Globaalinationalismi

Lisäys 24.7.2017: Tom Kärnä tiivisti blogissaan tämän kirjoituksen oleellisen sisällön.

Lapsena minulla oli usein tapana ottaa hyllystä se Mitä-Missä-Milloin, jonka Maat ja kansat –osiossa oli tilastotiedot maailman itsenäisistä valtioista. Ne olivat aina kirjoissa muutaman vuoden välein ja muistan edelleen ulkoa, mikä vuosikerta piti aina poimia, jos halusi uusimmat tiedot. Katselin maiden pinta-aloja ja väkilukuja, mietin millaista missäkin maassa on ja miksi kaikilla kansoilla ei ollut omaa maata.

Tuolloin minulle muodostui tietty käsitys siitä, miten maailmassa asioiden pitäisi olla: yksi maa, yksi kansa. Kaikkien samaa kieltä puhuvien ei tarvinnut olla samassa valtiossa, mikäli maantieteellinen ero (Iso-Britannia ja Australia) tai kulttuuriero oli liian suuri. Eikä jokaisella kansalla välttämättä tarvinnut olla omaa valtiota, mikäli kansa oli liian pieni (kolttasaamelaiset) tai asui liian lomittain toisen kansan kanssa. Tällöin vähemmistön asema tuli kuitenkin turvata.

Tämä perusajatus ei ole muuttunut mihinkään aikuisiälläkään, vaikka se on joiltakin osin täsmentynyt. Vasta jokin aika sitten keksin aatteelle nimen: globaalinationalismi.

Nationalismi tarkoittaa hyvin pitkälti samaa, mutta nykymaailmassa sillä on huono kaiku. Sen käsitetään viittaavan oman maan, kansan ja kulttuurin ylivertaiseen asemaan. Tässä vika on sanassa oman. Jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot piirteensä. Mikäli hyviä asioita on paljon ja ne ovat riittävän merkittäviä huonojen asioiden ollessa vähäisiä, kulttuuri on yleensä menestynyt, kunhan sillä ei ole ollut huonoa onnea.
Globaalinationalismi tarkoittaa sitä, että jokaisella kansakunnalla on oma kulttuurinsa, jonka mukaan he omassa valtiossaan elävät. Maassa maan tavalla – mikäli muuttaa toiseen maahan, on hyväksyttävä sen kulttuuri. Toki kulttuuri muuttuu ja jokainen kansakunta saa ottaa ja sen kannattaakin ottaa omaan kulttuuriinsa muissa kulttuureissa paremmin toimiviksi havaittuja palasia.

Samaan ajatukseen päätyi myös Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Hesarin laajassa artikkelissa: Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurisesta omimisesta: siitä, millä tavoin valtaväestön on hyväksyttävää lainata muiden kulttuurien elementtejä. Jagne-Soreau pitää keskustelua asiasta erittäin tervetulleena ja tärkeänä.

Tämä on juuri sitä, mistä globaalinationalismissa on kyse: katsotaan mikä on muualla hyvää ja sovelletaan sitä mahdollisuuksien mukaan omassa maassa.

Ajattelin nuorena, että näinhän asioiden luonnollinen tila on. Jos nähdään, että naapurilla on systeemi A ja se toimii paremmin kuin meidän systeemimme B, niin otetaanpa A käyttöön. Ja jos ei välttämättä itse osata, niin naapurimaasta muuttaa vähän porukkaa paikalle ja opettaa kuinka homma toimii.
Tämä oli naiivia, lapsenomaista ajattelua. Todellisuudessa asiat menevät täsmälleen päinvastoin. Ei onnistuneista yhteiskunnista muuteta epäonnistuneisiin niitä parantamaan. Päinvastoin, epäonnistuneista muutetaan onnistuneisiin paremman elämän toivossa. Ja samalla ainakin osittain tuodaan mukanaan epäonnistunut kulttuuri. Jolloin maa X muuttuu pykälän huonommaksi Y:n pysyessä entisellään – tai todennäköisesti muuttuessa vielä huonommaksi, sillä luultavasti lähtijät ovat olleet sieltä yritteliäimmästä päästä.

Kulttuureilla on eroja. Jotkut kulttuurit ovat yksinkertaisesti huonompia kuin toiset. Kulttuurirasisti saa olla ja ennen kaikkea kannattaa olla täysin vapaasti. Pitää saada kaikessa rauhassa vapaasti sanoa, että suomalainen viinanjuontikulttuuri on huono piirre, jota tulee kehittää parempaan suuntaan. Tai sanoa, että islamilainen kulttuuri on epäonnistunut suunnilleen kaikessa mahdollisessa, joten jos sieltä muuttaa sivistyneeseen yhteiskuntaan, on siitä luovuttava.

Asioiden luonnollinen kehityssuunta on siis huonompaan päin, koska ihmiset pyrkivät elämään parempiin yhteiskuntiin, eivät muuttamaan omaa yhteiskuntaansa paremmaksi. Väestövirta käy siis väärään suuntaan, vähän kuin lietelantasäiliöstä olisi johdettu letku juomavesivarastoon. Tämän korjaamiseksi on työskenneltävä kaikin keinoin: juomavesivarasto on pidettävä puhtaana eli vähintäänkin asennettava kunnon suotimet ja mieluummin käännettävä virtauksen suunta.

Tähän toimiva ratkaisu on globaalinationalismi. Yksi maa, yksi kansa. Kansallisvaltiot ovat luoneet käytännössä kaiken edistyksen, joten systeemi on käytännön kokeessa toimivaksi todettu. Niinpä on luotava kansallisvaltiot, joiden välillä vallitsee keskinäinen kunnioitus. Minä voin iloita Tanskan menestyksestä. Tai Italian, Jemenin tai Burundin. Mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin Suomeen asumaan tanskalaisia, italialaisia, jemeniläisiä tai burundilaisia, ainakaan mikäli he eivät halua sopeutua suomalaisille tavoille. Toki voimme ottaa heidän kulttuurinsa hyviä piirteitä vastaan: legot ovat hieno keksintö, pizza on hyvää ja arabi- tai afrikkalaiskulttuurissa… ööö… no, kai jotakin.

Samalla tavoin suomalaiset voivat muuttaa Tanskaan, Jemeniin, Vietnamiin tai Burundiin: mikäli he tuovat maahan positiivista kontribuutiota. Muussa tapauksessa pysykööt poissa, kuten Suomesta ne tanskalaiset, jemeniläiset, vietnamilaiset ja burundilaiset jotka eivät tuo positiivista kontribuutiota maallemme.

Globaalinationalismi mahdollistaa maiden eli kansojen ja kulttuurien keskinäisen, rauhanomaisen kilpailun. Maahanmuuton on oltava sallittua vain, mikäli vastaanottava kansakunta sen hyväksyy. Maassa asumisen on oltava luvanvaraista kaikille muille paitsi niille, joilla on maassa sukujuuret. Törttöilijät, joiden vanhemmat eivät ole maan syntyperäisiä kansalaisia ja jotka eivät halua omaksua asuinmaansa kulttuuria, voidaan karkottaa joko vanhempiensa kotimaahan tai mihin tahansa maahan, joka haluaa ottaa heidät vastaan. Karkotuskriteerinä voivat olla esimerkiksi rikos ja jonkin muun kuin maan virallisen uskonnon tunnustaminen. Tällöin menestyneimmistä maista on helpompaa, suorastaan pakko, ottaa opiksi pärjätäkseen itse. Ja siirtolaisvirrat kääntyvät oikeaan suuntaan eli edistyneemmistä maista lähdetään rakentamaan kehitysmaita paremmiksi. Nykyinen suunta on haitallista ennen kaikkea kehitysmaille; kuka niitä enää auttaisi, jos länsimaistakin tulee kehitysmaita?

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan haitallisuuden todetakseen ei tarvitse mitään muuta kuin vilkaista uutisia minä tahansa aamuna. Etenkin kun muistaa, että vanhamedian toimittajista tutkitusti valtaosa on haittamaahanmuuttoa kannattavien puolueiden linjalla, mikä tarkoittaa että haittamaahanmuuton ongelmista pyritään vaikenemaan ja jos uutinen julkaistaan, sitä usein silotellaan.

Erinomainen esimerkki vanhamedian asenteellisuudesta on tuo aiemminkin linkattu Hesarin juttu tutkijasta, joka totesi monikulttuurisuuden haitalliseksi. Jutun aluksi toimittaja toteaa: Monikulttuurisuuden vastustusta on Suomessa totuttu kuulemaan lähinnä rasistisilta ja maahanmuuttovastaisilta öyhöttäjiltä.
Tämä on ihan sama kuin perestroikan alkaessa Pravda olisi julkaissut jutun kommunismin epäkohtia arvostelevasta ajattelijasta kirjoittamalla: Kommunismin vastustusta on Neuvostoliitossa totuttu kuulemaan lähinnä imperialistisilta ja proletariaattivastaisilta öyhöttäjiltä.

Juttu itsessään on hyvin asiallinen. Tutkija osuu useimmiten oikeaan ja on liikkeellä juuri sellaisella asenteella, jolla toivoisi muidenkin maahanmuuttajien olevan. Tarkemmin lukien jutussa luetellaan juuri ne asiat, joiden tulisi olla itsestäänselvyyksiä. Valitettavasti siinä paljastuu myös eräs vanhamedian perusasenne. Jatketaanpa äskeistä lainausta eteenpäin: Monikulttuurisuuden vastustusta on Suomessa totuttu kuulemaan lähinnä rasistisilta ja maahanmuuttovastaisilta öyhöttäjiltä. Mutta Jagne-Soreau ei ole sellainen, kaikkea muuta.
Eli mitä kaikkea muuta? Siis väitöskirjaansa valmisteleva tutkija. Ja oliko ala esimerkiksi yhteiskuntatiede ja väitöskirja mahdollisesti juuri tätä artikkelin aihetta käsittelevä? No ei. Hän on pohjoismaisen kirjallisuuden tutkija. Palstatilaa hän on saanut lehdessä siksi, että sattuu olemaan "kaikkea muuta". Samaa palstatilaa ei taatusti olisi saanut puolalainen tekniikan tohtorin väitöskirjaa valmisteleva tutkija, joka olisi sanonut samat asiat. Jagne-Soreau puhui täyttä asiaa - olen muuten kerran hänet sattumoisin lyhyesti tavannut ja saanut positiivisen vaikutelman - mutta lehteen asti hän on päässyt vain siksi, että sopii vanhamedian agendaan.

Haastattelussa oli myös eräs erinomainen toteamus kulttuurisesta omimisesta, joka paljastaa ihmisten automaattisesta väärinajattelusta paljon: "Mutta minun mielestäni kulttuurinen omiminen ei ole ongelma. Sen sijaan ongelma on ajatus valkoisesta valtaväestöstä normina. Vaatii tietynlaista kulttuurista omimista, jotta sitä normia vastaan voi taistella."
Aiemmin tässä kirjoituksessa mainitsin neljä maata: Tanska, Jemen, Vietnam ja Burundi. Mennään minkä tahansa näiden neljän maan johonkin syrjäisempään pikkukaupunkiin. Jemenissä kaikki vastaantulijat ovat muslimiarabeja. Vietnamissa itäaasialaisia. Burundissa mustia. Tanskassa sen sijaan näkee taatusti muitakin kuin viikinkien jälkeläisiä. Eiköhän tässä ole taisteltu valkoisen valtaväestön normia vastaan ihan riittävästi. Miksi monikulttuurisuus näyttää toimivan vain siten, että se muuttaa länsimaihin?
Ajatus "valkoisesta valtaväestöstä" on muutenkin täysin absurdi. Tässä viime viikolla satuimme olemaan pitkällä automatkalla, jolloin yksi lapsistani esitti mielenkiintoisen kysymyksen. Meillä kaikilla on siniset silmät, mutta suvussamme esiintyy myös ruskeasilmäisyyttä siten, että noin puolet lähisuvusta on ruskeasilmäisiä. Tämä oli juuri keskustelussa mainittu ja aiheutti jatkokysymyksen. Kysymys kuului: "Kuinka suurella osalla maailman ihmisistä on siniset silmät?" (Tarkoittaen sitä, että jaetaan silmien väri kahteen: ruskeaan ja siniseen, kuten perinnöllisyystieteen klassisessa resessiivisyysesimerkissä.)
Jälkeenpäin tarkastellen tähän kysymykseen ei näyttänyt löytyvän luotettavaa vastausta, mikä saattaa kertoa aiheen arkaluontoisuudesta. Itse laskin tuossa automatkalla arvion, että enintään viidellä prosentilla. Eräs nettilähde tarjosi peräti kahdeksaa prosenttia, mikä lienee ehdoton yläraja. Ja "valkoinen valtaväestö" kattaa enimmilläänkin 20 prosenttia maapallon väestöstä. Sekä itäaasialaisia, seemiläisiä että afrikkalaisia on enemmän. Eikä yhdessäkään asukasluvultaan miljoonan ylittävässä maassa ole valkoisia prosentuaalisesti lähes sadan prosentin osuutta, johon yltävät vaikkapa Jemen, Vietnam ja Burundi alkuperäisväestönsä osalta.

Maahanmuuton suunta on siis selvä. Samoin sen seuraukset.
Kuten olemme havainneet, terrorismin uhka on kasvanut. Suomessa tapahtuu lähivuosina aivan varmasti haittamaahanmuutosta aiheutuva terrori-isku ja olisi luultavasti jo tapahtunut, ellei poliisi olisi ollut valveilla ja kyennyt sellaisia estämään - valtaväestön maksamin lisääntynein kustannuksin. Tämä ei ole suuri ongelma. Rahaa palaa ja joitakin suomalaisia kuolee. Kyllä meillä on siihen varaa.
On selviö myös, että rikollisuus lisääntyy. Tämä on jo terrrorismia suurempi ongelma, mutta ei suuri sekään. Enemmän rahaa oikeuslaitokselle, moninkertainen määrä raiskattuja, ryöstettyjä ja pahoinpideltyjä suomalaisia. Kyllä meillä on tähänkin varaa.
Se todellinen ongelma on yhteiskunnan muuttuminen. Koska ihmiset tekevät näköisensä yhteiskunnan ja yhteiskunta koostuu ihmisistä, on ilmeistä että väestön muuttuessa muuttuu myös yhteiskunta. Ja sen jälkeen meillä ei enää ole varaa.

Ainoa tapa, jolla voimme tältä välttyä, on tervehenkinen nationalismi. Nationalismi, patriotismi, kutsukaa sitä millä nimellä tahansa. Suomeen - ja mihin tahansa muuhun maahan - kuuluvat vain ihmiset, jotka ovat valmiita noudattamaan maassa vallitsevia arvoja ja muuttamaan niitä entistä paremmiksi. Minä olen koska tahansa valmis tekemään yhteistyötä aitojen irakilais- ja somalipatrioottien kanssa. Sellaisten ihmisten, jotka haluavat rakentaa oman maansa paremmaksi. Ja uskon, että niin on valtaosa muistakin vanhamedian "rasistisiksi öyhöttäjiksi" leimaamista. Esimerkkinä voi lukea vaikka Hommaforumin keskustelua, jossa on useita korkeatasoisia yhteenvetoja syistä, miksi olemme ajautuneet tähän sairaaseen tilanteeseen, jossa länsimaita mädätetään ja kehitysmaat kärsivät.

Monikulttuurista mädätystä ajavat pelkäävät toiseksi eniten kansallisia arvoja ajavia ihmisiä. Kaikkein eniten he pelkäävät eri maiden isänmaallisten välistä yhteistyötä. Sitä, että suomalaisnationalistit tekevät yhteistyötä tanskalaisnationalistien, jemeniläisnationalistien, vietnamilaisnationalistien ja burundilaisnationalistien kanssa. Kukin rakentaakseen omaa maata paremmaksi oppimalla muiden hyvistä puolista. Globaalinationalismin yleismaailmallista nousua.

Kaikkien maiden nationalistit, liittykää yhteen!

Uusinta: Shokkipeliä

Lukijalle: Kun kirjoitin tämän jutun, blogi oli vielä nuori ja kommentteja ei tullut. En ole edelleenkään kokeillut tätä variaatiota, vaikka tässä viime aikoina onkin sattuneesta syystä jälleen tullut pelattua shakkia ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tätä shakkivariaatiota en ole edelleenkään kokeillut, mutta olisi mielenkiintoista jos joku peliä paremmin tunteva kertoisi mitä reikiä tässä ajatuksessa on:

Käytännössä kaikissa kaksin pelattavissa lautapeleissä on epäsymmetrisyyden ongelma. Epäsymmetrisyydellä tarkoitetaan sitä, että pelionni, pelialusta ja/tai pelaajan käytettävissä oleva materiaali on erilainen toiselle pelaajalle. Tämä epäsymmetrisyys voi johtua joko pelin asetelmasta sinänsä tai sitten siitä, että pelin aikana satunnaisuus vaikuttaa pelin kulkuun esimerkiksi nopanheiton ansiosta. Joissakin peleissä sattuma vaikuttaa lopputulokseen huomattavasti, toisissa erittäin vähän.

Shakkia pidetään yleisesti pelinä, jossa onnen vaikutus on erittäin vähäinen. Parempi voittaa huonompansa, paitsi jos parempi tekee typeriä "hupsista"-tyylisiä virheitä. Näitä taas ei voi laskea pelistä itsestään johtuviksi. Shakissa on kuitenkin olemassa se sama ongelma kuin ilmeisesti kaikissa muissakin vastaavissa peleissä: siirrot tehdään vuorotellen. Tämä taas saattaa antaa edun joko aloittajalle tai sitten tasoittavalle pelaajalle. Shakissa valkealla katsotaan olevan hienoinen etu, sillä valkean voittoprosentti (voitosta 1 piste, tasapelistä ½) on huippushakissa noin 53-56.

Tämä etu voidaan eliminoida vain yhdellä tavalla: siirtojen samanaikaisuudella. Toisaalta vähänkin shakkia pelannut ymmärtää, että siirtoja ei yksinkertaisesti voi tehdä samanaikaisesti. Tällä ei tarkoiteta teknistä suorittamista, joka on helposti ratkaistavissa siten, että molemmat pelaajat kirjoittavat oman siirtonsa paperille ja julkistavat ne samanaikaisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että keski- ja loppupeli menevät järjettömäksi hulabalooksi.

Mutta alkupelissä siirtojen yhtäaikaisuus ei ole tekninen ongelma. Siksi ensimmäisen siirron etu on ratkaistavissa siten, että alkupelissä siirrot tehdään yhtäaikaisesti siihen asti, kunnes jokin ei-satunnainen tekijä määrää, kumpi pelaajista aloittaa eriaikaisten siirtojen tekemisen. Tämän ei-satunnaisen tekijän tapahduttua shakki jatkuu normaalein säännöin.

Tässä shakkivariantissa pelaajat tekevät aluksi siirtonsa yhtäaikaisesti. Molemmat kirjoittavat siirtonsa paperille ja paljastavat ne samaan aikaan, jonka jälkeen siirrot tehdään. Parilla ensimmäisellä siirrolla tämä ei voi mitenkään aiheuttaa teknisesti mahdotonta tilannetta. Sitä seuraavilla kyllä. Sen takia otetaan käyttöön sääntö, jonka mukaan tietynlaisten tapahtumien sattuessa kyseinen yhtäaikaissiirto mitätöidään, jatketaan edellisestä asemasta ja molempien pelaajien on vaihdettava yrittämänsä siirto toisenlaiseksi. Nämä tapahtumat ovat seuraavat:
1. Molemmat pelaajat pyrkivät siirtämään nappulansa samaan ruutuun.
2. Kuningas joutuu shakkiin.
3. Jompikumpi pelaaja yrittää lyödä nappulaa, joka siirtyy.
4. Ohestalyönti siten, että ohestalyödyksi tulossa oleva sotilas yrittää itse siirtyä samanaikaisesti. (Käytännössä tämä sisältyy jo edelliseen tapaukseen, mutta varmuuden vuoksi erillismainintana.)
Kaikissa näissä tapauksissa siirrot perutaan ja tehdään uusi yritys siten, että molemmat pelaajat vaihtavat yrittämäänsä siirtoa. Tämä toistetaan niin kauan, kunnes laillinen siirto onnistuu. Kumpikaan pelaaja ei kyseisellä siirtovuorolla saa yrittää aiemmin samalla vuorolla yrittämäänsä, hylättyä siirtoa.

Yhtäaikaissiirtoja jatketaan, kunnes pelaajien siirroissa tapahtuu jokin seuraavassa luetelluista merkittävistä eroista. Tällaisen yhtäaikaissiirron tapahduttua tulee määritetyksi, kumpi pelaajista saa tehdä seuraavan siirron, jonka jälkeen shakki jatkuu normaalein vuorosiirroin.

Seuraavia määritelmiä varten otetaan käyttöön siirtojen/nappuloiden laskennallinen arvojärjestys:
1. Pitkä linnoitus
2. Lyhyt linnoitus
3. Kuningas
4. Kuningatar
5. Torni
6. Lähetti
7. Ratsu
8. Sotilas

Yhtäaikaissiirrot päättyvät ja siirrytään normaaliin vuoroshakkiin, mikäli tapahtuu jokin asioista A-C:

A. Nappula tulee lyödyksi
A1. Tällöin ensimmäisen siirtovuoron saa pelaaja, joka löi vastustajan nappulan.
A2. Mikäli molemmat pelaajat löivät vastustajan nappulan, ensimmäisen siirtovuoron saa arvokkaamman nappulan lyönyt pelaaja.
A3. Mikäli molemmat pelaajat löivät yhtä arvokkaan nappulan, ensimmäisen siirtovuoron saa pelaaja, joka löi nappulan arvokkaammalla nappulalla.
Mikäli säännöillä A1-A3 ei saatu pelaajien välille eroa, siirrytään tarkastelemaan sääntöä B.

B. Tehdyt siirrot ovat eriarvoisia
Tällöin ensimmäisen siirtovuoron saa pelaaja, joka teki arvokkaamman siirron. Siirtojen arvojärjestys aiemman listan mukaisesti eli arvokkain siirto on pitkä linnoitus ja vähiten arvokas sotilaan siirto.
Mikäli tälläkään säännöllä ei saada pelaajien välille eroa, siirrytään tarkastelemaan sääntöä C.

C. Nappulat siirretään eri etäisyydelle itsestä
Mikäli pelaajat ovat siirtäneet samanarvoista nappulaa, arvokkaampi siirto on se, joka siirsi nappulan kaikkein kauimmas omasta upseerien lähtörivistä. Tämä pelaaja saa ensimmäisen siirtovuoron.
Mikäli tälläkään säännöllä ei saada pelaajien välille eroa, jatketaan yhtäaikaisia siirtoja.

Mitkä olisivat sitten näiden sääntöjen vaikutukset shakkiin? Mahdoton sanoa, mutta joitakin arvauksia pystyisi tekemään.
1) Avauspeli muuttuisi aggressiivisemmaksi, koska ensimmäisestä siirrosta voisi olla yllättävässä asemassa enemmän hyötyä. Ensimmäisen siirron edun saa yleensä pelaaja, joka pelaa aggressiivisemmin.
2) Ensimmäisen siirron etuun pyrittäessä esimerkiksi ratsun siirto avaussiirtona todennäköisesti yleistyisi, kun taas jo nyt harvinainen sotilaan siirto vain yhdellä todennäköisesti katoaisi kokonaan.
3) Avausteoria muuttuisi totaalisesti, mutta sen merkitys ei pienenisi, toisin kuin shakkivarianteista tunnetuimmassa eli FischerRandomissa.
4) Ottelujen lopputuloksiin tulisi enemmän variaatioita, kun periaatteessa huonompi pelaaja voisi yllättävään asemaan päättyneiden yhtäaikaissiirtojen jälkeen saada edun parempaansa vastaan. (Ironista on se, että yllättävä asema on seurausta shakin ainoan epäsymmetrisyyden poistosta.)
5) Samasta syystä kuin edellä todennäköistä on, että tasapelien määrä pienenisi.

Jos joku kokeilee tätä shakkimuunnelmaa, niin kuulen kommentteja hyvin mielelläni!

Uutiskatsaus 26/2017

Uutiskatsaus-kansioni linkkilista alkoi taas pullistella, joten puretaanpa tällä viikolla sumaa. Ensin kuitenkin haluan toivottaa hyvää loppukesää lukijoille, sillä juhannus on jo takana. Ennen juhannusta piti vaimolta salaa kokeilla Iltiksen testillä, kuka on juhannusheilani. Vähemmän yllättävästi osui Laura Huhtasaareen.


1. Luokkahyppy (Huom. Linkin juttu on luettavissa vain incognito-tilassa.)

Tutkija kirjoitti kuinka on vaikeaa sopeutua akateemiseen sosiaaliluokkaan, kun on sukunsa ensimmäinen maisteri ja ainoa joukossa, kun kaikki muut ovat akateemisista perheistä. Kun luki pidemmälle, niin ei yllättynyt pätkääkään että kyseessä oli valtiotieteiden maisteri. Toinen vaihtoehto olisi ollut yhteiskuntatieteet. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut aiheesta, kelasin silloin läpi opiskeluaikojen ne kaverit joiden perhetaustan tiesin ja totesin aika tarkkaan asian olevan siten, että puolella kumpikaan vanhemmista ei ollut akateeminen. Omista vanhemmistani kumpikaan ei ollut käynyt edes ammattikoulua. Mutta tämä onkin tilanne luonnontieteissä, missä merkitystä on enemmän substanssilla kuin suhteilla. Akateemisten vanhempien lapsilla on kova paine suorittaa akateeminen loppututkinto ja jos kyvyt eivät oikeasti riitä, niin silloin valitaan ala jossa ei varsinaisesti opi mitään mutta saa pätevyyden kaikkiin mahdollisiin tehtäviin. Onko sitten ihme, että joukkoon eksynyt duunaritaustainen tuntee olonsa vieraaksi?


2. On maamme köyhä, siksi ... eipäs jäänytkään!

Näin myöhäisen kevään kunniaksi on muisteltu mitä tapahtui Suomessa 150 vuotta sitten. Vielä kesäkuussa järvet olivat jäässä suhteellisen etelässäkin. Kylmä kesä aiheutti valtavan kadon. Noin kymmenen prosenttia väestöstä kuoli nälkään. Tästä on kulunut vain pari sukupolvea. Osa omista isoisovanhemmistani oli jo tuolloin syntynyt. Silti pidämme joitain Afrikan "nälänhätiä" isoina katastrofeina. Näinkö lyhyt on muistimme?
Miten Suomi tästä selvisi? Tuliko massiivinen ulkomainen apu pelastamaan? No ei. Itse asiassa tehtiin kylmästi päätös, että ei ole varaa ostaa velkarahalla ruokaa. Sen sijaan yritettiin järjestää hätäaputöillä mahdollisuuksia. Moni kuoli työmaille. Mies päätöksen takana oli J.V. Snellman. Suomen historian tärkein henkilö. Päätös oli kova ja Snellman varmasti tiesi sen. Hänen takiaan tuhannet kuolivat. Mutta mitä tapahtui? Kaikkien aikojen menestystarina nosti Suomen itsenäiseksi maaksi ja yhdeksi maailman vauraimmista. Emme voi tietysti tietää, miten olisi käynyt jos Snellman olisi päättänyt toisin. Jotain arvioita voimme toki tehdä kolmenkymmenen vuoden takaisesta Etiopian nälänhädästä, jonka ratkaisi ulkomainen apu.
Onko Etiopia osoittanut erityistä nousua menestystarinaksi? Reilu kolmekymmentä vuotta Suomen nälänhädän jälkeen Suomi oli jo vuosisadan vaihteessa rajussa nousussa ja sivistynyt maa. Etiopian väkiluku kasvoi koko nälänhädän ajan, tuolloin se ylitti 40 miljoonaa. Nyt se on yli 100 miljoonaa eli 2,5-kertaistunut reilussa 30 vuodessa. Suomen väkiluku oli nälänhädän aikoihin 1,75 miljoonaa. 30 vuotta myöhemmin se oli noin 2,5 miljoonaa. Ei tietoakaan edes kaksinkertaistumisesta. 2,5-kertaistumiseen ei mennyt 30 vuotta, vaan noin sata.
Parasta mahdollista oppia kehitysapuun on Ehrensvärdin ohje: "Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun."


3. Mussun mussun

Uutinen tiesi kertoa, että varusmiehiä aiheetta sättinyt luutnantti on siirretty pois kouluttajatehtävistä. Hän oli mennyt kutsumaan varusmiehiä "paskahousuiksi" ja "velliperseiksi". Lisäksi oli pidetty ylimääräisiä sulkeisia, kun luti oli hermostunut palveluksen välttelystä. No voi hellanlettas. Voisin omalta varusmiesajalta nimetä useita kapiaisia, joiden hermostuminen tuotti pari magnitudia enemmän seurauksia. Jos ne olisivat pimahtaessaan kutsuneet meitä "paskahousuiksi" ja "velliperseiksi", niin oltaisiin luultavasti purskahdettu nauruun ja ihmetelty että mikäs nyt vaivaa kun on noin siistiä kieltä. Vaikka inttimuistoissa aina vähän liioitellaan, niin tässä alkaa huolestuttaa tuo nykyinen systeemi. Kyllä mekin alokkaina ihmeteltiin mikä siinä on kun yksi mokaa ja kaikkia rangaistaan. Aina siihen asti kun oltiin harjoituksissa tekemässä väijytystä ja yhdeltä törpöltä (en minä vaan vielä törpömpi) laukesi ase jo silloin kun ei vielä vihulaista näkynyt. Silloin tajuttiin, että yksi mokasi ja tositilanteessa meidän väijytys olisi sen takia paljastunut ja oltaisiin ehkä kaikki kuolleita.
Armeijan tarkoitus on kasvattaa Suomea suojaamaan sellainen voima, joka pitää vihollisen hyökkäysaikeet kurissa ilmansuunnasta riippumatta. Ei tositilanteessakaan auta mussuttaa jos kutsutaan velliperseeksi. Silloin saattaa olla kiitollinen siitä, että harjoituksissa sanottiin velliperseeksi silloin kun oli siihen aihetta.


4. Me ei leikitä teidän kaa (kotimaan versio)

On olemassa pulju nimeltä "Perussuomalaisten tukisäätiö". Noin äkkiseltään luulisi että se tukee perussuomalaisia. Ehei. Säätiön puheenjohtaja Raimo Vistbacka ilmoitti ettei säätiö aio tukea perussuomalaisia "Laura Huhtasaaren törkeän eduskuntapuheen takia". Kyseessä oli lausunto tyyliin "täytetään aukkokohdat heti kun jotain keksitään" eli päätös oli tehty heti, kun Sininen tulevaisuus eli ns. smurffiryhmä erkaantui pappasmurffi Soinin johdolla. Tämä jos mikä osoitti, että perussuomalaisten puheenjohtajistossa tehty valinta oli oikea. Jos sinne olisi jätetty yksikään soinilaismyyrä, vyörytys olisi alkanut. Tukisäätiö oli soinilaisten käsissä ja nyt nähdään, mitä tapahtui. Törkeydessään perussuomalaisten tukisäätiön erkaantuminen perussuomalaisista oli jopa likaisempi temppu kuin smurffien ulosmarssi. Etenkin kun gallup puhuu ankaraa kieltään: smurffien kannatus oli alle neljäsosa Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kannatuksesta. Tukisäätiön hallituksen päätös erkaantua perussuomalaisista ei juurikaan eroa siitä, että hallitus päättäisi jakaa säätiön rahat keskenään.


5. Oliskos johtajalla antaa euro?

Tarja Halonen ryhtyi mallintöihin ja poseerasi Pelastusarmeijan kuvassa pultsariksi maskeerattuna. Muistuttamassa siitä, että huono onni voi kohdata ketä tahansa ja sattuma ratkaisee elämässä paljon. Pointsit Haloselle, oli hyvällä asialla. Hänellä kävi elämässään hyvä onni, kun päätyi presidentiksi eikä pultsariksi. Toisaalta jos Halonen olisi päätynyt pultsariksi eikä presidentiksi, se olisi ollut Suomen kansan kannalta hyvää onnea.


6. Ain laulain työtäs tee

Lahdessa oli "työkokeilussa" turhapaikanhakijoita. Käytännössä ravintola pyöritti bisnestä täysin tällä työvoimalla, palkkana nolla euroa. Tapaus ei ollut ainutlaatuinen. Ikään kuin kebabravintoloiden tähänastinen veronkierto, pimeä työvoima ja starttirahakikkailu omistajanvaihdoksineen ei olisi jo liikaa. Vain yksi kysymys: tätäkö te todella haluatte?


7. Mitä kukakin ihmettelee

Oikeusasiamies ihmetteli, miksi musliminaisten pitää riisua huivi passikuvassa. Minäkin ihmettelen, mutta eri asioita:
1) Maailmassa on varmasti paljon maita, joissa ei tarvitse riisua huivia passikuvassa. Miksi tulla sivistysmaahan, jossa passikuvan tarkoitus on tunnistautuminen?
2) Mihin se oma passi oli hävinnyt, jos Suomesta tarvitsee passia?
3) Jos on ollut niin pahasti vainottu, että on pitänyt Suomeen asti tulla, niin onko tämä tosiaan valituksen arvoinen asia?
4) Jos menen passikuvaan ja sanon, että mielestäni on järkevää että pidän pipoa päässä, meneekö läpi? Miksi sitten edes harkitaan tätä, joka perustuu siihen että uskoo joihinkin epäselviin keskiaikaismääräyksiin?


8. Tavoite saavutettu

Otsikko kertoi Merkelin mitan täyttyneen "Trumpin öykkäröinnistä". Merkel vihjaili, että Eurooppa ei voi enää luottaa USA:n tukeen. No tämähän on hienoa ja luultavasti myös Trumpin tavoite: Euroopan on velttoilun sijaan kannettava oma vastuunsa länsimaisen elämäntavan puolustamisesta. Nyt kun se vielä konkretisoituisi tekojen eikä vain ajatuksen asteelle.


9. Todellisuus ja toiveajattelu

Otsikkojutussa toimittaja väittää, että Trump tekee kaiken terroristien toiveiden mukaan ja edesauttaa heidän asiaansa kasvattamalla vastakkainasettelua. Katsotaanpa. Lontoossa 130 britti-imaamia kieltäytyy antamasta terroristeille islamilaisia hautajaisia. Eli juuri kuten Trump taannoin puheessaan kehoitti: ajakaa heidät pois pyhistä paikoistanne. Ja mallia näytti myös 47-vuotias Millwall-fani, joka totesi terroristeille Fuck you ja pisti poikki ja pinoon. Ilman ymmärtävää dialogia. Ja mitä vastakkainasetteluun tulee, niin Saudi-Arabian maajoukkueen käytös osoitti kaiken mitä ikinä emme haluaisi tietää. MM-karsintaottelussa Australiaa vastaan pidettiin hiljainen hetki Lontoon terrori-iskujen muistolle. Siis yleisö, erotuomarit ja Australian maajoukkue pitivät. Saudit jatkoivat verryttelyään muina muslimeina. Tästä käytöksestä ei tykännyt edes Allah itse, sillä viisaudessaan hän päätti antaa saudien mokata nololla tavalla heti ottelun alussa ja päästää Australian yhden maalin etumatkalle. Mikä sopivasti riittikin sillä peli päättyi 3 - 2:



10. Me ei leikitä teidän kaa (ulkomaan versio)

Luin otsikon: "Saudi-Arabia, Bahrain, Egypti ja Arabiemiraatit katkaisivat suhteensa Qatariin - sanoivat syyksi terrorismin tukemisen. Ennen uutisen lukemista oli ihan fifty-fifty, kumpi osapuoli tuki terrorismia ja kumpi vastusti sitä.


11. Kehityspaine

Uusi tutkimus osoitti, että ihmisen sukulinja erkanikin apinoista Euroopassa eikä Afrikassa. Loogisesti tämä ei ollut yllätys, sillä Euroopan ankarammat olosuhteet aiheuttivat varmasti valintapainetta. Tästä voi myös arvailla, mitä ihmiskunnalle olisi tapahtunut jos maanviljelyn vallankumous olisi viivästynyt noin satatuhatta vuotta myöhemmäksi, jolloin teknisen kehityksen puute olisi pitänyt eri mantereiden populaatiot saman verran aikaa erillään ja ne olisivat erkaantuneet eri rotujen sijaan eri lajeiksi. Olisi muuten scifi-romaanin paikka.


12. Siis MILLAINEN vaate?

Otsikko kertoi: Onko tässä kesämiesten hittivaate? Pitsishortsit ja -paita. Luin - ihan totta - otsikon väärin, ihmettelin että ei helvetti ja klikkasin uutista (kaverin puolesta kyselin...). Nähtyäni kuvan päättelin että taisin sittenkin lukea oikein. Sitten luin vielä uudelleen ja totesin että ei, kyllä olin kuitenkin lukenut väärin. Otsikossa EI - erehdyttävästä kuvasta kuvasta huolimatta - lukenut: Onko tässä kesämiesten hinttivaate?


13. "Urheilu"-uutinen

Pohjois-Amerikan ammattilaisliigat lajista riippumatta järjestävät tulevan kauden huippulupauksille testitilaisuuden ennen varaustilaisuutta. Siellä pelaajista kiinnostuneet seurat haastattelevat lupauksia ja kaikille tehdään kuntotestit. Eräs huippulupaus teki tänä vuonna pohjat, kun ei jaksanut vetää yhtään ainutta leukaa ja penkkipunnerruksessa (paino 70-80 prosenttia omasta painosta) sai peräti yhden toiston. Urheilijana ei voi pitää ketään sellaista, joka ei joko juokse Cooperissa kolmea tonnia tai - voimalajien edustajilla suotakoon Cooperista poikkeus - kykene nostamaan penkiltä omaa painoaan. Epäilen että 185-senttinen ja 91-kiloinen kaveri ei juokse Cooperissa kolmosella alkavaa tulosta. Pelit ovat pelejä ja sellaisina ihan OK, mutta eipä ruveta nimittämään niitä urheiluiksi.


14. Jalkapallo siirtymässä 1900-luvulle!

Ajanottosysteemiä harkitaan uudistettavaksi! Tämä 2 x 45 minuuttia plus lisäajat päälle on perintöä 1800-luvulta, jolloin pysäytettäviä sekuntikelloja ei tunnettu. Kun ne sitten keksittiin, jalkapallo oli jo niin vakiintunut, että muutos ei tullut kysymykseen. Nyt vihdoinkin siirrytään 1900-luvulle ajanotossa - tai ainakin suunnitellaan. Ainoa yllätys oli tuo ehdotuksessa käytetty peliaika eli 2 x 30 minuuttia. Olen joskus mittaillut huvikseni parista MM-ottelusta tehokasta peliaikaa ja päätynyt suunnilleen arvoon 2 x 25 minuuttia. Mutta ehkä pelirytmi nopeutuisi, kun tarkoituksellinen ajanpeluu jäisi pois. Tai sitten tulisi takapotku, kun häviöllä oleva joukkue ei enää kiirehtisi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ajatus ja kannatettava harppaus nykyaikaan.


15. Varmin tapa päästää huippu-urheilijaksi

Eli tulla kaapista. Minnesotan yliopiston sprintterit Brad Neumann ja Justin Rabon ilmoittivat olevansa keskenään parisuhteessa. Lainaus Iltalehden uutisesta: Yliopistotason huippupikajuoksijat kirjoittivat esseet yhteisestä kaapista tulostaan Outsports-sivustolle Pride-kuukauden kunniaksi.
Ja sitten realiteettitarkistus: Brad Neumannin ennätys satasella on 10,55 ja kahdellasadalla 21,21, molemmat kahden vuoden takaa. Justin Rabonilta ei löydy tunnetusti perusteellisesta Tilastopajasta muuta kuin kaksi satasen liian kovassa myötätuulessa juostua aikaa viime vuodelta, molemmat 10,95. Neumann oli ennätyksillään vuonna 2015 USA:n listoilla satasella sijalla 270 ja kahdellasadalla sijalla 236. Siis "huippusprintteri", joka ei ole USA:ssa edes kahdensadan parhaan joukossa. Rabon puolestaan ei pääsisi edes SM-kisoihin tuloksillaan eli ei olisi Suomessa 24 parhaan joukossa.
Huomautan, että tässä kritiikkini ei kohdistu juoksijoihin itseensä, kaikkea hyvää heille ja hienoa kun ei tarvitse kaapissa piilotella. Kritiikki kohdistuu heidät jalustalle nostaneeseen mediaan.


16. Ennätykset uusiksi?

Yleisurheilun päättäjät ovat jälleen kerran lämmittäneet aina tietyin väliajoin esille putkahtavan idean ennätyslistojen aloittamiseksi alusta. Muistaakseni edellisen kerran tätä esitettiin vakavissaan vuosituhannen vaihteessa. On sinänsä totta, että osa ennätyksistä - etenkin naisissa - on tehty konsteilla joista nykypäivänä kävisi välittömästi käry. Mutta enemmän kuin todennäköistä on se, että saman ongelman kanssa painiskeltaisiin taas joidenkin vuosien kuluttua, vaikka listat uusiksi pistettäisiin. Itse näen tässä yleisurheilun filosofian suurimman ongelman. Huomio on kilpailun - voittamisen ja sijoitusten - sijaan kiinnittynyt ennätyksiin ja tuloksiin. Ennätyslistojen siivoamisen sijaan kilpailuformaattia tulisi muuttaa kilpailullisuuden suuntaan, jolloin ennätysten painoarvo vähenisi. Ja sen myötä myös dopinghoukutukset. Voi olla että palaan aiheeseen myöhemmin.


17. Pukki kaalimaan vartijana

Suomen ylivoimaisesti paras yleisurheilun asiantuntija selostuskopissa on Mika Lehtimäki. Nyt hän on omasta työstään olympiakomitean lajivastaavana virkavapaalla MM-kisojen ajan, jolloin hän toimii selostajana. Asiasta ärähti Kari-Pekka Kyrö, jonka mielestä toiminta on moraalitonta Lehtimäen kaksoisroolin takia. Siis Kyrö. Puhumassa moraalista. Mies joka valehteli enemmän kuin puhui. Ja vieläpä asiantuntemuksella, jonka paljastaa parhaiten seuraava sitaatti: "Suomalainen yleisurheilu on romahtanut jonnekin Euroopan aladivisioonaan". Huomautan että kun tekee vähän töitä tilastojen parissa, voi havaita että Suomi on yleisurheilussa tasoltaan maailman 22. paras maa. Euroopan noin viidenkymmenen maan joukossa sijoitus on 13. Se on ylempänä kuin yhdessäkään globaalissa lajissa. Ja viikonloppuna Suomi muuten sijoittui Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigassa Vaasassa toiseksi ja nousi kahdentoista parhaan joukkoon Superliigaan. Kyrö voisi pysyä maastohiihdon parissa, siellä kun maita on vain neljä eli Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä ja silti tulee turpiin monelta sellaiselta maalta, joiden asukkaista yli puolet ei ole koskaan pistänyt suksia jalkaansa. Tai ainakin ennen suunsa aukomista edes joskus voittaa Norja, joka ei koskaan olisi voinut voittaa Suomea yleisurheilumaaottelussa.
Mitä sitten Lehtimäen kaksoisrooliin tulee, niin enpä ole koskaan saanut häntä selostuksissaan kiinni puolueellisuudesta - mitä nyt suomalaisten puolta tietysti pitää.


18. Kiusaamista

Lehti-uutinen tiesi kertoa, että Johanna Peiposta (selvennys niille jotka eivät tiedä, kyseessä on juoksija joka viime kesänä juoksi vain parin sekunnin päähän Annemari Sandellin kympin SE:stä ja valittiin olympialaisiin, jotka jäivät vamman takia väliin) kiusataan lenkkipolulla kotikaupunki Rovaniemellä niin pahasti, että hän joutuu viemään lenkkinsä suolle ja ajoittamaan ne siten, että muita ei ole liikkeellä. Asiasta huomautti minulle sähköpostitse eräs vakiolukijani ja kysyi, tiedänkö miksi tämä on mahdollista. No, jotakin ehkä tietäisin, totesin ja vastasin. Aioin kopioida vastauksen tähän, mutta tarkemmin harkittuani päätin jättää siitä jäljelle vain seuraavan: "Johanna on oman tiensä kulkija. ... Tänä vuonna SM-maastoissa satuin olemaan verryttelyalueen vieressä katsomassa. Ennen naisten starttia kuulin joidenkin arvelevan, onko kilpailuun ilmoittautunut Peiponen paikalla kun ei näy, on taas varmaan jättänyt tulematta kuten usein käy. Itse tiesin Johannan olevan paikalla. Juuri ennen kuin toimitsija alkoi viedä juoksijoita kohti lähtöviivaa, hän ilmestyi kokoontumisrakennuksen nurkan takaa. Jos toiset menevät oikealle niin Johanna menee varmasti vasemmalle ettei tarvitsisi olla muiden kanssa tekemisissä. Tämä on oman tien kulkijana hänen tapansa toimia ja herättää monissa ärsyyntymistä."
Lisää johtopäätöksiä voi käydä vetämässä googlettamalla juoksijan Facebook-sivut näkyville.


19. Antiikin Kreikan tyyliin

Padasjoen perinteisellä nakukympillä oli paikalla ennätysyleisö. 120 juoksijaa kirmaisi kympin lenkin nakuna, mitä nyt lenkkitossut jalassa. Naiset tosin saavat pitää rintsikoita, mikä kyllä pitäisi kieltää alle nelikymppisiltä mutta sitä vanhemmille sallia, ettei napa hakkaannu verille. Kova suoritus, kun kylmä sääkään ei suosinut. Monen miesjuoksijan kohdalla yleisö varmaan epäili, että vaimo on mennyt tuon kanssa naimisiin rahan takia.


Loppukevennys: Fyi fittan!

Satuin kulkemaan television ohi, kun sieltä tuli mainos (en valitettavasti löytänyt suomenkielistä, linkissä sama amerikaksi) ja repesin. Always on lanseerannut uuden sidemallin, josta löytyy erilaisia muotoja valinnan mukaan, yksilöllisesti. Mainosmiehet eivät ilmeisesti tarkistaneet ennen nimen hyväksymistä siitä pohjoismaisilla kielillä aiheutuvia mielleyhtymiä: "My Fit".

Uusinta: Et voi tulla rajan taa

Lukijalle: Juhannuksen kunniaksi uusitaan lukupaketti, jossa otsikoita klikkaamalla tekemistä riittää. Kyllä on kummallisia mutkia ollut rajassa, jos kohta on niitä nykyisessäkin väliaikaisessa rajassa:

Vuonna 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin Tarton rauha. Se vahvisti maiden väliseksi rajaksi Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välisen rajan, poikkeuksena Petsamo. Aiemmin maastossa lähes merkityksetön rajalinja muuttui nopeasti esteeksi, jonka ylipääsemättömyyttä kuvaa parhaiten Sleepy Sleepersin versio Matin ja Tepon kappaleesta Et voi tulla rajan taa.

Rajaan jäi monia erikoisia kohtia, joista varmasti tunnetuin on Hyrsylän mutka. Neljän kilometrin levyisen kannaksen muuhun Suomeen liittämän rajanmutkan alueella asui parituhatta asukasta. Alueen eteläisimmän kylän Hyrsylän länsinaapuri oli Neuvostoliitto. Kylästä piti kulkea toistakymmentä kilometriä päästäkseen kannakselle. Hyrsylän mutka kuului alun perin Salmin pitäjään, koska matka kirkonkylälle oli lyhyempi kuin Suojärvelle olisi ollut. Siis autonomian aikana, kun rajasta ei tarvinnut välittää. Mutka kiertämällä Suojärvi olisi ollut lähempänä. Kunnollista tietä Suojärvelle ei ollut ja itsenäistymisen jälkeen vanha tieyhteys Salmiin katkesi. Maantie Suojärvelle valmistui 1926 ja Hyrsylän mutka siirtyi Salmin pitäjästä Suojärven pitäjään 1931.

Hyrsylän lisäksi Tarton rauhan rajaan jäi monta muutakin omituista, mutta vähemmän tunnettua kohtaa. Tässä likainen tusina:

12. Juurikkajärven niemenkärjet
Hyrsylän mutkan "kurkussa" sijaitsee Juurikkajärvi, jota pitkin rajalinja etenee. Järvestä pistää esiin kaksi niemenkärkeä, jotka halkaisisivat muuten suoran rajalinjan. Näistä kärjistä suuremman ja itäisemmän kohdalle rajaan on tehty noin sadan metrin suuruinen mutka, joten niemi on Suomen aluetta. Mutta pienempi ja läntisempi ei; sen kohdalla raja kulkee suoraan leikaten noin 40 m pitkän ja 20 m leveän alueen pois Suomen puolelta.

11. Kalastajasaarento
Kalastajasaarentoa erottaa muusta Petsamosta ensin Maattivuono, sitten Pummanginvuono. Näiden välissä on Pummanginniemen pullistuma. Raja kulki molempia kannaksia pitkin ja jätti molemmille maille melkoisen kapean kaistaleen kuljettavaksi. Maattivuonon kohdalla Suomelle jäi neljän kilometrin ja Neuvostoliitolle kilometrin levyinen käytävä, Pummanginvuonon kohdalla vastaavat matkat olivat kapeimmillaan noin kilometri Suomella ja 300 metriä Neuvostoliitolla. Aivan Kalastajasaarennon pohjoisosassa oli jaettu Vaitolahden kylä. Maantieyhteyttä ei ollut, liikenne hoitui meritse. Talvisodan lähestyessä NL uhitteli Vaitolahdessakin. Erään talon emäntä avasi marraskuun lopun aamulla ulko-oven ja hätkähti, kun muutaman metrin päässä tuoreessa poterossa häntä tervehti iloisesti Puna-armeijan sotilas. Edelleen silti omalla puolellaan - raja kulki kolmen metrin päässä ulko-ovesta. Talvisodan jälkeen Suomi joutui luovuttamaan Kalastajasaarennon osansa Neuvostoliitolle, jotta Leningradin asukkaat uskaltaisivat nukkua yönsä rauhassa.

10. Kangas-Väärä
Lieksassa sijaitsevan hauskannimisen järven kohdalla ei ole vaivauduttu tekemään rajaan pientä mutkaa. Nyt se halkaisee järven siten, että se leikkaa järveä pitkin noin 140 metrin matkan. Tämä jättää järvestä Venäjän puolelle leveimmillään 20-metrisen kaistaleen. Jos haluaa sulan maan aikana päästä rajan kohdalla järven toiselta puolelta toiselle, on Suomen puolella kierrettävä yli kaksi kilometriä. Pieni mutka rajaan siten, että järvi olisi jätetty Suomen puolelle, niin matka olisi 150 metriä. Sama ongelma on Kuhmossa Maaselänjärven kohdalla, kuten myös Ilomantsin Kumpulammella. Kuhmossa Rajalammen kohdalla pulma on ratkaistu rakentamalla Suomen puolelle pengerpolku. Toisaalta on rajalla myös paikka, jossa sama tilanne on toisinpäin; venäläisillä rajavartijoilla on pitkä kiertomatka.

9. Pirttijärvi
Suomussalmella on tehty toisin kuin edellisissä tapauksissa; Pirttijärvi on jätetty kokonaan Suomen puolelle. Raja tekee järven rantoja pitkin hauskan 700 metrin pituisen ja 200 metrin levyisen koukkauksen.

8. Mainila
Rajajoki tekee jyrkän mutkan Suomeen päin, jolloin mutkan kärjessä oleva Mainilan kylä jää kolmelta puolelta Suomen ympäröimäksi. Kylä itse on selvästi maastosta erottuvalla harjanteella. Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen Mainilaan tykistöllä 26.11.1939 ja käytti tätä talvisodan aloittamisen tekosyynä. Minua on aina vaivannut se, että kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota kiihkeyteen, jolla Neuvostoliiton nootti tuli. Suomen puolen tähystystornista havaittiin tykin ja kranaatinheittimien laukauksia NL:n puolella klo 14.30-15.05. (Nootissa kellonajaksi mainittiin 15.45.) Molotov jätti nootin Suomen suurlähettiläälle klo 19.30. Lasketaanpa hetki, miten uskottava NL:n väittämä oli. Noin neljä tuntia laukauksista nootin jättämiseen. Tässä ajassa piti siis tapahtua seuraavat asiat:
1) tehdä havainnot tykkitulesta ja sen seurauksista (NL:n mukaan neljä kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta
2) kirjoittaa raportti tapahtumasta
3) lähettää tiedot Moskovaan sen aikaisin viestintävälinein
4) hälyttää asiasta vastaavat henkilöt (vähintään Molotov, luultavasti tämän tason päätöksissä Stalin itse)
5) tehdä poliittinen päätös reagointitavasta
6) sanella ja kirjoittaa nootti
7) kääntää se diplomatian viralliselle kielelle ranskaksi (tästä en ole varma, voi olla että nootti jätettiin vain venäjänkielisenä)
8) kirjoittaa se kirjoituskoneella useana kappaleena
9) antaa Molotovin kuskata nootti Suomen suurlähetystöön, jonne varmaan piti myöskin etukäteisvaroitusantaa, koska virka-aika oli jo ohi.
Kuulostaako uskottavalta, että neuvostobyrokratia kykenisi tähän vain neljässä tunnissa? Jo pelkkä tekninen suorittaminen ilman poliittista päätöksentekoa silloisen viestintä- ja konttoriteknologian huomioiden olisi siinä ja siinä, vaikka tapahtumaan olisi etukäteen valmistauduttu. Kirsikkana kakussa on vielä se, että päivä oli sunnuntai, jolloin operaation uskoisi toimivan vielä hitaammin. Vai olisiko niin, että nootti oli jo valmiiksi kirjoitettu ja kävi vielä nolo moka siinä, että laukaukset ammuttiin väärään aikaan?

7. Jyväjärven suorakulmio
Paanajärvestä joitakin kilometrejä etelään Sallan-Kuusamon alueella raja tekee suorakulmion muotoisen, sivuiltaan noin kilometrin suuruisen mutkan Venäjän puolelle. Mutkan tarkoitus on ilmeisesti ollut se, että muutoin se olisi halkaissut pienen järven, joka nyt jäi kokonaisuudessaan Suomen puolelle.

6. Pesäsalmi
Ilomantsin pohjoisosassa Kartitsanjärveä ja Siikalampea yhdistää Pesäsalmi, jossa raja kulkee salmen itärannalla leikaten sieltä Suomen puolelle vajaat 300 metriä pitkän, reilun kymmenen metrin levyisen kaistaleen.

5. Petsamo
Kun Suomi sai Tarton rauhassa 1920 vihdoinkin korvauksen 1864 luovutetusta Siestarjoen alueesta, Jäämeren käytäväksi valikoitui luonnollisista syistä Petsamo. Sen itäraja piti määrittää täysin tiettömään korpeen suoraksi linjaksi. Ainoat merkkipaalut olivat Korvatunturilla ja Pummanginvuonon läheisyydessä, matkaa niiden välillä oli yli 200 kilometriä. Rajan mittaus ja merkintä annettiin suomalaiselle maanmittauksen huippuasiantuntijalle. Valtiot sopivat, että Korvatunturilta aloitetaan ja vedetään suoraa linjaa tähtäimessä Pummangin paalu. Siten, että tähtäys saa mennä pieleen enintään 200 metriä puolelle tai toiselle. Jos poikkeama olisi enemmän, koko merkintä menisi uusiksi. Lopputulos oli, että Pummangissa linja poikkesi paalusta 180 metriä - itään eli Neuvostoliiton puolelle... Ammattimies on ammattimies.

4. Mahakas
Bumeranginmuotoisen järven kohdalla Kuhmossa suoraan kulkeva raja leikkaa Venäjän puolelta Suomelle niemenkärjestä vajaa 70 metriä pitkän ja alle 10 metrin levyisen kaistaleen. Matkaa järven yli Suomen puoleiselle rannalle on noin 150 metriä.

3. Rajajoen suu
Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän rajana oli eteläosassa 85 km pituinen Rajajoki koko matkaltaan aina vuoteen 1864 asti. Tuolloin rajan kulkua oikaistiin alajuoksulta siten, että joen tekemä parin kilometrin silmukka etelään jäi Venäjän puolelle. Syynä ei ollut rajan tekemä mutka, vaan se että mutkassa sijaitsi Siestarjoen asetehdas. Korvaukseksi tästä tsaari lupasi Suomelle käytävän Jäämerelle, mutta tämä toteutui vasta 1920. Rajan kulkuun jäi kuitenkin juuri ennen merta erikoinen yksityiskohta. Palattuaan eteläiseltä mutkaltaan Rajajoki muuttui jälleen rajajoeksi viimeisen puolen kilometrin matkalta. Paitsi että viimeiset sata metriä se virtasi Suomen puolella. Raja ylitti joen siten, että Suomen alueelle jäi joen eteläpuolelta noin sadan metrin pituinen ja leveimmillään vähän yli viisikymmenmetrinen kaistale hiekkasärkkää.

2. Hujalanmutka
Jokainen tuntee Hyrsylän mutkan, mutta kuka on kuullut Hujalanmutkasta? Melkein samanmuotoinen, mutta pienempi ja reilusti etelämpänä. Kahden ja puolen kilometrin mittainen mutka oli asumatonta metsä- ja suomaastoa. Mutkan itäraja kulki jokea pitkin, joten se oli ymmärrettävä. Mutta länsiraja ja sitten takaisin etelään kaartava rajalinja ovat pelkästään kartalle vedettyä viivaa. Miten ihmeessä tuollainen pussinpohja oli rajaan ilmestynyt? Etenkin kun itärajana ollut Kanabro-oja virtaa Venäjän puolella vain muutaman kilometrin yhtyäkseen sitten niin ikään Suomen puolelta tulleeseen Änäjokeen, joka muuttuu vajaan kilometrin päässä rajajoeksi.

1. Myllyjärven uloke
Hieman Hyrsylän mutkasta länteen sijaitsee rajassa käsittämätön pisto Suomen puolelle. Mitään erityisempää nimeä sillä ei ilmeisesti ollut, joten tässä sitä kutsutaan läheisen järven mukaan Myllyjärven ulokkeeksi. Suunnikkaan muotoinen, noin 700 metriä pitkä ja 150 metriä leveä kaistale Venäjää tunkeutui Suomen sisään. Mietityttää kuinka Neuvostoliiton rajavartijat mahtoivat aluetta valvoa. Eikä tässä kaikki; kilometrin päässä idässä Myllyjärven toisella puolella on toinen, muodoltaan epämääräisempi uloke. Pituutta sillä on suunnilleen saman verran, mutta leveyttä enemmän. Mikä mahtaa olla näiden kummallisuuksien selitys?

Tuli iso petku

Perussuomalaisten suuresta putschista on nyt kulunut noin viikko. Kyseessä oli siinä mielessä historiallinen tapahtuma, että siinä rotat uivat kohti uppoavaa laivaa. Eli Timo Soinia. Perussuomalaiset on ollut Soinin elämäntyö. Ihmetellä täytyy, kuinka pahasti tilannetaju petti näillä parillakymmenellä loikkarilla. Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä. Soinille voi antaa pisteet siitä, että hän tajusi tämän jo kauan ennen muita. Perussuomalaisten kenttä oli päättänyt valita Halla-ahon, oli vastassa kuka tahansa.

Soini ei halunnut luopua vallasta, mutta hän tajusi pelanneensa itsensä nurkkaan. Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt. Suunnitelman teki mahdolliseksi Soinin edellisissä eduskuntavaaleissa onnistuneesti suorittama valmisteluoperaatio. Soini oli säikähtänyt vuoden 2011 jytkyä. Hän tajusi kyllä täysin, että se oli lähes totaalisesti haittamaahanmuuton vastustajien ansiota. Sen näki erinomaisesti siitä, että Soini vältteli asiaa täydellisesti, ei kertaakaan tunnustanut tämän pienintäkään osuutta asiaan tai sanonut asiasta ylipäätään mitään. Vuoden 2015 vaaleissa oli selviö, että perussuomalaisten kannatus putoaa ja niinpä soinilaiset olivat etukäteen parhaansa mukaan suunnitelleet vaalijärjestelyt siten, että läpi pääsisi mahdollisimman paljon soinilaisia ja mahdollisimman vähän kansallismielisiä. En ole tehnyt asiasta tarkempaa analyysia, mutta päällisin puolin kuvio näytti selvältä. Ehdokasasettelu hoidettiin siten, että muutamassa vaalipiirissä oli nuiva ääniharava (kuten Huhtasaari) syömässä muiden nuivien äänet ja vetämässä pari soinilaista mukanaan ja ns. marginaalipaikoille eli niukasti läpi pääseviin tai rannalle jääviin asetettiin soinilaisia. Operaatio onnistui yli odotusten. Niinpä eduskuntaryhmä ei nuivuudeltaan vastannut ollenkaan kenttää, mikä oli nähtävissä puoluekokouksen äänestystuloksessa ja ennen muuta sen jälkeisissä tapahtumissa.

Soinin suunnitelma B perustui siihen, että jos tilanne tulee päälle, hän pystyy vetämään mukanaan valtaosan eduskuntaryhmästä. Kuten kävikin.

Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tulee etsiä motiivit, yleensä järjestyksessä seksi, raha, valta, pelko ja typeryys. Seksistä tässä ei liene kyse.
Rahan suhteen tilanne on selvä: jokaisella ex-persuministerillä on kuusinumeroinen luku asuntovelkaa! Tuossa vaiheessa ministerinpalkka alkaa kuulostaa houkuttelevalta. (Sivumennen sanoen: uskoisitko valtion talouden hoidon henkilölle, joka ei osaa hoitaa isosta palkastaan huolimatta edes itseään velattomaksi tuohon ikään eli 55, 51, 46 ja 39 vuotta, mennessä?) Tähän liittyy myös valta. Nelikolla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) olet sivuraiteella persuissa ja lennät pois ministerin paikalta hallituksen hajotessa, 2) eroat persuista ja saat jatkaa päättävässä asemassa. Eiköhän tässä tullut motivaatiota petokselle ihan riittävästi.
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa. Muistamatta että hei, ei tuo tyyppi enää ole persujen pj. Se, ettei tätä mieti pidemmälle, kertoo typeryydestä. Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule. Jopa hetken epäröinti tässä olisi ollut signaali epäluotettavuudesta.

Tämä skenaario julkistettiin jo ennen puoluekokousta Turun Sanomissa. Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue. Tämän ennusti jo Mustanaamio vuonna 2004:

Loikkaajien määrä oli yllätys. Tämä, kuten aiemmin todettiin, johtui pääasiallisesti Pavlovin koira -ilmiöstä. Eduskuntaryhmä oli ehdollistunut tottelemaan Soinia ja kun pakotettiin tekemään päätös lyhyellä varoitusajalla, ratkaisu oli ehdollistuneen reaktion mukainen. Muutaman kohdalla tosin yllätyin, kuten Sampo Terhon. Simon Elon loikkauksesta ja ryhtymisestä Soinin oikeaksi kädeksi (kuinka sopiva ilmaisu "oikea käsi" onkaan tähän tilanteeseen - kyllähän te tiedätte mitä miehet oikeassa kädessään pitelevät) en ollut lainkaan yllättynyt. Elon kohdalla sisäänrakennetun nilkkitutkani viisari oli jo ajat sitten taipunut mutkalle rajoitintappia vasten. Sampo Terhostakin tutka oli varoittanut, mutta miehen puheet olivat olleet niin järkeviä että olin eurovaaleissa äänestänytkin häntä. Tosin sen jälkeen tapahtunut henkilökohtainen kontakti oli saanut minut siirtämään miehen opportunistiasteikolla rajusti ylöspäin. Tässä välissä pitää silti huomauttaa, että oli mitä mieltä tahansa Terhosta ja muista pettureista, on silti ikävää että he ovat saaneet osakseen asiatonta palautetta. Kyllä pitää olla sen verran selkärankaa, että nettiin ei julkisesti kirjoita henkilöstä mitään sellaista mitä ei ole valmis sanomaan päin naamaa.

Median reaktio loikkareihin on ollut täysin odotettu. Eipä ole vanhamediassa liiemmin näkynyt huhuilua moraalisen selkärangan perään. Loikkaus sinänsä on ymmärrettävää, näitähän on tapahtunut maailman sivu. Moraalisesti kestämätöntä on se, että jatkaa ministerinä loikattuaan toiseen ryhmittymään. Edes Jussi Niinistöltä olisi voinut odottaa jonkinmoista rotia tässä asiassa. Ilmeisesti yhdelläkään nelikosta ei ole kylpyhuoneessaan peiliä, johon olisi tarvetta katsella.

Median reaktio perussuomalaisten uuteen johtoon on ollut niin ikään täysin odotettu. Perusstrategiaan kuuluvat maineen mustaaminen ja häviäjiksi leimaaminen. Ei tarvinnut kauan odotella, kun saatiin jo ensimmäinen tutkimus, jonka tuloksia onnistuttiin riittävästi venyttämällä tulkitsemaan siten, että perussuomalaisten kannatus on laskussa.
Erityisen hyvä esimerkki maineen mustaamisesta saatiin eduskuntaryhmän jättäneen mutta uuvattilaisiin liittymistä vielä pohtivan Veera Ruohon haastattelussa: "Veera Ruoho kertoo, että jo pitemmän aikaa eri puolueilta on tullut tiedusteluja, miksi hän on puolueessa, jonka mainekin on niin rasistinen." Kiinnittäkää huomiota toteamukseen: maine on rasistinen. Sana "maine". Todellisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä tämän kanssa. Eikä olekaan. Perussuomalaiset eivät olisi haittamaahanmuuttovastaisia, jos tuosta tipahtaisi "haitta" pois. Rasismi on kaukana perussuomalaisista. (Toki on huomattavaa, että perussuomalaisten äänestäjissä on rasisteja. Se on väistämätöntä siksi, että kaikki muut puolueet kannattavat haittamaahanmuuttoa. Tilanne on sama kuin jos kaikki muut puolueet kannattaisivat kaikkien vankeusrangaistusten kaksinkertaistamista sekä muuttamista ehdottomiksi ilman armahdusta ja yksi ei. Silloin tätä yhtä puoluetta voitaisiin leimata sillä, että kaikki rikolliset kannattavat sitä.) Päinvastoin, perussuomalaisten linja on samanarvoinen kohtelu. Heidän mielestään erirotuiset ja -uskontoiset eivät tarvitse helpotuksia.
Uskomattomin esimerkki taas saatiin siitä, että väitettiin perussuomalaisten kokouksessa tehdyn natsitervehdyksiä. Todisteena käytettiin tätä kuvaa, jossa todellisuudessa on käynnissä äänestys käsiä nostamalla:

Tuosta voi tietysti todeta, että persut eivät osaa edes natsittaa oikein: muutamalla on pystyssä vasen käsi ja yhdelläkään käsi ei sojota oikeaoppisessa kulmassa. Maailman huonoimmat natsit.

Mallia kannattaa ottaa vihreiden tuoreelta puheenjohtajalta Touko Aallolta, jonka ele puoluekokouksessa oli huomattavasti tyylipuhtaampi, tosin medialta se ei saanut minkäänlaista huomiota:

Tässä siis mennään. Nyt oleellinen kysymys on, kuinka perussuomalaisten on tässä meneteltävä pärjätäkseen. Tässä Halla-aholle viisi ilmaista vinkkiä:

1) On korostettava, että maa on nyt virallisesti siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään. Uusi Vaihtoehto ei ole mitään muuta kuin yksi ryhmittymä DDR-mäisessä parlamentissa, jossa kaikki puolueet ovat loppujen lopuksi samalla kannalla. Suomessa on sentään yksi vaihtoehto, joka ajaa kansallista politiikkaa. Se on perussuomalaiset. Tai ainakin se voi sellainen olla. Tämä on tie menestykseen. On tarjottava kansalle sitä mitä se haluaa ja tässä on vielä sellainenkin etu, että tällä kertaa se on sekä jopa moraalisesti oikein että tuottaa paremman yhteiskunnan. Muiden puolueiden kanssa on tehtävä yhteistyötä vain sillä ehdolla, että ne noudattavat suomalaisten etua. Vihjeeksi mainittakoon että RKP on erinomainen yhteistyökumppani - ne osaavat ajaa suomenruotsalaisten etuja häikäilemättömästi ja pakkoruotsi on haittamaahanmuuttoa huomattavasti pienempi paha.
Lisäys vielä julkaisupäivänä: Uuvatit päättivät sitten antaa nimekseen Sininen tulevaisuus. Kuinka sopivaa etenkin englanniksi eli Blue Future. Ja muutenkin, olikohan asiayhteys nyt varmasti loppuun asti harkittu:

2) On nostettava esiin asioita, joissa vanhat puolueet ovat epäonnistuneet. EU-politiikka on ilmeinen, mutta muutakin löytyy. Esimerkiksi pienyrittäjät on ajettu liian ahtaalle, koululaitoksessa vaaditaan akateemisesti suuntautuneilta aivan liian vähän ja käytännöllisesti suuntautuneita turhautetaan, köyhien aseman ajaminen onkin aina ollut PS:n ydinaluetta etenkin kun se tapahtuu mahdollisuuksia luomalla eikä sosiaalituilla. Ja jokerikorttina joka totisesti kannattaa hyödyntää: kansallismielisyys on vihreyttä. Eniten globaalia ympäristökatastrofia on suomalaisista puolueista edistänyt vihreät, koska se on jatkuvasti ollut rahtaamassa haittamaahanmuuttajia Suomeen kasvattamaan hiilijalanjälkeään moninkertaiseksi. Tätä ei kannata koskaan jättää muistuttamatta.

3) Organisaatio on saatava kuntoon. Tämä on ensisijaisen tärkeää. Kirjoitin ohjeet jo viisi vuotta sitten. Nyt on aika ryhtyä niitä noudattamaan, kun päästiin eroon Soinista. Soinin suurin moka oli se, että hän vaati aina ensin perussuomalaisten jäsenyyttä ja vasta sen jälkeen lähdettiin katsomaan, mitä tälle tyypille voisi tehdä. Seurauksena kunnallisvaaliehdokkaaksi pääsi, jos käveli puoluetoimiston ovesta sisään. Nyt rekrytointi vauhtiin ja vähän äkkiä! Suomi on fiksuja nuivia ihmisiä pullollaan. Rakentakaa organsaationne kuntoon. Pääpaino rekrytoinnille - scoutatkaa lupaavia ihmisiä ja houkutelkaa heidät puolueeseen.

4) Ottakaa tavoitteeksi puolueen tekeminen tarpeettomaksi. Suomalaiset suhtautuvat epäluuloisesti politiikkaan - aiheesta - , joten tehkää tästä markkinointivalttinne. Todetkaa, että puolue on olemassa vain siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten hyvinvointia ajavalle liikkeelle. Mikäli muut puolueet ajaisivat suomalaisten etua, luopuisitte ilomielin vallasta. Perussuomalaisten tehtävä on toimia kansakunnan unilukkarina, kasvattamassa sen moraalista selkärankaa. Jos muut puolueet hoitaisivat tehtävänsä, perussuomalaisia ei tarvittaisi.

5) Vanhamedia käy propagandasotaa. Sen oleellinen viesti on: te ette voi voittaa, maassa ei ole tarpeeksi suomalaisten etua ajattelevia äänestäjiä (ymmärrettävistä syistä vanhamedia käyttää heistä eri nimitystä kuin tämä), monikulttuurisuus on väistämätöntä. Etsimättä tulee mieleen Star Trekin kyberneettinen Borg-rotu, jolla on vain yksi tietoisuus ja vakiofraasi uhata kohtaamiaan sivilisaatioita:
"Me olemme Borg. Laskekaa suojauksenne ja antautukaa laivoinenne. Sulaudutte meidän palvelukseemme. Vastarinta on turhaa."
Ja joka helvetin kerta ne ottavat turpiinsa Tähtilaivastolta.
Samalla tavoin perussuomalaisten on nyt luotava suomalaisiin usko siihen, että meidän arvomme voittavat. Toisin kuin vasemmistolainen historiankäsitys väittää, tulevaisuus ei ole etukäteen määrätty. Kun tämä tavoite saavutetaan, tapahtuu jompikumpi seuraavista asioista: joko perussuomalaiset nousevat maan suurimmaksi puolueeksi tai muut puolueet alkavat jälleen, lähes kolmenkymmenen vuoden eksyksissä olon jälkeen, ajaa suomalaisten etua. Kävi kummin tahansa, voittaja on länsimainen sivistys. Mutta tämä on mahdollista vain, jos suomalaisille - kuten myös muille länsimaalaisille - palautetaan oikeutettu usko länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuteen kulttuurien joukossa.

Uusinta: Kyllä kansa tietää

Lukijalle: Alkaneen kesän kevennykseksi uusitaan pakina eri maiden kansallispuvuista. Ei voi muuta kuin todeta, että kehitys kehittyy: kun tämän jutun julkaisuaikaan käytettiin vain koodia "seurue" ja kaikki tiesivät mistä oli kyse, nykyään sen lisäksi on tullut esimerkiksi "Suomen kansalainen", jolloin kaikki tietävät että kyseessä ei ole "kantasuomalainen". Toinen hauska ilmaus on "ulkomaalaistaustainen", jota käytetään myös maassamme laittomasti oleskelevista. Mikä on sinänsä hupaisaa, koska nämä ovat saattaneet olla maassa vain lyhyen ajan, mutta oletteko koskaan kuulleet vaikkapa useita vuosia SM-liigassa pelanneesta kanadalaisvahvistuksesta käytettävän termiä "ulkomaalaistaustainen"? Ei, kyllä hän on aina "kanadalainen".

"Poliisi etsii kansallispukuisia epäiltyjä", on niitä kuluneimpia kiertoilmauksia mitä löytyy. Kumma juttu, ettei siinä sanota koskaan tarkemmin, mistä kansallispuvusta mahtaa olla kyse. Niitä sentään löytyy melkein joka kansallisuudelta omansa, kaftaaneista kimonoon.

Yleensä Suomessa uutisissa mainitulla "kansallispuvulla" tarkoitetaan sellaista muutaman bruttorekisteritonnin vetoista sosiaalitoimiston maksamaa asustetta. Tiedossa ei ole, korvataanko myös jälkeenpäin sisäpuolelle asennetut ripustuskoukut veronmaksajien rahoista suoraan kuittia vastaan vai ainoastaan välillisesti sosiaalituella.

Joka tapauksessa kansallispuku kertoo aina käyttäjästään eli kyseisestä kansallisuudesta paljon. Päästäkseen kansallispuvuksi sen on täytynyt olla soveltuva kyseisen kansallisuuden tarpeisiin, kuten edellisestä esimerkistä voi helposti havaita. Joskus tämän yhteys puvun ja sen käytännöllisyyden välillä on vaikea havaita, mutta tutkiva journalismimme on selvittänyt eräiden tunnettujen kansallispukujen sosiaaliset taustat.

Kansallispuvut ja niiden todelliset selitykset, TOP 10:

10. Hollanti, puukengät
Hollantilaisilla oli ongelmia kengännauhojen solmimisessa, mutta ratkaisu löytyi puukengistä - ei nauhoja. Sittemmin kansan sivistystaso nousi ja rusetti opittiin. Puukengät jäivät pois muodista, mutta ovat viime vuosina kokeneet uuden nousun maan kahelin huumepolitiikan ansiosta. Pilvipöhnässä hollantilaisilta menivät aina nauhat umpisolmuun, mutta vanhat kunnon puukengät olivat jälleen pelastus. Ne ovat tosin saaneet kovan kilpailijan saman asian ajavista Crocseista, joita käyttääkseen täytyykin olla pilvessä - ei niitä psykedeelisiä LSD-värejä selvin päin kestäisi.

9. Havaijilaiset (ja kaikki siellä käyvät turistit), havaijipaita
Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta 12 tuntia vuorokaudessa suoraan päähän. Muutaman kilometrin päässä tulivuori purkaa laavavirtaa takapihalle. Vanhasta tottumuksesta vilkuilee taivaalle, milloin japanilaiset hyökkäävät. Vähemmästäkin pimahtaa pukemaan päälleen havaijipaidan kaltaisen mauttomuuden huipentuman. Onneksi lento keskeltä valtamerta kestää riittävän kauan, jotta paikalta poistuvat ehtivät tulla järkiinsä ja vaihtaa vaatteita ennen koneen laskeutumista sivistyneelle seudulle.

8. Englanti, knalli ja sateenvarjo
Lontoo on ainoa paikka maailmassa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloonsa poiketessaan lähikaupassa. Aiheesta. Britanniassa ei ole säätilaa, vaan säähäiriö. Sateenvarjo on siis tarpeellinen, mutta knalli on pelkkää rekvisiittaa. Sen tarkoitus on vain toimia sateenvarjon korvikkeena. Mikäli varjo unohtuu, vesi kerääntyy knallin reunukseen valumatta niskaan. Knallia ja sateenvarjoa pidetään vain siksi, että dementian iskiessä on todennäköistä, että edes toinen niistä olisi mukana.

7. Islanti, Þjóðbúningurinn
Turha toivoa että kirjoittaisin tuon uudestaan. Tai siis edellisenkin copypastesin Wikipedia-artikkelista. Islannin kansallispuvun tausta on epäselvä, mutta sen nimen syy tiedetään. Skotlannista, Irlannista, Norjasta ja Tanskasta lähetettiin saaga-aikoina Islantiin vakoilijoita, jotka yrittivät soluttautua lähes täydellisesti islantia puhuvina mukaan yhteisöön. Jos jotakuta epäiltiin vakoilijaksi, hänen käskettiin lausua kansallispuvun nimi. Mikäli kieltäytyi, jäi kiinni. Jos taas ei-syntyperäinen yritti, vakoojaongelma yleensä ratkesi saman tien tämän tukehtuessa omaan kieleensä.

6. Pohjanmaa, junkkaripuku
Pohjanmaalla harrastetaan pesäpalloa ja painia, joten olisi luontevaa että kansallispuku olisi soveltuva näihin tarkoituksiin. Mutta eikö mitä, on käytännössä mahdotonta harjoittaa kumpaakaan lajia kyseisessä puvussa. Tarkemmin katsottuna tämä on ymmärrettävä hämäys. Pohjalaiset yrittävät salata nämä harrastuksensa. Pesäpallo kun on sopiva laji niille, jotka ovat jo kuudennessa polvessa serkkunsa kanssa naimisissa ja painia pohjalaiset harrastavat ainoastaan päästäkseen hyvällä tekosyyllä kopeloimaan toisia miehiä. Tämän totuuden ääneen sanominen taas on syynä siihen, että Pohjanmaan kansallispukuun kuuluu olennaisena osana puukko.

5. Etelä-Amerikka, poncho
Intiaanien koko vartalon peittävä poncho on osoittautunut sopivaksi vaatekappaleeksi. Poncholla on päälle puettuna kaksi kätevää ominaisuutta: sillä kykenee peittämään koko vartalon polviin asti ja kädet voivat joko heilua vapaasti tai ne voi piilottaa näkymättömiin ponchon alle. Kolmas näppärä ominaisuus on se, että lämpimissä oloissa liikuttaessa sen voi kääriä rullalle mukana kuljetettavaksi. Paikalleen pysähdyttäessä ponchon voi sitten laittaa päälle ja tunkea kädet sen sisälle lämmikkeeksi. Tämä ominaisuus onkin antanut porukassa liikkuvien intiaanien käärityille ponchoille nimityksen inkkarin rullat, jotka purettuna ja päälle suojapeitteeksi heitettynä mahdollistavat häiritsemättömät ... no joo.

4. Juutalaiset, kipa
Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kannattaa pitää leveälieristä hattua meksikolaisten tai teksasilaisten tapaan. Niin luulisi Lähi-idästä lähtöisin olevien juutalaistenkin tekevän. Mitä helvettiä tekee jollakin kipalla, joka ei peitä kunnolla edes päälakea? Selitys löytyy psykologiasta - kuten jo Freudista tiedetään, juutalaiset ovat kävelevä kompleksikasa. Kipaa pitävät vain juutalaismiehet, josta voikin jo kätevästi päätellä käytön syyn. Jokainen juutalaismies on kokenut nips-naps -operaation viikon ikäisenä. Esinahka veks. Tuntuu että puuttuisi jotain. Siksi käytetään kipaa, että mulkun päässä olisi edes jokin suojus.

3. Saksa (lähinnä Baijeri ja myös Itävalta), nahkahousut
Lederhosen on käsite ja erinomainen esimerkki saksalaisten huomaavaisuudesta. Kuten hyvin tiedetään, saksalaisten kansallisruoka on hapankaali. Mistä oikein luulitte sanonnan "pyörii kuin pieru nahkahousuissa" tulevan? Kun mahassa möyrivään cocktailiin lisää vielä oluen, niin voitte vain kuvitella millainen tuoksahdus olisi Oktoberfestissä, elleivät Baijerin pojat kaappaisi kaasupäästöjään ilmatiiviisti nahkahousuihinsa.

2. Arabia (naiset), jätesäkki
Luulisi, että musta täyskaapu on vihonviimeinen asuste aavikon polttavassa kuumuudessa. Niin se periaatteessa onkin, mutta sen käyttöön on hyvät syyt. Mikä tahansa muukin kansakunta vaatisi naisiaan pukeutumaan kokopeittoon, jos ne olisivat yhtä rumia. Oikeaoppisissa muslimimaissa naiset saavat riisua kaapunsa vain kotioloissa, ja siksi Saudi-Arabian johtava tekninen innovaatio onkin uudenlainen keino syntyvyyden säännöstelyyn: makuuhuoneeseen jätetään valot päälle. Kaikkiin tämäkään ei tepsi. Esimerkiksi tunnettu egyptiläisterroristi Umar Abdulrahman on kymmenen lapsen isä. Hän sattuu nimittäin olemaan sokea.

1. Skotlanti, kiltti
Siis että miehet pukeutuvat hameeseen? Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa kansakunnalta, jonka oli pakko keksiä sekä golf että curling, koska taitouinti ja muodostelmaluistelu olivat aivan liian miehekkäitä lajeja heille. Eivätkä skotit edes pidä kiltin alla mitään, vaan killuttimet heiluvat vapaasti. Tämä selittääkin kiltin käytön käytännöllisen syyn. Aiemmin skottimiehet käyttivät housuja, mutta lampaat oppivat juoksemaan karkuun kuullessaan avautuvan sepaluksen äänen.

Tapahtui Jyväskylässä

Pari päivää on kulunut Jussi Halla-ahon valinnasta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Pöly alkaa vähitellen laskeutua ja paskamyrsky ei ole vielä noussut, joten tässä välissä on sopiva hetki analysoida.

Ensimmäiseksi henkilökohtaiset huomautukset. En ollut puoluekokouksessa. En ole perussuomalaisten jäsen. Minua kylläkin pyydettiin (omalla nimelläni, ei tällä nettihenkilöllisyydellä) liittymään persuihin, jotta Halla-aho saataisiin puheenjohtajaksi. Kyseessä oli ilmeisesti osa operaatiota, jolla Halla-aho juntattiin puheenjohtajaksi. Kieltäydyin kunniasta kahdesta syystä.
Ensinnäkin haluan säilyttää puolueettomuuteni. Vaikka kirjoitankin nimimerkillä, haluan että pystyn räksyttämään myös persuille silloin kun he sen ansaitsevat.
Toiseksi en koe olevani perussuomalaisten enkä myöskään Halla-ahon kannattaja. Olen äänestänyt viimeiset vaalikaudet perussuomalaisia parempien vaihtoehtojen puuttuessa. Halla-ahon kanssa olen ollut samalla linjalla siinä Suomen tulevaisuuden kannalta ainoassa tärkeässä asiassa. Muissa asioissa olen ollut hänen kanssaan enimmäkseen samalla, joskin usein myös eri kannalla. Halla-ahoa en ole koskaan henkilökohtaisesti vaaleissa äänestänyt (kerran se olisi ollut mahdollista), Terhoa olen äänestänyt muistaakseni kahdesti.
Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut Halla-ahon kanssa tekemisissä. Terhon kanssa kylläkin, ja sen jälkeen hänen pisteensä omissa silmissäni laskivat. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin häntä viimeisen kerran äänestänyt.

Joitakin kuukausia ennen puoluekokousta, siinä vaiheessa kun oli varmistunut että Soinin seuraajataistelu käydään Halla-ahon ja Terhon välillä, mieleeni juolahti pirullinen ajatus. Aloin epäillä, että koko homma on pelkkää ennalta sovittua teatteria. Pidin mahdollisena, että Terho ja Halla-aho olisivat kulissien takana sopineet "tallimääräyksistä". Eli Halla-aho toimisi Terhon sähköjäniksenä. Tarkoituksena saada mediahuomiota, mikä toisi Terholle nostetta.
Perustin tämän ajatuksen siihen, että en pitänyt Halla-ahoa sopivana puheenjohtajaksi edes omasta mielestään. Toisaalta Terho oli nuivahko ja ehkä jopa voimakkaimman nuivuutensa poliittisista syistä peittävä (mikä selittäisi sen epämiellyttävän henkilökohtaisen kokemukseni hänestä). Tällöin kaverit olisivat voineet sopia, että käydään kunnon kampanjat, saadaan huomiota ja puolueelle nostetta, jonka jälkeen Terho valitaan puheenjohtajaksi. Tuolloin näytti siltä, että Terhon kannatus oli suurempaa kuin Halla-ahon ja jos se jostain syystä olisi puoluekokoukseen mennessä muuttunut, Halla-aho olisi saattanut viime hetkellä luopua ehdokkuudestaan "henkilökohtaisista syistä" ja varmistaa Terhon valinnan. Tällainen "henkilökohtainen syy" nousikin esille viime hetkellä ja jännitin loppuun asti, tapahtuuko ennustamani. Tässä skenaariossa Terho olisi noussut puheenjohtajaksi ja pitänyt "halla-aholaista" linjaa. No, näin ei käynyt.

Kävi sitten niin, että Halla-aho voitti Terhon peräti 949 - 629. En juuri seurannut tilannetta. Voitto ei ollut kuitenkaan suuri yllätys - pidin muutamaa päivää aiemmin kuitenkin Terhoa todennäköisempänä voittajana, mutta niukasti. Mutta marginaali totisesti oli. Pirullinen mieli jäi pohtimaan tuota aiempaa sähköjänis-teoriaani eli olinko sittenkin oikeassa mutta toisinpäin - eli Terho olisikin ollut Halla-ahon sähköjänis?

Suuri voittomarginaali kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka vahvasti muutosta haittamaahanmuuttopolitiikkaan haluttiin. Se, että Halla-aho ylipäätään voitti, kertoi jo tarpeeksi. Se, että hän voitti ylivoimaisesti huolimatta henkilökohtaisesta skandaalistaan, kertoo enemmän kuin uskoin mahdolliseksi. Se, että kaikista puolueista konservatiivisin (no, kridet painivat samassa sarjassa) äänestää ylivoimaisella enemmistöllään avioliitossa olevan, mutta vastikään avioliiton ulkopuolisen lapsen tunnustaneen miehen puheenjohtajaksi, paljastaa kuinka paljon muutosta halutaan. Se paljastaa myös sen, kuinka vähissä vaihtoehdot ovat, kun Halla-ahon karismalla ja esiintymistaidolla noustaan puheenjohtajaksi. Halla-ahon kunniaksi on toki mainittava, että hän hoiti skandaalinsa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla, mikä pelasti paljon. Ja onhan mies kehittynyt esiintymisessään huikeasti näiden kymmenen julkisuusvuoden aikana. Sen takia häneltä sopiikin odottaa paljon. Olen elämässä nähnyt, että kaikista asioista tehtävässä menestymistä indikoi parhaiten se, kuinka on aiemmin menestynyt tehtävässä jossa ei uskottu pärjäämiseen. Ja Halla-aho on nämä testit läpäissyt moneen kertaan.

Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, oli ilmiselvästi nähnyt tämän kaiken jo aiemmin. Hän lähti, koska tiesi häviävänsä. Kunnia Soinille siitä, että hän pelasti aikoinaan perussuomalaiset, mutta olisi saanut lähteä jo neljä vuotta aiemmin. Nyt hän sai petettyä Suomen kansan asian jo kahdesti. Siinä mielessä oli todellista julmaa oikeutta, kuinka hänen SMP-läinen menneisyytensä sai suursiivouksen - pitäisi ehkä sanoa harjauksen - ja isänmaallinen siipi otti värisuoran puheenjohtajistossa.

Nuivan puolen kommenteissa todettiin usein, kuinka nautinnollista oli katsella suvaitsevaiston kitinää ja itkupotkuraivareita. Ilonsa kullakin. Itse en osannut näistä iloita - no, ehkä pikku hymynkare kävi pari kertaa suunpielessä - enemmänkin olin surullinen siitä, kuinka demokratiaa ei taaskaan ymmärretty ja ennen muuta siitä, kuinka jakautunut kansa on.
Itse asiassa odotin paljon pahempaa mediapaskamyrskyä kuin seurasi. Tuntui jopa, että vanhamedia oli suorastaan kohtelias. Toki piikittelyä oli, mutta paljon vähemmän kuin olisi voinut olla.
Vaikuttaa siltä, että media odottelee mielenkiinnolla kenet Halla-aho nimittää uudeksi ulkoministeriksi ja hyökkää sitten, jos hyökkää. Itse veikkaan Sampo Terhoa, mikä lisäisi puolueen yhtenäisyyttä. Tosin ei voi olla herkuttelematta sillä median paskahalvauksella, jos ulkoministeriksi nimitettäisiin Teuvo Hakkarainen.

Suurella mielenkiinnolla odotellaan myös, kaatuuko Sipilän hallitus. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että hallitus ryhtyy noudattamaan omaa ohjelmaansa haittamaahanmuuton suhteen. Parhaiten tilanteen tiivisti Kokoomuksen ex-ministeri (ai että tuo "ex" kuulosti hyvältä) Henna Virkkunen Twitterissä toteamalla "minun Kokoomukseni ei sovi samaan hallitukseen Halla-ahon PS:n kanssa". Ironian huippu oli tökätä twiittiin tägi "suvaitsevaisuus". No, Virkkusella on nyt kolme vaihtoehtoa:
1) Kokoomus tai PS lähtee hallituksesta
2) Virkkunen lähtee kokoomuksesta
3) Virkkunen ja kokoomus ottavat lusikan kauniisti käteen ja alkavat noudattaa hallitusohjelmaa.

On tietysti olemassa myös se vaihtoehto, että Halla-aho tekee soinit ja ryhtyy noudattamaan Suomelle tuhoisaa politiikkaa. Silloin mahdollisia selityksiä on vain yksi. Valtaan päästyään Halla-aholle paljastetaan millä Suomea kiristetään ja hän näkee haittamaahanmuuton pienemmäksi pahaksi. Aikoinaan sanoin kieli poskessa, että Suomen hallituksen haittamamupolitiikan voi selittää vain se, että avainhenkilöille on kerrottu Helsingin alla olevan ydinpommin, joka räjäytetään jos Suomi alkaa noudattaa kansallisen edun mukaista politiikkaa tai yrittää evakuoida kaupungin. Nyt voi todeta, että Halla-ahon tapauksessa ei taida edes Helsinki riittää, vaan pommit täytyy olla myös Tampereen, Turun ja Oulun alla.

Joka tapauksessa Suomen politiikan suunta on kääntymässä. Kansalaisten näkemys alkaa saada entistä enemmän jalansijaa. Vallassa pysyäkseen entisten suurpuolueiden on joko muutettava politiikkaansa tai sitten kasvatettava kannattajakuntaansa. Jälkimmäinen onnistuu myöntämällä äänioikeus haittamaahanmuuttajille. Älkää naurako, temppu toimi Britanniassakin. Labour ei olisi saavuttanut vaalivoittoa, jos äänioikeus olisi ollut pelkästään briteillä. En ehkä saisi lausua tätä ääneen siltä varalta, että joku ottaa ajatuksesta kopin, mutta keksisi sen kohta joku toinenkin joten parempi että siitä varoitetaan nuivalta puolelta: odottelen milloin joku esittää että turvapaikanhakijoille myönnetään äänioikeus kaikissa vaaleissa sillä perusteella, että he asuvat Suomessa. Onhan äänioikeuden saanut jo moni haittamaahanmuuttaja kansalaisuuden tai valitettavan pitkän maassa asumisen myötä, joten tämä on vain loogisesti seuraava askel.

Jussi Halla-aho on nyt paljon vartijana. Toivon kovasti, että hän muistuttaisi entistä presidenttiä Mauno Koivistoa eräässä suhteessa. Koivistohan sai suuren kansansuosion siksi, että hän onnistui antamaan kansalle vaikutelman ettei pyri mihinkään. Halla-ahosta on saatu sama vaikutelma. Entäpä jos hän onkin kuten Koivisto?
"Vasta jälkeenpäin on selvinnyt, miten johdonmukaisesti ja tarmokkaasti Koivisto pyrki koko aikuisen ikänsä politiikkaan ja vaikuttamaan sitä kautta. Yksikään toinen poliitikko ei kuitenkaan ole Suomessa pyrkyään yhtä hyvin peittänyt. Suurella yleisöllä oli - ja taitaa olla vieläkin - vaikutelma, että siinä on mies, joka vain vastahakoisesti ja velvollisuudentunnossaan suostuu yhteiselle asialle." (Lasse Lehtinen: Luotettavat muistelmat II, s. 133)
Koiviston aikana nouseva trendi oli salonkikelpoinen sosiaalidemokratia, jota Koivisto sattui sopivasti kannattamaan. Nyt nouseva trendi on salonkikelpoinen isänmaallisuus.