torstai 30. kesäkuuta 2022

Uutiskatsaus 26/2022



1. Ikävä kyllä oikeassa

Presidentti ilmoitti, että boomerit olivat sittenkin oikeassa: velan joutuu maksamaan takaisin eikä sitä voi tehdä loputtomiin velkarahalla.
Jälleen kerran vituttaa olla oikeassa.


2. Sodassa

Tässä blogissa on muutamaan kertaan ennenkin uutiskatsauksissa linkattu suomalaisiin, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisina Ukrainaan taistelemaan. Toistetaan vielä kerran perusasia: jo Clausewitz opetti, että kannattaa lähettää upseereita vieraisiin sotiin hakemaan kokemusta. Se saattaa osoittautua myöhemmin kullan arvoiseksi. Eihän kysymys ole, joutuuko Suomi ampumahippasille Venäjän kanssa vaan kysymys on milloin Suomi joutuu ampumahippasille Venäjän kanssa.
Otsikossa linkattu juttu paljastaa rivien välistä erinäisiä mielenkiintoisia asioita. Yleisesti ollaan sillä kannalla, että Venäjällä on mennyt huonosti. Edellisessä uutiskatsauksessa (kohta 4) huomautin, että ”Kartasta katsoen vaikuttaa siltä, että aluevalloituksissa Venäjä on voitolla. Ennen kaikkea Venäjä on vallannut Ukrainasta ne alueet, jotka energiapoliittisesti ovat tärkeitä.” Eli onko Venäjä sittenkin saavuttanut haluamansa?
Toinen tärkeä asia on Ukrainan armeijan heikkous. Maa saa apua muualta ja taistelee omalla maaperällään. Silti Venäjä, joka ei ole tehnyt edes todellista liikekannallepanoa ja on sössinyt taktisesti useita kertoja, on niskan päällä. Ikään kuin Ukraina ei sotisi tosissaan. Maan joukkueet edustavat Ukrainaa erilaisissa urheilukilpailuissa ulkomailla. Kun Suomi kävi talvisotaa, niin ei täältä lähdetty urheilemaan paitsi Taisto Mäki suoraan rintamalta jenkkeihin PR-kiertueelle ja jääpallomaajoukkue käymässä rahankeruuottelussa Tukholmassa, suoraan rintamalta hekin. Ukrainan armeijan tasosta kertoo myös se, että otsikkolinkin jutussa ollut kaveri on päätynyt ulkomaalaislegioonassa joukkueenjohtajaksi. En epäile sitä, etteikö osaisi asiansa hoitaa, mutta sotilaallinen hierarkia on aika jäykkää. Jutusta tulee ainakin sellainen vaikutelma, että kaveri on ollut Suomen armeijassa ihan perusjantteri eli tässä johdetaan joukkuetta ilmeisesti ilman aliupseerikoulua. Mikä on aika yllättävää, sillä voisi arvella että ulkomaalaisissa vapaaehtoisissa olisi satunnaisotosta enemmän muita kuin pelkän peruskoulutuksen käyneitä.
Tämä taas kertoo kolmannen asian rivien välistä. Suomen armeijan koulutus vaikuttaa todellakin olevan niin korkeatasoista (miten paskaa muualla sitten onkaan…) kuin on väitetty. Mistä seuraa se että jos venäläinen yrittää rajan yli, niin kohta sattuu Ivania leukaan ihan oikeasti. Mitä asiantuntijat ovat jo sanoneetkin pelkästään vertaamalla Suomen ja Ukrainan kalustoa. Tähän vielä päälle paremmat sotilaat.


3. Näin se sopu hierotaan

Turkki sai sitten mitä halusi ja suostui armollisesti päästämään Suomen ja Ruotsin NATO:oon. Harmillista kahdessa mielessä. Ensinnäkin siksi, että basaarimeininki päästettiin sivistyneisiin neuvottelupöytiin. Turkkihan halusi Suomen ja Ruotsin NATO:oon, mutta vielä enemmän se halusi kiristää itselleen etuja. Olisi pitänyt vain todeta, että ei tipu, ota tai jätä. Tai jopa potkia koko maa ulos NATO:sta, mikä olisikin nostanut liiton keskimääräistä sivistyneisyyden tasoa jo ennen Suomen ja Ruotsin liittymistäkin. Toiseksi siksi, että olen edelleenkin Ehrensvärdin kannalla siitä, että Suomen pitäisi hoitaa oma puolustuksensa. Tähän ei kelpaa se argumentti, että kyllä Venäjä meidät halutessaan jyräisi. Niin luultavasti tekisi, mutta sekään ei ole varmaa kuten Ukrainasta nähdään ja se ei ole edes asian ydin. Todistin tässä aamuvarhaisella erinomaista luontoesimerkkiä aiheesta. Kalalokki kaarteli iskettyään silmänsä räkättirastaan pesään. Räkättirastas piti helvetinmoista meteliä ja kalalokki häipyi. Kalalokki on melkein puolimetrinen, siipien kärkiväli toista metriä. Terävä nokka ja massaa luultavasti muutaman räkättirastaan verran. Jos kalalokki ja räkättirastas tappelisivat, voittajasta ei olisi epäselvyyttä. Silti kalalokki perääntyi, koska se tajusi vakavan loukkaantumisen riskin olevan liian suuri. On se nokka räkätilläkin ja se oli valmis puolustamaan pesäänsä kuolemaan asti. Kun pitää huolta omasta puolustuksestaan, isompi ei uskalla hyökätä.
Asia ei kuitenkaan ole vielä loppuun asti taputeltu. Vaikka Putin joutuikin tunnustamaan tosiasiat, voi Turkki vetää vielä uusia kiristyskohteita hihastaan. Tosin tässä vaiheessa Suomellakin on temppuja kaiken varalta. Ulkoministeri Haavisto totesi, että yksi Suomen lausunto ratkaisi nopeasti koko solmun. Hommaforumilla vihjattiinkin jo, mikä olisi sitten Suomen viimeinen ässä hihassa:

On se vaan hyvä, että meillä on isänmaan puolesta uhrautuva ulkoministeri. Olisi jäänyt Soinilta tekemättä, vaikka hän muuten olikin peräänantamaton.


4. Yksityisyyttä

Pääspice Marin teki harvinaisen vetoomuksen medialle. Hän esitti toivomuksen, ettei hänen lastaan kuvattaisi kuvien julkaisusta puhumattakaan.
Marin on tässä oikealla asialla. Lapsi ei ole valinnut julkisuutta eivätkä hänen vanhempansa ole valinneet lapselleen julkisuutta. Olisi eri asia, jos poliitikon lapset olisivat mukana vaalitilaisuuksissa tai poliitikko muulla tavoin esittelisi perhettään omaehtoisesti. Näin Marin ei pääsääntöisesti ole tehnyt, maininnut joskus vain kysyttäessä lapsensa kanssa harjoittamistaan aktiviteeteista.
Samanlaiseen tilanteeseen päätyi myös presidenttipari, jonka samanikäinen lapsi päätyi julkisuuteen perheen tultua katsomaan Paavo Nurmi Gamesia. Vetoomus tuli sieltäkin.
Journalistiikan sääntöjen mukaan kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua, joskin siinäkin tulee noudattaa hyvää makua. Jos poliitikolta sattuu vyö pettämään ja housut valahtavat nilkkoihin, tästä otettua kuvaa ei tule julkaista. Jos taas poliitikko vetää itse housut kinttuihin, julkaisu on OK.
Oleellinen asia on kuvan tarkoitus. Kun presidenttiparista otetaan katsomokuva, onko kuvan tarkoitus esittää presidenttiparia vai heidän lastaan? Jos vain paria, se voidaan rajata. Rajaaminen on aiheellista, mikäli on esitetty toivomus että lasta ei kuvata. Kokonaan toinen tilanne olisi se, jossa presidentti olisi virallisessa tehtävässä eikä yksityisvierailulla kuten nyt ja lapsi olisi mukana.
Samanlainen yksityisyydensuoja tulee olla myös julkisuuden henkilöiden aikuisilla läheisillä. Jos poliitikon puoliso ei halua julkisuuteen, on hänen tahtoaan kunnioitettava. Jos taas hän esiintyy julkisuudessa, ei hän voi sitä valikoida sanomalla, että antaa haastatteluja ja kuvia silloin kun haluaa, kun taas muulloin ei kuvaaminen tai nimen mainitseminen käy.


5. Roe vs Wade

USA:n korkein oikeus kumosi liittovaltiollisen aborttioikeuden. Euroopassa tämän kauhistelun varjossa jäi huomaamatta, että korkein oikeus ei ottanut suinkaan kantaa siihen, että abortti pitäisi kieltää. Se kumosi päätöksen sillä perusteella, että aivan oikein totesi ettei kyseessä ole liittovaltion päätäntävaltaan kuuluva asia. Ainoa mitä käytännössä tapahtui, oli aborttilainsäädännön siirtäminen osavaltiotasolle, jonne se lain mukaan kuuluu. Se miten osavaltiot asiaan suhtautuvat on sitten toinen juttu. On ilmeistä, että monissa etelän osavaltioissa lainsäädäntö tiukkenee, kun taas joissakin se saattaa jopa vastareaktiona löystyä (tosin käsittääkseni liittovaltion lainsäädäntöä löysempi laki on ollut aiemminkin mahdollinen).
Oman kantani aborttiin totesin jo toistakymmentä vuotta sitten ja nyt uudelleen lukiessa voi todeta, että eipä se ole muuttunut. Ainoastaan täsmentynyt taas kerran siten, että huomaan abortin olevan pitkällä listalla, joka otsikoidaan ”Asiat, joissa olen periaatteessa yhdellä kannalla mutta käytännössä toisella”. Eli periaatteessa vastustan aborttia paitsi kun raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai sikiöllä havaitaan kehityshäiriöitä. Käytännössä, kun katsoo millaiset ihmiset ”sosiaalisista syistä” abortteja tekevät, voi todeta vanhan vitsin tavoin. Eli kuka sai ”Vuoden rikoksentorjujan palkinnon” USA:ssa? Musta yh-narkomaaniäiti, jolle tehtiin jo kolmastoista abortti. Eli käytännössä abortti parantaa väestönlaatua. Tosin pakkosterilisaatiot hoitaisivat asiat kliinisemmin.
Omille lapsilleni olen opettanut, että jos harjoittaa jonkun kanssa vapaaehtoisesti seksiä, se tarkoittaa että on myös valmis kasvattamaan lapsen hänen kanssaan. Tosin olen todennut perään, että tämä on minun moraalini, nyky-yhteiskunta vaikuttaa olevan enimmäkseen eri kannalla enkä minä voi tietää olenko sen oikeammassa.


6. Nykyajan tekniset ihmeet

Uutisissa kerrottiin, että moni mies äänittää seksiä salaa. Ei saadakseen kiksejä jälkeenpäin, vaan todisteeksi mahdollisia syytöksiä vastaan. Tämän ei pitäisi olla mikään yllätys nykyajan asenneilmastossa teknologian tämän mahdollistaessa.
Sen sijaan melkoinen yllätys oli rikosoikeuden professorin näkemys: ”Melanderin mukaan tuomioistuimessa pohdittaisiin äänitteen näyttöarvoa. Jos äänite kestää esimerkiksi kolme minuuttia, ja tuomioistuin arvioi aktin kestäneen kauemmin, äänitteen näyttöarvo olisi vähäinen.
– Suostumuksen voi peruuttaa kesken teon. Kolmen minuutin pätkän jälkeen on voinut tapahtua mitä tahansa, Melander lisää.”

Siis hetkinen. Onhan tämä nyt nähty ennenkin, että nainen on halukas, suostuu petipuuhiin (jopa selvin päin), katuu myöhemmin ja syyttää jälkeenpäin raiskauksesta. Sitten vuosia myöhemmin saattaa jopa tunnustaa aiheettomat syytöksensä ja joutua itse korvausvelvolliseksi aiheettomasti tuomitulle miehelle. Mutta tämä oli jo melkoinen lausunto. Kuvitellaanpa:
- Kulta, sä olet niin ihana…
- Anna mulle munaa! Nyt heti!
- Uuhhh…
- Aaahh… nussi mua… noin! Rynkytä rajummin…
Jne kolmen minuutin ajan. Tuomari ja lautamiehet kuuntelevat korvat punaisina. Asianajaja:
- Onko asianomistajalla lausuntoa?
- Kyllä on. Äänite kestää kolme minuuttia. Perutin suostumukseni neljän minuutin kohdalla, mutta hän ehti sen jälkeen työntää vielä pari kertaa ennen vetäytymistään.
- Jaaha. Raiskaus mikä raiskaus.


7. Salakuvausta eduskunnassa

VKK-puolueen (lyhenne sanoista Venäjä – Kaikkien Kaveri) varapuheenjohtaja sai porttikiellon eduskuntaan otettuaan salakuvan virheiden kansanedustaja Iiris Suomelasta. Kuvassa (jota en onnekseni ole nähnyt) kansanedustaja istuu eduskunnan kahviossa lyhyessä hameessa. Tekstissä vihjataan tämän olevan seksuaalista häirintää miehiä kohtaan.
En oikein tiedä oliko tämä tarkoitettu huumoriksi. Ainakin luulisi VKK:n edustajilla olevan huumorintajua, koska itse puoluekin on vitsi. Se joka ei usko hormonien haittavaikutuksiin, ei ole tavannut Ano Turtiaista. Jos juttu ei ollut huumoria, niin vaihtoehtoja on kaksi: 1) puolueen vpj ei tiedä kuka on Iiris Suomela tai 2) jos mies tietää kuka on Iiris Suomela ja silti kiihottuu, niin on aika vaihtaa talvipään tilalle kesäpää. Asiahan on niin, että valon nopeuden voi havaita äänen nopeutta suuremmaksi siitä, että moni nainen vaikuttaa katsottuna ihastuttavalta aina siihen asti, kunnes kuulee mitä hänellä on sanottavanaan.


8. Ja taas ahdistellaan

Emeritusprofessori Panu Rajala sai lähestymiskiellon mökkinaapuriinsa. Rajala oli ollut naisen kanssa saunassa ja kosketellut tätä selänpesun yhteydessä alavatsasta. Oikeudessa nainen kertoi, että Rajala oli aiemminkin lausunut seksuaalissävytteisiä kommentteja, mutta varsinainen häirintä oli tapahtunut vasta yhteissaunassa.
Siis hetkinen. Mies heittelee vihjeitä, nainen ei ilmeisesti niistä pidä. Sitten nainen lähtee vapaaehtoisesti miehen kanssa saunaan. Nainen antaa miehen pestä selkänsä saunassa. Tämän jälkeen mies koskettaa häntä paikasta, josta nainen ei haluakaan itseään kosketettavan.
En oikein tiedä kumpaa pitää enemmän ihmetellä, tätä naista vai Suomen oikeuslaitosta. Taidan kuitenkin päätyä naiseen, sillä oletettavasti nainen tietää että Rajala on kirjoittanut melkoisen paljastuskirjan kahdestakin ex-puolisostaan ja hakeutuu silti intiimiin tilanteeseen tämän kanssa.


9. Leijonaa mä metsästän

Suomalainen metsästäjä kertoo saaneensa tappouhkauksia, koska on käynyt Afrikassa kaatamassa leijonan. Ilmeisesti leijonien ampuminen ei ole sallittua, kun taas ihmisten on.
Eläinoikeusjuristit ry:n puheenjohtaja ottaa asiaan kantaa: ””– Metsästysmatkailu ei missään nimessä ole eettistä. Erityisesti trofeemetsästyksessä eläimiä metsästetään niistä saadun matkamuiston takia, kertoo Birgitta Wahlberg. Wahlbergin mukaan metsästäjät perustelevat matkustusmetsästystä paikallisten auttamisella taloudellisesti. Mutta korruption takia tuotot keskittyvät pienelle piirille.
– Toinen argumentti, mitä metsästäjät käyttävät on se, että he osallistuvat luonnonsuojeluun. Mutta luontoa ja eläimiä ei suojella tappamalla, kertoo Wahlberg.”
.
Tähän voi sitten pohdiskella, kuinka hyvin leijonat pärjäisivät Afrikassa jos niiden metsästyksestä ei tulisi tuottoja. Vihjeeksi todettakoon että leijonilla on tapana syödä vuohia ja nautoja ja Afrikassa on paljon löysänä liikkuvia Kalashnikoveja. Jos tuotot menevät korruptioon, niin sitten menevät mutta tässäkin tapauksessa rahan saajilla on intressi pitää yllä leijonakantaa. Kuten metsästäjä itse toteaa: ”Viitanen kertoo, että kohtaamiset eläinoikeusaktivistien kanssa ovat olleet pääosin positiivisia, joista hän uskoo jääneen mieleen paljon pureksittavaa puolin ja toisin.
– Itselleni noista tilanteista on jäänyt eniten mieleen ihmisten tietämättömyys. Olen sitä mieltä, että monen ihmisen pitäisi perehtyä asioihin hiukan, ennen kuin vihareaktioiden annetaan syntyä suuressa mittakaavassa.”

Ja lopuksi vielä puheenvuoro toiselle osapuolelle:
”– Meille on sanottu esimerkiksi Etelä-Afrikasta jo useamman vuoden ajan, ettei trofeemetsästys tule loppumaan, jos me ei saada kiellettyä metsästysmuistojen maahantuontia Suomeen, Wahlberg kertoo.
– Päinvastoin sen suosio kasvaa, koska se on niin kannattavaa liiketoimintaa.”

Mitenhän kannattavaa liiketoiminta mahtaisi olla, jos leijonia ei olisi? Tai jos metsästys kiellettäisiin? Eiköhän Afrikan kolmen prosentin vuosivauhtia kasvava väestö nappaisi leijonien reviirit itselleen karjaa ja viljelyä varten ja näinköhän leijonia sitten enää olisi lainkaan?


10. Turvallista ja vaarallista

Norjassa tapahtui kaksi ihmishenkeä vaatinut terrori-isku, joka aiheutti monelle vaikuttajalle kognitiivisen dissonanssin. Kun muslimi tappaa homoja, tilanne on yhtä hankala kuin luonnonsuojelijalle miettiä mitä tehdä kun rauhoitettu eläin syö rauhoitettua kasvia.
Minkäänlaisia tuomitsemisia tai mielenosoitusmarsseja ei nähty. Sen verran kuitenkin huolestuttiin, että pohdittiin onko Suomessa turvallista viettää Prideä. Ennemminkin pitäisi kysyä onko Suomessa turvallista olla viettämättä Prideä. Tosi tarina: pari vuotta sitten erään kohtuullisen suuren organisaation johtaja kertoi minulle, kuinka paikallinen alan yhdistyksen toimija oli ottanut häneen yhteyttä ja vaatinut, että lipputankoon pitää vetää sateenkaarilippu ynnä muutenkin juhlistaa asiaa kyseisenä päivänä. Muistutti vielä, että edellisenä vuonna organisaatio ei ollut huomioinut päivää mitenkään ja jos tämä toistuu tänä vuonna, maine saa kolauksen. No, johtajalla ei puntti tutissut ja antoi homman olla. Sillä kertaa selvisi ilman seurauksia, pitääpä kysäistä onko joutunut taipumaan tässä yhä ahdistavammaksi käyvässä ilmapiirissä.
Lopuksi muistutetaan vielä, kuinka loistavat symbolit porukka on valinnut itselleen. Sateenkaari ja Pride. Sateenkaari on optinen harha, jota ei ole konkreettisesti olemassa, ainoastaan kuvitteellisesti. Ylpeys puolestaan on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. No, kyllä nyt yhden voi antaa anteeksi. Kokonaan toinen juttu olisi, jos syyllistyisivät muihin kuolemansynteihin kuten esimerkiksi kateuteen (heterojen asemasta), vihaan (toisinajattelijoita kohtaan), ahneuteen (jokaista täytettyä vaatimusta seuraa aina uusi) tai himoon (seksuaaliseen promiskuiteettiin).


11. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... tuomitun, viisivuotiaan uhrin äidin ystävän silloinen seurustelukumppanin, 23-vuotiaan miehen, joka oli hieman aikaisemmin muuttanut Suomeen, nimeä ei julkisteta uhrin suojelemiseksi… jäkjäkjäk …neljän vuoden vankeuteen … käläkäläkälä …raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä … päläpäläpälä … Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


12. Ettekö tiedä kuka minä olen?

No emme tiedä kun on helvetin vaikeaa tunnistaa naamaa peittävän huivin alta. Näin tuumasivat poliisit ja kun kaapuakat kieltäytyivät naamaansa näyttämästä, poliisit esimiehensä käskystä riisuivat huivit väkisin. Nyt on sitten seitsemän viranomaista syytteessä. Ja kaapuakat edelleen Suomessa, koska heidän kansalaisuutensa ei ole tiedossa. Eikö olekin tämä länsimaalainen oikeusvaltio ihmeellinen, kun se osaa kyllä neuvoa kuinka nostetaan syyte mutta ei osaa käskeä ilmaisemaan kansalaisuuttaan? Ja päälle päätteeksi ampuu itseään jalkaan sallimalla itseään tuhoavien aineksien maassaolon.
Jos tässä joku pitäisi linnaan heittää, niin nuo eukot. Siellä sitten istutaan siihen asti, kunnes alkaa olla halu lähteä ulos maasta tai kunnes haluaa kertoa mistä sitä ollaan oikein tultu, niin pääsee vyyhtiä purkamaan ja tietää minne pitää kuskata takaisin.


13. Tasa-arvoa urheiluun

Naisjalkapallosta kirjan kirjoittanut toimittaja pöyristyi miesten ja naisten kohtelun eroista. Esimerkkinä lueteltiin palkkioita: ”Miehille 20 miljoonaa, naisille 250 000 euroa. Miehille 371 miljoonaa, naisille 16. Miesten ottelusta 540 euroa, naisten ottelusta 135 euroa.
Ensimmäiset luvut ovat jalkapallon Mestarien liigan voitosta ansaitut palkintorahat tänä vuonna. Sitten tulevat miesten viime kesän EM-turnauksen ja naisten tämän kesän EM-kilpailujen palkintorahat yhteensä. Viimeisenä ovat miesten ja naisten liigan päätuomarin palkkiot Suomessa vuonna 2022.”

Katsotaanpa sitten tosiasioita. Luultavasti palkkiot Mestareiden liigassa ja EM-turnauksissa ovat kutakuinkin tasapainossa sen suhteen, kuinka paljon rahaa lajissa liikkuu. Tuomaripalkkiot ovat ymmärrettävistä syistä kallellaan naisten suuntaan, koska tuomarin peruskulut on saatava katettua.
Jos lähdetään hakemaan tasa-arvoa, niin naisten futiksen kiinnostusarvo on valtavan paljon suurempi kuin pelin taso antaisi edellyttää. On havaittu, että C-juniorijoukkueet pistävät naisjoukkueille päihin ihan miten huvittaa. Sama ilmiö on kaikissa urheilulajeissa, myös yleisurheilussa. Epäilen että C-junioreille ei makseta yhtä hyvin kuin naisille.
Jos tasa-arvoa halutaan, niin sitten kannattaa mennä yleisurheilukentälle. Siellä miehet ja naiset kilpailevat samoissa kisoissa ja palkkiotkin ovat suunnilleen samat. En edes uskalla kuvitella millainen älämölö nousisi, jos tulisi määräys että molemmille pitää järjestää omat kisat. Jalkapallo voisi ottaa saman käytännön: kaksi peräkkäistä ottelua, joukkueella on oltava sekä naisten että miesten joukkueet. Yhteistulos ratkaisee. Johan alkaisi naisfutis kiinnostaa. Tai mitenkä olisi jos kentällä pitäisi olla viisi miestä ja viisi naista, maalivahdit vaihtoon puoliajalla?


14. Kova veto

Ranskan Wilfried Happio, viime kesän olympiasemifinalisti pitkissä aidoissa ja muutaman vuoden takainen kaksinkertainen junioreiden Euroopan mestari, verrytteli ennen maansa mestaruuskisojen finaalia. Tuntematon mies lähestyi ja kysyi, onko hän Happio. Myöntävän vastauksen jälkeen mies loikkasi kimppuun ja löi Happiota useita kertoja, kunnes hänet taltutettiin ja paikalle tullut poliisiyksikkö pidätti hyökkääjän. Happio yski verta ja oli vaurioittanut vasemman silmänsä. Pikaisen paikkauksen jälkeen Happio ilmestyi lähtöpaikalle vasen silmä peitettynä tilapäissiteellä.
Urheilussa, etenkin joukkuepeleissä, näkee usein urheilijan pelaavan loukkaantuneena. Tämä on ymmärrettävää ja mahdollista, sillä jos joukkuepelaaja kykenee 90-prosenttiseen suoritukseen, hän voi silti tehdä ratkaisumaalin ja olla parempi kuin suurin osa pelikumppaneistaan. Mutta yleisurheilussa on suoritettava maksimitasolla ja 90 prosenttia on totaalinen katastrofi. Päälle päätteeksi kyseessä on aitajuoksu, jossa aidan etäisyys on kyettävä arvioimaan stereonäöllä. Juokse siinä sitten yksisilmäisenä. (Olen kerran yrittänyt opettaa estejuoksua urheilijan pyynnöstä kilpajuoksijalle, jolla ei sattuneesta syystä ollut toimivaa stereonäköä ja voin vakuuttaa että voi helvetti.) Ja mitä tekee Happio? Juoksee ennätyksensä 48,57 (entinen oli 49,01) ja menee tämän kauden maailmantilaston sijalle 13.
Lähinnä ihmetyttää, että aidat pysyivät pystyssä – miehellä on niin isot teräspallit että olisi luullut aitojen vähintäänkin kaatuvan ellei jopa katkeavan.


Loppukevennys: Paperit vetämään!

Valtioneuvosto haaskasi taas veronmaksajien rahaa (tai no jos tarkkoja ollaan, veronmaksajien rahat ovat jo menneet, tämäkin oli tehty velkarahalla) ja julkaisi raportin ”Verkkoviha : Vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit”.
Kun nyt varmaan itsekin omalta vaatimattomalta osaltani kuulunen raportin tekijöiden mielestä joukkoon tummaan, niin huomiotani kiinnitti tiivistelmässä ollut toimenpide-ehdotus (oleellinen kohta lihavoitu):
...ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista, verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä.
Kunhan tässä ennätän, niin selvitän onko kyseinen tukimuoto kuukausittainen vai maksetaanko se kertaluontoisena apurahana, paljonko se on ja mistä sitä voi hakea.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Uusinta: Ja kuinkas sitten kävikään?


Lukijalle: Kirjoitin viisi vuotta sitten tilastollisen ennusteen eri Länsi-Euroopan maissa tapahtuvien terrori-iskujen määrästä. Ennuste kattoi julkaisua seuraavan vuoden. Sen umpeuduttua kirjoitin tämän nyt uusittavan jutun, jossa tarkastelin kuinka hyvin ennuste piti kutinsa. Ennusteen tarkuudesta verrattuna virallisiin suorituksiin seurasi epätoivo, jota kutsutaan ”huutavan ääni korvessa” -ilmiöksi. En ole sen takia halunnut aiheeseen enää puuttua, mutta uusitaan nyt kuitenkin tämä:

Julkaisin vuosi sitten ennusteen seuraavan vuoden aikana tapahtuvien muslimiterrori-iskujen määrästä. Ennuste käsitteli neljäätoista Länsi-Euroopan maata: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Iso-Britannia, Irlanti, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Saksa. Siinä esitettiin laskelma sille, kuinka monta terrori-iskua kyseisessä maassa todennäköisesti tapahtuu aikavälillä 9.6.2017 - 8.6.2018. Lupasin palata asiaan vuoden kuluttua ja katsoa, miten on käynyt.

Vuosi on kulunut.

Pieni tilastomatematiikan kertaus. Kyse on satunnaisesta ilmiöstä eikä mistään deterministisestä ennusteesta. Käytetty malli antaa odotusarvon iskujen määrälle. Odotusarvo tarkoittaa sitä arvoa, joka olisi koetta äärettömän monta kertaa toistettaessa sen lopputulosten keskiarvo. Koska koe oli ainutkertainen, yhden vuoden mittainen, ei ole millään tavoin mahdollistakaan että jokainen ennuste osuisi oikeaan. (Tosin toistoa on odotettavissa, koska Euroopan järkiintyminen sen suhteen, mitä asialle pitäisi tehdä, etenee valitettavan hitaasti. Mutta tässäkään kyse ei ole toistosta todennäköisyyslaskennan tarkoittamalla tavalla, vaan olosuhteethan muuttuvat vuosittain.) Käytetyllä mallilla voidaan kuitenkin laskea tilastollinen hajonta. Esimerkiksi Saksan tapauksessa odotusarvo oli 7,5 terrori-iskua. Keskihajonta oli 2,5 iskua, mikä tarkoittaa sitä että enintään yhden keskihajonnan poikkeama keskiarvoon antaa ennusteen 5,0 - 10,1 iskua (10,1 eikä 10,0 tarkemman pyöristyksen takia.). Todennäköisyys sille, että todellinen iskujen määrä osuu tälle välille, on noin 68 %. Tämä on tärkeää tajuta. Vaikka iskuja tapahtuisikin esimerkiksi neljä ennusteen ollessa 5,0 - 10,1, ei se välttämättä tarkoita että ennusteen malli olisi väärä. Se tarkoittaa sitä, että tällä kertaa toteutui se noin 32 % todennäköisyys, että iskujen määrä ei osunut todennäköisimpään väliin.
Sen sijaan jos valtaosassa 14 ennusteesta iskujen määrä ei osu ennustevälille, se on jo melkoisen voimakas indikaattori siitä, että ennuste on väärä. Puhumattakaan siitä, että suuri osa ennusteista ei osuisi kahden keskihajonnan päähän odotusarvosta, mikä Saksan tapauksessa tarkoitti väliä 2,5 - 12,6 iskua. Tähän väliin pitäisi osua 95 % todennäköisyydellä, jos malli on oikea. No, todellisuudessa Saksassa tapahtui neljä iskua, mikä ei osu ennusteväliin, mutta kylläkin tuohon jälkimmäiseen väliin.
Jos ennuste on oikean suuntainen, pitäisi karkeasti laskien 14 maan joukossa olla 14*0,68 = 9,52 eli noin 9-10 maata, joissa iskujen määrä osuu ennustettuun väliin. On siis huomattava, että jos vaikka kaikki 14 maata osusi kyseiseen väliin, ennuste olisi huono koska se on tilastollisesti liian lavea! Laajempaan eli kahden keskihajonnan poikkeaman antamaan väliin pitäisi 14 maasta osua 14*0,95 = 13,3 maata eli odotettavissa on näinkin pienessä otannassa, että yhden maan ennuste menee pahasti pieleen.

Sitten laskemaan, kuinka todella kävi. Lähdeluettelona terrori-iskujen lista ja vertailukohtana ennuste:


MaaOdotusarvoVaihteluväliVaihteluväliIskun tnToteutui
  Yksi SDKaksi SD  
Suomi0,10 - 0,50 - 0,811,3%1
Ruotsi1,30,2 - 2,50 - 3,673,7%2
Norja0,40 - 1,00 - 1,631,2%0
Tanska0,90 - 1,90 - 2,860,3%0
Islanti0,00 - 0,10 - 0,10,2%0
Iso-Britannia3,21,4 - 4,90 - 6,696,1%4
Irlanti0,10 - 0,40 - 0,810,3%0
Hollanti1,30,2 - 2,40 - 3,572,1%1
Belgia1,40,2 - 2,60 - 3,776,0%3
Luxemburg0,00 - 0,10 - 0,31,4%0
Ranska9,97,1 - 12,74,2 - 15,6100,0%9
Sveitsi0,30 - 0,80 - 1,324,2%0
Itävalta0,70 - 1,50 - 2,349,1%2
Saksa7,55,0 - 10,12,5 - 12,6100,0%4
Yhteensä27,123,5 - 30,719,9 - 34,3100,0%26

Ja pika-analyysi: Ennuste osui oikealle välille kymmenessä maassa. Juuri kuten oli odotettavissa. Poikkeamat olivat edellä mainittu Saksa, (4 iskua, ennuste 5,0 - 10,1), Itävalta (2 iskua, ennuste 0 - 1,5), Belgia (3 iskua, ennuste 0,2 - 2,6) ja Suomi (1 isku, ennuste 0 - 0,5). Ja kuten tilastotieteellisesti vuosi sitten oli ennustettavissa, yksi näistä poikkesi yli kaksi keskihajontaa ennusteesta. Valitettavasti se oli tällä kertaa Suomi, jolle kahden keskihajonnan poikkeama antoi ennusteen 0 - 0,8 iskua. Iskun todennäköisyydeksi Suomessa oli tilastollisesti laskettu 11,3 %, mutta tällä kertaa kävi huono arpaonni. Aivan kuten Itävallalla, jossa iskun todennäköisyys oli 49,1 %, mutta niitä tuli peräti kaksi. Hyvä onni taas kävi Tanskalla, jossa iskun todennäköisyys oli 60,3 %, mutta sellaista ei sattunut.

Kokonaisennuste eli kaikkien maiden summa oli 27,1 iskua vaihteluvälin ollessa 23,5 - 30,7 iskua. Toteutunut iskujen määrä oli 26 iskua. Olkaa hyvä ja kaivakaa esiin se instituutio, joka on esittänyt paremman mallin terrorismin ennustamiseen kuin Jaskan Nyrkkipaja.

Kaiken maailman ajatushautomoille tiedoksi käytetyn mallin idea. Alkuperäinen, karkea hypoteesi oli: Terrori-iskun viikottainen todennäköisyys on sama kuin todennäköisyys sille, että lotossa saa seitsemän oikein, mikäli täyttää yhtä monta lottoriviä kuin maassa on muslimeja. Ajatus oli siis ottaa selittäväksi tekijäksi suoraan kunkin maan muslimiväestön osuus, mutta se ei toiminut takautuvasti testaten riittävän hyvin. Joten säätöä piti tehdä. Lainaus vuoden takaisesta kirjoituksesta:
Tein ennusteeseen merkittävää säätöä ottamalla huomioon muslimiväestön alkuperän. Tässä tilastotiedot olivat hataria, mutta sivistyneillä arvauksilla uskoisin saaneeni kohtuullisen hyviä arvioita. Annoin muslimiväestölle seuraavat painokertoimet: Lähi-Idän alueen ja Afganistanin väestö 1, Afrikan ja Iranin 0,5, muut muslimit (turkkilaiset, pakistanilaiset, käännynnäiset ym) 0,1. Kertoimet ovat tällaiset siksi, että esimerkiksi Saksan turkkilais- ja Britannian pakistanilaisväestö on enimmäkseen työperäisiä maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään, kun taas Lähi-Idästä ja Afganistanista tullut väestö on enimmäkseen loisintaperäistä. Tämä tarkoitti esimerkiksi Sveitsissä melkoista lottorivien määrän romahdusta, koska siellä arabi- ja afgaaniväestön määrä on alhainen. Jäljelle jäi vain 16 % aiemmasta rivimäärästä. Vastaavasti Tanskassa määrä putosi vain 66 %:iin. Ensimmäisessä, karkeassa simulaatiossa Sveitsin lottorivien määrä oli lähes kaksinkertainen Tanskaan nähden, kun taas toisessa Tanskan rivien määrä oli yli kaksinkertainen Sveitsiin nähden. Muslimiväestönkin laadulla on eroja - sekunda on eri tasoa kuin luokaton.

Koska ennuste näytti toimivan varsin hyvin, voi tietysti lähteä miettimään kannattaako Eurooppaan päästää lisää muslimiväestöä ja kannattaisiko ehkäpä karkottaa takaisin tänne jo livahtaneita. Etenkin kun huomioi, että voimakkainta islamilainen terrorismi on islamilaisessa maailmassa. Olisi mielenkiintoista nähdä se logiikka, jolla pystyy väittämään että muslimit suhtautuisivat sivistyneissä yhteiskunnissa heidän ideologialleen vastenmieliseen ajatusmaailmaan siten, että tekisivät suhteellisesti vähemmän terroritekoja kuin tekevät omissa maissaan. Ei hetkinen, se logiikka onkin nähty. Valitettavasti. Jos ei olisi nähty, niin ei Eurooppaan olisi päässyt pesiytymään tätä ongelmaa.

On kuitenkin huomautettava, että terrorismi on loppujen lopuksi pikkujuttu sen kaiken muun ongelmavyyhdin rinnalla, mitä haittamaahanmuutto aiheuttaa. Voi aloittaa vaikka siitä, kuinka moninkertaiseksi Eurooppaan tulevan siirtolaisen ekologinen jalanjälki kasvaa. Ja jatkaa sillä, mitä kirjoitin vuosi sitten:

Todellinen uhka on se, mitä hallitsematon haittamaahanmuutto tekee länsimaisille yhteiskunnille. Kuten presidentti Niinistökin jo tajusi, tämä peli on vihellettävä poikki. Mitään konkreettista hyötyä tästä ei meille ole, mutta kustannukset ovat valtavat. Todellista hintaa ei mitata terrori-iskuissa kuolleina, vaan raiskattuina, pahoinpideltyinä, alennettujen standardien takia huonommin koulutettuina, kasvaneina veroina sekä ennen muuta jakautuneina kansakuntina. Oliko Kekkosen hautajaisissa betoniesteitä allahu akbar -rekkarallin estämiseksi, häh? Koiviston hautajaisissa oli. Kuvitelkaa, kuinka hieno yhteiskunta meillä olisi, jos kaikki haittamaahanmuuton lieveilmiöt poistuisivat ja siitä aiheutuvat kulut voitaisiin käyttää ihmisten hyvinvointiin.

Tässä yhteydessä aiemmin esittämäni vertaus venäläisestä ruletista toimii hyvin. Kuten todettu, siinäkin suurin osa patruunapesistä on tyhjiä eli harmittomia. Aivan samoin haittamaahanmuuttajista suuri osa on harmittomia. Mutta myös hyödyttömiä. Aivan samoin kuin venäläisen ruletin tyhjät patruunapesät. Ne, jotka haluavat haittamaahanmuuttajia maahan, ovat samanlaisia kuin ne, jotka saavat nautintoa venäläisen ruletin tuomasta jännityksestä. Merkittävin ongelma tässä on se, että toisin kuin venäläisen ruletin pelaajat, haittamaahanmuuton tukijat asettavat revolverin sivullisten ohimoille. Ja tekevät sen syyttömien veronmaksajien kustannuksella.

Useimmin käytetty perustelu - järkiperustelujen loputtua ja tultua nauretuiksi kumoon jo vuosia sitten - haittamaahanmuutolle on "maailma muuttuu, Suomi ei ole enää lintukoto, tämä on väistämätöntä ja sitä ei voi estää". Tämä on suoraan marxilaisesta historiankäsityksestä muuntunut meemi. Marxilaisuushan näki historian prosessina, jonka lopputulos on kommunistinen yhteiskunta. Onko sitten ihme, että sen henkinen jälkeläinen vihervasemmistolaisuus näkee historian prosessina, jonka lopputulos on monikulttuurisuus?
Historian kulku ei ole mikään väistämätön prosessi. Meillä on äly ja teknologia. Millä hitolla haittamaahanmuuttajat tulevat, jos niitä ei päästetä maahan? Millä hitolla tänne jo livahtaneet sen estävät, kun otetaan tukeva niskaperseote ja tempaistaan yli Tornionjoen, mistä ovat tulleetkin?
Jos ja kun haittamaahanmuuttajat haluavat elää sivistysmaassa, ainoa oikea tapa on opettaa heille kuinka rakentavat sivistysmaan omaan maahansa. Meiltä saa kyllä hyvät neuvot matkaeväiksi, hyvää reissua ja onnellista tulevaisuutta kotimaallenne!


Vaikka suurempi kustannus haittamaahanmuutosta ovatkin muut sivukulut, on tietysti aihetta miettiä myös kirjoituksen varsinaista aihetta. Kuinka paljon kuluja on mennyt parannettuihin turvatoimiin? Tämän kun kertoo riittävän suurella kokonaisluvulla, saa arvion siitä paljonko on mennyt "kotouttamiseen", joka on useimmiten epäonnistunut. Lainaan itseäni uudelleen: Kuvitelkaa, kuinka hieno yhteiskunta meillä olisi, jos kaikki haittamaahanmuuton lieveilmiöt poistuisivat ja siitä aiheutuvat kulut voitaisiin käyttää ihmisten hyvinvointiin.

torstai 23. kesäkuuta 2022

Maailman huonoin pedofiili


Unohdetaanpa tässäkin blogissa joksikin aikaa vähäpätöisemmät asiat kuten Ukrainan sota, laukalle lähdössä oleva inflaatio ja energiavarmuuden riskitekijät. Keskitytään niiden sijaan oleelliseen eli Hesarin jutusta räjähtäneeseen Rydman-kriisiin, joka tuntuu medioissa syrjäyttäneen kaiken muun tieltään.

Juttu noudatti entuudestaan tuttua kaavaa: ingressissä vedetään heti matto jalkojen alta toteamalla ”Useat naiset kertovat kansanedustaja Wille Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Osa heistä on ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa kertoo alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. Kokoomuksessa Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin on puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä on vaiettu. Rydman kiistää toimineensa epäasiallisesti.”
Tässä annetaan selvästi vaikutelma pedofiilistä, joka saalistaa tyttöjä.

Sitten kun lukee itse jutun, päädytään vähän toisenlaiseen kuvaan. Jutussa kerrotaan Rydmanin seurustelleen 16-vuotiaan ja 17-vuotiaan tytön kanssa. Kyseisenä aikana tytöt ovat olleet alle kymmenen vuotta Rydmania nuorempia. Rydman on nyt 36-vuotias eli tapahtumista on ilmeisesti kulunut kymmenen vuotta. Tuliko kellekään muulle mieleen, että tämä aikamäärä ei ole sattuma?
Kyse on siis ollut seurustelusuhteesta, mikä ei ole ollut edes laiton. Suojaikäraja on 16 vuotta, paitsi jos henkilö on ollut ”alisteisessa asemassa” kuten työntekijä/työnantaja -tilanteessa. Rydmanin asema nuorisopoliitikkona voidaan ehkä laajasti tulkiten tällaiseksi katsoa, mutta Hesari päätti ilmeisesti pelata varman päälle ja odottaa kymmenen vuoden täyteentuloa, jotta tutkinta ei missään tapauksessa käynnistyisi ja paljastaisi mahdollisesti epämiellyttävää – siis Hesarin kannalta – totuutta.
Näiden lisäksi pari muuta naista kertoo kokeneensa Rydmanin käytöksen ahdistavaksi, parista suuteluyrityksestäkin mainitaan. Huomatkaa, ei siis suutelemisesta saati sitten sukupuoliyhteydestä.

Kun sitten lukee kymmenen naisen kuulusteluista, mitä poliisille kerrottiin, kuva muuttuu jälleen kerran. Lyhyesti:
1: Entinen kihlattu, lähes 10 v nuorempi. ”Ei mitään pakotuksen tapaisia asioita”. (Tähän henkilöön palataan myöhemmin).
2. Nainen, puhuu pikkusiskostaan, joka oli Rydmania 8 v nuorempi. Pikkusisko oli ihastunut Rydmaniin 17-vuotiaana, Rydman piti etäisyyttä. ”Itseni tietoon ei ole missään vaiheessa tullut mitään häirinnäksi tai epäsopivaksi käytökseksi luokiteltavaa.”
3. Tutustui 14-vuotiaana, kävi 16-17 -vuotiaana Rydmanin kotona. Yhdeksän vuotta vanhempi Rydman osoitti kiinnostusta, mutta tilanne ei johtanut pidemmälle. Rydmanin mukaan tilanne tapahtui vasta naisen ollessa 20-vuotias.
4. Oli käynyt 17-vuotiaana Rydmanin kotona, mitään ei ollut tapahtunut.
5. Seurusteli joitakin kuukausia vajaat 10 vuotta vanhemman Rydmanin kanssa ollessaan 16-vuotias. ”Kysyttäessä vastaan, että ei ainakaan mitään hyväksikäyttöön viittaavaa ollut ainakaan meidän välillä.”
6. Henkilön ikää ei mainita. ”Meidän välillämme ei ole ollut minkäänlaista suhdetta tai muuta vastaavaa, täysin ammatillisissa, politiikkaan liittyvissä asioissa olemme pitäneet yhteyttä. 2015 keväällä Wille pyysi minua avecikseen katsomaan konserttia kanssaan ja menin mukaan, mutta kohtaaminen oli mielestäni kaverillinen, Wille ei esimerkiksi pyrkinyt lähestymään minua fyysisesti.”
7. Tutustui Rydmaniin ollessaan 14-vuotias haastatellessaan tätä yhteiskuntaopin tehtävää varten. Kävi Rydmanin kanssa päivällisellä 16-vuotiaana Rydmanin ollessa ”kolmekymppinen”. Heille tuli riita siitä, ovatko kyseessä treffit Rydmanin kannan ollessa, etteivät ole. Nainen väittää Rydmanin halanneen häntä myöhemmin useita kertoja vasten naisen tahtoa. (Tähänkin henkilöön palataan myöhemmin.)
8. Oli 17-vuotiaana juhlissa Rydmanin luona. Rydman ehdotti hänelle ja samanikäiselle kaverilleen yöksi jäämistä (asiayhteydestä voi ymmärtää kyseessä olevan pelkkä nukkumisjärjestely ilman fyysisyyttä, Rydmanin avopuoliso oli paikalla) ja painostaneen asiassa, mutta lähtivät kuitenkin pois. ”Kysyttäessä vastaan, että Wille ei koettanut lähestyä minua ja kaveriani fyysisesti.”
9. Otti Rydmaniin yhteyttä Facebookissa 17-vuotiaana. Kävivät ravintolassa, jossa Rydman tarjosi hänelle – siis alaikäiselle – kaksi lasia viiniä. ”Hän kuitenkin käyttäytyi asiallisesti ja tapaamisesta jäi hyvä mieli.” Toisen kerran hän kävi Rydmanin kanssa ravintolassa kaksi vuotta myöhemmin, tapaamisesta jäi epämiellyttävä olo mutta ainakaan kuulustelun mukaan mitään fyysistä ei sattunut.
10. Ikää ei mainita, entinen seurustelukumppani. ”Kysyttäessä vastaan, että minulla ei itselläni ole mitään epäasiallisia kokemuksia Wille Rydmanista enkä ole kuullut mitään.”

Siis kymmenen kuulusteltavaa. Kolme on entisiä seurustelukumppaneita, joista kukaan ei sano mitään syyttävää. Kolme muuta ei sano, että Rydman olisi koskaan lähennellyt. Kahta on lähennellyt, mutta tilanne ei ole johtanut mihinkään. Yhdelle on jäänyt ”epämiellyttävä olo” ilman mainintaa lähentelystä. Yksi kokee tulleensa lähennellyksi, mutta edes suutelemisesta ei ole mitään mainintaa.

Jos Wille Rydman on pedofiili, hänen täytyy olla maailman kehnoin pedofiili.

Miettikää nyt vähän hyvät ihmiset. Seksissä kyse on suurelta osin vallasta. Kaveri on komea, hyvin koulutettu, ilmeisesti varakaskin. Sitten hän on valta-asemassa, esimerkiksi puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajanakin pari vuotta. Pillua tulisi ovista ja ikkunoista kaikki se, mitä jaksaa vastaanottaa ja rapiat päälle. Eikä tuon enempää saa aikaiseksi. Kukaan ei kerro nussineensa Rydmanin kanssa, vaikka ehkä ainakin osan seurustelukumppaneista voitaneen olettaa näin tehneen. Mutta edes yhden yön jutuista ei ole mitään vihjettä.
Jos tuonpuoleista elämää on olemassa, olen ihan varma että Ilkka Kanerva ja Matti Ahde istuvat parhaillaan pilven reunalla viskilasit kourassa ja mäiskivät toisiaan selkään etteivät tukehtuisi nauruunsa. Kanervan naisjututhan tiedetään hyvin ja Matti Ahde värväsi nuorisopoliitikkona ison liudan tyttöjä SDP:hen kun sattui tietämään miten päin kitaraa pidellään. Mikäli ei satu olemaan sopivaa meediota käytettävissä herroilta kysymiseen, niin yhteyttä voi ottaa vielä keskuudessamme olevaan vasemmistoliittolaiseen Jaakko Laaksoon ja kysellä, millaisia muistikuvia sana ”pöksylähetys” tuo mieleen.
Kyllähän asia on niin, että jos Rydman ei ole harrastanut vaakamamboa muiden kuin vakituisten seurustelukumppaniensa kanssa, hänellä on ollut kova tahdonvoima. Halukasta tavaraa on tarjolla vaikka kuinka paljon. Etenkin kun Rydmanilla on vielä se etu puolellaan, että hän pystyy tsekkaamaan tavaran laadun paljon näppärämmin kuin miehet yleensä. Kun normaalimittainen mies vilkaisee tissit, katse liikahtaa ja sen huomaa. Rydmanin jakaus kun on vain 168 senttimetriä maanpinnasta niin silmät ovat jo valmiiksi suunnilleen oikealla korkeudella eikä kohde havaitse katseen vilahdusta.

Koko hommassa haisee vahvasti Rydmania kohtaan suunnattu ajojahti. Otsikoidaan isosti, ingressissä mustamaalataan, itse jutusta käy ilmi vähän toisenlaista ja jos alkuperäislähteisiin tutustuu, niin tilanne kääntyy suorastaan päälaelleen. Mutta kun ihmiset lukevat vain otsikot eivätkä paneudu asiaan, niin se riittää poliittisen uran tuhoamiseen.
Puhumattakaan siitä, että tasa-arvoinen kohtelu on kaukana. Samaa meininkiä ja paljon pahempaakin on kaikissa puolueissa. Tässä on vain otettu kohteeksi henkilö, joka halutaan savustaa pihalle. Asiasta kertoo myös Jussi Halla-aho, jonka tarina Rydman-jutun kirjoittajan menetelmistä on hyytävää luettavaa. Ja jos Halla-ahon todistukseen ei luota, niin 7 päivää -lehden toimittaja kertoo samanlaista tarinaa. Antakaapas tuon upota hetken aikaa tajuntaanne. Seitsemän päivää -lehden toimittaja. On närkästynyt. Moittii Hesarin toimittajaa huonosta lehtimiesetiikasta.

Poliittinen välitilinpäätös oli ennalta-arvattava. Olihan päivänselvää, että Petteri Orpo laukeaa housuihinsa pelkästä riemusta tästä jutusta kuullessaan. Tämä oli hänelle loistava tilaisuus päästä eroon inhokistaan ja niinhän siinä kävi. Rydman painostettiin eroamaan eduskuntaryhmästä ainakin väliaikaisesti. Tässä Rydman teki virheen. Orpo on öykkäri ja he ovat aina pelkureita. Eroamalla Rydman antaa signaalin, että hän itsekin epäilee toimineensa väärin. Ainoa tapa saada öykkärit ruotuun on olla välittämättä ja käyttäytyä napakasti. Koirat haukkuu ja karavaani käy. Tätä öykkärit kuten toimittajat ja puoluejohtajat pelkäävät enemmän kuin mitään muuta.

Rydman itse kirjoitti asiasta vastineen. Siihen hän oli liittänyt kuvakaappauksia viestittelyistä, jotka varsin selkeästi ilmaisevat asioiden oikean laidan. Syyttävä osapuoli puolestaan ei ole esittänyt todisteita. Niinpä mediat ovatkin jo syytelleet Rydmania laittomasta henkilörekisteristä, tämä kun tallentaa käymänsä keskustelut. Eikö tämä jupakka ole jo riittävä todiste siitä, miksi nämä keskustelut pitää tallentaa? Tai oikeastaan jupakka osoittaa tallentamisen turhaksi, koska nämä todisteet sivuutetaan.
Esimerkiksi tapaus 7, johon lupasin palata myöhemmin. Poliisikuulustelussa hänen väitteensä olivat kaikkein raskauttavimmat ja niissäkään ei ollut mitään tutkinnan aloittamisen arvoista. Rydman osoittaa arkistoillaan väitteet osin perusteettomiksi.
Tai tapaus 1, Rydmanin entinen kihlattu. Rydman kertoo blogissaan, millaisia mielikuvituksellisia rikosilmoituksia tämä tehtaili eron jälkeen ja linkkaa tutkintapöytäkirjan. Syytteitä on viisi:
1. Omankädenoikeus. Rydman oli kihlatun muutettua pois vaihtanut asuntonsa lukot, jolloin ex-kihlattu ei enää päässyt omilla avaimillaan sisään. Rydman omisti asunnon.
Tämä todettiin aiheettomaksi – Rydmanilla oli omistajana oikeus menetellä näin.
2. Laiton uhkaus. Kihlattu oli kokenut uhkaavana Rydmanin ilmoituksen: ”Kuule homman nimi on semmoinen, että jos et sä itte pakkaa, niin mä pakkaan sun tavarat ja sä lähdet täältä lauantaina. Se voidaan tehdä sillä tavalla, että mä vien sun tavarat sinne, minne sä haluat että ne viedään, tai se voidaan tehdä sillä tavalla, että ne tavarat menee tohon ulos, ja sä meet ulos, ja sitten sä vastaat itte siitä siit eteenpäin. Mut sä et jää tänne. Sellaista vaihtoehtoo ei ole.”
Todettiin aiheettomaksi. Siis jos tämä on oikeasti pahinta, mitä Rydman on erotilanteessa sanonut, niin kumarran maahan ja tomuun asti hänen itsehillintänsä edessä.
3. Pelastusrikkomus. Rydman oli kuljettanut kihlatun omaisuutta tämän uuteen osoitteeseen, mutta koska tämä ei ollut paikalla, oli jättänyt sitä käytävään. Tästä esitettiin syytös, että teko muodosti palokuorman rappukäytävään.
Todettiin aiheettomaksi. Tässä vaiheessa lukemista alkoi jo alaleuka irrota kiinnikkeistään. Eikö kukaan ole koskaan jättänyt rappukäytävään väliaikaisesti mitään?
4. Kotirauhan rikkominen. Rydman oli pari päivää myöhemmin havainnut, että joitakin pikkuesineitä oli jäänyt ja toimittanut ne. Koska ovikellon soittoon ei vastattu, hän oli pudottanut ne postiluukusta paitsi jonkin joka ei ollut mahtunut, oli laittanut sen ovikelloon roikkumaan ja lähettänyt asiasta välittömästi tekstiviestin. Ex-kihlattu oli ollut kotona, mutta ei ollut avannut ovea ja otti esineet pian haltuunsa. Hän koki tämän kotirauhan rikkomisena.
Todettiin aiheettomaksi. Tässä vaiheessa varmaan rikosilmoituksen vastaanottanutta poliisiakin alkoi naurattaa.
5. Vainoaminen. Asianomistaja perui vaatimuksensa sähköpostitse.

Yhden virheen Rydman teki. Näissä tilanteissa pitää olla äärimmäisen tarkka kaikesta, sillä median verikoirat iskevät kiinni joka ainoaan virheeseen, vaikka se olisi kuinka epäoleellinen tahansa. Rydman jätti mainitsematta, että poliisi oli arvioinut asian uudestaan kohdan (1) eli omankädenoikeuden tapauksessa. Tilanne oli siis se, että kihlattu oli kirjoilla Rydmanin asunnossa ja hänen omassa asunnossaan tehtiin samaan aikaan remonttia. Laittomuus oli siinä, että Rydman oli häätänyt kihlattunsa ilman oikeuden päätöstä. Ilmeisesti tilanne oli siis mennyt siten, että Rydman oli käskenyt tämän häipyä (kuten aiemmassa lainauksessa hänen sanoistaan todettiin) ja hän oli häipynyt. Tämä on sitten laiton häätö??? Teknisesti kyllä, mutta poliisikin totesi toisessa päätöksessään, että ” rikostunnusmerkistö täyttyi keskeisimmän teon eli omankädenoikeuden osalta, mutta tutkinta rajoitettiin vähäisyysperusteella.”
Ja mitä media otsikoi: ”Rydman salasi oleellisen tiedon: Poliisi katsoi rikostunnusmerkistön täyttyneen”.
Kelatkaapa nyt vähän aikaa. Tästä tapahtumasta on viisi vuotta. Mikään käytännön asia ei toisessa päätöksessä muuttunut yhtään mitenkään. Rydman kirjoittaa pitkän vastineen asiattomaan lehtijuttuun kuvakaappauksineen, linkkeineen ja selvityksineen. Ehkä hän unohti tämän toisen päätöksen tarkoituksella. Ehkä hän oli unohtanut koko viiden vuoden takaisen asian täysin, koska mitään se uusi päätös ei muuttanut. Ja tämä on sitten se asia, joka nostetaan tapetille. Ei median törkeitä ja virheelliseksi osoitettuja, leimaavia väitteitä. Vaan poliitikon unohdus – tahallinen tai tahaton – asiassa, joka ei muuttunut käytännössä yhtään mitenkään, vaikka se olisi mainittukin.

Kaikkiaan tämä jupakka on surullinen osoitus aikamme kuvasta. Naiset ovat astuneet aiemmin miesten maailmana olleeseen politiikkaan. Mikäs siinä, tervetuloa. Mutta kun tulee isoon liigaan, siellä pelataan ison liigan säännöillä. Pää pidetään ylhäällä ja varotaan taklauksia. Tai sitten pitää muuttaa sääntöjä selkeiksi. Miten olisi, jos suojaikäraja nostettaisiin kolmeenkymmeneen?
Rydmanin tapaus osoittaa jälleen kerran oikeaksi seksuaalisen ahdistelun määritelmän: seksuaalista ahdistelua on se jos yrittää mutta ei saa. Tavallaan tuplakolaus yrittäjälle.
Jos Rydman on oikeasti yrittänyt muttei saanut, kyse on siitä että hänen tilannetajunsa on pettänyt, minkä hän itsekin myönsi - ”sosiaalisissa suhteissa arvostelukykyni on pettänyt monesti”. Kyse on siitä, että ”alan miehet” näkevät pienistä sopivista merkeistä, kenelle sopii mennä ehdottelemaan ja millä tavalla, kenelle taas ei. Jos tämä kyky puuttuu, tulee syytteitä. Vanha tosiasia on, että kaikki naiset antavat ja kaikille miehille annetaan, mutta kaikki naiset eivät anna kaikille miehille. Oleellista on, että mies kykenee tunnistamaan kuka hänelle antaa ennen kuin kysyy ”annatko?”. (Kysymys tosin on useimmiten aiheellista esittää vähemmän suorassa muodossa kuten ”kiinnostaisiko sinua nähdä asunnossani olevaa taidegrafiikkaa?”, josta kohteen pitäisi sitten ymmärtää kysymyksen tarkoittavan ”lähdetkö naimaan?”.) Jos mieheltä tämä tunnistamisen kyky puuttuu, huonolla tuurilla seurauksena on syytteitä seksuaalisesta ahdistelusta.
Rydmanin tapauksessa kyse on todisteiden nojalla ainakin joissakin tapauksissa siitä, että nainen on loukkaantunut siitä ettei häntä ole ahdisteltu. Ja se on kuulkaa vielä pahempi paikka kuin se, että yrittää muttei saa. Jos nainen haluaa ja mies torjuu, loukkaantuminen on aina verinen, kun taas jos mies yrittää ja nainen torjuu, niin siitä saattaa vielä selvitä ilman jälkiseuraamuksia ja yleensä selviääkin.
Oikeastaan olisi kivaa ajatella tasa-arvoista maailmaa, jossa miehet tehtailisivat rikosilmoituksia siitä, että naiset suuttuvat. Rikoslakiin pitäisi saada nimike ”huumorintajuttomuus”. Rangaistukseksi pitäisi määrätä sakkoja, ei vankeutta koska vankiloiden kapasiteetilla on rajansa. (Ja jos joku lukija vetää tästä kappaleesta nyt herneet nenäänsä, niin leivättömän pöydän ääressä tavataan…)

Lopuksi vielä yksi ajatuskoe.
Entäpä jos Rydmanin kohteet olisivatkin olleet nuoria poikia?
1. Olisiko tästä asiasta noussut minkäänlaista kohua vai olisiko se ollut liian arkaluontoinen?
2. Olisiko jopa niin, että Rydmanin rohkeus oman identiteettinsä esiintuonnissa olisi nostettu esimerkilliseksi malliksi?
Aika varma olen siitä, että vastaukset olisivat:
1. Ei olisi noussut mitään kohua.
2. Ei sentään, vaan asia olisi vaiettu kuoliaaksi.
Ne, jotka ovat korkean tason poliitikkojen asioista perillä, tietävät miksi olen aika varma.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Uusinta: Vanha suola

Lukijalle: Uusitaanpa vaihteeksi kesänovelli kymmenen vuoden takaa. Kuten tuolloin vihjaisin, tällä on tietty todellisuuspohja. Jotain tapauksesta tiesin, muutin vähän tietämääni ja keksin suurimman osan omasta päästäni. Tuolloin juttu tuli mieleen siksi, että toinen tarinan osapuolista oli jokin aika sitten kuollut (en ollut henkilökohtaisen esteen takia hautajaisissa, vaikka kutsuttiinkin). Nyt se toinenkin, minulle vieraampi osapuoli on jo poistunut joukostamme:

1992
Laitan nyt varmuuden vuoksi vielä kuudennenkin mitallisen kahvia, olisi turhan noloa jos loppuisi kesken. Mistä minä tiedän, millainen Oiva on kahvia juomaan? Minulle riittää kaksi kupillista. Toisaalta jos se ottaa kolmannen kupin, niin kai minun seuran vuoksi pitää ottaa myös. Enkä napsauta sitä keitintä vielä päälle, on tässä vielä puoli tuntia. Muistinhan ottaa sen reunimmaisen pullapalan pois lautaselta, se on kuitenkin vähän kuivettunut? Muistin minä. Oikaisen vielä vähän hametta. Noin. Onhan täällä nyt siistiä ... no mitä minä nyt hermoilen. Kuin mikäkin tytönhupakko, vanha ihminen. Rauhoitu. Istun nyt vähäksi aikaa. Enkä istu, hame menee ryppyyn. Istun sittenkin. Onkohan Oiva yhtä pistoksissa? Tuskin sentään niin pahasti kuin edellisellä kerralla tässä talossa.

1938
- Vai että kihloihin? Ja milläs meinaatte sitten elellä, se on turha tästä talosta mitään toivoa.
- Minä lähden kaupunkiin töihin ja kyllä Alli sieltä jotain töitä saa.
- Ja naimisiin aiotte varmaan mennä kans? Kun nyt on nuo killuttimet sormissa.
- No kunhan saan kaupunkiin asetuttua, niin haen sitten Allin.
- Haen ja haen. Suuret on pojalla puheet. Eikös se sotaväki ole vielä käymättä kans?
- Sitten ensi vuonna. Kaupungissa on varuskunta, kutsunnassa on sinne määrätty. Sitä ennen mennään naimisiin ja tehtaalla on työpaikka odottamassa, ehdin muutaman kuukauden siellä olla ennen armeijaa.
- Ja tuosta liitosta ei tule mitään. Minulla on sananvalta, se on vasta seittemäntoista. Talon ainoo tytär ei minkään hampuusin kanssa lähde.
- Isä!
- Oletkos siinä ... Parempi että minä sinua nyt itketän, kun että itkisit lopun ikääs.


1992
Päästin aamulla Minnin ulos. Kun ei nyt tulisi hiiri hampaissa tupaan. No eihän se koskaan, se oli se edellinen kissa kun ei oppinut. Mitenhän se Oiva? Onkohan sillä kissaa tai koiraa, ettei vaan olisi allerginen? No eihän meidän sukupolvi, ne on nämä nuoret. Pojantytär ei voi olla samassa huoneessakaan kalaruuan kanssa.

1940
- Suomen Yleisradio. Nyt saamme kuulla ulkoasiainministeri Väinö Tannerin puhuvan.
- Arvoisat kuulijat. Ennen kuin siirryn varsinaiseen puheeseen, pyydän antaa uutisluontoisena tiedonannon Moskovassa käytyjen rauhanneuvottelujen tuloksesta...
- Kuulimme ulkoasiainministeri Väinö Tannerin puhuvan...
Isäntä napsautti radion kiinni.
- Jaahas. Suomesta tuli sitten Tynkä-Suomi.
- Kun vaan Aarne olisi selvinnyt.
- No miksikäs ei. Ei se vielä sieltä sotasairaalasta rintamalle ole joutunut. On talolle perijä.
Niin. Talolle perijä, Alli ajatteli. Aarne saa talon ja ainoalle pojalle se kuuluukin, niin on luonnon järjestys. Mutta miksi minä en saanut Oivan kanssa lähteä, jos minua ei täällä kerran tarvita. Tynkiä ollaan molemmat, niin minä kuin Suomikin.
- Mitäs se Alli itkua tirauttaa?
- En mitään ... Ajattelin vaan.
Ajattelihan Alli. Ja tunsi syyllisyyttä siitä, että itseään eikä Suomea. Lohduttautui vain sillä, että isommat murheet hukkuvat pienempien alle. Mietti sitä lipaston laatikossa olevaa Oivan kihlasormusta, joka oli syksyllä tullut erokirjeen kanssa.


1992
Se sormus. Miten minä en sitä muistanut. Siellä se on ollut viiskymmentä vuotta korurasian alapohjan alla piilossa. Pitää näyttää Oivalle. Oli siihen niin paljon toiveita ladattu, mutta kun ei kotona hyväksytty. Ei Oivankaan äiti, sanoi että ei pidä ihmisen kurkottaa liian korkealle. Ja tuon maton minä vielä käyn suoristamassa.

1943
- Kyllä minä sinusta ja Oivasta tiedän. Niin että puhutaan tämä asia nyt kerralla selväksi. Ettei sitten enää tarvi. Ei sillä mulle väliä ole, että te aikoinaan yksissä olitte. En minäkään mikään siveyden perikuva ole ollu. Ei mies kolmikymppiseksi elä ilman että välillä kokeilis. Niin että sen suhteen ollaan tästä lähtien sujut, jos se sulle sopii.
- Se on miehelle eri asia, niinkus tiedät. Naisen siveyttä sitä vahdataan. Joten kiitos tuosta.
- Ja tiedän minä senkin, mitä kylillä puhutaan. Että tähän olen tulossa, kun Aarne kaatui ja silloin kelpaa käytettykin tavara, kun pääsee isoon taloon kotivävyksi ja aikanaan isännäksi. Niin että tiedät tuonkin.
- Ne puheet vaimenee kyllä vuosien myötä. Eikä se teidänkään talo mikään torppa ole.
- Ei ole ei, mutta viisi veljestä ja minä nuorimmainen joten se siitä.

1992
Hyvä mies Viljo minulle oli. Pitäisiköhän ottaa kuitenkin sormukset pois? Ei ehdi, pihaan ajoi joku auto. Nytkö se Oiva jo tuli, kello on vasta varttia vaille. Onhan nyt kaikki järjestyksessä? Katson ikkunasta, ei se huomaa kun on kukkaruukkuja edessä.

1975
- Että pellot menee sitten pakettiin. Perkele...
- Älä nyt viitsi. Pojilla on oma elämänsä ja kumpikaan ei halua jatkaa.
- En minä sillä. Luulis että sua harmittaa enemmän, tää on sentään ollut teidän sukutila satoja vuosia.
- Äiti haluaa lastensa parasta ja pojat ovat koulunsa käyneet, ei niistä enää tänne korpeen olisi.

1992
Eihän tuo ole Oiva, joku vanha ukko sieltä autosta nousi. Pitikin tulla juuri nyt, onko joku myyntimies. Ei varmaan, liian vanha. Mitähän asiaa, onko eksynyt ja kyselee tietä. Lähtisi nyt äkkiä, ettei Oiva luule että täällä äijiä ramppaa yhtä köyttä. Ei täällä muita käy kun tuo naapurin Kalle ja sekin Aliinan kanssa.

1990
- No kato, eikös se ole Valtosen Oiva?
- Terve terve, Kalleko se, mitäs mies. Siitä on aikaa.
- On, kun ei ole sinua liiemmin kotikylillä näkynyt.
- Ei ole ollu asiaa sen koommin kun äiti kuoli, silloin olympiavuonna.
- Mutta hittojako me tässä, mennään tuonne kahvioon ja turistaan kuulumiset.
- Ei tässä nyt oikein jouda... pitää kotia lähteä
- Mitäs sinä sairaalassa teet, terveen näköinen mies.
- Eihän mulla mitään, mutta vaimo on huonona. Syöpä. Lääkäri sanoi, että ei ole enää toivoa.
- Ai... otan osaa. Vähän samoilla asioilla. Kävin kattomassa naapurin miestä, tuota Järvelän Viljoa. Syöpä on silläkin, eivät vielä tiedä tarkemmin.


1992
Kyllä minä olin viime viikolla ihmeessä, kun Oiva soitti. Olihan se Kalle kertonut, että sama on Oivalla tilanne kuin minullakin, mutta silti. Tänne se ukko kävelee ... ja mitä sillä on kädessä? Kukkapuska. Onpas pitkä ja hyväryhtinen mies noin vanhaksi, harppoo kuin Oiva silloin nuorena... Oiva? Ei herranjumala, ei kai tuo voi olla Oiva? Miten se on tuolla lailla vanhettunut. No tuohon kyllä miniä sanoisi, että ootkos itte vilkaissut peiliin viime aikoina. Nyt se koputti oveen, mitähän tästä tulee?

1995
- Kysyn sinulta, Alli Kaarina Järvelä, tahdotko ottaa Oiva Juhani Valtosen aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Uutiskatsaus 24/2022



1. Vähittäistä heräilyä

Kirjoitin jo vuosia sitten, että Venäjä ottaa irti aina kaiken mitä lähtee ja on ikuinen uhka naapurimailleen – sekä nykyisille että tuleville. Tulevia naapurimaita ovat sellaiset, joita erottaa Venäjästä toistaiseksi ainakin yksi puskurivaltio.
Venäjästä ja sen vallankäytöstä tulee muistaa aina yksi tosiasia. He puhuvat totta omasta näkövinkkelistään. Esimerkiksi: Venäjä on moneen kertaan ilmaissut, että se käyttää ydinaseita vain jos sen olemassaolo on uhattuna. Ja milloinko Venäjän olemassaolo on sitten Venäjän mielestä uhattuna? Kahdessa tapauksessa:
1) Venäjä ei kontrolloi koko maailmaa
2) Venäjä kontrolloi koko maailmaa, mutta epäilee että joku jossakin elättelee jonkinmoisia kapinallisia ajatuksia.


2. Viikatetta odotellessa

Vladimir Putinin päivien lähestyessä loppuaan seuraajaspekulaatiot käyvät kuumina. Tällä hetkellä listan ykkösnimi on pääministeri Mihail Mishustin. Vähiten näistä spekulaatioista pitänee Mishustin, joka muistaa kyllä varsin hyvin kuinka kävi Trotskille, Kameneville, Zinojeville, Tuhatsevskille, Kiroville ja monelle muulle. Tai ehkä parempi vertaus olisi viimeisinä päivinä viralta pannut Göring ja Himmler. Diktaattorin lähipiirin tuulisin paikka on sillä, jota diktaattori epäilee todennäköisimmäksi seuraajakseen. Tuuli saattaa kovaksi yltyessään jopa pudottaa pään hartioilta.


3. Vertrauen ist gut, Kontrolle ist besser!

Tytti Tuppurainen antoi venäläislehdelle lausunnon, jonka mukaan luottamus Venäjään on menetetty. Asiassa hämmästyttää lähinnä se, kuinka naiivi Tuppurainen on ollut jos hän on joskus Venäjään luottanut. Toivossa toki eletään, että Tuppurainen valehteli, mutta lienee ikävää realismia olettaa että tämä oli yksi niistä harvoista lausunnoista, joissa hän ei valehdellut.


4. Miksi Ukrainassa soditaan

Venäjän politiikan tarkoitus on hallita. Yksi hallinnan keinoista on energia. Venäjä on saanut Länsi-Euroopan suurelta osin riippuvaiseksi kaasutoimituksistaan. Ukrainan alueelta on löytynyt suuria kaasuesiintymiä. Enimmät esiintymät ovat Krimin, Asovanmeren ja Donbassin alueella. Nämä ovat ne alueet joita Venäjä miehittää. Mikäli Ukraina kykenisi hyödyntämään näitä kaasuvaroja, Euroopan riippuvuus Venäjästä vähenisi. Samalla Ukrainan sitoutuminen länteen kasvaisi, koska näiden varojen hyödyntämisessä tarvitaan kehittynyttä teknologiaa. Venäjä ei itse kykene niitä hyödyntämään teknologian puutteen ja sotatilan takia. Sen ei tarvitsekaan, riittää kun estää Ukrainaa hyödyntämästä niitä.
Venäjän sodankäynnin sanotaan sujuneen huonosti. Kartasta katsoen vaikuttaa siltä, että aluevalloituksissa Venäjä on voitolla. Ennen kaikkea Venäjä on vallannut Ukrainasta ne alueet, jotka energiapoliittisesti ovat tärkeitä.
Tuliko tämä nyt tarpeeksi selkokielisesti esitettyä?


5. Kysyntä ja lahjonta

Venäjä on löytänyt ostajan Ukrainasta varastamalleen viljalle. Ei tarvitse mennä kuin Mustanmeren etelärannikolle, niin sieltähän löytyy maa joka ostaa mitä tahansa olettaen että ei pysty sitä itse varastamaan. Alkaa vähitellen selvitä sekin mikä on Turkin maksu Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden vastustamisesta.


6. Sulkasato

Turkki ilmoitti ettei enää halua nimensä olevan englanniksi ”Turkey”, koska se tarkoittaa kalkkunaa. Tämä aiheuttaa paitsi sekaannuksia, on halventavaa. Epäselvää on se, halventaako tämä Turkkia vai kalkkunaa. Veikkaan jälkimmäistä.
Turkkilaisten fiksuudesta kertoo se, että he haluavat uuden nimensä olevan englanniksi ”Türkiye”. Tämä ei varmaankaan aiheuta minkäänlaisia ongelmia sen paremmin oikeinkirjoituksen kuin ü-kirjaimen näppäimistöltä löytämisen kanssa.
Älkää vain menkö kertomaan turkkilaisille, mitä heidän maansa nimi suomeksi tarkoittaa. Sekin menisi varmaan vaihtoon. Uudeksi nimeksi tulisi varmaan Khhrrrzzahnnkrrhza.

Tässä vielä terveisiä Erdöganille, tuolle turkkilaisen raippahevosen takalistoaivastukselle.


7. Eväät lopussa

Amerikkalaisilla alkaa kärsivällisyys loppua. Inflaatio jyrää ja keskiluokka köyhtyy köyhtymistään.
Tämä prosessi on ollut täysin odotettavissa. Kirjoitin aiheesta jo kuusi vuotta sitten ja annoin viisi selitystä: 1. Mantereen koskemattomat luonnonvarat, 2. Sulautuminen, 3. Väestönlaatu, 4. Mahdollisuudet, 5. Perustuslaki. Kohdat 1 ja 2 ovat jo enimmäkseen mennyttä, kohta 5 on ainoa joka on ennallaan. Nyt neloskohta on sulamassa kovaa vauhtia pois, kun manner alkaa olla jo täynnä. Ja mitä kohtaan 3 tulee, niin… no, katsokaa itse. Itsenäistymisen aikaan 79 %, sata vuotta myöhemmin kun maasta tuli johtava teollisuusmahti 89 %, huipussaan 1940 90 %, vielä 1970 88 %, romahdusta kohti 1980 83 %, vuonna 2000 ensimmäisten ennustellessa USA:n katastrofia (tosin muista syistä) 75 %, nykyään enää 61 %.
Se on menoa nyt.


8. Poliisi tulee ja pamputtaa

Elokapinan mielenosoituksen taltuttaneet poliisit joutuvat syytteeseen liian rajujen otteiden käytöstä. Poliisin tehtävänä on ylläpitää lakia ja järjestystä. Tilanteessa poliisit toimivat koko ajan otteita koventaen. Kun menetelmä A ei toiminut, menetelmä B otettiin käyttöön, jonka jälkeen siirryttiin menetelmään C ja niin edelleen. Pippurisumutteen käyttö taisi olla menetelmä N ja se sitten tehosi. Muistelen että aiemmin laissa määrättiin, että hätävarjelun liioittelua on käyttää turhan kovia menetelmiä. Pitäisikö säätää uusi laki, jossa todetaan että hätävarjelun liioittelua on käyttää mitä tahansa toimivaa menetelmää?


9. Pitkä sytytyslanka

Varusteleka herätti taas pahennusta mainonnallaan. Tällä kertaa herneet vedettiin nenään Varustelekan tavasta markkinoida jotain sellaista lippua, jossa on sininen pohja ja keltainen risti. En nyt muista minkä maan lippu oli kyseessä. Firmalla oli sama ongelma ja niinpä he etsivät kartasta, mutta eivät löytäneet. Itämeri näytti kylläkin oudon suurelta.
Kyseinen myynti-ilmoitus oli Varustelekan sivulla vuosikausia, mutta Mainonnan Eettinen Neuvosto heräsi vasta nyt. Tuli komento, että muutosta on tapahduttava. Koko lailla virhe. Ihan vihjeeksi, ei kannata ryhtyä vittuilukisaan jos vastustajalla on kutakuinkin 6. danin musta vyö alalta. Varusteleka teki työtä käskettyä ja muutti mainostaan. Toki siten että selitti miksi eli jätti vanhan mainoksen luettavaan kuntoon alapuolelle ja kertoi kuka käski muuttaa mainosta. Tosin pienellä kirjoitusvirheellä eli ”Mainonnan Eettinen Neuvosto” oli ilmeisen vahingossa kirjoitettu muotoon ”Mainonnan Eeppinen Neuvosto”.


10. Perseelleen meni

Vakuutusyhtiö Ilmarinen erehtyi tekemään virheen rekrytoinnissaan. Mitä kertoo riskienhallintayhtiön toimintakyvystä, että se menee palkkaamaan sukupuoliseen vähemmistöön kuuluvan koeajalla? Pitäisihän se tietää, että näissä tapauksissa paskamyrskyn riski työsuhteen purkamisessa koeajan jälkeen tai sen kestäessä on moninkertainen. Ilmarisen puolustukseksi on kuitenkin todettava olevan mahdollista, etteivät he tienneet sukupuolisesta suuntautumisesta. Etnisten vähemmistöjen kohdalla koeajalle ottamiselta voi kieltämättä välttyä helpommin, riskithän ovat samat. Tällä kertaa olisivat voineet kuitenkin tarkistaa edellisestä työpaikasta, jossa sielläkään työpanos ei vastannut palkkaa.
Lopputulos kuviosta oli odotettu. Työsuhde purettiin ja työntekijä ilmoitti kyseessä olleen sukupuolinen sorto. Tilanne oli sana sanaa vastaan. Toistaiseksi todistustaakka on ollut syyttäjällä, mutta enpä ihmettele jos tätäkin lähdettäisiin purkamaan näissä tapauksissa. Ilmarisen omassa selvityksessä kävi jopa kulunvalvonnasta ilmi, että työntekijä ei ollut kertomukseensa nähden oikeassa paikassa väitetyn syrjinnän aikana. Työntekijä itse kiemurteli tästä väittämällä, että oli kohdannut kyseisen henkilön muualla. Mitään todisteita hänellä ei ollut esittää yhtään mistään. Valitettavasti ei myöskään esimiehellä. Ehkä esimiehen olisi pitänyt Nixonin tapaan nauhoittaa kaikki keskustelut.
Saa nähdä, milloin tulee sitten laki, että keskusteluja alaisen kanssa ei saa nauhoittaa yksityisyydensuojan takaamiseksi. Tällöin samalla tilanteen ollessa sana sanaa vastaan suuremman uhristatuksen omaava voittaa. Eli homma menee siihen, että seksuaaliseen tai etniseen vähemmistöön kuuluvaa vastaan ei saa kerätä todisteita, mutta nämä saavat väittää mitä tahansa ilman todisteita. Ehkä mallia otetaan islamista, jossa oikeusistuimessa vaaditaan kahden naisen sana kumoamaan yhden miehen sana. Täällä tietysti päinvastoin eli otetaan käyttöön uhristatuspisteet. Perusasetus valkoinen heteromies 1p, ihonväriskaala 1-4 lisäpistettä tummuuden mukaan, muu kuin kristitty tai siviilirekisteri 1 lisäpiste paitsi muslimi 2 lisäpistettä, nainen (nykyinen tai entinen) 2 lisäpistettä, homo 3 lisäpistettä. Ääritapaus on siis muslimilesboneekeri 11 lisäpisteellä, siis 12 pistettä yhteensä eli sana sanaa vastaan tilanteessa 11 valkoista heteromiestä häviää yhdelle muslimilesboneekerille.
Sitä odotellessa, että tieliikennelakia muutetaan seuraavasti: ”Tasa-arvoisessa risteyksessä etuajo-oikeus on oikealta tulevalla, paitsi jos vasemmalta tuleva kuuluu etniseen tai seksuaaliseen vähemmistöön. On oikealta tulevan vastuulla päätellä, kenellä on etuajo-oikeus. Mikäli oikealta tuleva syyllistyy etuajo-oikeutensa väärinkäyttöön, häntä tulee siitä rangaista. Samoin mikäli hän olettaa vasemmalta tulevan etnisyyden tai sukupuolisen suuntautumisen joko oikein tai väärin, häntä voidaan rangaista stereotyyppiseen ajatteluun syyllistymisestä.”


11. Meidän tyttömme maailmalla

Urpilaisen Jutta oli sitten käväissyt Abu Dhabissa ja julkaisi islamin suvaitsevaisuutta ylistävän päivityksen. Minuun se ainakin teki vaikutuksen. Alan vähitellen kallistua siihen suuntaan, että islamissa on jotain hyvääkin. Ainakin se että siellä eivät juttaurpilaiset pääse asioista päättämään.


12. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Nabil Koriba ja Achraf Ben Moussa … jäkjäkjäk …viiden vuoden vankeusrangaistuksiin … käläkäläkälä …törkeästä lapsenraiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


13. Tätä ei olisi voinut ikinä mitenkään millään konstilla etukäteen arvata

Etninen segregaatio on ollut pääkaupunkiseudulla ja esimerkiksi Turussa tosiasia jo pitkään. Nyt se on levinnyt jo pikkukaupunkeihin. Keskiluokka äänestää jaloillaan. Jopa Espoo havahtui muuttotappioon jo toista vuotta sitten. Huvittavaa asiassa on, että pitkässä artikkelissa ei kertaakaan edes vihjaistu merkittävimpään syyhyn, joka saa ihmiset hakeutumaan toisille asuinalueille.
Säälittävintä asiassa on se, että ongelmaan mietitään lukemattomia erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, joista yksikään ei ole koskaan toiminut yhtään missään. Yleisesti ottaen ongelmiin paras ratkaisu on poistaa ongelma.

14. Limpulla päähän

Kiekonheittäjä Vanessa Kamga teki rikosilmoituksen kolmen vuoden Ruotsi-Suomi -ottelun tapahtumista. ”Kiekonheittäjä kannusti omiaan Tukholman olympiastadionin lehtereillä, kun 50–60-vuotias mies hivuttautui hänen lähelleen. Lopulta mies tuli suoraan Kamgan eteen huutamaan: ”Kuvottavaa! Sinä et ole ruotsalainen, sinä et ole ruotsalainen!” Tilanne oli niin uhkaava, että Kamga poistui paikalta. Hän teki rikosilmoituksen.
Täytyy kyllä ihmetellä, miten humalassa pitää myöhemmässä keski-iässä olevan miehen olla, että uskaltaa käydä kettuilemaan yli 180-senttiselle, suunnilleen satakiloiselle naiselle jolla on härän voimat ja leopardin refleksit. Mutta oletetaan nyt, että näin todella tapahtui.
Hyökkäys oli epäilemättä loukkaava ja asiatonta käytöstä. Mutta oliko se rasistinen? Ensinnäkin se perustui ilmeiseen virheoletukseen. Kamga on syntynyt Ruotsissa, elänyt siellä koko ikänsä ja puhuu äidinkielenään ruotsia. Hänen isänsä on afrikkalainen, äitinsä ruotsalainen. Siinä mielessä hän on ruotsalaisempi kuin Armand Duplantis, joka on myös puoliruotsalainen, mutta ei ole oikeastaan asunut koskaan Ruotsissa ja puhuu huonoa ruotsia. Voitaneen siis olettaa huutelijan erehtyneen luulemaan Kamgaa maahanmuuttajaksi.
Tällöin hyökkäystä ei voi mitenkään todistaa rasistiseksi. Huutelija voi olla aivan hyvin sillä kannalla, että maata saa edustaa vain, jos on siellä syntynyt (toki hän voi olla myös sillä kannalla, että maata saa edustaa vain jos on etnisesti täysin puhdasverinen, mutta tämä on aika kaukaa haettu oletus). Mikäli huutelija voisi huudella samalla tavalla Keniaa edustavalle pellavatukkaiselle ruotsalaiselle (”Kuvottavaa! Sinä et ole kenialainen!”), niin missään tapauksessa kyseessä ei ole rasismi, enintään väärinkäsitys. Sivumennen sanoen, voi miettiä miksi ihmeessä valkoisia ei juurikaan ole Afrikassa mutta mustia on Euroopassa ja miksi ihmeessä ”siirtomaiksi” sanotaan Afrikan maita, kun siirtolaisuus on tähän suuntaan?


15. Rohkea nainen

Korkeushypyn supertähti Maria Lasitskene moitti kansainvälisiä urheilujärjestöjä venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden sulkemisesta kilpailujen ulkopuolelle. Lasitskene tuomitsi samalla Ukrainan sodan, mikä on melkoisen rohkea veto. Odottelemme, että Lasitskene jää pian dopingtestissä kiinni historian ensimmäisenä urheilijana, jonka venäläinen testilabra käryttää.
Kilpasisko, ukrainalainen Julia Levtšenko antoi Lasitskenelle täyslaidallisen. Tämä oli asiatonta, joskin ymmärrettävää. Levtšenko reagoi tunteella, koska hänen maansa on hyökkäyksen kohteena ja sukulaiset hengenvaarassa. Levtšenko kirjoitti tiukkaan sävyyn, kuinka venäläisten pitäisi sisäistää sodan julmuudet ja ukrainalaisten kärsimys sekä suhteuttaa urheilun merkitys siihen verrattuna. Tämähän on juuri se, minkä Lasitskene teki. Hän haluaa urheilla siinä missä Levtšenkokin ja tuomitsi hyökkäyksen.
Nykyinen menettelymalli on typerä. Esitin heti hyökkäyksen jälkeen, että venäläisurheilijoiden kilpaileminen tulisi sallia, kunhan he tekisivät sen Ukrainan lippu rinnassaan. Nyt tarkennan esitystä. Kuvitelkaapa että vaikka jääkiekon MM-kisoissa olisi ollut Venäjän joukkue mukana – mutta sinikeltaisissa tunnuksissa, lippunaan Ukrainan lippu väärinpäin käännettynä (lipun kääntäminen ylösalaisin on monissa maissa, esim. USA:ssa hätäsignaali) eli keltainen ylhäällä, sininen alhaalla, seremonioissa Ukrainan kansallishymni. Joukkueen virallisena nimenä olisi ollut ”Venäjän Ukraina-komitean joukkue”. Putinilta olisi poksahtanut verisuoni päästä vitutuksen voimasta. Eiköhän tuohon joukkueeseen olisi sen verran kiekkomiehiä saatu haalittua kasaan, että se olisi ollut korvikejoukkueita kovatasoisempi. Sama systeemi pystyyn kaikkiin lajeihin, myös yleisurheiluun. Saa osallistua, kunhan tekee sen ylösalaisin käännetyn Ukrainan lipun väreissä.


16. Paavo Nurmi Gamesissa nähtyä

Tällä kertaa pikamatkoilla sattui ja tapahtui. Miesten satasen ennakkosuosikki Ojie Edeburu jäi sananmukaisesti telineisiin, kun hän meni heti ponnistuksesta nenälleen. Harvoin tuollaista näkee. Hidastuksesta selvisi syy. Lähtöteline luiskahti ponnistuksen voimasta taaksepäin, jolloin tasapaino petti. Edeburu veti herneet nenäänsä ja vaati itselleen uusintajuoksua, jota ei suotu. Tästä hän sitten suivaantui ja haukkui Suomen maanrakoon. Tässä kohtaa yleisurheilun yleensä äärimmäisen tarkka sääntökirja on hieman epäselvä. Sääntöä 15.2.4 lienee kuitenkin tulkittava sillä tavalla, että urheilija on vastuussa lähtötelineiden kiinnityksestä (hänhän tekee sen itse).
Naisten satasen juoksijoiden tultua paikalle repesin numerolapuille. Olikohan sponsori valinnut tarkoituksella tai sitten ei? Joka tapauksessa huvitti, että naisilla luki numerolapuissa ”Naapurin maalaiskana”. Vähän kuin sillä entisellä naislentopallon SM-sarjajoukkuella, jonka pelihousujen persuksissa oli teksti ”Voimaa Kultamunasta”.
Keihäässä oli luvattu palkinnoksi Aki Parviaisen SE-tuloksen 93,09 ylittämisestä uusi auto. Auto jäi tällä kertaa Turkuun, ei ollut sen lunastajaksi kahdesta olympiavoittajasta ja yhdestä maailmanmestarista. Eikä ollut edes kilpailun voittajaksi, sillä Oliver Helander tempaisi 89,83. Tämä sai aikaan melkoisen helpotuksen huokauksen, sillä superlahjakkuuden vammakierre lienee nyt helpottanut. Tero Pitkämäen valmennukseen siirtyminen oli oikea veto, sieltä löytyy keihästietoa ehkä enemmän kuin keneltäkään tässä maassa ja se on nimittäin paljon se. Helander on heittäjä, jolle jo tällä hetkellä normitaso terveenä ollessa on 85-90 metriä. On itse asiassa ollut jo viimeiset kolme vuotta, mutta kun mies ei ole ollut terveenä. Tuosta normitasoa on mahdollista nostaa vielä melkein viisi metriä. Stadionoloissa. Lukija voi tarkistaa, kuinka usein keihään arvokisoissa on vaadittu 90-metrinen voittoon. Ei kovin usein. Avoimella kentällä sopivissa tuulissa voi myös miettiä, kuinka kova se Zeleznyn ME oikein olikaan.


Loppukevennys: Rauha on puhjennut!

Ehdottomasti jäätynein rajakonflikti koko maailmassa on ollut kiista Hansinsaaren omistuksesta. Ellesmerensaaren ja Grönlannin välisessä salmessa sijaitsevan reilun neliökilometrin kokoisen pläntin omistuksesta on käyty vuosia hiljaista sotaa Tanskan ja Kanadan kesken. Sodankäynti on edennyt siten, että vuoroin kummankin maan sotilaat ovat käyneet nostamassa saarelle oman lippunsa. Samalla he ovat jättäneet tangon juurelle viinapullon lahjaksi naapurimaan joukoille, jotka puolestaan ovat aikanaan nostaneet tilalle oman lippunsa ja jättäneet oman viinapullonsa.
Nyt konflikti oli ilmeisesti eskaloitunut tasolle, joka ilmeisesti oli ylittänyt viinabudjetin rajat tai alkoholisoinut liian monta sotilasta. Niinpä maiden hallitukset sopivat saaren jakamisesta keskeltä kahtia, mikä astui voimaan 11.6.2022.
Sopimuksesta oli jännä seuraus: Tanskan ja Kanadan välille tuli maaraja!
Kyseessä on muuten neljäs nykyinen maaraja Amerikassa, jossa ainakin toinen osapuoli on eurooppalainen. Jätetään lukijan tehtäväksi selvittää mitkä ne kolme muuta ovat (vihje: jokaiseen niistä on sekaantunut Ranska) ja vastataan sen sijaan toiseen kysymykseen.
Aiemmin Kanadalla oli rajalinja vain yhden maan eli USA:n kanssa, nyt kahden. Mikä on nykyään maailman suurin maa, jolla on raja täsmälleen yhden maan kanssa?
Ja vastaus on…
1) Australia, jos hyväksytään aluevesiraja (Papua-Uuden-Guinean kanssa) (tosin tällöin Kanadakin pitäisi diskata, koska sillä on aluevesiraja Ranskan kanssa St. Pierren ja Miquelonin takia sekä tietysti Tanskan kanssa juuri Hansinsaaren takia)
2) Grönlanti, jos hyväksytään ei-itsenäiset alueet
3) Papua-Uusi-Guinea, jos ei lasketa aluevesirajaa Australian kanssa
4) Japani (jos katsotaan että joidenkin piirien vaatima Sahalinin eteläosa hyväksytään)
5) Iso-Britannia (jos ei lasketa Gibraltaria, Kyproksen tukikohtia ja Kanaalitunnelia)
6) Uruguay (tarkasti ottaen maalla ei ole senttiäkään maarajaa Argentiinan kanssa, sillä raja kulkee jokea pitkin eikä sen yli ole edes siltaa)
7) Kuuba (jos Guantanamon tukikohta lasketaan)
8) Etelä-Korea (jos ei oteta huomioon että maan lain mukaan Korea on jakamaton)
9) Portugali (tästä ei voi keksiä mitään mussuttamisen aihetta).
Järkevästi ajatellen vastaus on siis vaihtoehto 3 eli Papua-Uusi-Guinea.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Uusinta: Unien tulkinta


Lukijalle: Onneksi unet ovat tästä rauhoittuneet. En tiedä käykö lukijalle koskaan sama kuin itselleni eli joskus tulen unessa tietoiseksi siitä että näen unta. Silloin tulee oivallus että nythän voin tehdä ihan mitä huvittaa. Valitettavasti en ole vieläkään oppinut ohjaamaan unta haluamaani suuntaan vaan se vie ihan jonnekin muualle. Saatan jopa unessa ärsyyntyä tästä että miksi hitossa en näe sellaista unta mitä haluaisin. Jätettäköön lukijan mielenterveyden varjelemiseksi kertomatta mitä haluaisin:

Ilmoitin jo blogia aloittaessa, että tämän tarkoitus ei ole olla henkilökohtaisia asioita käsittelevä päiväkirja. Eikä siitä ole onneksi semmoista tullutkaan, pissisegoblogeja on netti pullollaan muutenkin. Mutta jos ei päiväkirjaa, niin sitten yökirja. Eli mitä helvettiä minun alitajunnassani oikein tapahtuu ja miksei se saamarin demoni maksa vuokraa?

Tapahtumapaikka: jokin määrittelemätön omakotitalo, suurenpuoleinen sellainen. Kyseessä ovat selvästikin jotkut juhlat, voisi hyvin kuvitella että 50-vuotispäivät. Ilmeisesti joku kaukainen sukulainen, koska läsnä on sekä tuttuja että tuntemattomia. Jostain syystä nämä tutut eivät kuitenkaan aluksi henkilöidy keneksikään, paitsi että on selkeä tunne siitä että kyseessä ovat sukulaiset, sekä läheisiä että vähän kaukaisempiakin. Ainoastaan isäni (joka on siis oikeasti kuollut) rekisteröityy muistiini yksittäisistä läsnäolijoista, samoin varma tunne siitä että vaimoni on paikalla. Puheensorina on melkoinen, minulla on lasi kourassani.

Nousen ylös tuoliltani ja kävelen portaita ylös toiseen huoneeseen. En kuitenkaan toiseen kerrokseen, sillä talossa on sellainen erikoinen ratkaisu, että osa siitä on toisessa tasossa eli puoli kerrosta ylempänä. Mietin missä olen nähnyt sellaisen ennenkin ja portaita noustessani muistan: samanlainen kuin ensimmäisessä talossa, jota olen käynyt asuntoesittelyssä katsomassa ostoaikeissa (en ostanut). Tämä ei kuitenkaan ole sama talo, vaan samanlainen pohjaratkaisu.

Toisessa huoneessa istun pyöreään pöytään, jonka ympärillä on 3-4 ihmistä. Yksi heistä on serkkuni mies (sovitaan vaikka että hänen lempinimensä on Pertsa). Pertsa puhuu jostain teknisestä asiasta, en saa kesken kaiken paikalle tulleena otetta mistä ennen kuin keskustelu siirtyy muihin asioihin. Muita pöydässä olijoita en tunne, mutta vähän kauempana tuolilla istuu äitini (joka on oikeasti kuollut) siemaillen drinkkiä. Katson Pertsaa ja ajattelen, että onpa hän pysynyt hyvässä kunnossa ikäisekseen, minua parikymmentä vuotta vanhempana ja samannäköisenä kun viimeksi näin, vaikka en ole varmaan kymmeneen vuoteen tavannut.

Samalla kiinnitän huomiota Pertsan asuun ja kummastelen, miksi hän on univormussa. Mietin, että oikeasti Pertsa on varhaiseläkkeellä, kun yritysjärjestelyssä kävi siten että mies sai, jos nyt ei kultaista niin hopeisen kädenpuristuksen pari vuotta sitten. Katson univormua tarkemmin ja huomaan, että kyseessä on insinööriupseerin univormu, mutta jostain syystä en millään saa selvää, ovatko kyseessä insinöörimajurin vai -everstiluutnantin arvomerkit. Luulisi olevan helppoa erottaa yksi ja kaksi ruusuketta toisistaan, mutta kauluslaatat ovat epäselvät. Hetken pohdittuani muistan, että Pertsahan on tosiaan insinööri ja on sitten ilmeisesti vanhoilla päivillään värväytynyt tekniseksi asiantuntijaksi armeijaan. Samalla huomaan, että itselläni on ne samat laatat, jotka minulla oikeastikin pitäisi armeijassa olla, vaikka muuten olenkin siviilit päällä. En ehdi toipua hämmennyksestäni, kun äitini kävelee luokseni ja ojentaa kouraani pari metallinappulaa todeten "Unohdit nämä" ja kääntyy pois. Vilkaisen kouraani ja huomaan niiden olevan kultainen ampuma- ja juoksumerkki. En ehdi kysellä, mistä hiton boxista hän on vanhat merkkini esille kaivanut, kun huomaan kissamme livahtavan ohitseni ja hyppäävän hyllyn päälle. Minulle tulee kiire, koska hyllyllä on talonväen arvokas lasivaasi. Nostan kissan syliini, totean "Älähän nyt, Vösse (nimi muutettu), tule tänne isännän syliin." Istun takaisin pöydän ääreen ja kissa on hetken sylissäni, kunnes hyppää pois ja juoksee alakertaan. Ajattelen, että nyt se meni emännän luo, ei mitään hätää.

Pertsa nousee ylös ja kehottaa minua seuraamaan. Hän selittää, että minun pitää lähteä katsomaan mitä hän tekee sivutöinään omassa firmassaan. Lähde testaamaan, jos rupeat vaikka yhtiökumppaniksi, kun olet vähän niin kuin alan miehiä, hän sanoo. Äkkiä olemme suuressa hallissa, joka muistuttaa jossain määrin jäähallia. Tarkemmin sanottuna sen yläreunassa, reunoja kiertämässä. Pertsa selittää, että hänen firmansa asentaa väliaikaisia juoksuratoja ja tänne pitää nyt laittaa kaksiratainen baana. Paikalle on ilmestynyt myös Pertsan apupoika, nuori, minulle tuntematon mies.

Jostain syystä juoksuratojen asentaminen pitää aloittaa täsmälleen tietystä pisteestä. Ensin alle laitetaan eräänlaiset kiskot, jotka ovat pieninä, ehkä reilun metrin mittaisina pätkinä. Sitten kiskojen päälle liu'utetaan varsinainen juoksurata, joka on noin metri kertaa metri -kokoisina paloina. Jokainen ratapala on kahden rinnakkaisen kiskon päällä siten, että ratapala on jonkin verran kiskoa lyhyempi ja näin ollen yksi kisko on aina vähintään kahden ratapalan alla. Asennamme ensin kiskot, sitten niiden päälle radan. Kun noin viisi metriä on asennettu, ryhdytään viereen asentamaan toista rataa samalla periaatteella. Palojen reunoissa on kiskot, joilla ne liittyvät viereiseen rataan. Ensimmäistä rataa rakennetaan edellä, toinen kulkee aina noin viisi metriä jäljessä, jotta olisi työskentelytilaa. Pertsa ja hänen apupoikansa näyttävät minulle systeemin ja saan pian juonesta kiinni. Tuumin, että tämähän on loistava keksintö.

Olemme rakentaneet ehkä viitisenkymmentä metriä juoksurataa, kun huomaan ongelman. Liu'utan parhaillaan uutta radanpalaa kiskoja pitkin, mutta osuessaan edelliseen ratapalaan se ei pysähdykään siihen, vaan tönaisee sitä taaksepäin. Katson hämmentyneenä ylös, kun kaikki ratapalat alkavat liukua kiskoja pitkin taaksepäin. Samalla huomaan, että olen ollut niin keskittynyt asennustyöhön, etten ole havainnut meidän kulkeneen välillä jyrkkää ylämäkeä. Ratapalat katoavat tätä mäkeä alas liukuen näkymättömiin. Vilkaisen toiseen suuntaan, Pertsa ja apupoika asentavat siellä ykkösrataa edelläni eivätkä ole huomanneet mitään. Nousen seisomaan ja palaan muutaman askeleen tulosuuntaamme nähdäkseni, mihin ratapalat katosivat. Kun pääsen kohtaan, josta alamäki alkaa, huomaan että sen juurella työmiehet keräävät ratapaloja ja kiskoja pois vieden niitä varastoon. Tajuan, että kyseessä on väärinkäsitys. He ovat koko ajan olleet töissä purkaen edellisen yleisötapahtuman rekvisiittaa ja ovat käyneet nyt erehdyksessä purkamaan myös rataa. Juoksen heidän luokseen ja huudan: "Hei, älkää niitä viekö, ne eivät kuulu teille vaan ovat seuraavaan tapahtumaan". Yksi miehistä toteaa, että heidän oli käsketty purkaa kaikki rakennelmat eivätkä he tienneet, että nämä eivät kuulu niihin. Harmistun, sillä muistan Pertsan sanoneen, että radan rakentaminen on aina aloitettava tietystä pisteestä. Jos sitä on purettu alusta alkaen, kaikki tähänastinen työ on turhaa.

Käännyn takaisin kertoakseni Pertsalle mitä on tapahtunut, mutta samassa huomaankin että Pertsa apupoikineen saapuu toisesta suunnasta, he ovat siis kiertäneet koko hallin. Ajattelen, että nyt Pertsa saa kyllä raivarit, mutta hän vain naurahtaa ja toteaa, että käydään ensin ruokatunnilla ja jatketaan sitten. Lähdemme kaikki kolme kävelemään hallin käytävää ja Pertsa kysyy apupojalta, muistaako tämä sitä urakkaa, kun sinne ja sinne piti rakentaa peräti kahdeksan rataa? Apupoika vastaa: "Joo, siinä meni viisi ja puoli päivää."

Äkkiä kävelymme keskeytyy ja myös vanhoja rakennelmia purkavat työmiehet pysähtyvät paikoilleen ja valahtavat kalmankalpeiksi, kun hallin kaiuttimista kuulutetaan: "Oakland is fallout, Oakland is fallout!". Kuulutus toistuu vielä kahdesti. Me kaikki tiedämme, mitä tämä koodiviesti tarkoittaa: Oaklandia lähestyy mannertenvälinen ohjus, jonka uskotaan olevan ydinkärki. (Itse lauseessa ei sinänsä ole kauheasti järkeä, mutta "fallout" tarkoittaa ydinlaskeumaa.) Tajuan, että kyseessä täytyy olla Kim Jong Unin sekoaminen, hänen uusi ydinohjuksensa tosiaan yltää nyt jo USA:n länsirannikolle. Hän on päättänyt tuhota San Franciscon ja ohjus on sen verran epätarkka, että se on vain suunnattu kyseiselle alueelle ja nyt on laskettu sen osuvan nimenomaisesti Oaklandiin. (Siltä varalta että lukija ei tiedä, San Franciscon alue koostuu kolmesta kaupungista, joista varsinainen San Francisco on sen kuuluisan Golden Gate -sillan eteläpuolella. Kyseinen salmi sulkee taakseen San Franciscon lahden, jonka eteläpuolella on San Jose ja itäpuolella Oakland.) Ehdin ajatella, että nyt Pohjois-Korea haukkasi kyllä lapiollisen paskaa tuolla tempulla, vasta sitten iskee kauhu siitä, mitä meille tapahtuu. Etenkin kun tajuan, että Pertsa ja hänen apupoikansa ovat olleet tietoisia riskistä ja edes jollain tavoin varautuneet, kun taas minä olen paikalla ex tempore ja täysin ulalla. Pertsa ja apupoika ovat jostakin kaivaneet esiin hitsausmaskit (huvittavaa että kyseessä ovat vanhanaikaiset sellaiset, jollaisia en ole nähnyt tällä vuosituhannella) ja asettuvat täysin rauhallisesti ne kasvoillaan selkä seinää vasten istumaan. Tajuan, että minä joudun katsomaan ydinräjähdystä paljain silmin ja saatan vaurioittaa niitä. Olen jo asettumassa heidän tapaansa selkä seinää vasten ja sulkemassa silmiäni, kun äkkiä mieleeni juolahtaa, olisiko sittenkin syytä mennä ulos, jos vaikka paineaalto kaataa seinät. Samalla tajuan ihmetellä, miksi pitää olla hitsausmaski kasvoilla, jos on kerran seinän takana ja vieläpä selkä räjähdystä kohti. Ajattelen, että selviydymme ainakin ensi-iskusta, koska emme ole Oaklandissa. Ehdin myös miettiä, miten halli jossa olemme, sijaitsee San Franciscossa - suojaavatko mäet meitä paineaallolta...

Havahdun siihen, että Salli tönäisee minua. Olen sekunnissa valveilla silmät auki ja tajuan nähneeni unta, mutta ahdistus painajaisesta ei sillä poistu. Vedän pari kertaa syvään henkeä ja tajuan Sallin nukkuvan. Olenko huutanut kesken painajaisen, onko hän havahtunut siihen ja tönäissyt minut hereille? Jos on, miksi hän nukkuu?
En tiedä, kuinka kauan makaan paikallani rauhoittumassa. Ehkä pari minuuttia. Sitten nousen ylös ja käyn vessassa. Vilkaisen kelloa, se on vasta vähän vaille yksi yöllä. Sallikin on herännyt liikkumiseeni. Hän huomaa, että kaikki ei ole kunnossa (pitkän avioliiton yksi tunnusmerkki) ja kysyy, mikä nyt on. Kysyn, olinko huutanut, miksi hän tönäisi minua. Hän on kummissaan, sanoo vasta nyt heränneensä. Olen kuitenkin varma, että hän on herättänyt minut. On luultavasti toiminut puoliunessa havahduttuaan joko levottomaan liikehdintääni tai ääntelyyn ja mäiskäissyt minua joko huolissaan tai närkästyneenä unirauhansa häirinnästä (luultavasti jälkimmäinen, pitkän avioliiton tuntomerkki sekin).

Henkäisen syvään ja selitän nähneeni painajaista. Kerron uneni ja kun pääsen siihen kohtaan, missä kissa hyppää hyllylle, Salli alkaa hihittää eikä lopeta koko lopputarinan aikana. Hän pyytää anteeksi nauruaan ja sanoo, että painajainen tuntui varmasti ahdistavalta, mutta kun se oli niin absurdia. Minkä tietysti myönnänkin.

Mitä Sigmund Freud mahtaisi tästä tuumia?

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Monta jänistä lenkissä


Pikkulapsena kuulin pyöräilyn Ranskan ympäriajosta ja olin ymmälläni. En tajunnut, miten se olisi mahdollinen. Ranskaahan ympäröi monesta kohtaa meri ja eivät kai pyöräilijät rantavedessä voisi ajaa?
Vanhennuttuani joskaan en välttämättä viisastuttuani huomasin lapsen mielessä ymmärtäneeni asian liian kirjaimellisesti. Tosin osan syystä vieritän kyllä kääntäjän niskoille, sillä Tour de France tarkoittaisi ennemminkin Ranskan kiertoajelua, joka antaa vähemmän maata ympäröivän mielikuvan.
Olin kuitenkin jo ehtinyt ajatella, että eihän merenrantavaltion ympäri voi oikeasti ajaa, vaan ainoastaan sisämaavaltiot voi kiertää. Vasta myöhemmin tajusin, että tämäkään ei ole aivan täsmällinen jaottelu. Kaikkia sisämaavaltiotakaan ei voi periaatteessa kiertää maantieajoneuvolla, mikäli niiden ympäri ei kulje yhtenäistä tietä. Lauttayhteyksiä ei lasketa. Tämä samalla saattaa karsia erinäisiä sisämaavaltioita kierrettävien joukosta, mikäli esimerkiksi leveän joen yli ei ole siltaa, ainoastaan lautta. Eli rehelliseksi ympäriajoksi lasketaan vain tilanne, jossa kyetään koko ajan kulkemaan samalla ajoneuvolla.
Toisaalta voi merenrantavaltionkin kiertää, mikäli sopivaan paikkaan on rakennettu silta. Ensimmäisen kerran tämä tuli mahdolliseksi 1973, kun Bosporinsalmen ympäri rakennettiin silta. Tällöin Bulgaria ja Romania jäivät Mustanmeren ympäri kiertävään lenkkiin. Myöhemmin lenkkiin liittyivät myös itsenäistyneet Ukraina ja Georgia. Tanskan salmien yli menevän siltaketjun täydennyttyä Juutinrauman sillalla 2000 merenrantavaltioista kierros tuli mahdolliseksi tehdä myös Suomen, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron ympäri.

Tästä tuli oivallus: kuinka pitkä ajomatka kertyisi Suomen ympäri? Vaatisihan keikka Pohjois-Norjan, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Valko-Venäjän ja Venäjän kautta ajamisen. Tämä olisi varmaan ainakin Euroopan pisin kiertomatka, ehkä jopa maailman pisin.
Ei muuta kuin mittaamaan Google Mapsista. Mapsiin ei käsittääksen suoraan saa kiertomatkaa, mutta ”pakottamalla” se onnistuu. Ensin otetaan kierrettävän maan läheltä jokin maantie, jonka kautta reitti varmasti kulkee. Siitä otetaan hyvin lyhyt, vain parinkymmenen metrin mittainen tienpätkä reitin lähtö- ja päätepisteiksi. Näiden välille asetetaan välipiste, joka vedetään vastakkaiselle puolelle kierrettävää maata (käytännössä tämä toimii muutamassa vaiheessa, jolloin zoomataan karttaa aina suuremmaksi sitä mukaa kun välipistettä vedetään kauemmas). Koska Maps hakee ajo-ohjeita, ei reittiä, löytyy sopivasta kohdasta vastakkaiselta puolelta aina sellainen kilometrin-parin mittainen pätkä, johon välipisteen asettamalla reitistä tulee rengas eikä edestakainen matka. Usein tämä reitti kulkee kuitenkin kierrettävän maan kautta tai lauttayhteydellä. Esimerkiksi Suomen ympäriajossa otin alkuperäisen pätkän Pohjois-Norjasta ja venytin välipisteen Puolaan, jolloin Maps ohjasi lännessä Kilpisjärven kautta, etelässä lautalla Ruotsista Saksaan ja idässä Tallinnan kautta Suomen läpi Karigasniemelle. Tällöin piti lisätä välipiste Kiirunaan, jolloin Suomi tuli kierrettyä lännessä, Fynin saarelle Tanskaan, jolloin mentiin siltoja pitkin eikä lautalla sekä Pietarin lähelle, jolloin Maps ohjasi edelleen kulkemaan Suomen kautta. Lisäreittipiste Murmanskin lähelle, jolloin kuljettiin edelleen Suomen alueen läpi Sevettijärven kautta. Viimeinen silaus tuli hoidettua laittamalla vielä yksi välipiste Tenojoen pohjoispuolelle. Lopulliseksi reitiksi Suomen ympäri tuli 6998 km. Lyhyempikin reitti saattaa löytyä, sillä Maps etsii nopeinta, ei lyhyintä reittiä. Erot ovat kuitenkin varmasti aika pienet.

Ilmeistä oli, että ainakaan Euroopasta ei Suomen voittajaa löytyisi. Tämä reitti kiersi samalla Viron, Latvian ja Liettuan, joille reitit olisivat luonnollisesti lyhyemmät koska niiden tapauksissa voisi oikaista Tornion kautta Haaparantaan ilman Norjan kierrosta. Entä sitten Puola, sillä reitti Suomen ympäri kiersi Puolan kautta. Kompensoisiko Puolan eteläpuolitse kiertäminen Lapissa tehtävän oikaisun? Ei kompensoinut, sillä matkaa kertyi 6007 km.

Euroopan varsinaisista sisämaavaltioista ei Suomen tai edes Puolan haastajaa löydy. Pisin kierto on Euroopan suurimman sisämaavaltion Valko-Venäjän ympäri, 2584 km. Tosin reitin ajamista ei tätä nykyä voi suositella, koska siinä on kuljettava Ukrainan ja Venäjän rintamalinjan yli, kuten muutamassa muussakin myöhemmin esiteltävässä reitissä.

Palataan hetkeksi takaisin pyöräilyyn, jonka Ranskan ympäriajosta ajatus lähti. Kaksi muuta suurta ympäriajoa ovat Italian ja Espanjan ympäriajot, jotka eivät ymmärrettävistä syistä ole tällä menetelmällä mahdollisia. Nämä kolme ovat omaa luokkaansa, mutta ehkä neljänneksi suurin on Ranskan ympäriajoa edeltävä ja usein testipenkkinä siihen toimiva Sveitsin ympäriajo. Todellinen Sveitsin ympäriajo olisi sitten 1428 km.

Kaikkein lyhin ympäriajo on tietysti Vatikaanin ympäriajo, 4,4 km.

Tosin jos enklaavit hyväksytään, niin Belgialle kuuluu Baarle-Hertogin kaupungissa useita alueita Hollannin sisällä, joista osan sisällä sijaitsee Hollannin alueita. Luultavasti lyhin kierros on 0,8 kilometrin mittainen.

Toisen eksklaavin ympäri tosin pääsee vain 0,6 kilometrillä, mutta saa sakot sillä osa reitistä on pyörätietä. Autolla lyhin reitti tämän eksklaavin ympäri olisi 1,0 kilometriä. Tässä pitää muistaa kiertää vastapäivään, sillä ainakin Mapsin mukaan itärajan tien myötäpäivään kiertävä Molenstraatin kaista on enklaavin sisällä, kun taas vastapäivään kiertävä kaista sen ulkopuolella. Tosin silloin reitti pitenee väkisinkin, koska pohjoispuolta rajaava tie olisi 50 metrin pätkältä vastapäivään kiertäen yksisuuntainen väärään suuntaan, jolloin kyseinen pätkä pitäisi kiertää 140 metriä pitkää reittiä myöten.

Jotkin Euroopan pikkuvaltioista sijaitsevat vuoristossa ja reitti niiden ympäri on suhteettoman pitkä maiden kokoon nähden. Andorran pinta-ala on 468 neliökilometriä, mutta reitillä on mittaa 405 kilometriä.

Vertailun vuoksi Luxemburg on yli viisi kertaa Andorran kokoinen, mutta sen ympäri pääsee vain 334 kilometrillä.

Suhteellisesti vielä pidempi reitti kiertää 160-neliökilometrisen Liechtensteinin ympäri, 285 km. Koska tässä verrataan pituuksia ja pinta-aloja, on yhdenmukaistuksen takia korotettava pituus toiseen potenssiin. Ilman tätä operaatiota Liechtensteinin suhdeluku olisi vain 1,78 ja Vatikaanin 10, vaikka kartoista näkee Vatikaanin kierroksen kulkevan maan rajoja nuollen kun taas Liechtensteinin kierros kulkee vaikka kuinka kaukaa idästä. Toiseen korotuksen jälkeen Liechtensteinin suhdeluvuksi tulee 508, Vatikaanin 44. Vertailun vuoksi Andorran tulos on 350, Sveitsin 49, Luxemburgin 43, Valko-Venäjän 32, Puolan 115 ja Suomen 145.

Bosporinsalmen sillan ansiosta pääsee kiertämään Romanian ympäri. Jostain syystä Kertsinsalmen ylitykseen Maps tarjoaa lauttaa eikä Krimin siltaa kuten tietysti Bulgarian kierrossakin. Pelänneekö Google Ukrainan iskun tuhoavan sillan juuri sopivasti? Reitti on pakotettu sillalle, jolloin matkaa kertyy 5319 km ja suhdeluvuksi tulee 119.

Vähän pienempään lenkkiin jää Bulgaria, 5132 km, mutta alaltaan pienempänä sen suhdeluku on 238.


Myös Ukrainan ympäri pääsee Istanbulin kautta. Matka on maan kokoon nähden edellisiin nähden yllättävän lyhyt, vain 6095 km. Suhdeluku on näin ollen niinkin pieni kuin 62.

Neljäs Bosporinsalmen sillan lenkkiin jäävä maa on Georgia. Siinä lyhin Mapsin tarjoama reitti sisältää lauttamatkan Tonavan yli, joten on kierrettävä hieman ylävirtaan ensimmäiselle sillalle, jolloin matkaksi tulee 5620 km. Maan pienuuden vuoksi suhdeluvuksi tulee lähes Liechtensteinin lukemaan yltävä 453.

Palataan tässä välissä hetkeksi takaisin ja katsotaan, miten Virolle käy. Matka jää lukemaan 4906 km, mutta maan pienuuden vuoksi suhdeluvuksi tulee 532 eli Viron ympäri kiertäminen on suhteellisesti vielä rajumpi kierros kuin Liechtensteinin kierto.

Seuraavaksi siirrytään muihin maanosiin. Amerikassa on vain kaksi sisämaavaltiota, joista Bolivian kierros on niukasti Suomea pidempi, 7085 km, suhdeluku 46.

Toinen sisämaavaltio on Paraguay, jonka ympäri kiertävä reitti näyttää lähes Bolivian kierroksen mittaiselta, mutta on vain vähän yli puolet siitä eli 3817 km, suhdelukukin vain 36.

Afrikassa törmätään sitten odotettavissa olevaan ongelmaan: ei ole teitä tai jos on, niin eipä ole siltoja. Esimerkiksi Sudanista ei pääse Egyptiin eikä Libyaan, joten Tsadin ympäri ei pysty kiertämään. Myöskään Tsadista ei pääse Libyaan, joten myös Niger jää kiertämättä. Nämä kaksi ovatkin ainoat sisämaavaltiot, joiden ympäri ei pysty kiertämään. Keski-Afrikan kierros ei onnistu ilman hurjaa kiertoreittiä, koska Kongojoki ja sen sivujoki Ubangi leikkaavat Kongon halki Keski-Afrikan rajalta Atlantille siten, että ainut silta on Matadissa vasta noin sata kilometriä ennen valtamerta. Myös Etelä-Sudanin kierros on tehtävä Matadin sillan kautta, sillä Keski-Afrikan ja Kongon dt:n rajan yli ei Ubangin jälkeen ole ainuttakaan tieyhteyttä.

Tsad ja Niger olisivat vahvoja ehdokkaita Afrikan pisimmäksi kierrokseksi, mutta nyt titteli näyttää aluksi menevän Malille, 9132 km, suhdeluku 67.


Keski-Afrikkaa kiertäessä täytyy lauttojen välttämiseksi kiertää lännessä kaukaa Kamerunin kautta ja etelässä vielä kauempaa Sambian rajaa nuollen. Tällöinkin Maps väittää reitiltä löytyvän kolme lauttaa, mutta satelliittikuva paljastaa kyseessä olevan ohjelmointivirhe – paikoilla ei ole edes jokea, vaan tien mallinnuksessa on jostain syystä katko vaikka se kartassa jatkuukin. Matkaa tulee näiden kiertojen takia peräti 12545 km, suhdeluvuksi 245.


Etelä-Sudanin kierros kulkee teiden ja siltojen puutteen takia suurelta osin samaa reittiä kuin edellinen. Luulisi että nyt voisi vähän oikaista Keski-Afrikan pääkaupunki Banguin kautta, mutta kun ei onnistu siksi, että Banguista ei ole lautatonta tieyhteyteyttä Kongojoen pohjoispuolitse suoraan Matadin sillalle, vaan kierros on tehtävä edelleen Kamerunin kautta. Eteläpuolella on tietysti kierrettävä samaa reittiä ja lisäksi Etelä-Sudanin ympäri. Niinpä matkaksi tulee hurjat 14147 km ja suhdeluvuksi 311.


Kaksi muutakin Suomea pidempää kierrosta Afrikasta löytyy, niistä pidempi on Etiopia, 8154 km, suhdeluku 60.

Lyhyempi on Sambia, jonka ympäri kulkevasta reitistä Maps väittää sen sisältävän lauttamatkan, mutta satelliittikuva paljastaa siihen ilmestyneen sillan. Matkaa kertyy 7370 km, suhdeluku Tanganjikajärven kiertämisestä huolimatta vain 72.

Burundin ympäri joutuu myös kiertämään Tanganjikan, reitillä on sama Mapsin lautaksi väittämä silta. Matkaa tulee 2696 km, suhdeluku maisemareitin takia peräti 261.

Aasiassa tulee ongelmia etäisyysmittauksissa. Kiinan vaatimuksesta sen rajoilla on reitit sotkettu sekamelskaksi noin kilometrin etäisyydeltä. Maps kieltäytyy mittaamasta yhtäkään reittiä Kiinan rajan yli. Lähes kaikki kiertoretket Aasiassa taas kulkevat Kiinan kautta. Niinpä mittaukset piti tehdä kahdessa osassa. Tai yhdessä tapauksessa kolmessa, sillä Maps ei suostu kulkemaan myöskään Intian ja Pakistanin rajan yli.
Maailman suurin sisämaavaltio on Kazakstan, joten voisi olettaa että pisin reitti on sen ympäri. Se kuitenkin häviää sekä Etelä-Sudanille että niukasti myös Keski-Afrikalle, sillä reitti kulkee Kaspianmeren kierrosta huolimatta yllättävän ympyränmuotoisesti läheltä maan rajoja tuloksella 12346 km, suhdeluku vaatimaton 56.

Aasiassa on kolme Suomen kiertoa pidempää reittiä. Uzbekistan ja Afganistan eivät aivan Suomen lukemiin yllä, koska Kaspianmerta ei tarvitse kiertää. Turkmenistan jää myös niukasti, vaikka Kaspianmeri onkin kierrettävä. Vähemmän yllättävästi listalle pääsee Mongolia, matka 9219 km, suhdeluku 54.

Kolmas Suomen kiertoa pidempi on koko vertailun toiseksi pisin eli Nepalin kierto, 10574 km. Suhdeluku on koko vertailun suurin, 760.

Erikseen on mainittava Bhutan, joka vastaa kooltaan suunnilleen Hämettä ja Keski-Suomea yhteenlaskettuna. Sen ympäri kiertäminen vaatii silti 5274 km ajon, suhdeluku lähes sama kuin Nepalilla eli 724.


Ja lopuksi: mikä on lenkki, jonka sisään jää mahdollisimman monta valtiota? Periaatteessa olisi mahdollista sisällyttää lenkkiin kaikki Euroopan, Aasian ja Afrikan sisämaavaltiot (ynnä Tanskan ja Istanbulin siltojen tuomat lisämaat), mutta jo aiemmin mainittu Kongon ja Ubungin siltojen puute yhdessä Egyptin ja Sudanin rajalta puuttuvan yhteyden kanssa estää tämän jo osittain. Suezin kanava ei muodosta estettä, koska sen yli on useampikin silta. Niinpä Länsi-Afrikan maiden ympäri voisi kiertää, mutta esteeksi tulee heti Egyptin ja Libyan raja, jonka yli pääsee vain yhtä tietä pitkin. Niinpä on tyydyttävä kiertämään ”vain” kaikki Euroopan ja Aasian mahdolliset valtiot. Maps ei edelleenkään salli Kiinan rajan ylitystä eikä myöskään Intian ja Pakistanin rajan ylitystä, joten matka on mitattava kolmessa eri pätkässä. Lenkkiin jää 36 valtiota ja tulos on hurjat 34702 km.