Sivallus CCXXXIX

Naisen logiikka on yleensä hyvin johdonmukaista. Ja kuten jokainen nappikuulokkeiden omistaja tietää, johto on aina sotkuinen ja useimmiten solmussa.

Oikea-vasen-vasen-vasen...

Huomautus: Seuraavassa esitetyille ajatuksille en ole kaivanut tilastofaktoja perusteluiksi. Osa tiedoista olisi helposti löydettävissä ja osa taas lienee mahdotonta selvittää. Suurin osa sijoittuu sille välille, josta joudun valitettavasti toteamaan että en ole alan asiantuntija enkä siksi kykenisi tarvittavia faktoja löytämään helposti ja kenties en ollenkaan. Tämä teksti onkin tarkoitettu ajatusten herättämiseksi, halukkaat voivat hyödyntää vapaasti ja etsiä tietoja asian todisteeksi tai sitä vastaan. Haluan korostaa, että en ole salaliittoteoreetikko. Kyse on siitä, että tietyt voimat sattuvat toisistaan riippumatta vaikuttamaan samaan suuntaan ja tulos on mitä on.

Monet kommentaattorit ovat ihmetelleet entisen oikeistopuolue kokoomuksen linjaa. Pahimman suomettumisen ajan kokoomusveteraanit aikakoneella nykypäivään tuotuna eivät tunnistaisi puoluetta omakseen, vaan pitäisivät sitä sosialistisena. Mitä ihmettä politiikalle on tapahtunut? Miksi puoluekentässä tuntuu olevan pelkkiä 70-lukulaista sosiaalidemokratiaa vastaavaa linjaa ajavia toimijoita?

Historiallisesti jokainen puolue on perustettu ajamaan peruskannattajakuntansa asioita. Suuria puolueita tarkastellaksemme: kokoomus yrittäjien, maalaisliitto maanviljelijäväestön ja sosialidemokraatit palkkatyöläisen asiaa. Toki kyseisiä puolueita ovat kannattaneet muutkin väestöryhmät, esimerkiksi kokoomuksen tapauksessa isänmaallisia arvoja kannattava, palkkatyötä tekevä ylempi keskiluokka.

Ajan myötä yhteiskunta on muuttunut ja puolueiden entinen kannatuspohja sen mukana. Pahiten on kärsinyt maalaisliitto, joka maanviljelijäväestön kuihtuessa vaihtoikin nimensä keskustapuolueeksi ja alkoi houkutella kannattajia muista puolueista. Myös demarien kannattajakunta on kokenut kolhuja työn automatisoitumisen myötä. Kokoomuksen taustajoukko on kolmesta suuresta pysynyt eniten entisellään.

Luonnollisena seurauksena muutoksesta on ollut tietysti linjamuutos. Jos se väestönosa, jolle puolueen viesti on suunnattu, pienenee, on puolueen kannatuskin mennyttä. Siksi keskustapuolueen oli pakko tehdä se minkä se teki, jopa varsin onnistuneesti kun vertaa muihin Euroopan entisiin agraaripuolueisiin. Samoin demareiden oli pakko muuttaa kovan linjan työväestön tuesta yleishumanistiseksi puolueeksi.

Kokoomuksen peruskannattajakunta ei kuitenkaan ole muuttunut. Oleellinen kysymys onkin siksi, miksi ihmeessä kokoomuksen linja on muuttunut sosialistiseksi. Vastaus on yllättävä. Sosialistinen linja on kokoomuksen taloudellisesti tärkeimmän kannattajaryhmän eli kapitalistien etu.

Tämän pöyristyttävän väitteen perusteet löytyvät historiasta. Kun tarkastellaan tilannetta viisikymmentä vuotta sitten, yhteiskunnan työnjako oli selvä ja käytännössä vallitsi täystyöllisyys. Maanviljelysväestöä oli enää suhteellisen vähän, merkittävin osa maaseutuväestöstä oli jo muuttanut keskuksiin tai työskenteli muissa kuin alkutuotantoon liittyvissä tehtävissä. Maanviljelyksen tehostuminen ennen muuta koneellistumisen ansiosta oli vapauttanut merkittävän osan työvoimaa teollisuustuotantoon ja kaupallisille aloille. Näiden kahden ulkopuolella oli sitten enää julkinen sektori. Siellä työskentelivät lähinnä sairaanhoidon, opetuksen ja puolustusvoimien palveluksessa olevat. Kaikkia perusaloja – alkutuotantoa, teollisuutta ja palveluja, riippumatta siitä oliko yksityisellä tai julkisella puolella – yhdisti se, että jokaisesta työstä pystyi sanomaan, mihin sitä tarvittiin. Yksityisellä puolella ei turhia työntekijöitä palkkailtu tai firma meni pian kanttuvei. Julkisella puolella taas sairaanhoitajat ja lääkärit hoitivat potilaita, opettajat opettivat oppilaitaan ja sotilaat huolehtivat maanpuolustuksesta.

Siinä missä maataloustuotannon koneellistuminen oli vapauttanut työvoiman maaseudulta, alkoi teollisuuden koneellistuminen vapauttaa työvoimaa keskuksista. Ongelma olikin siinä, että maaseututyövoimalla oli paikka mihin mennä eli kasvava teollisuus, kun taas vapautuvalla teollisuustyövoimalla ei ollut. 70-luvulla kuvioon ilmestyikin massatyöttömyys.

Työttömyys olisi ollut vielä paljon suurempi, mikäli julkiselle sektorille ei olisi syntynyt uusia työpaikkoja. Eikä siinä mitään pahaa ollut, teetettiinhän jo 1800-luvulla maahan kanavia ja rautateitä hätätöinä. Ero silloisten ja nyt syntyneiden uusien työpaikkojen välillä oli kuitenkin merkittävä. Nyt kyseessä eivät ole hätätyöt, vaan virkaura. Eikä virkatöissä käsitellä kakkosnelosta vaan aanelosta. Eikä työskennellä ruoka- ja kulukorvauspalkalla, vaan pitäähän yliopiston yhteiskuntatieteellisestä valmistuneen maisterin palkan toki olla kovempi kuin huoltokorjaamon autonasentajalla.

Aiemmin mainituista kolmesta julkisen sektorin esimerkkialasta (terveydenhuolto, koulutus ja puolustus) vain viimeksi mainittu on säästynyt lähes täysin uusilta rönsyiltä. Perusterveydenhuollossakin tilanne on suunnilleen sama kuin ennen, mutta nykyään puhutaankin sosiaali- ja terveysalasta. Ja sosiaalialalla näitä projektikoordinaattorierityistutkijaosastopäälliköitä riittää. Opetusalalla taas tilanne on kääntynyt mullin mallin siinä mielessä, että koulut ovat pullollaan erityisopettajia ja kouluavustajia. Heikkoihin oppilaisiin satsataan moninkertainen määrä resursseja hyviin verrattuna. Panos/tuotos –suhde laskien lopputulema on vielä kamalampi.

Ei pidä käsittää väärin; on erinomainen asia, että ihmisillä on töitä ja on yhteiskunnan asia huolehtia, että niille joilla yksityisellä sektorilla ei ole käyttöä, on mielekästä ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä tekemistä. Vika onkin siinä, että ihmisillä, joiden työ ei ole välttämätöntä, on käytännössä saman luokan palkka kuin niillä, joiden työ on välttämätöntä. Tämä taas lisää verotaakkaa ja heikentää kansakunnan kilpailuetua; mikäli palkka näillä aloilla olisi pienempi, houkuttaisi teollisuus ja yrittäjyys enemmän kyvykkäämpää väkeä.

Meillä on siis julkisen sektorin suojatyöpaikkoja ihmisille, joiden työnteon vaikutus kansantalouteen on olematon. Julkisella sektorilla työskentelee sairaanhoitajia, luokanopettajia ja upseereita, joita tarvitaan. Jokaista tällaista kohti alkaa olla kehitysjohtaja, yritysneuvoja ja monikulttuurisuuskoordinaattori.

Viimeisenä parinakymmenenä vuotena kehitys on saanut vielä uuden suunnan. Työttömyyskorvaus ei ole kummoinen, mutta siihen on päälle rakennettu sosiaalituet siten, että työnteon ja tekemättömyyden välinen taloudellinen ero on kaventunut. Eroa supistaa vielä se, että veronmaksajille on järjestelmään sisäänrakennettu vielä lisäveroja, joista esimerkkinä lasten korkeampi päivähoitomaksu. Ei vielä parikymmentä vuotta sitten olisi tullut kuuloonkaan, että 18-vuotias voi muuttaa omaan kämppään ja odottaa yhteiskunnan maksavan leijonanosan kustannuksista, jos vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla.

Koko tämän ruljanssin maksaa keskiluokka. Se keskiluokka, joka viljelee maata, hitsaa saumaa ja tökkii influenssarokotteita olkavarsiin. Suurituloisia johtajia ja yrittäjiä on loppujen lopuksi niin vähän, että heidän verokertymänsä ei kummoista osaa tee.

Tulonsiirtojen, suojatyöpaikkojen ja hyödyllistä työtä tekevän keskiluokan kuppaamisen seuraus on se, että käytännössä kaikki ovat keskiluokkaa ja kykenevät käyttämään samansuuruisia summia kulutukseensa.

Melkoinen osa tätä vyyhteä on maahanmuuttoteollinen klusteri. Siellä työskentelevät ovat lähes poikkeuksetta henkilöitä, joiden koulutuksella ja ammattitaidolla ei ole mitään käyttöä yksityisellä sektorilla eikä kyvyillä myöskään käyttöä julkisen sektorin hyödyllisissä töissä. Heidän ja humanitaaristen maahanmuuttajien kautta kapitalismin rattaita pyörittämään sellaisetkin rahat, jotka muutoin jäisivät oikeita töitä tekevien sukanvarteen.

Mikäli yhteiskunta olisi hoidettu siten, että yksityisellä sektorilla palkat maksettaisiin markkinatalouden ja ay-liikkeen määräämissä puitteissa, julkisen sektorin välttämättömät työntekijät saisivat kunnollista palkkaa ja vähemmän hyödylliset työttömyyskorvauksen ylittävää palkkaa, yhteiskunta olisi varsin toisenlainen. Rikkaat tuskin olisivat sen rikkaampia ja köyhät sen köyhempiä kuin nykyään. Ero olisi keskiluokassa - ylemmän ja alemman keskiluokan ero olisi nykyisen olemattoman sijaan jonkinmoinen. Tämä taas olisi kapitalismin kannalta huono asia. Nyt kaikilla on saman verran rahaa käytettävissään - näin ollen kaikille voidaan myydä samaa bulkkia. Eri tuloluokat tarkoittavat liikkeiden erikoistumista, mikä taas maksaa ja on työläämpää. Lisäksi työtä tekemätön luokka kykenee kuluttamaan melkein saman verran kuin työtä tekevä luokka - enemmän voittoja kapitalistille.

Kapitalismin näkökulmasta katsoen helpointa ja tehokkainta on se, että 90 % talouksista kuuluu tuloluokkaan, jossa kulutukseen käytettävissä oleva rahasumma on suunnilleen sama. Sillä köyhimmällä 5 % ei ole juuri merkitystä ja rikkaimman 5 % vaurauden takeena on 90 % samatuloisuus.

Sivallus CCXXXVIII

Pikku-uutinen tiesi kertoa, että keskimääräinen amerikkalaisnainen käyttää alapäähänsä (ehkäisy, päreet, karvanpoisto ym) yli 2000 euroa vuodessa. Voi huoletta veikata, että kyseinen summa ei yllä lähellekään sitä, miten paljon keskimääräiseltä amerikkalaismieheltä kuluu vuodessa naisen alapään takia.

Sivallus CCXXXVII

Hommafoorumilla ja monella ei-niin-rasistiseksi leimatullakin palstalla on viimeaikaisten tapahtumien takia ihmetelty ihan aiheellista kysymystä. Eli miksi media ei kerro tekijöiden etnisiä taustoja ja julista rasistisiksi tapauksia, joissa somalimuslimit raiskaavat suomalaistyttöjä, mutta julkaisee rasistisiksi leimaten suomalaisten tekemät, maahanmuuttajiin kohdistuvat pikkurikokset, joista kuuluisimmasta ei löytynyt edes mitään todisteita paikalla olleista valvontakameroista ja lukuisista kanssamatkustajista huolimatta. Miksikö somalien törkeitä rikoksia ei paljasteta somalien tekemiksi, mutta suomalaisten tekemiksi epäillytkin uutisoidaan rasistisina? No, luulisi kaikkien tietävän lehtimiesten vanhan säännön: Ei ole mikään uutinen, jos koira puree miestä, mutta jos mies puree koiraa, siinäpä lööpin paikka.

Välihuomautus 31: Hihamerkit

En ole puuttunut ns. hihamerkkikohuun muuten kuin parilla lyhyellä kommentilla joissakin blogeissa. Toivotan Helena Eroselle voimia eloon, ei se teksti totisesti olisi ansainnut saamaansa kohtelua 1) kirjallisten ansioidensa, 2) lehdistön tarkoitushakuisuuden eikä varsinkaan 3) persujen myyräpoliitikko/Soinin sätkynukke PR-L:n tempauksia.

Tuli kuitenkin mieleen, että tuenpa nyt omalta osaltani asiaa jatkamalla hihamerkkien jakamista. Helena ehtikin jo varata maamiinan kamputsealaisten ja hampurilaisen jenkkien tunnukseksi, mutta jaanpa nyt tunnuksia tässä minäkin. Suomen suurimmille ulkomaalaisryhmille ja varmuuden vuoksi muutamalle muullekin omansa:

Viro: Raivola rysäpöksy
Venäjä: Samovaari
Ruotsi: Ei kuvaa, mutta hapansilakan haju
Somalia: Khat-pensaan lehti
Kiina: Riisinjyvä
Irak: Pommivyö
Thaimaa: Hintalappu
Turkki: Karvatakki (riisuminen Ankarasti kielletty)
Saksa: Näillähän olikin jo valmiina vähän käytetty hihamerkki isoisän lipastossa
Intia: Ei hihamerkkiä, mutta läiskä otsassa
Norja: Silli
Tanska: Voileipä
Italia: Valkoinen lippu
Sveitsi: Alppitorvi
Liechtenstein: Kärpäsenkakka
Romania: Kerjäyskuppi
Italia: Pizza
Kreikka: Vekseli
Japani: Kamikazepanta (pidetään olkavarren sijaan pään ympärillä)
Etiopia: Nälkäkurki
Australia: Kenguru
Uusi-Seelanti: Lammas
Kanada: Jääkiekko
Meksiko: Sombrero
Afganistan: Riekaleiksi revitty merkki

Suomalaisillekin voisi kätsästi laatia merkit, joista näkisi ammatin (poliiseilla, sotilailla ja muutamilla muilla on jo, mutta merkkien pitäminen olisi pakollista paitsi saunassa), muutamia esimerkkejä:

Toimittaja: Sopuli
Poliitikko: Koirankakka (persuille tuplakoko, kepulaisille siltarumpu)
Insinööri: Putki (diplomi-insinööreille tammenlehvän kera), väri ilmaisee tarkemman alan
Humanistiset alat: Tippaleipä, väri ilmaisee tarkemman alan
Asianajaja: Naapurin taskuun menevä käsi
Datanomi: Ei merkkiä (betaversio on vielä testauksessa)
Verovirkailija: Sähkötuoli

Sivallus CCXXXVI

Kulttuuri, jossa on koko ajan enemmän kahden äidin lapsia ja vähemmän kahden lapsen äitejä, on tuhoutumaan tuomittu.

Omia lausuntojaan ei pitäisi ruveta heti selittelemään, mutta kuitenkin...
1) Äidin tilalle voi asettaa myös isän.
2) Lausunnossa ovat äidit, koska väestön uusiutuminen käsitellään aina äidin lapsiluvun mukaan. Uusiutumisrajana pidetään 2,1 lasta per äiti. Kahden äidin perheissä uusiutumiseen vaadittavan lapsiluvun olisi siis oltava 4,2, mikä on epäuskottavaa.
3) Etenkin koulutetuilla eli keskimäärin fiksummilla naisilla lapsiluku jää alhaisemmaksi, mikä merkitsee väestön geneettistä itsemurhaa. Laskin kymmenen läheisimmän akateemisesti koulutetun miehen ja naisen lapsiluvut. Meillä miehillä lapsia oli yhteensä 22, kun taas naisilla vain 13. Molemmissa ryhmissä on yksi, joka todennäköisesti hankkii vielä lapsia ja kaksi, jotka saattavat näin tehdä mutta todennäköisesti ei.

Jaskan muotiblogi

Olen kuullut muotiblogien olevan ylivoimaisesti suosituimpia. Tämä on täysin ymmärrettävää; miksi kukaan viitsisi lukea historiasta, kestävyysjuoksusta, maahanmuutosta tai yhteiskunnasta, kun vaihtoehtona on jotain todella tärkeää, kuten pukeutuminen. Eihän kunnon surffiaaltoa voi olla hyödyntämättä, joten liityn mukaan ja luultavasti kymmenkertaistan kävijämäärät. Vapiskaa, Karl Lagerfeld ja kumppanit, tässä Jaska paljastaa ajattoman tyylinsä salaisuudet!

Kaikessa pukeutumisessa olennainen kysymys on: mikä on tilaisuus? Asu valitaan aina tilanteen mukaan. Jaskan pukeutumisessa kategorioita ovat seuraavat:
1) ykkösluokan juhlatilaisuus, esim. anopin 60-vuotispäivät
2) vähäisempi tilaisuus, esim. seuran vuosikokous
3) asiointi kaupungilla, esim. hammaslääkäri
4) lähiasiointi, esim. kauppakäynti
5) vapaa-aika, esim. juoksulenkki
Työpukeutuminen on sitten vielä erikseen ja jätettäköön se tässä käsittelemättä.

Ykkösluokan juhlissa miehellä on onneksi helppoa. Tumma puku on tumma puku on tumma puku. Kesällä voi käyttää vaaleaa pukua. Jaskan vaatekaapista löytyvätkin sopivasti molemmat. Kummatkin on hankittu jo toistakymmentä vuotta sitten. Hyvä vinkki puvun ostoon on se, että ilmoittaa haluavansa peruspuvun ilman krumeluureja. Kestää muotivirtaukset, toisin kuin se kolmas vaatekaapista löytyvä puku, tumma sekin. Olen antanut kertoa itselleni että kyseisen ylioppilaspuvun leikkaus oli vanhentunut jo valmistuessaan. Tosin sen housuja käytän joskus kesäisin tilaisuuksissa, joissa ei takkia tarvitse.
Asukokonaisuuden kruunaavat solmio ja kengät. Solmioita on kolme. Yksi on tummakuvioinen ja toinen vaaleakuvioinen, puvun väriä vastaavasti. Kolmas on musta, hautajaisia varten.
Kenkien kannattaa olla mustat nauhakengät. Kun niitä ei pidä muuten kuin juhlissa, tallettaa ne komeron pohjalle eikä jätä kenkätelineeseen nuhjaantumaan, niitä tarvitsee uusia noin kymmenen vuoden välein. Uusia kenkiä ostettaessa vanhat kengät saavat alennuksen kakkostilaisuuksiin. Tultuaan liian kolhiintuneiksi sinnekin kengännauhat, mikäli ovat vielä ehjät, kannattaa irrottaa ja siirtää kenkärajat postilaatikkoreissuja varten tarkoitetuksi. Tosin vain kesäajaksi, talvella ne ovat liian kylmät ja liukkaat. Kätevät tyrkätä jalkaan, kun ei ole nauhoja.

Vähäisempien tilaisuuksien tuntomerkki on se, että niissä ei pidetä solmiota. Tällöin Jaska pukeutuu kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Jokavuotisella vaatekauppareissulla vakio-ostos on yhdet suorat housut. Ne kestävätkin sopivasti seuraaviin vaateostoksiin asti eli vuoden. Uusimpien housujen ollessa pesussa voi vielä käyttää tarvittaessa edellisvuotisia. Kahden vuoden kierroksen jälkeen ne voikin sitten alentaa talonmaalaushousuiksi.
Värimaailmaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Housujen on oltava mielellään tummanruskeat tai –harmaat. Tämä siksi, että kyseiset värit soveltuvat kaikkien muiden värien kanssa yhteen. Ei mene aamulla turhaan aikaa hukkaan pukeutumista pohtiessa, kun voi ottaa rekistä minkä tahansa paidan. Myös mustat housut menettelevät, mutta niissä on harmaisiin ja ruskeisiin nähden se haitta, että kaikki pikkutahrat näkyvät selvemmin. Tumma, muttei musta on yksivärisistä siinä mielessä hyvä valinta, että vaatteita ei tarvitse pestä kovin usein. Tästä samasta syystä Jaskan vaatekaapissa ei muutamaa puvun kanssa pidettävää kauluspaitaa lukuun ottamatta ole ainuttakaan valkoista vaatetta. Tai no, ovat jotkin alushousut uutena olleet valkoiset.
Kuten edellä todettu, paidan värillä ei ole väliä, jos housut on onnistunut valitsemaan oikein. Kuvioinnilla sen sijaan kuulemma on. Siksi kannattaakin suosia yksivärisiä paitoja.

Kaupunkiasioille voi pukeutua rennommin. Jalkaan farkut, sininen on aina varma valinta. Tässä asiassa Jaska seuraa ehdottomasti uusinta muotia. Nykyään pitää farkkujen olla kuluneen ja rispaantuneen näköiset. Tämä ehto täyttyy kevyesti, koska vaatekaapin uusin pari on vuodelta 2007. Aivan ääri-ilmiöihin asti Jaskakaan ei muodin seuraamisessa mene, sillä nykyään niin muodikkaat reiät eivät ole revittyjä, vaan kuluneita.
Yläkropan peittää T-paita, joita hyllyssä riittää. Usein näitä tarttuu matkamuistoiksi urheilureissuilta, tekstillä Kalevan Kisat siellä sun täällä vuonna jotakin. Tai mallia ”olin toimitsijana kisoissa ja kaikki mitä sain, oli tämä surkea T-paita”. Ennen muinoin romppeet muuten olivat kestävämpiä. Eräs suosikeista, pari vuotta sitten lopultakin alennuksen kotikäyttöön saanut vaatekappale on Jaskan isoveljen vuonna 1981 Saksan-reissulta tuoma Hamburger Sport-Vereinin fanipaita.
Kylmempinä vuodenaikoina (syksy, talvi, kevät ja 80 % kesästä) kokonaisuuden päälle heitetään tietysti nahkatakki. Jaskan uskollinen ystävä on hankittu 1998, pysyy ja paranoo. Ainakin siinä mielessä että taskujen vuorien repeilemisen takia säilytystilaa on huomattavasti paljon enemmän kuin uutena. Tosin sillä ikävällä seurauksella, että joskus oikeaan taskuun laitettu tavara on helpommin esiin kaivettavissa vasemmasta taskusta. Pikkuesineiden tapauksessa silloin tällöin jopa selkäpuolelta, jolloin on joko riisuttava takki tai käytettävä avustajaa (ehdottomasti naispuolista). Nahkatakin sijaan voi käyttää myös toppatakkia, olettaen että sääolosuhteet niin vaativat. Minimivaatimukset 30 astetta pakkasta purevassa viimassa tai 20 astetta myrskytuulen vallitessa. Kesätakit ja muut vastaavat ovat akkojen kotkotuksia.
Talvikelissä asukokonaisuuden kruununa on pipo. Jaskan pipo on perintöä pojankloppina elinkeinona harjoitetusta lehdenjaosta. Onneksi firman nimi oli kohokirjaimin liimattu ja viimeisetkin i:n pilkut irtosivat jo vuosituhannen vaihteessa.
Tarvittaessa käteen kiskaistaan nahkahansikkaat. Näitä Jaskalla onkin monta kappaletta. Enimmäkseen vasemman käden. Ostin kerran kolmet samanlaiset, kun olivat tyrkytyksessä. Ajatuksena oli, että hanskan hävitessä se ei haittaa, koska voi ottaa toisesta parista. Murphyn lain mukaisesti kaikki kolme oikean käden hansikasta katosivat ensimmäisinä.

Kauppareissulla Huitsinnevadan Main Streetillä cruisaillessaan Jaska pukeutuu Kainuun kansallispukuun. Erätukun kiinalaisella orjatyövoimalla kyhäämä kapistus pitää sateen ulkopuolella ja hienhajun sisäpuolella. Valitettavasti puku on hieman liian tukeva keleille, joilla ei vielä ihan T-paidassa pärjäile. Kun lämpötila kohoaa ulkona kaksinumeroisiin lukemiin, on vedettävä sen sijaan päälle joko farkkuvarustus tai sitten ohut maastopuku.
Kesäaikaan takkia ei tarvita, joten maastohousujen kaverina on T-paita. On kuitenkin tehtävä selkeä ero tämän ja edellisen kategorian T-paitojen välillä. Jaskan vaatekaapissa T-paidat ovatkin siististi – tai no, ovatpa kuitenkin – kahdessa eri pinossa. Toisessa ovat ehjät ja toisessa reiälliset.
Jalkineet ovat samat kuin edellisessäkin kategoriassa. Eli lumisena aikana talvikengät ja sulan maan aikana lenkkarit. Ei kuitenkaan juoksulenkkarit – jotkin asiat ovat Pyhiä.

Vapaa-aikana pukeutuminen on sananmukaisesti vapaata, joskus ei edes pakollista. Kotioloissa Jaskan tyyliin kuuluvat salihousut, kesäaikaan shortsit. Niitä voi pitää aina siihen asti, kunnes perseestä päivä paistaa ja vähän aikaa senkin jälkeen. Urheillessaan Jaska pitää aina tyylikkäitä verkkareita, jotka on ostettu vuonna Ahtisaari. Huitsinnevadan Urheilijoiden edustusasu on varattu väliaikojen huutamiseen kilpailuissa, sitä ei urheilulla hiestetä.

Ulkomuoto on pukeutumisen ohella osa herrasmiehen tyyliä. Sanotaan, että vaatteet tekevät miehen, mutta se ei ole koko totuus.
Hiustenleikkuun Jaska hoitaa aina säännöllisesti: keväällä, syksyllä ja jouluksi. Neljän kuukauden rotaatio on mitä sopivin. Eikä toimivaa systeemiä mennä sörkkimään; Jaskalla on ollut sama hiusmalli vuodesta 2003. Sitä edellinen mallinvaihto tapahtui 1993. Tästä voidaan päätellä, että vuonna 2013 olisi taas uudistuksen paikka. Tosin jatkuvaa uusiutumista hiusmallissa tapahtuu pikkuhiljaa sitä kautta, että hiukset eivät enää uusiudu kaikkiin sellaisiin kohtiin, mihin ne ovat aiemmin uusiutuneet. Toisin sanoen hiusten kampaamiseen menee vähemmän aikaa kuin ennen, mutta säästynyt aika kuluu vastaavasti lisääntyneeseen naamanpesuun.
Manikyyriä ei myöskään tule unohtaa. Jos esimerkiksi sattuu istumaan autossa pelkääjän paikalla, voi muun tekemisen puutteessa pureskella kynnet sopivan lyhyiksi. Samalla vastaantulijat voivat vetää virheelliset johtopäätökset siitä, miten paljon Jaska luottaa Sallin ajotaitoon.
Nenä ja korvat kannattaa myös pitää siisteinä. Evoluutio on onneksi hoitanut asian ihmeellisen tarkasti siten, että jokaisen ihmisen etusormi on täsmälleen oman sieraimen ja pikkusormi yhtä täsmällisesti oman korvakäytävän paksuinen.

Näitä vinkkejä vapaasti soveltamalla löydät Sinäkin oman tyylisi. Muista kehua, että tutorisi ja esikuvasi on Suuri Muotiguru eli Jaska itse.