Viime päivinä on kohistu yliopistotutkijoiden uhkailuista. Hutkivan journalismimme työryhmä lähti selvittämään tilannetta ottamalla yhteyttä muutamaan tutkijaan ja kyselemällä, quis on.
Rakennustekniikan tutkija Berttastiina A.-Z.:
- Kyllä, uhkailuja on ollut. Työtäni on vähätelty, sanottu että mitä sinä tästäkin ymmärrät. On kehoitettu pysymään kulttuuriantropologian parissa.
- Millaista uhkailu on ollut?
- Minua on tytötelty, tyypillistä "miehiselle alalle" tunkevalle naiselle. Pätevyyteni on kyseenalaistettu, tutkimukseni on leimattu merkityksettömiksi pelkästään otsikko lukemalla.
- Miten on mahdollista, että jopa pätevyyttäsi on epäilty?
- Suomalainen tiedemaailma ei voi sietää poikkitieteellisyyttä. Jokainen tonkii vain omaa erikoisalaansa. Jos sattuu olemaan "kentän toiselta laidalta" pätevyyttä, se tuntuu nollaavan kyvyt toisella alalla. Uusimpaan, homemittauksia koskevaan tutkimukseeni en saanut edes apurahaa ja se jäi toteutumatta.
- Mistä uskot uhkailujen johtuvan?
- Suomalainen rakentaminen on laadultaan surkeaa. Rakennusalan mafia ei halua totuutta esiin ja uhkailijat ovatkin olleet alan toimijoita.
- Mitä tarkoitat surkealla laadulla?
- No hyvä tavaton, etkö ole lukenut lehtiä? Homeongelmia paljastuu jokaisesta julkisesta rakennuksesta, ilmanvaihto ei toimi, energiakustannukset ovat etenkin talvisaikaan valtavat. Kun sitten esittää vaihtoehtoisia malleja, ne tyrmätään ilman keskustelua.
- Millä tavoin olet reagoinut uhkailuihin?
- Ei niihin viitsi vastata, ovat niin törkeitä. Itkettää vain. Olen ollut koko alkuvuoden masennuksen takia sairauslomalla. Palasin juuri töihin, mutta en tiedä kauanko jaksan tämän painostuksen alla.
- Voisitko lopuksi vähän kertoa, millaisia vaihtoehtoisia rakennusratkaisuja olet tutkinut?
- Tottahan toki. Olen suorittanut loppututkinnon kulttuuriantropologiasta ja tehdessäni gradua Afrikassa kiinnostuin sikäläisestä rakennustavasta. Havaitsin savimajojen olevan kuumalla kaudella mukavan viileitä, lämmityskustannusten kattamiseen riittävän ruuanlaitossa syntyvän hukkalämmön ja ilmanlaadun olevan erinomainen. Homemittauksia en valitettavasti päässyt tekemään laitteiden puuttuessa, mutta mitään viitteitä niiden esiintymisestä ei ollut. Kun nyt anoin apurahaa päästäkseni Tsadiin mittaamaan savimajojen mahdollisia homevaurioita, se evättiin. Suomessa olen tehnyt varovaisia pelinavauksia savimajarakentamisen puolesta, mutta nekin ovat riittäneet kiusaamisen kohteeksi joutumiseen.
Liikennetutkija Keijo R.:
- Paskaa on tullut niskaan ja paljon.
- Miltä taholta?
- Automiehillä on oma Puuhafooruminsa. Siellä minua uhkaillaan jatkuvasti. Mihinkään huoltoaseman baariin ei uskalla mennä siinä pelossa että naama tunnistettaisiin. Sen jälkeen äitikään ei varmaan tunnistaisi naamaani.
- Voisitko kertoa esimerkin sinuun kohdistuneista uhkailuista?
- Vaikka kuinka monta. Seuraavat ovat suoria lainauksia Puuhafoorumilta:
- Kun totesin, että "tutkijoiden työtä saa tietenkin arvostella, mutta hyökkäyksillä somessa ei ole mitään tekemistä arvostelun kanssa", Puuhafoorumilla naurettiin minulle.
- Kun sain 600 000 euron apurahan tutkimuksiani varten, sitä pidettiin Puuhafoorumilla asiattomana poliittisen taustani takia.
- Kun sanoin, että "ei raha maailmasta mihinkään häviä, se vain siirtyy taskusta toiseen", sillä perusteltiin mm. Puolustusvoimien ylläpitämistä, mikä on täysin väärä konteksti.
- Mistä uskot automiesten uhkailujen johtuvan?
- Suurin osa on toki ihan asiallisia. Mutta kun ajokortti on kaikilla, joukkoon mahtuu turhan suuri osa idiootteja. Suomalaiselle miehelle oikeus ajaa omalla autolla on pyhä lehmä, kun uskaltaa sen kyseenalaistaa, on osin jopa ymmärrettävää että joutuu uhkailujen kohteeksi. Sitten kun vielä sattuu olemaan entinen taistolainen, niin fasistiset päristelijät näkevät punaista.
- Voisitko kertoa tarkemmin?
- No siis tämähän lähti liikkeelle siitä, että joissakin suurkaupungeissa on liikennettä rajoitettu esimerkiksi siten, että henkilöautolla ei saa ajaa yksin. Järkevä ajatus sinänsä, vähentää tienkäyttöä ja polttoaineen kulutusta. Kun sitten tutkin Suomessa tilannetta, havaitsin että suurimmassa osassa autoja etenkin aamuisin ja iltapäivisin oli kyydissä vain miespuolinen kuljettaja. Siksi esitin, että pitäisi saada aikaan laki, että miehen ajaessa autoa kyydissä tulisi olla aina vähintään yksi matkustaja. Lain rikkomisesta tulisi määrätä rikesakko. Toki on ymmärrettävää, että joillakin miehillä on esimerkiksi työnsä takia pakottava tarve liikkua yksin autolla, mutta he voisivat lunastaa siihen oikeuden hankkimalla auton tuulilasiin liimattavan verotarran. Esitin sen vuosimaksuksi tuhatta euroa.
- Ja tästä seurasi...
- Et voi edes kuvitella sitä paskamyrskyä. Sanotaan nyt vaikka niin, että kauneimmassa saamassani palautteessa minua kehoitettiin suorittamaan masturbaatiotoimenpide oikeaa yläraajaani hyväksi käyttäen.
Yhteiskuntatutkija Sirkku-Anneli T.-V.:
- Suututtaa ja itkettää. Vaino on suorastaan poliittista.
- Poliittista?
- Niin. Maaseudun peräkammareista tätä kiusaamista ja uhkailua on tullut, ja kuten hyvin tiedetään, yksi puolue pitää valtaa maaseudulla.
- Millaista uhkailu on ollut?
- Suoraan henkilökohtaiseen turvallisuuteen menevää.
- Ihan tappouhkauksia?
- Käytännössä kyllä. Minut on haluttu saattaa hengenvaaraan.
- Onko uhattu virolaisilla torpedoilla vai...
- Ei. Ovat kehottaneet tutustumaan maaseutuun ennen kuin lausun mielipiteitäni asioista. Kehtasivat väittää etten ole ikinä käynyt Kehä III:n pohjoispuolella. Törkeää panettelua, tätini asuu Tikkurilassa ja käyn hänen luonaan monta kertaa vuodessa.
- Millä lailla pääkaupunkiseudun ulkopuolella vieraileminen saattaisi hengenvaaraan? Ovatko kepulaiset uhkailleet hengenmenolla?
- No siellähän on niitä petoja. Susia ja mitä lie. Tampereella tai Oulussa saattaisin käydä, jos lentokoneella menisi niin ei tarvitsisi ahdistavan metsän keskellä kulkea. Kuopioon en menisi jääkarhujen syötäväksi.
- Ja tutkimuksissanne todettiin että...
- Havaitsin, että pääkaupunkiseudun pinta-ala on 788 km2 ja Singaporen 710 km2. Toisaalta Singaporen väkiluku on 5,3 miljoonaa ja Suomen 5,4 miljoonaa. Tästä voidaan helposti laskea, että koko Suomen asujamisto voitaisiin asuttaa pääkaupunkiseudulle. Tällöin koko muu Suomi voisi olla luonnonpuistona. Mikä ekoteko!
- Tuota... entäs esimerkiksi maatalous ja kaivostoiminta. Eihän niitä voida pääkaupunkiseudulla harjoittaa.
- Kaivostoiminta on luonnonvaroja tuhlaavaa ja saastuttavaa. Se pitäisi kieltää kokonaan. Eikä maanviljelystä kannata näillä leveysasteilla harjoittaa, tulee edullisemmaksi hankkia ruoka ulkomailta. Ainoastaan karjatalous kannattaisi ja sitä ei tarvita, kun verotuksellisin keinoin ryhdytään suosimaan kasvissyöntiä.
Rasismitutkija Markku K.:
- Minkäänlaisia uhkailuja ei ole koskaan tullut.
- Eikö todellakaan mitään? Luulisi että tuo ala jos mikä houkuttelee kuin hunaja kärpäsiä?
- Ei mitään.
- No sehän on hienoa. Kun uhkailuista ei sitten ole mitään kerrottavaa, niin voisitko lyhyesti kertoa mitä olet työssäsi saanut aikaan?
- Tutkin rakenteellista rasismia. Toisin sanoen selvitän, onko yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joissa vähemmistöt joutuvat sorrettuun asemaan.
- Onko löytynyt?
- Ei sitten ainuttakaan. Päinvastoin, vähemmistöt saavat osakseen sellaisia tukitoimia - puhutaan "positiivisesta syrjinnästä" - että voitaisiin aivan hyvin puhua enemmistöön kohdistuvasta rakenteellisesta rasismista. Se ei kuitenkaan kuulunut tutkimusalueeseeni.
- Suomessa ei siis ole rasismia?
-On toki. Ei ole sellaista vähemmistöön kohdistuvaa rakenteellista rasismia, jota tutkin. Sen sijaan on kyllä enemmistöön kohdistuvaa rakenteellista rasismia. Lisäksi on muutamia kuulapäitä, jotka ovat ihan oikeasti rasisteja, mutta he eivät ole päättävissä asemissa vaan pelkkiä öyhöttäjiä, jotka saavatkin aina tuomion.
- Siis nämä Hommaforumin tyypit?
- Ei todellakaan. Hommaforumille on moni kuulapää yrittänyt, mutta annettujen bannien lista on pitkä kuin nälkävuosi. Kuten nettipoliisi Marko Forss on todennut, moderaatio on pitänyt forumin siistinä verrattuna mihin tahansa muuhun keskusteluforumiin.
- Jaaha. No sittenhän tilanne Suomessa on rasismin suhteen varsin hyvä.
- Näin on, toistaiseksi. Epäilen kyllä tilanteen heikkenevän, kun maahan muuttaa jatkuvasti lisää väkeä suvaitsemattomista kulttuuripiireistä.
- Eli rasismitutkijalla riittää töitä myös tulevaisuudessa?
- Periaatteessa kyllä. Minun työsarkani tällä alalla kyllä päättyi tähän. Virkaura on tyssännyt kollegoiden vihamielisyyteen, tutkimusapuraha loppui juuri ja on selvästi sanottu että uusia on turha toivoa. Määräaikainen dosentuuri päättyy tämän kuun loppuun. Onneksi isä on jäämässä eläkkeelle ja haluaa maatilalle jatkajan. Toisin kyllä olin nuorena halunnut, mutta minkäs tälle mahtaa. Täältä tullaan, sokerijuurikas!
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
41 kommenttia:
Oli muuten harvinaisen paska kirjoitus Jaskalta. Tuollaista asenteellista paskaa pystyy vain persut tuottamaan
Tommi...Hyvään käyttäytymiseen kuuluu myös toisen mielipiteen kuuntelu. Myös oman mielipiteen ilmaiseminen rakentavalla tavalla on tärkeä taito. Aina ei siis tarvitse olla asioista samaa mieltä tullakseen hyväksytyksi.
Ehkä sanavalinnat auttaisivat hieman...
Oli muuten harvinaisen hyvä kirjoitus. Asiallinen ja hauska, jos osaa "omalle" tyhmyydelle nauraa. Sikäli surullinen, että juuri noin tapahtuu todellisessa elämässä.
t. Pörri Orava
Ano, Jaska kuuluu nuivakirjoittajien siihen laitaa, jota arvostan. Hänellä on yleensä hyviä ja älykkäitä kirjoituksia. Siksi en odottaisi häneltä tällaista asenteellista tuubaa.
Erinomainen satiiri! Hupaisasti lähes siteerasit Tampereen Mikko-proffaa alussa. Ja lopussa kiteytit hyvin yliopistoissa vallitsevia asenteita. - Mistä tulikin mieleen Ironmistressin hovinarri Tomi, jonka "asenteellisen tuuban" joukossa tämä ilmaus on siitä siistimmästä päästä. Mikä tietysti herättää suurta kunnioitusta hänen itsesatiiriensa syvällisyyttä kohtaan.
Kari, onko kukaan teistä nuivista sanonut koskaan arvostavansa tekstejäni? Niinpä, ette ole. Joten eikö ole ihan sama miten kirjoitan?
En ymmärrä nuivien maaseutusympatioita. Totuus on, että maaseutu ja maaseudun ihmiset saavat elantonsa Helsingistä tulevilla almuista. Helsinki on ollut maan talousveturi viimeiset 20 vuotta.
Maaseudun ihmisten pitäisi ottaa lakki pois päästä ja olla nöyrempiä. Nyt he elävät kuin lehmät pellossa. Laki ja järjestys on heille täysin ennenkuulumatonta.
Tomin pitäis hakeutua hoitoon. Ei tuo ole terveen ihmisen tapa reagoida. Satiiri on tyylilajina vaikea, mutta hermojen menettäminen siitä on merkki henkisestä pienuudesta.
Sitä sanotaan mielellään "satiiriksi", ja siis, tämä nimenomainen kirjoitus onkin satiiria, mutta suurin osa "satiirin" nimellä kulkevasta kirjoittelusta ei ole oikeasti satiiria, vaan valehtelua ja solvaamista.
Satiiri voi olla, ja usein onkin, toki loukkaavaa. Satiirissa liioittelu ja kärjistys ovat tyylilajeja. Ne tehdään kuitenkin siten, että tekstin lukijalle on selvää, että kyse on nimenomaan satiirista.
Esimerkiksi kirjoitukset joissa väitetään jonkun syöneen lapsia, voivat olla satiiria. Sensijaan kirjoitukset joissa irrotetaan asiayhteydestä esimerkiksi sivulause, vaihdetaan konteksti niin, että sivulause saa kokonaan väärän merkityksen ja sitten esitetään että lainattu henkilö on tätä mieltä, eivät ole satiiria, vaan yksinkertaisesti valehtelua.
Esimerkiksi Jussi Halla-ahon kirjoitus "Muutama täky"(jne) oli pitkälti satiiria, ja tämä tuli selvästi esiin kirjoituksesta. Valtakunnansyyttäjän tulkinta taas oli toinen. Voidaan toki ottaa metataso, jossa valtakunnansyyttäjän tulkinta Halla-ahon kirjoituksesta oli sekin omanlaisensa satiiri, joka esitettiin sitten oikeudessa. Satiirisesti sitten tuomarit totesivat Jussin syylliseksi.
Jaskan kirjoitukset ovat usein satiirisia. Sensijaan esimerkiksi Kumiksen kirjoitukset eivät ole yleensä satiiria, vaan valehtelua, tai sitten ne ovat huonoa satiiria.
Lisäys edelliseen: En tarkoittanut sanoa, että Kumiksen kirjoitukset *aina* ovat epäonnistuneita satiireina, vaan että ne usein epäonnistuvat, ja kun ne epäonnistuvat, ne ovat vain mustamaalausta. Satiiri on eri asia kuin mustamaalaus.
Jaskan piikki menee tonne tutkijapuolelle, mutta hyvin tuo kirjoitus kuvaa julkishallintoakin. Sielläkin kun on koko ajan päällä vaikka sun minkälaista unelmiin ja utopiaan pohjautuvaa kehittämisprojektia, jotka lähinnä haittaavat suorittavan tason työtä, ja jotka tarjoavat suojatyöpaikkoja ylijäämämaistereille.
Tiedemies taas hapuilee pimeässä. Satiiri on ihan hyvin määritelty Wikissä joten ei siitä sen enempää.
Taustaksi tähän se, että vuosia sitten Tiedemies menetti moneen otteeseen hermojensa hallinnan kun blogisti Tundra Tabloids ivasi ja pilkkasi Soininvaaraa, ja minä kannoin siihen korteni kekoon. Siinä yhteydessä Tiedemies oppi, että TT on satiiria. Siihen asti koko tyylilaji oli Tidarin mielestä pelkkää mustamaalaamista, ja sama levy näyttää taas jääneen päälle.
Ugh!
Tommi sanoi:En ymmärrä nuivien maaseutusympatioita. Totuus on, että maaseutu ja maaseudun ihmiset saavat elantonsa Helsingistä tulevilla almuista. Helsinki on ollut maan talousveturi viimeiset 20 vuotta.
Niin, ihmisen älykkyys ja ihmisarvo siis määräätyy asuinpaikan mukaan. Pietari on hesaan verrattuna metropoli, eli Pietarilaiset ovat oikeita ihmisiä hesalaisiin verrattuna...
Anokin kommentoi tuohon Tomin maalaisvihamielisyyteen. Kommentoinpa itse tuohon Helsingin asemaan maan talousveturina. Nyt täytyy sanoa, että enhän minä ole mikään kansantaloustieteen asiantuntija, joten mikäli joku sellainen korjaa mielipidettäni, niin nostan lakkiani ja häpeän.
Mutta tuosta Helsingistä. Wikipedia kertoo:
”Vuoden 2005 lopussa Helsingissä oli 373 000 työpaikkaa, joista noin 118 500 oli julkisen sektorin työpaikkoja.”
En usko, että julkisen sektorin työpaikkojen määrä olisi ainakaan vähentynyt yksityiseen sektoriin nähden, varsinkin kun lamaa eletään.
Lisäksi:
”Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja”
plus
”Monet teollisuustuotantolaitokset ovat vuosien kuluessa siirtyneet pois Helsingin kaupungin alueelta, eikä Helsinkiä voi enää pitää Suomen tärkeimpänä teollisuuskaupunkina, joka asema sillä oli 1950-luvun alussa.”
Eli tuon perusteella ei Helsinkiä oikein voi varsinaisesti pitää vientiteollisuuden veturina. Tokihan siellä siirtyy raha taskusta toiseen enemmän kuin muilla paikkakunnilla ja se näkyy BKT:ssa, mutta vientiteollisuus ne varsinaiset verotulot tekee. Joita tarvitsen minäkin, joka en rahapenniä valtion taskuun tienaa, vaan elän toisten tekemillä rahoilla.
Minulla ei sinänsä ole mitään tarvetta varsinaisesti mollata Helsinkiä eikä helsinkiläisiä. Siellä asuu paljon järkeviä ja asiallisia ihmisiä.
Noin yleisesti kaikille: kiitoksia kommenteista.
Siltä varalta, että satiiri olisi mennyt joltakin ohi, kerron selkokielellä kirjoituksen tarkoituksen. Rasismitutkijat siis valittelivat, kuinka heitä uhkaillaan. Todellisuudessa uhkailu paljastui olevan luokkaa "ne on eri mieltä meidän kanssa." Esimerkiksi yksi tutkija, jonka nimi ei ansaitse tässä tulla mainituksi, kertoi että Hommaforumilla häntä uhkaillaan alituiseen. Kovan perkaamisen jälkeen löysin muutaman kommentin, joista noin puolet on tässä kirjoituksessa esitetty "Puuhaforumin" kommentteina. Loput olivat uhkaavuudeltaan samalla tasolla.
Halusin kirjoituksellani osoittaa, että jos tutkija alalta kuin alalta puhuu täyttä puutaheinää, niin kyllä siinä rauhalliseltakin jampalta tuppaa vähän käämit käryämään.
Satiiri on tunnetusti vaikea laji. Onnistumisen mittarina voisi ehkä pitää sitä, että 80 % lukijoista tunnistaa tekstin satiiriksi. Jos 100 % tunnistaa, niin silloin teksti on pahasti epäonnistunut.
Helsingistä pääkaupunkina ja sen elättämisestä olen sanottavani sanonut jo vuosia sitten eikä minulla ole siihen kuin yksi asia lisättävänä: Rinnakkaistodellisuudessa voitaisiin rakentaa piikkilanka-aita pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille ja katsoa, kuinka kauan menisi kunnes pääkaupunkiseutu rukoilisi polvillaan että pääsisi takaisin.
Teilta meni pointtini kokonaan ohitse. Maaseudulla ihmiset elavat ihan niinkuin lait eivat heita koskisi. Tuet kylla heille kelpaa, mutta ei herrojen lait.
Maaseutu ei elata itseaan. Ei ne vientiyritykset maalla ole. Sitapaitsi n. 70% Suomen BKT:sta tulee palveluista. Tulevaisuudessa palveluiden osuus tulee vaan kasvamaan. Totuus on myos, etta syrjaseuduilla tyottomyys on kaiksta korkeinta.
Lisataan viela. Jaska, ei ne helsinkalaiset maalle matkusta niiden turvenuijien takia. Vaan, koska haluavat virkistaytya luonnossa. Ei se luonto siita mihinkaan haviaisi, jos maajussit kaupunkeihin muuttaisi. Maaseudusta voisi tulla viela houkuttelevampi lomailukohde, jos turvenuijat olisivat poissa.
Yksisilmaista tassa Jaskan postauksessa bon, vaite ettei ketaan tutkijaa uhkailla. Oikeasti persupaskoissa on niin sairasta sakkia, etta varmaan tulee oikeaita uhkauksia.
Kai siellä Saksanmaallakin on joku työterveyshuolto. Hakeudu nyt oikeasti Tomi sinne. Ei tuo sun käytös ole mitenkään normaalia.
Ymmärrän että inhoat minua mutta jos näet Jaskan kirjoituksissa mörköjä, niin et sä ihan kuosissa enää ole.
Jaskahan vahattelee tassa satiriissa uhakailuja. Tiedan kuitenkin, etta persueinarit voivat olla varsin uhkaavia. Toisaalta tiedan, etta persueinareista ei ole minkaan tekijoiksi. Eli heidan uhkailunsa on tyhjaa puhetta.
Heh. Perinteinen Hesa elättää muun Suomen heitto. Jaksaa kyllä huvittaa vieläkin.
Kannattaa vähän tarkastella paljonko sielläkin niitä landelaisia käy pyörittämässä Hesan rattaita päivittäin ja sen jälkeen miettiä ajatusleikkinä mitä tapahtuisi jos Hesa raahattaisiin merelle ja mielenkiinnolla katsottaisiin hetki miten se elättäisi itsensä sen jälkeen kun siitä on katkaistu landelaisten parasiittien imukärsät, jolloin se voisi näyttää voimansa kuin Gulliver katkottuaan lilliputtien köydet.
Onhan se sentään omavarainen. Kaupat tuottavat säilykkeitä ja valmisruokia, sähköä saa veden virtauksesta ja pistorasioista ja rahaa painavat pankit.
Ja ihan itse tuotettuja jätteitä pitkin saakin hetikohta rakennettua kauppasillat lähimpiin naapureihin, joista voi sitten ostaa hyödykkeitä Helsingin tuote- ja osaamispääomaa vastaan.
Ja pyyhitään sieltä budjetista vihdoin pois se iso menoerä jota maakuntien avustamiseksi kutsutaan, mutta jätetään kohta kuitenkin paikailleen kirjataan sen tilalle hyödykkeiden ostaminen naapureilta.
Landepaukut varmaan joutuvat tyytymään oman hallintonsa siirtämiseen Turkuun tai Tampereelle ainakin alkuun.
Ano, tarkoitin maalaisina näitä pikkupitäjien turvenuijia ja ihan oikeita maanviljelijöitä. Tällaisia pitäjiä löytyy paljon pohjanmaalta, karjalasta, savosta, kainuusta ja lapista.
Niin, onhan se toki ikävää että ihmisillä jotka tuottavat vain kaikkia kaupunkejakin pyörittävää ja ylläpitävää ravintoa ei ole vähintään maisterin papereita tai he eivät tunne klassisia filosofeja tai ole yleissivistystä edes sen vertaa että tietäisivät mikä on pythagoraan lause.
Niistä pitäisikin päästä äkkiä eroon ja korvata ne vaikka matematiikan ja tekniikan tohtoreilla, niin voimme sitten kaikki ihastella universumin ihmeellisyyttä ja syödä vaikka väitöskirjoja suht pikaisesti tulevaan loppuun saakka.
On kyllä varsinaista ylemmän tason huippulogiikkaa. Jokaisen jolla on kosketus todellisuuteen luulisi tajuavan että ilman niitä turvenuijia ja sen kavereita jotka pitävät tämänkin maan koneen pyörimässä, niin yksikään valkokaulus- tai sitä ylemmän tason nero ei saisi mitään aikaan.
Jos yhteiskunnan ylin huippu poistetaan, harva huomaa muutosta kuin korkeintaa pitkällä aikavälillä mahdollisena elintason laskuna. Jos se pohja poistetaan, kaikki ollaan kusessa ja nopeasti.
Ano, peruspointtini on ollut kokoaja se, että nämä maalaiset eivät noudata lakia. He elävät miten lystäävät. Ajetaan päissään, vedellään ulkomaalaisia turpaan ja varsinkin metsästys- ja luonnonsuojelulakeja pidetään täysin pilkkanaan.
Lisätään, anolle. Suurin osa työläisistä ihan millä alalla tahansa asuu kaupungeissa. Ainoastaan maanviljelys on maaseudun käsissä. Maanviljelys on kuitenkin on BKT:ssa häviävän pieni ala.
Tomi: "Maaseudun ihmisten pitäisi ottaa lakki pois päästä ja olla nöyrempiä. Nyt he elävät kuin lehmät pellossa. Laki ja järjestys on heille täysin ennenkuulumatonta."
Jaa niinku Rehellisille Helsingin Herroille: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288548687521.html
Helsingin "linja" on vuosikausia ollut, että kaikenlainen savupiipputeollisuus pois "pilaamasta" kaupunkiympäristöä.
Kumitonttu: "Kai siellä Saksanmaallakin on joku työterveyshuolto."
Minä kyllä epäilen, että saksanmaan(kin) terveyshuolto on luovuttanut Tomin suhteen. :(
Hautalaa en puolustele, mutta suurin osa teistäkin on teettänyt jonkun homman pimeästi tai tehnyt itse pimeitä hommia. Monella on tuttu autonasentaja, putkimies tai vastaava, jolla on teettänyt pimeitä hommia.
Kaupungit tuottavat osaamista, tietoa ja pääomaa. Mutta ne eivät ole kuplia. Ne tuottavat myös uskomattoman määrän jätettä ja tarvitsevat uskomattoman määrän perustuotteita, eritasoisia raaka-aineita, sekä sitä maanviljelyksen tuottamaa ravintoa.
Ja sitä tarvitaankin ja paljon, että joku miljoonakaupunkikin pyörii edes yhden vuorokauden ajan. Kaupunki elää symbioosissa ympäröivän maaseudun kanssa. Se joko "tukee" sitä, tai sitten ostaa tarvitsemansa. Joka tapauksessa rahaa virtaa maaseudun suuntaan.
BKT:tä ei voi syödä ja BKT:n ylläpidon ja kasvun mahdollistaa vain että aivan perusasiat, kuten ravinnontuotanto on kunnossa. Sen luulisi jokaisen tajuavan.
Ja kun lyödään tilastot pöytään, niin mistäköhän ne laittomuuskeskittymät löytyvät ja missä niitä ulkomaalaisia hakataan turpaan? Lieksan metsissä? Suurin osa maahanmuuttajista asuu suurissa kaupungeissa, mutta he matkustavat säännöllisin väliajoin korpeen hakattaviksi?
No, nyt on tröllipeikkoa tullut syötettyä tämän illan tarpeiksi. Vähempiosaisia on hyvä välillä tukea.
Ano, Suomelle olisi luultavasti halvempaa ostaa lähes kaikki ruoka ulkomailta kuin nykyinen tukijärjestelmä. Vapaassa kilpailutilanteessa suomalainen maanviljelys ei olisi kovinkaan kilpailukykyistä.
Tundra Tabloids ei ole satiiria, vaan ns paskanheittoa. Satiiri on eri asia kuin se, että valehdellaan ja mustamaalataan. Satiirin kantaaottavuus perustuu toki vääristelyyn ja naurettavaksi tekemiseen, mutta pelkkä kiroileminen ja toisten ihmisten sanojen vääristely ja valehtelu ei ole mitään satiiria.
Siis, satiiria ei ole se, että väitetään erehdyttämistarkoituksessa esimerkiksi jonkun sanoneen jotakin mitä tämä ei ole sanonut. Liioittelu ja kärjistys ovat toki osa satiiria, mutta pelkkä liioittelu ja valehtelu eivät tee mistään tekstistä "satiiria".
Esimerkiksi aikanaan esitetty animaatio Itse Valtiaat oli selkeästi satiiria, sen tarkoitus oli kritisoida ja tehdä naurunalaiseksi, ja se teki sen liioittelun ja kärjistyksen ja karrikoinnin keinoin. Jos minä taas sanon että "Kumis on natsi", niin tämä ei vielä ole mitään satiiria.
Jaskan kirjoitus on selkeästi tunnistettavissa satiiriksi, siitä ei sen enempää.
Aikamoista kiemurtelua alkaa olla. Jos TT ei sinusta ole satiiria, niin se ei tarkoita että olet oikeassa. Omasta puolestani saat pysyä näkökannassasi ja minä pysyn omassani.
Maalaiset eivät noudata lakia?
Aha.
On se vaan kumma, että täällä ei naisten tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta pimeällä ja asuntomurroista ei ole havaintoja.
Jos kaupungissa olisi susia, niin epäilenpä että metsästysrikoksia tapahtuisi siellä suhteellisesti enemmän...
Tm määritteli satiirin hyvin. Tosikkoja varten käytän näissä teksteissä tunnistetta "Satiiri" ihan erikseen.
Hautalasta totean vain, että minua inhotti häntä vastaan tehty ajojahti. Teki väärin, mutta pikkujuttu. Asetun hänen tuekseen asiassa, jokainen on pikkurikkeisiin syyllistynyt. MUTTA en siinä että hän ei toiminut jälkiselvittelyssä suoraselkäisesti ja sanonut "tein virheen ja pahoittelen sitä." Tarinan muutteluja ja luikerteluja halveksin, etenkin kun tekijä on tuollaisessa asemassa.
Jaska, en ole tarkistanut, mutta minusta tuntuu, että maaseudulla tehdään väkivaltarikoksia suhteessa enemmän kuin Helsingissä. Varsinkin henkirikoksia tehdään maalla paljon.
Lisätään vielä, sudet eivät muuta kaupunkeihin vapaaehtoisesti, koska se on epäluonnollinen elinympäristö niille.
Eivät metsästäjät susia pelkää. He ovat vain kiinnostuneet koirista ja hirvistä. Sudet tappavat vuosittain jokusen koiran (alle 20) ja metsästäjät pitävät tätä hirvittävänä menetyksenä. Hirvet ovat suden pääravintoa ja metsästäjät pitävät hirveä yksinoikeutenaan.
Oikeata pelkoa tuntee vain muutama höyrypäinen äiti. Tälle pelolle ei pidä antaa mitään arvoa, koska se on täysin irrationaalista ja täysin samalla tasolla jonkun jumalan pelon kanssa.
Pelkoon lääkkeeksi suosittelen maalta pois muuttoa.
Sori kun intän; siis, TT voi olla jonkun mielestä satiiria, mutta se on kyllä epäonnistunutta eli se on tavattoman huonoa satiiria. Satiiri tyylilajina perustuu vääristelyyn, mutta tavalla joka on jollakin selkeällä tavalla erotettavissa siitä, että vain väitetään jotakin mikä ei pidä paikkaansa.
Darwinin esittäminen apinana, Wahlroosin esittäminen ruotsalaisena kuninkaallisena, tai kuten yllä, erilaisten tutkijoiden esittäminen uhkailtuina ja kiusattuina, ovat melko tavanomaisia ja tunnistettavia satiirin keinoja. Myös esimerkiksi edellisen paavin esittäminen Star Wars- elokuvien keisarina oli yksi satiirinen keino.
Mainittu TT käyttää satiirisia keinoja toisinaan uutisia kommentoidessaan. Toisaalta iso osa kirjoituksista on pelkästään referoituja uutisia joihin on lisätty kärjistävä ja liioitteleva otsikko; tämä ei vielä ole satiiria, koska jos se olisi, niin esimerkiksi iltapäivälehtien sisältöä pitäisi nimittää "satiiriksi".
Se, että joku pilkkaa ja puhuu pahaa toisesta, ei vielä ole siis satiiria, vaan kannanoton pitäisi satiirissa näkyä jotenkin ja vääristelyn ja kärjistyksen olla jollakin tapaa ilmeinen ainakin perehtyneelle lukijalle. Pelkkä tahallinen väärintulkinta tai asiayhteydestä irrotettu lause ei tee tekstistä satiiria, tai sanotaan nyt vaikka näin, että jos satiiria yritetään tehdä pelkästään näillä keinoin, se on yleensä huonoa satiiria. Lisäksi kunnianloukkaukseen syyllistyessä pelkkä "se oli satiiria" ei ole juridisesti pätevä puolustus.
Ja siis, joskus käy toki niin, että satiiri tulkitaan väärin jopa oikeudessa, kuten kävi Halla-ahon mielestäni mainiolle "Muutama täky Illmanin Mikalle"- kirjoitukselle. Mielestäni siitä näkyi että kyseessä oli satiiri. Ilmeisesti oikeudessa jotenkin tulkittiin niin, että JHa on jotenkin "oikeasti" sitä mieltä mitä kirjoituksessa sanottiin, ja että satiiri ei "anna lupaa mihin tahansa". Nämä eivät minusta ole mielekkäitä tulkintoja ko. tapauksesta.
Sensijaan tapauksessa jonka yllä Kumis mainitsi, eli TT:n Soininvaarasta kirjoittamisen tapauksessa mielestäni syyllistyttiin kyllä kunnianloukkaukseen, tai siis, olisi syyllistytty, jos asianomainen olisi asian halunnut jotenkin nostaa esille. Onneksi ei halunnut, koska itse en pidä kunnianloukkaussyytteitä kovin mielekkäinä.
Viimeisimmän anon kommentti meni roskakoriin henkilökohtaisuuksista (ei minuun kohdistuvista). Niillä ja rajoilla, mutta nimimerkillä olisin sallinut. Täysanonyymeille on kovempi laki.
Tomi, ei täällä petoja pelätä. Omat lapset seisovat joka arkiaamu koulubussia odottamassa noin kilometrin päässä karhun talvipesästä ja susia asuu kunnan alueella pysyvästi.
Huitsinnevada, kunta jossa miehet ovat vielä Miehiä ja lampaat pelokkaita!
Tm, ei tuo mitään inttämistä ole. Asiallista keskustelua. Tosin suosittelen muillekin kirjoittajille käyttämääni menetelmää: satiiriin lisätään tunnisteeksi Satiiri.
Vai on Tiedemies alkanu makutuomariksi ja osaa kertoa missä kulkee "hyvän" ja "huonon" satiirin rajat. On se röyhkeää.
Nuo väitteet uhkailusta vaikuttavat olevan samanlainen julkisuustemppu kuin jalkapallossa on filmaaminen, eli filmaaja yrittää saada tuomarilta itselleen ja joukkueelleen myönteisen ratkaisun. Urheilusta tietävänä Jaksa tietää mikä on epäurheilijaminen käytös joten huomaat varmaan analogian. Sanoin tähän liittyvän kommentin toisaalla joten en viitsi kopioida joten laitan linkin.
No siis, satiiri voi olla "huonoa" satiiria siten, että se on huonoa satiirina, tai huonosti satiirin tunnusmerkit täyttävää.
TT on usein huonoa satiiria, samoin on usein Kumis oma kirjoittelusi jos se on satiiriksi tarkoitettua, koska siitä puuttuu satiirin tunnusmerkistö.
Lainaan englanninkielistä wikipediaa:
"A common feature of satire is strong irony or sarcasm—"in satire, irony is militant"[2]—but parody, burlesque, exaggeration,[3] juxtaposition, comparison, analogy, and double entendre are all frequently used in satirical speech and writing."
Melko tavanomaista on, että jokin kritisoitava asia esitetään liioitellusti tai sarkastisesti ja verrataan tätä johonkin toiseen asiaan jättäen kuitenkin lopullinen tulkinta lukijalle. Tämä lopullinen tulkinta voi tietenkin mennä pieleen, eikä se vielä tee satiirista epäonnistunutta.
Sensijaan satiiria voi minusta pitää epäonnistuneena esimerkiksi jos siinä ei tavoiteta mitään syvempää tai vertailevaa tasoa, ei osoiteta mitään ristiriitaa tai vastakohtaisuutta, eikä se ole sinänsä hauska vaan ainoastaan liioittelua ja mustamaalausta.
Jonkun ihmisen sanomisten ottaminen pois kontekstistaan voi olla toki osa satiiria, erityisesti jos nämä sanomiset esitetään tarkoituksena liioitella jotakin tai osoittaa jokin ristiriita. Satiirista kuitenkin sanotaan, että se on etupäässä sellaista yhteiskunnallista kritiikkiä, jonka on tarkoitus nostaa esiin jokin epätoivottava ilmiö ja että pilkka tms kannustaisi tämän asian korjaamiseen.
Tulkintani mukaan satiirissa käsiteltävät ongelma voi toki olla jonkun päättäjän tms moraali tai moraaliton toiminta. Pelkkä inhon herättäminen ja haitan tekeminen jollekin ihmiselle ilman että tämä todella on syyllistynyt siihen mikä satiirissa halutaan tuoda esille, ei ole "satiiria" vaan mielestäni epäonnistunutta satiiria.
Esimerkiksi Ilkka Kanervasta olisi mielekästä ollut tehdä satiiria viettiensä vietävissä olevana häntäheikkinä, mutta ei esimerkiksi naisia pahoinpitelevänä ja väkivaltaisena miehenä.
Lähetä kommentti