Itä-Saksan seisoja

Nuoremmalle sukupolvelle tiedoksi, että otsikko viittaa vanhaan vitsiin. Eli mikä on Itä-Saksan suosituin koirarotu ja samalla sikäläisen autoteollisuuden lippulaivan Wartburgin lempinimi?
”Warresta” kerrottiin sitäkin vitsiä, että mitä kyseisen automerkin vähemmän onnellinen omistaja sanoi hinautettuaan Warrensa romuttamolle? Jätän-tän-tänne. Edelleen nuoremmalle sukupolvelle tiedoksi, että Wartburgissa oli kaksitahtikone ja sen kyllä huomasi käyntiäänestä.
Toinen itäsaksalaisista koirista kerrottu juttu oli se, että minkärotuisia koiria sikäläiset rajavartijat käyttivät partiokierroksillaan? No tietysti Saksan demokraattisia paimenkoiria.

Tämä tarina ei kuitenkaan käsittele koiria tämän enempää, vaan toista itäsaksalaista ilmiötä eli sikäläistä jääkiekkoliigaa. Itä-Saksa oli MM-kisoihin osallistuessaan 50-luvun puolivälistä maan konkurssiin asti maailman jääkiekkorankingissa sijoilla 5-13. Parhaimmillaan maa oli 50-60 -lukujen taitteessa muutaman kerran viides, heikoimmillaan B-sarjan viides eli kaikkiaan kolmastoista kolmella viimeisellä osallistumiskerrallaan.
Maan sisäinen kiekkoliiga oli sitten tarina sinänsä. Olin tietoinen viimeisten parinkymmenen vuoden systeemistä noin suurin piirtein ja maininnutkin siitä yhdessä kirjoituksessa (listalla numero 4), mutta nyt tutustuin asiaan tarkemmin. Nauroin itseni tärviölle. Sanotaan että kapitalistiliigat muuttavat sääntöjään ja joukkueitaan tuuliviirimäisesti, mutta Itä-Saksan liigan historia on kyllä värikkyydessään sellainen, että jopa legendaarinen NHL:n kilpailija WHA jää kakkoseksi. Ja WHA:n seitsenvuotinen historia ehti sentään nähdä kuusitoista organisaatiota, joista vain kaksi oli samalla nimellä mukana alusta loppuun, useita konkursseja ja paikkakunnanvaihtoja jopa kesken kauden sekä kaksi joukkuetta, joilla ehti olla neljä eri nimeä, joista yhdellä kumpikaan ei kuitenkaan ehtinyt pelata otteluakaan.

Itä-Saksan liiga oli nimeltään DDR-Oberliga ja sen ensimmäinen varsinainen pelikausi oli 1952-53, sitä ennen oli pelattu mestaruusturnauksen nimellä. Vuosi vuodelta:

1952-53: Liigan ensimmäisellä kaudella mukana oli viisi joukkuetta. Kaikkien nimi alkoi lyhenteellä BSG, joka tulee sanasta Betriebssportgemeinschaften (yrittäkää huviksenne lausua tämä ensiyrittämällä oikein), joka oli itäsaksalaisen urheilun tuolloinen järjestäytymismuoto ja tarkoittaa vapaasti kääntäen ”yrityksen urheilujoukkuetta”. Joukkueiden nimien loppuosat olivat Chemie Weisswasser, Wismut Erz Frankenhausen (reilun tuhannen asukkaan pikkukaupunki Saksissa), Turbine Crimmitschau (parinkymmenentuhannen asukkaan kaupunki Saksissa, jonka esikaupunki edellinen Frankenhausen on), Einheit Berlin ja Einheit Dresden Süd. Nämä joukkueet pelasivat kaksinkertaisen sarjan eli 8 ottelua. Mestaruuden vei Weisswasser voitettuaan kaikki ottelunsa.
Weisswasser on nykyään noin viidentoistatuhannen asukkaan kaupunki Saksissa aivan Puolan rajalla. Itä-Saksan aikoina väkiluku oli nykyistä luokkaa 60-luvun loppuun asti, jolloin se alkoi kasvaa voimakkaasti hipoen neljääkymmentätuhatta Itä-Saksan romahtaessa. Seuraavalle kaudelle Weisswasserin joukkueen nimi muuttui muotoon SG Dynamo Weisswasser. Siitä tuli sarjan hallitsija, joka alkoi voittaa mestaruuksia putkeen. Palataan asiaan uudelleen siinä vaiheessa, kun mestaruusputki katkesi.

1953-54: Mestaruussarja pelattiin kuuden joukkueen voimin. Kaksinkertainen sarja, 10 ottelua. Weisswasser kärsi ensimmäisen ottelutappionsa ja voitti mestaruuden vain yhden pisteen turvin.

1954-55: Joukkuemäärä kasvoi seitsemään. Kaksinkertainen sarja, 12 ottelua.

1955-56: Joukkuemäärä pudotettiin neljään. Aikomuksena oli pelata kaksinkertainen sarja, mutta yksi joukkueista vetäytyi sarjasta pelattuaan vain kaksi ottelua, jotka mitätöitiin. Niinpä jäljelle jäi kolmen joukkueen kaksinkertainen sarja, 4 ottelua.

1956-57: Joukkuemäärä nostettiin kuuteen. Tämä oli liigan viides kausi ja ensimmäinen, kun sarjasysteemi oli sama kuin jollain aiemmalla kaudella (toisella) eli kaksinkertainen sarja, 10 ottelua. Weisswasser voitti kaikki pelinsä. Tämä kausi oli siinä mielessä merkityksellinen, että ensimmäistä kertaa liigassa pelasi sinne noussut poliisiorganisaation urheiluseura SC Dynamo Berlin, johon palaamme myöhemmin.

1957-58: Ensimmäistä kertaa sama sarjasysteemi kuin edellisellä kaudella! Jokohan nyt vakiintui…

1958-59 Ja katin kontit. Joukkuemäärä kasvatettiin kahdeksaan eli taas upouusi systeemi. Paitsi että yksi joukkueista keskeytti sarjan yhdeksän ottelun jälkeen ja sen tulokset nollattiin. Jäljelle jäi seitsemän joukkueen kaksinkertainen sarja, 12 ottelua.

1959-60 Nyt päätettiinkin kokeilla jotain aivan muuta. Kahdeksan joukkuetta jaettiin kahteen alkulohkoon pelaamaan nelinkertainen sarja eli 12 ottelua. Molempien lohkojen kaksi parasta jatkoivat finaalisarjaan ja kaksi huonointa putoamissarjaan. Näissä pelattiin kaksinkertainen sarja eli kuusi ottelua. Otteluja kertyi ennenkuulumaton määrä eli 18.

1960-61: Edellisen kauden ottelumäärä koettiin ilmeisesti liian alkusarjapainotteiseksi, koska nyt mentiin muuten samalla systeemillä, mutta alkusarja pelattiin vain kaksinkertaisena eli 6 ottelua. Sitten finaali- ja putoamissarjat entiseen tapaan mutta tällä kertaa nelinkertaisina eli 12 ottelua. Mutta se ottelujärjestelmä näissä! Pelit pelattiin turnausluonteisesti yhdellä paikkakunnalla kerrallaan neljänä turnauksena (finaalisarjassa Karl-Marx-Stadtissa kahdesti, Berliinissä ja Weisswasserissa kerran) kukin turnaus yhden ainoan päivän aikana. Tämä tarkoitti turnauspäivänä kolme peliä per joukkue! Ainakin maalimääristä päätellen pelit olivat täysimittaisia.

1961-62: Lohkojärjestelmästä luovuttiin. Kahdeksan joukkuetta, kaksinkertainen sarja, 14 ottelua. Lopputulos harvinaisen tylsä, Weisswasser voitti kaikki pelinsä (keskimääräinen ottelutulos noin 9-2), vastaavasti alapäässä SC Empor Rostock hävisi kaikki pelinsä (keskimääräinen ottelutulos noin 2-10).

1962-63: Kuusi joukkuetta, kaksinkertainen sarja, 10 ottelua.

1963-64: Sama systeemi kuin viimeksi.

1964-65: Ei sentään kolmea vuotta putkeen samalla systeemillä. Joukkuemäärä kasvatettiin kahdeksaan, kaksinkertainen sarja, 14 ottelua.

1965-66: Nyt tulikin jotain aivan muuta. Aluksi viisi joukkuetta pelasi nelinkertaisen esikierroksen eli 16 ottelua. Näistä joukkueista paras pääsi finaalisarjaan, johon kolme muuta joukkuetta eli edellisen vuoden mitalistit tulivat ilmeisesti tyhjästä! Siellä nämä neljä pelasivat nelinkertaisen sarjan eli 12 ottelua. Kuten myös esikierroksen neljä muuta joukkuetta putoamissarjassa. Eli kolme etukäteen arvioiden parasta joukkuetta (jotka myös olivat kolme parasta) pelasi 12 ottelua, kun neljänneksi sijoittunut pelasi 28 ottelua! Tämä vuosi oli historiallinen myös siinä mielessä, että Dynamo Weisswasser jäi hopealle. Mestari oli Dynamo Berlin. Weisswasser oli siis voittanut jokaisen kolmestatoista aiemmasta liigakaudesta sekä vielä kaksi sitä edeltänyttä turnauksilla ratkottua mestaruutta, siis viisitoista mestaruutta putkeen.

1966-67: Sama systeemi kuin viimeksi, mutta finaalikierros kasvatettiin viisinkertaiseksi. Tämä tarkoitti sitä että kolme mitalijoukkuetta pelasi 15 ottelua, mutta neljänneksi sijoittunut esisarjan kautta finaalisarjaan selvinnyt 31 ottelua.

1967-68: Esisarjat lopetettiin. Kahdeksan joukkuetta pelasi kaksinkertaisen sarjan, 14 ottelua.

1968-69: Kahdeksan joukkuetta pelasi kaksinkertaisen sarjan, 14 ottelua. Tällä kertaa kuitenkin jatkettiin. Neljä parasta finaalisarjaan, jossa pelattiin nelinkertainen sarja, neljä huonointa putoamissarjaan, jossa pelattiin kolminkertainen sarja. Alkusarjan ottelut laskettiin taulukoihin mukaan. Otteluja kertyi sarjatasosta riippuen 23 tai 26. Weisswasser palasi mestariksi Dynamo Berlinin kolmivuotisen putken jälkeen. Näinä vuosina Weisswasser oli ollut koko ajan hopealla. Itse asiassa Weisswasserin aiemman mestaruusputken aikana Dynamo Berlin oli ollut hopealla siten, että edellisen kerran hopeamitali oli mennyt näiden kahden seuran ulkopuolelle kaudella 1961-62. Mestaruuttahan ei yksikään muu seura kuin nämä kaksi voittanut koko liigahistorian aikana, kuten myöhemmin käy ilmi.

1969-70: Juuri kun alkoi vaikuttaa siltä, että Itä-Saksan liigassa aletaan pelata vakavasti otettava määrä otteluita, kaikki muuttui. Politbyroo päätti, että maan urheilustrategia on ottaa mahdollisimman paljon olympiamitaleita. Jääkiekolla ei nähty tähän potentiaalia, joten sen liigatoimintaa alettiin karsia. Tällä kaudella palattiin aluksi esisarjaan, jossa viisi joukkuetta pelasi kaksinkertaisen sarjan eli 8 ottelua. Kaksi parasta jatkoi finaalisarjaan, johon pääsi suoraan kaksi parasta joukkuetta eli molemmat Dynamot, siis Berlin ja Weisswasser. Nämä neljä joukkuetta pelasivat nelinkertaisen sarjan, 12 ottelua. Otteluja kertyi siis 12 tai 20. Tällä kertaa koettiin melkoinen yllätys, sillä TSC Berlin nappasi hopeaa Dynamo Berlinin nenän edestä.

1970-71: Nyt politbyroon päätös karsia tuki pois kaikilta muilta jääkiekkojoukkueilta paitsi kahdelta Dynamolta muutti sarjajärjestelmän seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Se että TSC Berlin oli edellisellä kaudella ollut toiseksi paras joukkue, sivuutettiin kylmästi. Tästä lähtien Itä-Saksan jääkiekkoliigaa pelattiin vain kahden joukkueen voimin, muut pelasivat keskenään harrastetasolla. Kaksi Dynamoa, Berlin ja Weisswasser pelasivat tällä kertaa 8 keskinäistä ottelua ja enemmän pisteitä kerännyt julistettiin mestariksi. Weisswasser varmisti mestaruuden seitsemännessä ottelussa, joten kahdeksas pelattiin vain lämpimikseen. Mestaruuden ratkeaminen kesken kauden olikin sitten jatkossa enemmän sääntö kuin poikkeus. Alkuvuosia hallitsi Weisswasser, mestarin vaihtuminen mainitaan sitten kun se on ajankohtaista.

1971-72: 8 ottelua, mestaruus ratkesi seitsemännessä.

1972-73: 8 ottelua, mestaruus ratkesi seitsemännessä. Ensimmäinen kerta, kun liigan 21-vuotisessa historiassa mentiin kolmas perättäinen kausi samalla järjestelmällä.

1973-74: 8 ottelua, mestaruus ratkesi kuudennessa. Neljäs perättäinen kausi samalla systeemillä, mikä jäikin ennätykseksi.

1974-75: Ottelumäärää vähennettiin. 6 ottelua, mestaruus ratkesi viimeisessä.

1975-76: Ottelumäärää kasvatettiin. 10 ottelua, mestaruus ratkesi viimeisessä. Dynamo Berlin voitti katkaisten Weisswasserin seitsemän vuoden mestaruusputken ja aloitti oman putkensa.

1976-77: 10 ottelua, mestaruus ratkesi yhdeksännessä.

1977-78: 10 ottelua, mestaruus ratkesi kuudennessa. Berlin voitti neljä ensimmäistä ja kuudennen, viides päättyi tasan. Neljästä viimeisestä merkityksettömästä ottelusta Weisswasser nappasi vielä kaksi tasapeliä eli ei voittanut yhtään peliä kauden aikana.

1978-79: Ottelumäärää kasvatettiin 12 otteluun. Mestaruus ratkesi kahdeksannessa, Berlin oli voittanut kuusi ja Weisswasser yhden. Lopuksi Berlin voitti kaikki neljä tarpeetonta ottelua.

1979-80: Ottelumäärä puolitettiin 6 otteluun. Mestaruus ratkesi viimeisessä.

1980-81: 6 ottelua, mestaruus ratkesi viimeisessä. Weisswasser katkaisi Berlinin viiden mestaruuden putken.

1981-82: Ottelumäärä palautettiin takaisin 10 otteluun. Mestaruus ratkesi kuudennessa. Edellisen vuoden lipsahduksesta suivaantunut Dynamo Berlin hiepitti Weisswasseria poikkeuksellisen tylysti voittaen kaikki kymmenen peliä ja aloitti uuden mestaruusputken.

1982-83: 10 ottelua, mestaruus ratkesi kuudennessa Weisswasserin pystyttyä vain yhteen tasapeliin. Neljässä viimeisessä ottelussa tuli vielä yksi voitto ja yksi tasapeli.

1983-84: Ottelumäärä pudotettiin 8 otteluun. Mestaruus ratkesi kuudennessa.

1984-85: Palattiin takaisin 10 otteluun. Mestaruus ratkesi kahdeksannessa.

1985-86: 10 ottelua, mestaruus ratkasi kahdeksannessa.

1986-87: Tässä vaiheessa paikalliset kummolat heräsivät siihen, että homma on aika tylsää. Kahden joukkueen määrämittaista sarjaa oli tahkottu 17 vuotta 6, 8, 10 tai 12 keskinäisellä ottelulla. Vain neljästi mestaruus oli ratkennut viimeisessä ottelussa eli kolmenatoista kautena viimeiset ottelut olivat olleet turhia. Jonkin aikaa päätään raavittuaan pomot päätyivät radikaaliin ratkaisuun ja päättivät, että runkosarjaa ei pelata lainkaan: siirrytään suoraan pudotuspeleihin! Äkkiseltään luulisi, että ratkaisuna olisi esimerkiksi se, että ensimmäisenä viisi ottelua voittanut julistetaan mestariksi, jolloin otteluja tarvittaisiin 5-9. Vaan eikö mitä. Saksalaisella järjestelmällisyydellä ideoitiin ainutlaatuinen järjestelmä, jossa pelattiin pudotuspelisarjoja pudotuspelisarjan sisällä! Pelattiin sarja, jossa ensimmäisenä kolme peliä voittanut vei sarjan. Sitten pelattiin toinen samanlainen sarja. Ensimmäisenä kaksi sarjaa voittanut julistettiin mestariksi. Tämä tarkoitti mielenkiintoista vaihteluväliä mahdollisen ottelumäärän suhteen: mikä tahansa luku väliltä minimi 6 ottelua – maksimi 15 ottelua oli mahdollinen. Ensimmäisen ottelusarjan vei Weisswasser voitoin 3-2, mutta Berlin vei kaksi seuraavaa voitoin 3-1 ja 3-0 eli mestaruuden ottelusarjavoitoin 2-1. Kaikkiaan otteluja tarvittiin siis 12.

1987-88: Sama järjestelmä, otteluja tarvittiin tällä kertaa 8.

1988-89: Sama järjestelmä, otteluja tarvittiin teoreettinen minimimäärä 6. Mestarin nimi oli yllättäen Weisswasser. Ilmeisesti Stasin joukkueena tunnettu Dynamo Berlin alkoi olla vaikeuksissa systeemin ollessa henkitoreissaan, koska hävisi kaikki ottelunsa.

1989-90: Berliinin muuri oli jo murtunut, mutta systeemiä päätettiin muuttaa vielä kerran. Paras viidestä -sarjat säilytettiin, mutta nyt niiden voittoja vaadittiinkin kolme eikä kahta. Tämä muutti mahdollisten ottelujen lukumäärän välille 9-25. Lopulta otteluja kertyi 12, sillä Weisswasser voitti kolme sarjaa ja Berlin yhden, mutta kaikki sarjat voitettiin lukemin 3-0.

Loppusaldo Itä-Saksan jääkiekkoliigasta oli se, että Dynamo Berlin voitti 15 mestaruutta ja pikkuveli Weisswasser 23. Lisäksi mestaruus ratkaistiin neljästi ennen varsinaisen liigan perustamista. Näistä SG Frankenhausen voitti kaksi ensimmäistä ja Weisswasser kaksi viimeistä eli Weisswasserin mestaruuksien luvuksi tulee 25.
Liigan 38-vuotisen historian aikana ehdittiin kokeilla 17 erilaista sarjajärjestelmää, 18 jos huomioidaan se että yhdellä kaudella aloitti kahdeksan joukkuetta mutta yksi jätti kesken ja sen tulokset nollattiin (muilla kausilla oli pelattu tässäkin suunnitellulla kahdeksan joukkueen systeemillä sekä toteutuneella seitsemän joukkueen systeemillä, joten tämän kauden laskeminen omaksi järjestelmäkseen on kyseenalaista). 10-12 sarjajärjestelmistä oli ainutkertaisia riippuen siitä, miten tuo keskenjääneen joukkueen tapaus lasketaan (jos omakseen, 12, jos suunnitelluksi kahdeksan joukkueen sarjaksi, 11, jos toteutuneeksi seitsemän joukkueen sarjaksi, 10 koska seitsemän joukkueen sarja pelattiin vain yhdellä toisella kaudella). Vain kerran sama järjestelmä pidettiin voimassa neljä peräkkäistä kautta. Yleisinkin järjestelmä eli kahden joukkueen kymmenen ottelun sarja pelattiin vain seitsemällä kaudella.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Itä-Saksan lakkauttaminen tiedettiin liigan viimeisellä kaudella. Seuraavalle kaudelle 1990-91 Dynamo Berlin ja Dynamo Weisswasser integroitiin Bundesliigaan (DEL-liigaksi se muuttui vasta 1994-95) yhdessä Länsi-Saksan kymmenen parhaan joukkueen kanssa. Runkosarja oli nelinkertainen eli 44 ottelua. Itä-Saksan ylpeydet miehittivät kaksi viimeistä sijaa. Mitään heittopusseja ne eivät kuitenkaan olleet, Weisswasser keräsi 27 pistettä ja Berlin 23. Putoamisplayoffeissa molemmille tuli lähtö liigasta, mutta Eintracht Frankfurtin konkurssin takia Weisswasser sai vielä paikan seuraavalle vuodelle.
Nykyään entinen Dynamo Weisswasser pelaa nimellä Lausitzer Füchse. 90-luvulla se seilasi ykkös- ja kakkosliigojen väliä, mutta kaudesta 1996-97 alkaen sarjatasona on ollut Saksan kakkosliiga, paitsi yhdellä kaudella piti hakea vauhtia kolmosliigasta.
Dynamo Berlin puolestaan tunnetaan nimellä Eisbären Berlin. Pelattuaan kauden 1991-92 kakkosliigassa se palasi takaisin korkeimmalle sarjatasolle ja on siellä siitä lähtien pysynyt. Muutaman vuoden konttaamisen ja parista putoamiskarsinnasta selviämisen jälkeen joukkue on myös menestynyt. Saksan mestaruuksia on tullut vuodesta 2005 alkaen peräti yhdeksän, viimeisin viime kaudella. Kirkkaimpana kruununa on Euroopan seurajoukkueiden cupin voitto 2010.

Uusinta: Puiden ja omenoiden etäisyys

Lukijalle: Pari viikkoa sitten uusintana oli juttu, jossa käsiteltiin presidenttien vanhempia. Aikoinaan julkaisin viikko ennen sitä jutun, jossa käsiteltiin presidenttien lapsia. Aika päivittää sekin:

Kirjoitin loppuvuodesta (Huomautus 21.1.2017: Siis loppuvuodesta 2011.) analyysin Pohjois-Korean tilanteesta Kim III:n tultua vallanperijäksi. Tämä sai miettimään, miten mahtaa vallanperimyksen laita olla muualla maailmassa. Päätin tutkia, mitä on tapahtunut supervaltojen eli Neuvostoliiton ja USA:n johtajien lapsille. Kuten hyvin tiedetään, on USA:ssa ollut kaksi isä-poika -paria presidenttinä, mutta mikä on ollut yleislinja? Ovatko jälkeläiset päässeet pitkälle kiitos nepotismin, edenneet omilla kyvyillään, eläneet tavallisen ihmisen elämää vai joutuneet ongelmiin isänsä päädyttyä epäsuosioon? Yhdysvaltain presidenteistä olinkin jo aiemmin kirjoittanut erikoisiin detaljeihin keskittyvän tarinan, josta oli hyvä lähteä liikkeelle, mutta neuvostojohtajien jälkikasvu oli yhtä tuntematonta kuin varmaan useimmille muillekin.

Koska Neuvostoliitolla oli koko aikanaan vain seitsemän kiistatonta johtajaa, heidän kaikki lapsensa pystyy käsittelemään. Jotkut ovat varsin tunnettuja, toiset taas niin julkisuudelta piilossa olleita että tietoa ei löydy juuri mistään. Voi olla, että jopa virallisia - lähinnä pienenä kuolleita - lapsia oli muitakin, lehtolapsista nyt puhumattakaan.

1. Vladimir Leninillä ei ollut lapsia.

2. Josif Stalinilla oli kolme virallista lasta, yksi ensimmäisestä ja kaksi toisesta avioliitosta. Heidän lisäkseen hänellä oli tiettävästi useita aviottomia lapsia, joiden kanssa hän ei ollut missään tekemisissä.
2.1. Jakov Dzugashvili oli Stalinin poika ensimmäisestä avioliitosta. Hän ei tullut isänsä kanssa erityisen hyvin toimeen. Jakov yritti jopa itsemurhaa, kun isä ei hyväksynyt hänen juutalaista morsiantaan. Sodan syttyessä hän palveli tykistön luutnanttina ja jäi saksalaisten vangiksi jo ensimmäisenä sotakuukautena. Saksalaiset tarjosivat myöhemmin vankienvaihtoa: Jakov marsalkka Paulusia vastaan. Stalin kieltäytyi. Jakov kuoli huhtikuussa 1943 vankileirillä epäselvissä oloissa. Todennäköisesti kyseessä oli tarkoituksellinen itsemurha juoksemalla päin leirin sähköistettyä aitaa.
2.2. Vasili Stalin oli Stalinin ja hänen toisen vaimonsa ensimmäinen lapsi. Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon hän palveli ilmavoimissa. Vuoden lopussa 20-vuotias Vasili oli jo majuri ja sodan lopussa 24-vuotias eversti. Ylennykset tulivat sinänsä yli ansioiden, mutta virallisten tietojen mukaan Vasili lensi 26 sotalentoa ja ampui alas kaksi viholliskonetta, joten mikään takalinjojen pelkuri mies ei ollut. Sodan jälkeen hän yleni parissa vuodessa kenraaliluutnantiksi, siis vielä alle kolmikymppisenä. Isä-Stalinin kuoleman jälkeen Vasili joutui vankilaan muutamaksi vuodeksi, mutta hänet vapautettiin 1960 ja laitettiin eläkkeelle. Hän kuoli kroonisesti alkoholisoituneena vähän yli 40-vuotiaana.
2.3. Svetlana Allilujeva oli Stalinin ainoa tytär. Epäpoliittisena hahmona Svetlana ei joutunut vaikeuksiin isänsä kuoltua. Kahden epäonnistuneen avioliiton jälkeen hän ihastui Moskovassa opiskelleeseen intialaiskommunistiin. Tämän kuoltua Svetlanan sallittiin matkustaa Intiaan hautajaisseremoniaan, jossa hän muutaman kuukauden kuluttua marssi USA:n lähetystöön pyytämään turvapaikkaa. Se myönnettiin ja hän meni sittemmin USA:ssa uusiin naimisiin ja kuoli vuoden 2011 marraskuussa.

3. Nikita Hrustsov oli kolmesti naimisissa. Kaksi vanhinta lasta syntyi ensimmäisestä avioliitosta, jossa vaimo kuoli nuorena sairastuttuaan pilkkukuumeeseen. Toinen, hyvin lyhyeksi jäänyt liitto oli lapseton. Kolmannen avioliittonsa hän solmi vasta ollessaan Neuvostoliiton johtaja, mutta elettyään Ninansa kanssa yhdessä jo vuosikymmeniä ennen sitä ja saatuaan kolme lasta.
3.1. Julia Hrustsova oli naimisissa Kiovan oopperan johtajan kanssa ja kuoli 1981.
3.2. Leonid Hrustsov kaatui 1943 puolivälissä kolmattakymmentään taistelulentäjänä.
3.3 Rada Hrustsova oli tiedelehden toimittaja. Hänen aviomiehensä Aleksei Adzhubev tuli tunnetuksi appiukkonsa luottotoimittajana.
3.4. Sergei Hrustsov on koulutukseltaan tekniikan tohtori. Epäpoliittisena hän ei joutunut suurempiin vaikeuksiin isänsä tultua syrjäytetyksi. Hän työskenteli lähinnä sukellusveneiden ohjusjärjestelmien suunnittelijana. Sergei muutti Yhdysvaltoihin 1991 ja on nykyään maan kansalainen.
3.5. Elena Hrustsova syntyi 1937 eikä hänestä ole tarkempia tietoja.

4. Leonid Brezhnevillä oli avioliitostaan Viktorian kanssa kaksi lasta.
4.1. Galina Brezhneva oli hämmästyttävän paljon isänsä näköinen. Hän jätti opintonsa kesken, eli neuvostoseurapiirien pintaliitoa ja alkoholisoitui pahoin. Isänsä kuoleman jälkeen hän menetti etuoikeutensa ja päätyi syytetyksi timattien salakuljetuksesta ja korruptiosta.
4.2. Juri Brezhnev pääsi nepotismin ansiosta varaulkomaankauppaministeriksi. Alkoholisoitunut mies sai potkut isänsä kuoleman jälkeen ja pidätettiin korruptiosta ja kavalluksesta. Sittemmin mies on elänyt hiljaiseloa. (Lisäys 21.1.2017: Kuoli 2013.)

5. Juri Andropovilla oli vaimonsa Tatjanan kanssa kaksi lasta. Entinen KGB:n johtaja oli niin salaperäinen mies, että hänen tullessaan valtaan lännessä ei edes tiedetty hänen olevan naimisissa. Tatjana oli Andropovin toinen vaimo, ensimmäisen vaimon Ninan kanssa hänellä oli niin ikään kaksi lasta.
5.1. Eugenia Andropovasta ei ole tarkempaa tietoa.
5.2. Vladimir Andropov kuoli 35-vuotiaana.
5.3. Igor Andropov valmistui historian tohtoriksi ja työskenteli Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän ulkoministeriössä diplomaattina.
5.4. Irina Andropova oli naimisissa tunnetun näyttelijän Mihail Filippovin kanssa.

6. Konstantin Tsernenko oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi poika, toisesta kaksi tytärtä ja poika.
6.1. Albert Tsernenko oli merkittävä lakifilosofi. Menestystä tuli sekä neuvostoaikana että sen jälkeen. Neuvostoaikainen teoria historiasta kausaalisena prosessina oli ymmärrettävästi suosiossa.
6.2. Jelena Tsernenko työskenteli puoluehistorian instituutissa.
6.3. Vera Tsernenko työskenteli diplomaattina USA:n suurlähetystössä.
6.4. Vladimir Tsernenko oli Neuvostoliiton elokuva-alan hallintoelimen töissä.

7. Mihail Gorbatsovilla oli puolisonsa Raisan kanssa yksi lapsi.
7.1. Irina Gorbatsova-Virganskaja työskentelee syöpätutkimusta rahoittavan Gorbatsov-säätiön varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan hän on lääkäri.

Yleisenä havaintona voi huomata, että melkoinen osa neuvostojohtajien lapsista eli luultavasti kutakuinkin sellaista elämää, mihin he olisivat saattaneet päätyä normimihailovin lapsinakin. Politiikkaan meni aniharva ja heistäkin pisimmälle edennyt pääsi vain varaulkomaankauppaministeriksi. Epäsuosioon joutuneiden Stalinin ja Hrustsovin lapset selvisivät suhteellisen vähällä, samoin kuin Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen ajan nähneet ex-johtajien lapset.

Kaikkiaan neuvostojohtajilla oli 19 lasta, joista ilmeisesti kaikki elivät aikuisiksi. Lasten lukumäärä oli siis noin 2,72 lasta / johtaja. Poikia oli yhdeksän ja tyttäriä kymmenen.

Lasten määrän keskiarvo on käytännössä sama kuin USA:n presidenttien aikuisiksi eläneiden lasten määrän keskiarvo. Koska USA:n presidenttejä on ollut monin verroin enemmän, ei heidän lapsiaan ole lueteltu yksitellen, ainoastaan kiinnostavimmat tapaukset. Presidenteillä on ollut paljon menestyksekkäitä sukulaisia, osa lapsistakin on päässyt pitkälle.

USA:n presidenttinä on ollut 43 miestä. Heillä on ollut yhteensä 156 lasta (3,63 per presidentti), joista 88 poikia ja 68 tyttöjä. Aikuisiksi on elänyt 116 lasta (2,76 per presidentti, Barack Obamaa eikä hänen lapsiaan ole laskussa huomioitu lasten alaikäisyyden takia), joista 66 poikia ja 50 tyttöjä. Lasten lukumäärään ei ole laskettu tunnustamattomia tai ei-biologisia lapsia.

Jakaumassa kiinnittää huomiota poikien suhteellisen suuri määrä. Olen joskus kuullut väitteen, että hallitsevilla uroksilla (korkea testosteroni) olisi enemmän poikia, mikä tietysti täsmäisi hyvin presidentteihin. Jos oletetaan, että sukupuolten syntymätodennäköisyys on yhtä suuri eli 50 %, todennäköisyys sille että 156 lapsesta vähintään 88 on poikia, on vain 6,4 %. Kun kuitenkin huomioidaan jakauman kaksisuuntaisuus, todennäköisyys sille että 156 lapsen jakaumassa vähintään 88 on jakauman enemmistösukupuolta on tietysti kaksinkertainen eli 12,8 %. Edelleen pieni, mutta ylittää silti tilastollisen merkitsevyyden viiden prosentin rajan.

Lapsettomia presidenteistä on ollut kuusi. Heistä tosin Washingtonilla, Madisonilla ja Hardingilla oli lapsipuolia vaimon aiemmasta avioliitosta ja Jacksonilla sekä Polkilla otto- ja kasvattilapsia. Edellä oleviin yhteissummiin ja seuraaviin tilastotietoihin on laskettu vain presidenttien (tiettävästi) biologiset lapset. "Puhtaasti" lapseton presidenteistä on ollut vain ainoa poikamies Buchanan.

Presidenttien lapsista (käytännössä 66 aikuiseksi eläneestä pojasta, naisten tasa-arvo ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa) aika moni on kohonnut merkittävään asemaan. USA:n edustajainhuoneeseen on edennyt viisi, senaattiin vain yksi. Presidentiksi on päässyt kaksi, ministeriksi neljä ja lisäksi yksi etelävaltioiden ministeriksi. Kenraalikuntaan on ylennyt seitsemän, joista yksi etelävaltioiden armeijassa. Jääköön spekulaatioiden varaan, kuinka runsaasti kyse on ollut nepotismista, todettakoon vain että viimeisen sadan vuoden aikana ei kovin moni ole edennyt äärimmäiselle huipulle.

1. George Washingtonilla ei ollut lapsia.

2. John Adamsilla oli kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Toinen tyttäristä kuoli pienenä ja kolmas tytär, nuorin lapsista syntyi kuolleena.
Pojista John Quincy Adams pääsi presidentiksi isänsä vielä eläessä.
Nuorempi veli Charles kuoli 30-vuotiaana alkoholistina.
Kolmas veljes Thomas oli välimuoto, joka oli vanhimman veljen sihteerinä toiminut alkoholisti.

3. Thomas Jeffersonilla oli avioliitosta viisi tytärtä, joista kolme kuoli pieninä, sekä yksi kuolleena syntynyt tai aivan pienenä kuollut poika. Lisäksi hänellä todennäköisesti oli orjansa Sally Hemingsin kanssa jälkikasvua, mutta ei tiedetä varmasti kuinka moni Sallyn lapsista oli Jeffersonin alulle saattama, todennäköisesti kaikki kuusi.
Vanhin tytär Martha toimi maan ensimmäisenä naisena isänsä presidenttikaudella, koska Jefferson oli leskimies. Marthan poika George W. Randolph oli lyhyen aikaan Etelävaltioiden sotaministerinä.
Sally Hemingsin ja Jeffersonin pojanpoika John Wayles Jefferson taisteli sisällissodassa pohjoisvaltioiden puolella ja yleni aina everstiksi asti.

4. James Madisonilla ei ollut lapsia.

5. James Monroella oli kaksi tytärtä ja pienenä kuollut poika.
Vanhempi tytär Eliza toimi joskus sairastelevan äitinsä sijaisena edustustehtävissä.

6. John Quincy Adamsilla oli kolme poikaa ja lapsena kuollut tytär.
Vanhin pojista, George, oli naistenmies ja alkoholisti, joka teki itsemurhan 28-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti kuitenkin valmistua lakimieheksi Harvardista ja olla Massachusettesin edustajainhuoneen jäsenenä.
Keskimmäinen poika John oli myös alkoholisti, joka sai potkut Harvardista.
Nuorin poika Charles pääsi poliittisella urallaan pidemmälle, aina liittovaltion edustajainhuoneeseen ja Iso-Britannian suurlähettilääksi asti.

7. Andrew Jacksonilla ei ollut omia lapsia, mutta hänellä oli kaksi adoptoitua ja kahdeksan kasvattilasta.
Adoptoiduista lapsista 16-vuotiaana kuollut Lyncoua oli orvoksi jäänyt creek-intiaani.
Kasvattilapsista Jacksonin vaimon veljenpojista Daniel Smith Donelson oli etelävaltioiden kenraali sisällissodassa ja hänen veljensä Andrew Jackson Donelson USA:n varapresidenttiehdokas vuoden 1856 vaaleissa.

8. Martin van Burenilla oli viisi poikaa, joista yksi kuoli pienenä.
John oli lakimies ja New Yorkin osavaltion 'Attorney General' (termille ei ole tarkkaa suomennosta, koska se on käytössä vain 'common law' -periaatteen maissa, lähinnä osavaltion hallituksen ylin lakivirkamies). Isä-Martin oli hoidellut samaa virkaa ennen presidentiksi tuloaan.

9. William Henry Harrisonilla oli kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Nuorin pojista kuoli pienenä. Aikuiseksi eläneistäkin viisi kuoli ennen kesken presidenttikauttaan menehtynyttä isäänsä ja vain yksi eli äitiään pidempään.
John Scott Harrison pääsi poliittisella urallaan USA:n edustajainhuoneeseen. Hänen pojistaan Benjamin pääsi sittemmin pidemmälle.

10. John Tylerillä oli peräti viisitoista lasta, ensimmäisestä avioliitosta kahdeksan ja toisesta, leskenä 30 vuotta nuoremman naisen kanssa solmitusta seitsemän. Vain yksi tytär kuoli pienenä, kahdeksan poikaa ja kuusi tyttöä eli aikuisiksi. Lisäksi väitetään, että hänellä olisi ollut useita lapsia orjien kanssa, mutta tästä ei ole pitäviä todisteita. Tyler on aikaisin presidentti, jolla on yhä (2011) elossa olevia lapsenlapsia. Kuulostaa uskomattomalta, koska Tyler oli syntynyt 1790! Tämä selittyy sillä, että kyseisten pojanpoikien isä oli Tylerin 63-vuotiaana saama poika, joka puolestaan sai nuoremman näistä elossa olevista pojanpojista 1928 74-vuotiaana. (Lisäys 21.1.2017: Molemmat pojanpojat olivat ilmeisesti yhä elossa 2016.)
Robertin, vanhimman pojan puoliso Priscilla toimi maan ensimmäisenä naisena anoppinsa kuoltua aina presidentin uuteen avioliittoon asti.
John Jr. oli etelävaltioiden apulaisvaltiovarainministeri.
Letitia toimi epävirallisesti maan ensimmäisenä naisena kälynsä ohella.
David, toisen avioliiton vanhin lapsi, oli USA:n edustajainhuoneen jäsen.
John Alexander liittyi Konfederaation armeijaan vasta 14-vuotiaana ja taisi päästä sotimisen makuun, koska taisteli muutamaa vuotta myöhemmin saksalais-ranskalaisessa sodassa Preussin armeijassa.

11. James K. Polkilla ei ollut lapsia.

12. Zachary Taylorilla oli viisi tytärtä ja yksi poika.
Sarah meni naimisiin nuoren luutnantin Jefferson Davisin kanssa isänsä vastustuksesta huolimatta. Davisista tuli sittemmin Etelävaltioiden presidentti, mutta Sarah oli kuollut malariaan vain kolme kuukautta vihkimisen jälkeen.
Richardista tuli sisällissodassa etelävaltioiden kenraaliluutnantti.

13. Millard Fillmore oli kahdesti naimisissa. Toinen, myöhemmällä iällä solmittu avioliitto oli lapseton, ensimmäisestä oli poika ja tyttö.
Millard Powers Fillmore oli isänsä sihteerinä presidenttiyden loppuvaiheessa.

14. Franklin Piercellä oli kolme poikaa, jotka kaikki kuolivat pieninä.
Benjamin eli pojista vanhimmaksi. Hän kuoli 11-vuotiaana junaonnettomuudessa. Isä oli juuri tullut valituksi presidentiksi, mutta ei ollut vielä astunut virkaan.

15. James Buchanan on ainoa USA:n presidentti, joka pysyi poikamiehenä eikä hänellä ollut lapsia.

16. Abraham Lincolnilla oli neljä poikaa, joista vain yksi eli yli 18-vuotiaaksi.
Robert Todd Lincolnista tuli USA:n sotaministeri ja Iso-Britannian suurlähettiläs.

17. Andrew Johnsonilla oli kaksi tytärtä ja kolme poikaa. Kaikilla pojilla oli jossain määrin traaginen kohtalo.
Charles kuoli ollessaan armeijan apulaislääkärinä sisällissodan aikana pudottuaan hevosen selästä. Robert menehtyi 35-vuotiaana alkoholismiin.
Andrewin perustama sanomalehti meni konkurssiin ja hän kuoli pian sen jälkeen 27-vuotiaana.

18. Ulysses S. Grantilla oli kolme poikaa ja tytär.
Jesse yritti päästä presidenttiehdokkaaksi 1908, mutta oli käytännössä täysin vailla mahdollisuuksia. Myöhemmin hän kirjoitti isänsä elämäkerran.
Ulysses Jr. ryhtyi menestyväksi kiinteistönvälittäjäksi. Hänen poikansa Ulysses IV (III meni serkulle) oli kuuluisa paleontologi.
Frederick ryhtyi isänsä tapaan sotilaaksi ja yleni kenraalimajuriksi. Siviilissä hänestä tuli Itävalta-Unkarin suurlähettiläs.

19. Rutherford B. Hayesilla oli seitsemän poikaa ja tytär. Kolme pojista kuoli pieninä.
Webb ryhtyi upseeriksi, yleni prikaatikenraaliksi ja otti osaa neljään sotaan: Espanjan-Amerikan sota, bokserikapina, Venäjän-Japanin sota ja ensimmäinen maailmansota. Merkittävin saavutus oli Filippiineillä 1899 ansaittu Kongressin kunniamitali eli korkein mahdollinen urhoollisuudesta myönnettävä kunniamerkki.
Rutherford Jr. perusti kansallisen kirjastoyhdistyksen.
Scottista tuli rautatieyrityksen johtaja.

20. James A. Garfieldilla oli viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Pojista neljä ja tyttäristä yksi eli aikuiseksi.
Harry oli yliopiston rehtori. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän johti kansallista polttoaineensäännöstelyvirastoa.
James oli USA:n sisäministeri 1907-09.

21. Chester A. Arthurilla oli kaksi poikaa ja tytär. Esikoispoika kuoli pienenä.
Chester Alan Jr oli playboy, joka ei osoittanut kiinnostusta työhön eikä politiikkaan.

22. ja 24. Grover Clevelandilla oli kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Presidenttikausien välissä syntynyt esikoistytär kuoli 12-vuotiaana, muut elivät aikuisiksi.
Esther syntyi Valkoisessa talossa ja hänen saadessaa lapsena tuhkarokon presidentin asunto julistettiin karanteeniin. Esther meni naimisiin brittiläisen upseerin kanssa ja heidän tyttärensä Philippa Foot oli merkittävä filosofi.

23. Benjamin Harrisonilla oli neljä lasta, joista kolme eli aikuisiksi. Ensimmäisestä avioliitosta poika ja tytär (toinen tytär kuoli pian syntymän jälkeen), toisesta avioliitosta ensimmäisen vaimon veljentyttären kanssa tytär.
Russell oli Yhdysvaltain konsulina Meksikossa ja sittemmin Indianan osavaltion senaatissa. Hänen poikansa William pääsi USA:n kongressin edustajainhuoneen jäseneksi.
Mary toimi maan ensimmäisenä naisena äitinsä sairastuttua ja sittemmin kuoltua. Välit isään katkesivat tämän toisen avioliiton myötä.
Elizabeth, melkein 40 vuotta sisartaan nuorempi, toimi asianajajana.

25. William McKinleyllä oli kaksi tytärtä, jotka molemmat kuolivat pieninä.

26. Theodore Rooseveltilla oli ensimmäisestä avioliitosta tytär, toisesta neljä poikaa ja yksi tytär.
Alice eli varsin skandaalinkäryisen elämän. Hän oli naimisissa Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenen kanssa, mutta ainoan avioliitosta syntyneen lapsen isä oli eräs senaattori, jonka kanssa Alicella oli suhde.
Theodore Jr. pääsi pitkälle sekä politiikassa että sotilasuralla. Hän toimi New Yorkin osavaltion edustajainhuoneen jäsenenä, Puerto Ricon kuvernöörinä, Filippiinien kenraalikuvernöörinä ja apulaislaivastoministerinä. Sotilaana hän yleni prikaatikenraaliksi ja otti osaa molempiin maailmansotiin. Hän kuoli sydänkohtaukseen kuusi päivää Normandian maihinnousun jälkeen oltuaan ainoa kenraali, joka nousi maihin ensimmäisen aallon mukana. Hänet oli jo päätetty ylentää kenraalimajuriksi ja divisioonankomentajaksi, mutta toisin kävi. Kuolemansa jälkeen hänelle myönnettiin Kongressin kunniamitali.
Kermit teki isänsä tapaan tutkimusmatkoja, mm. Brasilian viidakoihin. Vanhemman veljen malliin hänkin taisteli molemmissa maailmansodissa, mutta ajautui alkoholismiin ja teki itsemurhan 1943. Hänen poikansa Kermit Jr. oli CIA:n osastopäällikkö.
Quentin, nuorin lapsista, kaatui 1918 20-vuotiaana taistelulentäjänä.

27. William H. Taftilla oli kaksi poikaa ja tytär.
Robert istui toistakymmentä vuotta USA:n senaatissa ja pyrki puolueensa presidenttiehdokkaaksi 1940, -48 ja -52, mutta hävisi esivaaleissa. Myös hänen poikansa Robert Jr. istui yhden kauden senaatissa. Hänen poikansa Bob puolestaan oli Ohion kuvernööri.
Charles Phelps Taft II oli Cincinnatin pormestari.

28. Woodrow Wilsonilla oli kolme tytärtä.
Margaret toimi maan ensimmäisenä naisena äitinsä kuolemasta isän uuteen avioliittoon asti.

29. Warren G. Hardingilla ei ollut lapsia.

30. Calvin Coolidgella oli kaksi poikaa, joista toinen kuoli teini-iässä.
John oli rautatieyhtiön toimitusjohtaja.

31. Herbert Hooverilla oli kaksi poikaa.
Herbert Jr. oli lyhyen aikaa USA:n sisäministeri.

32. Franklin D. Rooseveltilla oli viisi poikaa ja tytär. Yksi pojista kuoli pienenä.
Anna oli kolmesti naimisissa ja ammatiltaan toimittaja.
James valitsi sotilasuran merijalkaväessä ja yleni prikaatikenraaliksi ja ansaitsi toisessa maailmansodassa Laivaston ristin. Sodan jälkeen hän erosi palveluksesta ja meni politiikkaan kohoten USA:n edustajainhuoneen jäseneksi.
Elliott liittyi ilmavoimiin (tuolloin vielä armeijan ilmajoukot) 1940 ja lensi sodassa tiedustelulentäjänä. Erikoinen yksityiskohta on, että hän todisti tulevan presidentti Kennedyn vanhemman veljen kuolemaa koelennolla. Hän yleni prikaatikenraaliksi ja ehti olla viidesti naimisissa.
Franklin Jr. oli toinen samanniminen poika ensimmäisen kuoltua puolen vuoden ikäisenä. Hänestä tuli vanhimman veljen tapaan USA:n edustajainhuoneen jäsen.

33. Harry S. Trumanilla oli yksi tytär.
Margaret oli menestyksekäs dekkarikirjailija.

34. Dwight D. Eisenhowerilla oli kaksi poikaa, joista vanhempi kuoli pienenä. Nuorempi on yhä elossa ja Eisenhower on varhaisin presidentti, jonka lapsia on yhä elossa.
John valitsi isänsä tapaan sotilasuran. Isä ei ymmärrettävästä syystä päässyt paikalle kun poika valmistui West Pointista; hän oli samana päivänä komentamassa maihinnousua Normandiaan. Hän yleni prikaatikenraaliksi, mutta merkittävimmän työnsä hän on tehnyt sotahistorioitsijan.

35. John F. Kennedyllä oli kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Vanhempi tyttäristä syntyi kuolleena. Nuorempi pojista syntyi presidenttikaudella ja kuoli kahden päivän ikäisenä.
Caroline on kirjailija ja pyrki USA:n senaattiin 2010 Hillary Clintonin paikan vapauduttua.
John Jr. kuoli lento-onnettomuudessa 38-vuotiaana hänen ohjaamansa koneen syöksyttyä mereen.

36. Lyndon B. Johnsonilla oli kaksi tytärtä.
Lynda meni naimisiin merijalkaväen upseerin kanssa. Aviomies siirtyi politiikkaan edeten Virginian kuvernööriksi ja USA:n senaattiin.

37. Richard Nixonilla oli kaksi tytärtä.
Julie meni naimisiin Dwight D. Eisenhowerin pojanpojan kanssa. Nixon oli Eisenhowerin varapresidentti 1952-60. Ammatiltaan Julie on kirjailija.

38. Gerald Fordilla oli kolme poikaa ja tytär.
Michael on pappi.
John on liikemies.
Steven on näyttelijä.
Susan on kirjailija-valokuvaaja, joka aiemmin johti äitinsä perustamaa alkoholi- ja huumevieroitusklinikkaa.

39. Jimmy Carterilla on kolme poikaa ja tytär.
Jack pyrki USA:n senaattiin 2006, mutta hävisi vaalit.

40. Ronald Reaganilla oli ensimmäisestä avioliitosta kaksi tytärtä, joista toinen kuoli pienenä sekä adoptoitu poika. Toisesta avioliitosta syntyi poika ja tytär.
Maureen pyrki USA:n senaattiin 1982 ja 1992, mutta hävisi molemmat vaalit.
Michael oli Reaganin ja Jane Wymanin adoptoima poika, joka vieraantui avioeron jälkeen isästään. Välit paranivat myöhemmin. Ammatiltaan hän oli radiojuontaja, kuten pikkuveljensäkin.
Patti aiheutti isälleen harmaita hiuksia liberaaleilla näkemyksillään. Ammatiltaan hän oli näyttelijä ja poseerasi Playboyn alastonkuvissa isänsä presidenttikauden jälkeen.
Ron, radiojuontaja, aiheutti isälleen lisää aihetta hiustenvärjäykseen olemalla lähes siskonsa veroinen liberaali.

41. George H.W. Bushilla on neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Vanhempi tyttäristä kuoli pienenä.
George W. seurasi isänsä jalanjälkiä presidenttinä.
Jeb oli Floridan kuvernööri 1999-2007.

42. Bill Clintonilla on yksi tytär.
Chelsea on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri.

43. George W. Bushilla on kaksoistyttäret.
Barbara ja Jenna ovat ainoat kaksoset, joiden isä on ollut Yhdysvaltain presidentti. (Lisäys 21.1.2017: Barbara on tehnyt uraa vapaaehtoisorganisaatioissa ja Jenna on toimittaja.)

44. Barack Obamalla on kaksi tytärtä. (Lisäys 21.1.2017: Tyttäret elivät presidenttikaudella mahdollisimman tavallista elämää ja kävivät normaaleissa kesätöissä.)

Lisäys 21.1.2017: 45. Donald Trumpilla on viisi lasta, kolme ensimmäisen, neljäs toisen ja viides kolmannen vaimon kanssa.
Donald Jr. on Trump-yhtiöiden varapresidentti.
Ivanka työskentelee isän firmassa kiinteistö- ja hotellipuolella ja on toinen kahdesta kiistattomasti upeasta jutusta, mitä isä-Donald on koskaan aikaansaanut.
Eric on niin ikään isukin firman johtotehtävissä.
Tiffany, 23-vuotias malli, on se toinen kiistatta upea Donaldin aikaansaama juttu.
Barron on kymmenvuotias.

Lisäys 27.8.2022: Joe Bidenillä on neljä lasta. Beau oli lakimies, joka kuoli aivokasvaimeen 46-vuotiaana. Hunter on myös lakimies, jonka sotkeutuminen isänsä vaalikampanjaan on aiheuttanut melkoisia selvittelyjä. Tytär Naomi kuoli vuoden ikäisenä auto-onnetteomuudessa yhdessä Bidenin ensimmäisen vaimon kanssa. Toisesta avioliitosta on tytär Ashley, sosiaalityöntekijä ja muotisuunnittelija.

Uutiskatsaus 34/2022

1. Muutosta kehiin!

Pääspice pisti bilevaihteen päälle ja kansakunta pahoitti mielensä. Erityisesti keskusteltiin siitä, tuliko vedettyä huumeita vai ei. Otin asiaan kantaa toteamalla, että jos Marin käyttää huumeita, hänen tulisi lopettaa. Jos taas Marin ei käytä huumeita, hänen pitäisi aloittaa. Joka tapauksessa muutosta pitää tapahtua, ei tämä nykymeno toimi.
Itse juhlimisessa kyse oli täysin normaalista toiminnasta Marinin viiteryhmässä. Eli yliteini-ikäiset siideripissikset ottavat neljääkymppiä lähestyessään vielä viimeiset irti katoavasta viehätysvoimastaan. Mikä heille suotakoon. Kokonaan toinen asia on sitten se, että ei tällaisten siideripissisten – ja täsmennettäköön että tämä koskee myös vastaavia miespuolisia - pitäisi todellakaan olla pääministereinä.


2. Valtiomiehen teko

Ukrainan presidentti Zelenskyi myönsi tienneensä Venäjän hyökkäyksestä lähes varmasti jo ennen sen tapahtumista. Hän kuitenkin päätti vaieta asiasta paniikin ja rahamenetysten välttämiseksi. Tästä on nyt satanut syytöksiä niskaan.
Zelenskyi teki valtiomiehen teon. Jos hyökkäyksestä olisi tiedotettu etukäteen, se ei olisi muuttanut Venäjän hyökkäyssuunnitelmaa mitenkään. Ukraina sen sijaan olisi huomattavasti heikommassa jamassa kuin on. Ainoa mitä voi pohtia, on se olisiko Ukrainan armeija voinut varustautua paremmin miinoittamalla ja maalittamalla valmiiksi ilmeiset rajanylityskohdat. Toisaalta on helpompaa tuhota syvyyteen tunkeutunut, huoltolinjoistaan liian kaukana oleva vihollinen.
Lisäksi on huomautettava, että jos Zelenskyi ei olisi tiennyt lähes varmasta hyökkäyksestä jo viikkoja etukäteen, tiedustelu olisi toiminut luokattoman huonosti.
Zelenskyin arvostelijoiden sopii asettua hänen saappaisiinsa ja miettiä, ovatko he valmiita uhraamaan muutaman ihmishengen jättämällä varoituksen tekemättä, kun vaihtoehtona on todennäköisesti koko maan miehitetyksi tuleminen ja tuho. Jokainen osaa kyllä olla kippari kauniilla säällä, mutta myrskyn tullen tarvitaan valtiomiehiä.


3. Sodan leikkikenttä

Sodan järkyttävimmät uhrit ovat tietysti lapsia. Moni kuolee pommituksissa, epäsuorassa tulessa ja miinoituksissa. Lisäksi taistelukentälle jää lojumaan vaarallista materiaalia, kuten linkin jutussa jossa naskaleilla on AK-rynnäkkökivääri ja RPG-7 -sinko.
Toisaalta jännittäväähän se on ollut maailman sivu. Eräs kohtuullisen läheistä sukua ollut kertoi, kuinka hän oli varhaisteinipoikana kerännyt huomattavan kokoelman räjähdysaineita ja pari käsikranaattiakin sotatoimialueena olleelta kotiseudulta. Monihan menetti tässä touhussa henkensä tai raajojaan, mutta nyt oli onni myötä. Hän kantoi loppuikänsä kaunaa – en tiedä kuinka tosissaan – pikkuveljelleen, joka paljasti rintamalta lomalla olleelle isälle heinäladossa olleen kätkön. Sinne katosi hyvä kokoelma.


4. Sabotaasia

Venäjä on ollut kovasti närkästynyt, kun ukrainalaiset ovat pistäneet hanttiin vapauttajalleen. Vielä suurempi närkästys tuli, kun ukrainalaiset onnistuivat iskemään jo Venäjälle sinetöidyksi luulleelle Krimille. Suorastaan raivon valtaan venäläiset kiihtyivät siitä, kun jo sodan alkupuolella tapahtunut Belgorodin varikolle tehty isku onkin mitä ilmeisimmin vahvistumassa ukrainalaisten teoksi. Venäjän puolelle tehtyjä iskuja pidetään rauhanneuvottelujen vaikeuttamisena. Tämä saattaa kuulostaa hieman epäloogiselta, sillä kukas se ensinnä iskikään Ukrainaan? On kuitenkin ymmärrettävä venäläinen logiikka, niin asia selkiytyy:
1) Rauhanneuvottelut ovat hyvä asia.
2) Ilman sotaa ei voi olla rauhanneuvotteluja.
3) Niinpä Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rauhanneuvottelujen edellytys.
4) Ukrainan vastaoperaatiot Venäjällä ovat rauhanneuvottelujen aikaansaamisen kannalta tarpeettomia, joten ne haittaavat rauhanneuvotteluja.
Aiemmin Venäjä otti syyt esimerkiksi Krimin iskuista omalle kontolleen ”onnettomuuksina”, mikä koetteli uskottavuuden rajoja enemmän kuin liikaa. Ja se on sentään paljon se jopa suomen kielellä, jossa tunnetaan verbi ”ryssiä”. (Kokeilkaapa muuten huviksenne seuraavan kerran ulkomaalaisseurassa illanistujaisissa, millaisen reaktion saatte aikaan kertoessanne, että ”to screw up things” sanotaan suomeksi siten, että sanatarkkaan käännettynä ilmaisu on ”to make things the Russian way”. Omien kokemusten mukaan reaktiot ovat aika hulvattomia.)
Nyt Venäjä ehti syyttää Ukrainaa Moskovan autopommi-iskusta jo ennen kuin viimeiset projektiilit laskeutuivat maahan. Todellisuudessa, jos Ukraina haluaisi, Venäjällä kyettäisiin kylvämään kauhua aika hurjalla tavalla. Puolet ukrainalaisista kykenee esiintymään venäläisinä, joten soluttautuminen on helppoa. Sata kiloa Semtexiä Ladan takakonttiin, sytyttimet mukaan ja kuka tahansa puoliammattilainenkin kykenee saamaan vaikka mitä lystikästä aikaan useassakin paikassa. Ukraina pystyisi lähettämään kymmeniä tällaisia sabotaasiryhmiä riehumaan ympäri Venäjää. Toki operaatiot pitäisi ajastaa lyhyessä aikaikkunassa eli muutamassa päivässä tapahtuviksi. Venäjä pistäisi maantiet kiinni ja tiesulut päälle aika nopeasti, mutta mitäpä tämä mahtaisikaan vaikuttaa Venäjän talouteen ja kansan näkemykseen Venäjää suojaamaan kykenemättömästä Putinista.


5. Bensarosvousta

Itärajan osittain auettua Venäjällä keksittiin heti, kuinka voitaisiin ampua itseä vielä vähän lisää jalkaan. Suomalaiset kun käväisevät siellä tankkituristeina vähän toisessa merkityksessä kuin venäläiset Ukrainassa. Ero on siinä että suomalaisen tankki nimittäin tulee takaisin paitsi täytenä myös ehjänä, toisin kuin venäläinen tankki Ukrainasta. Sikäläinen poliitikko oli duumaillut ja esitti, että tankkaajilta vaadittaisiin allekirjoitus siitä, että he tukevat Putinin politiikkaa. Tämähän kyllä sopii. Vastatoimena Suomi voisi antaa ennen Venäjälle menoa allekirjoitettavaksi paperin, jossa tankkituristi vahvistaa allekirjoittavansa Venäjällä tankkausluvan mutta irtisanoutuu lausunnosta jo etukäteen. Lisäbonuksena venäläisen bumaagan voi toki allekirjoittaa riittävän epäselvästi vaikkapa nimellä Vladimir I Mulkku.


6. Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan...

Joillekin tämä viisitoistavuotispäivä vain tulee myöhemmin kuin muille. Kuten tälle Vallilan taposta epäillylle ”14-vuotiaalle”. Lääketieteellinen iänmääritys osoitti, että ikä tekohetkellä ei ollutkaan se niukasti alle 15 vuotta, mikä oli papereihin merkitty. Kun ottaa huomioon oikeuslääketieteellisessä iänmäärityksessä käytettävän kahden vuoden turvamarginaalin, niin tästä voi vetää aika helpolla johtopäätökset todellisesta iästä. Vielä helpompaa on vetää johtopäätökset siitä, mitä tarkoittaa se että joudutaan turvautumaan iänmääritykseen varman tiedon puutteessa. Se tarkoittaa sitä, että maamme viranomaiset eivät ole kyenneet suojelemaan suomalaisia ulkoiselta vaaralta.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa … Qaisullah Wahid … jäkjäkjäk …viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta sekä alkoholirikkomuksesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


8. Äkkiä talteen!

Tämän uutisen tallensin koneelle heti sen luettuani, sillä olin ihan varma että se katoaa netistä pikapuoliin. Kumma kyllä, eipä ollut kadonnut vielä parissa päivässä. Jutussa kerrotaan, kuinka rahtihameen alle mahtuu vaikka pölynimuri. Ja sitten näytetään vielä aivan selvää videokuvaa sekä tästä että muistakin tapauksista. Aika käsittämätöntä, että tällainen kansanryhmää vastaan kiihottaminen menee läpi.
Vai onko sittenkään kyse kansanryhmää vastaan kiihottamisesta? Jos tuollainen varastamiseen tarkoitettu vaatekappale on kenen tahansa päällä, eikö se ole jo riittävä syy epäillä pahoista aikeista täysin kansanryhmään katsomatta?


9. Jarrut pohjaan

Kun toimittaja kirjoittaa sähköautoilun eduista, niskavillat nousevat pystyyn. En oikein ymmärrä että toisaalta pelätään sähköpulaa ensi talvena ja toisaalta yritetään saada sähköautoja väkisin kaikille.
Tällä kertaa juttu oli kuitenkin asiallinen. Kyse ei varsinaisesti ollut sähköautosta, vaan siitä kuinka automatiikka teki toimittajalle pakkojarrutuksen ja pelasti jalankulkijan jäämästä auton alle.
Kun katsoo liitteenä olleen videon, tilanne on päivänselvä. Vihreä palaa, jalankulkijoille on punainen. Kuitenkin kännykkäzombie (olemuksesta voi epäillä että aivoissa oli muutakin kuin kännykkä, ei kuitenkaan ajatuksia) kävelee hidastamatta suojatielle ja on jäädä auton alle.
Se mikä on täysin käsittämätöntä, on kommentointi. Moni toteaa että ajaja (siis jutun kirjoittaja) oli syypää, kun ei huomaa ajoradalle kävelevää jalankulkijaa. Hei haloo, oletusarvoisesti aikuiseen kokoon kasvaneet eivät poukkoile punaisia päin ainakaan silloin kun näkevät auton tulevan. Liikennevalojen oleellinen tarkoitus on se, että liikenne sujuisi, siksi siinä palaa vihreä. Jos jokainen autoilija hidastaisi ryömintänopeuteen vihreästä huolimatta, eihän tästä mitään tulisi. Jalankulkijoille tarkoitettu punainen taas merkitsee sitä, että autoilija voi keskittää huomionsa muuhun liikenteeseen. Tässäkin tapauksessa videota katsomalla selviää, että vastaantuleva auto on kääntymässä vasemmalle ja liikkuu parhaillaan eteenpäin. Tällöin kuskin huomio luonnollisesti kiinnittyy liikkuvaan kohteeseen ja arvioi, pysähtyykö se antamaan tietä kuten pitäisi. Samaan aikaan toisesta suunnasta lähestyvää jalankulkijaa on vaikea huomata, etenkin kun aivot ovat jo rekisteröineet jalankulkijoille palavan punaisen.
Lisäksi on huomattava yksi seikka, joka ei kylläkään ole mikään selitys onnettomuustapauksessa. Kuva on ajokamerasta. Kuski istuu toista metriä taempana. Jalankulkija lähestyy kohtisuoraan oikealta. Aika monessa nykyautossa tuulilasin sivupalkki on paksu ja juuri epäsopivalla kohdalla. Vilkaiset oikealle, ei näy ketään. Koska jalankulkija on juuri sen sivupalkin takana. Pahimmassa tapauksessa, kuten mahdollisesti tässä, auto ja jalankulkija liikkuvat siten, että niiden liikesumma sivupalkin suhteen on nolla eli jalankulkija pysyy viime hetkeen asti autoiljan silmiin nähden sivupalkin takana. Edellisessä autossani oli juuri tämä ominaisuus ja olin oppinut kaupungissa risteystä lähestyessäni nojautumaan hetkeksi eteen ja heti perään taakse, jolloin vaaditaan Houdini jotta sivupalkin taakse onnistuisi piiloutumaan koko ajan samassa rytmissä katseeni kanssa.


10. Lapsilisän tarkoitus

Edellisessä uutiskatsauksessa (kohta 9) keskusteltiin lapsilisistä. Entinen Kelan johtaja Liisa Hyssälä kirjoitti samasta asiasta: lapsilisä ei ole mikään sosiaalituki, vaan osakorvaus lapsesta aiheutuvista kuluista. Eläkkeellä olevalla on varaa lausua niinkin tosia lauseita kuin ”Silti nykyistä keskustelua vaivaavat historiattomuus, älyllinen epärehellisyys ja populismi.”. Tämän voi yleistää melkein kaikkiin keskusteluihin.
Hieman kyllä huolettaa, että olen kerrankin samalla kannalla jopa Erkki Tuomiojan kanssa: ”Pohjoismaiselle mallille keskeistä on se, että sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet ja ne tulonsiirrot ja palvelut, joilla niitä toteutetaan, kuuluvat kaikille yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.”


11. Omaan jalkaan ampumista

Tie helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla. Euroopan yleisurheiluliitossa tuumittiin, että olisi mukava saada dataa niin voisi suunnitella palvelut paremmin. Ja mitenkös sitä dataa saataisiin? Hei, minä keksin! Pistetään tulospalvelu rekisteröitymisen taakse.
Tästä voisi kirjoittaa tietysti enemmänkin mutta jokainen lukija ymmärtää kyllä mitä tästä seuraa, paitsi ne jotka tämän rekisteröitymispakon keksivät. Ja heille en pysty sitä selittämään koska en tiedä riittävän paljon yksitavuisia sanoja.


12. Raitasta Murtoa

Münchenistä matkasi kotiin kaksi arvokisakultaa. Wilma Murrosta jo sanani sanoinkin, mutta lisättäköön tässä vielä suurkiitokset hänen kaikille tukijoilleen, kuten Jussi Jokiselle.
Raitasen tapauksessa pidin häntä lopulta ennakkosuosikkina ennen kisaa, mutta estejuoksu on kuitenkin riskialtis laji. Ensimmäisen kilometrin jälkeen totesin, että peli on selvä. Raitanen petasi juuri voiton itselleen ottamall kärjen haltuunsa ja pitämällä vauhdin melko hitaana. Hän pääsi lukemaan esteet parhaiten ja säästi energiaa siinä missä muut joutuivat säätämään ryhmässä juostessaan. Ainoa sydämentykytys tuli pari kierrosta ennen maalia, kun totesin että Raitasen meno ei nyt näytä hyvältä. Jatkoin että joko nyt on asiat todella huonosti tai todella hyvin. Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui todeksi: Raitanen oli niin ylivoimainen, että siinä vauhdissa meno näytti huonolta koska hän joutui taktisista syistä pidättelemään. Harmi että korona estänee esiintymisen Ruotsi-ottelussa, mutta mieluummin se kuin EM-kisat.


13. Spitaaliset

Niin hieno kuin Wilma Murron EM-kulta olikin, ei se tuonut hänelle tämän kauden maailmantilaston ykkössijaa. Ainoastaan jaetun kakkossijan USA:n Katie Nageoetten ja Sandi Morrisin kanssa tuloksella 485. Ykkösenä on Venäjän Anzhelika Sidorova, 491. Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ihmetteli, miksi Sidorovan tulosta ei poisteta listoilta.
Itani on saanut paljon hyvää aikaan ja onnistunut pestissään loistavasti. Kaikki tekevät kuitenkin väistämättä vääriä tilannearvioita, onneksi kuitenkin tällä kertaa käytännön kannalta merkityksettömässä asiassa. On eri asia kieltää Venäjän osallistuminen kansainvälisiin kilpailuihin kuin kieltää se, etteikö Venäjällä urheiltaisi.
Sidorova on hypännyt laillisissa oloissa 491 eikä sitä muuksi muuteta millään WA:n päätöksellä. Ennakkotapauskin löytyy. Etelä-Afrikka oli kymmeniä vuosia suljettu pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Silti maan urheilijoiden nimet olivat ja ovat yhä kyseisten vuosien maailmantilastoissa. John van Reenen heitti vuonna 1975 kiekkoa 68,48 ja se hyväksyttiin maailmanennätykseksi. Vastaavasti kiinalainen Ni Zhiqin hyppäsi vuonna 1970 korkeutta 229, joka oli sentin yli ME:n. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty, sillä kulttuurivallankumouksen kourissa möyrinyt Kiina ei ollut kansainvälisen yleisurheiluliiton jäsen. Etelä-Afrikka taas oli van Reenenin ennätysheiton aikaan. Se oli tuolloin vuosittain uusitussa kansainvälisessä kilpailukiellossa ja erotettiin jäsenyydestä 1976 kuudentoista vuoden ajaksi. Tuona aikanakin eteläafrikkalaiset hyväksyttiin maailmantilastoihin, mutta mahdollisia ME-tuloksia ei ilmeisesti olisi voitu hyväksyä.
Toistan esitykseni venäläisten urheilijoiden paluusta kansainvälisille areenoille, mutta reunaehdolla. Urheilijoiden edustusjoukkueen nimeksi tulisi antaa ”Venäjän Ukraina-komitean joukkue” ja lipuksi ylösalaisin käännetty Ukrainan lippu – ylösalaisin oleva lippuhan on tunnettu hätätilan merkki.
Huomautus vielä lopuksi: Sidorovan kärkitulos ei himmennä Murron EM-kultaa. Murron EM-kultaa seuraavana päivänä Sidorova kilpaili Moskovassa Volodymyr Kutsin muistokilpailuissa (kaksinkertainen olympiavoittaja 1956, ironisesti ukrainalainen vaikka venäläiset tästäkin valehtelevat). Sidorovan tulos oli 470. Hän teki kolme epäonnistunutta yritystä EM-kultakorkeus 485:stä. Paras kunto näyttää olevan jo ohi.


14. Haaste (kohta 11)

Edellisessä Uutiskatsauksessa esitin yleisurheilutason moittijoille haasteen:
Nyt esitän haasteen. Suomi oli miesten jalkapallon EM-turnauksessa ensimmäinen pudotuspeleistä karsiutunut eli 17. Naisten turnauksessa Suomi oli alkulohkonsa viimeiseksi jääneistä toiseksi huonoin eli 15. Keskimäärin tämä oli 16. sija, mikä on selvästi parempi kuin sen pitäisi FIFA-rankingin mukaan (miehissä Suomi Euroopan 30, naisissa 19 eli keskimäärin 24,5) olla.
Aion tulevista EM-kisoista laskea kunkin maan 20 parhaan urheilijan keskimääräisen sijoituksen. Tämä vastaa jalkapallojoukkueen keskimääräistä kokoa ja käytännössä kaikki vähänkin merkittävät maat ainakin tuonsuuruisen joukkueen paikalle lähettävät, joten tilastoaineisto riittää. Sovitaanko että jos se on Suomella parempi kuin tuo jalkapallon tuurilla saatu 16. sija, niin lopetetaan se yleisurheilun tason haukkuminen ainakin siihen asti, kunnes se putoaa samalle tasolle kuin jalkapallo, jooko?
Palataan asiaan parin viikon kuluttua.
Pari viikkoa on nyt kulunut. Laskelma on tehty.
Yleisurheilun EM-kisoissa oli 22 maata, joilla oli vähintään 20 urheilijan suuruinen joukkue (viestijoukkueita ei huomioitu), joista voitiin laskea sijoitusten keskiarvo. Tulokset olivat seuraavat:

	Maa	Ka
1	Iso-Britannia	2,45
2	Saksa	2,70
3	Italia	3,25
4	Espanja	3,80
5	Puola	3,90
6	Ranska	4,60
7	Alankomaat	5,40
8	Ukraina	6,45
9	Ruotsi	6,60
10	Sveitsi	7,40
11	Norja	7,45
12	Suomi	7,75
13	Belgia	8,85
14	Tsekki	9,85
15	Irlanti	10,05
16	Kreikka	10,50
17	Portugali	11,45
18	Unkari	11,80
19	Turkki	13,40
20	Romania	14,80
21	Liettua	19,80
22	Tanska	23,35

Suomi oli siis kahdestoista. Asukasluvultaan pienemmistä maista Suomi häviää ainoastaan Norjalle ja niukasti sillekin. Suomen taakse jää asukasluvultaan suuremmista maista kahdeksan sekä muutama sellainen, joka ei edes saanut 20 urheilijaa kisoihin, kuten Serbia.
Mitalitaulukossa Suomi oli kymmenes saldolla 2-1-1 eli aivan terävin kärki oli vielä terävämpi kuin taso, mitä voi pitää lievänä yllätyksenä.
Näin ollen voi todeta, että analyysini osoittama Kalevan Kisojen tasonnosto piti todellakin paikkansa. Samalla se osoittaa sen aina jauhamani perustotuuden, että kärki voi nousta vain tasosta. Ei Kalevan Kisojen pronssilla pärjätä EM-kisoissa, mutta se vaikuttaa suuresti tasolaskelmaan. Ja kovempitasoinen pronssimitalisti nostaa sen kultamitalistinkin tasoa, ainakin laskelmista päätellen. Pronssimitalistin tasoa puolestaan nostaa tietoisuus siitä, että arvokisoihin pääsee jos vielä vähän parantaa. Jokainen EM-urheilija oli paikkansa ansainnut. Kun rankingissa pääsee kisohin, sinne mennään. Ei naisten jalkapallomaajoukkuettakaan jätetty EM-kisoista pois, vaikka etukäteen oli lähes varmaa että jokaisesta pelistä tulee turpiin, kuten tulikin. Ja meniväthän muutama vuosi sitten koripalloilijat MM-kisoihin, vaikka eivät pelaamalla sinne päässeetkään vaan maksoivat paikan kisoissa sponsorirahalla.
Näin ollen tämän perusteella voidaan todeta: suomalainen yleisurheilu on sekä Euroopan että maailman mittakaavalla mitaten selvästi kovatasoisempaa kuin kansamme koko edellyttäisi ja kovatasoisempaa kuin missään globaalisti harjoitetussa muussa lajissa. Niin että turvat kiinni kaikki ne, joiden mielestä keihäänheittäjän paikka ei ole arvokisoissa, ellei keppi lennä joka heitolla vähintään 85 metriä ja parhaalla yli 90.
Tosin joillekin mikään ei riitä. Esimerkiksi Etelätalon pronssijuttuun yksi kommentoija totesi, että kyllä suomalaisen pitäisi olla aina voittokamppailussa eikä pronssikamppailussa, jotta voisi huomioida.
Edellinen kommentti jäi kommenttityperyyksien listalla niukasti pronssipallille häviten toteamukselle Wilma Murron kultamitalista: pelkkä EM-kulta, ei vakuuta, maailmantasolle on vielä matkaa.
Ylivoimainen ykkössija menee tällä kertaa seuraavalle toteamukselle: jos menestyjät unohdetaan, niin eivät nämä kisat suomalaisilta niin hääppöisesti menneet.
Tuota voi kutsua logiikan riemuvoitoksi.


Loppukevennys: Se taidan minäkin olla...

Nyt löytyi LGBTATGATRQWEQ#HtmdkYHYY¤%qbtitityy -osaston kehittelemistä termeistä kyllä kaikkien aikojen paras. Semibiseksuaali. Latinan kieltä osaamattomille kerrottakoon, että ”bi” tarkoittaa ”kaksi” ja ”semi” puoli. Matematiikkaa osaamattomille kerrottakoon että puoli kertaa kaksi on yksi. Varmuuden vuoksi vielä suoraan käännetty määritelmä linkin sivustolta: ”Semibiseksuaali on henkilö, joka on biseksuaali mutta kiinnostunut ainoastaan yhdestä sukupuolesta.”
Tulee mieleen Lapin mies vonkaamassa etelän naista Hullun Poron baaritiskillä huonolla menestyksellä:
- No mikhä on kun ei lohkhea?
- Katos kun minä olen lesbo.
- Mikhä se semmoinen lespo on?
- Me ollaan rumia, juodaan kaljaa ja nuollaan pillua.
Pitkä hiljaisuus, jonka aikana Lapin mies hieroo mietteliäänä leukaansa.
- Kuulehan. Noilla tuntomerkheillä taidhan sithä minäkin olla lespo.

Uusinta: Ankkalinna

Lukijalle: Mitä tapahtuikaan Ankkalinnassa, kun haittamaahanmuutto yllätti ankat, hiiret ynnä muut:

Kunnia sille jolle kunnia kuuluu. Tämän kirjoituksen inspiraatio tuli nimimerkki Tapsan kommentista Korppi on oikeus -blogiin. Kommentissa esitettiin seuraavasta listasta muutama tapaus ja otin niistä pohjaidean. Esitetyt tapaukset, joita tässä listassa on noin neljäsosa, olivat niin osuvia, että vaikea niistä oli muutakaan keksiä, vähän kyllä muuntelin.

Ankkalinna, tuo tunnettu lintukoto. Aina siihen asti, kunnes matuhyökyaalto ylsi sinnekin asti. Toisaalta Ankkalinnassa on niin monenkirjavaa porukkaa, että luulisi sinne sopeutuvan minkä tahansa poppoon. Mutta rajansa kaikella. Yhtenä oleellisena erona matuihin on se, että Ankkalinnassa lisääntyminen tapahtuu veljenpoikien ja sisarentyttärien kautta, kun taas matujen tapauksessa serkkujen kesken.

Vaan mitäpä tapahtui ankkalinnalaisille matuaallon kynsissä? Kuka oppi uimaan ja kuka hukkui?


Aku Ankka
Vihakirjoittelee netissä ja perustaa Soldiers of Julle Ankanpää -järjestön, joka partioi Ankkalinnan katuja. Ankkalinnan Sanomat ja Päivän Posti ilahtuvat ja leimaavat kaikki haittamaahanmuuton vastustajat "akuankoiksi, oman elämänsä luusereiksi".

Teppo Tulppu
Lakkaa tappelemasta naapurinsa Aku Ankan kanssa, koska toiseksi naapuriksi ilmestyy matuvaltainen kerrostalo. Tepon autosta tehdään juhannuskokko.

Tupu, Hupu ja Lupu
Nuivistuvat saatuaan osansa monikulttuurisesta koulunkäynnistä. Päätyvät tarkkailuluokalle. Saavat potkut mokutusorganisaatioksi muuttuneista Sudenpennuista ja liittyvät Ankallismielisen puolueen nuorisojärjestöön.

Iines Ankka
Iineksellä looginen ajattelu ja järjenkäyttö eivät ole koskaan olleet prioriteettilistalla korkealla. Perustaa "Refugees Welcome" -järjestön Ankkalinnan haaraosaston. Lemppaa Akun, kun havaitsee tämän wiha-ajattelijaksi. Menee naimisiin Hannu Hanhen kanssa. Häämatkalle Hannu lähtee yksin, kun Iines poistetaan lentokoneesta yrittäessään estää rikollisen palautusta.

Hannu Hanhi
Vaistoaa onnekasta rahantuloa ja ryhtyy vokkikeisariksi. Seteleitä tulee ovista ja ikkunoista, jolloin Iines retkahtaa ja pariskunta menee naimisiin. Lopulta hanhen onni kääntyy, kun Iines pyöräyttää pesään tummanruskean munan.

Minni Hiiri
Erehtyy kulkemaan pimeän aikaan alikulkutunnelista ja päätyy joukkoyllätysseksiin objektiksi. Tekijät tuomitaan sakkorangaistukseen sukupuolielimen luvattomasta käyttöönotosta. Sossu maksaa sakot.

Mikki Hiiri
Suvaitsevaisuus muuttuu em. tapauksen takia nuivuudeksi. Lopettaa Ankkalinnan Sanomien ja Päivän Postin tilauksen. Lukee uutisensa Hommaforumilta ja kirjoittaa sinne salaa nimimerkillä.

Hessu Hopo
On perustanut sahafirman ja valittu kaupunginvaltuustoon perusankkalinnalaisten edustajana. Joutuu syytteeseen vihakirjoittelusta ja Heluna Ammun ahdistelusta.

Komisario Sisu
Kuvittelee poliisin tehtävän olevan rikosten estäminen ja selvittely sen sijaan, että surffaillaan somessa ja jahdataan vihakirjoittajia. Siirretään varhaiseläkkeelle. Uudeksi poliisimestariksi tulee ajan tuulet paremmin haistanut etsivä "Tweet" Kaasi.

Roope Ankka
Kyllästyy vihervasemmistolaiseen lässytykseen ja hyppää mukaan politiikkaan ankallismielisten keulakuvaksi. Vaalilauseena "Tehdään Ankkalinna suureksi taas!". Valitaan pormestariksi ja laittaa uudistukset vauhtiin. Joutuu toimittajien silmätikuksi. Roope kävelee vetten päällä ja media otsikoi: "Ankka ei osaa uida!"

Milla Magia
Välimeren rannikolta kotoisin olevasta Millasta tulee selvästi itseään vanhemman Roopen puoliso ja tyyli-ikoni. Ei puhu juuri mitään julkisissa esiintymisissään. Ainoa mamu, jota toimittajat inhoavat.

Kroisos Pennonen
Rahoittaa matubisnestä saadakseen puoli-ilmaista työvoimaa. Laadulla ei ole väliä, kunhan kilpailijat saadaan raivattua pois tieltä.

Pelle Peloton
Ankkalinnan kaupunginvaltuusto antaa Pellelle tehtäväksi keksiä, kuinka monikulttuuri saadaan toimimaan. Edes Pikku Apulaisesta ei ole hyötyä, vaan Pelle masentuu mahdottoman tehtävän edessä. Joutuisi suljetulle osastolle, joka on kuitenkin suljettu rahojen mennessä matuille. Viimeisenä ponnistuksenaan Pelle keksii eutanasiavuoristoradan ja toimii itse koekaniinina.

Taavi Ankka
Osoittaa laskelmillaan, kuinka tuhoisaa monikultturisuus on Ankkalinnalle. Kukaan ei kuuntele paitsi humanistinen tiedekunta, joka järjestää Taaville potkut professorin virastaan.

Karhukopla
On tuhottu viimeiseen numeroon asti hävittyään reviirisodan matujengejä vastaan.

Musta Pekka
Hankkii pienoislaivaston ja ryhtyy salakuljettamaan matuja Ankkalinnaan.

Mustakaapu
Lopettaa rikolliset puuhansa ja perustaa ompelimon, joka myy mustakaapuja säkityshalukkaille. Bisnes kukoistaa, kun sivutuotteena tehdään myös rahtitavarankuljetushameita.

Sepe Susi
Possuvihaajana vaihtaa uskontoa ja lähtee pyhään sotaan. Pikku Hukka otetaan huostaan.

Kolme pientä porsasta
Haram. Edes Veli Pontevan rakentama tiilitalo muureineen ei suojaa. Veli Huilu ja Veli Viulu käristetään pekoniksi mellakoissa. Veli Ponteva onnistuu emigroitumaan Hanhivaaraan.

Mummo Ankka
Elelee kaikessa rauhassa impivaaralaista elämää maaseudulla. Aina siihen asti, kunnes kunta kuulee että valtio maksaa matujen kulut ja päättää "elävöittää kunnan elämää" ja toteaa, että "me tienataan tällä", mikä onkin totta parin vuoden ajan ja sen jälkeen matut häipyvät kaupungin slummiin ja tilalle tulee uusi satsi.

Hansu Hanhi
Saa Mummo Ankalta potkut, kun Mummo päättää palkata tukityöllistettyjä matuja. Työtahti on sama kuin Hansulla, mutta tulee Mummo Ankalle halvemmaksi koska kunta maksaa palkan. Hansu alkoholisoituu ja päätyy Ankkalinnaan spurguksi.

Välihuomautus 152 : Kuningas on kuollut, eläköön kuningatar!

Suomen kaikkien aikojen menestynein seiväshyppääjä, kaksinkertainen Euroopan mestari ja olympiapronssimitalisti Eeles Landström kuoli 29. kesäkuuta tänä vuonna. Toinen suomalainen arvokisavoittaja, Euroopan mestari ja suomalaisen seiväshistorian ainoa ME-mies Pentti Nikula jäi ainoana seiväskuninkaana todistamaan Suomen ensimmäisen seiväskuningattaren Wilma Murron valtakautta.

Wilma Murron kohdalla ei tule unohtaa sitä pioneerityötä, jota naisten seiväshypyssä on ennen häntä tehty. Kirjoitin neljän vuoden takaisessa Kalevankisaraportissa:
Naisten seipäässä Minna Nikkanen on voittanut yksitoista SM-kultaa, niistä yhdeksän viimeistä peräkkäin. Rima on korkeudessa 440. Minna Nikkanen on pudottanut kolmesti, Wilma Murto valmistautuu viimeiseen yritykseensä. Muut ovat jo pudonneet pelistä. Nikkanen johtaa kilpailua, koska hänellä on yksi pudotus vähemmän kuin Murrolla. Murto menee yli. Kuningatar on kuollut, eläköön kuningatar! Kun paineet ovat ohi, Murto osoittaa olevansa kruunun arvoinen. Rima korkeuteen 455 ja ensimmäisellä yli, sitten vielä 460 toisella. Kuten jo tuolloin nähtiin, Murron paineensietokyky on mestariluokkaa.
Tätä seurasi sitten pari vaikeaa vuotta, mutta kyvyt ja ennen muuta päättäväisyys olivat siellä. Viimekesäisessä uutiskatsauksessa (kohta 15) kirjoitin:
Murto siis hyppäsi Vaasassa 462 ja varmisti sillä paikkansa olympialaisiin. Kun nyt satuin seiväspaikan vieressä olemaan, niin todettakoon että Murron olemus näytti ihan joltain muulta kuin viime tai toissa kesänä. Vaikka voimaa olisi tullut lisää, niin painoa on silti viitisen kiloa vähemmän eli Tilastopajassa mainittu 68 kg (pituutta on 182 cm) taitaa olla lähellä totuutta ellei jopa yläkanttiin siinä missä se aiemmin oli varustettu normaalilla naiskertoimella (<1). Kohti viittä metriä ollaan menossa, saa sitten nähdä miten lähelle pääsee. Mutta samalla meiningillä vain eteenpäin, niin viimeistään ensi kesänä SE on paperia.

Nyt sitten rävähti. En olisi sentään tätä uskonut, pidin mitalia fifty-fiftynä. Tällä kertaa kyse oli siitä, että Murto on viimeinkin saanut haltuun sen seipään, johon hänen ominaisuutensa riittävät. Aiemmin liian löysillä seipäillä hyppäämään tottunut Wilma ei osannut vielä hypätä sillä rautakangella, johon hänen voimansa riittävät. Nyt osaa ja se nosti tulostason maailman huipulle.

Suomalaisen yleisurheilun taso 2022

Kalevan Kisat järjestettiin tänä vuonna Joensuussa kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Edellinen kerta oli siis 2002 ja sitä edellinen – ja samalla ensimmäinen – Joensuun keikka oli taas 30 vuotta ennen sitä 1972. Ehkä seuraavat kisat Joen kaupungissa ovat sitten loogisesti vain kymmenen vuoden kuluttua 2032. Tämä sopisi hyvin, sillä järjestelyt olisivat mitä erinomaisimmin toimivat. Yleisömäärää rajoitti jossain määrin lauantainen myräkkä, joka pääsi vähän muuttamaan aikataulujakin. Odotettua vähemmällä kuitenkin selvittiin.

Joensuun Kataja takoo vahvaa tulosta paitsi järjestelytaidollaan, myös urheilullisesti. Isäntäseuran urheilijat esiintyivät edukseen, vaikka pääasiallisina mainoskasvoina olleet Heikkisen siskokset olivatkin telakalla ja poissa kisoista. Ehkä hyvä niin, vältyttiinpä viimevuotisen Tampereen keikan nololta tilanteelta kun toinen (en kerro kumpi) siskoksista käveli Ratinassa portaita alas vahingossa väärään vessaan ja tajusi vasta ovesta sisään astuttuaan että naisten vessassa ei liene koko seinän levyistä pisuaaria. Onneksi olin juuri ehtinyt napittaa housuni kiinni, sillä huudahdus oli sitä luokkaa että muutama parhaillaan kourulla järki kädessä ollut mies hypähti niin että kengänkärjet kastuivat.

Vuonna 2011 tein tutkimuksen, jossa vertailin Kalevan Kisojen tasoa kautta aikojen. Perinteiseen tapaan päivitän tilanteen lisäämällä mukaan tämänvuotiset kisat.

Vertailussa suoritetaan laskennalliset "maaottelut" kolmihenkisin joukkuein. Jokaisista Kalevan Kisoista on otettu jokaisesta normaaliin Ruotsi-maaottelun ohjelmaan kuuluvasta lajista (eli kaikki muut paitsi kävelyt ja moniottelut) kolme parasta suomalaista joukkueeseen. Sitten käydään läpi yksitellen ottelut kaikkien muiden vuosien Kalevan Kisojen vastaavaa joukkuetta vastaan. Jokainen laji, niin miehissä kuin naisissakin otetaan mukaan ja lasketaan pisteet Ruotsi-ottelun kaavalla eli 7-5-4-3-2-1 kaikissa niissä lajeissa, jotka ovat olleet molempien verrattavien vuosien KK-ohjelmassa. Tarkemman selvityksen käytetystä metodista ja laskentaohjelmasta voi käydä lukemassa alkuperäisestä tutkimuksesta.

Koska tänä vuonna kyseessä olivat 115. Kalevan Kisat, se tuottaa 114 ottelua jokaiselle "joukkueelle". Tämänvuotiset kisat voittavat näistä otteluista 107, häviävät 7 (vuosille 1983, 1984, 1988, 1990, 1991, 1992, 1994), tasapelejä ei tule. "Ristiinpelaamisen" takia sijoitusta ei periaatteessa voi lukea suoraan tästä, vaikka tällä kertaa niin käykin. Kyseessä olivat historian 8. kovatasoisimmat kisat. 2010-luvun vaihteesta alkaen taso on ollut pääsääntöisesti nousussa ja niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa tuli vieläpä historian kovin nousu. Edellisvuotiset kisat ovat nyt sijalla 22 eli melkoinen hyppäys eteenpäin. Kokonaistaulukossa edelliset tämänvuotisten kisojen voittajakisat ovat vuoden 2000 kisat. Keskinäisessä ottelussa tämänvuotiset kylläkin ne voittavat jopa varsin selvästi pistein 416-376, mutta ristiinpelaamisen takia häviävät sarjataulukossa voitoin 107-108.

Kova taso toteutui siis siitä huolimatta, että kyseessä olivat ns. ”välikisat” eli MM-kilpailut on jo käyty ja EM-kilpailuihin ei voinut enää tulosrajoja rikkoa. Toisaalta kyseessä on jossain määrin satunnainen ilmiö, joten on täysin mahdollista että ensi kesänä Lahdessa tulee pieni notkahdus, vaikka yleinen trendi onkin nouseva.
Joka tapauksessa kohonnut taso on selvä selitys sille, että Müncheniin lähtee suurempi joukkue kuin miesmuistiin. Supermenestystä ei vielä ole luvassa, mutta kärki voi kasvaa vain massasta. Oma veikkaukseni oli kolme mitalia, mutta Oliver Helanderin poisjäänti pudotti sen kahteen. Tämä ei silti tarkoita sitä, että odotin Helanderin ottavan mitalin. Odotusarvo mitalimäärälle ennen Helanderin loukkaantumista oli 2,6, mikä pyöristyy kolmeen. Odotusarvo mitalimäärälle tämän uutisen jälkeen on 2,4, mikä pyöristyy kahteen. Näiden erotus 0,2 puolestaan ei tarkoita sitä, että olisin pitänyt Helanderin mitalimahdollisuuksia 20-prosenttisina. Pidin niitä 30-prosenttisina. Helanderin poisjäänti kuitenkin tarkoitti samalla sitä, että Etelätalon, Kuuselan ja Keräsen yhteenlasketut mitalimahdollisuudet kasvoivat kymmenellä prosenttiyksiköllä, josta seuraa laskutoimitus 2,6 – 0,3 + 0,1 = 2,4.
Lisää hauskoja todennäköisyysarvioita EM-kisoista (tämä arvio on tehty ennen Helanderin ilmoitusta ja moukarinaiset on jätetty laskelmista pois, sillä heidän mukanaolonsa sotkisi tämän lystikkään logiikan):
Suomen todennäköisin finalisti: Wilma Murto
Suomen todennäköisin pistesija: Topi Raitanen
Suomen todennäköisin mitali: Kristiina Mäkelä
Suomen todennäköisin kulta: Oliver Helander.
Murto on todennäköisempi finalisti (tietysti suorat finaalit kuten maraton ja kävelyt poislukien) kuin kukaan kolmesta muusta. Murron perustaso riittää helposti finaaliin. Raitanen on riskialttiimpi, kaatuminen tai vatsakramppi alkuerässä saattaa pilata juoksun. Kolmiloikan taso taas on niin kova, että Mäkelälle kaksi yliastuttua ja yksi liian varman päälle otettu eivät riitäkään karsinnasta selviämiseen. Ja Helander… niin no, nythän se jo tiedetäänkin.
Raitanen taas on todennäköisempi pistesijan saavuttaja kuin Murto, joskin niukasti. Murrolla pistesija vaatii kahta onnistumista eli karsinta ja finaali – ei saa mokata kumpaakaan kolmella pudotuksella aloituskorkeudesta. Kun taas Raitanen kunnossa ollessaan selvittää lähes varmasti tiensä finaaliin ja siellä pisteille. Mäkelä puolestaan saattaa jatkaa samaa kolmelta viimeiseltä kierrokselta karsiutumisen linjaansa kuin niin usein ennenkin.
Mäkelä on todennäköisin mitalisti, koska vastoin kritisoijia en usko mihinkään ”karsintaonnistuja – finaaliepäonnistuja” -väittämään. Kyseessä on todennäköisesti sama ilmiö kuin joukkueurheilun ”voittoputket”. Kun niitä tutkittiin tarkemmin, havaittiin voittoputkien olevan täysin tilastollisen todennäköisyyden mukaista satunnaisvaihtelua. Mäkelä on mitalitason hyppääjä suoritusvarmuudeltaan, hänellä on vain käynyt onnettoman huono tuuri finaaleissa. Murron edellä on monta kovempaa. Estejuoksussa on myös monta kovaa taistelemassa mitaleista, joten Raitanen häviää tässä todennäköisyydessä niukasti Mäkelälle.
Helander oli todennäköisin voittaja. Murron mahdollisuus voittoon on siinä, että ainakin kolme kovempaa epäonnistuu ja hän voittaa samantasoisensa maksimisuorituksellaan. Mäkelällä on lähes sama tilanne. Raitasen voitto edellyttäisi loisto-onnistumista tasaisessa sakissa. Helander on vastoin yleistä harhaluuloa hyvin suoritusvarma heittäjä kunnossa ollessaan. Yksi onnistunut heitto PNG:n tapaan olisi tuonut todennäköisesti kultaa – mutta se olisi vaatinut terveenä olemisen.
Mutta sitten takaisin Kalevan Kisoihin.

Kovimmillaan taso on ollut 80- ja 90-luvuilla, mutta tämänvuotiset Kalevan Kisat nousevat tähän joukkoon mukaan. Kaikkien aikojen kovimmat kisat ovat olleet 1988 ja 1998, jotka molemmat ottavat 110 voittoa eli häviävät kaksille kisoille. "Ristiinpelaamisen" takia ne ovat kuitenkin taulukon kärjessä, 1988 ensin sijoitettuna koska sen kokonaispiste-ero on parempi. Se myös voittaa näiden vuosien keskinäisen ottelun pistein 348-334.

Kun vertaa tämänvuotisia kisoja kaksiin aiempiin Joensuussa järjestettyihin kisoihin, saldo on seuraava:
Vuosi 1972 häviää pistein 383-255 eli jos uskoo 1970-luvun olleen ylivertaista aikaa nykypäivään nähden, niin erehtyy raskaasti.
Vuosi 2002 kamppailee varsin tasaveroisesti ja häviää vain pistein 407-385.

Suurta hupia sai jälleen kerran siitä, kun luki lehtien kommenttipalstoilta surkeasta tasosta. Lainaan tässä edellisen Uutiskatsauksen kohtaa 11 (Haaste):
Otsikossa linkki Kalevan kisojen keihäsfinaalista kertovaan juttuun. Itse juttu ei ole niin tärkeä, mutta kommentit ovat. Kirjoitin äskettäin parodian yleisurheilua käsitteleviin lehtijuttuihin tuleviin kommentteihin.
Totesin, että en kerta kaikkiaan pysty vetämään niin alta lipan etteikö todellisuus pistäisi paremmaksi. (Lisäys: Asiaa analysoi myöskin EM-kisoihin lähtevä aituri Kristiina Halonen diplomi-insinöörin jäätävällä logiikalla.) Niin nytkin. Heti ensimmäinen kommentti Kalevan kisojen keihäsfinaalin tasosta oli: 84m ja risat. Ihan kiva piirikisoihin. Turha lähteä yhtään kauemmas. Jäi ilmeisesti huomaamatta, että sama mies oli tätä huonommalla tuloksella juuri äskettäin MM-kisoissa kuudes. Seuraavat arvokisat ovat EM-kisat. Etelätalon kalevankisaheitolla olisi neljissä viimeisissä EM-kisoissa otettu yksi kulta, yksi hopea, yksi pronssi ja yksi neljäs sija. Tämä on noin Euroopan tasolla ihan kohtuullinen tulos, sanoisin.
Suomen keihästasoa pidetään kommenteissa muutenkin aivan umpisurkeana. Katsotaanpas Tilastopajaa. Suomessa on tänä vuonna: 0 kpl 90 metrin ylittäjiä, 1 kpl 85 metrin ylittäjä, 5 kpl 80 metrin ylittäjiä, 10 kpl 75 metrin ylittäjiä ja 19 kpl 70 metrin ylittäjiä. Maita, joissa kunkin rajan ylittäjiä on enemmän, löytyy:
- 90 m ylittäjiä: Grenada 1, Tsekki 1, Pakistan 1
- 85 m ylittäjiä: Saksa 3, Tsekki 2
- 80 m ylittäjiä: ei yhtään, Saksalla myös 5
- 75 m ylittäjiä: USA 14
- 70 m ylittäjiä: USA 39, Saksa 22
Näyttäkää joku toinen laji, jossa Suomi pärjää tasovertailussa yhtä hyvin. Muu kuin pesäpallo ja ehkä salibandy. Enkä oikein usko että yhdenkään maan mestaruuskilpailussa pronssia olisi otettu tänä vuonna paremmalla tuloksella kuin Toni Keräsen 82,52.
Yleinen itkuvirsi yltyi, kun uutisoitiin EM-kisoihin lähtevästä joukkueesta. ”Turha lähettää, eivät pärjää kumminkaan.” Kuulutan reiluutta. Miesten jalkapallomaajoukkue selvisi viime vuonna upeasti EM-kisoihin ensi kertaa historiassa. Eipä kuulunut valitusvirsiä siitä, että turha lähettää vaikka vaatimustason ylittivätkin, eivät ne kuitenkaan pärjää. Kuten eivät pärjänneetkään (saivat sentään yhdestä ottelusta onnekkaasti pisteitä vaikka vastustajan tähtipelaajan sydänkohtauksesta huolimatta olivat koko ajan alakynnessä), ja jalkapallo on sentään tuurilaji yleisurheiluun verrattuna. Puhumattakaan naisten tämänvuotisesta EM-lopputurnauksesta, jossa jännityksen aiheena oli se, kykeneekö Suomi vastoin odotuksia riistämään edes yhden pisteen alkulohkossa (ei kyennyt).
Nyt esitän haasteen. Suomi oli miesten jalkapallon EM-turnauksessa ensimmäinen pudotuspeleistä karsiutunut eli 17. Naisten turnauksessa Suomi oli alkulohkonsa viimeiseksi jääneistä toiseksi huonoin eli 15. Keskimäärin tämä oli 16. sija, mikä on selvästi parempi kuin sen pitäisi FIFA-rankingin mukaan (miehissä Suomi Euroopan 30, naisissa 19 eli keskimäärin 24,5) olla.
Aion tulevista EM-kisoista laskea kunkin maan 20 parhaan urheilijan keskimääräisen sijoituksen. Tämähän vastaan jalkapallojoukkueen keskimääräistä kokoa ja käytännössä kaikki vähänkin merkittävät maat ainakin tuonsuuruisen joukkueen paikalle lähettävät, joten tilastoaineisto riittää. Sovitaanko että jos se on Suomella parempi kuin tuo jalkapallon tuurilla saatu 16. sija, niin lopetetaan se yleisurheilun tason haukkuminen ainakin siihen asti, kunnes se putoaa samalle tasolle kuin jalkapallo, jooko?
Palataan asiaan parin viikon kuluttua.

Uusinta: Omenoiden ja puiden etäisyys

Lukijalle: Tässä jutussa tutkittiin USA:n presidenttien vanhempia. Tilastotiedot on päivitetty ottamalla Trump ja Biden laskelmiin mukaan:

Kun tuli tutkittua Neuvostoliiton ja USA:n johtajien jälkikasvua, niin siinä alkoi kiinnostaa millaisista perheistä johtajat itse ovat lähtöisin.

Neuvostoliiton johtajista Lenin oli ainoa, jonka tausta oli selkeästi yläluokkainen. Osin tämän ehdon täyttää myös Andropov. Muut olivat kelpo kommunistisen perinteen mukaisesti proletaariperheistä.

Yksikään Neuvostoliiton johtajista ei ollut puhtaasti venäläistaustainen.
Leninin äiti oli juutalais-saksalais-ruotsalainen ja isä mahdollisesti osin kalmukki.
Stalin oli georgialainen.
Hrustsov lienee ollut etnisesti venäläinen, vaikka perhe olikin lähtöisin läheltä Ukrainan rajaa. Hrustsov itse muutti Ukrainaan 14-vuotiaana ja vietti siellä nuoruusvuotensa.
Brezhnev oli ainakin osin ukrainalainen, minkä hän nuorempana ilmoittikin kansallisuudekseen.
Andropovin äiti oli etnisesti saksalainen ja isä Donin kasakka eli luultavasti pääosin venäläinen.
Tsernenkon isä oli ukrainalainen.
Gorbatsovin äiti oli ukrainalainen.

1. Vladimir Leninin isä oli Ilja Uljanov, matematiikan ja fysiikan opettaja, myöhemmällä iällään Simbirskin läänin koulutarkastaja. Hänen kuollessaan Lenin oli vielä teini-ikäinen, mutta isällä oli siis Venäjän mittakaavassa ylempää keskiluokkaa, mitä tosiasiaa neuvostoaikaiset elämäkerrat yrittivät peitellä. Äiti Maria Blank oli koulutukseltaan alkeiskoulun opettaja, mutta eli kotiäitinä. Taustaltaan äiti oli isänsä puolelta juutalaisen lääkärin tytär ja äitinsä puolelta saksalais-ruotsalainen.

2. Josif Stalinin isä oli Besarion Dzhugasvili, ammatiltaan suutari. Alkoholisoitunut isä oli huonoissa välissä poikansa kanssa eikä tavannut tätä elämänsä kahdeksana viimeisenä elinvuotena. Stalinin äiti, palvelijana työskennellyt Ketevan Geladze kuoli 1937, 28 vuotta miehensä jälkeen. Stalin oli ainoa lapsi, kaksi vanhempaa veljeä oli kuollut alle vuoden ikäisinä.

3. Nikita Hrustsovin vanhemmat Sergei (k.1938) ja Ksenia (k.1945) olivat köyhiä maatyöläisiä. Perhe muutti Itä-Ukrainaan, missä Sergei työskenteli rautateillä, kaivoksissa ja tiilitehtaassa.

4. Leonid Brezhnevin isä Ilja Brezhnev (k.1930) oli metallityöläinen. Äiti oli Natalia Mazalova (k.1975). On epäselvää, missä määrin Brezhnev oli ukrainalainen. Hän vaihteli ilmoittamaansa kansallisuuttaan ukrainalaisen ja venäläisen välillä sen mukaan, kumman katsoi hyödyllisemmäksi, suosien kommunistipuolueessa korkeampiin asemiin noustessaan venäläisyyttä.

5. Juri Andropovin isä Vladimir Andropov oli rautatievirkailija, etniseltä taustaltaan Donin kasakoita. Äiti Jevgenia Fleckenstein oli musiikinopettaja, syntynyt Suomessa. Hänen isänsä oli varakas liikemies Karl Fleckenstein, Venäjän saksalaisia, Viipurista Moskovaan muuttanut. Vanhemmat erosivat pian Andropovin syntymän jälkeen. Isä kuoli lavantautiin Andropovin ollessa viisivuotias ja pian tämän jälkeen uusiin naimisiin mennyt äiti kahdeksan vuotta myöhemmin.

6. Konstantin Tsernenkon isä, kaivostyöläinen Ustin Tsernenko oli ukrainalainen, kuten sukunimestä voi arvella. Äiti hoiti kotia ja pientä maanviljelyspalstaa. Hän kuoli Tsernenkon ollessa kahdeksanvuotias.

7. Mihail Gorbatsovin isä Sergei Gorbatsov oli leikkuupuimurinkuljettaja ja äiti Maria Gopkalo kolhoosityöntekijä. Isä kuoli 1976 ja äiti 1993. Etniseltä taustaltaan Gorbatsov on venäläis-ukrainalainen. Stalinin vainojen aikana Gorbatsovin isoisä joutui vuoden ajaksi vankilaan trotskilaisuudesta syytettynä.


Yhdysvaltain presidentteinä on ollut 43 miestä ja heidän vanhemmistaan on olemassa Neuvostoliiton johtajia tarkemmat tiedot. Niinpä heistä onkin henkilöesittelyn yhteydessä lueteltu erilaisia ennätyksiä kursivoiduilla tiedoilla. Seuraavassa yksittäisiä tilastollisia havaintoja. On huomioitava että kaikissa tiedoissa on käytetty kokonaisia vuosia eikä tarkkoja päivämääriä. Esimerkiksi jos presidentti olisi syntynyt 1.1.2000 ja hänen äitinsä 2.2.1970, on hänen äitinsä laskettu synnytyksen aikaan 30-vuotiaaksi syntymävuosien erotuksen perusteella. Tämä helpotti huomattavasti tilastointityötä eikä aiheuta keskiarvoihin todennäköisesti minkäänlaisia poikkeuksia.

Tulevan presidentin syntyessä heidän isänsä ovat olleet keskimäärin 32,9-vuotiaita ja äidit 26,7-vuotiaita. Historiallisesti vanhemmat lienevät siis olleet normaalin ikäisiä. Poikkeuksellisen nuoret vanhemmat puuttuvat, ainoastaan yksi presidenttien äideistä on ollut syntymän aikaan alle 20-vuotias. Samaten iäkkäät äidit puuttuvat, vain yksi on ollut yli 40-vuotias. Isissä yli 40-vuotiaita on ollut yhdeksän, alle 20-vuotiaita ei yhtään.

Edellisestä voidaan helposti laskea, että presidenttien isät ovat olleet keskimäärin hieman yli kuusi vuotta äitejä vanhempia. Tämä lienee poikkeavan suuri lukema. Vähintään kymmenen vuoden ikäero löytyy kymmeneltä parilta. Kolmella presidentillä äiti on ollut isää vanhempi. Mikäli tarkastellaan pelkkää ikäeroa kiinnittämättä huomiota sen suuntaan, vanhempien keskimääräinen ikäero on ollut vajaa seitsemän vuotta.

Presidentit ovat menettäneet isänsä keskimäärin 32,8-vuotiaina ja äitinsä 43,5-vuotiaina. Peräti kolmen presidentin (Jackson, Hayes ja Clinton) isä on kuollut ennen poikansa syntymää. Heidän lisäkseen kymmenen tulevaa presidenttiä on menettänyt isänsä enintään 20-vuotiaana. Äitinsä alle 20-vuotiaana menettäneitä on kuusi. Molemmat vanhempansa on alle 20-vuotiaana menettänyt kaksi. Kahden presidentin isät ovat kuolleet vasta poikansa jälkeen, äideistä näin on käynyt kolmelle. Vain yhden presidentin (Kennedy) molemmat vanhemmat olivat yhä elossa poikansa kuollessa.

Vaikuttaa siltä, että presidenteistä poikkeuksellisen moni on menettänyt isänsä nuorena. Vertailudatan puuttuessa tätä ei voi kuitenkaan pitää varmana.

Isän ja presidentin kuolemalla (nyt jo kuolleista presidenteistä) on eroa keskimäärin 38,7 vuotta, äidin ja presidentin kuolemalla 28,9 vuotta.

Presidenteillä on ollut keskimäärin 5,3 sisarusta. Jos vain täyssisarukset lasketaan, luku on 4,6. On mahdollista, että joitakin pienenä kuolleita ei etenkään 1700- ja 1800-luvuilta ole laskuissa mukana.

Kaikilla presidenteillä on ollut sisaruksia. Yksikään ei ole ollut ainoa lapsi. Presidenteistä neljällä (F.D. Roosevelt, Ford, Clinton ja Obama) ei kuitenkaan ollut täyssisaruksia. Lisäksi Coolidge oli perheensä ainoa aikuiseksi elänyt lapsi.

Mielenkiintoinen tutkimuskohde on, onko asemalla sisarusparvessa merkitystä presidentiksi pääsemiseen. Koska presidentteinä on ollut vain miehiä, rajataan siskot pois samoin kuin alle 20-vuotiaina kuolleet veljet.

Rajataan aluksi pois myös velipuolet. Tällöin perheidensä ainoita poikia on ollut seitsemän, jäljelle jää siis 39 presidenttiä, joilla on ollut aikuisiksi eläneitä täysveljiä. Veljesten lukumäärä on ollut tällöin sellainen, että esikoisia pitäisi näistä 39:sta olla odotusarvon mukaan 12,5, kuten symmetrian vuoksi myös kuopuksia. Välissä olleille jää tällöin odotusarvoksi 14. Lopputulos: esikoispoikia on ollut presidenteistä 21, kuopuksia 6 ja välissä olleita 12.

Mikäli velipuolet lasketaan mukaan, perheidensä ainoita poikia on ollut kolme. Odotusarvon mukaan 43:stä jäljelle jäävästä esikoisia olisi pitänyt olla 13,3, kuten myös kuopuksia ja siihen väliin jääviä 15,4. Lopputulos: esikoispoikia on ollut presidenteistä 19, kuopuksia 6 ja välissä olleita 19. Tämä laskutoimitus ei kuitenkaan liene yhtä paljastava kuin edellinen, koska perhesuhteet ovat sekavammat ja genetiikka puoliksi erilainen.

On siis ilmeistä, että presidentiksi pääsee selvästi todennäköisemmin veljessarjan esikoinen kuin kuopus.

Yllättävän harva 46 presidentin isistä on ollut politiikassa mukana merkittävällä tasolla. Ainoastaan kymmenen on toiminut tärkeissä tehtävissä vähintään osavaltiotasolla. Kaksi on ollut itsekin presidenttejä, kolme osavaltion kuvernöörejä, kolme senaattoreja ja yksi edustajainhuoneen jäsen. Yksi on ollut ministerinä ja yksi kenraali. Suurin osa muistakin presidenteistä on lähtöisin vähintään ylemmästä keskiluokasta. Karkeasti laskien 33 presidentin isä on ollut yhteiskunnassa sellaisessa asemassa, että nykymaailmassa kyseessä olisi ns. rotariaines.

1. George Washingtonin isä Augustine oli virginialainen plantaasinomistaja, joka viljeli orjatyövoimalla tupakkaa, sivutoimena olivat kaivosteollisuus, rauhantuomarina ja piirikunnan sheriffinä toimiminen. Äiti Mary Ball kuoli pian poikansa tultua presidentiksi. Washingtonin suku oli varhaisia siirtolaisia, hänen isoisoisänsä John saapui Englannista Virginiaan 25-vuotiaana 1656.

2. John Adamsin isä oli John Sr., maanviljelijä-suutari. Suvun siirtolaisuus oli vielä Washingtonejakin aikaisempaa, esi-isä Henry Adams saapui Amerikkaan noin 1638.

3. Thomas Jeffersonin isä Peter oli plantaasinomistaja, joka sai mainetta Virginian alueen tutkimusmatkailijana ja kartoittajana.

4. James Madisonin isä James Sr. oli plantaasinomistaja ja Virginian militian eversti. Hänen äitinsä eli lähes satavuotiaaksi.
Ennätykset: Vanhimpana (78 vuotta) äitinsä menettänyt presidentti. Eniten täyssisaruksia (11).

5. James Monroen isä Spencer oli pienviljelijä ja puuseppä.

6. John Quincy Adamsin isä on listassa numerolla 2.

7. Andrew Jackson oli ensimmäinen presidentti, jonka isä ei ollut amerikkalaissyntyinen. Andrew Sr. ja Elizabeth Jackson muuttivat maahan Irlannista 1765 ja tuleva presidentti syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Kaksi vanhempaa veljestä oli syntynyt Irlannissa, joten he eivät olisi lain mukaan presidentiksi kelvanneetkaan. Andrew Sr. kuoli tapaturmassa kolme viikkoa ennen poikansa syntymää.
Ennätykset: Äiti eniten isää vanhempi, 6 vuotta.

8. Martin Van Burenin isä Abraham oli maanviljelijä, muutaman orjan omistaja ja tavernanpitäjä. Vaikka Van Burenin isälinjan suku olikin tullut maahan jo 1631, mahdollisesti presidenttien ennätys, hollanti oli pysynyt perheen kielenä ja Van Buren onkin ainoa presidentti, joka on puhunut äidinkielenään jotain muuta kuin englantia.

9. William Henry Harrisonin isä Benjamin Harrison V oli plantaasinomistaja ja Amerikan vallankumouksen johtajia, yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän toimi Virginian kuvernöörinä 1781-84. Äidinpuoleinen isoisä Robert Carter hoiteli vastaavaa tehtävää ennen itsenäistymistä.
Ennätykset: Vanhin äiti, 43 vuotta. Järjestysluvultaan sisarussarjan suurin, 7 (jaettu McKinleyn kanssa, lisäksi Pierce ja Taft olivat seitsemänsiä jos sisaruspuolet lasketaan).

10 John Tylerin isä John Sr. oli Virginian kuvernööri ja liittovaltion senaattori, ammatiltaan tuomari.
Ennätykset: Nuorimpana äitinsä menettänyt, 7 vuotta.

11. James K. Polkin isä Samuel oli maanviljelijä, orjanomistaja ja maanmittari. Hänen äitinsä Jane Knox oli ensimmäinen presidentin äiti, joka eli presidenttiä pidempään.
Ennätykset: Nuorin äiti, 19 vuotta. Eniten aikuisiksi eläineitä täyssisaruksia, 9.

12. Zachary Taylorin isä Richard oli plantaasinomistaja ja Yhdysvaltain vapaussodan everstiluutnantti. Ennen vapaussotaa hän teki veljensä kanssa tutkimusmatkan Ohio-joelta Missisippille.

13. Millard Fillmoren isä Nathaniel oli maanviljelijä.
Ennätykset: Vanhimpana (63 vuotta) isänsä menettänyt presidentti.

14. Franklin Piercen isä Benjamin oli vapaussodan veteraani ja sittemmin New Hampshiren militian komentava kenraali. Myöhemmin hänestä tuli osavaltion kuvernööri. Hän oli jäänyt orvoksi kuusivuotiaana ja työskennellyt setänsä maatilalla ennen sotaväkeen liittymistään. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli synnytyksessä. Tuleva presidentti syntyi toisesta avioliitosta.

15. James Buchananin isä James Sr. oli Irlannista muuttanut siirtolainen ja menestyvä liikemies.

16. Abraham Lincolnin isä Thomas oli äkkiväärän baptistilahkon johtomiehiä, ammatiltaan maanviljelijä. Äiti Nancy kuoli Lincolnin ollessa alle kymmenvuotias. Seuraavana vuonna perheeseen ilmestyi äitipuoli Sarah, leskinainen ja kolmen lapsen äiti. Hän oli Lincolnille läheinen ja kasvatti aviomiehensä lapset kuin omansa. Yhteisiä lapsia pariskunnalle ei syntynyt. Hän kuoli muutama vuosi Lincolnin murhan jälkeen.

17. Andrew Johnsonin isä Jacob työskenteli sekalaisissa ammateissa: hevostenhoitaja, suntio ja kantaja. Hän kuitenkin toimi myös Pohjois-Carolinan militiassa kapteenina.

18. Ulysses S. Grantin isä Jesse oli ammatiltaan nahkuri ja liikemies.

19. Rutherford B. Hayesin isä Rutherford Sr. oli kauppias. Hän kuoli kymmenen viikkoa ennen poikansa syntymää.

20. James A. Garfieldin isä Abram kuoli poikansa ollessa vuoden ikäinen. Hänet tunnettiin paikkakunnalla hyvänä painijana.

21. Chester A. Arthurin isä William oli irlantilaissyntyinen. Hän oli ammatiltaan aluksi opettaja, sittemmin baptistipappi. Williamista tuli Yhdysvaltain kansalainen vasta tulevan presidentin syntymän jälkeen, joten Chester A. Arthurilla oli kaksoiskansalaisuus; brittiläinen isänsä perusteella ja yhdysvaltalainen synnyinpaikan perusteella. Äiti Malvina Stone oli syntyperäinen yhdysvaltalainen.

22. ja 24. Grover Clevelandin isä Richard oli presbyteeripappi.

23. Benjamin Harrisonin isä oli edustajainhuoneen jäsen John Scott Harrison, jonka isä puolestaan on tällä listalla numerolla 9. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli nuorena ja Benjamin syntyi toisesta avioliitosta.
Ennätykset: Eniten sisaruksia (12), mutta osa oli sisarpuolia.

25. William McKinleyn isä William Sr. oli terästeollisuusmagnaatti.
Ennätykset: Järjestysluvultaan sisarussarjan suurin, 7 (jaettu W.H. Harrisonin kanssa, lisäksi Pierce ja Taft olivat seitsemänsiä jos sisaruspuolet lasketaan).

26. Theodore Rooseveltin isä Theodore Sr. oli varakas liikemies ja filantrooppi. Perhe oli varakasta, jo useiden sukupolvien ajan menestynyttä hollantilaistaustaista liikemiessukua.

27. William Howard Taftin isä Alphonso toimi Yhdysvaltojen sota- ja oikeusministerin tehtävissä. Koulutukseltaan hän oli lakimies. Jäätyään leskeksi ensimmäisestä avioliitostaan hän meni naimisiin Louise Torreyn kanssa, josta tuli presidentin äiti.

28. Woodrow Wilsonin isä Joseph oli teologi ja yliopiston lehtori.

29. Warren G. Hardingin isä George Tryon Harding oli lääkäri ja äiti Phoebe Dickerson kätilö.
Ennätykset: Nuorin isä, 21 vuotta.

30. Calvin Coolidgen isä John Calvin Sr. oli Vermontin osavaltion edustajainhuoneen ja senaatin jäsen. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä, opettaja ja kauppias.

31. Herbert Hooverin isä Jessie oli seppä.
Ennätykset: Pisimpään vanhempiensa kuoleman jälkeen elänyt presidentti, isä 84 vuotta, äiti 80 vuotta. Nuorimpana molemmat vanhempansa menettänyt, 10 vuotta.

32. Franklin D. Rooseveltin isä James oli liikemies, rautatieyhtiöiden johtaja. Äiti Sara Delano oli 26 vuotta miestään nuorempi, tämän toinen vaimo miehen jäätyä leskeksi.
Ennätykset: Vanhin isä, 54 vuotta. Suurin vanhempien ikäero, 26 vuotta.

33. Harry S. Trumanin isä John oli maanviljelijä ja karjakauppias.

34. Dwight D. Eisenhowerin isä David oli insinööri. Hänen äitinsä Ida Elizabeth Stover oli pasifisti, joka pettyi poikansa valittua sotilasuran.

35. John F. Kennedyn isä Joseph P. oli liikemies ja toimi myös USA:n Ison-Britannian suurlähettiläänä. Suku oli Bostonin irlantilaisten vaikutusvaltaisimpia. Äiti Rose Fitzgerald eli yli satavuotiaaksi. Hänen isänsä John F. Fitzgerald oli edustajainhuoneen jäsen ja Bostonin pormestari.
Ennätykset: Pisimpään poikansa kuoleman jälkeen eläneet vanhemmat, isä 6 vuotta ja äiti 32 vuotta.

36. Lyndon B. Johnsonin isä Samuel Jr. oli maanviljelijä, joka meni mukaan politiikkaan edeten Teksasin edustajainhuoneen jäseneksi.

37. Richard M. Nixonin isä Francis oli sitruunanviljelijä, joka ryhtyi myöhemmin pientavarakauppiaaksi.

38. Gerald Ford tapasi biologisen isänsä Leslie Kingin mahdollisesti vain kerran, ollessaan vielä alle kahdenkymmenen. Fordin äiti oli jättänyt alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehensä pian pojan syntymän jälkeen. King meni uusiin naimisiin ja sai kolme lasta. Ei ole tiedossa, oliko Ford tekemisissä näiden sisarpuoltensa kanssa; sen sijaan hänen äitinsä Dorothy Gardner meni uusiin naimisiin Gerald Rudolff Fordin kanssa ja sai kolme lasta. Hän adoptoi vaimonsa lapsen, jonka nimi muutettiin Leslie King Jr:stä Gerald Ford Jr:ksi. Isäpuoli perusti maalausyrityksen ja oli mukana paikallispolitiikassa. Biologinen isoisä Charles Henry King oli pankkiiri ja omahalainen paikallisvaikuttaja, joka maksoi elatusapua pojanpojastaan isän kieltäydyttyä niin tekemästä.

39. Jimmy Carterin isä James Sr. oli maanviljelijä-liikemies, joka palveli luutnanttina ensimmäisessä maailmansodassa. Äiti Lillian Gordy meni 68-vuotiaana yli vuodeksi Intiaan vapaaehtoistyöhön spitaalisten pariin.

40. Ronald Reaganin isä Jack oli kenkäkauppias.
Ennätykset: Pienin vanhempien ikäero, isä 11 päivää äitiä vanhempi.

41. George H.W. Bushin isä Prescott oli senaattori. Ennen poliitikon uraansa hän taisteli kapteenina ensimmäisessä maailmansodassa.

42. Bill Clintonin isä William Jefferson Blythe Jr. oli kauppamatkustaja. Hän kuoli liikenneonnettomuudessa kolme kuukautta ennen tulevan presidentin syntymää. Äiti Virginia Cassidy oli anestesiahoitaja. Hän meni uusiin naimisiin autokauppias Roger Clintonin kanssa.
Ennätykset: Nuorimpana isänsä menettänyt, 3 kk ennen syntymää.

43. George W. Bushin isä on tällä listalla numerolla 41.

44. Barack Obaman isä Barack Sr. oli kenialainen ekonomi, joka työskenteli kotimaansa eri ministeriöissä. Moniavioisella miehellä oli tiettävästi yhdeksän lasta, tosin parin lapsen isyys on epävarmaa. Äiti Ann Dunham oli antropologi, joka teki ainakin kenttätutkimusta suurella innolla, koska ensimmäisen lapsen isä oli kenialainen ja toisen indonesialainen.

Lisäys 14.1.2017: 45. Donald Trumpin isä Fred oli menestyksekäs liikemies, jonka omaisuuden Donald-poika peri.

Lisäys 13.8.2022: 46. Joe Bidenin isä Joe Sr. oli menestyksekäs käytettyjen autojen kauppias.