni sain siitä varsin selvän käsityksen. Kysymyksessään Väätäinen kertaa sotilastapaturman määritelmän, seuraavassa lauseessa toteaa monen Suomen kansalaisen osallistuvan sotatoimiin ilman sotilastapaturman tuomaa suojaa ja heti perään kysyy, mitä hallitus aikoo tehdä asian johdosta. Olisi mielenkiintoista tietää, pystyykö tekstiä ilman syvällisiä kryptologian opintoja ymmärtämään mitenkään muuten kuin siten, että Väätäinen on huolestunut muslimitaistelijoiden heikosta asemassa Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä? Minä en ainakaan pystynyt. Missään vaiheessa en ole kuitenkaan sanonut että Väätäinen haluaisi rinnastaa jihadistit sotaveteraanien kanssa samaan asemaan eikä sellaista kuvaa tekstistä sentään saakaan.
Anonyymin epätoivoiseen selitysyritykseen lainaamilta Väätäisen kotisivuilta sitaatti: Jotkut eivät ole jaksaneet lukea kysymystäni huolella vaan ovat tehneet omia tulkintojaan. Teksti on siis julkaistu vasta kirjallisen kysymyksen jälkeen. Eli ilmeisesti havaittu että tulipa aivopierun mukana löysät housuun ja yritetty sen jälkeen deodorantilla peitellä.
Anonyymeille taas kerran: hankkikaa nimimerkki niin on helpompi selvittää kuka on mikäkin anonyymi. Ei ole vaikeaa, koska siihen pystymme mekin joilta apukoulu on jäänyt kesken...
Lähetä kommentti