lauantai 27. maaliskuuta 2021
Uusinta: Hintalappu
Lukijalle: Kärsimme parhaillaan koronakriisistä, joka maksaa maltaita. Se on kuitenkin aikanaan ohi – joko kukistettuna tai lastentaudiksi lannistettuna. Sen sijaan toinen menoerä on vielä suurempi ja sellainen, että siitä ei taideta päästä eroon muuten kuin manuaalilla, joka on kirjoitettu saksan kielellä – tosin serbiankielinen käännös lienee olemassa. Edellä ollut huomautus ei ollut tarkoitettu ohjeeksi, vaan varoitukseksi – tehdään nyt asialle jotakin kun vielä inhimillisin konstein voidaan ennen kuin haittamaahanmuuton kiiluvasilmäiset kannattajat muuttuvat sen kiiluvasilmäisiksi vastustajiksi ja jälki on rumaa. Mutta toisaalta niin Orwellkin kirjoitti kirjan 1984 varoitukseksi, vaan manuaalina sitä taidetaan nykyisin käyttää:
Haittamaahanmuuton kannattajien perusstrategia on määritellä jokainen haittamaahanmuuton rajoittamista kannattava esitys ja henkilö rasistiseksi. Mietitäänpä mitä tapahtuisi, jos haittamaahanmuuton kaikki rajoitukset poistettaisiin. Eli rajat avattaisiin täydellisesti ja kaikille maahan tuleville myönnettäisiin anomuksesta Suomen kansalaisuus ja siihen kuuluvat etuudet.
Kuinka paljon olisi tulijoita?
Jonkinlaisen karkean arvion voi tehdä vaikka siitä, että miettii kuinka moni afrikkalainen olisi valmis lähtemään Suomeen jos kysyttäisiin. Puolet? Tuskin sentään. Varovainen veikkaus on joka kymmenes. Afrikassa on 1,2 miljardia asukasta. Pelkästään tämä tekee yli sata miljoonaa halukasta tulijaa. Tähän päälle Lähi-itä ja muutama satunnainen tulija muualta. Sovitaan nyt vaikka sata miljoonaa, ettei syytetä liioittelusta ja onpahan mukavan pyöreä tasaluku.
Ei varmaan löydy niin pahaa hörhöä, jonka mielestä sata miljoonaa uutta asukasta Suomeen olisi passeli määrä.
Looginen seuraus on joko se, että (1) jokainen on rasisti tai (2) haittamaahanmuutto on ilmeinen tosiasia ja kyse on vain maan kantokyvystä.
Lukijat lienevät yksimielisiä siitä, että rasisteja on olemassa mutta jokainen ei ole rasisti, joten oikea vastaus on (2). Maahanmuutto tietyistä kulttuureista (islamilainen ja afrikkalainen, lähinnä) on haittamaahanmuuttoa. Kyse on vain siitä, kuinka paljon haittaa Suomi on valmis kestämään?
Loppujen lopuksi tämä kysymys on analogisesti kutakuinkin sama kysymyksen ”kuinka pitkälle jääpuikko kannattaa tunkea persereikään?” kanssa.
On ilmeistä, että edes sentin verran jääpuikkoa perseessä tuntuu epämiellyttävältä (en ole testannut, mutta viittaan tutkimukseen). Näin ollen viisaampaa olisi jättää kokonaan tunkematta. Tosin onhan se mahdollista, että jotkut tästä nauttisivat. Tuntuvathan jotkut nauttivan siitäkin, että Suomeen on tullut ”ihqua etnistä värinää”, minkä hintana toki ovat kasvaneet rikollisuusluvut ja ylipäätään alhaisempi elintaso. Mutta joidenkin mielestä tämä on hintansa väärti, ihan samoin kuin varmaan joidenkin mielestä kaksikymmentä senttiä jääpuikkoa perseessä antaa mukavat kiksit. Mutta viisikymmentä senttiä olisi jo tappavan tuhoisa vaurio aivan samoin kuin viisi miljoonaa afrikkalaista/muslimia Suomelle.
(Huomautus: Tätä kirjoittaessani pidin tässä kohtaa tauon ja sain sen aikana sattumalta taas nähdä, kuinka veronmaksajien rahoja paloi hyödyttömään haittamaahanmuuttajien hyysäämiseen satoja euroja. Jätän intimiteettisyistä kertomatta mistä oli kyse. Tapauksen ainoa hyöty oli se, että tulipahan taas motivaatiota jatkaa haittamaahanmuuton kampittamista. Huomautus jatkuu myöhemmässä sopivassa välissä.)
Kun on näin yleisesti kyetty todistamaan, että haittamaahanmuutto on Suomelle vahingollista, vastapuoli nostaa välittömästi esiin vastaesimerkkejä. Se ja se on tullut pakolaisena Suomeen, on unggabunggalainen/muslimi ja silti loistotyyppi.
Epäilemättä. Totta kai on. Tunnen itsekin useita. Oleellista on kuitenkin iso kuva. Tämmöisten yksittäistapausten esiin nostaminen on ihan sama kuin väittäisi, että muikut ovat siikoja suurempia. Iso muikku saattaa olla 20-senttinen, mutta pieni siika 15-senttinen. Tämä ei silti millään tavoin poista sitä tosiasiaa, että yleisellä tasolla siiat ovat muikkuja suurempia. Kun puhutaan suurista otoksista, voidaan aina yleistää. Ja haittamaahanmuuton kohdalla otos on (valitettavasti) riittävän suuri. Tilastollisesti muslimit ja afrikkalaiset ovat haitallinen kustannuserä, vaikka muutamia positiivisia yksilöitä löytyykin.
Yritys nostaa näitä positiivisia malleja esiin on kova. Vastikään valittiin taas vuoden pakolaismies ja -nainen. Vuoden mieheksi valittu afgaanihammaslääkäri on varmaan ihan hyvä ja hyödyllinen tyyppi. Mutta yhtä tällaista kohti on aina kahdeksan hyödytöntä elättiä ja yksi tuhoisa rikollinen. Lievää törkeämpää ironiaa puolestaan oli vuoden pakolaisnaiseksi valitun iranilaisen tapauksessa. Hänen työpaikkansa on nimittäin Uudenmaan ELY-keskuksessa pakolaisasioiden parissa. Eli hän tekee haittatyötä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa.
Ylipäätään voisi sitä paitsi kysyä, mitä me teemme kehitysmaille jos hyväksymme vain sen parhaimmiston tänne? Eikö parasta kehitysapua olisi se, että heidät lähetettäisiin kotimaihinsa rakentamaan niitä sivistysyhteiskunniksi? Olisi ilmastonmuutoksellekin hyväksi, jos täältä pohjan periltä siirryttäisiin moninkertaistamasta hiilijalanjälkeä takaisin lähtömaihin. Etenkin kun tutkimukset ovat osoittaneet, että pahiten radikalisoituu, syrjäytyy ja terroristeiksi ryhtyy sivistysmaissa syntynyt toinen haittamamusukupolvi. Herra varjele, mitä tulee sitten kolmannesta sukupolvesta jos toinenkin on jo tuollainen. Eiköhän olisi aiheellista hoitaa se kolmas sukupolvi takaisin minne kuuluu jo ennen kuin se on ehtinyt syntyä. Rakentamaan sitä omaa kotimaataan paremmaksi.
Haittamaahanmuuton vastaanotto ei ratkaise millään tavoin kehitysmaiden ongelmia. Se vain kasvattaa kaikkia vaikeuksia, koska:
1) Varsinainen ongelma on väestönkasvu, joka ei lakkaa jos ylijäämäväestö muuttaa pois.
2) Ympäristöongelmat pahenevat entisestään, koska sivistysmaihin muuttava väestö kuluttaa luonnonvaroja jo kylmemmän ilmaston takia väistämättä enemmän kuin kuluttaisi kotimaissaan.
3) Kehitysmaissa panostetaan sivistysmaihin pyrkimiseen oman maan kehittämisen sijaan.
4) Sivistysmaihin muuttaa enimmäkseen yritteliäintä väkeä, jota tarvittaisiin nimenomaan oman maan rakentamisessa.
5) Sivistysmaiden väestönlaatu ja elintaso laskevat, jolloin ne kykenevät auttamaan kehitysmaita entistä vähemmän.
Mutta sitten se varsinainen otsikon asia eli mikä on haittamaahanmuuton hintalappu?
Sitä on tietysti mahdoton tarkalleen selvittää, mutta joitakin karkeita laskelmia voidaan tehdä. Suomen BKT per asukas on 43492 euroa. Voidaan olettaa, että keskimääräinen haittamaahanmuuttomaista lähtöisin oleva ei tuota yhtään mitään – toki osa tuottaa, mutta suurin osa ei ja nämä muutamat tuottajat kompensoituvat vastaavalla määrällä erityishaitallisia rikollismamuja. Oletetaan myös, että haittamamujen elintasoa ei nyt ihan suomalaisten keskiarvoon nosteta – eiväthän siellä ole keskimääräiset suomalaisetkaan, sillä mediaanielintaso on jonkin verran alhaisempi kuin keskimääräinen BKT osoittaa. Sovitaan vaikka, että haittamamun keskimääräinen elintaso ja samalla kustannukset elinkaaren ajalta ovat luokkaa 25000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa suunnilleen 0,5 senttiä per suomalainen. Eli ei kovin paljon. Vaan entäpä jos haittamamuja on 50000, kuten nykytilanne suunnilleen taitaa olla? Tällöin kustannukset ovat 250 euroa per suomalainen. Mikä on kokonaisuutena 1,25 miljardia. Mikä puolestaan on aika hyvin linjassa vuoden 2015 matuinvaasion arvioitujen kustannusten kanssa.
Tämä 250 euroa per suomalainen ei tietenkään ole koko totuus. Suurin osa suomalaisista ei ole veronmaksajia. Normaalipalkkaiselle veronmaksajalle nykyinen 50000 haittamamun määrä tarkoittaa ehkä noin tuhannen euron lovea lompakkoon. Joka vuosi. Ja jos määrä kaksinkertaistuu, niin kaksinkertaistuu lompakon lovikin.
Tämäkään ei ole koko totuus. Jos olisi, haittamaahanmuuton etumerkki kääntyisi hetkessä miinukselle, kun rajat lyötäisiin siltä kiinni – mutta vain toiseen suuntaan, jotta jo tänne livahtaneet haittamamut saataisiin ulos.
Totuus on valitettavasti se, että Suomessa on lukuisia maanpettureita, jotka hyötyvät haittamaahanmuutosta. Ja he ovat sekä äänekkäitä että hävyttömän moraalittomia, kuten matubisnesjohtaja Pekka Tuomola, joka kehtasi kirjoittaa Hesariin nyyhkytarinan siitä, kuinka 58 turvapaikanhakijaa yritti viime vuonna itsemurhaa. (Jutussa ei muuten mainittu, kuinka moni onnistui mutta epäilen että yksikin onnistuminen olisi kyllä nostettu kissan kokoisin kirjaimin esiin. Eli 58 yritystä, 0 onnistumista. No, suunnilleen samaa tasoa näiden tumpeloiden osaaminen on muutenkin ollut.) Blogistikollega Professori ruotikin Tuomolan kirjoituksen jo niin hyvin, että eipä siitä enempää.
Tuomola ja hänen kaltaisensa hyötyvät siis oman kansansa selkään puukottamisesta. Quislingeja on aina ollut ja on aina oleva. Se auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi julkisuudessa ääni kellossa on mitä on. Tuomolalla ja kumppaneilla on ruletissa pelissä heidän kymmenientuhansien eurojen vuosiansionsa, joka lakkaa jos matubisnes lakkaa. Jaska Brownilla ei ole pelissä kuin ne noin tuhat euroa, jonka verran saan enemmän rahaa omaan käyttöön jos sitä ei veroilla pihistetä turhuuteen. Siksi Tuomola ja kumppanit ovat äänekkäämpiä kuin Jaska Brown ja kaltaisensa.
Tilanne tasoittuisi kyllä huomattavasti, jos matuille tungettavat rahat vähennettäisiin sosiaalietuuksista eikä nostettaisi veroja, tai jos nostettaisiin niin tehtäisiin se edes oikeudenmukaisesti. Alkaisivat vihervasemmiston työmarkkinatukivallankumouksellisetkin varmaan vähän miettimään, kun raha ei enää riittäisi chileläiseen punaviiniin vaan pitäisi ruveta käyttämään kiljua.
Pelkkä rahan laskeminen ei tietenkään paljasta koko totuutta. Eikä kaikki haittamaahanmuuton hinta näy veroissa, sillä kyllä jostakin säästetäänkin kustannuksen kattamiseksi.
Esimerkiksi koululaitoksessa. Opiskellaan suuremmissa ryhmissä, tarjotaan halvempaa ruokaa, säästetään opetusmateriaaleissa. Ja ennen kaikkea joudutaan laskemaan opetuksen tasoa, koska koululuokissa on entistä enemmän suomea huonosti osaavia ja länsimaiseen sivistykseen vihamielisesti suhtautuvia koululaisia. Tämä kaikki on pois suomalaisten nuorten paremmasta tulevaisuudesta.
Toisena esimerkkinä voi mainita turvallisuuden huononemisen, josta parhaita asiantuntijoita kertomaan ovat poliisit itse. Kun työaikaa menee vakioiksi muuttuneihin keikkoihin VOKkeihin ja muun ulkomaalaisrikollisuuden setvimiseen, aikaa jää entistä vähemmän suomalaisten turvallisuudesta huolehtimiseen.
Myös verotulot pienenevät entisestään, kun ne joiden on mahdollista nostaa kytkintä, poistuvat Suomesta ulkomaille. Kun Googlen hakuun alkaa kirjoittaa "yritykset siirtyvät...", niin kohdassa "yritykset sii" tarjotaan välittömästi "yritykset siirtyvät Viroon". Jossa onkin Suomeen verrattuna järkevä ulkomaalaispolitiikka. Tilanne siis rapauttaa pahasti suomalaisen yhteiskunnan kulmakiveä eli yrittämistä. Samanaikaisesti melkoinen osa suomalaisnuorten parhaimmistoa lähtee ilmaisen koulutuksen saatuaan luomaan uraa ulkomaille. Ja tänne jääviä kiinnostaa entistä vähemmän ahkera yrittäminen, koska he näkevät mihin sillä tienattavat verovarat tuhlataan.
Yllättävää kyllä, ihmisillä näyttää olevan aika hyvä taju siitä missä mennään. Äskettäin YK:n humanitaarisen avun johtaja pelotteli, että maailmaa on kohtaamassa pahin kriisi sitten vuoden 1945. Oikeasti kyseessä on YK:n ja muiden kansainvälisten toimijoiden epäonnistuminen väestöräjähdyksen hillitsemisessä. Minkäänlaisia - tai ainakaan lähellekään tuon laajuisia ongelmia - ei olisi, mikäli vuoden 1945 jälkeen kehitysmaissa väestönkasvu olisi pysynyt samalla tasolla kuin sivistysmaissa. Tämähän on itsestäänselvää, mutta uskoa ihmiskuntaan palauttaa se, että ihmiset jopa tajuavat sen. Silmiin osui yksi Suomen merkittävimmistä keskustelufoorumeista eli Vauva-lehden palsta, jossa uutisesta puhuttiin. Melkein kaikki kommentit olivat kuin tältä näppikseltä (yksikään ei ollut...) asiasisältönsä ja näkemyksensä puolesta. Ja vielä enemmän paljastivat kommenttien peukutukset. Selasin aluksi kommentteja lukematta ja vasta toiselta sivulta löytyi ensimmäinen kommentti, joka oli saanut negatiivisia peukkuja enemmän kuin positiivisia. Seuraavalta sivulta löytyi muutama lisää. Kaikkia niitä yhdisti se, että niissä puolusteltiin kehitysmaita ja vaadittiin sivistysmaita auttamaan milloin milläkin tavalla.
(Huomautus jatkuu: Kuten aiemmin kerroin, pidin tauon jonka aikana sain todistaa haittamaahanmuuton kuluja. Sattumoisin paikalle ilmestyi puolituttu kuusikymppinen naisihminen, joka kysyi minulta mitä ihmettä tuolla tapahtuu. Kun satuin suunnilleen tietämään, niin kerroin. Hämmästyksekseni – tiedän hänen olleen aiemmin vihreisiin kallellaan – hänen suustaan alkoikin tulla hyvin nuivaa tekstiä. Jos tämä ei ole väkevä esimerkki ihmisten asenteiden muutoksesta, niin en tiedä mikä sitten mahtaisi olla.)
Tällaisten näkemysten raju yleistyminen kertoo siitä, että vuorovesi on kääntynyt. Toimittajat eivät ole vielä tajunneet sitä, kuten tämän päivän Hesarin pääkirjoituksesta voi lukea. On suorastaan järkyttävää katsoa kontrastia toimittajan sinisilmäisen optimismin ja lukijakommenttien kokemukseen perustuvan realismin välillä. Mutta vähät toimittajista, joilla ei ole mitään todellista valtaa. Huolestuttavaa on se, että poliitikot eivät ole vielä tajunneet, missä mennään. Ja mitä myöhemmin he sen tajuavat, sitä rumempaa jälki tulee olemaan. Nykyisellä kehityksellä on vain kaksi mahdollista ratkaisua. Mikäli länsimaiden vähittäinen rappeutuminen jatkuu, sivistys ja hyvinvointi sellaisina kuin me tunnemme, lakkaa olemasta jo lastemme ja lastenlastemme sukupolvien aikana. Länsimaat vajoavat samanlaiseen anarkiaan, uskonto- ja rotuvihaan, mikä afrikkalaisissa ja islamilaisissa maissa vallitsee. Toinen vaihtoehto on se, että lopulta painekattila ei enää kestä ja Euroopassa nousee valtaan sen kohottama totalitarismi, jonka rinnalla Natsi-Saksan vainot näyttävät piknikretkeltä. Se ei ole ollenkaan mahdotonta, sillä suurin osa ihmisistä on täysin vietävissä olevaa karjaa ja kuten keskustelupalstoilta nähdään, odottavat vain sopivaa sysäystä. Kuvitelkaa Heinrich Himmleriä ja kumppaneita, joilla olisi projektinsa toteuttamiseen nykyajan teknologia käytössä.
On toki se kolmaskin vaihtoehto eli vielä tämä katastrofi voidaan pysäyttää hallitusti ja haittamaahanmuuton suunta koko Euroopassa kääntää paluumuutoksi ilman suurempia vaurioita. Mutta se toki vaatisi historiallisesti harvinaista tapahtumaa eli järjen voittoa. Tämäkään ei toki ole mahdotonta. Nykymenolla vähimmät vauriot kärsii Kaukoitä, joka on tehnyt totaalisen blokin haittamaahanmuutolle. Mutta ei sekään selviydy voittajana, sillä sielläkin tarvitaan omaan hyvinvointiin hyvinvoivaa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Siksi ei kannata olla lainkaan hämmästynyt, jos jokin aloite ongelmien ratkaisemiseksi tulee Aasian suunnasta.
Tuhka sanoisi että toisenlaisenkin kysymyksen voisi esittää. Mitä jos jotain ikävää tapahtuu Venäjällä. Siis mahdollinen sota tai sisäinen konflikti jonka seurauksena Suomeen olisi tulossa vaikka 100 000 ihmistä.
VastaaPoistaKuinka moni haluaisi 100 000 Venäläistä pakolaista kuukauden aikana Suomeen. Veikkaan että siinä vaiheessa armeija kutusttaisiin.
Tuhka tuumii että mieli muuttuu jos pakolaiset ovat valkoisia ja lähimaista. Pakolaiset voivat tulla myös Baltian maista tai Ukrainasta.
Ei minua haittaisi, jos Suomeen tulisi 100 000 valkoista, sinisilmäistä, pitkäsääristä venakkoa itärajan takaisesta lähimaasta, mikäli he tulisivat ilman miesväkeään ja olisivat sen sijaan halukkaita pariutumaan suomalaismiesten kanssa.
VastaaPoistaNuoret Älykkäät Naiset ikään ja sukupuoleen katsomatta saisivat sen jälkeen totutella uuteen Suomeen, jossa ei enää voikaan juosta suomalaismiehen selän taakse piiloon, kun sinne ei päästetä.
Nauttikoot sen jälkeen ihanista abdullaheistaan!
Tolkun ihmisen kymmenen käskyä
VastaaPoista- Mitäs nämä tähän kuuluu? No: Meillä on ongelma joka pitää ratkaista. Ratkaisusta pitää keskustella. Nämä käskyt auttavat keskustelua. Mitä pikemmin saadaan ratkaisu, sen humaanimpi se on. Jos sitä lykätään tuonnemmaksi, niin siitä tulee rajumpi. Siis oikeasti rajumpi, ei niin, että sanotaan tättipäät helvettiin. Vaan niin, että ne toimitetaan sinne. Katsos, meillä on teknologia ja osaaminen alalta. Tahtoa ei vielä ole.
Niin, ne käskyt:
§1) En valikoi ystäviä tai yrityksiä poliittisin perustein.
§2) En usko ”yhteyssyyllisyyteen”.
§3) En usko kiellettyihin sanoihin.
§4) Kieltäydyn teeskentelemästä ”valveutuneisuutta”.
§5) Vastustan syrjintää aina ja kaikissa muodoissaan.
§6) Vastustan epämääräisiä leimoja.
§7) Olen avoin mielipiteistäni.
§8) Mikäli en ole tehnyt mitään väärää, en pyydä anteeksi.
§9) En samaista moraalia ja politiikkaa.
§10) En osallistu kohukulttuuriin.
Noilla sopii aloittaa.
Pyssymies
Totisesti! Siinä on annettu tämän päivän Konservatiivin Kymmenen Käskyä! Ja mitä se on?!
VastaaPoistaNo, siinä tuleekin sitten se kylmempi suihku:
https://timo-vihavainen.blogspot.com/2021/03/tolkun-julistus.html
Lukemaan tuosta.
Ei tuo akateeminen keskinäiskeskustelu herätä Tolkun Ihmisessä, muurahaiskansalaisessa raappahousuissaan, hoitajanpuvussaan tai persvakomiehenä muuta ajatusta kuin että taas on yliopistoissa juotu punkkua yötä myöten.
Saattavatpa jopa mukailla Juicea:
Liian moni on korkeakoulusta. Liian harvalla hauis ja järki.
Ei näin. Ei näin!
Hintalappu – lantahippu
VastaaPoistaValitettavasti kumpikaan ei ole pieni. Kehitysmaiden ylijäämämiesten asuttaminen suomeen ei todellakaan ole järkevää, eikä puolusteltavissa millään järjellisillä perusteilla. Eikä naisten tai lastenkaan. Ei, suomi ei ole niin vauras maa, että meillä olisi varaa. Eikä se, että maamme on harvaan asuttu ole peruste. Semminkin kun näitä maahan tulijoita ei olla asuttamassa kylmille tiloille pitkin korpia ja soita – vihreät luonnonsuojelijat toki olisivat tämmöisen torppaamassa ihan ekana. Jos ehtisivät, voisi olla kiire ihmisoikeus-shceissistien kanssa kisatessa.
”Kuvitelkaa Heinrich Himmleriä ja kumppaneita, joilla olisi projektinsa toteuttamiseen nykyajan teknologia käytössä.” - Minulla on pelottavampi juttu mielessä. Ei höperö kanankasvattaja, joka uskoo kummallisiin rotuoppeihin ole likikään niin pelottava kuin normaali, järkevä tyyppi, joka uskoo, että vihamielisen, tarpeettoman ja haitallisen liikaväestön on poistuttava. Lopullisesti ja keinolla millä hyvänsä. Erottelematta ja nopeasti.
”On toki se kolmaskin vaihtoehto eli vielä tämä katastrofi voidaan pysäyttää hallitusti ja haittamaahanmuuton suunta koko Euroopassa kääntää paluumuutoksi ilman suurempia vaurioita. Mutta se toki vaatisi historiallisesti harvinaista tapahtumaa eli järjen voittoa. Tämäkään ei toki ole mahdotonta.” - Syytä olisi toivoa tämän vaihtoehdon toteutumista nopeasti. Muutoin tulemme näkemään jotain, jonka rinnalla holokausti todellakin näyttää ihan pikku piknikiltä tai käsittämättömän kaaoksen ja väkivallan kauden.
”Quislingeja on aina ollut ja on aina oleva. ” Ja kannattaa muistella kuinkas Vidgungin kävi. Kuona oy – eiku Luona oy:n väkikin saa helposti saman kohtelun kuin Quisling, pakolaishyysärijärjestöistä nyt puhumattakaan.
Alkas olla jo hieman kiirus sillä järjen esiinmarssilla.
Pyssymies
"Nykymenolla vähimmät vauriot kärsii Kaukoitä, joka on tehnyt totaalisen blokin haittamaahanmuutolle. Mutta ei sekään selviydy voittajana, sillä sielläkin tarvitaan omaan hyvinvointiin hyvinvoivaa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa."
VastaaPoistaMihis Jaska luulee Kaukoidän valtioiden Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa tarvitsevan? Näillä kulmilla yhteistyö- ja avunantosopimukset tehdään Kiinan kanssa...
Täällä suunnalla ei ole tehty totaalista blokkia haittamaahanmuutolle, koska sellainen on kyetty ehkäisemään läpi historian. Maahanmuutto on kyllä sallittua, mutta se on harkinnanvaraista ja kontrolloitua.
"Siksi ei kannata olla lainkaan hämmästynyt, jos jokin aloite ongelmien ratkaisemiseksi tulee Aasian suunnasta."
Siis minkä ongelmien? Aasia pyrkii ratkaisemaan omat ongelmansa, ei Euroopan haittamaahanmuuton ongelmia, koska voisko se vähempää näiden seutukuntien kansoja kiinnostaa.
(Tämä ei ole keljuilua vaan oma mielipiteeni, joka on muodostunut asuttuani täällä parikymmentä vuotta).
Tuhka: Näitähän tuli 1917-20. Eikä tullut ongelmia. Tosin tulijat olivat pääosin sivistyneistöä.
VastaaPoistaQroquius Kad: Onhan se kumma, että aasialaisvaimoihin naiset suhtautuvat halveksuen vaikka nämä yleensä elättävät itsensä, kun taas Afrikan tuliaiset ovat niin voimaannuttavia muuallakin kuin Kelan jonossa.
Pyssymies: Muuten pyrin noita noudattamaan, mutta yritän välttää mielipiteitä. Pitäydyn faktoissa.
Niin, Himmler oli aika amatööri siihen nähden mitä saadaan aikaan jos yleinen mielipide käännetään propagandalla. Quislingeistä kirjoitin juuri siksi että muistin hyvin mitä Quislingille tapahtui.
Veijo Hoikka: Kyllä Aasiassakin tajutaan, mitä ympäristölle tekee jos afrikkalaisten väestönkasvu jatkuu samaan malliin. Siihen on löydettävä ratkaisu enkä niin hirveästi hämmästelisi jos sellainen olisi kehitteillä.