tiistai 23. maaliskuuta 2021

Uutiskatsaus 12/2021


1. Spice Girls -hallitus

Pääspice Sanna Marin otti sitten kaiken ilon irti raportista, jonka mukaan hallitus saa osakseen naisvihamielistä häirintää. Hän twiittasi: ”– Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus. Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it.”
Käydäänpä läpi Marinin totemukset yksi kerrallaan.
Osaamaton. Sanna Marinin älynlahjoissa ei ole todellakaan kehumista. Tosin siinä mielessä hän on osaava, että hänellä on poliitikon tärkein lahja: hän kykenee saamaan ihmiset uskomaan itseensä. Kaikkien poliittisten järjestelmien suurin ongelma on se, että päättäviin asemiin pääsemiseen vaadittava lahjakkuus on eri asia kuin niissä menestyksellisesti toimimiseen vaadittavat taidot. Sanna Marin on tämän ristiriidan ruumiillistuma.
Kokematon. Yksi kausi eduskunnassa, muutama kuukausi ministerinä ennen pääministeriyttä. Jos tämä ei ole kokemattomuutta, mikä sitten on? Huomautettakoon kuitenkin, että kokemattomuus ei ole sinänsä haitta – kyvyttömyys on.
Sokoksen kassa. No tämähän on positiivista – ei ole ihan täysi broileripoliitikko. Negatiivista tämä on siinä mielessä, että työelämästä ei ole tuon isommin kokemusta, mutta eipä toisaalta muillakaan nykypoliitikoilla yleensä ole.
Tyttöhallitus. Sitähän tämä on. Ainoa poikkeus on ollut Old Spice Anna-Maja, mutta eipä poikasia ole yleensä ministereiksi päässyt. Tosin aika tekee tuhojaan ja tämän hallituksen ainoa hyvä puolikin on pahasti rapistumaan päin. Lasse Lehtinen kirjoitti muistelmissaan, että naispuolisen poliitikon eduskuntakausien määrä on aika suoraan luettavissa ahterin leveydestä.
Huulipunahallitus. Tietääkseni naispuoliset ministerit käyttävät kaikki huulipunaa, mahdollisesti myös ulkoministeri.
Sukkahousuhallitus. Katso edellinen lausunto.
Uhkailu. Näytä minulle poliitikko, jota ei ole uhkailtu niin minä näytän sinulle korruptoitumattoman afrikkalaisen valtionpäämiehen. Tietysti uhkailu on väärin, mutta tuskin sitä koskaan saadaan kitkettyä. Ja onko ollut montaakaan vakavasti otettavaa uhkausta?
Vihapuhe. Eli kritiikki. Joka menee joillakin valitettavasti yli. Kuten on aina mennyt. Sanoisin että tämän hallituksen toimet huomioiden kritiikin määrä on ollut hämmästyttävän alhainen.
Maalitus. Ihmiset ovat laumasieluja. Kun yksi alkaa kritiikin, muutkin uskaltavat. Nicolae Ceaucescu joutui pakoon ja ammutuksi sen takia, että kesken pönötysparaatin joku alkoi nauraa ja se tarttui muihinkin.
Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Kirjoitin reilu vuosi sitten (kohta 8) seuraavasti: ”Se että kutsun hallitusta Spice Girls -hallitukseksi, ei ole millään lailla moite hallituksen sukupuolijakaumaa kohtaan. Jos hallitus koostuisi yhtä lailla pihalla olevista pojannulikoista, kutsuisin sitä New Kids on the Block -hallitukseksi.” Itse asiassa sanon suoraan, että on paljon parempi että hallituksessa ovat Marin ja Ohisalo. Jos heidän tilallaan olisivat rumat äijänköriläät puhumassa samoja asioita kuin Marin ja Ohisalo, niin siinä ei olisi kyllä yhtään hyvää puolta, toisin kuin nyt. Tosin nämä äijänköriläät tuskin turvautuisivat tuohon hiekkalaatikolta tuttuun ”yhyy, ei mua saa kiusata, mä olen tyttö” -strategiaan. Mikä onkin suurelta osin selitys sille, että näin kyvytön hallitus istuu yhä.
Get over it. Sannalle tiedoksi, että osoittaa huonoa makua viestiä suomalaisille muulla kuin maan virallisella kielellä. Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Opi elämään sen kanssa.


2. Ketkä koronaa sairastavat ja levittävät?

Hus:in toimitusjohtaja väläytti, että maahanmuuttajat rokotettaisiin ensin, koska korona kurittaa heitä enemmän. Tämä on mitä erinomaisimmin linjassa yhteiskunnan muun toiminnan kanssa: perseilijöitä palkitaan. Virallinen selitys suuremmille tartuntaluvuille on vieraskielisten työskentely ammateissa, joita ei voi tehdä etänä. Tämä pitänee paikkansa virolaisten raksamiesten osalta. Mutta tämä ei selitä somalien ja irakilaisten moninkertaisia lukemia – heistä vain harva käy missään töissä. Ongelma on kuulemma ratkaistavissa panostamalla haittamaahanmuuttajiin. Kuten muutkin haittamaahanmuuton ongelmat ovat tunnetusti ratkenneet lapioimalla siihen lisärahaa. Sitä paitsi selitys ontuu muutenkin, sillä ei ole näkynyt selvityksiä siitä, että tietyissä ammateissa työskentelevien suomalaisten tartuntalukemat olisivat samalla tasolla.
Pormestari Vapaavuori sentään uskalsi hienosti kierrellen sanoa asian: ”Samanlaista luottamusta viranomaisiin ei ole tietyn maahanmuuttajataustaisen väestön piirissä, mikä ei sinänsä ole ihme, kun mietitään, minkälaisista olosuhteista ja maista he tulevat.” Eli toisin sanoen ei haluta edes sopeutua elämään sivistyneessä yhteiskunnassa. Kuten asianomaiset itse asiasta kuultuna sanovat:
"– Ihmiset ovat yhdessä, vaikka olisi korona tai mikä vain, Espoon keskuksessa asuva, mutta äitinsä luona Itäkeskuksessa usein käyvä Hamada sanoo."
"Etelä-Vuosaaressa asuvan Elvinon mukaan monilla esimerkiksi Afrikasta Suomeen tulleilla kulttuuritaustassa yhteisöllisyys korostuu. – Esimerkiksi me afrikkalaiset olemme paljon yhdessä."
"Pukinmäessä asuva, niin ikään usein Puhoksella käyvä Amir Abdurahman puolestaan kertoo, että positiivisesta tuloksesta koronavirustestistä voi olla vaikea kertoa muille. – Ihmiset eivät välttämättä pysy kotona. Se on ongelma."
Kannattaa huomata, että kukaan ei puhu työn takia saaduista tartunnoista.


3. Linja-autossa oli tunnelmaa

Edellisessä uutiskatsauksessa kerroin (kohta 3) tapauksesta, jossa linja-automatkustaja oli levittänyt koronaa piittaamattomuudellaan. Vihjaisin aika suoraan mistä oli kyse. Nyt sitten mediassakin kerrotaan tapauksesta, josta sairaanhoitopiirille (siis veronmaksajille) tuli varovaisen arvion mukaan viidenkymmenentuhannen euron lasku: "Punkaharjulla ollaan huolissaan, koska osa karanteenissa olevista opiskelijoista ei noudata karanteenimääräyksiä vaan liikkuu opiston ulkopuolella huolettomasti ilman kasvomaskeja. … Punkaharjulla kansanopiston löyhä karanteenikuri on tabu, josta ei puhuta avoimesti. Asiasta kirjelmöineet matkailuyrittäjätkään eivät halua asialleen julkisuutta, sillä opistolla on paljon maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita ja yrittäjät varovat leimautumistaan rasisteiksi."


4. Samaan aikaan Turussa

Halvaksi eivät tulleet myöskään Turussa järjestetyt vaihto-opiskelijoiden bileet. Kymmeniä tartuntoja, satoja altistuneita. Onneksi Hesari sentään on kärppänä paikalla raportoimassa. Haastateltaviksi valikoitui ranskalainen ja italialainen vaihto-opiskelija. Joista kumpikaan ei ollut bileissä, molemmat olivat kovasti tuohtuneita vastuuttomien toiminnasta ja molemmat olivat yliopisto-opiskelijoita, toinen jopa jatko-opiskelija. Kummankaan kuvien taustalla ei näy muita opiskelijoita. Varmemmaksi vakuudeksi testattavien jonosta otettu kuvakin on takaapäin. Ihan putkeen ei silti mennyt, jonon keskivaiheilla yksi opiskelijoista oli sattunut kääntämään kasvonsa kameraan päin.


5. Jeesus varjele!

Kouvolan helluntaiseurakunta oli ekumeenisessa hengessä vuokrannut toimitilansa katolilaisille hautajaisia varten. Paikalle piti tulla kymmenkunta henkeä, mutta porukkaa ilmestyikin paikalle toistasataa. Ympäri Suomea. Yhdellä oli koronatartunta. Jutun lopusta paljastuu totuus: "Hautajaisvieraiden yhteinen nimittäjä löytyy Toimelan käsityksen mukaan päiväntasaajan Afrikkaan sijoittuvasta etnisestä taustasta."


6. Totuus liikkumarajoituksista

Edellä mainittujen esimerkkien ja aiemmin tiedossa olleiden tosiasioiden perusteella on hyvällä syyllä mahdollista väittää, että ilman haittamaahanmuuttoa korona olisi Suomessa voitettu. Ainakin jos hallitus olisi tehnyt sen mitä sen lain mukaan pitäisi tehdä eli vastannut Suomen kansan hyvinvoinnista haittamaahanmuuton edistämisen ja rahan ulkomaille lappamisen sijaan. Rajat kiinni (ainakin sisääntulijoilta) ja sisään pääsee, jos on a) laillinen syy, b) koronatesti teetetty, c) tarvittaessa karanteeni hoidettu ja d) kaikki tapahtuu tulijan omalla kustannuksella. Johan tokenee. Tämän kerroin jo melkein vuosi sitten, mutta eipä silloin kuunneltu.
Nyt, kun kaikessa muussa on jo epäonnistuttu, kaavaillaan ulkonaliikkumiskieltoa. Tosin light-versiona. Mikä ei kyllä tule puremaan ongelmaryhmiin kovin hyvin, toivottavasti kuitenkin riittävän hyvin. Kuten otsikon jutussa ansiokkaasti todetaan, tämä on suunnattu nimenomaisesti tiettyihin ryhmiin: "Eli hallitus haluaa nyt maahanmuuttajat ja nuoret aikuiset kotiin sillä aikaa kun Seppo ja muut kantakeski-ikäiset jatkavat elämistä varsin normaaliin tapaan." Mikä oikein onkin. Nuorten koronabileet ja haittamaahanmuuttajien piittaamattomuus ovat olleet suurimmat syyt koronan leviämiseen viime aikoina. Eivät keski-ikäiset suomalaiset sitä ole levittäneet, vanhuksista nyt puhumattakaan. Ainoa mikä kolumnissa meni pieleen oli toteamus siitä, että hallitus haluaisi rajoittaa maahanmuuttajien vastuutonta toimintaa. Sen on pakko, mikä on ihan eri asia kuin halu.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Ahmed Muhdiin Ahmed ja Mahamed Ibrahim Mahamud … jäkjäkjäk … kolmeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen … käläkäläkälä … muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Lisättäköön tällä kertaa vielä se, että tuomituille tuli vielä maksettavaksi 12 600 euron korvaukset kärsimyksestä ja kivusta ja särystä. Tuomittujen nimistä päätellen he suorittavat korvaukset veronmaksajien välityksellä.)


8. Kukkaa kukassa

”Lentävä hollantilainen” ei tällä kertaa ollut haamulaiva, vaan kukkarekka joissa tuotiin valtavat määrät huumeita Suomeen. Salakuljettajina olivat 47- ja 44-vuotiaat hollantilaismiehet. Epäillä sopii, että kyseessä eivät olleet Jaap ja Marco. Tämä tapaus hoiti Uudenmaan kuljetukset, kun tässä viime vuonna tuomittiin Pirkanmaalta vastava, uutisoitiin kyseessä olleen hollantilais-suomalainen liiga. Tuomittujen etunimet olivat Hauzin, Soheil, Rawand, Yossef, Mohamud, Farman, Mahir, Ricardo, Halil ja David. Tällä kertaa uutisessa sentään kerrottiin, ketkä olivat Suomessa vastaanottavassa päässä: "Salakuljetusverkoston asiakkaina pääkaupunkiseudulla oli kaksi erillistä rikollisryhmää, joista toisen jäsenet olivat peräisin pääosin Itä-Afrikasta ja toisen pääosin Lähi-idästä."
Suomalaisilla ei asiassa ollut muuta osaa tai arpaa kuin maksajan roolissa.


9. Leimatut

Tutkimuksessa todettiin, että pakolaistaustaiset nuoret ovat leimattu ryhmä. On vaikeaa saada työtä eikä kykene vaikuttamaan suomalaisessa yhteiskunnassa. En tiennytkään, että suomalaisten nuorten työnsaanti olisi kovin helppoa. Mitä vaikutusmahdollisuuksiin tulee, niin kyllä haittamaahanmuuttajat suomalaiseen yhteiskuntaan totisesti vaikuttavat. Eivät tosin sillä tavalla, millä kukaan toivoisi. On tietysti kunnollisten tällaisten nuorten kannalta harmillista, että se 90 % pilaa 10 % maineen.
Sopeutumisen soveltamisen voi aloittaa lukemalla tästä ohjeet, heittämällä oman epäonnistuneen kulttuurinsa jorpakkoon ja lopettamalla rasismista valittamisen. Jokainen ns. pakolainen (pakolaisia ei Suomessa ole, sillä pakolainen on väliaikaisesti paikalla palatakseen, kaikki nämä ovat siirtolaisia) on saanut yhteiskunnalta osakseen suuremman rahallisen panostuksen kuin yhtä kauan maassa elänyt suomalainen. Jos ei kelpaa, painukaa takaisin sinne mistä olette tulleet tai mistä vanhempanne tulivat. Suomeen ei ole asiaa niillä, jotka haluavat muuttaa maan tahallaan tai tahattomasti sellaiseksi Paskastaniaksi, mistä omat juuret ovat.


10. Tampereelle nääs

Tutkimus selvitti, mitkä Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista ovat vetovoimaisimpia eli mitkä koetaan mieluisimpina paikkoina muuttaa. Järjestys yllätti tutkijat, mutta ei niitä jotka ovat jalat maassa. Piti itsekin kokeilla miten käy. Laitoin kymmenen suurinta siihen järjestykseen, jotka mieluiten valitsisin. Tein sen ennen kuin luin tutkimustuloksen. Tässä oma järjestykseni, suluissa sijoitus tutkimuksessa:
1. (3.) Jyväskylä
2. (2.) Kuopio
3. (1.) Tampere
4. (8.) Lahti
5. (4.) Turku
6. (5.) Oulu
7. (9.) Pori
8. (6.) Espoo
9. (7.) Vantaa
10. (10.) Helsinki
Sijojen 7 ja 8 väliin asettaisin vielä vaihtoehdon ”nielen pullollisen arsenikkia”.
En ole yhtään yllättynyt Tampereen ykkössijasta. Kolmen kärki oli itsellänikin hyvin tasainen ja jos Tampere olisi ollut kahden muun kanssa samaa kokoluokkaa, voittajasta ei olisi ollut pienintäkään epäselvyyttä. Porin ja Lahden heikko sijoitus tutkimuksessa aiheutunee kehnosta työllisyystilanteesta. Siitä huolimatta oli yllätys, että ne hävisivät Espoolle ja Vantaalle. Ihmisten mielikuvat Espoosta ja Vantaasta eivät ole näköjään vielä päivittyneet oikealle monikulttuurisuushelvetin helsinkiläiselle tasolle.


11. Muista aina liikenteessä

Poliisi oli oikealla asialla valvoessaan kuskien kännykän käyttöä. Hyvä että vihapuheen vahtimiselta ehtii oikeisiinkin töihin. Tunnustan itsekin käyttäneeni kännykkää ajon aikana, mutta harvoin. Enkä koskaan tekstiviestin näpyttelyyn. Enkä koskaan kaupunkiajossa. Rauhallisella valtatielläkin yritän sitä välttää. Tiedostan hyvin, että tarkkaavaisuus herpaantuu väistämättä. Maantiellä rauhallisessa liikenteessä kännykkään puhuminen ei liikenneturvallisuutta haittaa muuta kuin sen kriittisen hetken ajan, jolloin puhelun soittaa tai sen lopettaa. Mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka joku pystyy näpyttelemään kaupunkiajossa tekstiviestiä.
Kiitos poliisille hyvästä työstä. Erityiskiitokset uutisessa olleesta lisämaininnasta: ”Liikennevalvonnassa tavatuilta ulkomaalaiskuljettajilta tarkastettiin valvonnan yhteydessä myös maassa oleskelun edellytykset.”


12. Lisää hyviä uutisia

Koronakriisi on ajanut yrityksiä ahdinkoon, mutta samalla se on luovan tuhon aikaa. Pizzaravintola keksi uuden formaatin: lahjoita pizza vähävaraiselle. Nyt niitä on mennyt jo tuhat. Harvoin tulee uutisia lukiessa yhtä hyvälle mielelle.


13. Omaan nilkkaan

Tansanian presidentti John Magufuli otti ja heitti lusikkansa nurkkaan ilmeisesti koronatartunnan seurauksena, vaikka virallinen tieto olikin sydänsairaus. Magufuli oli julistanut maansa voittaneen koronan rukousten ja madagaskarilaisen yrttiteen voimin. Toisin kävi. Tosin nämä Magufulin väitteet olivat sentään suhteellisen harmittomia hänen muihin sekoiluihinsa nähden. Pari vuotta sitten hän oli huolissaan siitä, että tansanialaiset eivät tee tarpeeksi lapsia. Faktantarkistus: Väestönkasvuprosentti vuonna 2018 2,74 %, mikä tarkoittaa väestön kaksinkertaistumista 25 vuodessa ja kymmenkertaistumista 85 vuodessa. Tansanian väkiluku hieman ennen itsenäistymistä 1960 noin 10,1 miljoonaa ja 60 vuotta myöhemmin 2020 noin 59,4 miljoonaa eli noin kuusinkertainen. Väestönkasvuprosentti itsenäisyyden aikana keskimäärin 3,00 % eli olihan Magufulilla syytä huoleen – se on vähenemään päin. Tosin aika paljon saisi koronaepidemia apuharventaa, kunnes väkiluku olisi järjellisellä tasolla. Vertailukohdaksi mainittakoon, että jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia 1960-2020, täällä asuisi nyt 27 miljoonaa ihmistä. Maailman ainoa todellinen ympäristöongelma on kehitysmaiden väestönkasvu.
Afrikan touhusta kertoo parhaiten se, että kun muutama vuosi sitten esittelin maanosan valtionpäämiehet, erehdyin luokittelemaan Magufulin tusinan suhteellisen täysijärkisen joukkoon 49 gepardihatun kokoelmassa. Jos haluatte tietää millaisia ne muut olivat, niin lukekaa linkistä jos uskallatte.


14. Samaan aikaan Intiassa

Hulluus ei rajoitu Tansaniaan tai edes Afrikkaan. Intiassa vietetään perinteistä Kumbh Melaa -juhlaa, jonka yhteydessä pyhiinvaeltajat kylpevät Gangesissa. Monet uskovat puhdistuvansa koronaviruksesta pyhän joen ansiosta. Itse asiassa tässä saattaa olla perääkin. Gangesin vesi on niin saastaista ja muiden taudinaiheuttajien kyllästämää, että siellä ei selviä hengissä edes koronavirus.


15. Tuolta saapuu Charlie Hebdo

Charlie Hebdo -lehden toimitus se ei ota opikseen, mistä oltakoon kiitollisia. Nyt se on onnistunut vanhan vainoojansa muslimien lisäksi suututtamaan sekä Burn-Loot-Murder -porukan, herttuatar Meghanin fanit sekä herttuatar Meghanin inhoajat. Kaikki yhdellä ainoalla kuvalla, mikä on suoritus sinänsä. Kuvassa Liisa II (jos kerran tittelit suomennetaan, niin tehdään se sitten kunnolla) painaa polvellaan herttuatar Meghanin kaulaa tämän huutaessa ”en voi hengittää”. En ole erityinen Charlie Hebdo -tyylin huumorin ystävä – se on makuuni liian valmiiksi pureskeltua. Tällä kertaa nauroin kuitenkin makeasti. Tämä siitä huolimatta, että useimmat kokivat pilakuvan kuningatarta vastaan suunnatuksi. Sitähän se ei varmaan ollut, vaan irvaili kaikille. Itse puolestani olin jo herttuaparin häiden yhteydessä kirjoittanut jutun otsikolla ”Lumipallo helvetissä”, jossa olin ennustanut avioliitolle lyhyttä tulevaisuutta ja arvioinut Meghanin olevan pyrkyri. Veikkasin liiton kestävän muutaman vuoden ja 1-2 lapsen ajan, jonka jälkeen Meghan pyrkii Dianaksi Dianan paikalle. Liitto näyttää toistaiseksi vahvemmalta kuin kuvittelin, ilmeisesti Meghanilla on hyvät kyydit. Vaan kyllä se Harry vielä kyllästyy manipuloitavana olemiseen, kun tajuaa että tuossa asemassa saisi paremmankin patjan.


16. Herkkä ihminen

Jalkapalloilija Glen Kamara joutui rasismikohun kohteeksi. Glasgow Rangersissa palloileva peluri sai Eurooppa-liigan ottelussa Slavia Prahan pelaajalta rasistisen kommentin. Kommentti oli kuulemma niin loukkaava, että sitä ei voinut edes kertoa. Vähitellen totuus kuitenkin paljastui. Mitä ilmeisimmin Ondrej Kudela oli sanonut Kamaralle ”olet apina ja tiedät sen”. Tämän seuraksena Kamaralle on antanut tukea jopa verivihollisseuran Glasgow Celticin kapteeni. Temppu oikeutti myös ilmeisesti hakkaamaan Kudelan verille pukusuojaan johtavassa käytävässä. Mistä ei noussut samanlaista kohua kuin apinaksi sanomisesta, mikä kertookin ajastamme enemmän kuin ikinä haluaisimme tietää.
Kamaran olisi syytä oppia, että antaa takaisin. Olisi sanonut, että vai että olen apina, no hyvä sentään etten tsekki. Tsekillä ja apinalla kun on se ero, että apina on kyennyt kehittymään ihmiseksi. Kiinnostava kysymys muuten on, olisiko Kamara joutunut tästä lausunnosta kuseen vai ei. Jos eurooppalaista ei voi rasistisesti solvata mutta afrikkalaista voi, niin… no, vetäkää itse johtopäätökset siitä millaiseen arvojärjestykseen rasismikohujen lietsojat ihmisryhmät laittavat.


17. Poikki ja pinoon

Suomella oli kolme mitalia kotiintuomisina EM-halleista. Uudet tuulet puhaltavat, joukkueenjohtajana oli jämäkkä mies Tuomo ”Borza” Salonen, joka toiminnallaan pelasti suomalaisten keskittymisen sunnuntain kisoihin. Lauantai-iltana homma alkoi näet lähteä lapasesta:
"– Hotellin kokoushuoneessa alkoi loppuillasta turkkilaisten johdolla hurjat möykkäbileet. Musiikkia soitettiin nupit kaakossa, viinaa juotiin oikein huolella ja kas kummaa maskipakkokin oli bilettäjiltä unohtunut, kertoo Suomen joukkueenjohtajana Puolassa toiminut Tuomo Salonen."
Salonen marssi huoneeseen naama nyrpeänä, kiskoi soittopelin töpselin seinästä ja ilmoitti että bileet päättyivät tähän. 190-senttistä korstoa on tapana totella, vaikka paikalla olikin yhtä isoja ja keskimatkuria huomattavasti leveämpiä turkkilaisia kuulamörssäreitä. Sivumennen sopii muuten kysyä, mitä helvetin tekemistä turkkilaisilla on EM-kisoissa?
Tulee mieleen eräs toinen entinen yleisurheilumaajoukkueen joukkueenjohtaja. Eräällä maaottelumatkalla hän sattui junanvaunussa huomaamaan kahdella urheilijalla avatun konjakkipullon, käveli mitään sanomatta paikalle, nappasi pullon ja heitti sen ikkunasta ulos. Reissun loppupuolella toinen urheilijoista totesi, että ”kyllä sinä oikein teit, mutta olisit nyt voinut edes anteeksi pyytää”.
Varoitamme tässä yhteydessä nykyisiä poliitikkoja tulevaisuudesta, sillä tilanne tuntuu pelottavan samankaltaiselta. Salosella tuntuvat näet olevan samanlaiset otteet kuin kaukaisella edeltäjällään eikä ihme: molemmat joukkueenjohtajat olivat koulutukseltaan lakimiehiä, isokokoisia entisiä urheilijoita ja varsin nuorina (Salonen on 31-vuotias) johtotehtäviin nousseita. Oleellinen ero on se, että Salonen ei ole kaljupäinen.


Loppukevennys: Bonusohjelma

Tunnetusti tukussa ostamalla saa halvemmalla. Ainakin periaatteessa. Amerikkalaisravintola myi kanansiipiä ja hinnasto oli varsin mielenkiintoinen. Tarkoitus oli ainakin hyvä. Alkuvaiheessa oli jopa olemassa selkeän oloinen sääntö: lisäsiipi maksoi aina $1.15 paitsi joka kolmas $1.10. Mutta tuossa 24 siiven paikkeilla homma hajosi käsiin. Kommentoijat löysivät siipien hinnalle likimääräisen kaavan, mutta se ei pitänyt täysin paikkaansa. Esimerkiksi ostamalla 200 siipeä joutui maksamaan viisi senttiä enemmän kuin ostamalla 150 + 50 siipeä. Havaittiin myös, että halvin hinta per siipi saatiin ostamalla 25, 50 tai 125 siipeä. Kalleimmaksi tuli viiden siiven ostaminen.
Aikoinaan myytiin juhannustapahtumassa makkaraa kolme markkaa kappale, tarjouksena kolme makkaraa kympillä. Yleisön promillemäärän kasvaessa tarjoukseen tartuttiin keskimääräistä hanakammin.

14 kommenttia:

  1. Tuo bonushan meni kuin paikallisen jo lopetetun huoltsikan tarjous kun € siirryttiin. Oli varmaan ollu vuoden verran kahvi ja munkki 5 mk. No päästiin siirtymäajan yli niin nyt ei maksanu ku 2€.
    No se firma loppu kyllä aika nopeesti,joitakin yrittelijöitä oli mutta pitkään ollu kylmänä.
    T:Ihmettelijä

    VastaaPoista
  2. Hallitusten nimistä

    Nimitys sukkahousuhallitus on loukkaava, SSS-hallitus ei. Entäs nappulaliiga? 70-luvulla oli semmoinenkin vallassa.

    glen kamaralla on ilmeisen heikko impulssikontrolli. Chimp out ihan pikkuläpästä. Pelikieltoa vuosi olisi oikea päätös, siis glenille.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  3. Urheiluruudussa Huuhkajien kapteeni hehkutti rasisminvastaisuuttaan. Muutaman päivän kuluttua saman porukan pelaaja (musta) taas vaahtoaa asiasta.

    Iloitsen Huuhkajien jokaisesta tappiosta tulevissa peleissä.

    VastaaPoista
  4. "... poliitikon tärkein lahja: hän kykenee saamaan ihmiset uskomaan itseensä. Kaikkien poliittisten järjestelemien suurin ongelma on se, että päättäviin asemiin pääsemiseen vaadittava lahjakkuus on eri asia kuin niissä menestyksellisesti toimimiseen vaadittavat taidot."

    Hyvin sanottu. Juuri noin asia on.

    Acc

    VastaaPoista
  5. Sannan osaaminen – osaa lukea paperista tai sähköisestä esityslistasta kuuluvalla, selkeällä äänellä – h i t a a s t i .. Kokouksia on kuulemma vetänyt mansen valtuustossa hienosti. Juu, onpa ihan xitun vaikeaa tuo kokouksien johtaminen. Kun ei apuna ole kuin kaupungin lakimies vieressä, sihteeri toisella puolella ja sähköinen tsydeemi, jolla voi mykistää jorisevat valtuutetut. Niin, ja pari kaapin kokoista virastomestaria valtuustosalin eteisessä.

    Olikos sanna sokkarilla vai stokkalla? No, ekan vuoden kesätyöpaikkoja manselasille opiskelijoille kumpikin.

    Koronan levittäjät – tyhmiä, perinnöllisesti tyhmiä. Ei mulla muuta.

    Kännykkä liikenteessä ei ole kummoinenkaan riski – jos sen käyttäjällä on järkeä. Siis ei räplätä kun on ns. tilanne päällä. Kilometrin suoralla, yksin ajaessa voi soittaa tai katsoa kuka viestitti. Ja nyt se vaikea osuus: pysähdy tien sivuun jos pitää tekstata. Ja toinen, lähes ylivoimainen temppu: Jos puhut luuri korvalla, laita se keskikonsoliin tai repsikan penkille kun kurvaat parkkipaikalle tai sivutielle. Näin sujuu vilkun käyttö ja ratin vääntö helposti. ”Hetkinen” ei ole ylivoimainen sana. Voit harjoitella sitä vaikka huussissa istuessasi. Pro-tason vinkki: Bluetooth-luuri, nappi tai sankaluuri ei ole kovin kallis ja semmoisen lataus kestää valmiustilaa päiväkausia – puhumista tunteja. Puhelimen kaiutintakin sopii käyttää ajaessa, puhelin keskikonsoliin tai telineeseen tai repsikan penkille. Jummalaare, ei puhelimen käyttö itään rakettitiedettä ole, vaikka siltä se joskus tuntuu.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  6. Aiheesta Spice girls hallitus.

    Taisi Repo-radio itsekin nolostua tuosta Nato-raportiksi otsikoidusta jutusta kun se katosi niin nopeasti otsikoista. Syytä olikin, sillä niin kömpelöä propagandaa se oli ja kärykin kävi välittömästi. Mutta kertauksen vuoksi. Naton osuus rajoittui siihen, että twitterin seulontaan käytettiin sen alla toimivan tutkimuslaitoksen työkaluja. Kyseessä ei siis ollut mikään maavertailu tai muu sen tapainen selvitys, jonka laisia esimerkiksi CIA tekee. Edes vihapuheen seulontakriteerit eli avainsanalistat eivät tulleet Natolta vaan tilaajalta. Mitään vertailua muiden maiden hallitusksiin kohdistuviin viesteihin, oppositioon kohdistuviin viesteihin, edelliseen hallitukseen kohdistuviin viesteihin tai vaikkapa Trumpiin tai Putiniin kohdistuviin viesteihin, niiden asiallisuuteen tai epäasiallisuuteen ei ollut. Kaiken lisäksi viestien luokittelu osoitti, että haukut kohdistuivat valtaosin hallituksen politiikkaan, ei henkilöihin heidän sukupuolestaan puhumattakaan. Eikä mitään salaliittoa tai trollitehdastakaan löytynyt vaan viestit tulivat sieltä sun täältä. Porua oli paljon, mutta villoja ei oikein löytynyt.

    Hallitusten luontaisetuina demokraattisessa maassa on aina haukkujen vastaanottaminen. Osa niistä on asiallisia ja osa sitten vähemmän asiallisia. Jos tässä nyt pieni liioittelu sallitaan, niin tuo herkkähipiäinen suhtautuminen palautteeseen tuo mieleen lähinnä Ceausescun.

    VastaaPoista
  7. Ihmettelijä: Kyllä asia on edelleen niin, että jos kääntää nykyhinnat markoiksi niin hirvittää. Nykyään pitää halpana jos saa banaaneita alle 12 €/kg.

    Pyssymies: Se mikä kiinnostaa on että apinaksi sanominen on pahempaa kuin verille hakkaaminen. Mutta toisaalta mitä muutakaan voisi odottaa. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuisi jos musta sanoisi valkoista apinaksi, jonka jälkeen valkoinen pieksisi mustan.
    Sannan kokoustenvetotaito sopii hyvin niille jotka ajattelevat yhtä hitaasti kuin hän. Siksi se näyttää hyvältä.

    Nimetön 14.21: Yksi vahva syy koronaan taitaa olla se, että Suomen potkupallomaajoukkue ei kerta kaikkiaan saa esiintyä arvokisoissa. Vai voiko muka olla sattumaa?

    Acc: Kiitoksia.

    Strix Senex: Jep, ensin lanseerattiin isolla kohulla ja nyt ollaankin kovin hiljaa.

    VastaaPoista
  8. "Magufuli oli julistanut maansa voittaneen koronan rukousten ja madagaskarilaisen yrttiteen voimin. Toisin kävi."

    Tähän voisi todeta toiseen linkittämääsi uutiseen liittyen:
    Vaikka Suomen helluntailaisetkin ovat hartaita uskovaisia, he ilmeisestikään eivät luottaneet siihen, että kunhan he vain rukoilevat tarpeeksi ja pyytävät syntejään anteeksi, Jumala kyllä huolehtii siitä, ettei tauti leviä ainakaan heidän keskuuteensa. Ei, kyllä he tartuntojen välttämiseksi turvautuivat sellaisiin täysin maallisiin keinoihin kuin tilojen huolelliseen desinfiointiin. Ja sopimukseen, että paikalle tulee vain kymmenen henkeä, vaikka sopimuksen toinen osapuoli sitten rikkoikin tätä kohtaa.

    VastaaPoista
  9. Päivänpilaavia juttuja, onneksi mukana myös positiivisiakin kertomuksia.

    1. Spice girls

    Nimi on harhaan johtava. Spice girlsin tytöt ovat hyvännäköisiä, osaavat pukeutua,laulaa ja liikkuvat kuin gasellit. Heidän työntekoaan seuratessa tulee hyvälle tuulelle, esim.:
    https://www.youtube.com/watch?v=9ro0FW9Qt-4

    Sanna Marinin jämäkkyydestä puheenjohtajana olen eri mieltä kuin liian moni muu. On säälittävää, että suoranaisen vidduilun kohteena oleva henkilö ei tajua olevansa pilkan kohde. Tästä linkkinä Vasarahammerin blogi, johon kommentoin enkä sitä tässä toista. http://vasarahammer.blogspot.com/2021/03/pellemaailma.html

    16. Herkkä ihminen

    Kudela sai hamarapuolelta päin herkkää pläsiä.
    Kudelalle voisi suositella itsepuolustus- ja hyökkäystaitojen opettelua, jos jatkossa aikoo apinoiden kanssa haastaa riitaa.

    Ilman bonuksia, chicken wings.

    Kauan sitten USA:ssa matkustaessa menimme kaverin kanssa meille entuudestaan tuntemattomaan kuppilaan nimeltä Hooters. Tarkoituksena oli juoda tuopilliset olutta. Muutaman tunnin kuluttua oli mennyt aika monta kannullista olutta ja useampi lautasellinen kanansiivekkeitä. Jälkeenkin päin totesimme tuotteiden olleen hyvinkin edullisia ja ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan parasta A-luokkaa. Tipitkin taisivat olla reilut.
    https://www.google.com/search?sxsrf=ALeKk0162nBEFO4nBvn4RNGlA7TrYhrTMQ:1616568568988&source=univ&tbm=isch&q=hooters&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwj3vbyaq8jvAhXHs4sKHfshCrYQjJkEegQIIhAB&biw=1238&bih=569

    VastaaPoista
  10. Löytyipä tänään yhden blogin kommenteista loistava idea. Demarivilkku. Vähän niin kuin koronavilkku. Demarivilkku varoittaa demarin lähestymisestä, näin voit estää sitä demaria tunkemasta kättä taskuusi. Ja siis saat pitää rahasi.

    Mitäs muuten, jos musta potkupalloilija väitetysti supattaisi jotain valkoiselle ja sitten se valkoinen tinttaisi mustalta älyn kankaalle. Ja kertoisi mustan herjanneen rasistisesti, niiin kai se musta saisi pelikieltoa ja seuransa sakkoa? kiinkas Zidanen kävikään?

    Pyssymies

    VastaaPoista
  11. Tampereen vetovoima

    olen käynyt töissä tampereella kolmisenkymmentä vuotta. Opiskellut vuosia, Asunutkin vuoden. Sen vetovoimaa vähentää korruptionsa, kaikki tietävät noppa-jutun ja YIT:n erikoisoikeudet. Pekka Paavolan touhut. Ratikkasekoilut. Ja demari-kokkari-hyvävelikerhon. 2000 oli kassassa rahaa vaikka kuin paljon, ei ole enää. Ratikka ja muut viherkokkareiden demaroinnit on tyhjentäneet kassan. Kylä on konkurssikypsä. Keskusta on autioitettu ja autioituu lisää, autolla ei ole enää asiaa keskustaan. Vihreä fasismi etenee.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  12. Eräs kansanedustaja kirjoittaa:

    Valtiovarainministeri Vanhanen sanoi tänään, että Suomi ei voi tukea koronasta kärsineitä yrityksiään yhtä paljon kuin muut Pohjoismaat tukevat omiaan, koska ”emme ole yhtä vauras maa”.
    Pääministeri Marin sanoi, että Suomen pitää tukea Etelä-Euroopan maiden yrityksiä, koska ”olemme niin vauras maa”.

    Pulivillinä poikamiehenä teoriani 1+Nn on, että
    - valtiovarainministerin pussit ovat tyhjät (1). :D
    - pääministerin pussit ovat täynnä (N1) ;)

    VastaaPoista
  13. Nimetön 8.12: Eikö ole tapana sanoa, että Jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään?

    Veijo Hoikka: No mutta alkuperäiset speissarithan ovat jo vanhempia kuin nämä korvikkeet, paitsi tietysti Old Spice Anna-Maja.

    Pyssymies: Rasismin määrä ja rangaistuksen suuruus katsotaan Tikkurilan värikartasta. Sääli Tamperetta, kaupunki on kiva.

    Nimetön 0.17: Aikoinaan tarkistin, että Marinin kirjoittaessa lyhyestä matikasta c:n olisi pelkästään kokeen prosenttilaskut osaamalla tullut e eli kaksi pykälää parempi. Mitä muutakaan voimme raha-asioissa odottaa tämän tason pääministeriltä?

    VastaaPoista
  14. Onko väestönvaihtoteoria salaliittoteoria?
    Voi se tietysti olla sitäkin, nimittäin jos väitetään tai epäillään, että väestönvaihdos, kantaväestön jääminen vähemmistöksi omassa maassaan, on vallanpitäjien määrätietoinen joskin salainen tavoite.
    Mutta yhtä hyvin asiasta voidaan olla huolissaan, vaikkei mihinkään salaliittoon uskottaisikaan, vaan sen katsottaisiin vain olevan vain vähitellen, ehkä poliittisten päätösten seurauksena mutta kenenkään sitä suoranaisesti tarkoittamatta etenevä prosessi. Se ei johdu ainoastaan maahanmuuttajien suuresta lukumäärästä vaan lopulta vieläkin enemmän siitä, että heidän keskuudessaan on huomattavasti suurempi syntyvyys kuin kantaväestöllä.
    Esimerkiksi Jussi Halla-aho käytti sanaa väestönvaihto jo vuonna 2005 blogikirjoituksessaan "Demografisista asioita ja muista."
    (http://www.halla-aho.com/scripta/demografisista_asioista_ja_muusta.html)
    (Hieman sekava kirjoitus, jossa puhutaan muustakin, mutta kannattanee silti lukea.)
    Hän ei kuitenkaan uskonut mihinkään salaliittoon vaan pikemminkin siihen, että lopputulosta "ei ole tullut ajatelluksi." Tai pikemminkin, lasketuksi. ""Niitä" on ensin vähän, sitten "niitä" on huomattava vähemmistö. Ennemmin tai myöhemmin "ne" muodostavat enemmistön... Tämä ei ole kiihotusta tai hysteriaa, tämä on matematiikkaa."
    Kyseessä on kuitenkin lopputulos, johon hän ei uskonut kenenkään, joitakuita uskonkiihkoisia imaameja lukuun ottamatta, suorastaan haluavan, vaan johon vain lopulta päädytään. Ainakin hänen mukaansa tulos olisi katastrofaalinen jopa maahanmuuttajien tai ainakin turvapaikanhakijoiden (tai sellaisina itseään pitävien) kannalta (täyttivätpä he sitten pakolaisen tai turvapaikanhakijan viralliset kriteerit tai ei), sillä sen tuloksena täälläkin vallitsisivat pian juuri sellaiset olot kuin mitä he pakenivat. Ja vaikkeivät he itse tulisikaan tätä ajatelleeksi: kun heistä niin monet joutuvat kuitenkin elämään sosiaaliturvan varassa, maksajia ei kohta olisi riittävästi.
    Ehkä tässä(kin) on kysymys oleellisesti myös siitä, että eksponentiaalisen kasvun seurauksia vähänkään pitemmällä aikavälillä on intuitiivisesti kovin vaikea käsittää.
    Mutta ilmeistä myös on, että runsaan maahanmuuton vaikutukset pitkällä aikavälillä ovat erittäin arkaluontoinen kysymys, jota ilmeisesti ei ole sopivaa edes ajatella eikä varsinkaan laskea. Onko tulijoita sopivaa ajatellakin vain yksilöinä eikä suurina joukkoina, tulipa heitä kuinka paljon tahansa? Nähtävästi jokaiseen maahanmuuttajaan pitäisi suhtautua ikään kuin hän olisi ainoa tai ainakin viimeinen tulija. Tai ainakin ikään kuin olisi joka tapauksessa selvää, että he jälkeläisineen tulevat Suomessa ja muuallakin Euroopassa aina pysymäänkin pienenä vähemmistönä.

    VastaaPoista