Muistuma lukion historiantunnilta. Edellisen oppitunnin läksy - Suomen yhteiskunnallinen tilanne ensimmäisen maailmansodan aikana ja jääkäriliike - on juuri kuulusteltu. Opettaja kääntää piirtoheitintaulun kirjoitustauluksi ja pyörittelee tussia kädessään vähän hämillisen näköisenä. Sitten tuttu rykäisy ja uuden aiheen aloitus: "Seuraavaksi käsittelemme sotaa, jolla on monta nimeä. Eri osapuolet ja erilaisen poliittisen näkemyksen kannattajat kutsuvat sitä eri nimillä. Jotkut kutsuvat sitä vapaussodaksi, jotkut kansalaissodaksi, toiset veljessodaksi, sisällissodaksi, luokkasodaksi tai punakapinaksi. Puolueettomin nimitys kaikista lienee... (kääntyy taululle, irrottaa tussista tupin ja kirjoittaa yllä olevan otsikon.)
Sodasta on kulunut kohta sata vuotta ja sen viimeisen veteraanin kuolemasta kohta kaksi vuotta. Silti ei ole erityisen viisasta perjantai-iltana eteläpohjalaisen nakkikioskin jonossa käyttää tapahtumista nimitystä kansalaissota. Vastaavasti punavihreässä ympäristössä saa fasistin leiman puhumalla vapaussodasta.
Usein väitetään talvisodan arpeuttaneen vuoden 1918 haavat. Osin totta, mutta pinnan alla kytee yhä tulehdus, jonka näkyvin oire on erimielisyys sodan nimestä. Poliittisesti supervärittyneet luokkasota ja punakapina ovat sentään poistuneet kielenkäytöstä lähes kokonaan, vaikka niidenkin käyttöön tietty oikeutus on. Tosiasia on, että osapuolet suurimmaksi osaksi jakautuivat yhteiskuntaluokkiensa mukaisesti, joten luokkasota on ymmärrettävä. Samoin kuin punakapina siksi, että de jure Suomen hallitus oli valkoisten hallitus.
Veljessota puolestaan on nimityksenä yhtä keinotekoisen makuinen kuin aspartaami, aivan kuten otsikon vuoden 1918 sota. Virallisessa kielenkäytössä nykyään useimmin esiintyvä sisällissota ei ole huono, mutta sen heikkoudet ovat paitsi nimityksen kuluneisuus (melkein joka maassa on ollut omansa), myös se, että sotaan sekaantui sekä venäläisiä että saksalaisia joukkoja.
Jäljelle jäävät kansalaissota ja vapaussota, molemmat poliittisesti värittyneitä. Juice Leskinen kertoi, että hänen muuttaessaan Tampereelle ihmiset tulivat kyselemään, kummalla puolella isoisä oli - eivätkä he tarkoittaneet kannattiko hän Tapparaa vai Ilvestä. Eikä siinä mitään, mutta vastaus ratkaisi, kelpasitko joukkoon vai et.
Kysymys esivanhempien osapuolesta voidaan esittää myös Yhdysvalloissa. Siellä siihen ei kuitenkaan liity tuomitsemista. Tähän voi tietysti todeta, että siellä sisällissodasta on kulunut yli 50 vuotta pidempi aika kuin Suomessa. Totta, mutta haavat umpeutuivat huomattavasti nopeammin. Tämä siitä huolimatta, että vastakkainasettelun aihe oli vähintään yhtä tulenarka kuin Suomessa.
Hävittyään sodan etelävaltiot olivat jonkin aikaa poliittisessa paitsiossa, mutta jo sodan päättymistä seuranneena vuonna ensimmäiset etelävaltiot saivat edustajansa takaisin kongressiin ja viimeisetkin viisi vuotta sodan päättymisen jälkeen. Etelän sotaveteraanien muistoa alettiin kunnioittaa julkisesti jo pian sodan päätyttyä ja heidän veteraanijärjestönsä perustettiin 1889. Pohjoisen vastaava järjestö oli perustettu jo 1866, vuosi sodan päättymisen jälkeen. Etelän ja pohjoisen veteraanien ensimmäinen virallinen yhteistapaaminen oli jo vuonna 1875 Bunker Hillissä, Yhdysvaltain vapaussodan taistelupaikalla. Vuonna 1881 Pohjoisvaltioiden veteraanit laskivat seppeleensä Etelävaltioiden kaatuneiden haudoille New Orleansissa, minkä jälkeen läheinen yhteistyö alkoi. Merkittävin huipentuma oli Gettysburgin taistelun 50-vuotisjuhla 1913, johon osallistui kymmeniätuhansia taistelun veteraaneja molemmilta puolilta.
Viimeisten veteraanien kuoltua 1950-luvulla veteraanijärjestöjen työtä ovat jatkaneet heidän jälkeläistensä järjestöt läheisessä yhteistyössä. Historianelävöittäminen ja uudelleenesittäminen ovat suuressa suosiossa - isoimmissa tapahtumissa on kymmeniätuhansia osanottajia. Monet heistä ottavat jonkun esivanhempansa tai muun sukulaisensa roolin.
Yhdysvallat on selvinnyt sisällissotansa traumoista ja molempien osapuolien veteraaneja kunnioitetaan tasapuolisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että etelän poliittiset tavoitteet hyväksyttäisiin.
Sama ajattelutapa on omaksuttava myös Suomessa. Molempien osapuolten veteraaneja on kunnioitettava. Samoin kuin Yhdysvalloissa etelä on myöntänyt olleensa väärässä orjuuskysymyksessä, on Suomessa vasemmisto - esimerkiksi itse punaisten tärkeimpiin johtajiin kuulunut Oskari Tokoi - myöntänyt punaisten tappion olleen Suomen onni.
Kun sotaan lähdettiin, sekä punaiset että valkoiset sanoivat taistelevansa vapauden puolesta. Valkoiset voittivat ja ottivat käyttöön nimityksen vapaussota. Oikeiston pitää kuitenkin muistaa, että punaiset torpparit jos ketkä taistelivat vapautensa puolesta. Ja he sen myös saivat - sodan merkittävimpiä seurauksia oli torpparivapautus. Lakiin kuului aluksi punakaartilaispykälä, joka sulki pitkät vankeustuomiot saaneet pois lain piiristä, mutta pykälä kumottiin pian lain tultua voimaan eikä käytännössä vaikuttanut mitenkään.
Ainoa oikea nimitys vuoden 1918 tapahtumille Suomessa on vapaussota. Oikeiston on hyväksyttävä, että punaiset taistelivat vapautensa puolesta. Vasemmiston on hyväksyttävä, että nimitykseltä riisutaan sen tähänastinen poliittinen merkitys.
Kun sodan nimestä päästään yksimielisyyteen, jokainen suomalainen voi ilman leimatuksi tulemisen pelkoa ottaa selvää, kummalla puolella esivanhemmat olivat ja olla ylpeä heistä. Olisi hienoa ajatella kahden suomalaisen käyvän rakentavaa keskustelua, jossa selviäisi heidän isoisiensä olleen samassa taistelussa, toinen punaisten ja toinen valkoisten riveissä. Tai elävöittävän historiaa amerikkalaiseen malliin, pukeutua ajan vaatteisiin ja uudelleennäytellä tapahtumia.
Tämä esitys tulee puolueettomalta taholta - isoisät olivat vapaussodassa eri puolilla rintamaa, mutta talvisodassa molemmat rinta rinnan Summassa.
Magdeburgin kaasuvalotus
4 tuntia sitten
19 kommenttia:
Mielestäni loistava kirjoitus. Hyvä rinnastus USA:n sisällissotaan ja sen jälkihoitoon.
Minun esi-isäni, torppareita, piikoja ja renkejä kaikki, olivat valkoisten puolella. Sukualbumissa hyvin nuoren näkoisen pojat poseeraavat valkoinen nauha hihassa ja ase kädessä.
Jotenkin tuonkin takia olen saanut sellaisen käsityksen, että suurten kaupunkien ulkopuolella siihen, mille puolelle päätyi liittyivät muutkin asia kuin aatteen palo ja taistelu vapaudesta - kaikki yhteison painostuksesta silkkaan sattumaan asti. Moni pohjoisesta luuli tulevansa taistelemaan venäläisiä vastaan.
Lucifel
Paitsi että punaiset ja valkoiset, myös juutalaiset ja muhamettilaiset olivat rinta rinnan juoksuhaudoissa. Juutalaiset myös saksalaisten nähden... Jakobson kertoi että Mannerheim kävi sodan jälkeen kiitoskäynnillä synagogassa. En tiedä kävikö meidän tataarejamme kiittämässä.
Asuinkaupunkini katkeria vasemmistolaisia ei aikakaan saa leppymään. Aina löytyy uusia syitä herravihalle.
Kiitos kirjoituksestasi!
Hyvä kirjoitus, mutta nimellä vapaussota on minusta liikaa historiallista painolastia, jotta se voitaisiin hyväksyä.
Nimi vapaussota unohtaa kaupunkien työläiset, he kyllä taistelivat vapautuakseen kapitalistin ikeestä, mutta tavoite ei onnistunut. Sodan syttyessä kaupunkien työläisten tilanne oli huonoin, he näkivät nälkää.
Ero USA:an on selkeä, kun USA;ssa voittajat pitivät häviäjiä tasavertaisina kanssaan, niin Suomessa voittajien piirissä esiintyi näkemyksiä, että häviäjät tulee hävittää kokonaan naisia ja lapsia myöten.
Torppareita ei kummallakaan puolella tainnut taistella kuin murto-osa. Nälänhädän suurin syy oli punaisten aloittama rautatielakko Venäjällä jolla oli tarkoitus estää tsaaria kuljettamasta joukkoja Pietariin ja joka katkaisi viljankuljetukset Suomeen. Tottakai sekin oli sitten "kapitalistin syy".
Siihen päälle bolshevikkien vuosia jatkunut kiihotustyö Venäjältä ja kotimaasta käsin ja soppa oli valmis. Kun Lenin käski, että hypätkää, niin suomalaiset punaiset kysyivät, että kuinka korkealle.
Kapinan kukistaminen muuttui vapaussodaksi siinä vaiheessa kun venäläisiä joukkoja siirtyi punaisten puolelle ja Lenin alkoi tukea näitä entistä aktiivisemmin.
Tanner puhui jo 1918 lopussa kapinasta, joten eiköhän olisi jo punaistenkin tunnustaa, että kyseessä oli pahin suomalaisiin kohdistettu kusetus ikinä ja pyytää anteeksi kaikilta suomalaisilta väriä katsomatta. Sitten voidaan alkaa miettiä miten tapahtumia muistellaan ilman historian painetta.
Ano on se vähän huono pyytä anteeksi, kun kaikki ovat jo kuolleet eli ei ole enää ketään pyytämässä anteeksi.
Toisaalta soisi valkoistenkin pyytävän anteeksi yli 8000 ihmisen tappamista.
Ja mitä vapautta on se, että siirrytään Venäjän sylistä Saksan syliin.
Meillä oli suvussa osanottajia molemmin puolin.
Ja pirun kovaa tappelivat.
Jossittelu jossitteluna: entä, jos punaiset olisivat saaneet Kallion sotakoulun toimintaan ja oman upseerituotantonsa siellä alkuun?
Ehkä koko juttu olikin pelkkä iso tietokonepeli?
Kapina on ehdoton suosikkini. Neljännen polven punakaartilaisena olen kyllä puolueellinen ;)
Torppareita oli suunnilleen saman verran eri puolilla; mahdollista tosin on, että vapaaehtoisia oli enemmän punaisten puolella.
Ja sisällissota-termi ei väitä, että sotijat olisivat organisaation sisältä, vaan että sota käytiin organisaation (valtion) sisällä. Niin kuin käytiin. Neutraalimpina ei-keinotekoisena terminä suosin sitä.
Kiitos kommenteista kaikille yhteisesti.
Lucifel: Näinhän se meni, ehkä jopa puolella taistelijoista viime kädessä sattuma ratkaisi puolen. Juuri siitä syystä molempien osapuolten sotilaita tulisi kunnioittaa yhtenevästi.
KR: Marski kävi synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944, Meren kirjassa (ja monessa muussakin) on kuva. Moskeijakäynti taisi jäädä väliin, harmi kyllä. Kuten Wikipedia kertoo, suomalaiset juutalaissoturit saivat jopa rautaristejä. Tässä lisää aiheesta.
IM: Kellekään ei liene ylläri, että Wikipediassa on riidelty sodan nimestä. Läheltä piti ettei syttynyt Toinen muokkaussota, versio 2.0.
Ja lopuksi kaikille: eivätköhän kaikki sotaan vapaaehtoisina lähteneet uskoneet taistelevansa vapauden puolesta. Siksi vapaussota.
Näin kuitattiin kansalaissodan traagisin osa koulumme käyttämässä oppikirjassa (Salme Vehvilä-Matti J. Castren: Suomen historia, 1968): Vangittujen punaisten "oikeudenmukainen tuomitseminen oli lähes ylivoimainen tehtävä". "...vangittuja kuoli lähes 12 000". Mihin ne kuolivat, vaikka saivat oikeutta?
Monet kinnittävät huomiota ulkovaltojen osallistumiseen ko. sotaan ja siksi torjuvat sissällisota nimen. Lähes kaikissa muissakin sisällisodissa ulokovallat ovat sotkeutuneet niihin. Esimerkiksi USA:n sisällisotta sotkeutui ainakin Saksa (tai Preussi), Venäjän sisällisotaan sotkeutui Iso-Britannia ja Suomi, Espanjan sisällisotaa sotjeutui Natsi-Saksa, ja vapaehtoiset useista maista.
Anonnymi, nälkään ja tauteihin. 1918 oli talous- ja terveyskatastrofi. Vuosi oli katovuosi, vankileirien ruokahuolto oli katastrofaalisessa kunnossa ja kaupan päälle espanjantauti niitti satoaan.
Vankileireillä nälkään tapattaminen oli tarkoituksellista, vapaat ihmiset eivät nääntyneet nälkään.
Tomi, älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, mikä voidaan selittää typeryydellä.
Se oli vapaussota siksi että siinä taisteltiin suurempien yksilönvapauksien puolesta. Kommunismi olisi romuttanut viimeisetkin rippeet vapaudesta ja punaisten pirujen voittaessa se olisi ollut hävitty vapaussota.
Vapauden riistäjiä vastaan on aina käytävä, ja jos punakaarti oli valmis väkivaltaan, he ansaitsivat siten sen kohtelun mihin olivat valmiit muut alistamaan. Se mitä noissa muissa kommunisti-nousuissa tapahtui antaa viitteitä siitä että punaiset olisivat lahdanneet aivan eri tavalla porukkaa voittaessaan.
Jokainen valkoinen tappava luoti oli siis oikeutettu. Kiitos siitä, esi-isäni (molemmat suvut).
GM kirjoittaa asiaa joka kohdassa.
Punaisten taistelujoukkojen ja useimpien komentajienkin kohdalla on lisäksi muistettava, että he uskoivat taistelevansa vapauden puolesta (paitsi tietysti kaartiin pakotetut) ja ansaitsevat täyden kunnioituksen. Heitä oli vain sahattu silmään.
Lähetä kommentti