Uusinta: Linja-autossa on tunnelmaa

Lukijalle: Pistetäänpä uusiksi pakina muutaman vuoden takaa. Tämänkin jälkeen on tullut joukkoliikennettä käytettyä, mutta yhtä hyviä suorituksia ei ole tullut. Tosin jokunen vuosi sitten - en muista oliko se jo ennen tämän jutun julkaisua vai vähän sen jälkeen - oli toinen lystikäs tapaus. Teinipissis (ikää ehkä vähän yli 20, mutta jumittunut patologiselle teinipissiksen tasolle) puhui puhelimeensa kailottaen siten, että takuulla kaikki kahdenkymmenen metrin säteellä olevat kuulivat, jopa puolikuurot. Olen onneksi autuaasti unohtanut mistä puhui, muistan vain että henkilökohtaisia asioita ja niin täyttä höttöä kuin olla ja voi. Noin puolen tunnin kälätyksen jälkeen kuultiin seuraavat vuorosanat: "No jotkut sanoo että mä puhun aina kauhean kovalla äänellä. Mut emmä nyt tiedä. No riippuu tietysti keneltä kysyy." Jolloin mutisin riittävän kuuluvasti: "Kysy vaikka ihan keneltä tahansa tässä autossa." Lähimmän viiden metrin säteellä olevien ihmisten hartiat alkoivat kummasti nytkyä:

Tyhjiä paikkoja näkyi olevan riittävästi, joten asetin takkini ja laukkuni toiselle istuimelle. Aioin käyttää ainakin osan matkasta työskentelyyn. Istuin käytävän puolelle, jotta vastaantulevien autojen valot eivät pimeässä talvi-illassa häikäisisi. Kaivoin ikkunanpuoleisella penkillä olevasta laukusta läppärin ja muutaman paperin. Läppärin laitoin syliini ja paperit takin päälle viereiselle istuimelle, josta voisin niitä tarvittaessa vilkaista. Hommia olisi jonkin verran, mutta olipa matkaakin.

En ollut kiinnittänyt huomiota kanssamatkustajiin, kun ei ollut näkynyt sen paremmin tuttuja kuin erityistä silmäniloa herättäviä naisiakaan. Kohta oli kuitenkin pakko kiinnittää, koska aivan käytävän toisella puolella, aavistuksen verran takaoikealla istui pari ehkä kuusikymppistä naista, jotka alkoivat puhua pälistä. En kuunnellut, mutta en voinut olla kuulemattakaan. Ihan tavanomaista juoruilua, mutta asiaa – tai oikeastaan kälätystä – tuntui riittävän.

Keskityin työskentelyyn. Pystyn aika hyvin sulkemaan ulkomaailman päästä pois halutessani, ainakin jos on kyse asioista jotka eivät minulle millään tavoin kuulu. Jonkin ajan kuluttua huomasin kuitenkin silmänurkastani, että aina pulinan tauotessa käytävänpuoleinen nainen kuikuili omia tekosiani. Ei hän tietenkään siltä matkalta voinut saada läppärin näytöstä tekstistä selvää, mutta huomasin pään kurotuksen joka kerran kun nostin jonkin paperin käteeni tarkistaakseni jotain tietoa. Siinähän katselet, tuumailin. Ei se kuitenkaan saa selvää ellei nyt mikään ihmeellinen kotkankatse ole. Ja vaikka olisikin, ei näissä papereissa tällä kertaa ole mitään salaista.

Näin mentiin aikansa. Vähitellen alkoi tuo ainainen kuikoilu ärsyttää. Sain hommat hoidettua, suljin tietokoneen ja laitoin paperit laukkuun, josta kaivoin matkalukemiseksi Jared Diamondin uusimman. Siitäkin tuntui naapuri olevan kovasti kiinnostunut, että mitäs tuo nyt plärää.

Melkein saman tien kännykkäni soi. Arvasin ajankohdasta heti, kuka siellä soittaa ja miksi. Näyttöön vilkaistuani totesin olleeni oikeassa ainakin ensimmäisen osan suhteen – Sallihan se siellä. Samassa mieleeni välähti pirullinen ajatus … jos vain Sallin asia olisi se mitä arvelen, puhelu hoituisi nopeasti ja voisin hänen kysymykseensä vastata sopivan epämääräisesti…

- No moi.
- Moi. Ootko aikataulussa?
Lupaavalta kuulosti, eiköhän tämä tästä…
- Joo, kaikki kunnossa.
- Pitäis käydä vielä kaupassa.
- Tuutko asemalle?
- No en tietenkään, tuu kauppaan ja ajetaan sieltä sitten kotiin.
- Tämä sopii.
- Okei. Nähdään siellä.
No niin. Nyt ei saa sanoa että heippa vaan.
- Kuittaan.
- Heippa.

Kännykkä mykistyi. Pidin sitä edelleen korvallani ja laskin hiljaa mielessäni viisi sekuntia kunnes avasin suuni.

- No semmoinen vanha punainen kuplavolkkari.
...
- Niin niin. Just se. Kuvaile sen naamataulua.
...
- Oliko viikset?
...
- No en minä tiedä ... ai ne. Suihkuturbiinit.
...
- Suihkuturbiinit, sanoin. No totta hitossa ovat.
...
- Kyllähän isoista turbiineista pystyy menemään vaikka mies läpi ja jäämään silti henkiin.

Tässä vaiheessa vilkaisin syrjäsilmällä takaoikealle. Salakuuntelija vaikutti Lootin vaimolta, joka oli juuri katsonut olkansa yli Sodomaa.

- No se on kyllä sivuseikka tässä sotkussa. Saitko toimitettua ne sinne mihin piti?
...
- Hyvä. Kunhan Naukkarinen saa ne käsiinsä, niin sitten päästään asiassa eteenpäin.
...
- Siis Malesiassa? Eikö sen pitänyt olla Hongkongissa?
...
- Mitä helvettiä? Naukkarinen makaa perse homeessa Malesiassa, kun sen pitäisi olla jo oikeastaan Dubaissa valvomassa asennuksia. Miten voi kestää noin kauan yksinkertainen hakureissu?
...
- Et käske. Hoitakoot Cargogroupin pojat, se on niiden duuni. Käske sen painella suoraan Kruppin tehtaille.

Vilkaisu syrjäsilmällä. Salakuuntelijan naapurikin oli jo jähmetyttynyt ja levittänyt korvansa kuin hellekaudella jäähdyttelevä afrikannorsu.
...
- No ei helvetissä Berliinin kautta. Oletko koskaan kuullut Frankfurtista? Maailman suurimpia lentokenttiä?
...
- Kunhan nyt hoitaa sen. Kakstoista ja puoli kierrosta.
...
- Ei todellakaan enää ainuttakaan pingviiniä.
...
- Ihan normisäädöillä. Pidä tasaisena, ei yli neljänsadan asteen missään tapauksessa, katsokin ettei käy kuten Nokian rähmäkäpälille.
...
- Ei siihen enempää väkeä tarvita. Toisaalta selvitään ilman lomautuksia, kun tuo urakka tuli päälle.

Viereisessä penkissä istuvan tädin silmät vaikuttivat teevadeilta.

- Tuhat per lärvi.
...
- Joo, tee niin. Leasingilla, ilman muuta.
...
- Olen olen tosissani. Voi tulla hyvinkin kylmä.
...
- Ei tässä. En nyt ihan kaikkea voi tässä puhua, linja ei ole salattu.

Nyt käänsin jo reilusti päätäni ja mulkaisin. Tädit havahtuivat ja katselivat linja-auton kattoa tyyliin "eihän me tässä mitään".

- Joo, kyllä mä sen teen. Mutta tästä ei järjestetä mitään lehdistötilaisuutta.
...
- No joo joo. Tärkeä tilaisuus, lässyn lässyn ja normaalit puheet. Iltapukulinja.
...
- Se nyt painaa sihteeriään aina kun on tilaisuus.
...
- Miespuolinen? Ha! Joko se on tullu vanhaksi tai sitten homoksi.
...
- Grillimakkaraa.
...
- Siinä viitisenkymmentä. Eli tarvitaan varastotilaa.
...
- No just niin, samaa mieltä. Sen hautaustoimiston maine olis kyllä menny siinä viimekeväisessä.
...
- Siis et sä tiennyt? Nehän vuokrasi hotellihuoneen ja käytti sitä välivarastona.
...
- Ei tietenkään, nehän olis ruvennu jo haiseen. Pari päivää vaan.
...
- Niin joo, oli siitäkin huhuja. Mutta eihän ne kiinni jääny.
...
- Joo, hommaa se alihankintana.
...
- Okei, selvä. Tää oli tässä. Onks kymmenen aikaan hyvä?
...
- Selvä, mennään näillä. Moro vaan!

Otin kännykän korvalta ja painoin näppäintä. Takaoikealla vallitsi syvä hiljaisuus. Poimin kirjani sylistä ja keskityin siihen kaikessa rauhassa. Kesti kokonaiset viisi minuuttia, ennen kuin tädit alkoivat keskustella ilmoista. Omalla pysäkilläni nousin käytävälle. Tädit vetäytyivät ainakin puoli metriä kauemmas kohti ikkunaa. Tunsin katseet selässäni vielä kävellessäni poispäin asemalta.

Unien tulkinta

Ilmoitin jo blogia aloittaessa, että tämän tarkoitus ei ole olla henkilökohtaisia asioita käsittelevä päiväkirja. Eikä siitä ole onneksi semmoista tullutkaan, pissisegoblogeja on netti pullollaan muutenkin. Mutta jos ei päiväkirjaa, niin sitten yökirja. Eli mitä helvettiä minun alitajunnassani oikein tapahtuu ja miksei se saamarin demoni maksa vuokraa?

Tapahtumapaikka: jokin määrittelemätön omakotitalo, suurenpuoleinen sellainen. Kyseessä ovat selvästikin jotkut juhlat, voisi hyvin kuvitella että 50-vuotispäivät. Ilmeisesti joku kaukainen sukulainen, koska läsnä on sekä tuttuja että tuntemattomia. Jostain syystä nämä tutut eivät kuitenkaan aluksi henkilöidy keneksikään, paitsi että on selkeä tunne siitä että kyseessä ovat sukulaiset, sekä läheisiä että vähän kaukaisempiakin. Ainoastaan isäni (joka on siis oikeasti kuollut) rekisteröityy muistiini yksittäisistä läsnäolijoista, samoin varma tunne siitä että vaimoni on paikalla. Puheensorina on melkoinen, minulla on lasi kourassani.

Nousen ylös tuoliltani ja kävelen portaita ylös toiseen huoneeseen. En kuitenkaan toiseen kerrokseen, sillä talossa on sellainen erikoinen ratkaisu, että osa siitä on toisessa tasossa eli puoli kerrosta ylempänä. Mietin missä olen nähnyt sellaisen ennenkin ja portaita noustessani muistan: samanlainen kuin ensimmäisessä talossa, jota olen käynyt asuntoesittelyssä katsomassa ostoaikeissa (en ostanut). Tämä ei kuitenkaan ole sama talo, vaan samanlainen pohjaratkaisu.

Toisessa huoneessa istun pyöreään pöytään, jonka ympärillä on 3-4 ihmistä. Yksi heistä on serkkuni mies (sovitaan vaikka että hänen lempinimensä on Pertsa). Pertsa puhuu jostain teknisestä asiasta, en saa kesken kaiken paikalle tulleena otetta mistä ennen kuin keskustelu siirtyy muihin asioihin. Muita pöydässä olijoita en tunne, mutta vähän kauempana tuolilla istuu äitini (joka on oikeasti kuollut) siemaillen drinkkiä. Katson Pertsaa ja ajattelen, että onpa hän pysynyt hyvässä kunnossa ikäisekseen, minua parikymmentä vuotta vanhempana ja samannäköisenä kun viimeksi näin, vaikka en ole varmaan kymmeneen vuoteen tavannut.

Samalla kiinnitän huomiota Pertsan asuun ja kummastelen, miksi hän on univormussa. Mietin, että oikeasti Pertsa on varhaiseläkkeellä, kun yritysjärjestelyssä kävi siten että mies sai, jos nyt ei kultaista niin hopeisen kädenpuristuksen pari vuotta sitten. Katson univormua tarkemmin ja huomaan, että kyseessä on insinööriupseerin univormu, mutta jostain syystä en millään saa selvää, ovatko kyseessä insinöörimajurin vai -everstiluutnantin arvomerkit. Luulisi olevan helppoa erottaa yksi ja kaksi ruusuketta toisistaan, mutta kauluslaatat ovat epäselvät. Hetken pohdittuani muistan, että Pertsahan on tosiaan insinööri ja on sitten ilmeisesti vanhoilla päivillään värväytynyt tekniseksi asiantuntijaksi armeijaan. Samalla huomaan, että itselläni on ne samat laatat, jotka minulla oikeastikin pitäisi armeijassa olla, vaikka muuten olenkin siviilit päällä. En ehdi toipua hämmennyksestäni, kun äitini kävelee luokseni ja ojentaa kouraani pari metallinappulaa todeten "Unohdit nämä" ja kääntyy pois. Vilkaisen kouraani ja huomaan niiden olevan kultainen ampuma- ja juoksumerkki. En ehdi kysellä, mistä hiton boxista hän on vanhat merkkini esille kaivanut, kun huomaan kissamme livahtavan ohitseni ja hyppäävän hyllyn päälle. Minulle tulee kiire, koska hyllyllä on talonväen arvokas lasivaasi. Nostan kissan syliini, totean "Älähän nyt, Mirri (nimi muutettu), tule tänne isännän syliin." Istun takaisin pöydän ääreen ja kissa on hetken sylissäni, kunnes hyppää pois ja juoksee alakertaan. Ajattelen, että nyt se meni emännän luo, ei mitään hätää.

Pertsa nousee ylös ja kehottaa minua seuraamaan. Hän selittää, että minun pitää lähteä katsomaan mitä hän tekee sivutöinään omassa firmassaan. Lähde testaamaan, jos rupeat vaikka yhtiökumppaniksi, kun olet vähän niin kuin alan miehiä, hän sanoo. Äkkiä olemme suuressa hallissa, joka muistuttaa jossain määrin jäähallia. Tarkemmin sanottuna sen yläreunassa, reunoja kiertämässä. Pertsa selittää, että hänen firmansa asentaa väliaikaisia juoksuratoja ja tänne pitää nyt laittaa kaksiratainen baana. Paikalle on ilmestynyt myös Pertsan apupoika, nuori, minulle tuntematon mies.

Jostain syystä juoksuratojen asentaminen pitää aloittaa täsmälleen tietystä pisteestä. Ensin alle laitetaan eräänlaiset kiskot, jotka ovat pieninä, ehkä reilun metrin mittaisina pätkinä. Sitten kiskojen päälle liu'utetaan varsinainen juoksurata, joka on noin metri kertaa metri -kokoisina paloina. Jokainen ratapala on kahden rinnakkaisen kiskon päällä siten, että ratapala on jonkin verran kiskoa lyhyempi ja näin ollen yksi kisko on aina vähintään kahden ratapalan alla. Asennamme ensin kiskot, sitten niiden päälle radan. Kun noin viisi metriä on asennettu, ryhdytään viereen asentamaan toista rataa samalla periaatteella. Palojen reunoissa on kiskot, joilla ne liittyvät viereiseen rataan. Ensimmäistä rataa rakennetaan edellä, toinen kulkee aina noin viisi metriä jäljessä, jotta olisi työskentelytilaa. Pertsa ja hänen apupoikansa näyttävät minulle systeemin ja saan pian juonesta kiinni. Tuumin, että tämähän on loistava keksintö.

Olemme rakentaneet ehkä viitisenkymmentä metriä juoksurataa, kun huomaan ongelman. Liu'utan parhaillaan uutta radanpalaa kiskoja pitkin, mutta osuessaan edelliseen ratapalaan se ei pysähdykään siihen, vaan tönaisee sitä taaksepäin. Katson hämmentyneenä ylös, kun kaikki ratapalat alkavat liukua kiskoja pitkin taaksepäin. Samalla huomaan, että olen ollut niin keskittynyt asennustyöhön, etten ole havainnut meidän kulkeneen välillä jyrkkää ylämäkeä. Ratapalat katoavat tätä mäkeä alas liukuen näkymättömiin. Vilkaisen toiseen suuntaan, Pertsa ja apupoika asentavat siellä ykkösrataa edelläni eivätkä ole huomanneet mitään. Nousen seisomaan ja palaan muutaman askeleen tulosuuntaamme nähdäkseni, mihin ratapalat katosivat. Kun pääsen kohtaan, josta alamäki alkaa, huomaan että sen juurella työmiehet keräävät ratapaloja ja kiskoja pois vieden niitä varastoon. Tajuan, että kyseessä on väärinkäsitys. He ovat koko ajan olleet töissä purkaen edellisen yleisötapahtuman rekvisiittaa ja ovat käyneet nyt erehdyksessä purkamaan myös rataa. Juoksen heidän luokseen ja huudan: "Hei, älkää niitä viekö, ne eivät kuulu teille vaan ovat seuraavaan tapahtumaan". Yksi miehistä toteaa, että heidän oli käsketty purkaa kaikki rakennelmat eivätkä he tienneet, että nämä eivät kuulu niihin. Harmistun, sillä muistan Pertsan sanoneen, että radan rakentaminen on aina aloitettava tietystä pisteestä. Jos sitä on purettu alusta alkaen, kaikki tähänastinen työ on turhaa.

Käännyn takaisin kertoakseni Pertsalle mitä on tapahtunut, mutta samassa huomaankin että Pertsa apupoikineen saapuu toisesta suunnasta, he ovat siis kiertäneet koko hallin. Ajattelen, että nyt Pertsa saa kyllä raivarit, mutta hän vain naurahtaa ja toteaa, että käydään ensin ruokatunnilla ja jatketaan sitten. Lähdemme kaikki kolme kävelemään hallin käytävää ja Pertsa kysyy apupojalta, muistaako tämä sitä urakkaa, kun sinne ja sinne piti rakentaa peräti kahdeksan rataa? Apupoika vastaa: "Joo, siinä meni viisi ja puoli päivää."

Äkkiä kävelymme keskeytyy ja myös vanhoja rakennelmia purkavat työmiehet pysähtyvät paikoilleen ja valahtavat kalmankalpeiksi, kun hallin kaiuttimista kuulutetaan: "Oakland is fallout, Oakland is fallout!". Kuulutus toistuu vielä kahdesti. Me kaikki tiedämme, mitä tämä koodiviesti tarkoittaa: Oaklandia lähestyy mannertenvälinen ohjus, jonka uskotaan olevan ydinkärki. (Itse lauseessa ei sinänsä ole kauheasti järkeä, mutta "fallout" tarkoittaa ydinlaskeumaa.) Tajuan, että kyseessä täytyy olla Kim Jong Unin sekoaminen, hänen uusi ydinohjuksensa tosiaan yltää nyt jo USA:n länsirannikolle. Hän on päättänyt tuhota San Franciscon ja ohjus on sen verran epätarkka, että se on vain suunnattu kyseiselle alueelle ja nyt on laskettu sen osuvan nimenomaisesti Oaklandiin. (Siltä varalta että lukija ei tiedä, San Franciscon alue koostuu kolmesta kaupungista, joista varsinainen San Francisco on sen kuuluisan Golden Gate -sillan eteläpuolella. Kyseinen salmi sulkee taakseen San Franciscon lahden, jonka eteläpuolella on San Jose ja itäpuolella Oakland.) Ehdin ajatella, että nyt Pohjois-Korea haukkasi kyllä lapiollisen paskaa tuolla tempulla, vasta sitten iskee kauhu siitä, mitä meille tapahtuu. Etenkin kun tajuan, että Pertsa ja hänen apupoikansa ovat olleet tietoisia riskistä ja edes jollain tavoin varautuneet, kun taas minä olen paikalla ex tempore ja täysin ulalla. Pertsa ja apupoika ovat jostakin kaivaneet esiin hitsausmaskit (huvittavaa että kyseessä ovat vanhanaikaiset sellaiset, jollaisia en ole nähnyt tällä vuosituhannella) ja asettuvat täysin rauhallisesti ne kasvoillaan selkä seinää vasten istumaan. Tajuan, että minä joudun katsomaan ydinräjähdystä paljain silmin ja saatan vaurioittaa niitä. Olen jo asettumassa heidän tapaansa selkä seinää vasten ja sulkemassa silmiäni, kun äkkiä mieleeni juolahtaa, olisiko sittenkin syytä mennä ulos, jos vaikka paineaalto kaataa seinät. Samalla tajuan ihmetellä, miksi pitää olla hitsausmaski kasvoilla, jos on kerran seinän takana ja vieläpä selkä räjähdystä kohti. Ajattelen, että selviydymme ainakin ensi-iskusta, koska emme ole Oaklandissa. Ehdin myös miettiä, miten halli jossa olemme, sijaitsee San Franciscossa - suojaavatko mäet meitä paineaallolta...

Havahdun siihen, että Salli tönäisee minua. Olen sekunnissa valveilla silmät auki ja tajuan nähneeni unta, mutta ahdistus painajaisesta ei sillä poistu. Vedän pari kertaa syvään henkeä ja tajuan Sallin nukkuvan. Olenko huutanut kesken painajaisen, onko hän havahtunut siihen ja tönäissyt minut hereille? Jos on, miksi hän nukkuu?
En tiedä, kuinka kauan makaan paikallani rauhoittumassa. Ehkä pari minuuttia. Sitten nousen ylös ja käyn vessassa. Vilkaisen kelloa, se on vasta vähän vaille yksi yöllä. Sallikin on herännyt liikkumiseeni. Hän huomaa, että kaikki ei ole kunnossa (pitkän avioliiton yksi tunnusmerkki) ja kysyy, mikä nyt on. Kysyn, olinko huutanut, miksi hän tönäisi minua. Hän on kummissaan, sanoo vasta nyt heränneensä. Olen kuitenkin varma, että hän on herättänyt minut. On luultavasti toiminut puoliunessa havahduttuaan joko levottomaan liikehdintääni tai ääntelyyn ja mäiskäissyt minua joko huolissaan tai närkästyneenä unirauhansa häirinnästä (luultavasti jälkimmäinen, pitkän avioliiton tuntomerkki sekin).

Henkäisen syvään ja selitän nähneeni painajaista. Kerron uneni ja kun pääsen siihen kohtaan, missä kissa hyppää hyllylle, Salli alkaa hihittää eikä lopeta koko lopputarinan aikana. Hän pyytää anteeksi nauruaan ja sanoo, että painajainen tuntui varmasti ahdistavalta, mutta kun se oli niin absurdia. Minkä tietysti myönnänkin.

Mitä Sigmund Freud mahtaisi tästä tuumia?

Uusinta: Sieltä ja syvältä

Lukijalle: Maantiedeuusinnoissa kaivaudumme tällä kertaa syvänköihin:

Pitkähkön tauon jälkeen maantieteellisiä erikoisuuksia esittelevä sarja jatkuu aiheena syvängöt. Syvänkö on maa-alue, joka sijaitsee merenpinnan alapuolella. Suomessa syvänköjä ei esiinny, koska niitä on tavallisesti vain kuivilla seuduilla; muilla alueilla merenpinnan alapuolella olevat alueet täyttyvät järviksi. Jos Suomen ilmasto olisi riittävän kuiva, syvänköjä olisi niinkin kaukana sisämaassa kuin esimerkiksi Päijänteen ja Saimaan seudulla, näiden järvien syvimmät kohdat kun ovat merenpinnan alapuolella. Vastaavasti maailman matalin paikka olisi 1186 metriä merenpinnan alapuolella Baikaljärven kohdalla, mikäli Baikal olisi kuiva.

Luettelo ei ole täydellinen, koska monet pienet syvänköalueet sijaitsevat suurempiensa välittömässä läheisyydessä ja niiden luettelointi on siksi turhaa. Mukaan on pyritty ottamaan jokainen vähänkin jollakin tavalla merkittävä syvänkö, esimerkiksi jokaisen maan matalin kohta. Paikannimen edessä oleva lukema on syvängön matalimman kohdan korkeus alaspäin merenpinnasta mitattuna. Kaikkiin ei ole tarjota linkkiä.

423 Jordanin laaksossa on maailman ylivoimaisesti syvin kohta. Kuolleenmeren rantaviiva on tätä nykyä yli 400 metriä merenpinnan alapuolella. Vielä 40 vuotta sitten järven pinta oli -395 metrissä, mutta Jordanjoen vesien käyttö keinokasteluun on kiihdyttänyt pinnanlaskua. Nykyään pinta laskee lähes metrin vuodessa ja siksi onkin suunniteltu tunnelin kaivamista mereltä. Syvängössä sijaitsee myös maailman matalimmalla oleva makeavetinen järvi, Genesaret 214 metriä merenpinnan alapuolella. 258 metriä merenpinnan alapuolella oleva Jeriko on matalimmalla sijaitseva kaupunki. Tässä syvängössä sijatsevat luonnollisesti lähes kaikki syvänköihin liittyvät ennätyspaikat, esimerkiksi Bar Yehudan lentokenttä on maailman matalin lajissaan, 378 metriä merenpinnan alapuolella.

155 Assaljärvi on Afrikan syvin kohta, maailman suolaisin suuri järvi (34,8 %) Djiboutissa. Kesäisin ilman lämpötila nousee yli 50 asteeseen, jolloin voi toki yrittää pulahtaa jäähdyttelemään vain 33-asteiseen järveen. Talvikautena ilma on viileämpää, keskilämpö on 34 asteen paikkeilla.

154 Turfanin syvänkö on Kiinan matalin paikka ja samalla lähellä pistettä, joka sijaitsee kauimpana (2645 km) merestä. Matalin piste on yleensä kuivan Ayding-järven kohdalla. Silkkitien reitti kulki noin 28 tuhannen neliökilometrin suuruisen syvängön kautta.

133 Qattaran syvänkö on pinta-alaltaan Afrikan suurin syvänkö, lähes 20 tuhatta neliökilometriä ja Egyptin syvin kohta. Syvyydestään huolimatta sen havaittiin olevan merenpinnan alapuolella vasta 1917. Seudulla oli tärkeä merkitys El Alameinin taistelussa, koska sen kulkukelvottomuuden takia brittien ei tarvinnut varautua sivustahyökkäykseen. Nykyäänkin alueella on vain yksi ainoa kylä, jossa asuu noin 300 ihmistä.

132 Kaspian syvänkö on pinta-alaltaan maailman ylivoimaisesti suurin syvänkö. Huvittavaa, että mistään ei tunnu löytyvän tietoa, kuinka suuri alue merenpinnan alapuolella sijaitsee. 28 metriä merenpinnan tasoa alempana lainehtivan Kaspianmeren ala on noin 371 000 neliökilometriä, mistä voi kartasta suunnilleen päätellä koko syvängön alan olevan lähellä 600 000 neliökilometriä. Joka tapauksessa sen ala on noin kaksikymmenkertainen seuraavaksi suurimpaan eli Turfanin syvänköön nähden. Koosta kertoo parhaiten se, että alueella sijaitsee Karabogazlahti, joka kuivuu ja tulvii epäsäännöllisin väliajoin täyteen vettä riippuen siitä, miten Kaspianmeri sattuu tulvimaan. Kuivillaan lähes 20 tuhannen neliökilometrin lahti oli viimeksi 1984-1992. Syvänkö ulottuu viiden maan eli Kazakstanin (132), Turkmenistanin, Venäjän (28), Azerbaidzanin (28) ja Iranin (28) alueelle ollen samalla luetelluin numeroin kaikkien kyseisten maiden paitsi Turkmenistanin matalin kohta, ennätys tämäkin. Kuten myös se, että kyseessä on tietysti asukasluvultaan suurin syvänkö. Suurin kaupunki on yli kaksimiljoonainen Baku. Kaspianmeren ranta on myös Euroopan matalin paikka.

125 Danakilin syvängön matalin kohta on Etiopian alueella, Eritrean alueella syvin paikka on 75 metriä merenpinnan alapuolella, molemmat maidensa ennätyksiä. Alue on tunnettu sieltä löydettyjen Australopithecus-hominidien jäänteistä, kuuluisin on Lucy.

105 Laguna del Carbon Argentiinassa on Etelä-Amerikan sekä läntisen ja eteläisen pallonpuoliskon matalin paikka.

86 Death Valley Kaliforniassa on Pohjois-Amerikan matalin paikka. Heinäkuun keskilämpö vaihtelee välillä 31-47 astetta. Laakso on tunnettu itsestään liikkuvista kivistään.

81 Akdzhakayan syvänkö Araljärven jäänteiden eteläpuolella on Turkmenistanin matalin paikka.

72 Salina Gualicho Argentiinassa on Etelä-Amerikan pinta-alaltaan suurin syvänkö.

69 Salton Sea on Saltonin syvänköön vahingossa syntynyt järvi. Coloradojoen tulvapadot murtuivat 1905, jolloin vesi syöksyi syvänköön. Järvi on maksimisyvyydeltään 16 metriä, joten kuivanakaan syvänkö ei aivan yltäisi Pohjois-Amerikan matalimmaksi paikaksi. Pinta-alaltaan se on kylläkin maanosansa suurin syvänkö.

55 Sebkha Paki Tah on Marokon matalin paikka.

53 Kumulin syvänkö sijaitsee tunnetumman Turfanin syvängön lähellä ja on suuruudeltaan lähes 20 tuhatta neliökilometriä.

47 Sabkhat Ghuzayyil on Libyan matalin paikka.

43 Moerisjärvi Egyptissä on paikka, johon Niili Välimeren ohella laskee. 400 kilometriä ennen Välimerta Niilistä erkanee korkean veden aikoina sivuhaara, joka pitää järven järvenä.

42 Salina Grande on Argentiinassa Valdesin niemimaalla.

40 Chott Melrhir on suolajärvi ja Algerian matalin paikka.

39 Lago Enriquillo on Dominikaanisen tasavallan matalin paikka ja samalla matalin saarella sijaitseva paikka.

19 Siwa on keidas Egyptissä lähellä Libyan rajaa. Keitaalla asuu noin 23 000 berberiä, jotka puhuvat omaa kieltään, siwiä. Paikka on tunnettu myös vapaamielisestä suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen, vielä 1940-luvulla miehillä oli tapana solmia keskinäisiä avioliittoja. Keskusvallan otteen tiukennuttua homokulttuuri on painunut - hmmm - syvemmälle.

17 Shatt Al Gharsah on Tunisian matalin paikka.

16 Eyrejärvi on Australian ja Oseanian matalin paikka ja pinta-alaltaan suurin syvänkö. Järven pinnankorkeus vaihtelee suuresti sateiden mukaan. Kesäaikaan järvi on lähes täysin kuivunut. Noin joka kolmas vuosi järvi tulvii siten, että keskisyvyys on 1,5 m. Suurten tulvien aikaan järven pinta-alaksi tulee lähes 10 000 neliökilometriä ja keskisyvyydeksi 4 m suurimman syvyyden ollessa tuolloin 6 m. Viimeksi näin suuri tulva koettiin 1974. Seutu on asumatonta, mutta australialaisille tyypillisellä huumorintajulla Eyrejärven Pursiseura järjestää regatan aina kun mahdollista, viimeksi 2009.

12 Sariqarnish Kuli on Uzbekistanin matalin paikka.

10 Laguna Salada on vuoroin kuiva, vuoroin suolainen järvi ja Meksikon matalin paikka.

7 Lammefjord on entinen vuono, Tanskan ja Pohjoismaiden matalin paikka. Vuonon kuivaaminen maanviljelysmaaksi aloitettiin 1873 ja kesti 70 vuotta.

7 Zuidplaspolder on Alankomaiden matalin paikka. Alankomaissa on kolmisentuhatta mereltä vallattua polderia, joista suurin on lähes puolitoistatuhatta neliökilometriä käsittävä Flevoland. Esimerkiksi Amsterdamin lentokenttä Schiphol on nelisen metriä merenpinnan alapuolella. Amsterdamin keskusta on pari metriä merenpinnan yläpuolella.

5 Sebkhet Te-n-Dghamcha on Mauritanian matalin paikka.

4 Hachirogata on Japanin matalin paikka. Aiemmin se oli Japanin toiseksi suurin järvi. Vuonna 1963 järveä alettiin kuivata riisinviljelyä varten. Järvi on kutistunut noin viidesosaan entisestään, nykyinen pinta-ala on 46 neliökilometriä. Ennen kuivaamista järvi, jonka suurin syvyys olin 4,5 m, oli kutakuinkin merenpinnan tasolla oleva murtovesiallas.

4 The Fens on Itä-Englannissa sijaitseva maatalousalue, jossa on useita pieniä syvänköjä. Monet näistä pidetään kuivina pumpuin, mutta matalin luonnollisesti kuiva piste lienee noin 2,75 m merenpinnan alapuolella ja Ison-Britannian matalin piste.

3,5 Neuendorf-Sachsenbanden kylä on Saksan matalin paikka.

3,2 Le Contane on Italian matalin paikka.

2,4 Kristianstadin keskustassa on Ruotsin matalin paikka. Luonnollinen haihtuminen ei riitä pitämään paikkaa kuivana, vaan se on suojattu vallein ja pumpuin.

2,2 Kuttanad on Intian matalin paikka.

2 Taierin tasanko on Uuden-Seelannin matalin paikka.

2 Camargue Rhonen suistossa on Ranskan matalin paikka.

2 New Orleansin keskusta on vajonnut alimmillaan kaksi metriä merenpinnan alapuolelle. Keskimääräinen korkeus on -0,5 m, mikä aiheutti taannoin melkoisia ongelmia.

1,8 Zulawy Wislane Wislan suistossa on Puolan matalin paikka, kylläkin keinotekoisesti kuivana pidetty.

1,3 Niemenjoen suisto on Liettuan matalin paikka.

0,5 Habay on Filippiinien matalin paikka.

0,2 Lagos Island Nigerian pääkaupungissa on Nigerian matalin paikka.

Loppukaneettina todettakoon, että karkeasti arvioiden maapallon merenpinnan alapuolella sijaitsevan maa-alan kokonaismäärä on alle miljoona neliökilometriä, luultavasti noin 750 tuhatta neliökilometriä. Kaspian syvänkö muodostaa kokonaisalasta noin 80 %. Merenpinnan alapuolella on kokonaistilavuutta vielä karkeammin arvioiden noin 20-25 tuhatta kuutiokilometriä. Yksi konsti taistella merenpinnan nousua vastaan olisi tietysti kaivaa tunnelit tai kanavat syvänköihin ja nostaa ne merenpinnan tasolle. Valitettavasti tämä operaatio laskisi valtamerien pintaa vain noin 2 - 3 senttimetriä.

Uutiskatsaus 22/2018

1. Taas sitä tienataan

Muutama vanhamedia levitteli luottoluokitusyhtiö Moody'sin tutkimusta, jossa todettiin maahanmuuton vauhdittavan talouskasvua Pohjoismaissa. Ymmärrettävistä syistä ei annettu yhtään ainutta numerotietoa puhumattakaan linkistä alkuperäiseen tutkimukseen (koko raportti maksumuurin takana). Oli vain niputettu taas kerran yhteen ne, joita ajaa Suomeen asiantuntijatyö sekä rauhallinen ja sivistynyt yhteiskunta ja ne, joita ajaa Suomeen moninkertaistuva elintaso sekä rauhallisen ja sivistyneen yhteiskunnan tuhoaminen. Kasvuarvio BKT:n vuotuiselle kasvulle oli 0,3-0,6 prosenttia, mikä perustuu väestönkasvuun. Mutta BKT ei kerro yhtään mitään. Onhan esimerkiksi Bangladeshin BKT suurempi kuin Suomen. Se, mikä kertoo on BKT/asukas.
On hyvin mahdollista, että haittamaahanmuutto lisää bruttokansantuotetta. Samalla tavalla kuin tuotteiden hinnan puolittaminen lisää myyntiä, ehkä jopa absoluuttisesti eikä vain kappalemäärissä, mutta persnettoa tulee silti.
Oleellista on se, että ilman haittamaahanmuuttoa BKT/asukas kasvaisi varmasti nopeammin kuin sen kanssa. Ja oleellista on myös se, että jos haittamaahanmuuton nopeus on enemmän kuin tuo mainittu BKT:n arvioitu kasvu 0,3-0,6 prosenttia, BKT/asukas itse asiassa laskee eli suomalaiset elävät köyhemmin. Sivumennen sanoen, vuoden 2015 haittamatuvyöry oli juuri tuo 0,6 prosenttia asukasluvusta. Eli jos Suomeen tunkee vuosittain 30 000 haittamatua, niin hyvällä tuurilla elintasomme ei laske. Lisäksi raportissa mainitaan Suomi poikkeuksena: For Finland, however, total population growth is not expected to make a positive contribution to potential growth. Eli Suomessa haittamaahanmuutto saattaa alentaa jopa absoluuttista BKT:tä, henkeä kohti lasketusta nyt puhumattakaan.


2. Samaan aikaan toisessa todellisuudessa

Hesarin kolumnisti kertoi, kuinka Venäjällä kauhistellaan Suomen haittamaahanmuuttopolitiikkaa ja levitellään valeuutisia aiheesta. Kolumnin uskottavuutta olisi näin rationaalisesta näkövinkkelistä katsoen lisännyt, jos siinä olisi kerrottu miksi uutiset ovat valeuutisia. Enpä olisi vielä toistakymmentä vuotta sitten uskonut, että Venäjän mediaa voi - edes jossain asiassa - pitää luotettavampana kuin Suomen mediaa. Ilmeisesti saman ovat huomanneet muutkin. Kommenttiosiossa tuli nimittäin kylmää kyytiä kolumnistille. Oli taas kerran hauska seurata kommenttien peukutusten määrää. Järjestyksessä: 1771,1755, 1684, 1851, 1738, 1721, 854, 789, 657, 1209, 492, 91, 14, - oho, nuo kaksi viimeistä olivatkin kirjoitusta asiallisena pitäviä kommentteja, palataanpa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen - 768, 59, 91, - no taas lipsahti pari höynäytettyä joukkoon - 1064, 276 (tämä oli neutraali), 774, 574, ...


3. Antaa olla

Tässä piti olla juttu sinisestä vaihtoehdosta tai mikä uuvattien tulevaisuus vai Timo Soinin poliittinen perikunta se nyt olikaan. En vain oikein keksinyt mitään sanottavaa ja lopulta tajusin ettei prosenttiliikkeestä kannata kirjoittaa.


4. Hullutusohjelma

Demarien kannatus on nousussa. Suosittelemme virtsaamisvaikeuksista kärsiville luettavaksi demarien virallista puolueohjelmaa, koska sillä on onnistuttu kusettamaan jo reilua viidennestä Suomen kansasta.
Epävirallisempi puolueohjelma on sitten toinen juttu. Julkisuuteen vuoti demarien muistio heidän suunnittelemastaan maahanmuuttopolitiikasta. Ydinkohdat tiivistettyinä:
1) Humanitaarista (lue: haitta-) maahanmuuttoa on tehostettava
2) Jopa rikoksiin syyllistyneiden poistopäätökset jäädytetään
3) Maasta poistumisen arviointi otetaan pois tuomioistuimilta
4) Arviointia varten hankitaan konsultteja
5) Päätösvaltaa turvapaikkapolitiikassa siirretään EU:lle
6) Oleskelulupien käsittelyaikaa lyhennetään (tämä olisi sinänsä hyvä asia, jos se tarkoittaisi fiksuja päätöksiä mutta tätä on turha toivoa)
Se hyvä puoli toki asiassa on, että jos SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät (luultavasti RKP:llä vahvistettuna) muodostavat seuraavan hallituksen, seuraa sen luokan katastrofi että rähinä alkaa odotettua aiemmin. Ja mitä aiemmin se alkaa, sitä vähemmällä tästä revohkasta selvitään. Asiaan liittyen dosentti vaati äskettäin SDP:tä pahoittelemaan aseelliseen kapinaan ryhtymistä 1918. Mitäpä turhia, silloin punaiset - ainakin rivimiehet - uskoivat taistelevansa vapautensa puolesta. Tosin olisihan anteeksipyynnöstä se etu, että demarit saisivat omantuntonsa puhtaaksi ennen kuin aiheuttavat seuraavan vapaussodan.
Muistutukseksi Antti Rinteelle ja kumppaneille: Rikoslaki, luku 12, 4§ toteaa: "Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.


5. Kaikkien tautologioiden äiti

Tilastoilla voi osoittaa melkein mitä vaan, kunhan muotoilee asian sopivasti. Haittamaahanmuuton osalta näitä poimintoja on tehtävä luovuudella, joka on huikeaa suuruusluokkaa. Näin teki haastattelussa myös sisäministeri todeten, että "työperäisillä maahanmuuttajilla on korkeampi työllisyysaste kuin kantaväestöllä". Sanotaanpa vielä kerran hitaasti ja rauhallisesti: Niillä ... jotka ... käyvät ... töissä ... on ... korkeampi ... työllisyysaste ... kuin ... millä ... tahansa ... muulla ... ryhmällä. Seuraavaksi odottelemme sisäministeri Kai Mykkäseltä lausuntoa siitä, että järveen hypänneet ihmiset ovat märempiä kuin koko väestö keskimäärin on.


6. Älä anna sen tapahtua minun vahtivuorollani

Vaan osataan sitä muuallakin. Britanniassa realismipuhetta kahlehditaan pääministerivoimin. Ei Theresa May niin typerä ole, etteikö tietäisi tosiasioita. Hän ei kuitenkaan halua olla se, joka ryhtyy sotkua siivoamaan. Niinpä tosiasioista puhumista suitsitaan, jotta ehtisi nauttia vallasta ja siirretään ongelmia seuraajille. Ensin on sallittu haittamaahanmuuttajien asettua maahan ja kun haitat ovat ilmeiset, kielletään niistä puhumasta. Britannian - kuten valitettavasti muidenkin Euroopan - poliitikkojen toiminnasta tulee mieleen kaikkien tuntema vanha vitsi housuihin kusemisesta pakkasella, tosin toiseen potenssiin. Eli kertaalleen on jo kustu housuun ja nyt on tullut kylmä. Ratkaisu? Kustaan housuihin toistamiseen, niin taas lämmittää vähän aikaa.


7. Tunnustus

Poliisiasemalle marssi nuori nainen, joka tunnusti antaneensa väärän todistuksen. Viisi vuotta sitten. Väärän tuomion seurauksena vankilaan joutunut mies oli istunut yhdeksän kuukautta ja vapautunut sitten.
16-vuotias tyttö (käytän tässä samoja nimiä kuin lehtijutussa, en tiedä onko nimet vaihdettu) Sanna oli seurustellut kurdi-Alin kanssa. Alin kaveri Rafa oli paljastanut Sannalle, että Alilla on Irakissa perhe ja lapsia (sivumennen sanoen, jos 16-vuotias tyttö seurustelisi tuonikäisen suomalaismiehen kanssa, niin lastensuojeluviranomaiset puuttuisivat varmaan asiaan, mutta Alihan lienee virallisesti 17-vuotias). Tästä järkyttyneenä Sanna oli avannut sakset myös Rafalle. Ali sai tietää ja vakuutteli Sannalle, että valetta koko juttu. Samalla hän ilmoitti, että seurustelusuhteen jatkumisen ehtona on raiskausilmoituksen tekeminen Rafasta. Kurdikulttuuriin kun eivät syrjähypyt kuulu. Valehtelu lienee kuitenkin OK. Päätellen myös siitä, että Rafa väitti oikeudessa että seksiä ei harjoitettu lainkaan.
Tuleeko mieleen että tätäkään tapausta ei olisi sattunut ilman haittamaahanmuuttoa? Tuleeko mieleen myös, että yksi mahdollinen selitys on se, että Sanna on kostamassa Alille kariutuneen suhteen (suhteen kariutumista ei jutussa mainittu, mutta näissä tapauksissahan se on normi) ja keksinyt väitteet Alin uhkailuista ihan omasta päästään? Olisihan se tietysti hienoa, että nuori nainen olisi löytänyt moraalisen selkärankansa, mutta kun arvostelukyky on aiemmin ollut tuota luokkaa, ei se liene kovin todennäköistä.


8. Samaan aikaan Ruotsissa

Lentokoneeseen ei saa tuoda metalliesineitä. Paitsi että Ruotsissa nimenomaisesti neuvotaan tuomaan metalliesineitä lentokoneeseen. Piilottamalla ne alusvaatteisiin. Jolloin turvatarkastuksessa jää varmasti kiinni. Ja pääsee turvallisuusviranomaisten kanssa neuvottelemaan. Ja kertomaan, että pelastakaa, minua ollaan viemässä vastoin tahtoani pakkoavioliittoon/silvottavaksi ulkomaille.
Tuleeko taas mieleen että näitäkään ongelmia ei olisi ilman haittamaahanmuuttoa?


9. Aikaa laskemassa

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen antoi viisaimman lausuntonsa pohtiessaan eduskuntapuheenvuorossaan, onko kuusi kuukautta sama kuin puoli vuotta: "- Siellä (oikeuskanslerinviraston lausunnossa) itse asiassa ei sanota, että kuusi kuukautta, jos olen käsittänyt oikein tämän lausunnon, vaan noin puoli vuotta on tämä oikeuskanslerin... Jonkun mielestä kuusi kuukautta on sama asia kuin noin puoli vuotta.
Lausunto aiheutti huomattavaa huvittuneisuutta naurunpyrskähdyksineen. Vaan kyllä tässäkin asiassa homma on niin, että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Vehviläinen oli pohdinnassaan oikeilla jäljillä. Kuusi kuukautta ei nimittäin juuri koskaan ole puoli vuotta.
Oletetaan, että kuudella kuukaudella tarkoitetaan aikaa, joka kuluu kun siirrytään samaan päivämäärään kuusi kuukautta myöhemmin. Esimerkiksi tänään (30.5) on toukokuu. Siitä kuusi kuukautta eteenpäin on marraskuu eli siirrytään päivämäärään 30.11. Tämä ei ole puoli vuotta. Päivien lukumäärää laskemattakin voi todeta, että sen on jopa mahdotonta olla puoli vuotta. Nyt ei nimittäin ole karkausvuosi, joten vuodessa on 365 päivää, mikä ei ole kahdella jaollinen. Puoli vuotta on 182,5 päivää eli kuusi kuukautta ei voi olla sama asia. Ainoastaan karkausvuosina tämä on periaatteessa mahdollista, koska silloin puoli vuotta on 183 päivää. Mahdotonta on myös se, että puoli vuotta olisi kuusi kuukautta silloin, kun kyseinen ajanjakso jakautuisi kahdelle kalenterivuodelle. Tällöin - jos toinen näistä olisi karkausvuosi - puoli vuotta olisi näiden vuosien päivien lukumäärän painotettu keskiarvo eli jokin luku väliltä 182,5 - 183 päivää. Ei mene taaskaan tasan. Niinpä ainoa vaihtoehto sille, että puoli vuotta ja kuusi kuukautta olisivat sama asia on se, että koko ajanjakso osuu karkausvuodelle eli alkaa tammi-kesäkuussa päättyen heinä-joulukuussa. Eikä sekään vielä riitä. Kyseisen kuuden kuukauden ajanjaksoon on osuttava tasan 183 päivää eikä se toteudu esim. tammikuusta heinäkuuhun, sillä vaikkapa tammikuun ensimmäisestä päivästä heinäkuun ensimmäiseen päivään on vain 182 päivää. Ainoat kuukaudet, joina 183 päivän ehto toteutuu, ovat huhtikuu ja kesäkuu. Niistä vastaavasti lokakuuhun ja joulukuuhun on vastaaviin päivämääriin tasan 183 päivää.
Koska karkausvuosi toistuu neljän vuoden välein, on neljän vuoden kierrossa 1461 päivää. Tästä kierrosta vain 60 päivää on sellaisia, jolloin alkava kuuden kuukauden jakso on täsmälleen puoli vuotta. Prosentuaalisesti laskien vain 4,1 % tapauksista on sellaisia, että kuusi kuukautta on täsmälleen sama kuin puoli vuotta.


10. Yksi hoidettu, 8008 jäljellä

Parkanossa järjestettiin mopoautotapahtuma, jossa demonstroitiin mopoauton turvallisuutta pudottamalla sellainen nosturin nokasta kymmenen metrin korkeudelta maahan. Rusinahan siitä tuli. Erinomainen demonstraatio. Trafin tilaston mukaan Suomessa on 8009 mopoautoa. Enää 8008 kertaa sama temppu uudelleen, niin hyvä on.


11. Metallia

Megabändi Metallica piipahti Suomessa. Omiin ykkössuosikkeihini pumppu ei ole koskaan kuulunut musiikillisessa mielessä, muuten kyllä. Tällä kertaa hatunnoston arvoisia temppuja oli peräti kaksi. Otsikon linkissä niistä toinen eli Metallican kunnianosoitus suomalaiselle musiikille: bändin kaksi jäsentä vetäisi Rappiolla ihan melko selvällä suomen kielellä. Se toinen veto oli lahjoittaa Heikki Hurstin ruoka-aputoimintaan 25 000 euroa. Tämä tuleekin tarpeeseen, sillä hallitus vetäisi kaiken avun pois Hurstilta, koska tärkeämpää on ruokkia maahantunkeutujia kuin hädänalaisia suomalaisia.


12. Maksullista peruskoulua

Lapsiasianvaltuutettu puuttui tärkeään ongelmaan: peruskouluissa kerätään retkirahoja. Tuttua hommaa näin kokemuksesta, maksajan ominaisuudessa. Sinänsä asia ei kuulosta isolta, tuskin rahasummat muuallakaan muutamaa kymppiä vuodessa suurempia ovat. Mutta sekin rahasumma voi olla jollekin suuri. Peruskoulun tulisi olla maksuton. Jos kunnilla ei ole varaa maksaa opintoretkiä, niin sitten voi olla lähtemättä. Lapsiasiainvaltuutettu on oikealla asialla; jokaiselle tulee taata tasavertaiset mahdollisuudet. Erityisen epäreilua se on silloin, jos retki järjestetään siten, että osa oppilaista jää kouluun, kun ei kykene maksamaan.


13. Mitä helvettiä minä juuri luin?

Telkkarista tuli äskettäin ohjelma, jossa kerrottiin tanskalaisnaisesta, jonka elämäntehtävä on palauttaa luontoon orvoiksi joutuneita orankeja. Useimmiten kyseessä ovat poikaset, joiden emo on ammuttu. Joskus myös lemmikit ja sirkuseläimet. Mutta yksi orangeista oli toiminut prostituoituna. Karvat oli ajeltu, jotta se muistuttaisi enemmän naista. Siis käsittämätöntä. Miten helvetissä indonesialaismiehiä voi kiihottaa oranki niin paljon, että alkaa seisoa? Vai muistuttaako karvaton oranki todella niin paljon indonesialaisnaista? Joiden nyt sentään täytyy olla musliminaisista niitä paremman näköisiä, koska heitä ei ole tapana verhota jätesäkkeihin toisin kuin monessa muussa maassa.


14. Faktatarkistusta

NHL:ssä kuohuu tulokasjoukkue Vegas Golden Knightsin selvidyttyä sensaatiomaisesti ensin pudotuspeleihin ja sitten Stanley Cup -finaaliin. Ainakin kolmessa eri lähteessä (linkissä YLE, koska se on niille ihan oikein) muistan lukeneeni saman toteamuksen. Kutakuinkin seuraavasti: "Tulokasjoukkueen eteneminen finaaliin on käsittämätön temppu, joka on onnistunut vain kahdesti aiemmin: Toronto Arenasille ja St. Louis Bluesille." Noloa asiassa on viisi juttua, vähiten nolosta noloimpaan:
1) NHL:n historian alkuaikoina NHL:n finaali ei ollut Stanley Cup -finaali, vaan NHL:n mestari pelasi läntisten liigojen mestaria vastaan aina vuoteen 1926 asti.
2) Ei älytä huomauttaa, että Toronto Arenas on vaihtanut nimeään pariinkin otteeseen ja on siis sama joukkue kuin nykyinen Toronto Maple Leafs.
3) Ei huomata edes sitä, että kyseinen tapahtuma - tulokas finaalissa - on toistunut tasan 50 vuoden välein: 1918, 1968 ja 2018. Seuraavan kerran 2068?
4) Ylen uutisessa sentään huomautettiin, että ensimmäisellä kerralla 1918 kyseessä oli NHL:n ensimmäinen kausi, joten tavallaan pakkohan tulokasjoukkueen on selviytyä finaaliin, kun kaikki ovat tulokkaita. NHL:n finaalissa oli siis kaksi tulokasjoukkuetta, joista toista ei mainittu. Ilmeisesti siksi, että a) kyseessä ei ollut Stanley Cup -finaali (ks. kohta 1) ja b) kyseinen joukkue eli Montreal Canadiens paitsi hävisi, oli myös siinä mielessä "vanha joukkue" että oli liittynyt NHL:ään sen edeltäjästä NHA:sta siinä missä Toronto Arenas oli tosiaan sille kaudelle perustettu. Tosin finaaliin selviäminen oli suhteellisen helppoa siksi, että liigassa oli vain kolme joukkuetta - no, neljäskin aloitti kauden mutta lopetti kesken.
5) Kaudella 1967-68 NHL oli laajentunut kuuden joukkueen sarjasta kahteentoista joukkueeseen siten, että uudet joukkueet pelasivat omassa lohkossaan (toki lohkojen välisiä ottelujakin pelattiin kuten nykyäänkiin) ja finaalissa kohtasivat lohkojen pudotuspelien voittajat. Näin ollen oli välttämätöntä, että finaaliin selvisi tulokasjoukkue, joka nyt sattui olemaan St. Louis Blues. Laajennuksen kolme ensimmäistä kautta pelattiin samalla lohkojaolla, vasta sitten se tasattiin.
Vastoin uutisointia Vegas Golden Knightsin temppu ei ole millään tavoin verrattavissa niiden "kahden aiemman tulokasjoukkueen finaalipaikkaan", vaan on magnitudiltaan täysin eri suuruusluokkaa.
Itse asiassa edellinen kerta, kun tulokasjoukkue on selvinnyt edes pudotuspeleihin, oli 1979-80, jolloin tempun tekivät Hartford Whalers ja Edmonton Oilers - ja ne olivat lakkautetusta kilpailijaliigasta WHA:sta NHL:ään siirtyneitä joukkueita ja karsiutuivat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Sen jälkeen epäonnistuneita yrittäjiä on ollut yhdeksän ja vasta kymmenes eli Vegas onnistui pudotuspeleihin pääsyssä. Edellinen kerta, jolloin varsinainen tulokasjoukkue on selvinnyt pudotuspeleihin siten, että sen on ollut pakko voittaa vanhoja joukkueita, tapahtui 1926-27. Silloin tempun tekivät New York Rangers ja Chicago Black Hawks (kirjoitusvirheestä urputtaville tiedoksi että joukkueen nimi on kirjoitettu muodossa Blackhawks vasta 1986 alkaen).
Ja sokerina pohjalla: Vegas Golden Knights on NHL:n historian ensimmäinen tulokasjoukkue, joka on voittanut edes yhden pudotuspelisarjan, jossa vastustajana on ollut jokin muu kuin toinen tulokasjoukkue.


15. Tosiasioiden tunnustamista

Lauri Marjamäkeä on haukuttu viime vuosikymmenten kehnoimmaksi maajoukkuevalmentajaksi, mikä tulosten valossa pitääkin paikkansa. Tosin ei hänellä ole ollut käytössään sellaista pelaajamateriaalia kuin menestyneemmillä päävalmentajilla. Realismi ainakin tuntuu olevan kohdillaan, sillä miehen suusta irtosi yllättävä lausunto: Pieni kutina on, voin olla väärässä, että joukkueurheilussa ollaan kaukana huippu-urheilusta. Ura kestää 15 vuotta, kaikki kannattaa silloin tehdä vimpan päälle, eläminen, syöminen, lepääminen.


16. Tulin minä pukukopista ulos

Pienimuotoisen kohun aiheutti Ajatusten Aurajoen eli Juhani Tammisen toteamus, ettei hän ole koskaan havainnut yhtään homoseksuaalia pukukopissa. Loukkaantumisharrastajat pöyristyivät ja ilmoittivat että taatusti Tammisen valmentamissa joukkueissa näitä on ollut. Mutta eihän Tamminen näin ollut väittänytkään. Hän vain totesi, ettei ole havainnut. Kuten mies itse totesi: Niissä pukukopeissa, missä minä olen ollut, en ole törmännyt tähän. Eikä asia edes ole ollut minulle koskaan ongelma. Aika helvetin monta pukukoppia olen 50 vuoden aikana nähnyt. Meillä kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo: oli rotu, ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa. Se on minulle itsestäänselvyys.
Hyvin asiallinen lausunto. Hittojako sitä muille mainostamaan, ainakaan valmentajalle. Tuskin Tammiselle olisi ollut mikään ongelma, jos joku vasen pakki olisi hänelle uskoutunut kertoen harjoittavansa perän pitämistä muuallakin kuin kaukalossa. Näin vain ei siis ole sattumalta käynyt ja pitää myös muistaa ettei Tamminen ole koskaan valmentanut naisjoukkuetta.


17. Keppi lentää

Suhteellisen vähällä mediahuomiolla meni suomalaisen keihäänheiton lupauksen Oliver Helanderin kauden avaus. 21-vuotias heittäjä kiskaisi Vantaalla 85,46. Kisan kakkonen oli Tero Pitkämäki vajaat kolme metriä lyhyemmällä heitolla, kelpo avaustulos häneltäkin. Helanderin tulos meni maailmantilaston kuudennelle sijalle. Sijoitus on noinkin alhalla vain siitä syystä, että tänä keväänä saksalaiset ovat äityneet hurjaan menoon kolmen miehen heitettyä yli 90-metrisen.
Tuloksen kovuutta suhteuttaa se, että kaikkien aikojen maailmantilastossa se meni sijalle 84. Missä tahansa muussa lajissa vastaava suoritus olisi tuonut pykälää isommalla painetut otsikot, mutta yleisurheilun suhteen medialla on hämmentävä nollaussuodin päällä. Ja sitten olisikin aika esittää se vakioväite, studio, olkaa hyvä:
- Mutta keihäänheitto on pikkulaji, jota ei harjoiteta juuri missään muualla kuin Suomessa!
Kiitos, studio. Ja sitten puheenvuoro takaisin realismiosastolle. Helanderin edellä kaikkien aikojen maailmantilastossa on 28 muun maan edustajia. Pyydämme esittämään yleisurheilun ulkopuolelta minkä tahansa lajin, jossa sadan parhaan (annetaan vielä vähän tasoitusta, keihäänheitossa oli siis kyse 84. sijasta) joukossa on ollut edes jonain ajankohtana, kaikkien aikojen parhaista puhumattakaan (annetaan vielä vähän lisää tasoitusta) yhtä monen maan edustajia. Vieläpä kaikista maanosista (no okei, paitsi Antarktis) kuten keihäänheitossa.


18. Sponsorisopimus

Pari viikkoa sitten kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä tylytti Urheiluliittoa. Ihan aiheesta. Positiivista kritiikissä oli se, että Mäkelä esitti myös konkreettisia parannusehdotuksia. SUL:n ongelma on se, että johtoporras yrittää pyörittää ammattimaista kuviota hoitamalla organisaatiota amatöörimäisellä otteella. Kuten Mäkelä toteaa, on käsittämätöntä kuinka yksin urheilija jää. Ja näin sanoo arvokisaurheilija! Kuvitelkaa millainen tilanne on kansallisella tasolla. SUL tuntuu keskittyvän vain muutamaan huippuun tajuamatta, että vahva pohja on se, joka huippuja tuottaa. Kansallisen tason urheilijat ja seurat on jätetty pääosin oman onnensa nojaan.
Vaihtoehtoinen reitti on etsiä omat tukijansa ja sponsorinsa, mikä lienee tulevaisuudessa se normimenettely. Myös SUL:n tulee tämä tajuta. Jos se kuvittelee pärjäävänsä keskittymällä huippuihin, iso moka. Virkamiesjohto ei pärjää markkinavoimille, huiput menevät joka tapauksessa omia teitään. SUL:n organisaation tulisi keskittyä perustoimintaan ja antaa sitä kautta huipuille mahdollisuus edetä aikanaan omille teilleen. Mallia näyttää esimerkiksi seiväshyppylupaus Wilma Murto, joka sai muhkean sponsorisopimuksen. Suhteellisesti ottaen vielä parempaan diiliin pääsi aitajuoksija Lotta Harala, viimevuotinen SM-kultamitalisti. Aikuisten ulkoratojen arvokisaedustuksia ei ole vielä yhtään, mutta sponsorisopimus Puman kanssa mahdollistaa ammattilaisuuden seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Ymmärrän Puman markkinamiehiä. Taannoin halli-SM -kisoissa olin juuri tulossa sisäkentältä katsomoon päin, kun naisten 60 metrin aitajuoksijat valmistautuivat starttiin. Olin vähällä törmätä mainoskylttiin, kun en sattuneista syistä katsonut eteeni.


Loppukevennys: Nimellä paiskattu

Tätä kirjoittaessa tämän kauden maailmantilastossa kolmentuhannen metrin kärkiaikaa pitää hallussaan muuan kenialainen, mikä ei liene yllätys. Miehen etunimi on Cyrus, mikä on varmaan tutuin USA:n entisen ulkoministerin Cyrus Vancen nimenä. Ulkoministerin nimi ääntyy suomalaisittain tavalla, joka päätyi Syksyn Sävelessä esiintyneen kappaleen "Sairas vääns" nimeksi. Vaan kyllä tuo Kenian juoksijapoika omaa vielä komeamman nimen, saapa nähdä tuleeko koskaan Suomeen kilpailemaan. Olisi kiva kuulla miten kuuluttaja ilmoittaa: "Ja lähtöviivalla myös Keniasta saapunut Cyrus Rutto!"

Uusinta: Kalliit on laulujen lunnaat

Lukijalle: Yleisurheilukauden lähestyessä uusitaan tarina maratonjuoksun olympiavoittajien traagisista kohtaloista:

Maratonjuoksu on ollut olympiakisojen ohjelmassa alusta lähtien joka kerran. Naiset pääsivät omalle 42195 metrin taipaleelleen vuodesta 1984 lähtien. Miesten maratonin olympiavoittajien joukossa on suhteettoman suuri määrä sellaisia, joiden elämä on ollut tavalla tai toisella erikoinen. Joko ennen tai jälkeen kultamitalin moni on kohdannut traagisen kohtalon. Vankilaan on syystä tai syyttään päätynyt ainakin kolme, yksi murhattiin ja kaksi on luultavasti kuollut oman käden kautta. Monen juoksu-ura on päättynyt pian voiton jälkeen onnettomuuteen tai vammoihin. Aivan kuin Olympian maratonsankarit olisivat nykyajan Ikaroksia, jotka polttavat siipensä lennettyään liian lähelle aurinkoa.

Seuraavassa listassa vuosiluku on aina linkki kyseisen vuoden olympiamaratonin kohokohtiin (mikäli video on ollut saatavilla) ja nimi linkkinä tarkempaan artikkeliin.

1896: Spiridon Louis
Ainoa isäntamaan edustaja, joka voitti kultaa yleisurheilussa ensimmäisissä nykyajan olympialaisissa Ateenassa. Juhlittu kansallissankari joutui myöhemmällä iällään ongelmiin, kun 1926 häntä epäiltiin sotilaallisten asiakirjojen väärentämisestä. Vuoden vankeuden jälkeen Louis todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Berliinin olympialaisissa 1936 hän oli kunniavieraana luovuttaen Adolf Hitlerille oliivinlehvän Olympiasta rauhan symbolina. Sinänsä lohdullista että Louis kuoli maaliskuussa 1940, vuotta ennen kuin Saksa valloitti Kreikan.

1900: Michel Théato
Pariisin olympialaisten voittajaa pidettiin pitkään isäntämaan Ranskan edustajana, kunnes vasta vähän alle sata vuotta kisojen jälkeen kävikin ilmi, että hän oli kansallisuudeltaan luxemburgilainen. KOK listaa mitalin edelleen Ranskan saldoon.

1904: Thomas Hicks
Hicks voitti kaikkien aikojen raskaimmissa oloissa, hirmuisessa helteessä käydyn olympiamaratonin. Salaperäinen mies: syntymävuodesta löytyy ainakin kolme erilaista versiota väliltä 1872-76 ja yleensä kuolinvuodeksi ilmoitettu 1963 on sekin epävarma.

1908: Johnny Hayes
Ainoa olympiamaratonin kultamitalisti, jonka voitto on jäänyt toisen osanottajan varjoon; ensimmäisenä maaliin tullut Dorando Pietri hylättiin, koska toimitsijat olivat auttaneet loppusuoralla muutamaan kertaan pyörtyilleen miehen maaliviivan yli.

1912: Kenneth McArthur
McArthurin saldo oli vakuuttava: eteläafrikkalainen juoksi urallaan kuusi maratonia ja voitti jokaisen. Ehkä listaan olisi kertynyt enemmänkin, mutta seuraavana vuonna hän loukkasi jalkansa tapaturmaisesti ja juoksut oli juostu.

1920: Hannes Kolehmainen
Tukholman olympialaisten sankari Kolehmainen palasi itsenäistyneen Suomen edustajaksi Antwerpenin maratonille USA:sta. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli ottanut osaa olympialaisiin jossakin muussakin lajissa aiemmin. Samoin hän oli ensimmäinen, joka oli mukana myös seuraavalla olympiamaratonilla, mutta lopputuloksena oli keskeytys.

1924: Albin Stenroos
Jo 35-vuotiaalla Stenroosilla oli takanaan pitkä ura ennen ensimmäistä ja viimeistä suurmenestystään. 1912 tuli olympiapronssia 10 000 metrillä. Ensimmäisen maratoninsa hän oli juossut jo 15 vuotta ennen olympiavoittoaan, ennätys alallaan. Sitkeä yritys palkittiin lopulta.

1928: Boughera El Ouafi
Ranskaa edustaneen algerialaisen juoksijankyvyt havaittiin hänen värväydyttyään Ranskan armeijaan. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli aiemminkin kilpaillut olympiamaratonilla; Pariisissa 1924 tuli seitsemäs sija. Olympiavoittonsa jälkeen hän sai Amerikan kiertueella rahapalkkioita ja julistettiin ammattilaiseksi. Uransa jälkeen hän työskenteli kahvilanpitäjänä ja autotehtaassa, kunnes jäi bussin alle ja työkyvyttömäksi. El Ouafi unohdettiin, mutta seuraavan ranskalaisen voitettua maratonin olympiakultaa hänet etsittiin esille. Köyhyydessä eläneelle miehelle järjestettiin eläke, josta hän ei saanut kovin montaa vuotta nauttia. Algerialaiset terroristit ampuivat hänet 1959, kun El Ouafi kieltäytyi tukemasta Algerian itsenäisyysliikettä.

1932: Juan Carlos Zabala
Ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka vakavissaan uhkasi uusia voittonsa; seuraavissa kisoissa johti 33 kilometriin asti, mutta keskeytti jäätyään takaa-ajavan ryhmän ohittamaksi.

1936: Sohn Kee-chung
Esiintyi kisoissa nimellä Kitei Son, koska Koreaa miehittänyt Japani halusi japanilaistetun version. Samasta syystä pronssimitalisti Nam Sung-yong esiintyi nimellä Shoryu Nan. Eräs korealainen lehti julkaisi voittajasta kuvan, jossa Japanin lippu oli redusoitu kilpailuasusta pois. Kahdeksan toimittajaa linnaan ja yhdeksän kuukauden ilmestymiskielto. Sohn oli kotoisin aivan Kiinan rajan läheltä Sinuijusta, mutta muutti onnekseen jo nuorena Souliin. Niinpä hän jäi Korean jaossa etelän puolelle rajaa. Vanhemmalla iällä Sohnista tuli kansallissankari paitsi omien saavutustensa, myös valmennusmenestyksen ansiosta. Valmennettavista Suh Yon-bok alitti Sohnin hallussa olleen kaikkien aikojen parhaan maratonajan voittamalla Bostonin maratonin 1947 ja Hwang Yong-cho ylsi valmentajansa tavoin olympiakultaan 1992. Siinä välissä Sohn oli vihdoinkin saanut ansaitsemansa maailmanmaineen myös omalla nimellään tuomalla olympiasoihdun stadionille Soulin olympialaisten avajaisissa 1988. 74-vuotiaan askel oli yhä hämmästyttävän kepeä.

1948: Delfo Cabrera
Etienne Gailly tuli stadionille ensimmäisenä, mutta puhki poikki hoiperteleva belgialainen joutui antautumaan viimeisellä kierroksella sekä Argentiinan Cabreralle että isäntämaan Tom Richardsille. Neljäs oli Etelä-Afrikan Johannes Coleman, joka toi tuulahduksen 12 vuoden takaa: hän oli silloin kuudes. Seuraavissa olympialaisissa Cabrera oli maratonilla kuudes, ensimmäinen aiempi olympiavoittaja joka ylsi maaliin asti. Miehen loppu oli onneton, Cabrera kuoli auto-onnettomuudessa 62-vuotiaana.

1952: Emil Zátopek
"Satu-Pekka" on edelleen ainoa maratonin olympiavoittaja, joka on saanut kultaa muussakin lajissa samoissa kisoissa. Helsingin kolmoisvoittaja - 5000, 10 000 ja maraton - on kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Seuraavissa olympialaisissa hän uusi Cabreran saavutuksen ja oli maratonilla kuudes. Tsekkoslovakian armeijan palveluksessa Zátopek yleni everstiksi, mutta Prahan keväässä 1968 hän tuki Dubcekia. Neuvostomiehityksen jälkeen natsat menivät ja tie vei uraanikaivokseen. Zátopek ehti kuitenkin kokea maansa vapautumisen ja oman rehabiliointinsa.

1956: Alain Mimoun
"Zátopekin varjo" sai kolme olympiahopeaa ja kaksi EM-hopeaa ratamatkoilla. Joka kerta voittajan nimi oli Zátopek. Melbournen olympialaisissa osat vaihtuivat, tsekki jäi kuudenneksi ja 35-vuotias Mimoun nousi vihdoin korkeimmalle korokkeelle. Jo ennen urheilu-uraansa algerialaissyntyinen ranskalainen oli kokenut kovia. Hän oli värväytynyt Ranskan armeijaan ennen 18-vuotispäiväänsä ja osallistunut taisteluihin Saksan vallatessa maan. Sittemmin hän päätyi Vapaan Ranskan joukkoihin ja haavoittui sirpaleista vasempaan jalkaansa Monte Cassinon taistelussa Italiassa. Lääkärit suosittelivat aluksi amputaatiota, mutta Mimoun taivutteli heidät yrittämään leikkausta, joka onnistui. Toivuttuaan Mimoun ehti vielä mukaan länsirintamalle hyökkäämään Ranskasta Saksaan. Mimounin urhein teko taisi kuitenkin olla se, että hän kääntyi aikuisena muslimista kristityksi ja onnistui silti säilyttämään henkensä. Lenkkeilyä hän jatkoi miltei elämänsä loppuun asti. Mimoun kuoli viime kesänä 92-vuotiaana, vain kuukausi vaimonsa jälkeen.

1960 ja 1964: Abebe Bikila
Bikila voitti 1960 paljain jaloin ja 1964 tossut jalassa. Ensimmäinen olympiavoittaja, joka onnistui uusimaan temppunsa, vaikka vain kuusi viikkoa ennen Tokion kisaa häneltä oli poistettu umpilisäke. Vuonna 1968 hän yritti kolmatta kultaa, mutta joutui jalkavaivaisena keskeyttämään. Seuraavana vuonna Bikila joutui auto-onnettomuuteen ja halvaantui vyötäröstä alaspäin. Mikään hoito ei auttanut ja Bikila kuoli 41-vuotiaana vuonna 1973. Virallinen kuolinsyy oli aivoverenvuoto, mutta huhut itsemurhasta lähtivät heti liikkeelle.

1968: Mamo Wolde
Etiopialainen yritti samaa kuin edeltäjänsä, mutta jäi seuraavissa kisoissa pronssille. Ura oli monipuolinen: hän aloitti jo vuoden 1956 olympialaisissa karsiutumalla alkuerissä 800 metrillä, 1500 metrillä ja 4 x 400 metrin viestissä! Etiopian levottomuuksissa hänen syytettiin osallistuneen kansanmurhaan ja Wolde tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiota seurasi kylläkin välitön vapautus, koska hän oli istunut jo yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta 1993-2002 vankilassa. Hän kuoli maksasyöpään vain muutamaa kuukautta myöhemmin.

1972: Frank Shorter
Ainoa mies, joka on voittanut maratonin olympiakultaa syntymäkaupungissaan. Shorterin isä oli USA:n armeijan miehitysjoukkojen lääkäri Münchenissä. Toisin kuin monilla muilla olympiavoittajakollegoillaan, hänellä on ollut onnea myös uransa jälkeen. Shorter oli USA:n juoksubuumin isä ja menestyvä liikemies. Ilmeisesti hän oli osansa epäonnesta saanut jo lapsuudessaan perheväkivallan uhrina. Toisaalta tämä on saattanut heijastua ongelmalliseen yksityiselämään, molemmat Shorterin avioliitoista ovat päättyneet eroon.

1976 ja 1980: Waldemar Cierpinski
Toinen kaksinkertainen olympiavoittaja on jäänyt pahoin Abebe Bikilan varjoon ja se lieneekin hänen tragediansa. Toki myös se, että itäsaksalaisena häntä vainoavat dopingsyytökset - todennäköisesti aiheellisesti. Kahden olympiakullan ohella menestys jäi vaatimattomaksi, ainoana muuna saavutuksena pronssi yleisurheilun ensimmäisissä MM-kisoissa 1983.

1984: Carlos Lopes
Lopes kulki pitkän tien olympiavoittajaksi. Ensimmäisissä arvokisoissaan EM-Helsingissä 1971 hän oli 10 000 metrillä viimeinen maaliintulija. Suomalaisille Lopes tuli tutuksi vedettyään Montrealin kymppiä viimeisen kierroksen alkuun asti. Alkukesästä 1984 Lopes juoksi Tukholmassa 10 000 metrillä alle Henry Ronon maailmanennätyksen - mutta neljä sekuntia aiemmin maaliin oli tullut maanmies Fernando Mamede. Epäonnen soturi Lopes oli jälleen kerran jäänyt ilman äärimmäistä menestystä. Lopes päätteli, että kirikyvyn totaalisesti puuttuessa olympiakympiltä ei olisi menestystä luvassa ja päätti keskittyä maratonille. Vain kolme viikkoa ennen starttia hän jäi auton alle. Tällä kertaa oli onni myötä ja mies selvisi säikähdyksellä. 37-vuotiaana hän on yhä maratonin vanhin olympiavoittaja. Samalla Lopes oli Portugalin ensimmäinen olympiavoittaja kaikki lajit huomioiden. Kahdeksan vuotta aiemmin saatu kympin olympiahopea oli Portugalin ensimmäinen yksilölajeissa.

1988: Gelindo Bordin
Bordin voitti olympiakultaa kahden Euroopan mestaruutensa välissä. Seuraavissa olympialaisissa hän oli taas yksi ennakkosuosikeista, mutta joutui keskeyttämään venäytettyään lihaksensa kaatunutta juoksijaa väistäessään.

1992: Hwang Yong-cho
Jokainen kestävyysjuoksua harrastanut tietää, miltä tuntuu kun tietää ettei enää yksinkertaisesti pysty ylläpitämään samaa tasaista vauhtia, vaan kroppa huutaa että on pakko hellittää. Kun sillä hetkellä puristaa vauhtia vielä pikkuisen kovemmaksi, temppua tavataan piireissä kutsua "raastoksi". Normaali-ihminen kestää raastoa noin 0,65 sekuntia, treenatut huippu-urheilijat ehkä pari minuuttia. Maailman huippuluokan maratonjuoksijoilla normi on minimissään kolme kilometriä eli kymmenisen minuuttia. Raaston maailmanennätys syntyi Barcelonan kaduilla ja Montjuicin ylämäessä ennen maalia Etelä-Korean Hwangin ja Japanin Koichi Morishitan raastettua viimeiset 15 kilometriä. Molemmat vietiin suoraan tiputukseen ja kumpikaan kilpakumppaneista ei toipunut koskaan entiselle tasolleen. Morishita kärsi vammoista ja lopetti muutamaa vuotta myöhemmin. Hwang juoksi vielä Aasian mestariksi 1994, mutta joutui seuraavan kauden jälkeen lopettamaan vasta 25-vuotiaana.

1996: Josia Thugwane
Vuoden 1996 olympiamaratonilla nähtiin kaikkien aikojen tiukin kirikamppailu. Kolme juoksijaa oli loppusuoralla samaan aikaan. Kovimmaksi naamaksi osoittautui vain 158-senttinen eteläafrikkalainen, joka onnistui ylläpitämään vähän ennen stadionille tuloaan repäisemänsä 20 metrin keulan. Koko kisoihin pääsy oli hiuskarvan varassa: viisi kuukautta aiemmin Thugwanen ajama auto oli kaapattu. Välikohtauksessa ammuttu luoti viilsi hänen leukaansa ja selkä vahingoittui hänen paetessaan hyppäämällä liikkuvasta autosta. Olympiamaratonin jälkeisenä vuonna Thugwane voitti vielä Fukuokassa, mutta sitten ura meni alamäkeä. Uusintayritys olympialaisissa tuotti vasta 20. sijan.

2000: Gezahegne Abera
Vasta 22-vuotias etiopialainen voitti seuraavana vuonna maailmanmestaruuden. 2002 oli vaisumpaa, mutta seuraavana vuonna tuli voitto Lontoon maratonilla uran toiseksi parhaalla ajalla. Tämä osoittautui kuitenkin joutsenlauluksi; jalkavaivoista kärsinyt 25-vuotias Abera starttasi enää yhdelle maratonille eikä juossut sitä maaliin. Paluu "siviiliin" oli kuitenkin onnistunut, liikemieheksi ryhtynyt juoksija pyörittää hotellia.

2004: Stefano Baldini
Yksikään miesmaratoonari ei koskaan ole onnistunut triplassa: olympiakulta, maailmanmestaruus ja Euroopan mestaruus. Naisistakin temppuun on pystynyt vain Rosa Mota. Tuplaan on yltänyt kaikilla mahdollisilla yhdistelmillä monikin. Lähimmäs triplaa on päässyt Baldini, jolla on palkintokaapissaan olympiakullan ja kahden EM-kullan lisäksi kaksi MM-pronssia. Maanmies Gelindo Bordinilla on muuten samat mitalit, mutta MM-pronsseja vain yksi. Brasilian Vanderlei de Lima tosin on sitä mieltä, että Baldinin olympiakulta kuuluisi hänelle. Kisaa johtanut de Lima joutui 35 kilometrin jälkeen häirikön hyökkäyksen kohteeksi ja taklattiin sivuun reitiltä hetkeksi. Vähän myöhemmin Baldini ja USA:n eritrealaisvahvistus Keflezighi ajoivat pronssille jääneen de Liman ohi. Brasilialainen saa toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä, mutta olin sanonut pari kilometriä ennen välikohtausta Baldinin voittavan. Etumatkaa oli reilu puoli minuuttia (35 km kohdalla 28 sekuntia) ja se supistui vauhdilla, joka kertoi Baldinin saavan de Liman kiinni, mikäli nopeudet pysyisivät vakiona. Lisäksi de Limalla oli jo väsymyksestä kertovaa hartiakiertoa, kun Baldini puolestaan meni kuin juna kiskoilla. Olin laskenut Baldinin voittavan noin puolella minuutilla ja de Liman ottavan hopeaa Keflezighin jäädessä pronssille. Välikohtaus vei de Limalta absoluuttisesti noin kymmenen sekuntia. Lopputuloksissa eroa voittajaan oli minuutti 16 sekuntia, joten henkisen stressin osuus oli reilut puoli minuuttia. Tämä saattoi maksaa de Limalle hopean, johon eroa oli 42 sekuntia.

2008: Samuel Wanjiru
Haile Gebrselassien odotettiin kruunaavan uransa Pekingin maratonilla. Saasteista ilmaa pelännyt Gebre päätti kuitenkin keskittyä kympille. Sieltä tuliaisina oli vasta kuudes sija ja saasteet eivät maratonilla tahtia haitanneet, joten Gebre kertoi myöhemmin katuneensa päätöstään. Tosin tuskin maratoniltakaan olisi kultaa tullut, pronssia ehkä. Valvoin keskellä yötä television äärellä ja odotin joka hetki kärkiryhmän lennon katkeavan Pekingin aamuisen viileyden muuttuessa koko ajan paahtavammaksi helteeksi. Ei se vain katkennut, vaan sain monttu auki katsella Kenian ensimmäistä maratonin olympiavoittoa uskomattomalla ajalla 2.06.32. Edellinen olympiavoittaja Baldini oli kahdestoista ja kuuden vuoden takainen yllätyseuroopanmestari Janne Holmén yhdeksästoista. Pidin vasta 21-vuotiasta Wanjirua kandidaattina alittamaan kahden tunnin mahdottomalta tuntuvan haamurajan. Toisin kuitenkin kävi. Wanjiru ajautui elämässään ongelmiin. Poliisi pidätti hänet lyhyeksi aikaa vaimon aseellisesta uhkaamisesta. Wanjirulla oli luvaton AK-47, koska elämä Keniassa oli rauhatonta. Taloa oli yritetty usein ryöstää. Kerran Wanjirun auto pysäytettiin ja rosvot ottivat hänet panttivangiksi. Tilanne laukesi vasta poliisin ammuttua yhden ryöstäjistä. Vähän myöhemmin Wanjiru syöksyi kotinsa parvekkeelta kuolemaansa. Oliko kyseessä äkillinen itsemurha vai onnettomuus, ei koskaan selvinnyt. Tilanteeseen liittyi kuitenkin mustasukkaisuusdraama, kun yksi Wanjirun kolmesta vaimosta oli löytänyt hänet sängystä toisen naisen (ilmeisesti ei kumpikaan muista vaimoista) kanssa.

2012: Stephen Kiprotich
Ensimmäistä kertaa olympiamaratonilla oli tilanne, että edellinen voittaja ei voinut puolustaa titteliään siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli kuollut. Kiprotich oli yksi ennakkosuosikeista ja otti itselleen maailman maratonvaltikan, mikä varmistui seuraavana vuonna Moskovan MM-kullalla. Tie mestariksi ei ollut tasainen: 12-vuotiaana ugandalainen oli sairastunut tuntemattomaksi jääneeseen tautiin ja ollut kolme vuotta poissa koulusta. Palattuaan ja tervehdyttyään hän aloitti harjoittelun tosissaan. Ratkaisut eivät olleet helppoja; Ugandan perinteet alalla olivat vähäiset. Onnekseen Kiprotich on heimoltaan kalenji, mikä on Ugandassa harvinaista mutta Kenian juoksupiireissä normi. Niinpä Kiprotich muutti 17-vuotiaana harjoittelemaan heimoveljiensä kanssa naapurimaahan, jossa kehitys oli tasaisen nopeaa.
(Lisäys 26.5.2018: Kiprotich on edelleen maailman huipun tuntumassa, mutta jäi Rion olympialaisissa sijalle 14. Tänä vuonna hän juoksi Hampurin maratonilla 2.07.57.)

Lisäys 26.5.2018: Rion olympiavoittaja, Kenian Eliud Kipchoge on pitkän linjan mies. MM-kultaa vitosella jo 2003, sitten siirtymä maratonille. Keväällä 2017 hän juoksi "ennätyskokeessa" Monzan moottoriradalla erikoistossut jaloissaan maratonin aikaan 2.00.25, erittäin lähelle haamurajaa. Tulos ei kuitenkaan ole ennätyskelpoinen siksi, että kokeessa käytettiin vaihtuvia vauhdinpitäjiä, jotka saivat välillä pitää taukoja. Tänä vuonna hän voitti Lontoon maratonin huippuajalla 2.04.17.

Lumipallo helvetissä

Viikonloppuna kaikki kuninkaallisfanit olivat naulittuina telkkarien ääreen, kun siipimutterin nuorempi poika meni naimisiin. Vanha kunnon saksalaissuku sai "amerikkalaisverta", tosin kyseessä ei tietenkään ole kruununperimyslinja.

Häitä ei tosiaankaan vietetty "maistraattiin farkuissa" -periaatteella. En katsonut näitä sen paremmin kuin isoveli-Williaminkaan häitä seitsemän vuotta sitten, mutta tuntui että hässäkkä oli vielä suurempi. Piti ihan tarkistaa ja niinpä näytti olevan, että budjetti oli tällä kertaa suurempi. Hassua sinänsä, etenkin kuin turvallisuuskulut olivat kuulemma pienemmät. Muslimiterroristeihin varautuminen on jo muuttunut rutiiniksi ja kaikki rutiinithan tulevat aina halvemmiksi.

Mutta auttavatko korkeat kustannukset onnelliseen ja kestävään avioliittoon? Tästä tuskin on tutkittua tietoa, mutta oma epäilykseni on että noin yleisesti ottaen ainakin tavallisella kansalla asia on päinvastoin. "Bridezilla" on jo käsite. Monelle naiselle päivä prinsessana on elämän kohokohta ja eihän siitä ole muuta kuin alamäkeä. Häiden pitäisi - historiallisesti - olla alku, mutta nykyään on asuttu jo vuosia yhdessä ja yleensä on jo yhteinen lapsikin ennen avioliittoa.

Hääkustannuksien perusteella prinssiavioliiton ennustaminen ei kuitenkaan ole mielekästä siksi, että prameat bileet ovat käytännössä etiketin vaatima pakko. Sen sijaan moni muu asia on tilastollisesti tutkittavissa (tässä ei kuitenkaan numerotietoja useimmiten esitellä, vaan kuvaillaan sanallisesti) ja niiden perusteella näyttää pahasti siltä että tällä liitolla on yhtä hyvät mahdollisuudet kestää kuin lumipallolla helvetissä. Pahoitteluni Britannian kuningashuoneelle, mutta tilastollisesti mahdollisuudet eivät ole kovin kummoiset ja brittimediakin on sen huomannut. Riskilista on melkoinen:

1) Avioliitto on kuninkaallinen.
Kuten historiasta tiedämme, kuninkaalliset avioliitot olivat ennen muinoin yleensä tarkkaan järjestettyjä ja siksi kovin usein onnettomia. Järjestäminen kun ei tarkoittanut sitä, että olisi löytynyt sopiva Tinder-match (tai mitä silloin mahdettiinkaan käyttää) vaan sitä, että löytyi poliittisesti sopiva puoliso. Tästä huolimatta ei ollut tapana erota, vaan ainakin toinen puoliso harjoitti avioliiton ulkopuolisia suhteita. Nykypäivänä kuninkaallisilla on taipumusta erota huomattavan usein.

2) Avioliiton toinen osapuoli on näyttelijä.
Hollywoodilaisen rakkaustarinan kolme vaihetta. Heidän katseensa kohtaavat. Heidän huulensa kohtaavat. Heidän asianajajansa kohtaavat. Otin referenssiksi kymmenen parhaan naispääosan Oscarin saanutta vuosilta 2000-2009 (tuota myöhemmin pystin saaneet eivät välttämättä vielä ole ehtineet naimisiin tai ainakaan erota liitostaan). Kymmenen avioeroa (kaikki eivät ole eronneet, mutta jotkut ovat tehneet sen useammin kuin kerran), kolme toistaiseksi yli kymmenen vuotta kestänyttä avioliittoa ja kaksi vielä alle kymmenen vuotta kestänyttä avioliittoa. Tasan yksi kymmenestä on ollut naimisissa eroamatta.

3) Sulhasen sukurasite
Harryn vanhemmat olivat eronneet. Hänen isänsä kolmesta sisaruksesta kaksi on eronnut. Hänen äitinsä vanhemmat olivat eronneet.

4) Morsiamen sukurasite
Meghanin vanhemmat ovat eronneet.

5) Morsiamen aiempi avioliitto
Meghan ei ole mikään perinteinen neitsytprinsessa, vaan ns. uusioneiti. Hän on ollut kerran aiemmin naimisissa, ero tuli kahden vuoden jälkeen viisi vuotta sitten. Tunnetusti toisessa avioliitossa eroriski on suurempi kuin ensimmäisessä.

6) Puolisoiden ikä
Kolme vuotta on vähän ikäeroksi. Mutta se on väärään suuntaan, sillä morsian on vanhempi. Tämä tunnetusti kasvattaa eroriskiä, tosin merkittävästi vasta ikäeron ollessa vähintään viisi vuotta. Ja toisaalta näyttäähän tuo "vaimo on vähän vanhempi" olevan sukuvika. Isoveli-William on samanikäinen Catherinen kanssa, mutta Catherine on syntynyt aiemmin samana vuonna. Isä-Charles puolestaan on toista vuotta Camillaa nuorempi. Ikäeroa suurempi riskitekijä on puolisoiden ikä kolmenviiden molemmin puolin. Muistelen lukeneeni jostain, että avioliiton eroriski hypähtää jonkin verran ylöspäin siinä vaiheessa, kun puolisot ovat naimisiin mennessään kolmevitosia tai vanhempia.

7) Sulhasen luonneriski
Harryn sanotaan tasoittuneen kolmenkympin jälkeen, mutta voihan olla, että nuoruuden raikulipoika pomppaa alkuhuuman jälkeen taas esiin.

8) Kulttuuriero
Kun pariskunta on eri maista kotoisin, se kasvattaa riskiä vaikka tässä tapauksessa äidinkieli onkin sama. Eikä kulttuurissakaan valovuoden kokoista eroa ole, toisin kuin vaikka sivistys- ja muslimikulttuureilla, joiden väliset avioliitot päättyvät yleensä poikkeuksetta eroon. Tällä kertaa suurempi kulttuuriero on siinä, että asema kuninkaallisessa perheessä vaatii melkoisia muutoksia morsiamen aiempaan elämäntyyliin ja siihen sopeutuminen voi olla rankkaa.

Tilastollisesti ennuste ei ole kovin lupaava. Mutta jokainen avioliitto on tapaus sinänsä ja on niitä kestäviä avioliittoja solmittu paljon haastavammistakin lähtökohdista. Tässä ei ole edes kyseessä perinteinen kuninkaallinen tuntemattomien liitto, vaan morsiuspari on ollut yksissä jo pari vuotta eli prinssinakkia on jo käytössä testattu.

Yksi asia on kuitenkin kaikissa pohdinnoissa unohdettu. Tai oikeastaan sitä ei ole unohdettu, vaan sitä on pidetty vahvimpana merkkinä liiton kestävyydestä. Ajattelematta että se saattaa olla huonossa tapauksessa merkki juuri päinvastaisesta ja erittäin huonossa tapauksessa merkki siitä, että liitolla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Seurapiiritoimittajat ovat hehkuttaneet morsiusparista säteilevää onnellisuutta täysin varauksettomasti. Pariskunnan rakkaustarina näyttää menneen vailla minkäänlaista säröä. Sitä pidetään merkkinä siitä, kuinka pari sopii erinomaisesti toisilleen.

Parisuhteen kestävyyttä ei kuitenkaan mitata sillä, kuinka hienosti menee. Se mitataan sillä, kuinka menee silloin kun tulee ongelmia. Paras mahdollinen testi seurustelevalle parille on kuskata pariskunta viikoksi sähköttömälle mökille ilman kännyköitä. Jos ne siitä selviävät, niin suhde näyttää olevan vakaalla pohjalla.
Harry ja Meghan eivät - ainakaan lehtitiedoista päätellen - ole kokenut ainuttakaan kriisiä. Jopa isoveli William ja Catherine ottivat seurusteluaikana välillä taukoa suhteesta. Kuinka tuore pari kestää siinä vaiheessa, kun elämä potkaisee ensi kertaa yhdessä?

Ja sitten on olemassa se erittäin huono vaihtoehto, jota ajatellakseen täytyy olla raadollinen ihminen - tai sitten uskallettava lukea raadollisen ihmisen kyynistä epäilyä. Eli kelataanpa hetki. Meillä on jo muutaman vuoden yli kolmikymppinen näyttelijätär. Ei tosi isoa läpilyöntiä Hollywoodissa, ainoastaan päärooli jonninmoisessa TV-sarjassa. Ikää on jo sen verran, että naiselle uusiin kunnon rooleihin pääsemisen todennäköisyys pienenee rajua vauhtia. Ja sitten tulevat sokkotreffit, joille ilmaantuukin aito prinssi. Nopea laskutoimitus - tässä on sauma ikuiseen maineeseen. Kuka oli Sarah Ferguson? Täysi tuntemattomuus, mutta kruununperijän veljen puolisona maine oli ikuinen. Kuinka pitkälle pääseekään loistavalla tarinalla - näyttelijättärestä prinsessaksi? Tätä ei parane mokata.
Kylmästi laskien: mikä on todennäköisyys sille, että amerikkalainen näyttelijätär on niin täydellinen kumppani raikuliprinssille, että tämä kesyyntyy muutamassa kuukaudessa aviomieskanditaatiksi. Vai olisiko mahdollista, että kyseessä olisi kylmä laskelmointi? Muistetaan, että pienintäkään säröä ei ole tiedossa. Kuulostaa liian täydelliseltä.
Todennäköisin vaihtoehto on se, että liitto kestää muutaman vuoden ja 1-2 lasta (alkaa olla jo kiire, tuore rouva on 36-vuotias), jonka jälkeen tulee ero. Meghan pysyy otsikoissa rakastajiensa ja uusien suhteidensa ansiosta, saattaapa palata näyttelijäksikin jos saa hyvän tarjouksen.

Toki on toivottavaa, että kaikki on niin hienosti miltä näyttää. Kaikesta huolimatta toivotan tuoreelle avioparille vilpittömästi onnea ja pitkää, onnellista liittoa!

Uusinta: Nunnukha!

Lukijalle: Viime aikoina on noussut kohuja kulttuurisesta omimisesta. Pitääpä tässä julkaista äkkiä uusintana tarina kuuluisimmista saamelaisista, ennen kuin tämäkin kielletään sillä perusteella ettei yksikään kirjoittajan esi-isistä ole kuohinut poroa puremalla:

Saamelaisia on koko maailmassa luultavasti alle satatuhatta. Reilusti yli puolet saamelaisista asuu Norjassa, Ruotsissa heitä on alle kaksikymmentätuhatta, Suomessa kuutisen tuhatta ja Venäjällä parituhatta. Tosin saamelaisuuden määritelmä on vähän kyseenalainen; useimmiten käytetty ehto on se, että ainakin yksi isovanhemmista on osannut saamen kieltä. Siis jotakin saamen kielistä. Useimmiten pohjoissaamea, jota puhuu nykyään noin kaksikymmentätuhatta saamelaista. Se on ylivoimaisesti yleisin saamelaiskielistä niin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessakin. Seuraavaksi yleisin on Ruotsissa ja osin Norjassa puhuttava luulajansaame noin kahdella tuhannella puhujalla. Muutama sata puhujaa on pelkästään Suomessa puhuttavalla inarinsaamella ja kolttasaamella, jota puhutaan hieman myös Venäjällä, pelkästään Venäjällä puhuttavalla kiltinänsaamella sekä Ruotsin ja Norjan eteläsaamella. Parinkymmenen puhujan varassa ovat Ruotsin uumajan- ja piitimensaame sekä Venäjän turjansaame. Akkalansaamen viimeinen puhuja kuoli kymmenen vuotta sitten ja keminsaame sammui jo 1800-luvulla. Kielten keskinäiset erot ovat suuria; kysyin äskettäin kolttasaamelaiselta asiasta ja hänen mukaansa koltan ja pohjoissaamen ero on suunnilleen sama kuin suomella ja virolla.

Olen joskus piruillut, että henkeä kohti laskettuna saamelaiset ovat Suomen tunnetuimmat ihmiset; varmaan jokaista on haastateltu johonkin mediaan. Saamea puhuvista nuorista melkein joka toinen on ollut telkkarissa Unna Junnan juontajana. Mutta ketkä ovat maailman tunnetuimmat saamelaiset? Anna Googlen se selvittää. Ei muuta kuin nimi lainausmerkeissä hakukenttään ja katsomaan, montako osumaa tuli. Sitten vain Top 10 järjestykseen.

Oli ainakin selvää, että politiikalla ei pitkälle pötkitä. Suomen kautta aikojen ainoa saamelaiskansanedustaja (2007-11) Janne Seurujärvi (8 440 osumaa) (2018: 6 010) olisi tarvinnut kymmenkertaisen määrän päästäkseen listalle. Muista suomensaamelaisista listalle jäivät pääsemättä mm. näyttelijä Anni-Kristiina Juuso (24 900) (2018: 17 600) sekä kirjailijat Nils-Aslak Valkeapää (37 900) (2018: 48 300) ja Hans Aslak Guttorm (53 400) (2018: 1 660).
Menneiden aikojen suuruuksillakaan ei pyyhkinyt hyvin. Norjansaamelainen pohjoissaamen kirjakielen kehittänyt Nils Vibe Stockfleth (27 400) (2018: 1 660) ei yltänyt lähellekään listaa. Yllätysfloppaaja oli Lars Levi Laestadius (26 800) (2018: 24 100) , josta Wikipediaa paremmin kertoo Hikipedia. Laestadius ei pärjännyt edes nykysaamelaisten tärkeimmälle uskonnolliselle johtajalle Tore Johnsenille (82 500) ((2018: 20 900) , joka putosi niukasti listalta.

Yksi eniten osumia saaneista ehdokkaista oli alppihiihtäjä Anja Pärson (396 000) (2018: 148 000), mutta hänen saamelaisuutensa on vähintäänkin kyseenalaista, joten hänet diskvalifioitiin listalta. Edes positiivinen diskriminaatio ei kelvannut perusteluksi hyväksymiseen, vaikka Pärson onkin rikkonut rohkeasti ennakkoluuloja ja osoittanut menemällä naisen kanssa parisuhteeseen, että kaikki ruotsalaiset eivät sittenkään tykkää pojista.

Kaikkien aikojen suurimmaksi saamelaiseksi pitäisi kenties valita Kristina Katarina Larsdotter (3 900) (2018: 1 080) , taiteilijanimeltään Stor-Stina. 210-senttiseksi venähtänyt saamelaisnainen kierteli 1800-luvulla ympäri Eurooppaa esiintyen maailman pisimpänä naisena. Osumien määrä oli kuitenkin aivan liian pieni Top 10 -listaa ajatellen.

10. (2018: 7.) Wimme Saari (86 500) (2018: 129 000)
Enontekiöläinen joikaaja on iso nimi maailmanmusiikissa ja yltää listalle ainoana suomensaamelaisena ja alle 100 000 osumaa saaneena.

9. (2018: 8.) Nils Gaup (170 000) (2018: 101 000)
Norjansaamelainen elokuvaohjaaja tunnetaan parhaiten elokuvasta Kautokeinon kapina, 1800-luvun tositapahtumiin perustuva tarina ohjaajan omasta synnyinkunnasta. Muissa elokuvissaan hän on päässyt ohjaamaan isojakin tähtiä aina James Caanista alkaen.

8. (2018: 6.) Börje Salming (186 000) (2018: 135 000)
Ruotsalaisen kiekkolegendan isä oli saamelainen. Listalla hän olisi luultavasti korkeammalla, ellei ura olisi päättynyt jo ennen internet-aikaa. 17 kautta NHL:ssä, kerran koko liigan ykköstähtikentällisessä ja neljästi kakkostähdistössä. 1148 ottelussa 748 tehopistettä. Myös isoveli Stig oli maajoukkuetasoa.

7. (2018: 10.) Helga Pedersen (200 000) (2018: 45 900)
Ensimmäinen saamelainen jonkin maan hallituksessa. Norjan kalastusasiain ministeri 2005-09.

6. (2018: 5.) Sofia Jannok (392 000) (2018: 200 000)
Ruotsinsaamelaisen joikaajan ja porofarmarin suosioon ei ole ainakaan haitallisesti vaikuttanut ulkonäkö.

5. (2018: 9.) Morten Gamst Pedersen (577 000) (2018: 96 100)
Jalkapalloilija aloitti uransa kotikaupunkinsa Vesisaaren Norildissa, mutta siirtyi 18-vuotiaana Tromssaan. Muutaman onnistuneen kauden jälkeen Blackburn kiinnostui keskikenttämiehestä ja palkkasi osapäiväsaamelaisen. Kymmenen kautta Englannissa ja täksi kaudeksi Turkin liigan Karabüksporiin. Norjan maajoukkueessa 74 ottelua ja 16 maalia. Pelannut myös saamelaisten maajoukkueessa, joka onkin yllättävän kova poppoo usealla ammattilaispelurilla.

4. (2018: 3.) Lars Monsen (671 000) (2018: 380 000)
Yllätysnimi listalla. Norjansaamelainen seikkailija-kirjailija-luennoitsija. Kävellen ja koiravaljakolla halki Kanadan (reissu kesti kaksi ja puoli vuotta) ja muutamia pienempiä projekteja. TV-sarja Nordkalotten 365, jossa heppu hiihti ja tallusteli vuoden ajan yhtä soittoa ympäri Norjan, Ruotsin ja Suomen Lappia.

3. (2018: 4.) Mari Boine (786 000) (2018: 218 000)
Norjansaamelainen Suomen rajalta Karasjoelta on saamelaismusiikin ylivoimaisesti suurin nimi maailmalla.

2. (2018: 1.) Joni Mitchell (1 890 000) (2018: 4 400 000)
Yksi kanadalaislaulajan isovanhemmista oli norjansaamelainen. Tyylilajeina ovat kuitenkin rock, jazz ja pop eikä joikaaminen.

1. (2018: 2.) Renée Zellweger (3 860 000 ilman heittomerkkiä, heittomerkin kanssa vain 796 000) (2018: 3 190 000, heittomerkillä 1 960 000)
Oscar-palkittu näyttelijä on äitinsä puolelta norjansaamelaista sukua ja kävi muutama vuosi sitten Finnmarkissa sukukokouksessa.