Uutiskatsaus 53/2020

1. Viikko 53

Otsikkona on tosiaankin ”Uutiskatsaus 53/2020”. Tämä on viikolla 53 ilmestyvä uutiskatsaus ja otsikon linkkijuttu on sopivasti viiden vuoden takaa, jolloin vuodessa oli edellisen kerran 53 viikkoa.
Jo koulussa on opetettu, että vuodessa on 52 viikkoa. Jos jakaa 365 seitsemällä, tulos on 52 – mutta jakojäännökseksi jää yksi, koska 52 kertaa 7 on 364. Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi jää yksi päivä yli ja karkausvuosina kaksi. Näistä kertyy vähitellen ylimääräinen viikko viiden tai kuuden vuoden välein. Kalenteri toistuu täsmälleen samanlaisena 28 vuoden välein. Karkausvuosia on 28 vuoden jaksossa tasan seitsemän ja jokainen niistä alkaa eri viikonpäivänä. Muulloin kuin karkausvuosina tapahtuu kyllä useamminkin kuin joka 28. vuosi, että vuosi alkaa esim. maanantaina. Tämä sääntö pätee täsmällisesti vuosina 1901-2099. Ottakaa itse selvää miksi vuodet 1900 ja 2100 sekoittavat sitä.
Ylimääräisistä päivistä seuraa se, että joskus pitää lisätä viikko numero 53. Se, mihin tämä lisätään, on sopimuskysymys. Voitaisiin sopia esimerkiksi, että viikon pitää sijaita kokonaan joko vanhan vuoden tai uuden vuoden puolella. On kuitenkin päädytty tasapainoratkaisuun eli viikko katsotaan kuuluvaksi siihen vuoteen, jonka puolella enemmistö sen päivistä sijaitsee. Onneksi viikossa on pariton määrä päiviä, niin tämä sääntö toimii. Tästä seuraa yksinkertainen muistisääntö: vuoden ensimmäinen torstai sijaitsee aina viikolla 1.
Toisin ilmaisten: jos vuoden viimeinen päivä on ma, ti tai ke, eletään niiden aikana viikkoa 1. Jos taas vuoden viimeinen päivä on to, pe, la tai su, eletään viikkoa 52 (tai 53, kuten nyt). Tällöin viikon mahdolliset ylimääräiset päivät ovat seuraavan vuoden puolella, mutta viikolla 52 (tai 53).
53-viikkoinen vuosi osuu 28 vuoden sykliin täsmälleen viidesti. Neljästi vuoden viimeinen päivä on tällöin torstai. ”Harvinaisin” vuosi on sellainen, jolla on 53 viikkoa ja vuoden viimeinen päivä on perjantai eikä torstai, kuten normaalisti 53-viikkoisena vuonna. Tämä kummallisuus tapahtuu siis joka 28. vuosi. Edellisen kerran näin kävi 2004, joten seuraava vastaava vuosi koetaan 2032.


2. Normaalia uutisointia

Blaablaablaa ... Ali Shahriyar … jäkjäkjäk … kahdeksi vuodeksi vankeuteen … käläkäläkälä … pakottamisesta seksuaaliseen tekoon … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus kovensi tuomion … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on käytännössä joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


3. Poikkeavaa uutisointia

Oulun käräjäoikeus antoi tuomiot kahdelle veljekselle raiskaajan pahoinpitelystä. Sakkoja tuli toista tonnia, korvauksia ”uhrille” vajaa tonni ja oikeudenkäyntikuluja valtiolle korvattavaksi lähemmäs kaksi tonnia. Toivoa sopii että nuo ”uhrin” korvaukset siirtyvät osamaksuna sille todelliselle uhrille eli raiskatulle, jolle oikeus mätkäisi kahdeksan tonnin korvaukset. Jäisipä valtiolle enää seitsemän tonnia maksettavaa. Ainakin jos tapaus on sama mihin kaikki tuntomerkit täsmäävät: raiskaajan 22 vuoden ikä, kolmen vuoden ehdoton vankeusrangaistus Rovaniemen hovioikeudessa langetettuna ja se, että tekijä ei jäänyt heti kiinni. Tosin otsikon jutussa mainitaan raiskauksen tapahtuneen marraskuussa 2019 eikä 2018, kuten oikeasti kävi. Tämä lienee kuitenkin hyvässä tapauksessa kirjoitusvirhe tai huonossa tapauksessa median tietoinen hämäys. Muut googletukset Rovaniemen hovioikeus, kolmen vuoden tuomio raiskauksesta erilaisin yhdistelmin eivät tuottaneet yhtä hyviä osumia kuin edellä linkattu juttu. Vaihtoehtoiset tapaukset olivat kolmikymppinen tekijä helmikuussa 2019, 4,5 vuoden vankeus lokakuussa 2019 ja vajaan kahden vuoden tuomio jo 2014 tehdystä rikoksesta. Nämä kolme eivät kuitenkaan täsmää yhtä hyvin tapaukseen kuin ensimmäisenä mainittu Abdullhadi Barhumin tapaus. Yksi yhdistävä seikka kaikilla neljällä kuitenkin on ja jos lukija ei vielä arvaa, niin Wikipediasta voi lukea lisää tapauksia.
Mainittu Abdullhadi Barhum muuten kuuluu tähän surullisenkuuluisaan ”matumannekiinien crash and burn” -osastoon. Vuosi ennen raiskausta hän haaveili Nummelan Sanomissa poliisin ammatista. Tulipahan nyt ainakin tutustuttua poliisin kenttätyöskentelyyn.
Siitä toisesta oikeusjutusta on todettava, että eivätköhän veljekset saa kolehtina omansa pois ja varmaan vähän vaivanpalkkaakin.


4. Onnistuminen ja epäonnistuminen riippuvat määritelmästä

Joukko eurooppalaistutkijoita totesi vetoomuksessaan Euroopan epäonnistuneen pandemianhallinnassaan:
”– Euroopan valtioilla on kaksi vaihtoehtoa: jatkaa nykyistä tempoilevaa toimintaa tai tukahduttaa virus ja pitää haitat mahdollisimman pieninä.”
Helppo ennustaa, että valitaan ensimmäinen vaihtoehto. Koronakriisi on näet mitä ihanteellisin kriisi hallinnon kannalta. Se ei ole niin vaarallinen kuin oikeasti tuhoisa pandemia tai vaikkapa sota olisivat. Sen varjolla voi hallita poikkeusvaltuuksin. Se voi jatkua hyvin kauan, jolloin sitä vastaan kamppaillessa pääsee esiintymään valtiojohtajana. Ja lopulta se voidaan kukistaa, jolloin voi esittää juhlittua sankaria. Jos se niitattaisiin nyt tai olisi jo hoideltu pois päiväjärjestyksestä, suosio laskisi sillä tunnetusti valtiojohdon suosio kasvaa kriisiaikoina.
Eivät Euroopan valtiot ole epäonnistuneet strategiassaan. Ne ovat onnistuneet lähes täydellisesti. Kyse on vain siitä, että tutkijat luulevat tavoitteen olevan ihan jotain muuta kuin mikä se oikeasti on.


5. Lehdistön ihannetyttö

Esimerkkinä edellisen uutisen kriisinhoidon vaikutuksista on tuore gallup, jossa tiedusteltiin kenestä seuraaja Sauli Niinistölle. Iltalehti näkyy puolensa valinneen, koska otsikossa hehkutettiin Sanna Marinin olevan suurin suosikki. Tosin kannatusosuus oli vaivaiset 16 %. Mutta johto mikä johto, seuraavana olevalla Pekka Haavistolla oli vain 9 % suosio. Mikä on aika lailla romahtanut edellisestä, ilmeisesti jäljellä ovat vain hardcore-fanit. Yllättävää oli se, että Jussi Halla-ahon suosio oli vain 5 % eikä äänimäärää hajottamaan oltu edes päästetty muita Suomen etua ajavia ehdokkaita kuin Laura Huhtasaari 2 % kannatuksella. Ilmeisesti tuolla laidalla tajutaan, että presidentillä ei ole oikeasti valtaa ja on parasta pitää ykkösnimet ykkösketjussa. Mukana gallupissa oli myös Timo Soini yhdellä prosentillaan. Jostain syystä lehdistö ei tahdo millään muistaa muutaman vuoden takaista hehkutustaan siitä, kuinka perussuomalaisten kannatus on vain Timo Soinin henkilökohtaista kannatusta.
Mutta asiat ehtivät muuttua vielä moneen kertaan ennen vuotta 2024. Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi 1994 eikä vuonna 1990 häntä viitsitty edes mainita gallupeissa. Sanna Marinin kannatuskin saattaa kokea vielä monet nousut ja laskut seuraavan neljän vuoden aikana. Ehkä hän tajuaa sen itsekin, Marin kun on yksi niistä harvoista poliitikoista jotka eivät ole muiden vietävissä.
Sanna Marinilla on tapana ajatella omilla aivoillaan. Ongelma on siinä että tuon tason aivoilla ei pitäisi.


6. Jokaiselle osansa mukaan

Me Naiset -lehti teki jutun kahdesta erilaisilla tuloilla elävästä kolmenkympin puolivälissä olevasta naisesta.
Aluksi esiteltiin Milla, 37:
”Diplomi-insinööri Milla Saaristenperä, 37, työskentelee johtajana suomalaisessa pörssiyhtiössä. Hänen kuukausipalkkansa on noin 7 700 euroa, ja siitä jää verojen jälkeen käteen noin 4 400 euroa. Viime vuonna Milla sai lisäksi vielä 13 000 euron bonuksen.” Jutussa kerrotaan Millan tekevän pitkää työpäivää, mutta olevan tyytyväinen työhönsä. Rahaa kuluu asuntolainaan, ulkona syömiseen ja miehen kanssa matkusteluun.
Sitten on vuorossa Ee, 34:
”Ee Eisen, 34, on ollut viimeksi palkkatöissä yli kaksi vuotta sitten. Hän saa työmarkkinatukea noin 440 euroa kuukaudessa ja asumistukea 406 euroa. Hänen 30-neliöisen, Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan yksiönsä vuokra on 800 euroa.” Een kerrotaan opiskelleen – ilmeisesti opinnot ovat siis jääneet kesken – yliopistossa suomen kieltä ja sukupuolentutkimusta. (Tässä vaiheessa tirskahdin jo nauramaan.) Juttu jatkuu kertomalla, että Ee tienaa joskus parisataa euroa kuussa satunnaisista töistä. Seuraavassa lauseessa kerrotaan satunnaisten töiden olevan mm. koulutuksia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuksista. (Nyt repesin jo niin hillitsemättömään huutonauruun, että Salli tuli ihmetellen katsomaan, mikä minulla on. Osoitin juttua ja kohta huutonaurajia oli kaksi.)
Eihän kenenkään ahdinko ole sinänsä naurun asia. Reflekseilleen ei nyt vain mahda mitään, siksi niitä reflekseiksi sanotaankin. Voimia Eelle ja toivottavasti hän löytää itselleen työn, joka tuottaa lisäarvoa sekä hänelle itselleen että yhteiskunnalle.


7. Hei, me ryssitään!

Aleksei Navalnyin myrkytystapauksesta sai tutkiva journalismi (tiedoksi Suomen medialle: ”tutkiva journalismi” tarkoittaa sitä, että toimittaja yrittää selvittää totuutta eikä tuputtaa omia subjektiivisia näkemyksiään yläasteen ainekirjoitustyylillä) selville mielenkiintoisia asioita.
Venäjällä tunnetusti kaikki on myytävissä, kunhan hinnasta sovitaan. Myös puhelinten yhteystiedot. Kemiallisten aseiden tutkijoiden yhteystiedoista löytyi FSB:n agenttien puhelinnumeroita. Nämä agentit puolestaan olivat yhteyksissä Navalnyita varjostaneisiin agentteihin. Jotka kytkivät henkilökohtaiset puhelimensa pois päältä seuratessaan Navalnyita. Paitsi että erehtyivät kytkemään ne välillä päälle, jolloin sijainti paljastui samaksi kuin Navalnyilla. Lisäksi lentoyhtiöiden tietokannoista selvisi, että agentit ostivat lentoliput samoille matkoille kuin Navalnyi, aina muutama minuutti tämän jälkeen ja joukolla, jolloin jäljittäminen on helppoa. Etenkin, kun liput ostettiin väärillä henkilötiedoilla, jotka kummasti muistuttivat oikeita. Tämä ei muuten ole sinänsä virhe, vaan normaali proseduuri kaikilla tiedustelupalveluilla. Esimerkiksi ”Oleg Borisovits Tajakin” käytti salanimeä ”Oleg Vasilevits Tarasov”. Jos etunimi on yleinen, se säilytetään. Sukunimi vaihdetaan samalla kirjaimella alkavaksi (tässä kuulemma käytettiin vaimon tyttönimeä, mikä sattumalta täytti ehdon). Tällöin reagoi kutsuttaessa oikeaan etunimeen ja nimikirjaimet pysyvät samana, mikä helpottaa nimen muistamista.
Venäjän valtiojohto noudattaa asian suhteen samaa strategiaa kuin aiemminkin: kiistää kaiken, mutta antaa rivien välistä ymmärtää olleensa asian takana. Tästä kirjoitin jo syyskuussa (kohta 6) seuraavasti: ”Kyseessä on yksinkertaisesti pelon kylväminen - katsokaa, mitä olemme ehkä tehneet. Toisaalta voi olla, että käsky myrkytykseen tuli korkeimmalta taholta. Ja voi olla myös, että käskyt olivat epämääräisiä ja myrkytyksen hoiteli alempi taho omasta aloitteestaan. Tällä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Oleellista on se, että Venäjä lähettää viestin: katsokaa mitä olemme ehkä tehneet ja mitä olemme valmiita tekemään. Tämä on pelon politiikkaa ja sen pitäisi olla tuttua kaikille Venäjän historiaan edes pintapuolisesti perehtyneille.”


8. Usko tai älä

Deepfake-ilmiö on noussut yhä isommaksi ongelmaksi. Brittiläinen TV-yhtiö Channel 4 joutui rankan arvostelun kohteeksi tehtyään oman deepfake-videonsa. Aika käsittämätöntä, sillä kyseinen video oli mitä erinomaisin opetusvideo alalta.
Kuningatar Elisabet II pitää perinteisen joulupuheensa. Channel 4:llä on perinne, että he esittävät ”vaihtoehtoisen joulupuheen”. Tänä vuonna sen tilalla oli deepfake-video, jossa puhui digitaalisesti kuningattareksi muokattu näyttelijä. Puheen voi katsoa otsikossa olevasta linkistä. En tiedä, olisinko mennyt heti alussa halpaan, jos en olisi tiennyt olla tarkkaavainen. Nyt en mennyt, sillä puheen tunnisti välittömästi deepfakeksi kasvojen mekaanisesta liikkeestä. Tosin puheen sisältö olisi jo minuutissa saanut arvaamaan että tässä on jotain mätää. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kuningatar pomppasi pöydälle tanssimaan. Lisäksi lopussa oli teeskennelty teknistä häiriötä, jolloin näyttelijä näkyi välillä ilman digitaalista muokkausta.
Silti olen aivan varma, että Britanniassa oli aika monta joille jäi vielä puheen jälkeenkin epäilys, oliko se sittenkin aito. Ei koskaan pidä aliarvioida brittiläisen alaluokan tyhmyyttä.


9. Ja mitähän varten sitten?

Venäläinen F1-kuski joutui pikkuiseen ahdistelukohuun. Kohteena ollut Andrea D’Ival puolusti aluksi Mazepinia, mutta on nyt ilmeisesti perääntynyt. Instagramissa hän julkaisi tekstin, jossa totesi: ”Naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, eivätkä tekomme. Lopettakaa saarnaaminen siitä, miten naisten pitäisi pukeutua. Opettakaa miehet kunnioittamaan naisia.”
Jutun kuvituksena oli napsaisu D’Ivalin Instagram-päivityksen kuvasta:

Kuvasta varmasti tulee jokaiselle heteromiehelle ensimmäisenä mieleen, että tuossa on nainen jonka ajatuksiin olisi mukava tutustua keskustellen henkevästi kahvikupillisen äärellä.
D’Ival muuten on ammatiltaan valokuvamalli. Haluaisinkin tiedustella, että jos naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, niin mitä varten ne sitten ovat? Ja luuleeko D’Ival tosiaan, että hänellä olisi yhtä paljon mielenkiintoa, jos hän näyttäisi… ööö, mikä se nykyään poliittisesti korrekti sana nyt olikaan … niinjoo, kehopositiiviselta?
Mitä taas tulee siihen, että miehet saarnaisivat siitä miten naisten tulee pukeutua, niin enpä usko että D’Ivalille on tultu tästä valittamaan. Itse olen hänen Instagram-kuviaan kerran katsottuani ollut sitä mieltä, että pukeutumisen määrä on niissä mitä sopivin, jos nyt oletetaan että pukeutumista on ylipäätään oltava.


Loppukevennys: Ja tästä se alkaa!

Maailmanvalloitus nimittäin. Namibian paikallisvaaleissa Ombundjan vajaan viidentuhannen asukkaan korkeimmaksi hallintovirkamieheksi valittiin 54-vuotias SWAPO-puolueen poliitikko Adolf Hitler Uunona. Sukunimi on siis Uunona, Adolf ja Hitler ovat etunimet. Itse asiasta kuultuna pikimusta poliitikko totesi saksalaisten nimien olevan edelleen yleisiä Namibiassa, vaikka siirtomaavalta siirtyi toisille isännille jo yli sata vuotta sitten. Isä oli antanut hänelle tämän nimen tietämättä sen asiayhteyttä, koska se kuulosti hienolta. Poliitikko itsekin tuli tietoiseksi nimen yhteyksistä vasta teini-iässä. (Tämä oli muuten yllättävää – olen ollut namibialaisten kanssa työasioissa tekemisissä ja kokemusteni mukaan ovat afrikkalaisista selvästi sivistyneimpiä.) Ilmeisesti sivistys ei ole levinnyt Ombundjan peräkylille asti.
Huvittavana yksityiskohtana nimen demonisaatioasteesta on kerrottava, että kaikilla muilla kielillä, joilla miehestä löytyy Wikipedia-artikkeli, se on nimellä ”Adolf Hitler Uunona”. Paitsi saksaksi, jossa se on ainoastaan ”Adolf Uunona”. Tosin vaikka Uunona noudattaisi esikuvansa politiikkaa juutalaiskysymyksissä, tämä ei taitaisi olla ongelma Namibiassa, jossa on alle sata juutalaista ja veikata sopii, että yksikään heistä ei asu Ombundjassa. Ja muutenkaan Hitlerin politiikkaa noudattamalla ei kyllä yltäisi edes top ten -listalle Afrikan kajahtaneimmista valtionpäämiehistä.


P.S. Tulevaisuusskenaario

Pakko lisätä tähän vielä jotakin, joka ei ehtinyt alkuperäiseen postaukseen. Erinomainen kirjoitus siitä, mitä lähitulevaisuudessa voi tapahtua.

Uusinta: Jaettu maa

Lukijalle: Pitkien joulupyhien lukemistoksi tässä uusintana tarina siitä, mitä olisi ehkä saattanut tapahtua jos toisessa maailmansodassa ei olisikaan käytetty ydinaseita. Minkä seurauksena Japanin ja Korean sodanjälkeiset kohtalot vaihtavatkin paikkaa…:

Tinian, Mariaanit, 6. elokuuta 1945 klo 2.25 paikallista aikaa

Eversti Paul Tibbets kapusi viimeisenä miehenä tikkaita pitkin B-29 -koneeseen hyvästeltyään kenraali Farrellin. Juuri ennen Enola Gayn sisäänmenoluukkua hän kääntyi vielä katsomaan taakseen. Tibbets kurtisti kulmiaan lentokentän hämärässä nähdessään viestiupseerin juoksevan kohti konetta huutaen kenraalille. Hän pysähtyi odottamaan.
- Sir, tehtävä on peruttu! Viime hetken määräys! Viesti tuli juuri hetki sitten!


Washington, Yhdysvallat, samaan aikaan

Presidentti Harry S. Truman hörppäsi päiväkahviaan. Hän ei ollut erityisen uskonnollinen mies ja oli varmaan elämässään kiroillut kymmenen kertaa enemmän kuin rukoillut. Nyt hän kuitenkin lausui hiljaisen rukouksen toivoen, että hänen käskynsä oli ehtinyt ajoissa. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt, mutta ensimmäisen maailmansodan veteraanina Truman tiesi että armeijassa yleensä kaikki mahdollinen ja osa mahdottomistakin onnistutaan sössimään.
Hän oli tehnyt päätöksensä katsottuaan vielä kerran filmin Alamogordon testiräjäytyksestä. Ei, tuota asetta ei sodassa käytettäisi. Ei hänen luvallaan. Näin ajatellessaan hän kirosi vielä kerran Rooseveltin kuolemaa. Ilman sitä hän ei olisi joutunut tästä päättämään. Atomipommi oli helvetinkone, sanan kaikissa merkityksissä. Ehkä se olisi pakottanut Japanin antautumaan. Mutta edes siitä ei voinut olla varma. Niinpä hän oli päätöksensä tehnyt.


Saitama, Tokion esikaupunkialue, 13. kesäkuuta 1946

Kenraali Douglas MacArthur nyökkäsi kuultuaan rintamavastuussa olevan majurin selostuksen. Oikeastaan tämä oli selustaa, varsinainen rintama oli reilun kymmenen kilometrin päässä Tokiossa. Tai sen raunioissa - tuskin kaupungissa kovin montaa taloa enää pystyssä oli. Keisarikin oli jo kuollut, ainakin heidän tietojensa mukaan. Ja se "oikea" rintama vajaa sata kilometriä pohjoisempana oli oikeastaan lakannut olemasta amerikkalaisjoukkojen päästyä yhteyteen venäläisten kanssa.
Helvetin kommarit, ajatteli MacArthur. Edellisen vuoden elokuun puolivälissä puna-armeija oli hyökännyt rajan yli Sahalinilla Japanin hallitsemaan saaren eteläosaan vallaten sen muutamassa päivässä. Sen jälkeen neukut, perkeleet, olivat jääneet istumaan perse homeessa odottaen että amerikkalaiset ja britit nousisivat maihin Japanin pääsaarilla. Valloittaakseen heti pääsaarten taistelun alettua niistä pohjoisimman eli Hokkaidon, kun japanilaiset siirsivät joukkonsa pois pohjoisesta yrittäessään torjua länsiliittoutuneiden hyökkäystä. Ja ne saastaiset vinosilmät olivat melkein onnistuneet, kirosi MacArthur. Helvetin japsit. Helvetin Truman, joka oli kieltänyt ydinaseen käytön.
Maihinnousuoperaatio oli alkanut tasan kuukautta suunniteltua myöhemmin, 1. joulukuuta 1945. Pääsaarista eteläisimmälle, Kyushulle, oli noustu kolmesta eri kohdasta. Pahaksi onneksi japanilaiset eivät olleet menneet halpaan ja uskoneet hämäysyrityksiä, joiden mukaan maihinnousu olisi tapahtunut pääsaarista pienimmälle eli Shikokulle. Vaikka Japanin tuotanto niin sota- kuin elintarvikkeidenkin suhteen oli tuhottu lähes olemattomaksi, raivokas vastarinta heitti kahdella kolmesta maihinnousurannasta liittoutuneet takaisin mereen. Ja ainoa onnistunut maihinnousu oli tietysti ollut itärannikolla, josta oli vuoristoinen tie marssia valtaamaan Kyushua. Saaren miehittämiseen kului melkein puoli vuotta.
Se hyvä puoli epäonnistumisesta oli ollut, että pääsaari Honshulle tehtävää maihinnousua oli voitu aikaistaa parilla viikolla, koska yhden sillanpään huoltamiseen kului vähemmän logistiikkaa kuin kokonaisen Kyushun. Kalustoa päämaihinnousuun oli enemmän käytettävissä.
Toinen maihinnousu oli alkanut 15. helmikuuta 1946 rohkealla maahanlasku-maihinnousuoperaatiolla suoraan Kanton tasangolle Tokion lähelle. Yllättäen japanilaiset eivät edes yrittäneet tosissaan puolustaa avointa maastoa, vaan antoivat liittoutuneiden luoda tukialueensa liiemmin häiritsemättä. Helvetti repesi sitten, kun sieltä tunkeuduttiin pois. Nälkiintyneet japanilaiset taistelivat raivokkaasti jokaisesta sentistä kaikin mahdollisin asein ja keinoin. MacArthur oli aikonut näännyttää Tokion kiertämällä sen. Tokio kierrettiin ja nääntyi. Mutta se ei silti antautunut. Eikä näyttänyt antautuvan vieläkään. Se oli pakko vallata. Miehiä kaatuisi lisää. Ennen maihinnousua ilmavoimien kenraali LeMay oli sanonut, että amerikkalaisia kaatuisi Japanin valtauksessa puoli miljoonaa. Hänelle oli naurettu, sillä virallinen huonon skenaarion arvio liikkui sadan ja kahdensadan tuhannen välillä. Todellisuudessa LeMay oli osoittautunut optimistiksi. Kaatuneita oli jo nyt yli puoli miljoonaa. Vaikka määrä ei enää siitä merkittävästi kasvaisikaan, hinta oli osoittautunut paljon hirvittävämmäksi mitä oli kuviteltu. Japanilaisten kärsimyksiä kukaan ei jaksanut edes laskea. MacArthur muisti kuulleensa arvion kymmenestä miljoonasta kuolleesta viimeisen vuoden aikana. Sitä, mitä venäläisten valtaamalla alueella oli tapahtunut, ei osattu edes arvioida. Kanton taistelujen aikana puna-armeija oli ylittänyt Tsugarunsalmen ja vallannut suurimman saaren Honshun pohjoisosan suhteellisen helposti. Japanin armeijan kaikki raskaampi aseistus oli maan eteläosissa, siis se mitä enää jäljellä oli.
Vastarinnan hintaa ja hirvittävyyttä nosti japanilaisten haluttomuus antautua. Nyt koko maa oli Tokion viimeisiä kortteleita vaille vallattu, mutta vallattujen alueiden selustasta nousi aina vain uudelleen yhä uusia ja uusia piilossa olleita pesäkkeitä, jotka maksoivat ihmishenkiä. Vasta keisariperheen kuolema oli alkanut murtaa japanilaisten taistelutahtoa. Yksi rintaman taakse jääneistä pesäkkeistä oli täällä. Majuri Johnson oli juuri selittänyt MacArthurille tilanteen, kun poterosta nousi japanilaisnainen vauva sylissään alkaen kävellä kohti amerikkalaisia huutaen hädissään.
- IYE!!!!!!!, huusi yksi amerikkalaisista hädissään yrittäen kieltää naista lähestymästä.
Tämä ei kuitenkaan välittänyt komennosta, vaan jatkoi etenemistään kauhistunut ilme kasvoillaan ojentaen vauvaa eteenpäin ikään kuin tarjoten tätä sotilaille, vaikka nämä olivat vielä kaukana.
- Ampukaa hänet!, karjaisi majuri Johnson.
- EI!, huusi MacArthur. - Emme ammu naisia ja lapsia, jotka yrittävät päästä turvaan!
Nainen oli sillä aikaa edennyt vain kymmenen metrin päähän kenraalista, kun hänen kimononsa avautui sen verran, että sen alla olevat räjähteet paljastuivat. Sekunnin murto-osaa myöhemmin ajastin toimi.
Kenraali MacArthurista ei koskaan tullut Japanin miehitysarmeijan ylipäällikköä. Sen sijaan hänestä tuli Yhdysvaltain historian korkea-arvoisin sankarivainaja.


Iwaki, 37. leveyspiiri, 1. toukokuuta 1947

Kapteeni Charles Brooks katsoi laskeutuvaa puomia. Kahden Japanin välinen raja oli suljettu lopullisesti. Typerämpää rajalinjaa olisi vaikeampi keksiä, Brooks tuumi. Väliaikaiseksi USA:n ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeiden rajaksi oli sovittu 37. pohjoinen leveyspiiri. Tarkoitus oli järjestää Japanin hallinto myöhemmin järkevämmällä tavalla, mutta osapuolten näkemyserot estivät sen. Välit kiristyivät nopeasti ja tästä päivämäärästä lähtien rajaa ei enää ylitettäisi ilman lupaa.
Rajalinjan älyttömyys näkyi parhaiten Iwakin kaupungissa, joka oli yksi harvoista sodan tuhoilta suurimmaksi osaksi säästyneistä paikkakunnista. Suurin osa kaupungista jäi pohjoisen puolelle, mutta etelään jäi esimerkiksi satama. Tai oikeastaan tämä oli vasta toiseksi älyttömin paikka, Brooks ajatteli. Kaikkein älyttömintä oli Noton niemimaalla länsirannikolla. Leveyspiiri kulki sen poikki siten, että niemimaan 60 kilometriä pitkä pohjoisosa jäi rajalinjan pohjoiselle puolelle ilman maayhteyttä. Mutta minkäs teit, kun sopia ei voinut.
Brooks oli tyytyväinen siitä, että hänen komennuksensa Japanissa olisi kohta ohi. Hän oli varma siitä, että molemmat Japanit julistautuisivat itsenäisiksi eikä siitä hyvä seuraisi. Brooks oli hyvin tietoinen siitä, että hänen katselemansa rajapuomin pohjoispuolella maata hallitsi neukkujen suosiollisella avustuksella Tadashi Nakamura, Neuvostoliitossa sota-aikana oleskellut aiemmin tuntematon, vasta reilu kolmikymppinen kovan linjan kommunisti. Se, mitä Brooks ei tiennyt, oli että Japanin eteläosa toimisi ensin. Reilua vuotta myöhemmin Brooksin ollessa jo seuraavassa komennuspaikassaan Teksasissa Shigeru Yoshida julisti Tokiossa Etelä-Japanin itsenäiseksi nimellä Japanin tasavalta. Ja pian sen jälkeen Tadashi Nakamura julisti Japanin demokraattisen kansantasavallan syntyneeksi uudessa pääkaupungissa Niigatassa.


Wakayama, 29. elokuuta 1950

Majuri Charles Brooks kirosi taas kerran. Hän luuli päässeensä Japanista eroon ikuisiksi ajoiksi, mutta tässä sitä taas oltiin. Ja vielä kusisemmassa paikassa kuin viimeksi, jolloin hän oli Euroopan rintamalta joutunut Japaniin vasta taistelujen juuri päättyessä. Nyt oltiin Wakayaman sillanpäässä ja Brooksin komentama jalkaväkipataljoona oli juuri purkautunut satamalaiturille valmistautuen lähtöön suoraan rintamalle parinkymmenen kilometrin päähän.
Vähän yli kaksi kuukautta aiemmin Pohjois-Japanin kommunistidiktaattori Tadashi Nakamura oli määrännyt armeijansa hyökkäykseen yli 37. leveyspiirin. Vaikka pohjoisen väkiluku oli paljon etelää vähäisempi, oli sen armeija ja aseistus ylivertainen. USA oli käytännössä riisunut Japanin tasavallan aseista samalla kun Neuvostoliitto oli pumpannut Japanin demokraattiseen kansantasavaltaan melkoisen osan toisen maailmansodan ylijäämäkamoistaan. Pohjoisen T-34 -panssarit olivat vyöryneet salamasodassa Tokion kaduille vain neljässä päivässä. Koko Etelä-Japani jäi hyökkäyksen jalkoihin parissa kuukaudessa. Osakan kukistuttua tie oli avoinna kaikkialle. Etelä-Japanin armeija jäi saarroksiin Wakayaman alueelle. Pohjoinen valtasi koko muun Honshun ja käytännössä puolustamattomat Kyushun ja Shikokun saaret. Etelä-Japanin hallitus alkoi valmistautua evakuoimaan itsensä Okinawalle pakolaishallitukseksi, mikäli Wakayama kukistuisi.
Mutta YK:n päätöslauselma avasi liittoumalle mahdollisuuden iskeä takaisin. Brooksin komentama pataljoona oli osa valtavaa operaatiota, jossa USA:n vähäisen Japanin osaston tueksi lähetettiin valtava määrä uusia joukkoja sekä kalustoa.
Operaatio onnistui viime hetkellä. Pohjoisen hyökkäys pysäytettiin ja asemat saatiin vakiintumaan. Sitten YK:n joukot eli käytännössä USA veti yllätyskortin hihastaan. Aivan kuin vajaat viisi vuotta aiemmin se teki maihinnousun pääkaupungin viereen Kanton tasangolle. Tajuttuaan tilanteen muuttuneen radikaalisti Pohjois-Japani veti kiireesti raskaimman aseistuksensa ja parhaat joukkonsa pois ennen näiden joutumista saarroksiin.


Hokkaidon saaren yllä, 5. huhtikuuta 1951

Luutnantti Malvin Whitfield tähysti pimeyteen taka-ampumostaan. B-29 oli luotettava sotaratsu, mutta toisen maailmansodan aikainen kalusto alkoi olla jo vanhentunutta. Siksi he lensivät enää öisin pommittaessaan Hokkaidoa. Vihollisen MiG-15 -suihkuhävittäjät olivat päivisin liian iso riski. Tämä oli Whitfieldin 25. taistelulento. Enää pari lisää, niin komennus olisi ohi. Jälleen kerran kohteena olivat Hakodaten satamat. Sitä kautta vahvistukset pääsaarelle tulisivat, taas kerran.
Muutama kuukausi sitten Japanin sota oli jo näyttänyt ratkaistulta. YK:n joukot olivat vallanneet koko pääsaari Honshun lukuun ottamatta sen pohjoisinta osaa, Aomoria. Pohjoisimmalta saarelta Hokkaidoltakin oli jo vallattu sillanpää yllätysmaihinnousulla puolustamattomaan Kushiroon sen itärannikolla. Yhtäkkiä kaikki oli kääntynyt ylösalaisin. Neuvostoliiton 1945 itseensä liittämästä Sahalinista alkoi virrata tuhansittain kiinalaisjoukkoja sekä Hokkaidoon että Honshun rintamalle. Yllätetyt YK:n joukot joutuivat evakuoimaan sillanpääasemansa Hokkaidosta ja keskittämään kaikki voimansa kiinalaisten Honshulla aloittamaa hyökyaaltoa vastaan. Turhaan. Melkein koko Neuvostoliiton kauppalaivasto rahtasi kiinalaisia joukkoja Japaniin. Toista miljoonaa kiinalaista yhdessä Pohjois-Japanin kommunistiarmeijan kanssa muodosti yli kaksinkertaisen miesylivoiman. Neuvostoliiton lipun alla purjehtivien laivojen kimppuun ei uskallettu hyökätä, koska se olisi aiheuttanut ydinsodan riskin. Ja virallisesti kiinalaiset olivat vapaaehtoisia, joten Kiinaakaan ei voitu vetää mukaan sotaan. Laivat purkivat lastinsa Hokkaidon pohjoispuolen satamiin, josta joukot kuljetettiin maan- ja rautateitse Hakodateen. Sieltä nyt Pohjois-Japanin lipun alla purjehtivat laivat veivät ne kolmikymmenkilometrisen salmen yli Honshuun. Neuvostoliittokaan ei sentään uskaltanut riskeerata niin paljon, että olisi toiminut suoraan sotatoimialueella, antoi vain kaluston käyttöön. Yöaikaan lyhyt matka onnistui yleensä MiG-hävittäjien suojaamana. Nykyään Pohjois-Japani oli jo sen verran röyhkeä, että kuljetti joukkoja suoraan Vladivostokista Honshulle omilla aluksillaan, koska rintamalinja oli jo sen verran kaukana. Kiinalaisten hyökkäys oli pakottanut Etelä-Japanin ja YK:n joukot peräytymään Tokion eteläpuolelle vuodenvaihteen jälkeen. Mutta vain väliaikaisesti. Vain paria kuukautta myöhemmin Tokio vallattiin uudelleen vastahyökkäyksessä, joka pysähtyi suunnilleen 37. leveyspiirille. Siellä rintamalinjat olivat olleet siitä lähtien. Sota oli ollut raakaa puolin jos toisinkin. Pohjoisjapanilaiset tappoivat ja kiduttivat sotavankeja tarpeen mukaan ja huvin vuoksi. Eteläjapanilaiset tappoivat kaikki kommunisteiksi epäilevänsä joukkoteurastuksissa.
Luutnantti Whitfield kirosi hiljaa mielessään MiGejä ja koko sotaa. Mutta hän tiesi myös, että kohta se olisi hänen osaltaan ohi. Ensin Koreaan, joka oli YK:n joukkojen tukialue. Siellä saisi huokaista sodan jäljiltä. Korea oli kovasti kehittymässä teollisuusihmeeksi. Japanilla menisi jälleenrakennuksessa vuosikausia riippumatta siitä, miten tässä sodassa kävisi. Tokio oli jyrätty toisessa maailmansodassa maan tasalle ja saatu muutamassa vuodessa kutakuinkin rakennettua kaupungin näköiseksi. Ja tässä sodassa se oli vaihtanut omistajaa neljä kertaa - toistaiseksi. Siinä kaupungissa ei tainnut olla paskahuussia isompaa pytinkiä enää pystyssä, tuumi Whitfield. Vaan eipä se hänen murheensa enää pitkään olisi. Kone laskeutuisi kohta Nagoyaan ja huomenna hän juoksisi taas kerran lentokenttää ympäri. Ensi vuonna hän olisi jo siviilissä ja jos kaikki menisi suunnitellusti, hän puolustaisi Helsingin olympialaisissa kolme vuotta sitten Lontoossa voittamaansa 800 metrin olympiakultaa.


Niigatan lentokenttä, 21. syyskuuta 1953

Luutnantti Yukio Inokuma kiihdytti MiG-15 -hävittäjänsä nousunopeuteen ja veti sauvasta. Hän vilkaisi hetken heti lentokentän vieressä alkavaa merta ja jatkoi nousuaan ylemmäs. Kukaan ei seurannut häntä. Lentoaika Etelä-Japanin lähimmälle kentälle oli alle 20 minuuttia. Toivottavasti liian lyhyt. Inokuma oli päättänyt loikata ideologisista syistä. Hän ei ollut tietoinen siitä, että saisi sadantuhannen dollarin palkkion kiitokseksi lentokuntoisen MiG-hävittäjän tuomisesta länsimaisten eksperttien tutkittavaksi ja testattavaksi.
Inokuma ylitti demarkaatiolinjan. Se kulki kiemurrellen alkuperäisen 37. leveyspiirin ympärillä, lännessä pohjoisempana ja idässä etelämpänä, vain 70 kilometrin päässä Tokion keskustasta. Sota oli päättynyt vajaat kaksi kuukautta aiemmin. Rauhanneuvottelut oli käyty rintamalinjalla sijainneessa Hagan kylässä, jonne oli sovittu perustettavaksi yhteinen turvallisuusvyöhyke, noin kymmenen hehtaarin kokoinen alue jota valvoivat molempien Japanien joukot yhdessä YK:n joukkojen kanssa. Tällä vyöhykkeellä tapahtuivat osapuolten neuvottelut ja sotavankien vaihdot. Japanien keskinäinen raja oli sovittu kulkemaan rintamalinjaa myöten, jonne perustettiin neljä kilometriä leveä demilitarisoitu vyöhyke. Myöhemmin vyöhyke miinoitettiin perusteellisesti ja kuten odottaa sopi, yhteinen turvallisuusvyöhyke jaettiin kahteen osaan. Raja kulki neuvottelurakennusten keskeltä.


Tsukuba, 22. tammikuuta 1968

Japanin tasavallan erikoisjoukot huusivat vielä kerran antautumiskäskyn. Asiaa harkittuaan Yoshitaro Nagata astui ulos talosta kädet ylhäällä. Hän ei sittenkään halunnut toimia määräysten mukaisesti ja ampua itseään kiinnijäämisen vaihtoehtona. Suurin osa hänen kolmestakymmenestä toveristaan oli jo kuollut. Loputkin hajaantuneesta iskujoukosta jahdattaisiin kiinni seuraavan viikon aikana ja tapettaisiin. Vain yksi Pohjois-Japanin erikoisjoukoista valitusta eliitin eliitistä kykenisi ylittämään demarkaatiolinjan ja pakenemaan takaisin omalle puolelle. Tehtävän epäonnistumisesta huolimatta Toshihito Ishimarusta tulisi kommunistisen Pohjois-Japanin kenraali ja varapuolustusministeri.
Nagata makasi maassa tyynenä, kun Etelä-Japanin sotilaat tutkivat hänet kovakouraisesti. Hän oli kestänyt pahempaakin. Koulutuksen aikana osaston kohtelu oli ollut äärimmäisen raakaa ja tehokasta. Heidät oli piesty useita kertoja lähitaisteluharjoituksissa, he olivat nukkuneet yönsä hautausmaalla tuoreiden ruumiiden seassa ja juosseet pitkiä matkoja raskaat reput selässään katkeamispisteeseen asti. Kaikista valmisteluista huolimatta tehtävä oli epäonnistunut. Heidän oli pitänyt tappaa Japanin tasavallan presidentti hänen virka-asunnossaan Tokiossa. Rajan ylitys oli onnistunut, mutta epäonnekseen he olivat törmänneet metsätöissä olleisiin veljeksiin. Ironista kyllä, iskujoukon kohtaloksi koitui heidän ideologinen puhdasoppisuutensa. Jotkut olisivat halunneet tappaa veljekset, mutta sen sijaan heille luennoitiin kommunismin hyödyistä ja päästettiin vapaaksi. Veljekset eivät pitäneet vaikenemislupaustaan, vaan kipittivät välittömästi poliisiasemalle. Alkoi ihmisjahti, joka päättyi osittain vain sadan metrin päässä presidentin virka-asunnosta. Nagata oli onnistunut pakenemaan, mutta jäänyt kiinni seuraavana päivänä. Myöhemmin hänestä tulisi pappi ja Etelä-Japanin tiedustelupalvelun tärkeä tietolähde. Mutta sitä hän ei vielä voinut aavistaa, toisin kuin sen että hänen vanhempansa teloitettaisiin hänen kiinnijäämisensä ja myöhemmän petturuutensa takia.
Murhayrityksen ja muutaman muun välikohtauksen seurauksena Japanin tasavallan ja Japanin demokraattisen kansantasavallan jo ennestään kylmät välit hyytyivät vuosikausiksi entistä kylmemmiksi. Etelä-Japani suunnitteli välittömästi koston ja päätti surmata vastaavalla iskulla Tadashi Nakamuran, Pohjois-Japanin "Suuren Johtajan". Iskujoukko koulutettiin, mutta lähtökäskyä ei tullut. Koko operaatiosta jäi käteen vain kolmekymmentä vuotta myöhemmin tehty menestyselokuva, joka löi kaikki katsojaennätykset Etelä-Japanissa.


Tokio, 17. syyskuuta 1988

Yleisö räjähti huutoon, kun 76-vuotias Naoto Tajima juoksi stadionille olympiasoihtua kantaen. Vanhan miehen askel oli yhä kevyt, aivan kuin 52 vuotta aiemmin, jolloin hän oli voittanut kolmiloikan olympiakultaa Berliinissä. Saavuttuaan olympialaisen soihtumaljan juurelle hän ojensi soihdun toiselle vanhalle, mutta yhä ryhdikkäälle miehelle. 84-vuotias Chuhei Nambu kapusi portaat ylös soihtumaljan vierelle ja ojensi soihdun vielä kerran eteenpäin. Sen otti vastaan häntä vuotta nuorempi Mikio Oda, Japanin ensimmäinen olympiavoittaja. Hän oli ottanut kolmiloikan olympiakultaa Amsterdamissa 1928. Nambu oli voittanut saman lajin Odan ja Tajiman välissä. Nämä kolme miestä oli valittu tästä syystä soihtuviestin viimeisiksi lenkeiksi. Nambun kohdalla valintaan oli vielä yksi lisäsyykin, hän oli syntyjään Sapporosta, Pohjois-Japanin puolelta. Se kuvasti Japanin yhtenäisyyttä, mutta oli myös näpäytys Tadashi Nakamuralle, joka oli vaatinut kisoja jaettavaksi, kieltäytynyt kuitenkin kaikista tarjotuista esityksistä ja lopulta odotetusti määrännyt Pohjois-Japanin boikotoimaan kisoja.
Menestykseksi muodostuneet olympiakisat olivat parasta mahdollista lääkettä Etelä-Japanin kansalliseen traumaan. Japanilaisille oli ollut kova pala niellä heidän entisen siirtomaansa Korean nousu valtavaksi talousmahdiksi. Kuten myös se, että yhtenäinen Korea oli järjestänyt olympialaiset jo vuonna 1964. Mutta nyt Etelä-Japani oli nousemassa uudeksi talousihmeeksi. Jonain päivänä Hitachi, Sony, Toyota ja Nissan olisivat yhtä tunnettuja nimiä kuin Daewoo, Hyundai ja Samsung. Nyt Etelä-Japani unohtaisi olympiahuumassa hetkeksi senkin, että joka ilta golfkenttien ylle levitettiin varmuustoimenpiteenä vaijerit Pohjois-Japanin maahanlaskuhyökkäyksen varalta.


Utsunomiyasta etelään, 15. kesäkuuta 2000

Japanin tasavallan presidentti astui rajan yli eteläpuolelle. Hän oli tyytyväinen. Huippukokous Japanin demokraattisen kansantasavallan presidentin Tadao Nakamuran kanssa oli sujunut loistavasti. Presidentit olivat allekirjoittaneet julistuksen, jossa he ilmoittivat pyrkivänsä Japanien rauhanomaiseen yhdistymiseen. Katkeruus alkoi vähitellen jäädä taakse, presidentti ajatteli. Uudet miehet remmissä, me nykyjohtajat emme enää muista Japanin sotaa. Emme olleet silloin edes syntyneitä tai olimme pikkulapsia, kuten Nakamura. Entisen diktaattorin Tadashi Nakamuran kuoltua kuusi vuotta sitten hänen poikansa Tadao oli ottanut vallan. Neuvotteluyhteys oli saavutettu ja Etelä-Japanin uutta linjaa kutsuttiin aiheestakin päivänpaistepolitiikaksi.
Presidentti palasi todellisuuteen. Kyllä hän hyvin tiesi, että yhdistymisjulistus oli pelkkiä korulauseita. Nakamura tajusi kyllä tasan tarkkaan, että yhdistyminen veisi häneltä vallan. Mutta Etelä-Japanin tavoite olikin hivuttaa pikkuhiljaa. Kunhan tieto etelän vauraudesta vain leviäisi nälänhädästä kärsivään pohjoiseen, niin yhdistyminen olisi väistämätön. Ja se leviäisi kyllä. Olihan tämän tapaamisen tärkein anti Utsinomiyan teollisuusalueen perustaminen rajan läheisyyteen. Siellä Pohjois-Japanin työläiset valmistaisivat eteläjapanilaisia tuotteita lännen markkinoille. Tieto vuotaisi vähitellen ja väistämättä nakertaen Pohjois-Japanin kommunismia, presidentti ajatteli.
Se, mitä hän ei voinut tietää oli Nakamuran oveluus. Pohjois-Japani suostui kyllä yhteistoiminta-alueeseen, mutta vain saadakseen kipeästi tarvitsemiaan valuuttatuloja. Työläiset olivat tiedustelupalvelun rautaisessa otteessa ja informaatiota vuoti paljon vähemmän kuin eteläjapanilaiset olivat laskeneet. Ja koko päivänpaistepolitiikan ajan pohjoinen kiristi etelältä ruoka-apua ja muita myönnytyksiä vähäisin teoin, kuten ydinohjelmaansa näennäisesti hidastamalla ja suostumalla joihinkin Japanin sodan erottamien perheiden lyhyisiin tapaamisiin.
Etelä-Japanissa valta vaihtui ja uudet johtajat tuskastuivat hitaaseen edistykseen. Lopullisesti päivänpaistepolitiikan päätti Pohjois-Japanin ensimmäinen ydinkoe.


Haga, 5. heinäkuuta 2012

Masao Ono heilutti Japanin yhdistymislippua. Siinä oli kuvattu Japanin kartta vaaleansinisellä värillä valkoisella pohjalla. Sadat tarkkaan valitut pohjoisjapanilaiset tekivät samoin. Ono asteli eteenpäin kohti turvallisuusvyöhykkeen rajaa. Hänen matkansa Pohjois-Japaniin oli kulkenut Venäjän kautta ja oli laiton, koska kaikki kontaktit Pohjois-Japanin kanssa piti hyväksyttää hallituksella. Ono oli Japanin yhdistymiskomitean varapuheenjohtaja. Käytännössä yhdistymiskomitea oli Pohjois-Japanin propagandaelin, mutta Etelä-Japanin oli pakko sietää sitä niin ikään propagandasyistä. Tällä kertaa Ono oli kuitenkin mennyt liian pitkälle. Hän oli käynyt neuvottelemassa Pohjois-Japanin uuden, nuoren johtajan Kenji Nakamuran kanssa. Kolmannen polven diktaattori oli eteläjapanilaisten yleisen mielipiteen mukaan osoittautunut vähintään yhtä pahaksi kuin isänsä ja isoisänsä, vaikka olikin käynyt nuorena koulua sveitsiläisessä yksityisoppilaitoksessa. Mutta valta turmelee ja kommunismissa saavutettavissa oleva totaalinen valta turmelee totaalisesti.
Pohjois-Japanin romahdusta oli odotettu jo pitkään. Mutta Japanin kansa oli sitkeää ja vaikka tietoa tihkuikin, ei diktatuuri näyttänyt romahtavan sitten millään. Toisaalta melkein kaikki vallassaolevat eteläjapanilaispoliitikot olivat tästä tyytyväisiä. Toki he toivoivat yhdistymistä, mutta he tiesivät Saksan kokemuksesta, mitä se maksaisi. Japanissa tilanne olisi vielä pahempi, koska ero oli jatkunut pidempään, maiden elintasokuilu oli vielä suurempi ja ne olivat olleet käytännössä sotatilassa viimeiset 60 vuotta. Jokaisen eteläjapanilaisen poliitikon toive oli sama kuin poliisin rukous: "Herra, jos sen täytyy tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani". Pohjois-Japani ei ollut avautunut pätkääkään nuorimman Nakamuran hallituskaudella. Vain sen verran nuorennusleikkaus näkyi otteissa, että viihde oli muuttunut pönöttävästä kommunistityylistä lennokkaampaan suuntaan.
Ono lähestyi rajaa. Tällä yhteisellä neuvotteluvyöhykkeellä rajan merkkinä oli kymmenen sentin levyinen, hieman maasta kohollaan oleva betoninen koroke. Ono kääntyi vielä kerran ympäri huutaen "Eläköön yhdistynyt Japani!" Sitten hän astui rajan yli. Etelä-Japanin turvallisuuspalvelun rotevat miehet nappasivat tiukan otteen hänen kainaloistaan ja kantoivat puoliväkisin näkymättömiin pohjoisjapanilaisten huutaessa protestejaan.
Japanin yhdistyminen ei näyttänyt vieläkään olevan näköpiirissä. Virka-asunnossaan Tokiossa suoraa lähetystä seurannut Japanin tasavallan presidentti pyöritti päätään ja ajatteli, olisiko sittenkin selvitty vähemmällä jos Japaniin olisi pudotettu atomipommi. Vaikka Hiroshimaan.


(Kirjoittajan loppuhuomautus: Tarinan uskomattomuudesta tai uskottavuudesta voidaan olla montaa mieltä. Mutta on yksi ehkä yllättävä asia, joka tekee tästä epäuskottavan. Jos Hiroshimaan ja Nagasakiin ei olisi koskaan pudotettu atomipommeja, niiden käytöstä sodassa ei olisi ollut kokemuksia. Ja väitän, että tässä tapauksessa niitä olisi käytetty Korean - tai tässä tarinassa Japanin - sodassa 1950-53. Tai viimeistään Kuuban ohjuskriisin aikana. Jolloin seuraus olisi todennäköisesti ollut maailmanlaajuinen ydinsota. Olen aina ollut sillä kannalla, että Hiroshima ja Nagasaki pelastivat maailman ydinsodalta. Ilman niistä saatuja kokemuksia ydinaseen käyttökynnys olisi ollut paljon alempana.)

Välihuomautus 142 : Ohjeita pukeille

Näin jouluaikaan pukit ovat tunnetusti liikkeellä. Ilta-Sanomat neuvoi ystävällisesti jutussaan ”Eläkkeellä oleva insinööri neuvoo: Kun muistat nämä kaksi asiaa, saat...” (loppuosan ”...puut syttymään saunanpesässä, uunissa, nuotiossa...” voi jättää tilanpuutteen takia pois), kuinka pukki saa paikat lämpimiksi. Tässä julkaistaan jutusta valittuja paloja:

Raoilla on väliä!
Ei ole yhdentekevää, onko rako sentin tai viisi senttiä.
Ja nyt ei puhuta turvaväleistä, kerrankin.
– Se on aina hämmästyttänyt minua, että vaikka kyseessä on itsestään selvyys, sitä ei ajatella sen tarkemmin, sanoo Alpo Hassinen, eläkkeellä oleva ilomantsilainen metsätalousinsinööri.
...
Alpo löysi ihanteellisen raon kokeilemalla. Eläkkeellä on aikaa.
– Kolmen–neljän sentin rako on paras.
Väljempi rako vaatii enemmän ... sytykkeitä, ahtaampi ei syty, vaan tukahtuu.
Niinpä 3–4 senttiä on optimaalinen leveys.
Alkuun päästään, kun muistaa vanhat sanonnat ”kaksin aina kaunihimpi” ja ”ei puu yksin pala” tai kuten Hassinen tiivistää:
– Jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?
...sinänsä koolla ei ole merkitystä.
...
VAIKKA suurin osa suomalaisista saa ..., yllättävän usein touhu menee sähläämiseksi ja vaatii useita yrityksiä.
Oma kärsimättömyys tai mahdollinen ympäriltä kohdistuva sosiaalinen paine (neuvominen, nälviminen) eivät helpota tehtävää.
Silloin auttaa, kun pitää mielessä Hassisen löytämän ihanneraon: 3–4 senttiä.
Yksinkertaista, kun muistaa: pystyrako, 3–4 senttiä leveä.
...
Sitten tarvitaan enää sytyke.
Toimii karuissakin olosuhteissa, kun vain rako on oikea.
KUN rako on oikea, ... riittää ... kymmenen -senttinen ei-aivan-ohut käppyrä.
...
KAIKKI alkaa kuitenkin raosta. Kun rako on kunnossa, ei tarvita ylen määrin sytykkeitä.
...
Eikä aina huvita, kun on kiire saunaan.
– Kaikki sanovat, että noinhan on aina tehty, Hassinen naurahtaa.
– Niin onkin, mutta jostain syystä kukaan ei ole puhunut selväsanaisesti tuosta 3–4 sentin pystysuuntaisesta raosta.
Toki ihanteellinen rako syntyy usein vahingossa.
...
Mutta jos ja kun vaikeudet alkavat, auttaa kun tietää, mihin pitää kiinnittää huomiota.
Rakoon.

Blogisti toivottaa näiden ohjeiden myötä tyydyttävää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!

Pitkä marssi

Historian aikakausia on tunnetusti hankala hahmottaa. Olen parissa jutussa esittänyt vertailuja siitä, kuinka kahden tapahtuman välillä on joko hämmentävän lyhyt tai pitkä aika. Tunnetuin esimerkki on se, että Kleopatra liitetään ihmisten mielissä pyramideihin, vaikka aika meidän päivistämme Kleopatraan on viisisataa vuotta lyhyempi kuin Kleopatrasta pyramidien rakentamiseen.

Eräs tapa hahmottamiseen on suhteuttaa kulunutta aikaa johonkin tunnettuun skaalaan. Valitsin tunnetuksi skaalaksi Suomen pohjoisesta etelään. Tätä lähdin sitten vertaamaan historian ajanjaksoihin. Sivumennen täytyy huomauttaa, että tätä tutkiessa tuli mieleen kysymys, jota en muista koskaan kuulleeni: mikä on aikaisin tapahtuma, jonka tarkka päivämäärä tiedetään? Enkä tarkoita sitä että ”tämä tapahtui Ramsesin hallittua tasan kaksi vuotta hihhulikuun puolivälissä”, jossa kahden ajankohdan keskinäinen etäisyys tunnetaan mutta ei kyetä kiinnittämään niitä nykyiseen kalenteriin täsmällisesti. Vaan sitä, että voidaan tarvittaessa laskea täsmälleen, kuinka monta päivää tapahtumasta on kulunut. Ilmeisesti varhaisin tapahtuma, jonka ehdottomasta täsmällisyydestä ollaan yksimielisiä, on lyydialaisten ja meedialaisten taistelu, joka keskeytyi auringonpimennyksen takia. Koska taistelupaikka ja -ajankohta tiedetään riittävällä tarkkuudella ja auringonpimennykset ovat laskettavissa, on kyetty selvittämään tämän tapahtuneen 28. toukokuuta vuonna 585 ennen ajanlaskun alkua. Älkää kysykö kuinka monta päivää siitä on tai minkä kalenterin mukaan päivämäärä on ilmoitettu. Joka tapauksessa siitä on reilut 950 000 päivää, joten ei kulu kuin reilut sata vuotta siihen, että miljoona päivää on täynnä. Joka tapauksessa olin hämmästynyt siitä, että varhaisin tarkasti tunnettu päivämäärä on noinkin tuore, olihan pyramidien rakentamisestakin jo parituhatta vuotta.

Mutta asiaan. Päätin selvittää, missä kohtaa mikäkin tapahtuma olisi sattunut, jos sovitaan että historian aikajana asetetaan Suomen pohjoisimmasta pisteestä (tai Nuorgamin rajapuomilta, jos tarkkoja ollaan) Eduskuntatalolle. Eli lähdetään kävellen liikkeelle ja katsotaan, missä vaiheessa mitäkin tapahtuu. Yllättävää kyllä, reitti ei Google Mapsin mukaan ole täysin yksikäsitteinen.

Matka Nuorgamin rajapuomilta aluksi tietä 970 pitkin Utsjoelle ja siitä nelostietä Eduskuntatalon edustalle on Google Mapsin mukaan 1325 km. Suositeltu reitti kulkee itse asiassa Rovaniemen jälkeen Kemijoen itäpuolella oikaisten suoraan Simoon ja on pituudeltaan 1310 km eli viisitoista kilometriä vähemmän. Suositeltu kävelyreitti on puolestaan 1311 km ja kulkee jonkin verran eri reittejä pyörien nelostien molemmin puolin etenkin eteläiseltä osaltaan. Mielenkiintoista kyllä, suositeltu pyöräilyreitti on pisin eli 1339 km. Pitäydytään kuitenkin kävelemässä pitkin nelostietä, koska tämä reitti on helpointa mitata ja kulkee tutumpia seutuja pitkin.

Suhteutin tälle reitille neljä eri aikajanaa: tapahtumat Suomen itsenäistymisestä alkaen, tapahtumat Kheopsin pyramidin rakentamisesta alkaen, tapahtumat dinosaurusten tuhosta alkaen ja tapahtumat alkuräjähdyksestä alkaen.


Marssi 1: Suomen itsenäistymisestä 6.12.1917 alkaen 31.12.2020 asti.

6.12.1917, rajapuomilla: Suomi julistautuu itsenäiseksi.
31.12.1917, vajaa kilometri rajalta: Neuvosto-Venäjä tunnustaa Suomen itsenäisyyden.
27.1.1918, lähellä Nuorgamin kylää: Vapaussota syttyy.
14.5.1918, kilometri Nuorgamin jälkeen: Tampereen taistelu on käyty kylän kohdalla, vapaussota päättyy.
25.7.1919, tiellä 970 Nuorgamin ja Utsjoen puolivälissä: Suomi saa ensimmäisen presidenttinsä Ståhlbergin astuessa virkaan.
14.10.1920, hieman Vetsikon jälkeen ennen Utsjokea: Tarton rauhansopimus allekirjoitetaan.
2.3.1925, Mierasjärvi Kevon luonnonpuiston kohdilla: Relanderista tulee presidentti.
2.3.1931, Inarin kirkonkylä: Svinhufvudista tulee presidentti.
27.3.1932, Inarista toistakymmentä kilometriä etelään: Mäntsälän kapina.
1.3.1937, Saariselän lomakeskuksesta muutama kilometri etelään: Kalliosta tulee presidentti.
30.11.1939, Vuotson kylässä: Talvisota syttyy.
13.3.1940, neljä kilometriä Vuotson eteläpuolella: Moskovan rauha solmitaan, karjalaisten toistaiseksi 80 vuotta kestänyt evakkotie alkaa.
19.12.1940, vähän ennen Porttipahdan tekojärveä: Kallio eroaa presidentin virasta ja kuolee samana päivänä, Rytistä tulee presidentti.
25.6.1941, Porttipahdan tekojärven pengertien jälkeen: Jatkosota syttyy.
4.8.1944, Petkulan ja Sattasen välillä: Ryti eroaa tehtävästään ja Mannerheimistä tulee presidentti.
4.9.1944, kilometriä myöhemmin: Jatkosota päättyy aselepoon.
27.4.1945, muutama kilometri ennen Sattasen kylää: Lapin sota päättyy.
11.3.1946, Sattasen ja Sodankylän puolivälissä: Paasikivestä tulee presidentti Mannerheimin erottua.
10.2.1947, pari kilometriä Sodankylän jälkeen lentokentän kohdalla: Pariisin rauhansopimus allekirjoitetaan.
6.4.1948, vähän Luoston risteyksen jälkeen: YYA-sopimus allekirjoitetaan.
19.7.1952, ennen Nampajärveä suunnilleen Sodankylän ja Rovaniemen puolivälissä: Helsingin olympialaisten avajaiset.
1.3.1956, Rovaniemen lentokentän risteyksen kohdalla napapiirillä: Kekkosesta tulee presidentti ja samana päivänä alkaa yleislakko.
30.10.1961, vähän ennen Tervolaa: Neuvostoliitto lähettää Suomelle nootin. Kriisi ratkeaa seuraavan kilometrin aikana.
1.1.1963, kymmenisen kilometriä Tervolan jälkeen: Markan arvosta pudotetaan kaksi nollaa pois rahauudistuksessa.
1.8.1975, Limingalla nelostien ja kasitien risteyksessä: ETYKin päätösasiakirja allekirjoitetaan Helsingissä.
27.10.1981, tarkalleen Suomen keskipiste -muistomerkin kohdalla: Kekkonen ilmoittaa eroavansa presidentin tehtävistä.
27.1.1982, edelleen nykyisessä Siikalatvan kunnassa: Koivistosta tulee presidentti.
14.11.1991, Viitasaarella vähän ennen keskustaa: Pankkikriisi pahimmillaan, markka devalvoidaan.
1.3.1994, Konginkankaalta pohjoiseen: Ahtisaaresta tulee presidentti.
16.10.1994, muutama kilometri Konginkankaalta pohjoiseen: Kansanäänestys jossa EU voittaa ja Suomi häviää.
1.3.2000, Jyväskylä: Halosesta tulee presidentti.
1.1.2002, Toivakan kunnan puolella: Suomi siirtyy käyttämään rahayksikkönä euroa.
1.3.2012, hieman ennen Lahtea: Niinistöstä tulee presidentti.
13.9.2015, Hyvinkään tasalla: Haittamaahanmuuttokriisin synkin päivä, 500 lähi-itäläistä ylittää rajan Haaparannassa.
17.3.2020, Kehä ykkösen liittymässä: Maassa julistetaan valmiuslaki voimaan koronaepidemian takia.
22.12.2020, Oopperatalon kohdalla: Tänään.
31.12.2020, Eduskuntatalo. Perillä.


Marssi 2: Kheopsin pyramidin valmistumisesta 2560 ennen ajanlaskun alkua alkaen 31.12.2020 asti:

-2560, rajapuomilla: Kheopsin pyramidi on valmis.
-2200, Utsjoen ja Inarin rajalla Petsikossa: Stonehenge valmistuu.
-1600, vähän ennen Vuotsoa: Minolainen sivilisaatio Kreetalla tuhoutuu tulivuorenpurkauksessa.
-776, Rovaniemen eteläpuolella ennen Tervolaa: Ensimmäiset antiikin olympialaiset, joista on varmaa tietoa.
-490, Keminmaa: Marathonin taistelu.
-322, Lapin läänin rajalla: Aleksanteri Suuri kuolee ja hänen valtakuntansa hajoaa.
-44, Oulun ja Kempeleen rajalla: Julius Caesar murhataan.
117, ennen Rantsilaa: Rooman valtakunta on laajimmillaan Trajanuksen hallitessa.
325, ennen Kärsämäkeä: Nikean kirkolliskokous.
476, Pyhäjärvi: Rooman keisarikunta lakkaa olemasta.
732, Viitasaari: Islamin Euroopan-valloitus pysäytetään Poitiersin taistelussa.
1066, Jyväskylä: Vilhelm Valloittaja hyökkää Englantiin ja valtaa maan.
1215, Toivakka: Magna Carta allekirjoitetaan.
1337, Joutsa: Satavuotinen sota alkaa.
1453, Hartolan jälkeen: Satavuotinen sota päättyy ja samaan aikaan Konstantinnapoli kukistuu.
1492, vähän ennen Lusin risteystä: Kolumbus purjehtii Amerikkaan.
1517, Lusin risteyksessä: Martti Luther esittää teesinsä ja aloittaa uskonpuhdistuksen.
1588, Vierumäki: Voittamaton armada osoittautuu voitettavaksi.
1776, Pukkilan paikkeilla: Yhdysvallat julistautuu itsenäiseksi.
1789, muutama kilometri edellisen jälkeen: Ranskan suuri vallankumous alkaa.
1815, Hyvinkään risteyksen kohdalla: Napoleon kärsii tappion Waterloossa.
1861, Järvenpään pohjoispuolella: USA:n sisällissota alkaa.
1914, Kerava: Ensimmäinen maailmansota alkaa.
1918, Kerava, reilua kilometriä myöhemmin: Ensimmäinen maailmansota päättyy.
1933, Leppäkorven kohdalla: Hitler perustaa ”tuhatvuotisen valtakunnan”.
1939, Korson liittymä: Toinen maailmansota alkaa.
1945, Peijaksen sairaalan kohdalla: Toinen maailmansota päättyy, kuten myös ”tuhatvuotinen valtakunta”.
1957, Vantaan pohjoinen liittymä: Sputnik avaruuteen, avaruusaika alkaa.
1969, Kehä kolmosen liittymä: Ensimmäinen ihminen Kuussa.
1991, Malmi: Neuvostoliitto hajoaa.
2001, Vanhankaupunginlahti: WTC-iskut.
Loppuvuodesta 2019, Kansallismuseo: COVID-19 -virus löydetään.
22.12.2020, Eduskunnan rappusilla, 30 m pylväistä: Tänään.
31.12.2020, Eduskuntatalo. Perillä.


Marssi 3: Dinosaurusten tuhosta 66 miljoonaa vuotta sitten alkaen 31.12.2020 asti:

-66 000 000, rajapuomilla: Asteroidi törmää Maahan ja tuhoaa dinosaurukset.
-50 000 000, Peurasuvanto, Porttipahdan ja Sodankylän puolivälissä: Intia törmää Aasiaan ja alkaa hivuttaa Himalajaa merenpinnan tasosta ylemmäs.
-30 000 000, Oulu: Etelä-Amerikka irtautuu Antarktiksesta.
-16 000 000, Äänekoski: Afrikka törmää Euraasiaan.
-14 000 000, Tikkakoski: Ensimmäiset hominidit ilmaantuvat.
-4 500 000, vähän Lahdesta etelään: Australopithecus nousee kahdelle jalalle.
-2 000 000, Järvenpää: Homo habilis ilmaantuu.
-350 000, Viikki: Neanderthalilaiset kehittyvät.
-50 000, Töölönlahden reunalla: Nykyihmiset ymmärtävät poistua Afrikasta.
-30 000, Hesperianpuisto: Neanderthalilaiset kuolevat vähitellen sukupuuttoon.
-11 000, Kansallismuseo: Viimeisin jääkausi lopussa.
-3500, Musiikkitalo: Kirjoitustaito keksitään, historiallinen aika alkaa.
-2560, Mannerheimintiellä, eduskunnan kulmalla: Kheopsin pyramidi on rakennettu.
-776, Eduskuntatalon edustalla: Ensimmäiset antiikin olympialaiset, joista on varmaa tietoa.
-44, nurmikolla Eduskuntatalon edustalla: Julius Caesar murhataan.
(Tässä välissä pitää vähän selittää. Sovitaan että matka päättyy eduskuntatalon rappusten yläpäässä siten, että seisotaan 30 cm viimeisen rappusen päättymisestä pylväisiin päin. En todellakaan halunnut lähteä sinne Helsingin monikulttuuriseen persläpeen mittailemaan rappusten mittasuhteita, kun en ole melkein kymmeneen vuoteen käynyt enkä aio aloittaa nyt. Googlaamalla selvisi, että rappusia on 46. Satelliittikuvista pystyi mittaamaan rappusten pituuden ja päättelemään suunnillen, missä kohdassa on välitasanne ja minkä levyinen se on. Menemättä yksityiskohtiin menettelytavoissa päädyin seuraavaan approksimaatioon: normaalin rappusen leveys on 30 cm. Ennen välitasannetta on 15 tämän levyistä rappusta, välitasanne on 2 m levyinen ja lasketaan yhdeksi rappuseksi, välitasanteen jälkeen on 30 rappusta.)
1215, aivan rappusten alapäässä: Magna Charta allekirjoitetaan.
1337, kuudennella rappusella: Satavuotinen sota alkaa.
1492, välitasanteella: Kolumbus purjehtii Amerikkaan.
1789, puolivälissä jälkimmäisiä rappusia: Ranskan suuri vallankumous alkaa.
1918, kuusi rappusta ennen tasannetta: Ensimmäinen maailmansota päättyy.
1945, viisi rappusta ennen tasannetta: Toinen maailmansota päättyy.
1969, kolme rappusta ennen tasannetta: Ensimmäinen ihminen Kuussa.
1991, viimeiselle rappuselle astumassa: Neuvostoliitto hajoaa.
2001, ponnistamassa viimeiseltä rappuselta: WTC-iskut.
Loppuvuodesta 2019, jalka kaksi senttimetriä tasanteen yläpuolella ennen viimeisen askeleen päättymistä: COVID-19 -virus löydetään.
22.12.2020, jalka puoli millimetriä tasanteen yläpuolella: Tänään.
31.12.2020, Eduskuntatalo. Perillä.


Marssi 4: Alkuräjähdyksestä 13,8 miljardia vuotta sitten alkaen 31.12.2020 asti:

-13 800 000 000, rajapuomilla: Alkuräjähdys.
-13 550 000 000, tiellä 970 Nuorgamin ja Utsjoen puolivälissä: ensimmäiset tähdet alkavat muotoutua.
-4 600 000 000, Pyhäjärvi: Aurinkokuntamme ja maapallo syntyvät.
-2 200 000 000, Leivonmäen ja Joutsan välillä: Maapallon happipitoisuus kasvaa voimakkaasti.
-1 500 000 000, Lusin risteys: Ensimmäiset sienet kehittyvät.
-850 000 000, Orimattilassa juuri ennen Uudenmaan rajaa: Ensimmäiset kasvit kehittyvät.
-600 000 000, Hyvinkään liittymä: Ensimmäiset eläimet.
-240 000 000, Keravan ja Vantaan rajalla: Dinosaurusten valtakausi alkaa.
-66 000 000, Vanhankaupunginlahti, Vantaanjoen sillalla: Asteroidi törmää Maahan ja tuhoaa dinosaurukset.
-14 000 000, Töölö: Ensimmäiset hominidit ilmaantuvat.
-4 500 000, Finlandia-talo: Australopithecus nousee kahdelle jalalle.
-2 000 000, Musiikkitalo: Homo habilis ilmaantuu.
-350 000, jalkakäytävällä Eduskuntatalon edessä: Neanderthalilaiset kehittyvät.
-50 000, puolivälissä jälkimmäistä rappusosuutta: Nykyihmiset ymmärtävät poistua Afrikasta.
-11 000, neljänneksi viimeisellä rappusella: Viimeisin jääkausi lopussa.
-3500, viimeisellä rappusella: Kirjoitustaito keksitään, historiallinen aika alkaa.
-776, takimmainen jalka viimeisellä rappusella, etummainen heilahtamassa sen ohi: Ensimmäiset antiikin olympialaiset, joista on varmaa tietoa.
-44, etummainen jalka heilahtanut tasanteen yläpuolelle: Julius Caesar murhataan.
1492, viimeinen askel viisi senttiä tasanteen yläpuolella: Kolumbus purjehtii Amerikkaan.
1789, viimeinen askel kaksi senttiä tasanteen yläpuolella: Ranskan suuri vallankumous alkaa.
1918, viimeinen askel sentin tasanteen yläpuolella: Ensimmäinen maailmansota päättyy.
1969, viimeinen askel viisi milliä tasanteen yläpuolella: Ensimmäinen ihminen Kuussa.
2001, viimeinen askel vajaat kaksi milliä tasanteen yläpuolella: WTC-iskut.
Loppuvuodesta 2019, viimeinen askel kymmenen mikrometriä tasanteen yläpuolella, vähemmän kuin ihmissilmä voi havaita: COVID-19 -virus löydetään.
22.12.2020, 0,2 mikrometriä ennen maanpintaa: Tänään.
31.12.2020, Eduskuntatalo. Perillä.

Uusinta: Ymmärrysharjoitus II

Lukijalle: Sun Tzu opetti aikoinaan, että on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää vastapuolen ajattelua. Niinpä kertaillaan neljän vuoden takaista yritystä:

Yli kaksituhatta vuotta sitten kreikkalaiset tekivät näppärän keksinnön ja aksiomatisoivat matematiikan. Sitä ennen matematiikka oli ollut luonnontiede. Mittailtiin suorakulmion sivuja ja huomattiin että katsos kehveliä, kun pituuden kertoo leveydellä, saadaan pinta-ala. Sitten tuli Eukleides ja osoitti matemaattisesti tämän olevan totta. Samoin kuin monta muuta asiaa voidaan osoittaa aukottomasti tosiksi.

Näin yleisesti luullaan. Totuus on kuitenkin jotain muuta.

Eukleides ei osoittanut suorakulmion pinta-alaa aukottomasti todeksi. Eikä mitään muutakaan. Hän ainoastaan osoitti, että nämä asiat ovat tosia, mikäli noudatetaan hänen esittämiään aksioomia. Aksioomat ovat tietynlaisia peruslauseita, joiden oletetaan olevan tosia ja joista muut lauseet ovat loogista seurausta. Tunnetuin Eukleideen viidestä aksioomasta on epäilemättä yhdensuuntaisuusaksiooma, jonka mukaan kaksi yhdensuuntaista suoraa eivät leikkaa toisiaan.

Yleisesti uskottiin vuosisatojen ajan Eukleideen aksioomien olevan ehdottomia totuuksia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ainoa ehto aksioomien valinnalle on näet se, että niiden tulee olla keskenään ristiriidattomia. Valitsemalla aksioomat toisin saadaan toisenlaista matematiikkaa. Eukleideen geometria kuvasi hyvin ihmisaistein havaittavissa olevaa maailmaa, mistä seurasi yleinen ja virheellinen uskomus sen absoluuttisesta totuudesta. 1800-luvulla löydettiin kuitenkin epäeuklidisia geometrioita, joissa esim. yhdensuuntaisuusaksiooma ei ollut voimassa, kuten hyperbolinen geometria. Niiden aksioomat olivat keskenään ristiriidattomia, joten järjestelmät olivat kelvollisia. Ne kuvasivat yleensä malleja, joiden käsittäminen ihmisaistein on lähes mahdotonta. Malleja, jotka eivät kuvanneet jokapäiväisessä elämässä havaittavia asioita, vaan olivat hyödyllisiä esim. pohdittaessa maailmankaikkeuden muotoa. Mikäli näiden aksioomajärjestelmien avulla yrittää rakentaa taloa, se ei pysy pystyssä. Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö järjestelmät olisi oikein – mutta ne ovat oikein vain omassa järjestelmässään.

Jotain hyvin samankaltaista on nähtävissä nykypäivän yhteiskunnallisessa keskustelussa. Geometriassa vastaava tilanne olisi seuraava. Ei auta, vaikka kuinka osoittaa rautalangasta vääntäen, että kolmion kulmien summa on 180 astetta. Toinen väittää kivenkovaan sen olevan enemmän, jolloin rautalangan omistaja polttaa loputkin päreensä idiotismin edessä.

Ehkä kyse ei olekaan idiotismista. Kyse saattaa olla erilaisesta aksioomajärjestelmästä, joka on sinänsä ristiriidaton. Edellisessä esimerkissä henkilö A käytti euklidista geometriaa, kun taas henkilö B pallogeometriaa, joten molemmat olivat oikeassa omassa aksioomajärjestelmässään, vaikka olivatkin eri kannalla kolmion kulmien summasta. Vastaavasti henkilön A aksioomajärjestelmän kulmakivenä saattaa olla esimerkiksi se, että kaikkia ihmisiä tulee kohdella samanarvoisesti heidän syntyperästään riippumatta, kun taas henkilön B aksioomajärjestelmässä tulee aksiomaattisesti suorittaa ns. positiivista diskriminaatiota. Mikä on sovittamaton ristiriita järjestelmien välillä.

Kumpikaan järjestelmä ei ole sen paremmin oikeassa kuin väärässäkään. Ne vain tuottavat erilaisen yhteiskunnan aivan kuten geometriassa erilaiset aksioomat tuottavat erilaista geometriaa. Kokonaan toinen juttu on sitten se, millaista geometriaa tarvitaan tai millainen yhteiskunta halutaan rakentaa. Euklidisen tasogeometrian avulla saadaan aikaan kerrostalo. Jos pitäytyisi hyperbolisessa geometriassa, talo ei pysyisi pystyssä koska hyperbolinen geometria ei ole tarkoitettu rakennusinsinöörin työkaluksi. Samaten euklidinen geometria ei auta maailmankaikkeuden muodon selittämisessä.

Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, moni kummallisuus selittyy. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on todella fiksu mies, mutta järjestelmällisesti väärässä. Paitsi tietysti oman aksioomajärjestelmänsä puitteissa oikeassa. Ikävä puoli Suomen kansan kannalta on tietysti se, ettei kyseinen aksioomajärjestelmä kuvaa havaittavaa todellisuutta kovin hyvin.

Olen ennenkin yrittänyt mennä vastapuolen pään sisälle ja ymmärtää. Toisenlaisen aksioomajärjestelmän kautta ajattelu antaakin näennäiselle mielettömyydelle hyvän selityksen. En nyt ryhdy sen kummemmin vastapuolen aksioomia pohtimaan, mutta voi lähteä siitä melko turvallisesta olettamuksesta että niihin jossain muodossaan kuuluu se, että huonosti meneviin asioihin löytyy syy valkoisesta miehestä. Tästä voi sitten lähteä loogisesti seuraamaan ajatusmallia ja kuten huomataan, se on varsin ristiriidaton. Kun oma aksioomajärjestelmäni eli Jaskan järjestelmä nyt on mitä on, niin kutsutaan tällaisen toisen järjestelmän omaavaa henkilöä vaikka yhden kirjaimen erolla Juskaksi (valitun nimen yhteydet olemassaoleviin henkilöihin ovat täysin tahattomia), eräänlaiseksi Anti-Jaskaksi.

Tässä välissä on kuitenkin huomautettava, että toki suurin osa suvaitsevaistosta ei ajattele asioita näin selkeästi, vaan kulkee ainoastaan lauman ja hyvän fiiliksen mukana toimien ristiriitaisesti. Sama pätee toki myös meihin Voiman Pimeän Puolen kulkijoihin – asioiden aksiomatisoijat ja loogisesti etenijät ovat kaikkialla harvassa. Suurin osa ihmisistä on vain sillejä silliparvessa kääntyen aina samaan suuntaan kuin naapurikin.

Äskettäin järjestettiin nenäpäiväkeräys. Samanlaisia keräyksiä järjestettiin silloinkin, kun olin lapsi. Niissäkin kerättiin rahaa köyhän Afrikan hyväksi. Nykypäivänä Afrikka on suhteessa sivistysmaihin ihan yhtä köyhä kuin silloinkin. Ainoa merkittävä ero on siinä, että sen väkiluku on kolminkertaistunut. Tästä Juska päätyy täysin loogiseen johtopäätökseen, että tuolloin jokunen vuosikymmen sitten Afrikkaa ei avustettu tarpeeksi. Jos näin olisi toimittu, niin Afrikka olisi tänä päivänä kukoistava manner. Joten kehitysapua on lisättävä, tuumii Juska.

Tilanne on kuitenkin se, että väkiluvun kasvun myötä Afrikan ja Lähi-Idän kantokyky ei riitä. Niinpä sieltä pyritään siirtolaisiksi sivistysmaihin. Tämähän on ihan ymmärrettävää. Islamistakin on monia eri suuntauksia, joita yhdistää vain yksi asia: kaikkien niiden kannattajat haluavat pois islamilaisista maista. Juskan logiikassa on täysin selvää, että tämä tulee sallia ja rajat avata. Eli hänen aksioomajärjestelmäänsä kuuluu vapaa liikkuvuus. Tämän seuraus kylläkin on se, että hallitsematon väestönkasvu kehitysmaissa jatkuu ja liikaväestö ainoastaan dumpataan länsimaihin. Mutta se ei ole ristiriidassa Juskan aksioomien kanssa.

Ongelmia tästä kieltämättä aiheutuu. Juskan aksioomiin kuuluu varmaan myös luonnonsuojelu. Nyt maapallon kantokyky alkaa ulvoa sietämättömissä lukemissa, kun ihmiskunnan kulutukseen tarvittaisiin jo kohta kahden maapallon tuotanto. Juskalle tämä ei muodosta ristiriitaa rajojen avoimmuuden kanssa, koska länsimaathan niitä resursseja eniten kuluttavat. Paitsi että:
1) Esimerkiksi Suomi tuottaa yli kaksi kertaa niin paljon luonnonvaroja kuin kuluttaa.
2) Afrikkalainen moninkertaistaa hiilijalanjälkensä muuttaessaan kylmempään ilmastoon korkeampaan elintasoon.
3) Siinä missä sivistysmaissa edes yritetään tehdä asialle jotakin, kehitysmaissa nakataan luonnonvarojen käytölle pitkät paskat.
4) Esimerkiksi Arabiemiraateissa eli rikkaassa kehitysmaassa luonnonvaroja käytetään 12-kertaisesti verrattuna alueen luonnonvarojen tuotantoon - vähän eri juttu kuin Suomen 0,5-kertaisuus. Jos kehitysmaalaisilla olisi mahdollisuus kuluttaa luonnonvaroja yli kapasiteetin, näin tapahtuisi.
Hyvänä esimerkkinä Juskan ajatusmallista oli äskettäin Hesarissa ollut lista Pohjoismaiden 15 keinosta, jotka pelastaisivat maapallon ilmastonmuutokselta. Joka ainoa niistä oli kuin laastari valtimoverenvuotoon. Millään ei ole minkäänlaista tehoa, ellei kehitysmaiden väestönkasvua saada pysähtymään. Eikä se suinkaan ollut listassa. Itse asiassa ainuttakaan noista viidestätoista keinosta ei edes tarvittaisi, mikäli kehitysmaat olisivat noudattaneet Pohjoismaiden keinoa: Pidetään väkiluku alhaisempana kuin ekologinen kapasiteetti. Tämän ehdon täyttävät Pohjoismaista kaikki muut paitsi Tanska, jonka kulutus on noin 1,3 kertainen tuotantoon nähden.
Juskalle tämä ei ole ongelma siksi, että nämä ongelmat ratkeavat kyllä, kunhan kehitetään sopiva teknologia.

Teknologian kehittämiseen taas vaaditaan työvoimaa, jota Juskan logiikassa saadaan kehitysmaalaisesta maahanmuutosta. Juskan aksioomiin kun kuuluu se, että ihmisryhmillä ei ole mitään eroja. Ei ainakaan älykkyydessä. Mikä on varsin käsittämätön ajatus niin biologian, tilastotieteen kuin tutkimustenkin näkövinkkelistä. Plus sitten siihen päälle kulttuuri, joka useissa tapauksissa on esteenä kehitykselle. Tästä joku muu voisi loogisesti todeta, että:
1) Ei kannata ottaa maahan porukkaa, jonka älli ei riitä sivistyneessä yhteiskunnassa toimimiseen.
2) Kehitykselle ja sivistykselle vihamieliset kulttuurit tulee kitkeä pois kuin rikkaruohot.
Mutta nämä eivät ole yhteensopivia Juskan järjestelmän kanssa, joten hän "ratkaisee" ongelman (1) massiivisin tukitoimin ja ongelman (2) soveltamalla kulttuurirelativismia, jonka takia kaikilta ei vaadita samoja asioita, vaan jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Lopullisena niittinä Juska voi todeta, että maapallolla on tosiaankin liikaa ihmisiä ja niitä ei pidä enää hankkia lisää. Niinpä hän keksii jonkin syyn pysyä lapsettomana, mikä antaa muille tilaa. Tai ainakin hän kehottaa länsimaalaisia olemaan hankkimatta lapsia siksi, että maapallon väkiluku kasvaa niin valtavaa tahtia. Tässä logiikassa globalisoidaan lokaali ongelma eli eihän länsimaiden ongelma ole väestönkasvu. Sen sijaan kehitysmaiden on. Juskan ratkaisu muistuttaa tämmöisen toisen aksioomajärjestelmän omaavan mielestä sitä, että Suomessa ruvettaisiin säästämään vettä siksi että siitä on Saharassa pula ... ai brrgele, mutta niinhän sitä jo tehdään. Siis korjataan toisinpäin: länsimaalaisten lastenhankintalakko maailman väestönkasvun pysäyttämiseksi on sama kuin Keniassa pukeuduttaisiin tammikuussa toppavaatteisiin siksi että Suomessa on kylmä.
Mikäli länsimaalaiset eivät lisäänny, kehitysmaalaiset muuttavat länsimaihin ja lisääntyvät yhtä hillittömästi kuin ennenkin. Paitsi Juskan järjestelmässä, jossa he muutaman sukupolven kuluttua muuttuvat länsimaiselle tasolle. Ja samalla ratkeavat kaikki muutkin ongelmat, kun maahanmuuttajien kehittämät teknologiset innovaatiot otetaan käyttöön.

En voi sille mitään, että Juskan ja hänen heimolaistensa maailmankuvasta tulee mieleen keskiaikainen geosentrinen maailmankuva, jossa maapallo oli avaruuden keskipiste ja kaikki planeetat sekä Aurinko kiersivät sitä. Tämähän oli ihan uskottava siihen asti, kunnes alettiin tehdä tarkempia havaintoja ja parempia laskelmia. Tällöin havaittiin, että eihän tämä nyt ihan putkeen mennyt. Mutta aksiooma - kaikki kiertää Maata - oli aksiooma ja jos todellisuus näytti olevan sen kanssa ristiriidassa, niin sen pahempi todellisuudelle. Silloin järjestemää paikattiin. Todettiin, että ympyränmuotoiset kiertoradat eivät riitä, vaan niihin piti lisätä episyklejä, toisin sanoen silmukoita jotka aiheutuvat kiertoradan sisällä olevista kiertoradoista. Kuvaajana tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Mars kiersi systeemin mukaan Maata näennäisesti ympyränmuotoista rataa pitkin, mutta teki silloin tällöin silmukan radallaan. Vastaavalla tavalla voi toki paikata systeemin virheitä loputtomiin: aina kun löytyy uusi poikkeama laskelmiin (jota ei voi virheellisenä havaintona enää kiistää, tämä toki on aina ensimmäinen yritys), lisätään jokin mielenkiintoinen kommervenkki vanhaan teoriaan. Uuteen aksioomajärjestelmään siirtyminen oli ideologisesti erittäin raskasta, vaikka aurinkokeskinen malli selittikin taivaankappaleiden liikkeet täydellisesti ja yksinkertaisesti. Sitä ei vain voinut hyväksyä, koska se oli ristiriidassa aksiooman eli maakeskeisyyden kanssa.

Samalla tavalla voimme ymmärtää haittamaahanmuuton ja kulttuurirelativismin kannattajia. Niin kauan kun kaikki kansat pysyivät omilla alueillaan harjoittamassa omaa kulttuuriaan, eivät heidän teoriansa olleet merkittävässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Nykymaailmassa tosiasiat ovat rävähtäneet kasvoille, jolloin heidän teorioihinsa tulee rakennella mitä mielenkiintoisimpia silmukoita, jotta ne saataisiin paikattua kasaan. Siirtyminen toisenlaiseen malliin on yhtä vaikeaa kuin oli aikoinaan siirtyminen geosentrisestä mallista heliosentriseen. Siinäkin vainottiin uuden mallin esittäjiä, pistettiin oikeuden eteen väärien faktojen ilmaisemisen takia ja pakotettiin perumaan epäsopivat näkemykset. Mikä on kautta historian ollut yleensä aika varma merkki siitä, mikä järjestelmä toimii ja mikä ei. Jos uusi ajattelumalli olisi virheellinen, virallinen malli voisi helposti kumota sen järkiperustein. Muussa tapauksessa se on aina joutunut turvautumaan demonisointiin ja vainoamiseen.

Vuoropuhelu on näin erilaisissa aksioomajärjestelmissä vaikeaa, mutta ei se mahdotonta ole. Siihen tulee pyrkiä. On tunnustettava, että ei Juskan malli kokonaan virheellinen ole, on siinä hyviäkin elementtejä. Aivan samoin kuin eihän geosentrinen maailmankuva kokonaan väärä ollut, kiersihän sentään Kuu Maata.

Sivallus CCCLVII

Meiltä ei ole kysytty: Pitäisikö ulkospice Pekka Haaviston erota, kun ulkoministeriössä on nyt noussut melkoinen soppa esille?
Me vastaamme silti: Tietysti Haaviston pitäisi erota.
Vastakysymyksenä esitämme, miksi tämä kohu muka muuttaisi tilannetta?

Uutiskatsaus 51/2020

1. Kaksikymmentä prosenttia

Tämä on se määrä, jonka verran maahanmuuttajat kuittasivat Kela-tuista. Työttömyysturvasta osuus kasvoi 30 prosenttiin.
Huomautettakoon että laskuissa olivat mukana vain toimeentuloon liittyvät tuet eli esimerkiksi lapsilisät ja vanhempainpäivärahat puuttuivat.
Huomautettakoon että luvuista puuttuvat Suomessa syntyneet maahanmuuttajien jälkeläiset.
Huomautettakoon että eläkkeitä maksettiin yhtä paljon maahanmuuttajille kuin heidän suhteellinen osuutensa on. Ikärakenne on tosin huomattavan paljon erilainen kuin suomalaisilla.
Huomautettakoon että opintorahaakin maksettiin maahanmuuttajille osuutensa verran, vaikka heidän keskuudessaan nuorten osuus on suhteellisesti suurempi kuin suomalaisilla. Ehkä he rahoittavat opintonsa omalla työllään, tai sitten eivät opiskele yhtä paljon.
Huomautettakoon että eroja suomalaisiin ei luultavasti ole EU- tai muista sivistysmaista tulleiden maahanmuuttajien kohdalla, joten haittamaahanmuuttajilla luvut olisivat todella järkyttäviä.
Huomautettakoon lopuksi, että tämä asia ei herättänyt suurempaa huomiota sosiaalikeskustakokooumusruotsalaisvihervasemmistolaisessa puolueessa.


2. Toistuva uutinen

Amanuel Kidus tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen (lue: maksimissaan kahdeksi vuodeksi täysihoitoon) ja neljäntoistatuhannen euron korvauksiin (lue: veronmaksajien hoidettaviin haittamaahanmuuttokustannuksiin) uhrille hänen raiskattuaan 15-vuotiaan tytön, joka menetti neitsyytensä kivuliaimmalla mahdollisella tavalla. Tyttöparka alkoi teon jälkeen käyttäytyä itsetuhoisesti ja joutui pitkäaikaiseen hoitoon.
Yksi asia tapauksessa pomppasi silmille: ”Osapuolet tapasivat alun perin vapaaehtoistilaisuudessa, johon vastaaja oli mennyt sanojensa mukaan oppiakseen paremmin suomen kieltä. Hän oli asunut Suomessa noin vuoden ajan. Raiskaaja pyysi tytöltä sosiaalisen median yhteystiedot. Viestittely johti tapaamiseen Itäkeskuksessa. Mies pyysi uhria tulemaan asunnolleen katsomaan Netflixiä.” Tästä asiat sitten etenivät täysin odotettavissa olevalla tavalla. Kysymys kuuluu: kuka oli ohjannut 15-vuotiaan tytön tähän vapaaehtoistyöhön ja eikö hänellekin kuuluisi rangaistus heitteillejätöstä?


3. Uudelleen toistuva uutinen

Hovioikeus vahvisti kihlattunsa murhanneen Alaa Kadhim Mahdi Albu-Salihin elinkautisen (lue: 12 vuotta täysihoidolla) tuomion. Paitsi että pöytäkirjoihin nimi kirjattiin muodossa Alan Johannes Enkeli, joksi hän oli sen muuttanut.
Tuosta olisi oikeastaan pitänyt antaa alennusta tuomiosta. Olihan nimenmuutos vittuiluasteikolla kiitettävä kuittaus niille, joiden mukaan kristityksi kääntyminen sivistää paskastaniasta tulijankin kelpo länsimaalaiseksi.


4. Rasistisia koiria

Poliisi on saanut käyttöönsä koiria, jotka on koulutettu tunnistamaan siemennesteen haju. Koirista odotetaan suurta hyötyä raiskausrikosten tutkinnassa. Parasta toimia nopeasti, ennen kuin tämä kielletään rasistisena profilointina – onhan tilastojen perusteella tietyillä ryhmillä odotettavissa noin 20-kertainen yliedustus kiinnijäämisissä.


5. Kouluun etänä – tai sitten ei

HUS:in sairaanhoitopiirin johtaja patistelee pääkaupunkiseutua etäopetukseen yläkoulujen osalta. Tämä olisi perusteltua tartuntatilanteen takia. Koulujen rehtorit toteavat, että etäopetuksesta selvitään kyllä, mutta ”erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat vaarassa ”pudota kelkasta”. Lisäksi ongelmia voivat aiheuttaa oppilaiden vaihteleva motivaatio...” Kuten jokainen lukija ymmärtää, tällä tarkoitetaan tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä. Tätä ei kuitenkaan voi ääneen sanoa, ettei käy kuten Ruotsin koronaguru Anders Tegnellille, joka meni haastattelussa lipsauttamaan pienet maahanmuuttajien ryhmien olleen olleet aktiivisia monessa maassa koronan levittämisessä ja joutui aika lailla taiteilemaan lausuntonsa selittelyssä. Tottahan tämä on, sillä joka ainoa tutkimus osoittaa koronan levinneen enemmän haittamaahanmuuttajien keskuudessa. Eikä koululaisia voi eristää etäopetukseen, etteivät haittamamut putoaisi opetuksen kelkasta – joka kyllä on useimpien kohdalla jo myöhäistä, kertovat asioista pääkaupunkiseudulla perillä olevat lähteeni. Ruotsi puolestaan näyttää valinneen tarkoituksella sen linjan, että vanhukset tapetaan koronaan, jotta rahaa riittäisi haittamaahanmuuttoon. Edes natsien Aktion T4 -ohjelma ei ollut yhtä härski, mitä rotuhygienian saavutuksiin tulee.


6. Harhojen vallassa

Vihervasemmistohallitus yrittää estää nuorten syrjäytymistä nostamalla oppivelvollisuusikärajaa. En oikein tiedä kumpi on pahempaa, se kun hallitus tekee tahallaan tuhoisia asioita vai se kun hallitus yrittää tehdä hyviä asioita menetelmällä, joka vain pahentaa tilannetta. Tämä on sitä jälkimmäistä.
Kokoomus kritisoi esitystä toteamalla, ettei kannettu nuori koulussa pysy. Tämä osuu täsmälleen maaliin. Oppivelvollisuuden pidentämisellä pyritään saamaan aikaan tilanne, jossa nuoria ei hylätä vaan saatetaan ammattiin. Todellisuudessa tämä antaa nuorille juuri päinvastaisen viestin: mitä tahansa teetkin, tietä ei katkaista. Läskiksi voi lyödä eikä silti joudu tyhjän päälle. Lopputulema on se, että taso laskee yhä alemmas, kun poiskaan ei voi laittaa.
Poliitikoilta tämä on tietysti ihan ymmärrettävä ajatus, kun katsoo heidän koulutustaustaansa. Onhan se loppujen lopuksi ihan sama, mitä hallintotieteen maisterilta vaaditaan. Kun on paperit, on pätevyys. Rimaa voidaan aina laskea, jos ei muuten selviä. Sama ei valitettavasti päde lääkäriin ja diplomi-insinööriin tai automekaanikkoon ja parturi-kampaajaan.


7. Teekkarielämää

Termi ”tapahtumistaan odottava katastrofi” toteutui jälleen kerran, kun teekkarien bilekulttuuri todettiin naisia halventavaksi. Tämäpä olikin täysin odotettavissa, nyt kun vanhat kunnon teekkarilaulutkin on siivottu pois eikä pääse enää kajauttamaan Lentävän kalakukon säveleellä Sonderkommando nach Dachaussa, kuinka polttouunin luukut jo kolisee. Tosin luultavasti teekkarit eivät voisi vähemmän välittää, mitä nyt esittävät julkisesti katuvaa ja jatkavat kuten ennenkin.
Muistetaan se vanha totuus: seksuaalista ahdistelua on se jos vonkaa pillua muttei saa sitä.


8. Markkinahintaa

Kauneudenhoitoalan jättiläiset parahtivat, kun ”halpaketju” Tokmanni alkoikin myydä merkkituotteita. Virallisesti kyse oli brändistä, mutta käytännössä hinnasta. Esimerkkihintana käytettiin Exuklahfaklaiuyesen vai mikä mahtoi ollakaan peitevoidetta (mitä hittoa sellaisella muuten tehdään, liukastetaan lakanoita vai?), joka maksoi Tokmannin hyllyssä 22 euroa ja verkkokaupassa 49 euroa. Ja minä kun olin luullut että kivijalkakaupat kärsivät siitä että verkkokaupassa voi myydä halvemmalla. Kävisikö mielessä että joku vie tässä isot rahat välistä ihmisten tyhmyydellä? Tai on ainakin tähän asti vienyt.
Tulee jotenkin mieleen se ranskalaisten vesitehtailijoiden kokous 1900-luvun loppupuolella, jossa joku ehdotti että tehdään pullovedestä brändi ja myydään sitä törkeällä ylihinnalla ihmisille. Epäilijät sanoivat että eivät takuulla osta, mutta antoivat luvan yrittää sillä ehdolla että tuote nimetään sopivasti. Jos ette ole koskaan aiemmin huomanneet, mitä Evian on takaperin luettuna niin lukekaapas nyt.


9. Luotettavaa taloudenhoitoa

Ilta-Sanomat selvitti ministerien velat ja muut taloudelliset vastuut. Kylmäävää luettavaa. Useimmilla on velkaa satojatuhansia. Ja näiden pitäisi sitten osata hoitaa kokonaisen kansakunnan taloutta, kun eivät saa omaansakaan tasapainoon! Maria Ohisalonkin ymmärtämättömyys haittamaahanmuuton taloudellisista vaikutuksista asettuu ymmärrettävään valoon, kun kuulee että hänellä on yhdessä puolisonsa kanssa yli seitsemänsataatuhatta euroa velkaa! Okei, onhan Ohisalo vasta 35-vuotias ja hyvin palkatuissa töissä. Silti osakesalkun eli varallisuuden arvo on vaatimattomasti 26 tuhatta. Ja samaa tarinaa kertovat muutkin. Jopa Old Spice Anna-Maja Henrikssonilla on kolme ja puolisataa tuhatta velkaa, vaikka tuossa iässä pitäisi vähänkin järkevällä taloudenpidolla olla velaton. Toinen samanlainen on Pekka Haavisto, jolla on yli puolen miljoonan velat niskassaan.
En todellakaan antaisi minkäänlaista taloudellista päätösvaltaa henkilöille, jotka eivät osaa hoitaa edes omia raha-asioitaan. Toisaalta tämä taustoittaa syitä sille, miksi päätökset ovat mitä ovat:
1) On nuoltava Brysselin perseitä, jotta pääsisi hyvin palkattuihin eurovirkoihin hoitamaan omia talousasioita kuntoon.
2) Ymmärrystä ei ole sen vertaa, että erottaisi miljoonan ja miljardin.
3) Paitsi valitettavasti sen verran, että toiminta tuntuu tähtäävän rahan arvon romahdukseen olemattoman rahan luomisella, jolloin omat velat kuihtuisivat – kansan hyvinvoinnista ei niin väliksi.


10. Tarra

Eräs Ruotsin tunnetuimmista maalauksista on Kaarle XII:n ruumissaatto. Maalaus sai uuden koristeen Antifa-aktiivin mäiskäistyä taulun kehyksiin pääkallolla koristellun Antifa-tarran tekstillä ”On OK tappaa natseja”. Sabotoitu nimikyltti kärsi vaurioita, joita ei pystytty korjaamaan.
Olitteko muuten kuulleet tästä uutisesta ennen kuin luitte sen tästä? Voitteko muuten kuvitella, että olisitte voineet välttyä uutisen kuulemiselta, jos tauluun olisi mätkäisty tarra ”On OK tappaa vasemmistolaisia”?


11. Nirri pois

Toimittaja oli kovasti närkästynyt, kun USA:n liittovaltio aikoo teloituttaa muutaman kuolemaantuomitun vielä Trumpin virkakauden viimeisillä hetkillä. Aivan erityistä närkästystä herätti se, että yksi teloitettaviksi aioituista on nainen. Jos teloitus toteutuu, kyseessä on ensimmäinen kerta 70 vuoteen, kun liittovaltio teloittaa naisen. (Osavaltioiden toimesta teloituksia on tietysti tehty moninkertainen määrä, niin miehiä kuin naisiakin.) Kumma juttu, yleensä tasa-arvon edistymisestä riemuitaan mutta tämä lienee jostain syystä poikkeus.


12. Putimkinin kulissit

Vladimir Putin on paennut Moskovassa riehuvaa korona-epidemiaa Krimille. Kansan hämäämiseksi paikalle on rakennettu Moskovan työhuoneen täydellinen kopio. Venäjällä on tunnetusti tältä alalta pitkä perinne, aina 1700-luvun lopun kuuluisista Potemkinin kulisseista alkaen. Putimkinin kulissit paljastuivat, kun Flightradarista kävi ilmi, missä Putinin lentokone todellisuudessa liikkui.


13. Tuntematon kohtaus

Itsenäisyyspäivänä esitettiin perinteisesti Edwin Laineen Tuntematon sotilas. Katsoin elokuvan muutaman vuoden tauon jälkeen, yksi lapsista kun oli tullut siihen ikään että halusi katsoa sen ensi kerran. Elokuvaa oli restauroitu ja kuvan laatu oli silmää miellyttävämpi kuin vanhoissa kopioissa.
Aivan elokuvan lopussa kiinnitin huomiota voimakkaaseen kohtaukseen, jossa kuvattiin aselevon tultua rintamalta poistuvia ruumiskärryjä. Kamera kohdistui kaatuneen jäykistyneeseen, nyrkissä olevaan vasempaan käteen, jonka nimettömässä kimaltelli kihlasormus. Hämmästyin, miksi en ollut aiemmilla katsoimiskerroilla huomannut kohtausta.
Syy selvisi jälkeenpäin. Kohtaus oli poistettu – tuntemattomasta syystä – jossain vaiheessa elokuvan esityksiä. Alkuperäisessä versiossa se oli mukana. En ilmeisesti koskaan aiemmin ollut nähnyt yhtä elokuvan puhuttelevimmista kohtauksista, sillä se oli lisätty vasta tähän restauroituun versioon takaisin.


14. Täysvisiiri

Koronaepidemian torjumiseksi jääkiekon SM-liigaan on määrätty kokovisiirit eli ns. akvaariokypärät. Olenkin ollut aina sillä kannalla, että ei ole täysipäisten hommaa heittäytyä kiekon eteen edes osa naamasta suojaamatta. Kokomaskia tai edes puolikasta visiiriä ovat pelaajat vastustaneet sillä perusteella, että se peittää näkyvyyttä ja ennen muuta haittaa hengittämistä. Ainahan muutoksia on vastustettu; kun kypärät tulivat Suomeen, eräs silloinen tähtipelaaja totesi homman olevan kuin yrittäisi pelata jääkiekkoa postilaatikosta. Tällä kertaa on kylläkin helppo uskoa, että muovipleksi koko pärstän edessä todellakin haittaa hengitystä.
Kypäristä ja niiden käyttämättömyydestä pieni tietovisa, vastaukset jutun lopussa ennen loppukevennystä. Vaikeusjärjestyksessä helpoimmasta vaikeimpaan:
1) Kuka oli viimeinen pelaaja, joka pelasi NHL:ssä ilman kypärää?
2) Kuka oli viimeinen maalivahti, joka pelasi ilman maskia (ja kypärää)?
3) Kuka oli viimeinen suomalaispelaaja, joka pelasi ilman kypärää?


15. Kuinka golfista tehdään urheilua

Esitin jo vuosia sitten, että jos golfista halutaan urheilua, niin sitten kello käyntiin, mitataan aika ykkösreiän avauspaikalta siihen kunnes pallo on viimeisellä reiällä kolossa ja katsotaan voittaja. Jokaisesta lyönnistä minuutin aikasakko.
Enhän minä tosissani ollut. Mutta ei näköjään parane pilailla vakavilla asioilla. Sellainen laji olikin nimittäin jo keksitty. Kuinka ollakaan, aikasakko on juuri tuo minuutti per lyönti. Kävi vieläpä ilmi, että ensimmäisenä lajia kokeili – ilmeisesti kieli poskessa – muuan Steve Scott. Ennätys 1500 metrillä 3.31,76 ja MM-hopeaa.
Lajin epävirallinen ME on tiettävästi Mitch Williamsonilla, joka kiersi golfkentän 31 minuutissa 77 lyönnillä. Siinä on oikeasti hiton kova suoritus. 77 on toki tulos, johon jäädäkseen ammattilaisgolfarin pitää tyriä jonkin verran, mutta epäilen että PGA-tourilla ei taida olla yhtään golfaria joka juoksisi kentän läpi 31 minuutissa, vaikka ei löisi yhtäkään lyöntiä.


16. Täytettä

Kävi ilmi, että yhdistetyn hiihtäjät tunkivat jalkoväliinsä täytteitä saadakseen kilpailuetua pukumittauksissa. Suomalaiset käyttivät tiskirättejä, mutta ilmanko menestystä ei ole tullut, sillä muut tunkivat haaroihinsa pesusieniä. Mahtoi olla lystikäs näky, sillä yhdistetyn miehillä on tunnetusti muutenkin riittävästi täytteitä – kyllä vaaditaan nimittäin isot pallit, jotta uskaltaa suurmäestä tulla hyppäämällä alas.


Vastaukset jääkiekkokypärävisaan:
1) Nykyinen huippukoutsi Craig MacTavish. Mies tuli NHL:ään kaudelle 1979-80, josta alkaen pelaajien oli pakko käyttää kypärää. MacTavish oli kuitenkin pistänyt nimensä sopimukseen ennen kypäräpakkoa ja kuului siihen pelaajaryhmään, joka sai soveltaa saavutettujen etujen säilyttämislauseketta eli kypärän käyttö oli vapaaehtoista. Lähes kaikki kypärättömät olivat jo tuolloin kolmikymppisiä veteraaneja, mutta MacTavish oli yksi harvoista poikkeuksista. Mies käytti joskus alkuvuosinaan kypärää, mutta hylkäsi sen. Pitkä ura päättyi vasta 1997, vuosia sen jälkeen kun muut kypärättömät olivat jo lopettaneet.
2) Andy Brown, jonka viimeinen NHL-kausi oli 1973-1974. Sen jälkeen mies torjui kiekkoja vielä kolmen kauden ajan kilpailevassa WHA-liigassa paljain päin. Aika käsittämätöntä, kun huomioi että tuohon aikaan mailat olivat jo käyriä ja laukaukset kovia. Jopa legendaarinen Terry Sawchuk oli siirtynyt maskin käyttöön jo 1962 saatuaan 400 naamaan ommeltua tikkiä täyteen. Brownin tikkien määrästä ei ole tietoa, mutta jos pelaa toistakymmentä vuotta ammattilaisena – lähinnä farmitasolla, NHL-pelejä kertyi 62 ja WHA-pelejä 86, mutta silti – niin eiköhän niitä jonkin verran ole.
3) Heikki Riihiranta. Suomessa oli kypäräpakko ollut voimassa jo pitkään, mutta Vellu Ketolan ja Hexi Riihirannan lähdettyä ensimmäisinä suomalaisina WHA-ammattilaisiksi kaudelle 1974-75 Riihiranta pelasi ensimmäisellä kolmesta ammattilaiskaudestaan ainakin osan aikaa ilman kypärää näyttääkseen, etteivät eurooppalaiset mitään arkajalkoja ole.


Loppukevennys: Hämmentävää tutkimustietoa

Tutkimuksessa selvitettiin, mitä miehet ajattelevat seksin aikana. Tulos oli harvinaisen yksiselitteinen: seksin aikana miehet ajattelevat seksiä. Olisiko tämän pitänyt muka olla poikkeus siihen mitä miehet ajattelevat aina muulloinkin?

Uusinta: Haittamaahanmuutto ja autismi

Lukijalle: Sitten tämän jutun kirjoittamisen on tapahtunut paljon asioita. Jopa Hesarissa on näkynyt silloin tällöin järjen ääntä. Ja mikä vielä uskomattomampaa, Ruotsissakin on mediassa näkynyt jo totuuksia:

Kirjailija Jari Tervo löysi uuden syyn suomalaisten rasismiin. Hesarin haastattelussa olivat mm. seuraavat Tervon sitaatit:
- Tunnistin itsessäni autistisia piirteitä, ja minun mielestäni ne sopivat suurimpaan osaan suomalaisista.
- Käynnissä oleva kansainvaellus Välimeren eteläpuolelta pohjoiseen, myös Suomeen, on saanut tämän ”autistisen kansan” erityisen pahasti sekaisin, Tervo sanoo. ”Tänne tulee vuodessa Riihimäen kaupungin verran ihmisiä, jotka ovat tottuneet elämään ryhmässä, ehkä jopa keskustelemaan pidäkkeettömästi.”
- Tämä suomalaisen kulttuurin sisäänpäinkääntyneisyys selittää Tervon mielestä jossain määrin suomalaisten rasismia, jota hän on viime aikoina vastustanut äänekkäästi.

Sittemmin Tervo joutui jossain määrin perääntymään väitteistään saatuaan melkoisen palautevyöryn niskaansa.

Tämä oli sinänsä harmillista, koska Tervo oli jossain määrin oikeilla jäljillä kuvauksessaan. Valitettavasti hän ei vain tuntenut autismin ja Aspergerin syndrooman kirjon käsitteitä kovin hyvin. Kyseisen diagnoosin saaneiden ihmisten todellista ajattelumallia hän tunsi tuskin ollenkaan.

En mene tässä lääketieteellisiin kuvauksiin, vaan selvitän asiaa kansantajuisin termein. Ensinnäkin se, mitä ihmiset ymmärtävät autismilla, tarkoittaa syvää autismia eli sulkeutumista. Tällainen autisti ei juurikaan kiinnitä huomiota ulkomaailmaan. Hän saattaa kommunikoida turvalliseksi kokemassaan ympäristössä ja autismin asteesta riippuen tulla toimeen ihan hyvinkin. Välillä hän saattaa vetäytyä omaan maailmaansa esimerkiksi sulkemalla silmänsä, ottamalla jonkin tietyn asennon ja hyräilemällä. Juuri tästä ryhmästä tulevat ns. autistiset nerot, kuten tositapahtumiin perustuvan elokuvan Sademies nähneet muistavat.

Autismin lievempi piirre – tai ehkä aivan autismista poikkeava, mutta samankaltaisia joskin lievempiä oireita aiheuttava – on Aspergerin oireyhtymä. Aspergerit ovat mukana normaalissa yhteiskunnan toiminnassa ja uskon Tervon tarkoittaneen lausunnollaan nimenomaan aspergereitä, koska hän puhui ”autistisista piirteistä”. Ja tässä hän osui omalla tavallaan oikeaan. Tervon määritelmä rasismista kun on ilmeisesti se, että rasisti vastustaa haittamaahanmuuttoa. Joka ainoa Asperger, jonka kannan asiaan tiedän, vastustaa haittamaahanmuuttoa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki aspergerit näin tekisivät. Osa suhtautuu varmasti asiaan täysin välinpitämättömästi. Saattaa olla niinkin, että joku sitä kannattaa, joskin epäilen vahvasti. Ainakin niiden aspergerien kohdalla, joiden henkiset kyvyt riittävät oireyhtymän seurausten viemiseen loogiseen loppuun asti. Omakohtaisesti tietämäni ja tuntemani otoksen määrä ei ole suuri, mutta kuitenkin sellainen että se herättää jonkin verran uskottavuutta, etenkin kun sen pystyy perustelemaan.

Jos minua pyydettäisiin kuvailemaan Aspergerin oireyhtymän omaavaa henkilöä yhdellä adjektiivilla, se olisi luotettavuus. En tarkoita luotettavuutta siinä mielessä, että hänen reaktionsa tai toimintansa olisivat ennustettavissa. Tarkoitan luotettavuutta sanan ”rehellinen” merkityksessä. Jos asperger jotain lupaa, hän sen myös pitää. Ja epäoikeudenmukaisuus on sellainen asia, jota yksikään tuntemani asperger ei siedä pätkääkään.

Tähän luotettavuuteen kuuluu myös älyllinen rehellisyys, mikä menee joskus normaali-ihmiselle naurettavuuteen asti. Omakohtainen kokemus. Henkilölle näytettiin eri maiden ääriviivakarttoja ja kysyttiin, ”mikä maa on saappaan muotoinen?”. Vastaus oli, ettei mikään. Kuvissa oli kuitenkin mukana Italia, vieläpä ilman Sisiliaa ja Sardiniaa. Kun asiaa sitten tarkemmin selviteltiin, niin ongelma ei ollut se saappaan ”korko” eikä edes Pohjois-Italia, koska senhän saattoi tulkita naisen saappaan pursuavaksi turkisvuoriksi. Ongelma oli saappaankorosta pohjoiseen sijaitseva Foggian maakunnassa oleva Garganon niemimaa, 40 km x 40 km uloke. Missään saappaassa ei ole sellaista uloketta, joten yksikään maa ei ollut saappaan muotoinen. Kun tehtävän muutti sitten muotoon ”mikä maa muistuttaa muodoltaan saapasta?”, vastaus oli heti Italia.

Älyllinen rehellisyys on aspergereille kaikki kaikessa. Se on yksi tärkeimmistä syistä, miksi heillä on sosiaalisia vaikeuksia. Joskus ihmisyhteisöt uskovat kollektiivisiin valheisiin – itse asiassa varmaan jokainen yhteisö joihinkin, jotkut useampiin kuin toiset. Tämä on aspergereille vaikeaa käsittää. Aspergerit ovat suorapuheisia. Kun he näkevät kollektiivisen valheen, he sanovat sen suoraan. Ja mitä muutakaan haittamaahanmuutto on kuin kollektiivinen valhe?

Rasismiasteikolla aspergerin mittari näyttää nollaa. Sen sijaan realismiasteikoilla mittari näyttää kymppiä. Asperger katsoo kehitysmaita ja vetää niistä johtopäätöksensä. Riittävällä älyllisellä kapasiteetilla varustettuna hän päätyy samoihin johtopäätöksiin, joista taannoin kirjoitin. Miksi ihmiset ovat halukkaita pettämään itseään? Vieläpä siten, että he näkevät totuuden, mutta eivät suostu siihen uskomaan. Aikoinaan sanottiin, että kristityn ja kommunistin ero oli siinä, että kristitty uskoi vaikka ei nähnyt ja kommunisti uskoi, vaikka näki. Sana tilanne on nyt haittamaahanmuutossa. Kuka tahansa pystyy näkemään haitat, mutta osa valehtelee itselleen ja osa ei uskalla sosiaalisen paineen takia sanoa totuutta ääneen. Asperger on liian rehellinen itselleen. Hän näkee, missä jamassa kehitysmaat ovat. Hän tietää, että muslimimaista ei ole koskaan tullut mitään hyödyllistä innovaatiota. Loogisesti mahdollisia johtopäätöksiä hänelle on kaksi: (1) maan asukkaat ovat kyvyttömiä elämään toimivassa yhteiskunnassa tai (2) maan kulttuuri estää yhteiskunnallisesti hyödyllisten yksilöiden positiivisen toiminnan.
Jos (1), rajat on suljettava kaikilta.
Jos (2), rajat on suljettava vähintäänkin niiltä, jotka haluavat tuoda oman kulttuurinsa mukanaan.
Muita loogisia vaihtoehtoja ei ole.

Suomalaisista vain harvalla on Asperger. Mutta on hyvin ilmeistä, että muihin maihin verrattuna myös niillä, joilla ei ole, on enemmän sen piirteitä. Tämä selittää melkoiselta osin suomalaisten yhä nuivemmaksi muuttuvaa suhteutumista maahanmuuttoon. Siinä mielessä Tervo oli aivan oikeassa. Hän voisi kylläkin pohtia asiaa hieman pidemmälle ja miettiä, kummat ovat saaneet aikaan paremman yhteiskunnan - ne autismiin päin kallellaan olevat vai ne, "jotka ovat tottuneet elämään ryhmässä, ehkä jopa keskustelemaan pidäkkeettömästi.” Asiaa voi pohtia vaikka siltä kantilta, että kumpaan suuntaan se ihmisliikenne pyrkii menemään. Ja mitä tähän "pidäkkeettömään keskusteluun" tulee, niin Tervo voisi mennä Bagdadin kadulle heittämään kaapunaisille small talkia ja katsomaan, kauanko pysyy hengissä. Ainakin jos olisi ensin ollut munaa heittää Irakin TV:n lähetyksessä paikallinen pyhä kirja lattialle, kuten hän Suomessa teki.

Pidäkkeettömästä keskustelusta ja välittömästä suhtautumisesta totuuteen olemmekin saaneet viime päivinä makua. Otanmäessä pari irakilaista pelokasta pakolaisparkaa pisti suomalaismiehen kylmäksi sosialisoituaan sitä ennen tämän omaisuuden. Helsingissä taas otsikoitiin rasistien pahoinpitelyn kohteeksi joutuneesta raskaana olleesta somalinaisesta, mikä osoittautui odotetusti huuhaaksi. Poliisi lopetti tutkinnan ennen kuin ehti kunnolla aloittaakaan, mikä kertookin tästä tapauksesta kaiken mahdollisen. Etenkin kun poliisijohto Otanmäen tapauksessa tuntuu olevan eniten huolissaan "suomalaisten lisääntyvästä rasismista" ja muistaa mainostaa "kyseessä olleen yksittäistapaus" jonka "kaltaista ei miesmuistissa ole".

Tämä on aika hyvä suoritus. Poliisi ei ilmeisesti muista Ibrahim Shkupollia, saldo viisi tapettua suomalaista. Eikä edes Abdiqadir Osman Husseinia, joka nyt on ollut otsikoissa viime aikoina. Yksi tappo. Tai hänen äskettäin pahoinpitelemäänsä Ramin Azimia, murha ja ruumiin hävittäminen polttamalla. Tai sitä Oulun kirvesmurhaajasomalia, joka kahden murhan jälkeen löi vielä poliisia kirveellä päähän. Yhdessä näiden tapausten kanssa Otanmäen tapaus tekee jo kymmenen kuollutta. Lienee muitakin tapauksia, joissa pakolaisena Suomeen tunkeutunut on täällä tappanut suomalaisen. Mutta pelkästään nämä välittömästi mieleen tulleet laskien tilanne on 10 - 0.
Tuo nolla tarkoittaa sitä, että en ainakaan tähän hätään muista yhtään ainutta tapausta, jossa suomalainen olisi tappanut pakolaisen. Paitsi tietysti tuon kirvesmurhaajan, mutta poliisin virkatehtävässään hätävarjeluna tekemää ansiokasta suoritusta ei hyväksytä, jos sovitaan että pelkät rikokset lasketaan. Jos joku sattuu muistamaan tapauksen, jossa suomalainen on surmannut matun, otan kiitollisena tasapainottavan tiedon vastaan. Lisäys 16.9.2016: Anonyymi kommentoija muisti tämän tapauksen vuodelta 1994, jolloin somalialainen turvapaikanhakija ammuttiin. Tekijäksi epäiltiin suomalaista, mutta ei siis ilmeisesti koskaan saatu kiinni.
Muiden pienempien rötösten kuten raiskausten tulospalvelua en edes viitsi yrittää, mutta tässä viimeisen vuoden saldoa muistutukseksi. Ainakin 12 raiskausta, joissa tekijä on ollut matu ja uhri suomalainen. Saman verran tapauksia, joissa tekijä on ollut matu ja uhri todennäköisesti suomalainen, mutta en jaksanut ryhtyä penkomaan varmistusta. Nämä siis vuoden ajanjaksolta. Löytyykö ainuttakaan tapausta miltään ajanjaksolta, jossa raiskaaja olisi ollut suomalainen ja uhri haittamamu?

Jokainen pisara on yksittäistapaus.

Mutta vähitellen alkaa tämän autistisen kansankin mitta tulla täyteen. Hesarin uutiset niin Otanmäen murhasta kuin Itäkeskuksen tapauksen valheellisuudesta ovat taattua kiemurtelevaa tyyliä. Mutta allekirjoittanutta alkoivat oikeasti pelottaa kommentit, jotka olivat hyytävää luettavaa. Ja vielä hyytävämpää olivat kommenttien mielipidejakaumat. Satoja puoltoääniä, pari hassua ei-ääntä. Paitsi niissä parissa kommentissa, joissa yritettiin ymmärtää matuja. Niissä jakauma oli juuri päinvastainen. Ja hurjinta oikeastaan oli se, että jo Hesarin alkuperäinen uutinen, jossa kerrottiin epäillystä raskaana olevan matun joukkopahoinpitelystä, ei mennyt kansaan enää läpi. Melkoisen kylmää kyytiä oli sielläkin kommenteissa.
Suomalaisten mitta on tullut täyteen. Sitä ei enää peitellä sillä, että yritetään kiinnittää huomio Pekka ja Pätkä -elokuvan rasistisuuteen. Sivumennen sanoen, siinäkin Iltasanomien äänestyksessä tällä hetkellä 96 % on sillä kannalla, että älkää nyt enää viitsikö.