Lukijalle: Näin joulun kunniaksi mietitään, että jospa verokarhukin antaisi joululahjoja:
Ennen muinoin ei yhteiskunnan varassa elelty. Silloin toimeentuloturvan muodostivat sukulaiset. Nykyään yhteiskunta on ottanut elättäjän roolin eli käytännössä veronmaksajat hoitavat homman edustajiensa välityksellä. Tämä on tietysti hyvä asia sinänsä, koska se takaa kaikille minimin (toki vähän liikaakin, mutta ei nyt sotkeuduta haittamaahanmuuttoon tai ihan normisossuelättiyteen). Samalla se on kuitenkin rapauttanut yhteiskunnan kivijalkaa eli perhettä ja sukuyhteyttä.
Tähän on kehitettävissä vastaisku, joka ei maksa kenellekään merkittävästi, on teknisesti helppo toteuttaa ja lisää yhteisöllisyyttä.
Idea on jakaa pieni siivu kunkin henkilön maksamista veroista hänen läheisilleen.
Tätä maksua nimitetään "joulurahaksi", koska se jaettaisiin aina ennen joulua. Raha itsessään olisi veronalaista tuloa, josta verohallinto ottaisi normaalin ennakonpidätyksen. Kyseessä olisi siis periaatteessa nollasummapeli. Tosin käytännössä tämä aavistuksen nostaisi veroprosentteja siksi, että kyseessä olisi rahansiirto enemmän tienaavilta vähemmän tienaaville.
Jutun juoni on siinä, että tämä läheisille siirrettävä raha ei suoranaisesti nosta kenenkään veroja. Maksettava vero vain jaetaan uudelleen. Valtion ja kuntien kirstuun menee hieman pienempi osuus ja ylijäämä siirtyy suoraan läheisille.
Systeemi toimii seuraavasti. (Tämän käyttö on mahdollinen vain sähköisessä veroilmoituksessa, koska tällöin ei tarvitse mitään muuta virkatyötä kuin kirjoittaa muutama rivi koodia ohjelmaan, jos vähän kärjistetään.)
Veroilmoituksessa on lueteltu kyseisen henkilön "joulurahalahjoitukseen" oikeutetut henkilöt. Jos haluaa osan veroistaan menevän heidän hyväkseen, laittaa rastin ruutuun. Läheisemmille enemmän, kaukaisemmille vähemmän. Joulurahaan oikeutettuja ovat seuraavat henkilöt:
A-ryhmä (rahan suuruus 1,0 % verotettavan veroista): omat lapset, sisarukset ja aviopuoliso.
B-ryhmä (rahan suuruus 0,3 % verotettavan veroista): omat vanhemmat, lastenlapset ja sisarusten lapset.
C-ryhmä (rahan suuruus 0,1 % verotettavan veroista): omat isovanhemmat, lastenlastenlapset, sisarusten lastenlapset, vanhempien sisarukset (eli sedät, enot ja tädit), serkut.
Jos verotettavan verot ovat esimerkiksi 10 000 euroa, saa jokainen A-ryhmään kuuluva 100 euroa, B-ryhmään kuuluva 30 euroa ja C-ryhmään kuuluva 10 euroa. Olettaen että verotettava on vetänyt ruksin ruutuun. Jos sattuu olemaan ränäväleissä vaikka toisen siskonsa kanssa, voi laittaa ruksin vain toiselle siskolle.
Systeemiin kuuluu myös se, että kukaan ei saa nähdä keneltä joulurahat tulevat. Niinpä voi näpäyttää ilman että kukaan tietää. Tosin tällöin nämä rahat menevät valtiolle. Joka osaa ne kyllä käyttää irakilaisten diskokuluihin ja kreikkalaisten eläkkeisiin, mutta jos nämä sattuvat olemaan serkkua rakkaampia niin mikäs siinä. Ja onhan se niinkin, että jokainen osaa suurinpiirtein arvioida kuinka paljon pitäisi rahaa tulla. Jos sitä tulee selvästi vähemmän, voi ryhtyä käyttäytymään asiallisemmin sukulaisiaan kohtaan.
Toki systeemiin on rakennettu "lestadiolaisrajoitin". Lahjoitusten yhteenlaskettu osuus verotettavan veroista on maksimissaan 10 %. Tuo kymmenen prosentin raja tulee täyteen esimerkiksi sillä, jos henkilöllä sattuu olemaan kuusi lasta, kolme sisarusta ja kymmenen serkkua. Mikäli kymmenen prosenttia ylittyy, tuo 10 % maksimimäärä jaetaan siinä suhteessa mitä kukin olisi muuten saamassa. Esimerkiksi jos määrän pitäisi suoraan laskien olla 20 %, saa jokainen vain puolet siitä mitä muuten saisi, esim. A-ryhmään kuuluva vain 0,5 % , ei 1,0 %.
Systeemin idea piilee siinä, että ihmiset saavat jouluksi ylimääräistä rahaa, jonka he tietävät olevan peräisin läheisiltään. Jos tämä ei vahvista yhteisöllisyyttä, niin sitten en tiedä mikä vahvistaisi. Lisäksi on huomattava, että kaikki edunsaajat ovat verisukulaisia - paitsi aviopuoliso. Tämä olisi kannuste avioliitolle, joka tunnetusti on yhteiskunnan kulmakivi.
Samalla systeemi on "ennakkoperintömäinen" tulonsiirto vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille, noin keskimäärin. Vanhempien sukupolvien veroista suurempi prosentti menisi "joulurahaan" kuin nuorempien veroista. Tämä siksi, että suhteellisesti samalla kohdalla sukupuussa olevista vanhemmat sukupolvet ovat pykälää alempana asteikossa kuin nuoremmat.
Alaikäisten lasten tilit olisivat tietysti heidän vanhempiensa valvottavina. Tämä mahdollistaisi myös nuorille vastuullisen rahankäytön opettelun.
Systeemi myös tasaa varallisuutta. Jos suvussa on vaikka yksi tai kaksi suurituloista, menee osa heidän veroistaan suoraan läheisten hyväksi.
Tässä esimerkkitaulukko siitä, kuinka paljon olisi yksi prosentti veroista missäkin tuloluokassa. Toisessa sarakkeessa on yksi prosentti veroista eli se määrä, johon A-luokkaan kuuluva sukulainen on oikeutettu, jos veronmaksaja on vetäissyt ruksin ruutuun. Viimeisessä sarakkeessa näkyy se, kuinka paljon kasvua tähän on tullut edelliseen luokkaan nähden. 80 000 verotettavista tuloista alkaen kasvu on aina 25,62 euroa viidentuhannen euron kasvua kohti:
Verotettava tulo (tuhatta) | 1 % verosta | Kasvu |
---|---|---|
10 | 0,00 | 0,00 |
15 | 0,60 | 0,60 |
20 | 12,36 | 11,76 |
25 | 25,36 | 13,00 |
30 | 43,19 | 17,83 |
35 | 61,82 | 18,63 |
40 | 80,44 | 18,62 |
45 | 100,11 | 19,67 |
50 | 120,73 | 20,62 |
55 | 141,36 | 20,63 |
60 | 161,98 | 20,62 |
65 | 182,61 | 20,63 |
70 | 203,23 | 20,62 |
75 | 224,66 | 21,43 |
80 | 250,28 | 25,62 |
Otetaan muutama esimerkkitapaus. Lasketaan pyöreästi verot sadan euron tarkkuudella, niin on siistimpää. Tapaukset 1-3 ovat "normihenkilöitä" eri ikäisinä sillä oletuksella, että aikuiset ovat naimisissa, joka sukupolvessa on kaksi lasta ja elossa on kolme sukupolvea. Siten, että eläkeläisen tienesti on 25 000, työssäkäyvän sukupolven 40 000 ja lasten 0. Oletetaan myös, että jokainen vetää ruksin kaikkiin ruutuihin eikä jätä vaikka yhtä veljenpoikaa ilman.
Laskelmissa on käytetty valtion tuloveroasteikkoa vuodelle 2018 sekä oletusta 20 % kuntaveroäyristä.
1) Normieläkeläinen
Hänen veronsa ovat noin 2500 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään neljä henkilöä eli kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 25 euroa. B-ryhmään kuuluu kuusi henkilöä eli neljä lapsenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, jokaiselle 7,5 euroa. C-ryhmään kuuluu kahdeksan henkilöä eli neljä sisarusten lastenlasta ja neljä serkkua, jokaiselle 2,5 euroa. Jakoon menee siis 6,6 % veroista eli 165 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 25 euroa, sisarukseltaan 25 euroa, B-ryhmästä molemmilta lapsiltaan 24 euroa, C-ryhmästä kahdelta sisaruksensa lapselta molemmilta 8 euroa ja neljältä serkultaan 2,5 euroa kultakin. Yhteensä 124 euroa.
2. Normiduunari
Hänen veronsa ovat 8000 euroa. Hänen veroistaan saamapuolelle kuuluu A-ryhmään kaksi lasta, sisarus ja puoliso. Jokaiselle 80 euroa. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta. Jokaiselle 24 euroa. C-ryhmään kuuluvat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, jokaiselle 8 euroa. Jakoon menee 5,8 % veroista eli 464 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, sisarukseltaan 80 euroa ja puolisoltaan 80 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kahdelta sisarukselta 2,5 euroa molemmilta ja neljältä serkultaan 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 167 euroa.
3. Normilapsi
Ei maksa veroja, joten saamapuolelle ei tule ketään. (Jos verotettavaa olisi, A-ryhmään kuuluisi oma sisarus, B-ryhmään vanhemmat, C-ryhmään isovanhemmat, kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua. Tämä tarkoittaisi 2,6 % verotettavista tuloista.) Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 80 euroa, B-ryhmästä kaikilta neljältä isovanhemmaltaan 7,5 euroa jokaiselta ja vanhempiensa sisaruksilta 24 euroa molemmilta, C-ryhmästä isovanhempiensa neljältä sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta. Yhteensä 248 euroa.
4. Suurperheellinen, normitulot
Hänellä on vanhemmat, joilla on yhteensä viisi sisarusta, joilla on yhteensä 12 lasta. Hänellä itsellään on kaksi sisarusta, joilla on yhteensä neljä lasta. Itsellään hänellä on viisi lasta.
Verot 8000 euroa. Veroista saamapuolelle kuuluu A-ryhmään viisi lasta, kaksi sisarusta ja puoliso. Yhteensä kahdeksan. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja neljä sisarusten lasta, yhteensä kuusi. C-ryhmään kuuluvat viisi vanhempien sisarusta sekä kaksitoista serkkua, yhteensä 17. Tämä tarkoittaisi yhteensä 11,5 % veroista, mutta katto on 10 %. Niinpä jokainen saamapuolella oleva ansaitsee 10/11,5 -osaa siitä mitä muuten kuuluisi, A-ryhmäläinen noin 69,5 euroa, B-ryhmäläinen noin 20,9 euroa ja C-ryhmäläinen noin 6,95 euroa. Yhteensä 800 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä puolisoltaan 80 euroa, sisaruksiltaan 80 euroa molemmilta ja vanhemmiltaan 25 euroa molemmilta. B-ryhmästä ei ole saatavia. C-ryhmästä vanhempiensa sisaruksilta 2,5 euroa jokaiselta viideltä sekä kahdeltatoista serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 398,5 euroa,
5. Lapseton sinkku, normitulot
Hänellä on vanhemmat, ei sisaruksia ja vanhemmilla yhteensä kolme sisarusta, joilla yhteensä seitsemän lasta.
Verot 8000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä ei ketään, B-ryhmässä molemmat vanhemmat 24 euroa molemmat, C-ryhmässä vanhempien kolme sisarusta ja seitsemän serkkua 8 euroa jokainen. Yhteensä 128 euroa.
Saatavaa hänellä on A-ryhmästä molemmilta vanhemmiltaan 25 euroa, B-ryhmästä ei mitään, C-ryhmästä vanhempiensa kolmelta sisarukselta 2,5 euroa jokaiselta sekä seitsemältä serkulta 8 euroa jokaiselta. Yhteensä 113,5 euroa.
6. Varakas eläkeläinen, normiperhe (vain maksettava osuus)
Tulot 80 000 euroa, verot 25 000 euroa. Saamapuolella A-ryhmässä kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 250 euroa jokaiselle. B-ryhmässä neljä lastenlasta ja kaksi sisaruksen lasta, 75 euroa jokaiselle. C-ryhmäässä sisaruksen neljä lapsenlasta, neljä serkkua ja onpa jo tullut viisi lastenlastenlastakin, 25 euroa jokaiselle. Yhteensä 2275 euroa.
7. Huippuvarakas normiperheellinen (vain maksettava osuus)
Maksaa veroja 200 000 euroa. A-ryhmään kuuluvat kaksi lasta, sisarus ja aviopuoliso, 2000 euroa kullekin. B-ryhmään kuuluvat vanhemmat ja kaksi sisaruksen lasta, 600 euroa kullekin. C-ryhmässä ovat kaksi vanhempien sisarusta ja neljä serkkua, 200 euroa kullekin. Yhteensä 11 600 euroa.
P.S. Myöskin asiaan eli yhteiskunnan yhteisöllisyyden vahvistamiseen liittyen blogistikollega Professori esitti äskettäin ehdotuksen uudesta eläkeiästä. Nostetaan kaikkien eläkeikää kahdella vuodella, kuten puhetta on ollut. Paitsi että yhden lapsen vanhemmilla nosto on vain vuosi, kahden tai useamman lapsen vanhemmilla eläkeikä ei nouse. Loistava idea, jonka sivutuotteena olisi vielä yksi asia. Useimmat ihmiset ovat eläkeikään tullessaan pienten lasten isovanhempia, joilla olisi tällöin enemmän aikaa lastenlapsilleen ja mahdollisuus toimia heidän hoitajinaan sairaustapauksissa. Mikä vähentäisi huomattavasti vanhempien työstäpoissaoloja.
Idean ainoa ongelma on siinä, että se ei ehdi enää vaikuttaa lasten hankkimiseen. Siksi ehkä vielä parempi idea olisi sitoa eläkeiän alentaminen lapsenlapsiin. Nostetaan kaikkien eläkeikää sillä kahdella vuodella. Yksi lapsenlapsi, vuoden alennus, Kaksi lastenlasta, puolitoista vuotta. Kolme lastenlasta, vuosi ja kymmenen kuukautta. Neljä tai useampia, kaksi vuotta.
Alkaisi olla nuorilla intoa lapsentekotalkoisiin, kun se auttaisi omat vanhemmat aiemmin eläkkeelle ja vapauttaisi lastenhoitoon. Erityinen lisäbonus tässä on se, että tämä - toisin kuin esimerkiksi esitetty tuhannen euron palkkio - vaikuttaisi voimakkaammin juuri siihen työssäkäyvään ja kunnialliseen väestönosaan, jonka lisääntyminen on kansakunnan etu.
Ehdottaisin myöskin, että työeläkemaksun suuruus sidotaan lapsilukuun.
VastaaPoistaNykyisessä järjestelmässä lapset maksavat vanhempiensa eläkkeen. Neljän lapsen vanhemmilla on kaksi maksajaa per nuppi, lapsettoman eläkkeen maksavat toisten lapset.
Mikäli työeläkemaksu pienenisi (saavuttamatta kuitenkaan nollaa) jokaisen uuden lapsen syntymän jälkeen, tämä kannustaisi nuoria pareja ampumaan kovilla ja jättämään sysärin pöytälaatikkoon.
... Jaa a ainakin lestatiolaiset taputtas karvasia käsiä yhteen..
VastaaPoista... ja siellä oliki L-postiivisten haittaminimointi :)
VastaaPoistaVerotus kevenee ja yksinkertaistuu, mainio idea. Lisäetuna mahdollista Valton ja Feijan uuden, innovatiivisen, puhelinveroneuvontabisneksen.
VastaaPoistaTehokkaammin hyvinvointia lisäisi verovarojen moolokin kitaan kaatamisen lopettaminen, hiilinieluvouhotusken lopettaminen, noin yleensä järjen käytön lisääminen - tämä on toki ääärilaitareunaradikaali ehdotus.
Pyssymies
Ano 14.22: Hyvä lisäys.
VastaaPoistaAno 21.06 ja 21.07: Ei toki kokonaan minimointi, mutta rajoitin.
Pyssymies: Totta joo. Mutta tuo oli sen verran itsestäänselvyys jokaiselle ajattelukykyiselle, että keskityin tässä yhteiskunnan vahvistamiseen perheyhteydellä.