lauantai 23. heinäkuuta 2022

Uusinta: Vitaalit statistiikat, osa I


Lukijalle: Niin se aika rientää. Tästäkin neliosaisesta juttusarjasta tulee kuluneeksi neljä vuotta, joten uusinnan minimiaikaraja on täynnä. Koska tämä juttusarja käsittelee maapallon tulevaisuuden kannalta huomattavasti oleellisempaa asiaa kuin muoviroska, energiantuotanto ja kasvihuoneilmiö yhteensä, on syytä uusia sen kolme ensimmäistä osaa heti kun mahdollista. Tässä osa I:

Väestötieteessä tunnetaan käsite nimeltä vital statistics, mikä tarkoittaa tilastointia syntyneistä, kuolleista, avioliitoista, -eroista ja sen sellaisista. Asterixin ystäville nimi on tuttu kyläpäällikkö Aladobixin englanninkielisenä nimenä Vitalstatistix.

Tässä kaksi- tai kolmiosaisessa kirjoituksessa tutkitaan maailman väestötilastoja ja laaditaan yksinkertainen ennustemalli tulevalle kehitykselle. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa esitellään kerätty tilastoaineisto ja joitakin perushavaintoja siitä. Toisessa osassa analysoidaan aineistoa tarkemmin hyödyntäen sellaisia tietoja, jotka eivät suoraan taulukoista paljastu. Kolmas osa - jos sellaisen uskallan kirjoittaa - käsittelee sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka ongelmia voidaan lievittää.

Aineistossa on mukana 160 maata tai aluetta. Etelä-Sudan on vasta tällä vuosikymmenellä itsenäistyneenä laskettu mukaan Sudanin lukuihin. Kaikki muut alueet ovat mukana sellaisinaan, vaikka olisivatkin itsenäistyneet vasta vuoden 1957 jälkeen tai eivät olisi edes itsenäisiä, kuten Puerto Rico. Aineistosta on jätetty pois asukasluvultaan pienet alueet. 160 aluetta osuu aika tarkkaan miljoonaan asukkaan rajaan. Alle miljoonan asukkaan alueista mukaan mahtuvat Djibouti ja Fidzi. Pienet maat on jätetty pois ajan ja tilan säästämiseksi, niiden vaikutus kokonaiskuvaan olisi käytännössä olematon. Jatkossa viitataan yksinkertaisuuden vuoksi näihin alueisiin sanalla "maa" ja koko aineiston tilastolukuihin sanalla "maailma".

Tutkimuksessa aineistona ovat maiden väkiluvut vuosina 1957, 2010 ja 2017. Tiedot on poimittu pääasiassa englanninkielisestä Wikipediasta, jossa on yleensä aika hyvät historialliset faktat. Joissain epäilyttävissä tapauksissa on turvauduttu muihin, täydentäviin lähteisiin. Ymmärrettävistä syistä läheskään kaikista maista ei löydy tietoa vuosilta 1957, 2010 ja 2017. Tällöin on turvauduttu lähimpiin käytettävissä oleviin tietoihin. Esimerkiksi mikäli löytyvät tiedot vuosilta 2008 ja 2011, on näistä helppo laskea eksponentiaalisella mallilla keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti ja selvittää sen avulla vuoden 2010 väkiluku. Pientä epätarkkuutta tietoihin tuo lähteiden luotettavuuden lisäksi myös se, että on eri asia käyttää vuoden alun kuin lopun väkilukua, mutta tämä ei ole suuressa kuvassa merkittävä tekijä.

Perustaulukkoon on laskettu vuosien 1957 ja 2017 väkiluku miljoonina (sarakkeet 2 ja 3) käyttäen kunkin maan väestön muutoskerroin näiden 60 vuoden ajalta. Koko maailman väkiluku on kasvanut tuona aikana 2,63-kertaiseksi, 2,83 miljardista 7,44 miljardiin. Tästä on laskettu sarakkeeseen 4 keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti vuosilta 1957-2017, mikä on koko maailman osalta 1,63 %. Koko maailmassa väkiluku kasvoi noina vuosina 4,61 miljardia.
Seuraavassa sarakkeessa (5) on yksinkertaistettu arvio väkiluvusta vuonna 2047 eli 30 vuotta vuoden 2017 jälkeen. Tämä on laskettu olettamalla vuotuisen kasvuprosentin olevan vuosina 2017-2047 sama kuin vuosina 2010-2017 (tämä vetää mutkia aika lailla suoraksi, mutta yllättävän vähän kuten kohta huomataan). Koko maailman väkiluvuksi tämä malli arvioi vuodelle 2047 11,4 miljardia. YK:n arvio on hieman alle 10 miljardia ja sillä on toki oikeus omiin arvioihinsa. Tässä tutkimuksessa on lähdetty yksinkertaisella mallilla, joka tietyissä kohta esiteltävissä kohdissa ennustaa virheellisesti kasvun liian suureksi, mutta toisaalta toisissa kohdissa ennustaa kasvun suuremmaksi kuin YK:n malli ja on silti luultavammin oikeassa.
Sarakkeessa 6 on keskimääräinen kasvuprosentti vuosille 2010-2017, millä on laskettu arvio vuoden 2047 väkiluvulle.

Maat on lueteltu nykyisen väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä:


19572017%/v2047%/v
Kaikki283174471,63%114031,43%
Kiina617,813841,35%16260,54%
Intia406,113141,98%19821,38%
Yhdysvallat170,4325,71,09%409,70,77%
Indonesia83,5261,91,92%397,21,40%
Brasilia64,1208,91,99%294,71,15%
Pakistan43,0207,82,66%510,43,04%
Nigeria42,7199,72,60%519,83,24%
Bangladesh46,0163,42,14%244,81,36%
Venäjä115,0146,80,41%165,20,39%
Japani91,7126,70,54%121,1-0,15%
Meksiko35,4125,22,13%161,90,86%
Filippiinit25,0104,22,41%161,81,48%
Etiopia21,294,42,52%163,91,86%
Egypti25,894,22,18%203,62,60%
Vietnam32,993,71,76%129,21,08%
Saksa71,282,70,25%87,20,17%
Kongon dt14,381,32,94%199,63,04%
Turkki25,580,81,94%119,81,32%
Iran19,580,72,39%112,31,11%
Thaimaa24,369,01,76%96,31,12%
Ranska44,366,70,68%86,20,86%
Iso-Britannia51,866,40,42%91,91,09%
Italia49,260,50,35%64,10,19%
Etelä-Afrikka16,256,72,11%89,51,53%
Myanmar20,253,41,64%77,51,25%
Sudan9,952,72,83%93,91,95%
Tansania9,351,62,90%94,22,03%
Etelä-Korea22,751,41,37%60,40,54%
Kenia7,449,73,22%119,32,96%
Kolumbia13,949,22,13%69,51,16%
Espanja29,846,50,74%45,2-0,09%
Argentiina19,644,01,36%58,50,95%
Ukraina40,842,30,06%29,7-1,17%
Algeria10,741,72,30%82,12,28%
Puola28,338,40,51%39,50,10%
Irak6,338,33,05%78,52,42%
Uganda6,237,73,04%65,21,84%
Kanada16,436,61,34%57,01,49%
Marokko10,934,31,94%47,01,05%
Saudi-Arabia3,732,63,67%68,22,49%
Uzbekistan7,732,32,42%55,11,79%
Malesia7,432,02,46%54,01,76%
Peru9,331,82,08%44,91,15%
Venezuela7,331,42,47%44,41,16%
Afganistan8,629,72,08%38,40,86%
Mosambik7,228,92,33%71,03,05%
Ghana6,128,82,63%63,82,68%
Nepal8,828,82,00%38,20,94%
Jemen5,028,32,94%62,22,67%
Angola4,727,73,00%137,65,48%
Madagascar4,825,62,84%63,13,06%
Pohjois-Korea10,225,51,55%30,10,56%
Australia9,524,61,59%38,21,48%
Norsunluurannikko3,324,33,39%59,23,01%
Taiwan9,423,61,55%22,0-0,22%
Kamerun5,123,22,56%48,12,45%
Sri Lanka9,021,41,46%29,31,04%
Niger2,820,73,42%70,44,17%
Romania17,619,60,19%14,2-1,07%
Burkina Faso4,719,62,42%41,72,54%
Mali5,118,52,19%41,42,72%
Syyria4,118,32,52%8,8-2,39%
Chile7,218,11,56%23,90,92%
Kazakstan8,718,01,22%27,51,42%
Malawi3,317,42,80%33,52,22%
Hollanti11,017,10,75%19,80,48%
Ecuador4,216,72,34%27,11,62%
Sambia2,816,42,99%43,23,28%
Guatemala3,816,22,43%27,11,73%
Kamputsea5,115,81,92%25,91,64%
Senegal2,815,32,85%36,82,98%
Tsad2,814,92,84%50,14,13%
Zimbabwe3,414,52,45%22,91,53%
Ruanda2,511,82,60%18,61,52%
Guinea3,411,62,07%22,42,20%
Tunisia4,011,41,78%16,31,18%
Haiti3,711,31,91%20,41,97%
Belgia9,011,30,39%13,70,64%
Somalia2,611,32,46%26,12,82%
Kuuba6,411,30,95%11,80,16%
Bolivia3,111,12,14%21,02,14%
Benin2,311,02,61%28,03,16%
Kreikka8,110,80,48%8,8-0,67%
Tsekki9,310,60,21%11,20,18%
Burundi2,810,42,22%26,23,13%
Portugali8,710,30,27%9,1-0,40%
Dominikaaninen tasavalta2,710,22,21%14,01,06%
Ruotsi7,410,10,53%14,01,09%
Azerbaidzan3,59,81,73%14,01,20%
Unkari9,89,8-0,01%8,9-0,32%
Jordania0,79,64,40%48,85,56%
Valkovenäjä7,99,50,30%9,50,01%
Arabiemiraatit0,09,49,35%16,31,86%
Honduras1,88,92,67%17,02,19%
Tadzikistan1,98,82,59%17,62,33%
Itävalta7,08,80,39%11,00,72%
Israel2,08,82,52%15,61,93%
Sveitsi5,18,50,84%11,81,10%
Papua-Uusi-Guinea1,98,22,44%17,52,59%
Hongkong2,87,41,64%9,40,78%
Togo1,57,22,63%15,22,53%
Sierra Leone2,17,12,06%16,02,74%
Paraguay1,87,12,34%10,31,27%
Bulgaria7,77,1-0,14%5,3-0,94%
Serbia6,57,00,14%6,1-0,50%
El Salvador2,66,61,58%8,40,82%
Laos2,06,51,99%7,90,66%
Libya1,26,42,81%6,50,04%
Nicaragua1,66,32,30%8,91,15%
Kirgisia2,06,11,91%10,31,72%
Libanon1,86,12,04%22,14,40%
Turkmenistan1,45,82,34%9,01,49%
Tanska4,55,80,42%6,70,53%
Singapore1,55,62,17%8,61,45%
Suomi4,35,50,40%6,00,32%
Slovakia3,85,40,58%5,50,03%
Kongon tasavalta0,95,32,91%16,33,83%
Norja3,55,20,68%7,11,02%
Eritrea1,35,12,26%9,32,04%
Palestiina1,25,02,35%11,82,94%
Costa Rica1,24,92,38%6,30,83%
Uusi-Seelanti2,24,81,31%7,31,40%
Irlanti2,94,80,85%6,51,00%
Keski-Afrikka1,44,71,98%5,90,82%
Oman0,54,63,71%41,57,58%
Liberia1,04,32,38%5,81,02%
Panama1,04,12,45%6,51,56%
Kroatia4,04,10,02%2,7-1,39%
Kuwait0,24,14,96%22,65,88%
Moldova2,84,00,63%3,9-0,14%
Georgia4,03,8-0,07%2,0-2,15%
Mauritania0,83,82,66%5,71,37%
Uruguay2,43,50,60%4,10,50%
Bosnia-Hertzegovina3,03,50,21%2,2-1,49%
Puerto Rico2,33,30,64%2,1-1,55%
Mongolia0,93,22,16%5,61,93%
Armenia1,73,00,96%2,6-0,48%
Jamaika1,62,91,02%3,60,76%
Albania1,52,91,11%3,10,25%
Liettua2,72,80,09%1,9-1,24%
Qatar0,02,57,22%12,45,43%
Namibia0,62,42,42%2,80,52%
Botswana0,32,33,26%4,11,96%
Lesotho0,82,21,70%2,50,40%
Gambia0,22,13,68%4,82,79%
Makedonia1,42,10,69%2,20,13%
Slovenia1,62,10,47%2,10,10%
Gabon0,52,02,43%7,24,33%
Latvia2,11,9-0,09%1,3-1,22%
Guinea-Bissau0,61,91,98%4,63,06%
Kosovo0,91,81,19%1,7-0,20%
Bahrain0,11,54,04%2,92,34%
Swazimaa0,31,42,46%3,53,13%
Trinidad0,71,41,06%1,50,30%
Viro1,21,40,23%1,40,21%
Päiväntasaajan Guinea0,21,32,89%5,64,86%
Mauritius0,61,31,24%1,2-0,19%
Itä-Timor0,51,21,47%2,32,14%
Djibouti0,11,04,35%1,92,33%
Fidzi0,40,91,57%1,10,78%

Esimerkiksi Kiinan kasvuennuste vuosille 2017-2047 on hyvin ilmeisesti virheellinen sen takia, että väestörajoitusten takia Kiinan väestöpyramidi on epätyypillinen. Wikipedia tarjoaa Kiinan väkilukuennusteeksi vuodelle 2047 noin 1,4 miljardia tämän laskelman antaessa 1,625 miljardia. Yli 200 miljoonan suuruinen heitto ennusteessa on melkoinen. Toisaalta on myös todennäköistä, että maailman väkilukuennusteet osuvat joissakin tapauksissa liian varovaiseksi. Hieman asioiden edelle mennäkseni (aluekohtaisia tilastoja tarkastellaan vasta osassa II) meillehän on valehdeltu kymmeniä vuosia väestönkasvun olevan hidastumassa ja elintason nousun hidastavan sitä. Saharan eteläpuolisen Afrikan keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2010 oli 2,63 %. Vuosina 2010-2017 se oli 2,84 %. Afrikan väestönkasvu ei siis ole hidastumassa, vaan kiihtymässä! Jopa prosentuaalisesti, jolloin absoluuttinen kasvu kiihtyy tietysti vielä voimakkaammin!
En tiedä, onko ennusteissa missä määrin käytetty virallista mantraa kasvun hidastumisesta. Jos on, niin projisoitu 11,4 miljardia vuonna 2047 saattaa hyvinkin olla lähempänä totuutta kuin virallinen hieman alle 10 miljardin ennuste.


Seuraavaksi muutamia lisätaulukoita.


1. Kymmenen asukasluvultaan suurinta maata 1957 sekä muutamia yksittäisiä poimintoja. Ensimmäinen sarake kertoo järjestysnumeron asukasluvun suhteen 1957 ja toinen sarake saman tiedon nyt:


  19572017%
11Kiina617,7981383,8331,35%
22Intia406,1281314,4321,98%
33Yhdysvallat170,420325,7191,09%
49Venäjä115,035146,8420,41%
510Japani91,744126,7140,54%
64Indonesia83,501261,8911,92%
716Saksa71,16682,7490,25%
86Brasilia64,084208,8691,99%
922Iso-Britannia51,75966,3640,42%
1023Italia49,18160,4970,35%
118Bangladesh45,994163,3952,14%
1221Ranska44,28466,6510,68%
135Pakistan42,970207,7752,66%
147Nigeria42,712199,6602,60%
1532Ukraina40,80042,3220,06%
1830Espanja29,82146,5490,74%
2013Egypti25,75694,1902,18%
2212Filippiinit25,030104,1822,41%
2320Thaimaa24,28169,0381,76%
2731Argentiina19,58844,0451,36%
3038Kanada16,44936,5801,34%
3218Kongon dt14,26981,3402,94%
4053Australia9,53024,5841,59%
5789Ruotsi7,36410,1200,53%
6197Itävalta6,9668,8220,39%
75112Tanska4,4885,7560,42%
76115Suomi4,3245,4960,40%
87117Norja3,4925,2490,68%
11596Israel1,9768,7972,52%
135154Viro1,1811,3520,23%
156129Kuwait0,2244,0824,96%
157152Bahrain0,1351,4514,04%
15993Arabiemiraatit0,0449,4009,35%
160141Qatar0,0392,5477,22%

Vuonna 1957 kymmenen suurimman maan joukossa oli kolme Länsi-Euroopan maata, joista Saksa on nyt sijalla 16 ja kaksi muuta on pudonnut jopa 20 suurimman joukosta. Tilalle ovat nousseet Pakistan, Bangladesh ja Nigeria.
Ainoa länsimainen sivistysvaltio, jonka sijoitus on noussut, on Israel. Sen nousu johtuu etenkin Neuvostoliitosta tulleesta siirtolaisuudesta. Sen sijaan Australia ja Kanada, joita yleisesti pidetään rajusti kasvaneita, ovat molemmat pudonneet sijoitukseltaan jopa reilusti. Tämä kertoo kehitysmaiden hillittömästä väestönkasvusta.


2. Kymmenen kasvuprosentiltaan suurinta ja pienintä maata 1957-2017 sekä muutamia muita poimintoja:


 19572017%
1Arabiemiraatit0,0449,4009,35%
2Qatar0,0392,5477,22%
3Kuwait0,2244,0824,96%
4Jordania0,7289,6304,40%
5Djibouti0,0750,9644,35%
6Bahrain0,1351,4514,04%
7Oman0,5234,6393,71%
8Gambia0,2412,1013,68%
9Saudi-Arabia3,74032,6023,67%
10Niger2,75120,6513,42%
13Kenia7,41049,7003,22%
14Irak6,30038,2753,05%
18Kongon dt14,26981,3402,94%
21Tansania9,25251,5572,90%
29Honduras1,8268,8662,67%
31Pakistan42,970207,7752,66%
35Nigeria42,712199,6602,60%
39Etiopia21,17294,3522,52%
40Israel1,9768,7972,52%
41Syyria4,11118,2702,52%
52Burkina Faso4,67119,6322,42%
54Filippiinit25,030104,1822,41%
55Iran19,54780,7132,39%
64Algeria10,67341,6972,30%
69Egypti25,75694,1902,18%
73Bangladesh45,994163,3952,14%
76Etelä-Afrikka16,15956,7172,11%
84Brasilia64,084208,8691,99%
86Intia406,1281314,4321,98%
87Keski-Afrikka1,4404,6591,98%
90Indonesia83,501261,8911,92%
95Vietnam32,93993,7001,76%
98Lesotho0,8132,2331,70%
101Australia9,53024,5841,59%
111Kiina617,7981383,8331,35%
112Kanada16,44936,5801,34%
113Uusi-Seelanti2,2094,8161,31%
116Kosovo0,8731,7791,19%
117Albania1,4812,8631,11%
118Yhdysvallat170,420325,7191,09%
124Sveitsi5,1268,4820,84%
126Espanja29,82146,5490,74%
128Ranska44,28466,6510,68%
129Norja3,4925,2490,68%
134Japani91,744126,7140,54%
135Ruotsi7,36410,1200,53%
139Tanska4,4885,7560,42%
140Iso-Britannia51,75966,3640,42%
142Suomi4,3245,4960,40%
145Italia49,18160,4970,35%
148Saksa71,16682,7490,25%
149Viro1,1811,3520,23%
151Tsekki9,34110,6100,21%
152Romania17,56319,6380,19%
153Serbia6,4817,0400,14%
154Liettua2,6812,8370,09%
155Ukraina40,80042,3220,06%
156Kroatia4,0464,0960,02%
157Unkari9,8409,780-0,01%
158Georgia3,9673,811-0,07%
159Latvia2,0541,947-0,09%
160Bulgaria7,6517,050-0,14%

Kärjessä ovat pienet Persianlahden maat siirtotyöläismuuton ansiosta.
Muslimi- ja afrikkalaismaailmasta tulee 28 ensimmäistä maata. Tämän porukan ensimmäinen ulkopuolinen on Honduras.
"Hirmuista kasvua" aina edustanut Israel on vasta sijalla 40. Sen "paha kaksoisveli" Syyria on käytännössä identtinen, mutta on saavuttanut tuloksensa ilman maahanmuuttoa.
Vertailukohdaksi Suomen kanssa on otettu 1957 suunnilleen samansuuruinen Burkina Faso, jonka väestönkasvu on afrikkalaisittain maltillista, se on Afrikan maista viimeisten joukossa. Silti sen nykyinen väkiluku on lähes 20 miljoonaa.
"Mustan Afrikan" vähänkin suuremmista maista viimeinen on Keski-Afrikka sijalla 87, pahnanpohjimmainen on Lesotho sijalla 98. Kovat siirtolaisuuden kohteet Kanada, Australia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat tulevat selvästi jäljessä.
Euroopan listaykkönen on Sveitsi sijalla 124.
Listan viimeinen Euroopan ulkopuolinen maa on Japani, sijalla 134. Listan 26 viimeistä maata ovat siis eurooppalaisia.


3. Taulukko, joka kertoo absoluuttisen väestönkasvun miljoonina 1957-2017. Ensimmäisessä sarakkeessa on maan sijoitus tässä tilastossa, toisessa väkiluvun mukaisessa järjestyksessä 1957 ja kolmannessa sarakkeessa sijoitus 2017:


   Kasvu milj
122Intia908,304
211Kiina766,035
364Indonesia178,390
4136Pakistan164,805
5147Nigeria156,949
633Yhdysvallat155,300
785Brasilia144,785
8118Bangladesh117,401
91611Meksiko89,752
102212Filippiinit79,152
112513Etiopia73,180
122014Egypti68,434
133217Kongon dt67,071
142819Iran61,166
151715Vietnam60,761
162118Turkki55,333
172320Thaimaa44,756
183826Sudan42,768
194427Tansania42,306
205629Kenia42,290
23510Japani34,970
256436Irak31,975
2649Venäjä31,807
298440Saudi-Arabia28,863
401221Ranska22,367
453038Kanada20,132
4810158Niger17,900
491831Espanja16,728
514053Australia15,054
527460Burkina Faso14,961
53922Iso-Britannia14,605
557862Syyria14,159
64716Saksa11,583
8411597Israel6,821
103156129Kuwait3,858
1076798Sveitsi3,356
1125788Ruotsi2,756
114110122Uusi-Seelanti2,607
12487118Norja1,757
13775113Tanska1,268
13976115Suomi1,172
140154156Päiväntasaajan Guinea1,100
154135155Viro0,171
1573990Unkari-0,060
16054104Bulgaria-0,601

Intia on kasvattanut väestöään eniten. Intia ja Kiina ovat yhdessä vastanneet 36,2 % väestönkasvusta vuosina 1957-2017.
Kaksikymmentä eniten väestöään kasvattunutta maata on ollut vastuussa 71,9 % väestönkasvusta.
Eniten väestöään kasvattanut EU-maa on Espanja, joka on sijalla 49.
Lähtötilanteessa 1957 Suomen kanssa suunnilleen samankokoinen Burkina Faso on sijalla 52, Suomi on sijalla 139.
Suomen kanssa väestöään on suunnilleen saman verran kasvattanut Päiväntasaajan Guinea, jonka asukasluku 1957 oli suunnilleen 5,6 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Nyt se on 24,4 % Suomen nykyisestä väkiluvusta.
Kaikkiaan neljän maan väkiluku on laskenut vuodesta 1957 vuoteen 2017.


4. Taulukko, joka kertoo projisoidun absoluuttisen väestönkasvun miljoonina 2017-2047 (perustuen siis vuosien 2010-2017 väliseen muutokseen. Ensimmäisessä sarakkeessa on maan sijoitus tässä tilastossa, toisessa maan sijoitus vuosien 1957-2017 välisessä absoluuttisessa kasvutilastossa, kolmannessa väkiluvun mukaisessa järjestyksessä 1957 ja neljännessä sarakkeessa sijoitus 2017:


    Kasvu milj
1122Intia667,997
25147Nigeria320,164
34136Pakistan302,604
4211Kiina241,739
5364Indonesia135,274
6133217Kongon dt118,293
7377350Angola109,856
8122014Egypti109,408
9785Brasilia85,782
10633Yhdysvallat83,970
118118Bangladesh81,367
12205629Kenia69,633
13112513Etiopia69,507
14102212Filippiinit57,612
154810158Niger49,745
16194427Tansania42,646
17415946Mosambik42,179
18183826Sudan41,261
19283634Algeria40,407
20256436Irak40,249
22162118Turkki38,958
2591611Meksiko36,680
26298440Saudi-Arabia35,561
27151715Vietnam35,503
28639972Tsad35,218
33142819Iran31,548
36579668Sambia26,777
3753922Iso-Britannia25,528
44609571Senegal21,576
47401221Ranska19,569
492649Venäjä18,379
507510882Benin16,969
5298119111Libanon16,037
6097138117Kongon tasavalta10,998
8764716Saksa4,417
88140154156Päiväntasaajan Guinea4,230
921125788Ruotsi3,905
94651023Italia3,608
951076798Sveitsi3,288
11112487118Norja1,870
120691935Puola1,116
12813976115Suomi0,551
134154135155Viro0,089
1451573990Unkari-0,887
15823510Japani-5,602
1601291533Ukraina-12,605

Tällä kertaa 20 eniten kasvavaa maata vastaa 68,5 % väestönkasvusta.
Intia johtaa edelleen tilastoa, mutta Nigeria ja Pakistan ovat nousseet seuraaviksi. Kiina on neljäntenä, mutta aiemmin mainitun mallivirheen takia se lienee todellisuudessa noin sijan 45 paikkeilla ehkä 20 miljoonan asukkaan kasvulla.
Mielenkiintoisena yksittäisenä huomiona voi todeta sekä Saksan (nykyään 82,7 miljoonaa) että Päiväntasaajan Guinean (nykyään 1,34 miljoonaa) kasvattavan väkilukuaan seuraavan 30 vuoden aikana vähän yli 4 miljoonalla asukkaalla.
Miinuspuolelle vajoaa 21 maata, alimpana Ukraina peräti 12 miljoonan vähennyksellä.

5. Viimeisenä taulukoista tilastollisesti arveluttavin (en rupea tässä selittämään miksi), mutta silti pelottavan paljon paljastava. Eli taulukko, joka kertoo kuinka paljon väestönkasvuprosentti on muuttunut, kun verrataan vuosien 2010-2017 arvoa vuosien 1957-2017 arvoon. Ensimmäisessä sarakkeessa maan sijoitus tässä tilastossa, sitten vuosien 1957-2017 keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti, sitten vuosien 2010-2017 vastaava arvo ja viimeisenä tämän arvon muutos prosenttiyksikköinä:


 1957-20172010-2017Muutos
1Oman3,71%7,58%3,87%
2Angola3,00%5,48%2,48%
3Libanon2,04%4,40%2,36%
4Päiväntasaajan Guinea2,89%4,86%1,97%
5Gabon2,43%4,33%1,90%
6Tsad2,84%4,13%1,29%
7Jordania4,40%5,56%1,16%
8Guinea-Bissau1,98%3,06%1,08%
9Kongon tasavalta2,91%3,83%0,93%
10Kuwait4,96%5,88%0,92%
11Burundi2,22%3,13%0,91%
12Niger3,42%4,17%0,76%
13Mosambik2,33%3,05%0,72%
14Sierra Leone2,06%2,74%0,69%
15Iso-Britannia0,42%1,09%0,68%
16Swazimaa2,46%3,13%0,67%
17Itä-Timor1,47%2,14%0,67%
18Nigeria2,60%3,24%0,64%
19Palestiina2,35%2,94%0,59%
20Ruotsi0,53%1,09%0,56%
26Norja0,68%1,02%0,34%
27Itävalta0,39%0,72%0,33%
29Sveitsi0,84%1,10%0,26%
30Belgia0,39%0,64%0,25%
33Ranska0,68%0,86%0,18%
35Kanada1,34%1,49%0,15%
40Tanska0,42%0,53%0,11%
41Kongon dt2,94%3,04%0,09%
48Venäjä0,41%0,39%-0,01%
50Saksa0,25%0,17%-0,08%
51Suomi0,40%0,32%-0,08%
55Australia1,59%1,48%-0,11%
56Italia0,35%0,19%-0,15%
61Kenia3,22%2,96%-0,26%
62Hollanti0,75%0,48%-0,26%
67Unkari-0,01%-0,32%-0,31%
68Yhdysvallat1,09%0,77%-0,32%
82Israel2,52%1,93%-0,59%
83Intia1,98%1,38%-0,60%
94Japani0,54%-0,15%-0,69%
106Kiina1,35%0,54%-0,82%
107Brasilia1,99%1,15%-0,84%
109Espanja0,74%-0,09%-0,84%
134Ukraina0,06%-1,17%-1,23%
136Meksiko2,13%0,86%-1,27%
137Iran2,39%1,11%-1,29%
151Bosnia-Hertzegovina0,21%-1,49%-1,71%
152Taiwan1,55%-0,22%-1,77%

Kärjessä olevien lukemat eivät välttämättä ole tilastollisesti luotettavia; samasta syystä tästä on jätetty pahnanpohjimmaiset pois.
Pelottava tosiasia on kuitenkin se, että hyvin monessa Afrikan maassa väestönkasvu on jopa prosentuaalisesti kiihtymässä.
Toinen pelottava tosiasia on se, että toinen maaryhmä, jonka väestönkasvu on ollut viime vuosina voimakkaampaa, ovat Länsi-Euroopan maat. Tämä väestönkasvu ei ole luonnollista, vaan aiheutuu suurelta osin haittamaahanmuutosta.
Positiivinen seikka on toki se, että vain 44 maassa väestönkasvu on viimeisen seitsemän vuoden aikana ollut voimakkaampaa kuin viimeisen 60 vuoden aikana. 116 maassa väestönkasvun prosentuaalinen nopeus on hidastunut.

Kirjoituksen toisessa osassa tarkastellaan tilastotietoja maantieteellisten suuralueitten kautta sekä esitellään sellaisia tilastotietoja, jotka eivät ole näistä tiedoista suoraan luettavissa. Kolmannessa osassa pohdiskellaan syitä ja seurauksia. Neljäs osa on fiktiivinen tarina Suomesta vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

1 kommentti:


  1. Kiitos taas ! Kyllähän tämä väestöräjähdykseen suhtautuminen on samanlaista "pää pensaaseen" - meininkiä ns. johtavan yhteiskuntluokan (=järjestelmämediapuolue) piirissä kuin Uniper-Sonera-UPM-sekoiluihin suhtautuminen. Siis: Hei, me tienataan tällä !

    VastaaPoista