sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosiraportti 2011

Sekametelisoppaa on pidetty nyt lähes kolme vuotta. Tämän vuoden tilastoja:
Vuoden aikana 75577 käyntiä eli 207 / päivä.
Viime vuonna 47856 eli kasvua 57,9 %.
Vilkkain kuukausi huhtikuu, 7651 (10,1 %).
Hiljaisin kuukausi kesäkuu, 5143 (6,8 %).
Vilkkain päivä 20.4, 439.
Hiljaisin päivä 16.7, 99.
Vilkkain viikonpäivä maanantai, keskimäärin 234 (16,1%).
Hiljaisin viikonpäivä lauantai, keskimäärin 172 (12,1 %).

Kävijämäärät tuntuvat vakiintuneen. Marraskuu oli historian ensimmäinen kuukausi, jolloin kävijämäärä oli pienempi kuin vuotta aiemmin vastaavassa kuussa.

Mielenkiintoinen mutu-ero viime vuoteen nähden on se, että juttuja ei linkattu yhtä paljon muiden kirjoituksissa kuin aiemmin. Joko kirjoitukseni ovat huonompia tai ihmiset ovat pinnallistuneet entisestään.

Yksittäisistä jutuista linkatuimpia olivat ilmeisesti Koska olen tyttö, Heppi ja Natsien ihmeaseet. Henkilökohtaisesti pidin parhaana suorituksenani Päin välimerkkiä -luetteloa.
Kommentoiduimpia juttuja olivat, kumma kyllä, kestävyysjuoksua käsittelevä Ylivoimaiset kenialaiset (25), Euroopan erikoiset kielet (18) ja edellä mainittu Natsien ihmeaseet (18). Keskustelua herättivät myös pamfletit homoseksuaalisuudesta (17) ja ateismista (16).
Sivalluksista eniten kommentteja (20) kirvoitti 198, jonka otin Hommaforumin allekirjoituksekseni. Yhtä suureen määrään ylsi samaa aihepiiriä käsittelevä 156.

Yritin palvella molempia lukijoitani paremmin ottamalla käyttöön heti otsikon alta löytyvän hakemiston, josta parhaat jutut ovat helpommin löydettävissä.

Sivustot, joilta blogiin klikattiin useimmin, olivat Takkirauta, Octaviuksen ajatuksia, Yrjöperskeles, Kumitonttu ja Oikotieto. Kiitän nöyrimmin linkkauksista heitä ja myös muita blogiani linkanneita.

Sitten suora lainaus viimevuotisesta raportista, koska tilanne ei ole muuttunut mihinkään:

Aloittaessa päätin, että se on sitten vi... eikun juttu viikossa. Päätös on pitänyt, joka ainoa kalenteriviikko blogiin on ilmestynyt viikon pääpauhanta. Blogi on edelleen melkoista sekametelisoppaa ja tulee sellaisena pysymäänkin; minulla ei ole mitään pakkoa eikä tarvetta rajautua johonkin tiettyyn aihealueeseen, vaikka se luultavasti kävijämääriä kasvattaisikin.

Jos haluaisin väkisin kasvattaa kävijämääriä, niin lopettaisin blogissa paskanjauhamisen kestävyysjuoksusta, maahanmuutosta, yhteiskunnasta, historiasta tai muista turhuuksista ja kirjoittaisin jostakin oikeasti tärkeästä, kuten muodista.


Oman nimen käyttämiseen kirjoituksissa en näe tarvetta enkä nykyisessä ristiinnaulitsemisilmapiirissä syytä. Moraalista ongelmaa tässä ei ole, koska en esiinny netissä omalla nimelläni eikä sekaantumisen vaaraa siksi ole. Toisen moraalisen linjauksen olen tehnyt siinä, että toisia ihmisiä tai julkisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa en käytä sellaisia tietoja, jotka olen omana itsenäni saanut eli tietoja, joita ei julkisesti saisi. Tästä on joskus hauskoja seurauksia. Esimerkiksi kestävyysjuoksun tulevaisuuden lupauksista kirjoittaessani eräs juoksija (ei omia valmennettaviani) oli kertonut minulle tulevan päämatkansa, joka on eri kuin mitä kirjoituksessani spekuloin. Siksi näin, koska julkisuudessa tulevaksi päämatkaksi on ilmoitettu muu mitä hän itse yksityisesti tunnusti ja juoksijan ominaisuudetkin taitaisivat paremmin sille sopia. Pari muutakin vastaavaa tilannetta on tullut eri aiheissa.

Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.
Vinkkejä kirjoittajana kehittymiseen ja juttutoiveita otetaan edelleen vastaan, toteuttamista ei luvata.

Lopuksi lista muutamista silmään sattuneista erikoisimmista hakusanoista, joilla blogiin on tultu:
12. minipossuyhdistys
Jaska ei kyllä ole mikään minipossu vaan Sallin mukaan hiton iso sika.
11. miksi eesaun ja jaakobin välit rikkoutuivat
En tiennytkään pitäväni raamattublogia.
10. viikinki kaasu
Tämä haku oli kyllä sieltä ja syvältä.
9. bensatankin kolina
Siis ilmeisesti tankattu vahingossa eau de colognea ja nyt halutaan tietää, onko se haitallista.
8. maailman suolaisin paikka
Jääköön kommentoimatta.
7. pois nörtin maineesta
Tähän on tästä blogista turha etsiä ohjeita.
6. kaleeriorjan asu
En edes halua tietää.
5. nainen keskitysleirillä natsi ihmisen nahasta
Ilse Kochia etsiskellään ja tadaa - haku tuo sinne mihin pitikin.
4. missä kannattaa säilyttää avattu glögi kanisteri
Olen ihan pihalla. Ehkä kanisterikin.
3. porno natsisaksa
Ok, olen kirjoittanut natseista mutta en tietääkseni pornosta.
2. kika korkea on maut everest
kika motna kirotusvihrettä saa mahumaan
1. päivi räsänen naked
Pervoa. Onhan Päivi ihan MILF, mutta itse googlettaisin ennemmin tytärtä.

Hyvää uutta vuotta!

6 kommenttia:

  1. ASaWBFA-blogiini tulee tästä url-osoitteesta keskimäärin sellainen 150 lukijaa, millä pidät paalupaikkaa. Kiitos siitä. Sinun kirjoituksiasi on todella, todella mukava lukea. Ne saavat hyvälle tuulelle, eivät ärsytä ja sisältävät paljon täysin turhaa nippelitietoa, joilla voi sitten paukauttaa henkseleitä, kun sopiva tilanne tulee eteen. Viimeksi eilen puhuimme tästä Hitlerin velipuolen lentäjä-ässästä, ja hallitsin aihepiirin sattuneesta syystä hyvin...

    VastaaPoista
  2. KT: Niin, se Hitlerin veljenpoika palveli laivastossa ja Göringin veljenpoika oli ansioitunut pommikonepilotti.

    150 viikossa???? En tunnusta. Klikkaan aina kerran kun olet jotain kirjoittanut ja joskus toiste kun haluan kommentoida tai näyttää Sallille. Tosin Jukkakin totesi taannoin, että tästä blogista tulee paljon osumia, ilmeisesti tätä käytetään jonkin verran hakuapuna.

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta myös Jaskalle ja toivottavasti jaksat pysyä eetterissä. Millä sinä muuten saat nuo hakusanat selville? Joku ohjelma tai jotain? Minä kun en ole varsinainen nero tään kottaraispöntön kanssa.

    VastaaPoista
  4. Tarkistin viimeaikaisia tilastoja, niin luku pyörii jo keskimäärin 30 kpl päivässä.

    Ykä, sieltä Ulkoasu-valikon Tilastot-välilehdeltä löytyy noita hakusanoja Liikenteen lähteet -kohdasta - ilmaiseksi ja helposti.

    VastaaPoista
  5. Kumis ehtikin ensin... Itse ihmettelen ko. välilehdessä sitä, että sieltä löytyy päivä, viikko ja kuukausi mutta seuraava onkin sitten koko ajalta. Missä on vuosi?

    Jos tarkempaa infoa haluaa, voi yrittää räpiköidä blogiin esmes Sitemeterin. Kun sen aikojen alussa asensin, piti mennä lähdekoodin kanssa leikkimään jotta onnistui. Tiedä häntä olisko tuo nykyään helpompaa tai onko jokin muu laskuri kätsempi.

    Minut taas on nimetty piireissä tietotekniikkaguruksi. Ongelma on vain siinä, että tuo nimitys on ajalta jolloin Commodore 64 oli viimeisintä huutoa. Silloin tuli nimittäin väännettyä koodia niin pirusti, mutta sitten tyssäsi inspiraatio. Yliopistolla tuli kyllä opiskeltua tietotekniikkaa sivuaineena, mutta silloin tajusin ettei vois vähemmän kiinnostaa ala jossa jokainen tieto vanhenee viidessä vuodessa. Nyt olen näiden vekottimien kanssa pihalla kuin lumiukko, suunnitelma B onkin että joku muksuista kouluttautuu tietokoneneroksi. Sitä odotellessa pitää koettaa jotenkuten suoriutua.

    VastaaPoista