Uutiskatsaus 34/2022

1. Muutosta kehiin!

Pääspice pisti bilevaihteen päälle ja kansakunta pahoitti mielensä. Erityisesti keskusteltiin siitä, tuliko vedettyä huumeita vai ei. Otin asiaan kantaa toteamalla, että jos Marin käyttää huumeita, hänen tulisi lopettaa. Jos taas Marin ei käytä huumeita, hänen pitäisi aloittaa. Joka tapauksessa muutosta pitää tapahtua, ei tämä nykymeno toimi.
Itse juhlimisessa kyse oli täysin normaalista toiminnasta Marinin viiteryhmässä. Eli yliteini-ikäiset siideripissikset ottavat neljääkymppiä lähestyessään vielä viimeiset irti katoavasta viehätysvoimastaan. Mikä heille suotakoon. Kokonaan toinen asia on sitten se, että ei tällaisten siideripissisten – ja täsmennettäköön että tämä koskee myös vastaavia miespuolisia - pitäisi todellakaan olla pääministereinä.


2. Valtiomiehen teko

Ukrainan presidentti Zelenskyi myönsi tienneensä Venäjän hyökkäyksestä lähes varmasti jo ennen sen tapahtumista. Hän kuitenkin päätti vaieta asiasta paniikin ja rahamenetysten välttämiseksi. Tästä on nyt satanut syytöksiä niskaan.
Zelenskyi teki valtiomiehen teon. Jos hyökkäyksestä olisi tiedotettu etukäteen, se ei olisi muuttanut Venäjän hyökkäyssuunnitelmaa mitenkään. Ukraina sen sijaan olisi huomattavasti heikommassa jamassa kuin on. Ainoa mitä voi pohtia, on se olisiko Ukrainan armeija voinut varustautua paremmin miinoittamalla ja maalittamalla valmiiksi ilmeiset rajanylityskohdat. Toisaalta on helpompaa tuhota syvyyteen tunkeutunut, huoltolinjoistaan liian kaukana oleva vihollinen.
Lisäksi on huomautettava, että jos Zelenskyi ei olisi tiennyt lähes varmasta hyökkäyksestä jo viikkoja etukäteen, tiedustelu olisi toiminut luokattoman huonosti.
Zelenskyin arvostelijoiden sopii asettua hänen saappaisiinsa ja miettiä, ovatko he valmiita uhraamaan muutaman ihmishengen jättämällä varoituksen tekemättä, kun vaihtoehtona on todennäköisesti koko maan miehitetyksi tuleminen ja tuho. Jokainen osaa kyllä olla kippari kauniilla säällä, mutta myrskyn tullen tarvitaan valtiomiehiä.


3. Sodan leikkikenttä

Sodan järkyttävimmät uhrit ovat tietysti lapsia. Moni kuolee pommituksissa, epäsuorassa tulessa ja miinoituksissa. Lisäksi taistelukentälle jää lojumaan vaarallista materiaalia, kuten linkin jutussa jossa naskaleilla on AK-rynnäkkökivääri ja RPG-7 -sinko.
Toisaalta jännittäväähän se on ollut maailman sivu. Eräs kohtuullisen läheistä sukua ollut kertoi, kuinka hän oli varhaisteinipoikana kerännyt huomattavan kokoelman räjähdysaineita ja pari käsikranaattiakin sotatoimialueena olleelta kotiseudulta. Monihan menetti tässä touhussa henkensä tai raajojaan, mutta nyt oli onni myötä. Hän kantoi loppuikänsä kaunaa – en tiedä kuinka tosissaan – pikkuveljelleen, joka paljasti rintamalta lomalla olleelle isälle heinäladossa olleen kätkön. Sinne katosi hyvä kokoelma.


4. Sabotaasia

Venäjä on ollut kovasti närkästynyt, kun ukrainalaiset ovat pistäneet hanttiin vapauttajalleen. Vielä suurempi närkästys tuli, kun ukrainalaiset onnistuivat iskemään jo Venäjälle sinetöidyksi luulleelle Krimille. Suorastaan raivon valtaan venäläiset kiihtyivät siitä, kun jo sodan alkupuolella tapahtunut Belgorodin varikolle tehty isku onkin mitä ilmeisimmin vahvistumassa ukrainalaisten teoksi. Venäjän puolelle tehtyjä iskuja pidetään rauhanneuvottelujen vaikeuttamisena. Tämä saattaa kuulostaa hieman epäloogiselta, sillä kukas se ensinnä iskikään Ukrainaan? On kuitenkin ymmärrettävä venäläinen logiikka, niin asia selkiytyy:
1) Rauhanneuvottelut ovat hyvä asia.
2) Ilman sotaa ei voi olla rauhanneuvotteluja.
3) Niinpä Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rauhanneuvottelujen edellytys.
4) Ukrainan vastaoperaatiot Venäjällä ovat rauhanneuvottelujen aikaansaamisen kannalta tarpeettomia, joten ne haittaavat rauhanneuvotteluja.
Aiemmin Venäjä otti syyt esimerkiksi Krimin iskuista omalle kontolleen ”onnettomuuksina”, mikä koetteli uskottavuuden rajoja enemmän kuin liikaa. Ja se on sentään paljon se jopa suomen kielellä, jossa tunnetaan verbi ”ryssiä”. (Kokeilkaapa muuten huviksenne seuraavan kerran ulkomaalaisseurassa illanistujaisissa, millaisen reaktion saatte aikaan kertoessanne, että ”to screw up things” sanotaan suomeksi siten, että sanatarkkaan käännettynä ilmaisu on ”to make things the Russian way”. Omien kokemusten mukaan reaktiot ovat aika hulvattomia.)
Nyt Venäjä ehti syyttää Ukrainaa Moskovan autopommi-iskusta jo ennen kuin viimeiset projektiilit laskeutuivat maahan. Todellisuudessa, jos Ukraina haluaisi, Venäjällä kyettäisiin kylvämään kauhua aika hurjalla tavalla. Puolet ukrainalaisista kykenee esiintymään venäläisinä, joten soluttautuminen on helppoa. Sata kiloa Semtexiä Ladan takakonttiin, sytyttimet mukaan ja kuka tahansa puoliammattilainenkin kykenee saamaan vaikka mitä lystikästä aikaan useassakin paikassa. Ukraina pystyisi lähettämään kymmeniä tällaisia sabotaasiryhmiä riehumaan ympäri Venäjää. Toki operaatiot pitäisi ajastaa lyhyessä aikaikkunassa eli muutamassa päivässä tapahtuviksi. Venäjä pistäisi maantiet kiinni ja tiesulut päälle aika nopeasti, mutta mitäpä tämä mahtaisikaan vaikuttaa Venäjän talouteen ja kansan näkemykseen Venäjää suojaamaan kykenemättömästä Putinista.


5. Bensarosvousta

Itärajan osittain auettua Venäjällä keksittiin heti, kuinka voitaisiin ampua itseä vielä vähän lisää jalkaan. Suomalaiset kun käväisevät siellä tankkituristeina vähän toisessa merkityksessä kuin venäläiset Ukrainassa. Ero on siinä että suomalaisen tankki nimittäin tulee takaisin paitsi täytenä myös ehjänä, toisin kuin venäläinen tankki Ukrainasta. Sikäläinen poliitikko oli duumaillut ja esitti, että tankkaajilta vaadittaisiin allekirjoitus siitä, että he tukevat Putinin politiikkaa. Tämähän kyllä sopii. Vastatoimena Suomi voisi antaa ennen Venäjälle menoa allekirjoitettavaksi paperin, jossa tankkituristi vahvistaa allekirjoittavansa Venäjällä tankkausluvan mutta irtisanoutuu lausunnosta jo etukäteen. Lisäbonuksena venäläisen bumaagan voi toki allekirjoittaa riittävän epäselvästi vaikkapa nimellä Vladimir I Mulkku.


6. Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan...

Joillekin tämä viisitoistavuotispäivä vain tulee myöhemmin kuin muille. Kuten tälle Vallilan taposta epäillylle ”14-vuotiaalle”. Lääketieteellinen iänmääritys osoitti, että ikä tekohetkellä ei ollutkaan se niukasti alle 15 vuotta, mikä oli papereihin merkitty. Kun ottaa huomioon oikeuslääketieteellisessä iänmäärityksessä käytettävän kahden vuoden turvamarginaalin, niin tästä voi vetää aika helpolla johtopäätökset todellisesta iästä. Vielä helpompaa on vetää johtopäätökset siitä, mitä tarkoittaa se että joudutaan turvautumaan iänmääritykseen varman tiedon puutteessa. Se tarkoittaa sitä, että maamme viranomaiset eivät ole kyenneet suojelemaan suomalaisia ulkoiselta vaaralta.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa … Qaisullah Wahid … jäkjäkjäk …viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta sekä alkoholirikkomuksesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


8. Äkkiä talteen!

Tämän uutisen tallensin koneelle heti sen luettuani, sillä olin ihan varma että se katoaa netistä pikapuoliin. Kumma kyllä, eipä ollut kadonnut vielä parissa päivässä. Jutussa kerrotaan, kuinka rahtihameen alle mahtuu vaikka pölynimuri. Ja sitten näytetään vielä aivan selvää videokuvaa sekä tästä että muistakin tapauksista. Aika käsittämätöntä, että tällainen kansanryhmää vastaan kiihottaminen menee läpi.
Vai onko sittenkään kyse kansanryhmää vastaan kiihottamisesta? Jos tuollainen varastamiseen tarkoitettu vaatekappale on kenen tahansa päällä, eikö se ole jo riittävä syy epäillä pahoista aikeista täysin kansanryhmään katsomatta?


9. Jarrut pohjaan

Kun toimittaja kirjoittaa sähköautoilun eduista, niskavillat nousevat pystyyn. En oikein ymmärrä että toisaalta pelätään sähköpulaa ensi talvena ja toisaalta yritetään saada sähköautoja väkisin kaikille.
Tällä kertaa juttu oli kuitenkin asiallinen. Kyse ei varsinaisesti ollut sähköautosta, vaan siitä kuinka automatiikka teki toimittajalle pakkojarrutuksen ja pelasti jalankulkijan jäämästä auton alle.
Kun katsoo liitteenä olleen videon, tilanne on päivänselvä. Vihreä palaa, jalankulkijoille on punainen. Kuitenkin kännykkäzombie (olemuksesta voi epäillä että aivoissa oli muutakin kuin kännykkä, ei kuitenkaan ajatuksia) kävelee hidastamatta suojatielle ja on jäädä auton alle.
Se mikä on täysin käsittämätöntä, on kommentointi. Moni toteaa että ajaja (siis jutun kirjoittaja) oli syypää, kun ei huomaa ajoradalle kävelevää jalankulkijaa. Hei haloo, oletusarvoisesti aikuiseen kokoon kasvaneet eivät poukkoile punaisia päin ainakaan silloin kun näkevät auton tulevan. Liikennevalojen oleellinen tarkoitus on se, että liikenne sujuisi, siksi siinä palaa vihreä. Jos jokainen autoilija hidastaisi ryömintänopeuteen vihreästä huolimatta, eihän tästä mitään tulisi. Jalankulkijoille tarkoitettu punainen taas merkitsee sitä, että autoilija voi keskittää huomionsa muuhun liikenteeseen. Tässäkin tapauksessa videota katsomalla selviää, että vastaantuleva auto on kääntymässä vasemmalle ja liikkuu parhaillaan eteenpäin. Tällöin kuskin huomio luonnollisesti kiinnittyy liikkuvaan kohteeseen ja arvioi, pysähtyykö se antamaan tietä kuten pitäisi. Samaan aikaan toisesta suunnasta lähestyvää jalankulkijaa on vaikea huomata, etenkin kun aivot ovat jo rekisteröineet jalankulkijoille palavan punaisen.
Lisäksi on huomattava yksi seikka, joka ei kylläkään ole mikään selitys onnettomuustapauksessa. Kuva on ajokamerasta. Kuski istuu toista metriä taempana. Jalankulkija lähestyy kohtisuoraan oikealta. Aika monessa nykyautossa tuulilasin sivupalkki on paksu ja juuri epäsopivalla kohdalla. Vilkaiset oikealle, ei näy ketään. Koska jalankulkija on juuri sen sivupalkin takana. Pahimmassa tapauksessa, kuten mahdollisesti tässä, auto ja jalankulkija liikkuvat siten, että niiden liikesumma sivupalkin suhteen on nolla eli jalankulkija pysyy viime hetkeen asti autoiljan silmiin nähden sivupalkin takana. Edellisessä autossani oli juuri tämä ominaisuus ja olin oppinut kaupungissa risteystä lähestyessäni nojautumaan hetkeksi eteen ja heti perään taakse, jolloin vaaditaan Houdini jotta sivupalkin taakse onnistuisi piiloutumaan koko ajan samassa rytmissä katseeni kanssa.


10. Lapsilisän tarkoitus

Edellisessä uutiskatsauksessa (kohta 9) keskusteltiin lapsilisistä. Entinen Kelan johtaja Liisa Hyssälä kirjoitti samasta asiasta: lapsilisä ei ole mikään sosiaalituki, vaan osakorvaus lapsesta aiheutuvista kuluista. Eläkkeellä olevalla on varaa lausua niinkin tosia lauseita kuin ”Silti nykyistä keskustelua vaivaavat historiattomuus, älyllinen epärehellisyys ja populismi.”. Tämän voi yleistää melkein kaikkiin keskusteluihin.
Hieman kyllä huolettaa, että olen kerrankin samalla kannalla jopa Erkki Tuomiojan kanssa: ”Pohjoismaiselle mallille keskeistä on se, että sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet ja ne tulonsiirrot ja palvelut, joilla niitä toteutetaan, kuuluvat kaikille yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.”


11. Omaan jalkaan ampumista

Tie helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla. Euroopan yleisurheiluliitossa tuumittiin, että olisi mukava saada dataa niin voisi suunnitella palvelut paremmin. Ja mitenkös sitä dataa saataisiin? Hei, minä keksin! Pistetään tulospalvelu rekisteröitymisen taakse.
Tästä voisi kirjoittaa tietysti enemmänkin mutta jokainen lukija ymmärtää kyllä mitä tästä seuraa, paitsi ne jotka tämän rekisteröitymispakon keksivät. Ja heille en pysty sitä selittämään koska en tiedä riittävän paljon yksitavuisia sanoja.


12. Raitasta Murtoa

Münchenistä matkasi kotiin kaksi arvokisakultaa. Wilma Murrosta jo sanani sanoinkin, mutta lisättäköön tässä vielä suurkiitokset hänen kaikille tukijoilleen, kuten Jussi Jokiselle.
Raitasen tapauksessa pidin häntä lopulta ennakkosuosikkina ennen kisaa, mutta estejuoksu on kuitenkin riskialtis laji. Ensimmäisen kilometrin jälkeen totesin, että peli on selvä. Raitanen petasi juuri voiton itselleen ottamall kärjen haltuunsa ja pitämällä vauhdin melko hitaana. Hän pääsi lukemaan esteet parhaiten ja säästi energiaa siinä missä muut joutuivat säätämään ryhmässä juostessaan. Ainoa sydämentykytys tuli pari kierrosta ennen maalia, kun totesin että Raitasen meno ei nyt näytä hyvältä. Jatkoin että joko nyt on asiat todella huonosti tai todella hyvin. Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui todeksi: Raitanen oli niin ylivoimainen, että siinä vauhdissa meno näytti huonolta koska hän joutui taktisista syistä pidättelemään. Harmi että korona estänee esiintymisen Ruotsi-ottelussa, mutta mieluummin se kuin EM-kisat.


13. Spitaaliset

Niin hieno kuin Wilma Murron EM-kulta olikin, ei se tuonut hänelle tämän kauden maailmantilaston ykkössijaa. Ainoastaan jaetun kakkossijan USA:n Katie Nageoetten ja Sandi Morrisin kanssa tuloksella 485. Ykkösenä on Venäjän Anzhelika Sidorova, 491. Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ihmetteli, miksi Sidorovan tulosta ei poisteta listoilta.
Itani on saanut paljon hyvää aikaan ja onnistunut pestissään loistavasti. Kaikki tekevät kuitenkin väistämättä vääriä tilannearvioita, onneksi kuitenkin tällä kertaa käytännön kannalta merkityksettömässä asiassa. On eri asia kieltää Venäjän osallistuminen kansainvälisiin kilpailuihin kuin kieltää se, etteikö Venäjällä urheiltaisi.
Sidorova on hypännyt laillisissa oloissa 491 eikä sitä muuksi muuteta millään WA:n päätöksellä. Ennakkotapauskin löytyy. Etelä-Afrikka oli kymmeniä vuosia suljettu pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Silti maan urheilijoiden nimet olivat ja ovat yhä kyseisten vuosien maailmantilastoissa. John van Reenen heitti vuonna 1975 kiekkoa 68,48 ja se hyväksyttiin maailmanennätykseksi. Vastaavasti kiinalainen Ni Zhiqin hyppäsi vuonna 1970 korkeutta 229, joka oli sentin yli ME:n. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty, sillä kulttuurivallankumouksen kourissa möyrinyt Kiina ei ollut kansainvälisen yleisurheiluliiton jäsen. Etelä-Afrikka taas oli van Reenenin ennätysheiton aikaan. Se oli tuolloin vuosittain uusitussa kansainvälisessä kilpailukiellossa ja erotettiin jäsenyydestä 1976 kuudentoista vuoden ajaksi. Tuona aikanakin eteläafrikkalaiset hyväksyttiin maailmantilastoihin, mutta mahdollisia ME-tuloksia ei ilmeisesti olisi voitu hyväksyä.
Toistan esitykseni venäläisten urheilijoiden paluusta kansainvälisille areenoille, mutta reunaehdolla. Urheilijoiden edustusjoukkueen nimeksi tulisi antaa ”Venäjän Ukraina-komitean joukkue” ja lipuksi ylösalaisin käännetty Ukrainan lippu – ylösalaisin oleva lippuhan on tunnettu hätätilan merkki.
Huomautus vielä lopuksi: Sidorovan kärkitulos ei himmennä Murron EM-kultaa. Murron EM-kultaa seuraavana päivänä Sidorova kilpaili Moskovassa Volodymyr Kutsin muistokilpailuissa (kaksinkertainen olympiavoittaja 1956, ironisesti ukrainalainen vaikka venäläiset tästäkin valehtelevat). Sidorovan tulos oli 470. Hän teki kolme epäonnistunutta yritystä EM-kultakorkeus 485:stä. Paras kunto näyttää olevan jo ohi.


14. Haaste (kohta 11)

Edellisessä Uutiskatsauksessa esitin yleisurheilutason moittijoille haasteen:
Nyt esitän haasteen. Suomi oli miesten jalkapallon EM-turnauksessa ensimmäinen pudotuspeleistä karsiutunut eli 17. Naisten turnauksessa Suomi oli alkulohkonsa viimeiseksi jääneistä toiseksi huonoin eli 15. Keskimäärin tämä oli 16. sija, mikä on selvästi parempi kuin sen pitäisi FIFA-rankingin mukaan (miehissä Suomi Euroopan 30, naisissa 19 eli keskimäärin 24,5) olla.
Aion tulevista EM-kisoista laskea kunkin maan 20 parhaan urheilijan keskimääräisen sijoituksen. Tämä vastaa jalkapallojoukkueen keskimääräistä kokoa ja käytännössä kaikki vähänkin merkittävät maat ainakin tuonsuuruisen joukkueen paikalle lähettävät, joten tilastoaineisto riittää. Sovitaanko että jos se on Suomella parempi kuin tuo jalkapallon tuurilla saatu 16. sija, niin lopetetaan se yleisurheilun tason haukkuminen ainakin siihen asti, kunnes se putoaa samalle tasolle kuin jalkapallo, jooko?
Palataan asiaan parin viikon kuluttua.
Pari viikkoa on nyt kulunut. Laskelma on tehty.
Yleisurheilun EM-kisoissa oli 22 maata, joilla oli vähintään 20 urheilijan suuruinen joukkue (viestijoukkueita ei huomioitu), joista voitiin laskea sijoitusten keskiarvo. Tulokset olivat seuraavat:

	Maa	Ka
1	Iso-Britannia	2,45
2	Saksa	2,70
3	Italia	3,25
4	Espanja	3,80
5	Puola	3,90
6	Ranska	4,60
7	Alankomaat	5,40
8	Ukraina	6,45
9	Ruotsi	6,60
10	Sveitsi	7,40
11	Norja	7,45
12	Suomi	7,75
13	Belgia	8,85
14	Tsekki	9,85
15	Irlanti	10,05
16	Kreikka	10,50
17	Portugali	11,45
18	Unkari	11,80
19	Turkki	13,40
20	Romania	14,80
21	Liettua	19,80
22	Tanska	23,35

Suomi oli siis kahdestoista. Asukasluvultaan pienemmistä maista Suomi häviää ainoastaan Norjalle ja niukasti sillekin. Suomen taakse jää asukasluvultaan suuremmista maista kahdeksan sekä muutama sellainen, joka ei edes saanut 20 urheilijaa kisoihin, kuten Serbia.
Mitalitaulukossa Suomi oli kymmenes saldolla 2-1-1 eli aivan terävin kärki oli vielä terävämpi kuin taso, mitä voi pitää lievänä yllätyksenä.
Näin ollen voi todeta, että analyysini osoittama Kalevan Kisojen tasonnosto piti todellakin paikkansa. Samalla se osoittaa sen aina jauhamani perustotuuden, että kärki voi nousta vain tasosta. Ei Kalevan Kisojen pronssilla pärjätä EM-kisoissa, mutta se vaikuttaa suuresti tasolaskelmaan. Ja kovempitasoinen pronssimitalisti nostaa sen kultamitalistinkin tasoa, ainakin laskelmista päätellen. Pronssimitalistin tasoa puolestaan nostaa tietoisuus siitä, että arvokisoihin pääsee jos vielä vähän parantaa. Jokainen EM-urheilija oli paikkansa ansainnut. Kun rankingissa pääsee kisohin, sinne mennään. Ei naisten jalkapallomaajoukkuettakaan jätetty EM-kisoista pois, vaikka etukäteen oli lähes varmaa että jokaisesta pelistä tulee turpiin, kuten tulikin. Ja meniväthän muutama vuosi sitten koripalloilijat MM-kisoihin, vaikka eivät pelaamalla sinne päässeetkään vaan maksoivat paikan kisoissa sponsorirahalla.
Näin ollen tämän perusteella voidaan todeta: suomalainen yleisurheilu on sekä Euroopan että maailman mittakaavalla mitaten selvästi kovatasoisempaa kuin kansamme koko edellyttäisi ja kovatasoisempaa kuin missään globaalisti harjoitetussa muussa lajissa. Niin että turvat kiinni kaikki ne, joiden mielestä keihäänheittäjän paikka ei ole arvokisoissa, ellei keppi lennä joka heitolla vähintään 85 metriä ja parhaalla yli 90.
Tosin joillekin mikään ei riitä. Esimerkiksi Etelätalon pronssijuttuun yksi kommentoija totesi, että kyllä suomalaisen pitäisi olla aina voittokamppailussa eikä pronssikamppailussa, jotta voisi huomioida.
Edellinen kommentti jäi kommenttityperyyksien listalla niukasti pronssipallille häviten toteamukselle Wilma Murron kultamitalista: pelkkä EM-kulta, ei vakuuta, maailmantasolle on vielä matkaa.
Ylivoimainen ykkössija menee tällä kertaa seuraavalle toteamukselle: jos menestyjät unohdetaan, niin eivät nämä kisat suomalaisilta niin hääppöisesti menneet.
Tuota voi kutsua logiikan riemuvoitoksi.


Loppukevennys: Se taidan minäkin olla...

Nyt löytyi LGBTATGATRQWEQ#HtmdkYHYY¤%qbtitityy -osaston kehittelemistä termeistä kyllä kaikkien aikojen paras. Semibiseksuaali. Latinan kieltä osaamattomille kerrottakoon, että ”bi” tarkoittaa ”kaksi” ja ”semi” puoli. Matematiikkaa osaamattomille kerrottakoon että puoli kertaa kaksi on yksi. Varmuuden vuoksi vielä suoraan käännetty määritelmä linkin sivustolta: ”Semibiseksuaali on henkilö, joka on biseksuaali mutta kiinnostunut ainoastaan yhdestä sukupuolesta.”
Tulee mieleen Lapin mies vonkaamassa etelän naista Hullun Poron baaritiskillä huonolla menestyksellä:
- No mikhä on kun ei lohkhea?
- Katos kun minä olen lesbo.
- Mikhä se semmoinen lespo on?
- Me ollaan rumia, juodaan kaljaa ja nuollaan pillua.
Pitkä hiljaisuus, jonka aikana Lapin mies hieroo mietteliäänä leukaansa.
- Kuulehan. Noilla tuntomerkheillä taidhan sithä minäkin olla lespo.