Tule vaisuus

Jos haluatte kokea myötähäpeän tunnetta, lukekaa vanhaa scifiä. Siis sellaista, joka on kirjoitettu 1960-luvulla tai aiemmin. Siellä mennään valoa nopeammin niin että edessä näkyvät omat perävalot ja seuraavassa lauseessa selvitetään neliöjuuren likiarvoa laskutikulla.
Historiallisessa scifissä pääasiallinen linja on ollut se, että makrotason kehitystä on yliarvioitu ja mikrotason kehitystä aliarvioitu. Toisaalta tämä on inhimillistä, sillä oli huomattavan helppoa kuvitella 1950-luvulla pysyvästi miehitetty asema Kuuhun vuonna 2000. Itse asiassa taisi olla niin, että tätä pidettiin todennäköisempänä kuin sitä ettei sellaista olisi. Vastaavasti kukaan ei tainnut osata kuvitella viestintävälineiden kehitystä, koska valokaapelia ja radioaaltoja oli vaikea nähdä, toisin kuin taivaalla möllöttävää kuuta.

On siis erittäin vaikeaa ennustaa tulevaisuuden teknologiaa. Hieman helpompaa on ennustaa tulevaisuuden yhteiskunnallista kehitystä, joskin siinäkin mennään yleensä metsään lähes yhtä suurella prosentilla.

Olen ollut elämässäni siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olen luultavasti elänyt laajemmalla aikaskaalalla kuin useimmat ikätoverini. Olen nähnyt sen saman teknologian kehityksen kuin kaikki muutkin, mutta toisaalta olen myös nähnyt paikkoja joissa on eletty käytännössä täsmälleen samalla tavalla kuin 50 vuotta ennen syntymääni – ei sisävessaa, ei sähköä, oikeastaan ainoa ero oli siinä että kirkolle ei menty enää hevoskyydillä vaan postiautolla.
Ennen kaikkea olen nuorena kuullut paljon tarinoita ihmisiltä, jotka ovat eläneet toista aikaa ja ainakin jossain määrin saanut ymmärtää, millainen kuva tulevaisuudesta heillä on ollut joskus 1930-luvulla tai jopa ennen Suomen itsenäistymistä.
Näitä kuvia on aina sävyttänyt optimismi. On uskottu, että maailma muuttuu paremmaksi, keksitään asioita jotka helpottavat jokapäiväistä elämää ja saadaan kokea kehitystä. Eikä tämä optimismi ole suinkaan ollut perusteetonta; muuttuihan maailma todella rajusti viime vuosisadalla. Toki aina on kaivattu ”vanhoja hyviä aikoja”, mutta tuskinpa kukaan haluaa enää palata ulkohuusseihin ja kurkkumätään. Tietysti ihmiset näkivät myös tulevaisuudessa asioita, jotka eivät olisi hyviä. Esimerkiksi kaikki uskoivat 1930-luvulla – ainakin jälkikäteen niitä aikoja muistellessaan – että sota oli todennäköisesti tulossa. Ehkä aika kultaa muistot samalla tavalla kuin me saatamme muistella parinkymmenen vuoden päästä nähneemme Venäjän sotaisan kehityksen jo vuoden 2010 paikkeilla. Mutta vahva totuuspohja 1930-luvun muistoissa kuitenkin on. Ihmiset ymmärsivät, että jos kehitys jatkuu samanlaisena, rytinää on edessä. Samalla he myös ymmärsivät, että se ei ole välttämätöntä, mikäli jotain radikaalia tapahtuu, esimerkiksi demokraattinen vallankaappaus Saksassa. Mikä tietysti oli epätodennäköistä.

Oleellista oli kuitenkin se, että tiedettiin mitä seuraa jos jotain tapahtuu. Muistan aina yhden sukulaiseni toteamuksen, että 1930-luvun lopulla elettiin kuitenkin vahvaa kehityksen ja hyvinvoinnin kasvun aikaa samalla kun oli selvää, mitä sodasta seuraisi: sotaa edeltävä elintaso saavutettaisiin vasta 5-10 vuoden kuluttua sodan päättymisestä, vaikka miten hyvin kävisi. Mikä ei ollut ollenkaan huono arvio.

Tulevaisuuden ennustamisessa voidaan jakaa tulevat tapahtumat kolmeen eri ryhmään:
1. Satunnaiset tapahtumat, joiden ennustaminen on käytännössä mahdotonta.
2. Todennäköiset tapahtumat, joiden toteutumisen mahdollisuudet voidaan ainakin kohtuullisen hyvin arvioida mutta niiden seuraukset ovat enemmän tai vähemmän tuntemattomat.
3. Varmat tapahtumat, joita ei käytännössä ole lainkaan, mutta tällä tarkoitetaankin tapahtumia jotka ovat epävarmojen tapahtumien toteutuessa niiden varmoja seurauksia.
Tarkastellaan esimerkkinä toiseen maailmansotaan johtaneita tapahtumia.
1. Satunnainen tapahtuma olisi saattanut olla esimerkiksi Hitlerin salamurhan onnistuminen 9.11.1938. Tätä oli mahdoton ennustaa ja se olisi saattanut muuttaa historian kulun.
2. Todennäköinen tapahtuma oli esimerkiksi koko Tsekkoslovakian miehitys. Tämän seurauksena olisi saattanut olla sodan alkaminen puoli vuotta toteutunutta aiemmin.
3. Varma tapahtuma oli esimerkiksi se, että Yhdysvaltojen sitoutuminen sotaan tavalla joka toteutui johtaisi Saksan häviöön. Tämän tapahtuman toteutuminen edellytti kuitenkin sekä Pearl Harborin tapaista tapahtumaa että Yhdysvaltain yleisen mielipiteen muutosta, jotka molemmat olivat vähintäänkin epävarmoja.

Nykypäivänä tulevaisuuden ennustaminen on tietyiltä osin samanlaista arpapeliä. Oli mahdotonta olla varma Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja vielä suurempaa kristallipalloon katsojan taitoa olisi edellyttänyt kyky ennustaa Ukrainan päättäväinen vastarinta ja länsimaiden tuki sille.
Toisaalta tietyissä asioissa tulevaisuuden ennustaminen on helppoa. Itse asiassa näin on kaikkein tärkeimmissä asioissa, sillä maailma on vääjäämättä menossa tiettyihin suuntiin. Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä näistä kehityssuunnista seuraa – siinä on useita variaatioita.

Me emme pysty ennustamaan luotettavasti, millaista teknologiaa meillä on käytössämme kahdenkymmenen vuoden kuluttua. On helppoa veikkailla aivoimplantteina toimivia nettiselaimia, mutta vähintäänkin epävarmaa pystytäänkö sellaisia kehittämään. Ja vaikka teknologian kehitys kyettäisiinkin ennustamaan, ei voida tietää miten ihmiset siihen reagoivat. Katsotaan vaikka nykypäivän tiedonsaantimahdollisuuksia, joita ei voinut nelisenkymmentä vuotta sitten kuin kuvitella. Tai nimenomaan olisi voinut kuvitella miten kaikki tieto on saatavilla, mutta eipä osattu arvata infoähkyä ja kuplautumista.
Kun tieto oli rajallista, kaikki aikaansa seuraavat lukivat päivän lehden ja ihmisten tietoisuus asioista oli suunnilleen sama. Nykyään on paljon helpompi seurata vain niitä medioita ja aihepiirejä, jotka itseä kiinnostavat. Seurauksena on ollut kuplautuminen ja yleistiedon hajonnan kasvu. Otetaan neljänkymmenen vuoden takaa sata satunnaista suomalaista nuorta, ryhmä A, ja nykyajasta sata suomalaista nuorta, ryhmä B. Laitetaan molemmat ryhmät järjestykseen sen mukaan, kuinka hyvä ns. yleistietämys heillä on. Melko varmasti lopputulos on kutakuinkin seuraava:
- sijoilla 1-10 ryhmä B:n nuoret ovat selvästi edellä ryhmän A nuoria
- sijoilla 11-20 ryhmä A ja ryhmä B ovat varsin tasavertaisia
- sijoilla 21-100 ryhmä A:n nuoret ovat selvästi edellä ryhmän B nuoria
Lyhyesti sanoen nykypäivänä kärki on terävämpi, kun taas suuri massa on heikompaa kuin ennen. Tämä aiheutuu juuri informaatioteknologian muutoksesta. Huipulla on paljon enemmän mahdollisuuksia saada tietoa kuin ennen, niinpä tietokin on laajempaa. Massa taas voi kuplautua omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Aivan varmasti joku ryhmän B League of Legends -fanaatikko tietää omasta kiinnostuksen kohteestaan enemmän kuin ryhmän A Rolling Stones -fani tiesi suosikkibändistään, koska saatavissa oleva tiedon määrä on jopa monisatakertainen neljänkymmenen vuoden takaiseen. Toisaalta ihmisen vastaanottokyky on rajallinen ja siksi varsinainen yleistietous on ryhmällä B pienempi. Tuskin kovin moni nuori tietää kuka on Saksan liittokansleri, mutta 40 vuotta sitten lähes kaikki tiesivät Helmut Kohlin, vaikka hän oli ehtinyt olla virassaan lyhyemmän aikaa kuin Olaf Scholz nyt.
Tätä kuplautumista ei voinut ennustaa, vaikka jälkikäteen ajatellen se oli ilmeinen seuraus tilanteessa jossa tiedonsaanti on lähes rajatonta.
Samalla kuplautumista on edistänyt myös tiedon laadun heikkeneminen. Ennen tieto ehdittiin pureskella ja analysoida lehtien toimituksissa, nykyään oleellista on tiedonvälityksen nopeus eikä sen sisältö. Olihan se aika järkyttävää lukea Ilta-Sanomien työpaikkailmoitusta, jossa ei haettu toimittajia vaan vaikuttajia. Kun journalismin taso on laskenut, ei ole mikään ihme että ihmisten yleistieto on kadonnut.

On erittäin vaikeaa ellei mahdotonta ennustaa ihmisten reaktioita. Sen sijaan tulevaisuuden suuntaviivat ovat yllättävänkin selvästi näkyvissä tietyissä trendeissä. On siis varmaa, että jotain tulee tapahtumaan, mutta mitä, se on vielä epäselvää ja sattuman varassa. Esimerkiksi ihmisten typeryys on vakio, joten on ilmeistä että yhden typeryyden tullessa tiensä päähän se korvautuu jollain muulla. Kommunismin romahtaessa hyödyllisten idioottien piti löytää uusi ekologinen lokeronsa, se oli selvää. Sitä ei vain voinut tietää mikä se tulisi olemaan, nykyisten sijaan se olisi voinut olla vaikkapa fasismi ja rasismi. Ainoa mikä oli varmaa, oli se että toteutuvan hullutuksen tulisi tunnistamaan siitä että sitä julkisesti arvosteleva teilataan.
Asioiden muuttuessa voidaan lähes varmasti luetella mahdolliset vaihtoehdot, mutta on epävarmaa mikä niistä toteutuu.

Ennen näihin vaihtoehtoihin menemistä on kuitenkin huomattava ero nykypäivän ja entisten tulevaisuudennäkymien suhteen. Kun 1930-luvulla odotettiin sotaa, se oli tietysti ahdistavaa. Toisaalta silloin oli myös selvää, että kun sota on ohi, kehitys jatkuu. Oli siis optimistinen asenne tulevaisuuteen. Vaikka pelättiinkin lähitulevaisuutta, uskottiin asioiden muuttuvan joskus paremmiksi.
Nykypäivänä yleisasenne on pessimistinen; nähdään tulevaisuudessa olevan ongelmia, mutta ei uskota niiden ratkeavan. Useimmiten kyse on ilmastonmuutoksesta. En lähde ilmastonmuutoksen puolesta tai vastaan tässä riitelemään enkä halua sitä myöskään mahdollisiin kommentteihin.

Tämän sijaan katsotaan sitä tulevaisuutta, joka on väistämätöntä. Maailman väkiluku ylitti äskeittäin kahdeksan miljardin rajan. Noin 60 % väestöstä asuu Aasiassa. Aasian väestönkasvu on toistaiseksi absoluuttisesti joskaan ei prosentuaalisesti suurinta ja aiheuttaa valtavat ympäristöongelmat. Prosentuaalisesti katastrofaalisin väestönkasvu on luonnollisesti Afrikassa. Vuonna 1913 Euroopan väkiluku oli noin nelinkertainen Afrikkaan nähden, 498 miljoonaa vastaan 124 miljoonaa. Vuonna 2021 Euroopan väkiluku olikin enää vähän yli puolet Afrikan väkiluvusta, 745 miljoonaa vastaan 1393 miljoonaa. Afrikan väkiluku on kymmenkertaistunut sadassa vuodessa. Samassa ajassa Aasian väkiluku on nelinkertaistunut reiluun neljään miljardiin. Euroopan väkiluku on kasvanut noin 1,5-kertaiseksi.

Väestön ikärakenteen takia ei ole mitenkään odotettavissa, että väkiluku kääntyisi ekologisesti kestävälle tasolle. Puhumattakaan sitten kulttuurimallista. Itse asiassa jos maailma olisi noudattanut eurooppalaista mallia, meillä ei olisi ympäristöongelmia juuri lainkaan, sillä maailman väkiluku olisi vain vähän yli kaksi miljardia – jotka voisivat elää nykyistä vauraampaa elämää.

Tulevaisuudessa on kolme mahdollista skenaariota.

1. Kehitysmaiden väestön jatkuva kasvu ja siitä seuraava muutto länsimaihin. Toistaiseksi olemme nähneet vasta jäävuoren huipun. Mikäli tämä ilmiö voimistuu, seuraus on väistämätön: länsimaat muuttuvat kehitysmaiksi. Kehitysmaalaiset lisääntyvät nopeammin, sillä länsimaalaiset ovat aina rajoittaneet ankarissa oloissa lisääntymistään ja se on nykypäivänä monin verroin helpompaa kuin ennen ehkäisyvälineiden kehittymistä. Kehitysmaalaiset taas hankkivat kurjuudessa entistä enemmän lapsia toivoen edes joidenkin jäävän eloon. (On huomattava, että tässä on kyse keskiarvoista ja jakaumista. Kehitysmaalaisissakin on runsaasti kyvykkäitä ja yhteiskuntakelpoisia yksilöitä, samoin länsimaalaisissa sivistyneeseen yhteiskuntaan sopeutumattomia. On kuitenkin todella iso ero sillä, jos ryhmässä A haitallisia tapauksia on 20 % ja ryhmässä B 5 % samalla kun ryhmässä A yhteiskunnan tukipilareita on 5 % ja ryhmässä B 20 %. Tässä esitetyt luvut ovat suuntaa antavia esimerkkejä, todellisuus on sitten jotain muuta.) Kehitysmaalaisen väestön osuus kasvaa ja kurjuuden kasvu on väistämätöntä, sillä yhdessäkään maassa ei kehitysmaalainen väestö ole onnistunut luomaan vaurautta. Verratkaa huviksenne Haitia ja Dominikaanista tasavaltaa, kaksi maata samalla saarella. Lähi-idässä on toki joitain rikkaita maita kehitysmaalaisella väestöllä, mutta niiden rikkaus perustuu öljyvaroihin, joiden merkitys taas perustuu siihen että länsimainen kulttuuri on kyennyt kehittämään teknologiaa joka tarvitsee öljyä.

2. Väestöntiheyden kasvaessa riittävän suureksi biologia tekee vastaiskun. Koemme uuden mustan surman, joka saattaa tappaa jopa puolet väestöstä. Puhumattakaan siitä mitä se tekee kulttuurille ja infrastruktuurille. Ajatelkaa mitä tähän nähden käytännössä vaaraton korona (okei, oli se joillekin vaarallinen mutta mustaan surmaan verrattuna pikkunuha) sai aikaan.

3. Väestöä rajoitetaan rajuin keinoin. Tämä oli mahdollinen skenaario vielä tämän vuoden alkuun asti, mutta sen todennäköisyys romahti kahteen aiempaan verrattuna voimakkaasti sinä päivänä, kun venäläiset tankit vyöryivät Ukrainan rajan yli. Historia on näet opettanut, että väestörajoitukset ovat mahdollisia vain yhdellä tavalla ja se on rasismi. Venäläiset taas ovat eurooppalaisista kaikkein rasistisinta sakkia. Lisäksi siellä oli paatunutta rikollisväestöä riittävästi työkassaraksi. Minkä myös Putin huomasi ja tapattaa heitä innolla Ukrainassa. On erittäin epätodennäköistä, että Euroopassa nousisi enää yhtenäistä liikettä, joka eurooppalaistaisi Euroopan ja pysäyttäisi kehitysmaiden väestönkasvun. Tämä skenaario on nyt enää Kiinan varassa, tiedä mitä he ovat todella Afrikka-kuviostaan suunnitelleet. Kiinan voimavarat eivät kuitenkaan riitä ehkä edes Afrikkaa varten, saati sitten alati kuumenevaa ja pahoin ylikansoitettua Intian niemimaata hoitamaan.

Mikä tahansa näistä skenaarioista sitten toteutuukin, niin se on kammottava inhimillinen tragedia.
Tapaus 1, ihmiskunta vajoaa teknologisen ja moraalisen moottorinsa luhistuessa despoottisten opportunistivaltioiden aikaan.
Tapaus 2, raivoavat kulkutaudit saavat suunnilleen samat seuraukset aikaan.
Tapaus 3, ihmiskunta menettää ihmisyytensä yrittäessään pelastaa sitä.

Onko sitten ihme, että nykypäivänä tulevaisuuteen katsoessa ei näe toivoa lähitulevaisuudessa odottavien raskaitten aikojen jälkeen, toisin kuin aina ennen historiassa on nähty?
Tiettyä ironiaa on toki nähtävissä siinä, että nykyään murehditaan lähinnä ilmastonmuutoksesta ja pelätään sen aiheuttavan peruuttamatonta tuhoa. Huomaamatta, että ilmastonmuutos - tai jos sen haluaa kiistää niin puhutaan sitten vaikka sukupuuttoaallosta ja saastumisesta – on seurausta vain siitä, että länsimaat erehtyivät viemään teknologiaansa kehitysmaihin ja aiheuttamaan niissä hillitsemättömän väestönkasvun.

Vielä muutama vuosi sitten oli mahdollista, että ongelmat olisi voitu ratkaista ajoissa. Nyt vaikuttaa siltä, että etsikkoaika on päättynyt ja voi vain odottaa, mikä kolmesta skenaariosta on edessä.