Kulttuuri, jossa on koko ajan enemmän kahden äidin lapsia ja vähemmän kahden lapsen äitejä, on tuhoutumaan tuomittu.
Omia lausuntojaan ei pitäisi ruveta heti selittelemään, mutta kuitenkin...
1) Äidin tilalle voi asettaa myös isän.
2) Lausunnossa ovat äidit, koska väestön uusiutuminen käsitellään aina äidin lapsiluvun mukaan. Uusiutumisrajana pidetään 2,1 lasta per äiti. Kahden äidin perheissä uusiutumiseen vaadittavan lapsiluvun olisi siis oltava 4,2, mikä on epäuskottavaa.
3) Etenkin koulutetuilla eli keskimäärin fiksummilla naisilla lapsiluku jää alhaisemmaksi, mikä merkitsee väestön geneettistä itsemurhaa. Laskin kymmenen läheisimmän akateemisesti koulutetun miehen ja naisen lapsiluvut. Meillä miehillä lapsia oli yhteensä 22, kun taas naisilla vain 13. Molemmissa ryhmissä on yksi, joka todennäköisesti hankkii vielä lapsia ja kaksi, jotka saattavat näin tehdä mutta todennäköisesti ei.
Magdeburgin kaasuvalotus
2 tuntia sitten
3 kommenttia:
Näissä kannattaa kyllä aina muistaa, että tilanne voi muuttua räjähdysmäisesti muutamassa sukupolvessa. Kiinassa itkettiin 1920-luvulla sitä, että kiinalaiset ovat katoamassa, kun heitä ei ollut kuin 400 miljoonaa. No nyt on ainakin kolme kertaa se.
Toisaalta, jos kulttuuri muuttuu sellaiseksi, että se ei lasten hankkimista suosi, niin miksei sitä sitten voisi elää vähän väljemmin ja vähemmällä porukalla sitten, kun syntyvyys taas tasaantuu, eikä vähene. Suomessa on jotenkin sellainen meininki, että suuret ikäluokat eläisivät ikuisesti ja olisivat aina muiden taakkana. Ei paniikkia sen suhteen, sillä niin tuskin käy; Herramme toinen tuleminen voi toki olla vaikka tänään, mutta eppäillä sitä soppii ;) Ja jos näin käy ongelma on ratkennut sillä kertaa, kuten kaikki muutkin ongelmat.
Toki itsekin kyllä olen sitä mieltä, että syntyvyyden lisääntymistä edistävää politiikkaa pitäisi aina tehdä, koska sellainen on hyvää politiikkaa myös vähälapsisille perheille. Se, että tehdään politiikkaa, joka pyrkii edistämään sitä, että molemmat vanhemmat voisivat olla töissä on tietenkin puhdasta kommariutta.
Joo, samalla kantilla.
Ongelma on vain 1) siinä, että poliitikkomme kaikessa viisaudessaan näkevät asian toisin eli uhittelevat työvoimapulalla ja haalivat maahan sillä verukkeella mamuja, ja 2) siinä, että jostain syystä uskoisin esimerkissä mainittujen henkilöiden lasten tuottavan Suomelle enemmän hyötyä kuin lukutaidottomien vuohipaimenten lasten.
Tehdäänpäs sitten kammoksuttava wiharikos: Tämä nyt toki on aika kärjistetty näkemys asiasta, mutta vetää silti mietteliääksi:
http://www.youtube.com/watch?v=_kKkY5EpVpY
Tulevaisuus saattaa siis hyvinkin olla, hmm...tuota..tois(eud)ennäköinen. :/
Lähetä kommentti